Mitä noin tasan 4-vuotiaanne osaa/ei osaa?
Kertokaahan, näitä on jostain syystä kiva lukea. Varsinkin, jos asian viitsisivät kertoa muutkin kuin ihmelasten "meillä tuo opittiin jo puolivuotiaana" -äidit :) Alla meidän pojan taitoja, osassa varmaan ikätasoaan "edellä", osassa "jäljessä". Kuten kaikki lapset.
Kiittää ja sanoo ole hyvä oma-aloitteisesti.
Osaa laskea kolmeenkymmeneen ja suorittaa yhteen- ja vähennyslaskuja luvuilla alle kymmenen.
Piirtää huteran pääjalkaisen, ei mitään yksityiskohtia.
Kirjoittaa huterasti oman nimensä ja kolme muuta sanaa.
Osaa aakkoset.
Käyttää yövaippaa.
Heittää trampoliinilla voltin, seisoo käsillään ja kiipeää köyttä tai tankoa pitkin ylös.
Leikkii itsekseen ehkä puoli tuntia tuurilla.
Pelaa Afrikan Tähteä, Kimbleä ja muistipelejä.
Ei osaa tehdä yli kymmenen palan palapeliä. Tai ainakaan halua :)
Ei osaa sanoa ärrää eikä jiitä.
Osaa esitellä itsensä ja pyytää päästä leikkiin mukaan esim. puistossa.
Kommentit (53)
Meillä on poika 4v1kk. Vähän on kaikessa näköjään jäljessä kun näitä muiden vastauksia lukee, ja tutkimuksiin on menossa. Listaan silti, jos joku samanlaisen äiti saisi vertaistukea.
Poika osaa:
Käynnistää tietokoneen, valita oman profiilinsa, valita netin ja siitä youtuben, kirjoittaa siihen "pingu" ja valita videoista lempparinsa. Osaa siis käyttää hiirtä.
Osaa myös käyttää minun puhelintani, avata sen näppäinlukosta ja valita Angry birdsin ja pelata sitä.
Osaa leikata viivaa pitkin.
Osaa numerot 1-10 lutta ei osaa laskuja.
Tunnistaa kaikki kirjaimet muttei osaa luetella niitä järjestyksessä.
Osaa piirtää pääjalkaisen, muttei kotona viitsi. Muuten piirtää suheroa.
Osaa englanniksi "hyvää syntymäpäivää" ja "tuiki tuiki tähtönen" laulut. Osaa myös sanoja englanniksi pari kymmentä.
Tunnistaa venäjän ja espanjan kielet.
Tunnistaa värit.
On ketterä kiipeämään ja nopea liikkeissään, mutta ei halua edes opetella polkemaan pyörää. Luistelua ja hiihtoa ei olla kokeiltu vielä, kaikki uudet jutut aiheuttaa tietynlaista sulkeutumista.
Meillä "vasta-" 3v 8kk, mutta tässä jotain:
- Yövaippa käytössä, aina aamuisin märkä. Päivisin ei satu vahinkoja.
- Osaa syödä itse, mutta syö vain närvien, usein syötetään ruoasta osa ainakin
- Nukkuu aikuisten makkarissa omassa sängyssään, nukutetaan joka ilta
- Puhuu täydellisesti, sanavarasto huomattavan laaja, kaikki äänteet tulee, joskus pienen pientä ongelmaa taivutuksessa ja käsitteet, esim. huominen ja eilinen menee sekaisin
- On kiinnostunut muista kielistä, tunnistaa eri kieliä ja lippuja ja osaa muutamia lauseita eri kielillä
- Leikkii monenlaisia hienoja mielikuvitusleikkejä
- Osaa pukea itse, paitsi vetoketjut ja napit
-Tuntee kaikki aakkoset ja numerot ja osaa ne myös kirjoittaa
- Pääjalkaisille on tullut viime aikoina vartalo ja muita yksityiskohtia, piirtää paljon karttoja, lentoasemia, formularatoja ym.
