Lue keskustelun säännöt.
4,5 - vuotiaalla asperger? vai mikä?
09.11.2012 |
Olen ollut jo pitkään vahvasti sitä mieltä, että meidän 4-v (ensi kesänä täyttää 5) ei ole ihan täysin normaali. Tässä joitakin asioita:
Uudet vaatteet/kengät/ulkovaatteet hanskat ja pipot mukaan lukien ovat vaikeita hyväksyä. Peseminen ei auta, eli kyse on siitä, kun ekan kerran jokin uusi puetaan päälle. Poika saa hirveän hepulin, eikä suostu pukemaan. Vaatteissa ei saa olla mitään kuvia, eikä erivärisiä naruja tms. Esim. housut täytyy olla yksiväriset verkkarit, joissa naru. Ilman narua housut tippuu, tai ainakin niin hän luulee, ja samoin myös, jos naru on auki.
Paidassa tai housuissa ei saa olla kuvia. Vaikka kuva olisi jokin kiva, esim. Salama McQueen, josta poika tykkää kovasti. Kaupassa poika saattaa sanoa, että jokin vaate on kiva, mutta kotona ei sitten suostukaan pukemaan sitä päälleen. (Pikkuveli (n.3v) pukee innoissaan uusia vaatteita.)
KEväällä ei meinannut vaihtaa toppahaalaria ohuempaan ulkoilupukuun (takki ja housut) ja syksyn tullen oli hankala saada taas pukemaan ulkohousuja, joita ei kesälä käytetty. Nyt kun vaihdettiin taas toppahaalariin ja talvikenkiin, niin hirveän huudon kanssa puettiin. Pari kertaa laittoi lenkkarit, vaikka oli pakkasta ja lunta aamulla, ja sai hirveän huutoraivarin kun pyysin vaihtamaan talvikengät. (Pikkuveli oli jälleen innoissaan, kun puettiin lämpimiä ulkovaatteita. Ainoastaan pipon suhteen tuli kinaa, mutta kun mieleinen pipo löytyi laatikosta, ei ole enää ollut ongelmia sen suhteen.)
Päiväkodissa kun pitää olla sisätossut, ja pojan tossut on jo liian pienet ja kuluneetkin, ei suostu pukemaan uusia tossuja, vaikka sellaiset on. Haluaa vaan ne vanhat tutut kuluneet tossut. Vuosi sitten hoidon alettua meni monta päivää, ennenkuin suostui pukemaan tossuja ylipäätään. Ja hoitoonkin jäi aamuisin itkmään n. parin kuukauden ajan. Nykyisin menee hyvillä mielin. (Taas jälleen kerran pikkuveli laittoi uudet tossut mielellään jalkaan vanhojen kuluneiden tilalle. Ja vuosi sitten ei ollut ongelmia sen enempää tossujen kuin hoitoon jäämisen kanssa. Ovat samassa pienryhmässä)
Lenkkareita laittoi jalkaan siten, että kiristi tarrat niin kireälle kuin vain mahdollista, ettei kengät vain putoa jalasta. (ei olisi pudonneet, vaikka olisi ollut vähän löysemmälläkin)
Poika järjestelee autoja loputtomasti. Huoneensa lattialla on rivi autoja, ja jos jokin auto on vähänkin vinossa, poika heti huomaa sen, ja järjestää sen, sekä kaikki muutkin autot uudestaan. Saa hepulin, jos joku vahingossa tönäisee jotain autoa, saati sitten tahalleen. Pikkuveli joskus tahallaan ärsyttää ja potkii autoja, ja siitäkös raivari syntyy *huoh*. Selvästi jumittuu näihin autoihin, kun esim. pitäisi mennä syömään tai aamulla lähteä, niin pojan täytyy ensin saada laittaa autot valmiiksi.
