Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sijais-/ adoptiovanhemmaksi väkivaltaisen taustan jälkeen?
04.11.2012 |
Heti alkuun, laitoin tarkoituksella noin provosoivan otsikon, että saisin mahdollisimman paljon vastauksia. En tiennyt, millä tavalla kiteyttää asiani muuten riittävän lyhyeksi lauseeksi kelvatakseen otsikoksi.
Eli, nuorena, 19-vuotiaana elin hyvin sairaassa parisuhteessa, jossa kummassakin osapuolessa riitti vikoja. Olimme täysin väärät ihmiset toisillemme, mutta silti niin rakastuneita toisiimme, todellisuudessa jälkeenpäin ajateltuna kuitenkin vain riippuvaisia toisistamme. Yritin epätoivoisesti pelastaa suhdetta viimeiseen asti, johon sisältyi myöskin se, että kävin itse psykologilla puhumassa väkivaltaisesta käytöksestäni, jota oli avopuolisooni käsiksi käyminen esim. seinää vasten kiinni pitämällä. En halua millään tavalla puolustella tuota käytöstäni, kannan siitä edelleen hyvin huonoa omaatuntoa, mutta mitään tuohon viittaavaakaan käytöstä ei ole tapahtunut nykyisessä turvallisessa parisuhteessani. Tuo väkivaltainen käytökseni loppui siis tuon silloisen suhteen loppumiseen ja olen itselleni luvannut, että jos se vähänkään näyttätyy joskus, hakeudun pikimmiten apuun. Silloinen avopuolisoni oli henkisesti sairas, ryssi raha-asiansa ja oli päihdeongelmainen, ja siinä sitten häntä yrittäessäni pelastaa itsekin olin masentua, jollen jopa masentunut.
Jäikö noista psykologin käynneistäni kuitenkin merkintä johonkin, eli estääkö tuo menneisyyteni minua ryhtymästä joskus sijais- taikka adoptiovanhemmaksi? Sairastan erästä sairautta, joka mitä luultavammin estää minua saamasta biologisia lapsia ja siksi tätä pohdin.
Kommentit (9)
Tämä riippuu nyt siitä, pyytävätkö viranomaiset sopivia adoptiovanhempia tutkiessaan sairauskertomusmerkintöjä. Tietääkö joku?
Psykiatriset käyntimerkinnät ovat periaatteessa salassapidettäviä asioita. Potilastietojärjestelmät ovat kuitenkin hyvin hajanaisia.
Tietysti psykologi on sinusta kirjoittanut potilasasiakirjat, mutta jos kyseessä oli yksityinen psykologi eikä terveyskeskus, niin taustaasi tutkivat sosiaaliviranomaiset eivät tiedä niistä eivätkä pääse käsiksi. Toki jos olet kertonut erikseen terveyskeskuskäyntien yhteydessä psykologikäynneistäsi, niin sitten viranomaiset pääsevät asian jäljille ja osaavat pyytää sinulta lisäselvitystä.
Eli olisin sinuna psykologikäynneistä ihan hiljaa, jos sairauskertomustietoja ei pyydetä kauttasi tai suoraan terveyskeskuksesta tai jos psykologi on ollut yksityinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelisin, että olet käynyt kovan koulun ja hakenut apua. En näkisi sitä esteenä. Soita jonkun toisen kunnan sosiaalityöntekijälle ja kysy?
on muuten oikeus pyytää sairauskertomusmerkintöjä asiakkaistaan suoraan terveydenhuollon yksiköistä lain mukaan. Sitä en tiedä, rinnastetaanko adoptiota harkitsevat näihin muihin asiakkaisiin. Jos rinnastetaan, niin sitten olisin hipihiljaa psykologikäynneistä, jos ne ovat tapahtuneet jossain yksityisellä eikä niistä ole mainintoja julkisen puolen teksteissä.
Nimittäin jos jäät kiinni valheesta tai jostain olennaisesta, jonka olet jättänyt kertomatta, et varmaan adoptiolasta saa.
Vanhemmaksi tulo myös nostattaa pintaan kaikenlaista elämänhistorian varrelta, joten ainakin sinun pitäisi kelata asiat läpi ja olla henkisesti mahdollisimman kuosissa. Sekä adoptio- että sijaisvanhempana toimiminen on käsittääkseni haastavampaa kuin oman lapsen kanssa.