- Osaa leikata hyvin saksilla
- Pyöräilee apupyörillä, hiihtää ja luistelee jotenkuten
- Osaa hyppiä yhdellä jalalla, kiipeää erittäin hyvin, kuperkeikkaa ei osaa
- Pelaa pikkukakkosen nettipelejä hienosti
- Palapelejä ei tee kovin mielellään, mutta eilen esim. 34-palaisen teki parissa minuutissa
- On sosiaalisesti arka ja valikoiva, leikkii vain muutaman lapsen kanssa
3v11kk
osaa
-pukea ja riisua, vetoketjun alussa tarvitsee välillä apua ja housujen puntit on hankalat kenkien päälle laittaa
-käyttää syödessä haarukkaa ja pilkkoo pehmeää ruokaa veitsellä (esim perunan)
-käy itse pöntöllä (kakan pyyhkimisessä tarvitsee apuja ja muistuttelua käsien pesussa)
-tekee 30 palaisia palapelejä
-jaksaa keskittyä lautapeleihin (esim. muistipeli, kimble,choco)
-piirtää ihmiselle vartalon,pään,raajat,silmät,korvat,suun,hiukset,silmälasit,nenän, navan
-jos piirtää aikuisen ja lapsen hahmottaa kumpi on isompi
-tekee piirrustuksiin puita,eläimiä,autoja,pöydän, tuolin jne. osaa kertoa mitä ne esittää
-luistelee töpsötellen ja kaatuessaan osaa nousta ylös
-hyppii yhdellä jalalla
-muistaa paljon laululeikkejä
-vie vaatteet pyykkiin ja osaa ottaa puhtaita kaapista (tietää milloin laitetaan yöpuku ja milloin päivävaatteet)
-perus kohtelias ja tietää mitä saa ja mitä ei saa tehdä, noudattaa hyvin sääntöjä
-tietää tarkasti miten iltatoimet kuuluu tehdä ja missä järjestyksessä
-lajittelee roskat (pahvi,paperi,bio,normi)
Vaikeita asioita:
-arka toisten lasten seurassa
-saksilla leikkaaminen ei onnistu ilman apua
-r,s ja k kirjaimet eivät ole selkeitä
Huhtikuussa täyttää 4v
Osaa
Luistella, hiihtää, pyöräillä ilman appareita
Pukee itse, myös kaikki jääkiekkovarusteet :)
Tekee kuperkeikan, hyppii yhdellä jalalla, ui kellukkeilla
Piirtää pääjalkaisen, tykkää palapeleistä, laskee noin 10, ei lue eikä kirjoita
Ei ole käyttänyt vaippaa 2 vuoteen
Pelaa Wiitä, lähinnä jääkiekkoa, leikkii myös itsekseen ja rakentelee pikkulegoja
Puhe on vähän viivästynyt, mutta nykyään aika selvää, tarvittaessa käyttää apuviittomia
Tosi jånnä miten täällä huomaa lasten erilaisuuden. Tuntuu ihan uskomattomalta, että just neljävuotias osaisi luistella ja hiihtää, kun meidän epäliikunnallinen kaveri ei suostu millään edes kokeilemaan. Sen sijaa verbaaliset taidot hänellä huippuja viikon päästä tulee neljä täyteen ja oppi juuri sekä lukemaan että kirjoittamaan
Tässä jotain:
Meillä liikunnallinen nelivuotias poika: luistelee, hiihtää, ui ja laskettelee, harjoittelee lautailua.
Lukee (on lukenut reilun puoli vuotta), osaa numerot ja laskee kolmeenkymmeneen, mutta ei osaa laskutoimituksia.
Osaa värit.
Pelaa pelejä ja tekee palapelejä (50 palaa) mielellään.
Puhuu ruotsia ja suomea.
Ei tykkää piirtää, värittäminen ei kiinnosta, kirjoittaa vain nimensä eli kynän kanssa työskentely ei jostain syystä nappaa.