Iltapesurutiinit täytyy suorittaa samalla tavalla joka ilta samassa järjestyksessä. Ensin pikkuvelin hampaat, ja sitten hänen. Ja vaatteet riisutaan vasta iltasadun jälkeen. Poika käy ennen iltasatua vessassa, ja usein vessassa käydessä riisuu housut kokonaan pois. Sanoin joskus pojalle, että ei turhaan laittaisi housuja takaisin, kun mennään sänkyyn heti. Haluaa välttämättä laittaa housut jalkaan iltasadun ajaksi. Ja kerran halusin laittaa rasvaa (atooppinen iho pojalla myös) ennen iltasatua. päätin riisua pojan housut. Hirveä huuto-itkuraivari tuli, kun liian aikaisin olin ottamassa housuja pois ja laittamassa rasvaa. Kun se rasva pitää aina vasta iltasadun jälkeen laittaa. Minun olisi pitänyt laittaa housut ja sukat takaisin jalkaan iltasadun ajaksi. En laittanut, ja poika sitten huusi lähes puoli tuntia, kunnes nukahti. (Minulle jäi tästä morkkis, ja päätin, että en enää riisu ennen iltasatua :-/ )
Poika haluaa nukkua pelkät alshousut jalassa peiton alle kääriytyneenä. Kesälläkin, vaikka oli lämmin, poika käpertyi paksun peiton alle. Ei saanut olla pelkkää lakanaa peittona. Pienempänä poika halusi nukkua pitkät housut ja sukat jalassa.
Pojalla on jonkin verran tic-oireita, mutta ne on kuulema ihan yleisiä tuonikäisillä lapsilla muutenkin, joten en niistä ole vielä huolissani.
Kavereita pojalla on aika vähän. Päiväkodissa oli viime vuoden aikana yksi hyvä kaveri, ja muut sellaisia "ihan kivoja". Tämä hyvä kaveri siirtyi toiseen ryhmään., ja nyt poika on löytänyt toisen hyvän kaverin. Vähän saa houkutella leikkimään muiden kanssa. Usein leikeissä haluaa olla se, joka päättää kaikesta. Etenkin pikkuveljen kanssa tulee riitaa (tämä kai ihan normaalia...) Leikit on yleensä aina samoja, ja kovin nihkeästi suhtautuu uusiin leikkeihin ja peleihin. Pitkän suostuttelun jälkeen huomaakin, että se uusi juttu onkin kiva :)
Poika ei tykkää piirtää eikä askerrella. (En tiedä, onko hahmottamisessa jotain.) Ei myöskään välitä palapeleistä niin paljon. Pikkuveljensä taas tekee mielellään palapelejä ja askartelee/piirtää/ värittää. Tosin tässäkin asiassa lapset on erilaisia, joten kai tämä vielä on normaalia...
Jos poika on esim. lyönyt pikkuveljeä (tekee tätä usein), niin jäähylle laitan. Jäähyllä huutaa, raivoaa, haukkuu, heittelee tavaroita, jos sellaisia saa käsiinsä, sylkee jne. Ja kun haluan puhua asiasta tilanteen rauhoituttua, niin poika ei suostu katsomaan silmiin, vaan kääntää päänsä minua kohti, mutta silmät katsoo sivulle. Jos poika on rikkonut jonkin esim, minun tai pikkuveljen tavaran tai kuten eilen, hakkasi ruokapöydän pintaan komeat jäljet, niin ei näyttänyt katuvan mitenkään. Virnuili vain. Kysyin rauhallisena, että mitä poika luulee, miltä äitistä tuntuu, kun pöydässä on noin isot kolhut. (tai miltä pikkuveljestä tuntuu, kun on lelu rikottu) niin poika ehkä näyttää tajuavan, että se harmittaa. Mutta jos kysyn, että miltä pojasta itsestään tuntuu, kun on rikkonut jonkun toisen tavaran, niin poika hymilee, ja sanoo, että kivalta. En oikeasti tiedä, onko tämä vain huonon kasvatuksen tulosta, vai onko pojalla oikeasti jokin sairaus. Suvussa on autismin kirjoa (mm. touretten syndrooma) mutta ei lähisuvussa.
Mistä lähden hakemaan apua? PErheneuvolasta vai ihan lääkäriin ja pyydän lähetteen johonkin? Tutkitaanko näin pieniä edes vielä.
Kommentit (39)
Meidän poika oli lastenlinnassa parivuotiaana tutkimuksissa. Sitten olimme perheneuvolassa, lasten- ja nuorten psykiatrian poliklinikalla. Jne.
Onko teillä Asperger vai mikä?
Olen jo pari vuotta ollut sitä mieltä, että kaikki ei ole ihan kohdillaan tämän pojan kanssa. jonkinlainen äidinvaisto. Poikien isä on tietysti sitä mieltä, ettei lapsessa ole mitään vikaa. Ja jos jotain on, esim. lyö ja haukkuu+nauraa päälle, niin syy on minun kasvatuksessa. Kun minä olen enemmän ollut kotona poikein kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin en olisi huolissani. Nykyään päiväkodista otetaan ihan liiankin herkästi puheeksi jos lapsi hiemankaan erilainen. Jos pärjää päiväkodissa ok, on asiat hyvin.
as-diagnoosin saaneella tuon ikäisenä. Tokihan nuo voi olla jotain muutakin, mutta kyllä lähtisin esim. neuvolan kautta selvittämään asioita. Asioiden etenemisessä auttaa, jos on myös esim. päivähoidon puolesta jokin kuvaus.
seurattiin käytöstä. Miten äiti voikin unohtaa näinkin tärkeän asian?
