Voinko ottaa/onko kukaan ottanut vauvaa mukaan hautajaisiin?
Miten menetellä.Otan kyllä rauhoittavia etukäteen että pysyn pystyssä enkä pyörry,äitini kuoli kolme viikkoa sitten ja nyt ens viikon perjantaina hautajaiset.Oli todella rakas mutta iäkäs.Sait minut 48vuotiaana.
Kommentit (76)
Kävin viemässä kukat mieheni kanssa joka meni yksin isomman lapsemme kanssa muistotilaisuuten ja minä menin kotiin imettämään kaksiviikkoista emmekä osallistuneet enempää hautajaisiin.
Minä en kyllä ymmärrä tätä nykyajan kulttuuria että
lapsia ei saa ottaa mihinkään mukaan.
Ei häihin, ei hautajaisiin, ei katsomaan mummoa sairaalaan jne.
Ymmärrän että itkevä vauva häiritsee muita, mutta tämänkin voi ratkaista sopimalla että joku poistuu lapsen kanssa ulos tarpeen mukaan. Lasten kuuluu oppia (vauvaa isompien), että kuolema kuuluu elämään, samoin sairastelu ja vanheneminen.Meillä on ollut vauva hautajaisissa sekä myös taapero (meillä ollut 3 hautajaiset viime vuosina). Itse koin muiden vieraiden kokevan pienokaiset iloisena asiana, lapset saivat paljon huomiota ja varsinkiin vauvaa haluttiin sylitellä.
Minä en kyllä ymmärrä tätä nykyajan kulttuuria että
lapsia ei saa ottaa mihinkään mukaan.
Ei häihin, ei hautajaisiin, ei katsomaan mummoa sairaalaan jne.
Ymmärrän että itkevä vauva häiritsee muita, mutta tämänkin voi ratkaista sopimalla että joku poistuu lapsen kanssa ulos tarpeen mukaan. Lasten kuuluu oppia (vauvaa isompien), että kuolema kuuluu elämään, samoin sairastelu ja vanheneminen.Meillä on ollut vauva hautajaisissa sekä myös taapero (meillä ollut 3 hautajaiset viime vuosina). Itse koin muiden vieraiden kokevan pienokaiset iloisena asiana, lapset saivat paljon huomiota ja varsinkiin vauvaa haluttiin sylitellä.
Kuolema on osa elämää. Lapset on osa elämää. Kumpikin täysin luonnollinen asia. Miksi nykyaikana kaikki pitää miettiä puhki sataan kertaan, kun luonnollista on, että pikkulapsi on äitinsä seurassa, missä äiti nyt sitten sattuukin olemaan?
Minä en näe mitään syytä, miksei minkä tahansa ikäistä lasta voisi ottaa hautajaisiin mukaan.
Terveisin joku muinaisjäänne, 22 vuotta, pikkuvauvana, taaperona, ala-asteikäisenä sekä sitä vanhempana hautajaisissa ollut
mut rauhottavia?? Imetätkö sä tokkurassa viatonta vauvaa?
Sun äiti oli aikuinen nainen,etkä muka kestä stoalaisittain yksiä hautajaisia?
Vaiva parka miten heikon äidin on saanut=(
Meidän suvussa on tapana kaikki lapset tuoda. Eihän ketään tuttua lapsenhoitajaa edes saa, kun kaikki ovat siellä hautajaisissa (miehen puolen suku ei hoida). Itse stressaisin vierasta hoitajaa, enkä pystyisi olemaan kunnolla läsnä.
Meillä hautajaisissa itketään ja nauretaan. Puheissa aina kerrataan parhaat ja hauskimmat muistot. Ei se tunnelma ole koskaan ollut ahdistava muistaakseni lapsenakaan. Jokaisella perheellä on omat tapansa ja näkemyksensä, sehän sen yhteyden osin tekee erityiseksi. Eli kun mielestä ei voi olla yhtä ainoaa oikeaa "etikettiä" näissä.
tietysti. Mies hoiti kyllä vauvaa enemmän kuin minä.
Mulla oli mun 6-viikkoinen vauva mukana isäni hautajaisissa. Olo oli toki outo, kun vieraat esittivät sekä surunvalittelut että onnittelut yhteen hengenvetoon, mutten kyllä hetkeäkään edes harkinnut jättäväni vauvaa kotiin. Olin myös kuvitellut, että tarvitsen rauhoittavia jne. mutta selvisin yllättävän rauhallisena ilmankin. Miksei suru saisi näkyä?
Lapset eivät todellakaan traumatisoidu hautajaisista, pitäähän niidenkin oppia että tämmöinen tapa on, ja että sillä on tavallaan puhdistava vaikutus. Hautajaisissa voi olla myös tavallaan positiivinen tunnelma. Itse oon ollut kouluikään mennessä kuusissa hautajaisissa, eikä mulle ole siitä mitään vahinkoa mielestäni koitunut.
on heidän pennuilleen muka joku oppimistapaus. Häihin ja hautajaisiin tukitaan muka siksi, että lapset oppii käyttäytymään. Ettekö te ajattele, että se sureva omainen joutuu maksamaan niiden teidänkin kakaroiden ruoasta.
Kun minun hautajaiset on, en aio kutsua yhtään lasta sinne, vaikka mammat kuinka loukkaantuisi. Minun juhla, minä päätän. Minä en aio hautajaisissani ruokkia yhtään Nico-Petteriä. Jos ette muka pysty olemaan erossa pennuisanne muutamaa tuntia niin ei tarvitse tulla naama norsunvitulla minun hautajaisiin.
Mulla ja siskolla oli 8 kk vanhat ja serkulla 7 kk vanha vauva mukana mummomme hautajaisissa.
Mukana vaan lähisuku ja omat miehet, jotka hoiti vauvoja, kun me olimme eturivissä äitimme tukena.
Tilaisuus oli rauhallinen, mutta myös vapaa niin, että kyllä miehet sai pienten kanssa ulkona käydä jos tarvitsi. Ei olisi tullut mieleenkään jättää vauvoja pois, kun vielä toisella paikkakunnalla asutaan. Mihin ne vauvat ois laitettu???
hautajaisissa vauvasta asti, ilman mitään ongelmia. Nuorin oli 7 kk isoäitini hautajaisissa ja hihkui innoissaan kun näki kappelissa paljon ihmisiä. Ei haitannut ketään ja tiedän ettei olisi haitannut mammaakaan.
lapset mukaan.Itse olen lapsena ollut muutamissa hautajaisissa ja aina ihan mukavaa on ollut.Enkä aikuisenakaan nyt hautajaisia minään surun juhlana pidä.Kuolema on osa elämää,eikä sen kummempaa.
lapset mukaan.Itse olen lapsena ollut muutamissa hautajaisissa ja aina ihan mukavaa on ollut.Enkä aikuisenakaan nyt hautajaisia minään surun juhlana pidä.Kuolema on osa elämää,eikä sen kummempaa.
hautajaisissa? Kyllähän se on tosi surullista. Ihan eri asia kuin jotkut mummon hautajaiset, vaikka mummokin olisi ollut läheinen.
itkevästä aikuisesta tuolla ylempänä.
Voi nyyh.....