Kuinkas sosiaaliset taidot tällä pojalla?
Leikkiikö muiden kanssa?
[quote author="Vierailija" time="13.11.2012 klo 13:58"]
- osaa numerot jonkun matkaa yli 10 asti, ei laske kyllä mitään
- piirtää yksityiskohtiakin jos viitsii - eipä juuri viitsi eli sotkee vaan
- ei kirjoita tai lue
- sanojen taivutukset eivät mene vielä oikein, alkaa kyllä olla kiinnostunut niistä
- sanoo sanoja väärin, ja kun korjaa niin kuittaa aina murtosekuntissa "juuri niin, kyllä"
- osaa pelata iPadilla oma-aloitteisesti, tuntee laitteen läpikotaisin ja ne noin 30-40 ohjelmaa joita käyttää viikottain
- osaa surffata tietokoneella ja pelata kaikkia pikkukakkosen nettisivun pelejä, käyttä hiirtä varsin hyvin
- osaa käyttää isänsä älypuhelinta sujuvasti, mitä nyt jättää kaikki ohjelmat auki niin että se hyytyy lopulta
- kaikki em tekniikkavälineet opetellut itse, ei ole mitään opetettu
- osannut jo selvästi alle 3 vuotiaana tehdä yli 100 palaisia palapelejä myös yksin, hyvin nopea niissä jos vain haluaa
- ei osaa ääntää kaikkia kirjaimia, harvinaisemmissa ongelmia
- ei osaa ottaa keinussa vauhtia kuin seisten
- ei osaa leikata saksilla suoraan
- on kohtelias jos haluaa, kiitos ja anteeksi ei kyllä tule helposti mieleen
- ei osa laittaa kenkiä oikeisiin jalkoihin tai puseroa oikein päin (50/50)
- kun vaipoista luovuttiin viime keväänä, ei sattunut lainkaan vahinkoja ekan n. 2kk aikana
- kyselee pikkutarkasta ja loputtomasti asioista
- tunnistaa lentokoneita taivaalta onko Finnair ja onko suihkukone vai potkurikone, rakastaa flightradar24.com sivua
ja seuraa sieltä koneita ja säntää parvekkeen ovelle katsomaan kun kone lentä yli ja ääni kuuluu
- tekee tarkkoja huomioita, muistaa valtavan hyvin asioita pitkän ajan takaa (kauempaa kuin vuosi sitten sattuneita)
- polkee apupyörillä, kiipeilee ja liikkuu oikein hyvin, kuperkeikka sujui jo alle 1v ikäisenä
- keksii nokkelia leikinkulkuja leikkiessään, selittää tarinoita mitä kukin lego-ukko tai nukke tekee jne.
- haluaa oppia laittamaan ruokaa, roudaa joka ilta jakkaran lieden viereen ja haluaa opetella sekoittamana spagettikastiketta jne.
[/quote]
Meillä 4v 2vkoa vanha poika, 98cm ja 13,5kg
-osaa hiihtää hyvin
-osaa luistella "kävellen", ei vielä pitkää liukua
-oppi ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä viime keväänä
- osaa kirjoittaa oman nimensä ja muutaman muun sanan
-tunnistaa kaikki kirjaimet ja numerot
- osaa luetella numerot oikein ehkä 20 asti
- osaa pukea ja riisua itse, käydä suihkussa ja pestä hampaat itse (hampaanpesussa aikuinen vielä pesee lisää lapsen jälkeen)
- osa sanoa kaikki kirjaimet oikein, mutta R vielä hieman välillä rohahtaa puheessa
- oppi päivä- ja yökuivaksi 2v2kk iässä
- piirtää yleensä pääjalkaisia, mutta välillä on jo kunnolla maha, jalat ja kädet
- piirtää autoja, aurinkoja ja eläimiä
-osaa sukeltaa ja hyppii korkealta veteen, mutta ei osaa uida
- tekee noin 20 palan palapelejä
- tunnistaa värit
- osaa leikata saksilla
Ei tykkää kävelemisestä, haluaisi aina istua rattaissa kaupoissa ym.