Itsekin huomasin jo varhain, että kaikki ei ole ihan normaalia. Itkuinen ja epätyytyväinen vauva. Allergiat tutkittiin myös jossain vaiheessa.
Pojallani oli puheenviivästymä, lievää dysfasiaa. Nykyinen diagnoosi on lievä asperger, keskittymisvsikeuksia, ääniyliherkkyys. Puhe sujuu nykyään hyvin.
Kannattaa todella hakea apua, lapsesi kuulostaa kyllä aspergerilta.
jos nyt ei vielä maalailla piruja ja diagnooseja seinille vaan rohkeasti esitän yhden näkökulman jonka olen oman lapseni kohdalla joutunut myöntämään todeksi.
Eli, pyhässä yksinkertaisuudessaan, jos ja kun kuten teidän tapauksessa, lapsi on AINA saanut itse päättää prikulleen mitä pukee päälle ja miten ja milloin ja missä järjestyksessä. OK, pari-kolmevuotiaalla ihanaa ja hienoa omatoimisuutta, ja sitten, neljävuotias ja yli: ongelmia!!
Päiväkodissa takkuaa, kotona takkuaa, lapsi ei enää pääse rutiineistaan eikä kestä sitä että joku toinen päättääkin ja että aikuinen sanoo miksi ja selittää järjellisesti, lapsi ei kykene enää muuhunkuin siihen omaan tapaansa, ja jos jotain tehdään toisin, itkuraivati joka jatkuu ja jatkuu..
Itse kun olin lapsi, äiti toi vaatteet jotka oli puettava. Ei anettu mitään vaihtoehtoja. Äiti osti vaatteet kaupasta. Lapsi ei koskaan valinnut mitään eikä vaatekaapissa montaa vaatetta edes ollut. Se puettiin mitä käskettiin, AINA. Ei tullut raivareita.
Oma lapseni sai valita täydestä vaatekaapista. Jokapäivä monta kertaa kysyttiin haluatko tämän vai tämän jne.. kaupassa kysyttiin... OK nyt myönnän: se oli virhe!
Ongelmat alkoi nelivuotispäivän tienoilla kärjistyä, tarhaan lähti järjettömissä vaateyhdistelmissä, säästä riippumatta, jokin vaate kulutettiin loppuun ja piti salaa pestä.. annoin siis edelleen liikaa päätösvaltaa.. Hihan saumojen asettelusta hirveitä huutoraivareita, samoin lapasten varsien asettelusta.. kaikki on nähty..
Sitten, muutamassa kuukaudessa tajusin että ei ole enää normaalia, kaikki samat ajatukset kävin läpi. JA SITTEN KATSOIN PEILIIN. Mietin lapsen aikaisempia vuosia, vaatteiden pukemista jne, ja vertasin omaan lapsuuteen.
Ei ihme että lapsi oli sekaisin, kaikki sai itse päättää. Pikuhiljaa alettiin opetella ns oikeanlaista tottelemista ja aikuisen perustelemista siitä mikä on sopivaa ja mikä ei ja että lapsi kuunteli asian.
Otin itseäni niskasta kiinni hirveän katumuksen ja itsesyytösten voimilla ja lapsi opetteli kestämään pettymyksiä, hiljalleen, kaikkea ei voi heti muuttaa, ja kun lapsi oppi ettei maailma kaadu jos ei saa mieleisiä juttuja/vaatteita aina joka ikinen kerta, alkoi olo hänelläkin helpottaa, pukemiset helpottui ja lapsikin huomasi että kaikilla mukavampaa, vanhemmat rentoutuivat kun ei tarvinnut pelätä jokaikinen kerta raivareita, lapsen järki alkoi kasvaa :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pukemisen kanssa on sielläkin käyty usein vääntöä. Poika ei halua laittaa esim. kauluria tai kurahousuja. Pitkään on jouduttu suostuttelemaan, kunnes on pukenut ne. Ehdolla, että ulos ei pääse, ellei pue niitä. Vaikeinta on ollut kerran, kun piti päiväkodin varahousut pukea (jostain syystä ei kaapissa ollutkaan omia varahousuja, ja tilanne oli valmis)
Syömisen kanssa on ollut ongelmia, mutta niiden suhteen on helpottanut. Poika kieltäytyi hoidon alussa syömästä, ja pikkuhiljaa suostui maistamaan eri ruokia. Nykyisin syö kyllä melkein kaikkea, ja vähintään maistaa. Jos ruoka on selkeää, esim. kalaa, perunaa ja kastiketta, niin se uppoaa hyvin, mutta jos on esim. kiusausta, jossa samat ainekset on sotkettu sekaisin, niin ei suostu syömään ollenkaan.