Olivat yllättävän ymmärtäväisiä. Vaikka en haluakaan vähätellä tuonaikaista ongelmaani yhtään, täytyy myöntää, että jollain tavalla harmittaa, että piti sen "miehen" vuoksi yrittää noin paljon, että hakeuduin psykologille (ja vielä kunnalliselle). Olin tuolloin nuori ja naivi, minulla oli oma kasvaminen pahasti kesken ja elin niinkin rankassa suhteessa, kyllä siinä sekoaisi kuka tahansa. Tuntuu, että liioittelinkin vähän omaa tilannettani psykologille, koska niin kovasti halusin yrittää kaikkeni, että saisimme suhteemme tuon "suuren rakkauteni" kanssa toimimaan. Nyt tämä kaikki sitten ehkä muodostuu esteeksi sille, että saisin nykyisen mieheni kanssa tulevaisuudessa adoptiolapsen. Miten ihmeessä minä selitän tämän kaiken hänelle, jos tämä joskus tulee adoptioprosessissa esille? En ole kokenut tarvetta kertoa asiasta aiemmin, koska kuten kerroin, tuo ongelmallinen käytökseni katosi tuon ongelmallisen ihmisen kadotessa elämästäni.
Asun muuten eri kunnassa nykyään kuin tuolloin nuoruusaikana. Pyytävätkö sosiaalityöntekijät/adoptioviranomaiset senkin kunnan potilasasiakirjat vai kulkevatko nuo kirjat kunnalta kunnalle automaattisesti? Onko jokin paikka, mistä voisin tilats merkinnät psykologinkäynneistäni selvittääkseni, mitä sinne on tarkalleen kirjattu?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä tiedä, miten pitkälle adoptiovanhemmiksi hakevien asioita selvitellään. Mutta Suomessa on ihan mahdollista selvittää kaikki ihmisen asuinkunnat siihen asti (näin tehdään esim. perunkirjoituksissa rutiininomaisesti), ja sehän taas tarkoittaisi sitä, että sosiaalitoimi periaatteessa pystyisi halutessaan pyytämään kaikki tiedot eri kunnista.
Voit itse ottaa yhteyttä ko. kunnan terveystoimeen ja pyytää lähettämään kopiot psykologikäynneistäsi sinulle. Todennäköisesti pyyntö pitää tehdä kirjallisena ja todistaa henkilöllisyys jollakin tavalla, mutta siitä saat sitten ohjeet sieltä kunnasta. Aloita soittamalla terveyskeskuksen arkistoon.
Asun muuten eri kunnassa nykyään kuin tuolloin nuoruusaikana. Pyytävätkö sosiaalityöntekijät/adoptioviranomaiset senkin kunnan potilasasiakirjat vai kulkevatko nuo kirjat kunnalta kunnalle automaattisesti? Onko jokin paikka, mistä voisin tilats merkinnät psykologinkäynneistäni selvittääkseni, mitä sinne on tarkalleen kirjattu?Ap
Hakeutuminen terapiaan vaikeassa tilanteessa osoittaa minusta kykyä käydä ongelmia päin ja halua korjata tilanne.
Kävin itse aikoinaan terapiassa masennuksen takia, josta hyvällä hoidolla sitten paranin. Enkö siis ole kelvollinen äiti lapsillemme, kun hain hoitoa sairauteen?
Jos vain virheettömät ja erehtymättömät saavat hoivata lapsia, niin taitavat jäädä ilman hoivaa.
Minäkin kannustan rehellisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakeutuminen terapiaan vaikeassa tilanteessa osoittaa minusta kykyä käydä ongelmia päin ja halua korjata tilanne.
Kävin itse aikoinaan terapiassa masennuksen takia, josta hyvällä hoidolla sitten paranin. Enkö siis ole kelvollinen äiti lapsillemme, kun hain hoitoa sairauteen?
Jos vain virheettömät ja erehtymättömät saavat hoivata lapsia, niin taitavat jäädä ilman hoivaa.
Minäkin kannustan rehellisyyteen.
Masentunutkin voi jäädä ilman adoptiolasta. Omat lapset on asia erikseen. Ja vielä todennäköisemmin uhka adoptiolle on, jos potilaspapereissa lukee, että on käynyt silloiseen puolisoonsa käsiksi. Varsinkin jos ap on mies.
Ei ole reilua, mutta näin se vain menee.
Alue: Aihe vapaa
että adoptiolasta et varmaankaan saa. Sijaislapsen helpommin, mutta sinulla täytyisi olla taitoa käsitellä asioita/tunteita/traumoja. Muutaman kerran psykologin käynneillä niitä ei opi. Sijaislapsi on vaikeampi kuin biologinen lapsi, sillä huostaanotettu lapsi on traumatisoitunut, kokenut hylkäämistä ja oireilee. Sinun pitäisi sitten auttaa tällaista lasta.