Ei tykkää oman huoneen siivoamisesta.
Meidän tasan 4v:
- Osaa pukea itse sisävaatteet, ulkovaatteissa pitää auttaa, tai oikeastaan tulee autettua vaikka ei ehkä tarvisi
- Hiihto sujuu, luistelua ei olla kokeiltu
- Pyöräilee apurattaiden kans
- Piirtelee ukkeleita, joilla on ripset ja muita yksityiskohtia, mutta ihan ikäisensä tasolla se jälki kuitenkin vielä on
- Osaa kirjoittaa mallista, aika hyvin tekee kirjaimet, ei erityisen hienosti kuitenkaan
- R, S, D puuttuu ja usein L
- Hyppii tasajalkaa, yhdellä jalalla jotenkuten
- Leikkaa saksilla suoraan
- Tekee palapelejä, mutta en tiedä kuinka isoja.
- Leikkii yksin pitkiäkin aikoja
Jotenkin todella vaikea luetella taitoja tai "puutteita". Lapsi touhuaa niin paljon isosisarusten kanssa, että välillä tuntuu, etten tiedä ollenkaan mitä osaa ja mitä ei.
Hei, en mäkään ole erityisen iloinen siitä, että nelivuotias osaa käyttää tietokonetta ja ties mitä ruutua. Sehän kertoo vaan siitä, että on aika paljon saanut olla ruudun ääressä... Parempi olisi kun olisi harvinaista herkkua ja aika kuluisi leikkien tai pihalla. Et ole huono äiti kun et anna käyttää tietokonetta. Toki jossain vaiheessa se on pakko opetella, mutta... Monen pikkujuttun harjoittelemista saa taas ujutettua lapsen elämään, kun hankkii tarvikkeet kotiin ja joskus edes muistaa ottaa ne esille. Piirustuskamat ja joitain pelejä, kiinnostaa ne ainakin uusina :). Sama jonkin pukemisen kanssa, jos edes joskus muistaa että olisi hyvä jos edes pikkasen harjoittelisivat, niin huomaahan sitä sitten taas paremmin hetkiä, joissa sitä taitoa ehtii harjoitella.
t: 35
Siis miksi pitäs mennä tutkimuksiin?? Ihan normaali termiitti
-Leikkaa saksilla viivaa pitkin
-kirjoittaa oman nimensä ja siskon nimen
-sanoo kaikki kirjaimet, myös R:n.
-käyttää yövaippaa
-oppinut juuri ajamaan ilman apupyöriä
-laskee kymmeneen
-tekee 20 palan palapelejä (tosin voi olla että tekee ulkoa osan..)
-hyppää yhdellä jalalla
-pelaa muistipeliä ja Kimbleä
-syö haarukalla ja veitsellä
-kuorii perunan (keitetyn)
Ihania lapsia, mutta hurjasti odotamme heiltä asioita. Ja opetammeko kaikkea jo liiankin aikaisin? Meidän 4 v osaa osoittaa rakkautta itseään ja muita kohtaan ja se riittää.
4v tasan, male
+ osaa puhua kieliopillisesti oikein, taivutukset ymym sujuvat mallikkaasti. R-tosin ei vielä täydellinen. "puhuu kuin runeberi", siis juttua tulee koko ajan.