Ovat puhuneet siitä, että poikaa täytyy houkutella leikkimään muiden kuin sen yhden kaverin kanssa, ja samoin täytyy houkutella leikkimään uusia leikkejä välillä. Riitoja ei ole ainakaan tietääkseni ollut. Poika on vähän sellainen vetäytyjä joskus. Viihtyy hyvin omissa oloissa sekä pk:ssa että kotona.
Ensi viikolla on taas vanhempainvartti, täytyy jutella sitten tarkemmin näistä taas.
ap
Saa nopeammin apua. Tuota aihepiiriä joutunut selvittelemään hieman itsekin, lapsellamme syy on toisaalla mutta tuo kuulostaa asiaa lukeneen maallikon korvaan mahdolliselta Aspergerilta.
Kuitenkin ostaisin sinuna myös kirjan "Misdiagnosis and Dual Diagnoses of Gifted Children and Adults", amazonista saa mitä lie 15 eurolla. Sisältää mm. luetteloja ominaisuuksista joiden perusteella tehdään helposti virhediagnoseja mm. Aspergerin suuntaan vaikka syy on lapsen poikkeuksellisessa lahjakkuudessa. Koska kirjan mukaan noin puolet lahjakkaisen lasten ADD/ADHD-diagnoseista on virheellisiä ja oireiden syyt toisaalla (ja siksi hoita täysin toisenlainen), veisin lapsen lääkärille mutta samalla selvittäisin varmuuden vuoksi tuon mahdollisuuden. Selviää kyllä kirjaa lukiessa kummasta luultavimmin on kyse ja kriteerit millä eritellään, ihan selkeä teos (luvun alla juuri itsellä tässä pöydällä).
Tuota lyö ja nauraa päälle esiintyi myös meillä, viittaa minusta mahdolliseen neurologiseen ongelmaan, vaikka ei sitä suinkaan välttämättä ole. Ostaisin edellisen lisäksi myös MD Daniel G. Amen:in kirjan "Healing ADD", samalla tilauksella saat Amazonista ja nopeaa helppoa luettavaa. Huikea teos lähinnä, meillä täydellinen osuma. Kirjan ansio on toisaalta ADD:n jaottelu ensimmäisenä 6 eri lajiin (joista kaikista useampi potilaskuvauksia, niistä löytyy ne varsin tarkat osumat teilläkin jos lapsella ADD:n joku muoto olisi) ja toisaalta SPECT-kuvantamisen tuoma valtava potilasmassa eli tiedon luotettavuus. Lisäksi kirja on erinomaisen mukavaa luettavaa, selkeä ja jäsentynyt. Libanonilaisesta sukunimestä ei kannata säikähtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos nyt ei vielä maalailla piruja ja diagnooseja seinille vaan rohkeasti esitän yhden näkökulman jonka olen oman lapseni kohdalla joutunut myöntämään todeksi. Eli, pyhässä yksinkertaisuudessaan, jos ja kun kuten teidän tapauksessa, lapsi on AINA saanut itse päättää prikulleen mitä pukee päälle ja miten ja milloin ja missä järjestyksessä. OK, pari-kolmevuotiaalla ihanaa ja hienoa omatoimisuutta, ja sitten, neljävuotias ja yli: ongelmia!! Päiväkodissa takkuaa, kotona takkuaa, lapsi ei enää pääse rutiineistaan eikä kestä sitä että joku toinen päättääkin ja että aikuinen sanoo miksi ja selittää järjellisesti, lapsi ei kykene enää muuhunkuin siihen omaan tapaansa, ja jos jotain tehdään toisin, itkuraivati joka jatkuu ja jatkuu.. Itse kun olin lapsi, äiti toi vaatteet jotka oli puettava. Ei anettu mitään vaihtoehtoja. Äiti osti vaatteet kaupasta. Lapsi ei koskaan valinnut mitään eikä vaatekaapissa montaa vaatetta edes ollut. Se puettiin mitä käskettiin, AINA. Ei tullut raivareita. Oma lapseni sai valita täydestä vaatekaapista. Jokapäivä monta kertaa kysyttiin haluatko tämän vai tämän jne.. kaupassa kysyttiin... OK nyt myönnän: se oli virhe! Ongelmat alkoi nelivuotispäivän tienoilla kärjistyä, tarhaan lähti järjettömissä vaateyhdistelmissä, säästä riippumatta, jokin vaate kulutettiin loppuun ja piti salaa pestä.. annoin siis edelleen liikaa päätösvaltaa.. Hihan saumojen asettelusta hirveitä huutoraivareita, samoin lapasten varsien asettelusta.. kaikki on nähty.. Sitten, muutamassa kuukaudessa tajusin että ei ole enää normaalia, kaikki samat ajatukset kävin läpi. JA SITTEN KATSOIN PEILIIN. Mietin lapsen aikaisempia vuosia, vaatteiden pukemista jne, ja vertasin omaan lapsuuteen. Ei ihme että lapsi oli sekaisin, kaikki sai itse päättää. Pikuhiljaa alettiin opetella ns oikeanlaista tottelemista ja aikuisen perustelemista siitä mikä on sopivaa ja mikä ei ja että lapsi kuunteli asian. Otin itseäni niskasta kiinni hirveän katumuksen ja itsesyytösten voimilla ja lapsi opetteli kestämään pettymyksiä, hiljalleen, kaikkea ei voi heti muuttaa, ja kun lapsi oppi ettei maailma kaadu jos ei saa mieleisiä juttuja/vaatteita aina joka ikinen kerta, alkoi olo hänelläkin helpottaa, pukemiset helpottui ja lapsikin huomasi että kaikilla mukavampaa, vanhemmat rentoutuivat kun ei tarvinnut pelätä jokaikinen kerta raivareita, lapsen järki alkoi kasvaa :-)
On varmaan ihan totta, että olen antanut pojan itse päättää monista asioista. Mutta esim. kaupassa, kun annan pojan itse valita muutamasta vaihtoehdosta, mikä paita ostetaan, niin yleensä nykyään ei halua mitään niistä, vaan minä sitten ostan omin neuvoin jotain. Ja jos poika joskus on jonkin vaatteen itse valinnut, niin kotona ei sitä haluakaan pukea. Jos puen sen puoliväkisin (joskus teen niin, valitettavasti) niin sitten poika hetken päästä on iloinen ja vähän ylpeäkin uudesta paidasta. Mielestäni kyseo on vain siitä, että se vaate pitää pukea ekan kerran päälle. Kun se vaate on puettu kerran-pari, ei enää ongelmia sen suhteen.
Lisäksi poika joutuu silloin tällöin kokemaan pettymyksi, kun haluaisi ostaa kaupasta jotain (lelu/karkkia tms.) ja kieltäydyn ostamasta, niin yleensä tyytyy kohtaloonsa, eikä nosta meteliä. Toki joskus harmistuu ja hermostuu siitä, ja saan taluttaa kikuttelevan lapsen kaupasta ulos. Poika ei ole sillä tavalla hemmoteltu, että saisi aina tahtonsa läpi. Väittäisin näin.
ap
Pukemisen kanssa on sielläkin käyty usein vääntöä. Poika ei halua laittaa esim. kauluria tai kurahousuja. Pitkään on jouduttu suostuttelemaan, kunnes on pukenut ne. Ehdolla, että ulos ei pääse, ellei pue niitä. Vaikeinta on ollut kerran, kun piti päiväkodin varahousut pukea (jostain syystä ei kaapissa ollutkaan omia varahousuja, ja tilanne oli valmis)
Syömisen kanssa on ollut ongelmia, mutta niiden suhteen on helpottanut. Poika kieltäytyi hoidon alussa syömästä, ja pikkuhiljaa suostui maistamaan eri ruokia. Nykyisin syö kyllä melkein kaikkea, ja vähintään maistaa. Jos ruoka on selkeää, esim. kalaa, perunaa ja kastiketta, niin se uppoaa hyvin, mutta jos on esim. kiusausta, jossa samat ainekset on sotkettu sekaisin, niin ei suostu syömään ollenkaan.
Ovat puhuneet siitä, että poikaa täytyy houkutella leikkimään muiden kuin sen yhden kaverin kanssa, ja samoin täytyy houkutella leikkimään uusia leikkejä välillä. Riitoja ei ole ainakaan tietääkseni ollut. Poika on vähän sellainen vetäytyjä joskus. Viihtyy hyvin omissa oloissa sekä pk:ssa että kotona.