+ osaa piirtää eläimiä oikeassa muodossa "pulleina", neljä jalkaa, silmät, hampaat ym. lähinnä dinoja. piirtäminen on siis samalla tasolla kuin isällään :)
+ tekee leegoista eläin figuureja (lähinnä dinoja, muutikin onnistuu mutteivat sytytä) ja nyttemmin panssarivaunuja
+ osaa numerot ainakin sataan ja satakin on jo käsitelty. hauskoja yksityiskohtia ovat olleet tosin jo kolmevuotiaana selätetyt, yksikymmentayksi, -kaksi jne, ja satakin oli aluksi kymmenenkymmentä. Matematiikan loogisuuden mukaisesti ei niinkään väärin, mutta kun näille on kieliopissa väännetty muut nimet :)
+ plus ja miinus laskut onnistuu, muttei hirveesti kiinnosta niitä laskea. jos jossain kirjassa tulee vastaan tms, niin silloin kiinnostaa ja lasketaan
+ leikkii itsekseen tunnin kaksi, jos on järkevää tekemistä. pihaleikeissä uskoo mitä sanotaan, lopettaa esim. hiekanheittelyn jos sanoo vaikka kaverit jatkaa.
+ yleensä kiittää, pyytää nätisti. välillä puupää tosin.
+ jalkapalloreeneissä keskittyy kuuntelee mitä valmentaja sanoo, ei häslää omiaan
+ muskarissa mukana kympillä, lauleskee jonkin verran kotonakin
+ osaa pelata angry birdsiä
+ kyselee, muistaa kerrasta kaiken
+ puupää kohtaus iskee silloin tällöin, sitten tapahtuu jotain outua, mutta yleensä back in business tunnin sisään
+ osaa kirjoitaa oman nimensä, äidin, isän ja veljensä nimet. lisäksi onnistuu muutamien kavereiden nimet.
+ monta näistä hän on osannut tehdä jo paljon aiemminkin, pikkuveljestä huomaa, että kun hänelle ei pienenä ole ihan niin palon luettu kirjoja ym, niin puhe ym ei ole kehittynyt yhtä nopeasti vaan on n. puoli vuotta jäljessä isoveljeään. Pikkuveli sen sijaa tekee motorisesti jo vaikka mitä temppuja ja on varmaan n. vuosi edessä veljeään siinä. Piirtäminen mene samalla kehitystasradalla kuin isoveljellä.
Osaa lukea
Oppi ajamaan ilman apupyöriä 2,5 vuotiaana
Ei ole tarvinnut vaippaa 2 vuoteen enää
Osaa laskea
Osaa käyttää iPadia ja tietokonetta
Tekee kuperkeikkoja niin, että kädet ovat selän takana
Osaa luistella hyvin
Ottaa muut huomioon ja on empaattinen
Piirtäminen ei kiinnosta
tekee 100 palan palapelejä
Tykkää pelata monopolia ja on siin todella taitava
Tyttö 4v 1kk
Osaa lukea englanniksi
Osaa kirjoittaa, mutta ilman spelling-sääntöjä
Osaa puhua neljää kieltä (joista englanti on se vahvin)
Osaa uida
Osaa polkea ilman apupyöriä (puolen vuoden verran on jo osannut)
Oppi r-n ihan äskettäin, muita äänteitä osasi aina
Osaa laittaa vetoketjut ja napit kiinni, jos ei ole liian tiukkoja
Yökuiva
Noin 20 palan pala- ja muistipelejä osasi pelata jo 2 vuotiaana, nyt taisi vähän tylsistyä niihin, tykkää enemmän seurapeleistä ja arvoitusten ratkaisemisesta
Tykkää kuunnella tarinoita ja kertoo itse melko hyviä sellaisia
Piirtää ihmishahmoja, joilla on raajat, päät yksityiskohtineen, silmäripset, tukat yms.