Ensi viikolla on taas vanhempainvartti, täytyy jutella sitten tarkemmin näistä taas.
ap
Pukeminen: voisi olla ADD tai Asperger (tai poikkeuksellisen lahjakas josta on haittoja; itse olen ja selvä haitta se on oikeasti vaikka hienolta voi kuullostaakin)
Syöminen: ruuan rakenteelle herkkyys voi johtua edelleen niin ADD:sta kuin poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, listattu tarkasti vastaavana kummassakin "oireistossa". Ja perheessämme esiintyy myös. Vivahde-eroja silti on, eli itselläni se on toisenlaista kuin vaimolla ja lapsella, tai vaimon siskolla varsinkin. Mutta en voi vetää johtopäätöksiä että meneisi erot kuten meillä aina, joten en edes kerro miten ne meillä selvästi ilmenevät.
Leikkien ongelmat edelleen joko ADD tai mahdollisesti poikkeuksellisen lahjakas. En tiedä kannattaako sinun purkaa tuota minulle laajemmin, saat amazon.co.uk -nettikaupasta kirjat viikossa ilmaisella rahdilla tai Saksan amazonista (amazon.de) 3 päivässä n. kympin kalliimmalla pikarahdilla.
(9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. tuo vaatejuttu pisti itsellänikin silmään, poikani saa vieläkin raivarit herkästi jossei vaate ole ihan mieluinen. Kuvat kelpuuttaa, mutta värien kanssa onkin jo vaikeampaa: lempiväri vaihtuu usein ja silloin ollaan pulassa, jos esim. haalari onkin "väärän" värinen. Kyllä hän sen pukee, mutta marisee ja varmasti muistuttaa minua viikottain siitä, miten haalari ei ole mieluinen. On muuten vähän sellainen nalkuttava ja huomauttelee aikuiselle ihan tarpeettomista jutuista. Esim. eilen joi piimää ja pyysi sitten vettä. Lisäsi: "ja muista sitten huuhdella se lasi hyvin". Se ei ollut varsinainen käsky, äänensävystä päätellen, mutta kertaakaan ei ole lasi jäänyt huuhtelematta joten ihan turha lause.
Autoja järjesteltiin meilläkin ja ylipäätään järjestely + siivoaminen ovat mieluista puuhaa. Huomauttelee herkästi meille vanhemmille siivouksen tarpeesta, jos esim. makkariimme on päässyt kertymään tavaraa.
Osallistuuko teidän lapsenne leikkeihin ym. muiden lasten kanssa? Meidän poika leikkii vapaata leikkiä (joka sekin aika...öööh...omaperäistä...kuin katsoisi näytelmää), mutta laulutuokiot ym. yhteiset jutut saavat hänet menemään lukkoon.
niin en olisi huolissani. Nykyään päiväkodista otetaan ihan liiankin herkästi puheeksi jos lapsi hiemankaan erilainen. Jos pärjää päiväkodissa ok, on asiat hyvin.
Nykyään ei ns. saisi erottua tapetista millään tavoin. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päiväkodissa mielellään osallistuu lauluihin ja leikkeihinkin, mutta jos pitää esiintyä esim. vanhemmille, niin poika menee lukoon. Ei halua mennä esiintymään, vaan tulee istumaan minun viereeni ja katsoo, kun muut laulavat.
Ei myöskään halua, että otetaan valokuvia. Jos joku valokuvaa, poika kääntää päänsä poispäin. Saa nähdä, millaisia kuvia päiväkodissa saadaan, kun on valokuvaus. Etenkin kun valokuvaaja ja koko tilanne on vieras. Lamput ja kankaat ym. mitä se kuvaaja tuo tullessaan...
Suhtautuu siis uusiin ihmisiin, etenkin aikuisiin, hyvin varauksellisesti.
Joo, täytyy hakeutua johonkin tutkimuksiin, ehdottomasti. Tiedän, ettei se mahd. diagnoosi poikaa mihinkään muuta, mutta se tuo varmasti apua ja helpotusta arkeen, jos tälle kaikelle löytyy nimi. Ja tulevaa varten, koulut ym.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. tuo vaatejuttu pisti itsellänikin silmään, poikani saa vieläkin raivarit herkästi jossei vaate ole ihan mieluinen. Kuvat kelpuuttaa, mutta värien kanssa onkin jo vaikeampaa: lempiväri vaihtuu usein ja silloin ollaan pulassa, jos esim. haalari onkin "väärän" värinen. Kyllä hän sen pukee, mutta marisee ja varmasti muistuttaa minua viikottain siitä, miten haalari ei ole mieluinen. On muuten vähän sellainen nalkuttava ja huomauttelee aikuiselle ihan tarpeettomista jutuista. Esim. eilen joi piimää ja pyysi sitten vettä. Lisäsi: "ja muista sitten huuhdella se lasi hyvin". Se ei ollut varsinainen käsky, äänensävystä päätellen, mutta kertaakaan ei ole lasi jäänyt huuhtelematta joten ihan turha lause.
Autoja järjesteltiin meilläkin ja ylipäätään järjestely + siivoaminen ovat mieluista puuhaa. Huomauttelee herkästi meille vanhemmille siivouksen tarpeesta, jos esim. makkariimme on päässyt kertymään tavaraa.
Osallistuuko teidän lapsenne leikkeihin ym. muiden lasten kanssa? Meidän poika leikkii vapaata leikkiä (joka sekin aika...öööh...omaperäistä...kuin katsoisi näytelmää), mutta laulutuokiot ym. yhteiset jutut saavat hänet menemään lukkoon.
Kallistuisin näin vajavaisen materiaalin perusteella sen lahjakkaan lapsen kummallisuuksien kannalle. Hanki em. kirjat, mielummin molemmat. Väittäisin että on hedelmällisempää lukea 3+2 tuntia niitä kuin roikkua täällä palstalla. Helppolukuisia ovat. Väittäisin että tieto vähentää tuskaa.
Siis niitä, joilla poika sai diagnoosinsa (AS-piirteet).
Ja palstalla roikun, koska on vapaapäiväni- eikö saisi?
t. AS-piirteisen äiti
Epäilyni vahvistui aspergerin suhteen.
En lähde tilailemaan vieraskielisiä kirjoja, kiitos vaan vinkeistä. En kuitenkaan mitään niistä ymmärtäisi. Mielummin haen apua neuvolasta tms.
Nyt täytyy mennä pois täältä roikkumasta. :)
Siis niitä, joilla poika sai diagnoosinsa (AS-piirteet).
Ja palstalla roikun, koska on vapaapäiväni- eikö saisi?
t. AS-piirteisen äiti
En kai nyt sellaista kuvaa antanut. Rajanveto (madh. diagnoosista huolimatta) voi olla joskus hankalaa, tässä ei pysty vaan kukaan tuomaan esille kaikkia niitä seikkoja joista tuota voi sitten haarukoida mihin suuntaan kallistuu. Asperger on välillä vähän muotidiagnosi, ja siihen kallistutaan liian herkästi vaikka siitä ei ole kyse. Se että on joku dg ei automaattisesti tarkoita että henkilöllä on dg:n mukainen tila tai sairaus. Jos jollakin on "as-piirteet" se ei kuulosta vielä dg:ltä. Ja kun luettelet asioita jotka kaikki on listattu varsin lyhyellä virhediagnosi-listalla, niin herää ajatus että dg ei välttämättä ole sitten osuva.
Eli palkokasvit nyt vaan reippaasti pois nenusta. Anteeksi jos yritin auttaa, ehkä se ei tule toistumaan. Se ei taida olla kuitenkaan täällä toivottua. Yleensä kannatan tiedon vapaata jakamista, suuntaan jos toiseenkin.
Oma poikani on nyt "jo" 9-vuotias ja etenkin ennen eskaria olin hänestä monella tavalla huolissani. En halua kerskailla, mutta hän oli ns. perinteisellä tavalla hyvin älykäs, siis esim. matemaattisesti, kun taas leikit muiden kanssa eivät kiinnostaneet juuri lainkaan. Tai jos toinen halusi leikkiä juuri samaa, se sopi hyvin, mutta ei ikinä vaihtanut leikkiä siksi, että olisi siten voinut leikkiä toisen kanssa - leikki sitten mieluummin yksin. Kovin vahvoja aistiyliherkkyyksiä ei ollut. Poika oli varsin varauksellinen kaikkea uutta kohtaan. Autojen järjestelyn näen vieläkin silmissäni :) Anteeksi pyytäminen oli ja on yhä sula mahdottomuus, voi sivuteitse lepytellä taitavastikin, mutta suora anteeksipyyntö, jäähypenkit sun muu ovat olleet täysin mahdottomia. Jäähyjäkin kokeiltiin sitkeästi ja ohjeiden mukaan, mutta poika meni täysin hysteeriseksi ja alkoi oksentaa limaa. Pahimmalta on tuntunut, että poika ei tunnu katuvan mitään. Se onkin ainoa noista piirteistä, joka minut yhä saa välillä itkemään. En kuitenkaan oikeasti tiedä, onko kyse katumattomuudesta, koska kuten kirjoitin, poika on väärin tehtyään usein nähnyt vaivaa saadakseen toisen hyvälle mielelle?