Ei osaa nukahtaa itsekseen
Ei osaa toistaa liikkeitä ohjatussa jumpassa/tanssitunnilla
4v tyttömme osaa :
-kirjaimet
- kirjoittaa ja lukea oman nimensä sekä perheenjäsenten nimet jne
- laskea jotenkuten kymmeneen molemmilla äidinkielillään
- ajaa ilman apupyöriä
- lasketella ja tulla itse nappulahississä
- piirtää ihan hienosti ja askartelee
- on luopunut yövaipasta mutta yökastelee usein jos ei herätetä pissalle
- osaa seistä päällään
- käyttää sujuvasti iPadia ja muita vastaavia laitteita
-ottaa omalla pikkukamerallaan ihan ok kuvia
- kiipeää kaikkeen mahdolliseen kiivettävään
No, mun pikkuveli ei oo enää mikään nelivuotias, vaan tokalle lähtevä :D alla kuitenkin listattu kaikkia mitä hän osasi/ei osannut noin nelivuotiaana
- Oli varsinainen mestari palapelien kanssa, enää moiset ei kiinnosta :DD Kokosi helposti jopa yli 100 palan palapelit, myös kuvapuoli alaspäin ja meni aina oikein! kävi kerhossa jossa kerhotäti osti joka viikko vaikeamman palapelin. Kaikki ovat hämmästelleet hänen taitojaan
- Oppi lukemaan
- Osasi laskea neljäänkymmeneen, mutta noin 4v 9kk iässä matkalla ouluun opetteli lisää numeroita kirjojen sivunumeroiden avulla joten ennen viidettä synttäripäivää osasi hän laskea jo 120
- ei osannut eikä osaa vieläkään sanoa R:ää, s:sän ja F:vän kin oppi vasta kuusi vuotiaana
- Oppi kuivaksi ennen kolmivuotissynttäreitä, myös yökuivaksi
- Kattoi vähän turhan laajan sanavaraston, oppi kirosanat vanhemmiltaan ( argh! ), siis mun ja sen vanhemmilta ja nykyään osaa kirosanat, tajuaa kaksimielisyyttä ja osaa kolmea eri kieltä ( suomea, enkkua ja espanjaa pari sanaa ja lausetta )
- luki teitoa dinosauriksista, osasi ja osaa vieläkin nimetä yli 100 dinosaurusta, tiesi myös mitä kukin dino söi, minkä kokoinen dino oli, kuinka älykäs se oli ja myös sen, kuinka monta vuotta sitten dinot kuolivat sukupuuttoon
eikä siinä veilä kaikki - pojalle, siis veljelleni tehtävät koulussa ovat aivan liian helppoja :)
Poika 3v 9kk:
Osaa:
-värit
-numerot noin tuhanteen asti
-lukea
-kirjoittaa (tekee jonkun verran kirjoitusvirheitä)
-suomen lisäksi englantia ja sitten jonkun verran joitain muitakin kieliä
-sanoa kaikki äänteet, paitsi r menee noin puolet ajasta väärin
-käyttää ipadia ja läppäriä
-pukea housut ja kengät
-syödä siististi
-kuperkeikan
-on päivä- ja yökuiva
Ei osaa:
-puhua yhtä hyvin kuin ikäisensä, esim. päivästä kertominen on vaikeaa
-kysyä "miksi", eikä yleensä vastata siihen (ainakaan oikein)
-puhua tunteistaan
-polkea polkupyörää, edes apupyörillä
-keinua tavallisessa keinussa
-pukea paitoja, takkia eikä sukkia ilman apua
-ei varsinaisesti osaamista, mutta ei uskalla mennä leikkiin, jossa on useampi kuin yksi lapsi, jos omia sisaruksia ei lasketa
-piirtää ihmistä vartaloineen, ainoastaan naaman
-leikata saksilla
-pyyhkiä kunnolla, jos vaikka jogurttia tippuu. Asettaa vain paperin siihen päälle.
-käydä seisomapissalla
1v6kk poika...hiihtää, piirtää ,luistelee,ei käytä vaippoja,laskee biljardiin tekee yliopisto tason matematiikan tehtäviä,ajaa autolla,käy töissä,Jne jne jne eipä oikeastaan semmoista hommaa olekkaan mitä ei osaisi......eli näin ollen täydellinen paketti....mitenkä teidän lapset ei osaa näin yksinkertaisia asioita.....no kaikki ei tietysti voi olla neroja..