Tuo katumattomuus (?) on siis yhä ongelmallista, mutta muuten sanoisin, että eskarista alkaen pojan elämä on ollut myötätuulessa. Nyt kolmasluokkalaisena lapsuuden epäsosiaalisuudesta ei ole jälkeäkään, hän vain kypsyi sosiaaliseen toimintaan myöhemmin. Ennen eskaria poika oli kotihoidossa ja kerhoili, eskarin alku oli tuskaisa, poika vain itki ja itki (ainoana ryhmässä), mutta sitten helpotti. Ikinä ei eskarista ja koulusta ole tullut Asperger-epäilyjä tms., poikaan on suhtauduttu omanlaisenaan persoonana. En voi sanoa, että tutkimukset olisivat teille huono juttu, kehitystä on niin vaikea ennakoida. Joillakin käytös ongelmallistuu räjähdysmäisesti esim. eskarissa, kun taas meillä helpottui kovasti.
Meidänkin pojalla on pikkuveli. Myös hän on älykäs ja monella tavalla älykäs, mutta paljon iisimpi tapaus. Ei jumitu ja jankkaa, tulee juttuun toisten kanssa jne. Silti molemmat ovat yhtä rakkaita. Vinkkinä sinulle ap, pidä huoli siitä, ettet vertaile lapsia keskenään heidän kuultensa :)
Jossain vastauksessa mainittu kirjavinkki kuulosti kiinnostavalta. Pojillamme on velipuoli (sama isä), joka oli lapsena (kuten nykyisinkin!) älykäs ja samantapainen kuin tuo esikoisemme. Lisäksi myös isä on ja on ollut aina älykäs ja lahjakas. Olen paljon miettinyt, onko kyse todellakin jostain "perinnöllisestä sairaudesta" vai tietynlaisesta piirrekasaumasta? Tämä on niin ristiriitaista: ongelmiin pitäisi saada ajoissa apua, mutta turhista asioista ei saisi tehdä mielessään ongelmia...
Siis niitä, joilla poika sai diagnoosinsa (AS-piirteet). Ja palstalla roikun, koska on vapaapäiväni- eikö saisi? t. AS-piirteisen äiti
En kai nyt sellaista kuvaa antanut. Rajanveto (madh. diagnoosista huolimatta) voi olla joskus hankalaa, tässä ei pysty vaan kukaan tuomaan esille kaikkia niitä seikkoja joista tuota voi sitten haarukoida mihin suuntaan kallistuu. Asperger on välillä vähän muotidiagnosi, ja siihen kallistutaan liian herkästi vaikka siitä ei ole kyse. Se että on joku dg ei automaattisesti tarkoita että henkilöllä on dg:n mukainen tila tai sairaus. Jos jollakin on "as-piirteet" se ei kuulosta vielä dg:ltä. Ja kun luettelet asioita jotka kaikki on listattu varsin lyhyellä virhediagnosi-listalla, niin herää ajatus että dg ei välttämättä ole sitten osuva. Eli palkokasvit nyt vaan reippaasti pois nenusta. Anteeksi jos yritin auttaa, ehkä se ei tule toistumaan. Se ei taida olla kuitenkaan täällä toivottua. Yleensä kannatan tiedon vapaata jakamista, suuntaan jos toiseenkin.
Saa sitä auttaa, en minä kiellä, enkä loukkaantunut mistään tms. On hyvä esittää muitakin vaihtoehtoja, kuin se yksi "muotidiagnoosi". On totta, että helposti annetaan mitä erikoisempia diagnooseja ja lisäksi mahd. lääkkeitä.
Mutta mitä enemmän perehdyn aspergeriin, sitä vahvemmin olen sitä mieltä, että pojallani on se. Halusin täältä kuulla mielipiteitä, ja sain niitä. Jokaisella on oikeus esittää omansa, ja hyvä niin. Ei pidäkään kaikkien olla samaa mieltä asioista. Tylsähän tämä palsta olisi, jos kaikki olisi samaa mieltä kaikesta.
ap
Meidän poika oli lastenlinnassa parivuotiaana tutkimuksissa. Sitten olimme perheneuvolassa, lasten- ja nuorten psykiatrian poliklinikalla. Jne.