Nyt en oikeasti tiedä, mitä tehdä. Valitako mies vai sairas lapsi? Rakenneultrassa paljastui

Abortti on aina rankka asia ja siitä yli pääseminen voi vieda paljon aikaa tai loppuelämän.



Myös ero ja yh-äidin arki vammaisen lapsen omaishoitajana on rankkaa ja kestää loppuelämän.



Olen seurannut vierestä kahden yksinhuoltajaäidin elämää, joilla molemmilla on pahasti vammainen lapsi, toisella lisäksi yksi terve lapsi. Toisen lapsi tulee kuolemaan alle 20 vuotiaana ja toisen lapsi ei koskaan pysty elämään yksin.



Molempien mies lähti kun vammainen lapsi oli alle 2 vee. Molempien perheiden taloudellinen tilanne on vaikea, äidit väsyksissä ja toinen on useasti puhunut, että olisi abortoinut lapsensa jos olisi tiennyt.



Elämässä tulee valintatilanteita vastaan ja joskus valinta on tehtävä kahden pahan välillä.

et tiedä miten tulee lopulta käymään. Ilmeisesti vamma tai sairaus ei ole vakava.

Mies ehkä lähtee mutta sinusta tulee äiti. Toinen vaihtoehto on että teille tulee ero todennäköisesti joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin eikä takeita uudesta lapsesta edes ole vaikka yhdessäkin sitä yrittäisitte.

Jos lapsen pidät, jäätte sinä ja lapsi. Jos et pidä, ei jää myöskään sinua ja miestä, uskon että katkeroituisit miehelle siinä määrin.

Parhaassa tapauksessa tämä sairas lapsi jopa yhdistää sinut ja miehesi vahvemmin mutta vaikka mies häipyisikin kuvasta, sinulla on silti lapsi. Yksinkin pärjää.

mihin ratkaisuun päädyit. Jo tuhat ihmistä on lukenut ketjua ja myötäeläneet kanssasi. Valinta on vaikea ja seuraukset raskaat kantaa teit mitä tahansa. Mieti haluaisitko itse syntyä yhtä sairaana kuin lapsesi? Ja mieti haluatko uhrata elämäsi sairaan lapsen yksinhuoltajana oloon. Ehkä voisit käydä jossain perheessä, jossa on yhtä sairas lapsi ja jutella äidin kanssa. Niin kuin moni on sanonut, kaikki synnyttäneet äidit eivät ole lopulta pitäneet ratkaisuaan oikeana... Itsellä ollut kaksi keskenmenoa ja olen selvinnyt niistä hyvin ja ollut tyytyväinen, että nämä vakavasti vammaiset sikiöt eivät ole syntyneet. Vaikka tietenkin spontaani abortti on paaaljon helmpompi kun siinä ei joudu itse valitsemaan...

Jos et ole juurikaan edes ollut tekemisissä kehitysvammaisten kanssa etkä tunne yhtäkään, suosittelen ehdottomasti käymään jossakin hoitolaitoksessa.



Itselläni on aikuinen kehitysvammainen sukulainen, joka on elänyt melkein koko ikänsä laitoksessa (äiti ja isä alkoholisoituneet, myöhemmin eronneet, toinen jo kuollut). Hän on periaatteessa omatoiminen, mutta täysin peräänkatsottava, toisinaan jopa väkivaltainen, eli laitoksessa asuisi vaikka perheolot olisivat kunnossa. Hänellä on (onneksi) pikkusisarus, jonka vastuulle hän jää, mutta aika rankka vastuu on sisarukselle tämä (ja ollut jo nuoresta asti vanhempien tilanteesta johtuen).



Myös tuttavapiirissä lievästi kehitysvammainen nainen, lisäksi mielenterv.ongelmia, joka asuu ja pärjää itsenäisesti, mutta taloudellisesti ja muissa isoissa asioissa täysin peräänkatsottava. Suuri huoli on vanhemmillaan ja veljellään. Ei pysty huolehtimaan koirastaan, mutta puhuu vauvan hankkimisesta. En tiedä onko "riittävän" kehitysvammainen, että voitaisiin vanhempien päätöksestä tehdä sterilisaatio.. Äitinsä on iäkäs ja huonossa kunnossa, isäkin sairastelee. Vanhemmat ovat huolissaan ja ahdistuneita kehitysvammaisen tyttärensä pärjäämisestä (taloudellisesti ja "omillaan", kun heistä aika jättää.



Olen myös opiskeluaikana joutunut käymään muutaman kerran Rinnekodissa, eri osastoilla. Siellä näkyi kehitysvammaisuudesta laaja kirjo. Vain lievemmät tapaukset olivat sellaisia, joiden kanssa voisin kuvitella pärjääväni jotenkin, lapsuusajan. Todella arvostan niitä vanhempia, jotka jaksavat ja pystyvät henkisesti ja fyysisesti kotona hoitaa vanhojakin kehitysvammaisia lapsiaan. Ahdistavana on jäänyt mieleen keskivaikeasti vammautuneiden talo, jossa sai pelätä niitä agressiivisempia ja arvaamattomia asukkaita. Henkisesti rankka ja ajatuksia herättänyt kokemus oli vaikeavammaisten osasto, jonka asukkaat olivat fyysisesti joten kuten hengissä, mutta eivät pystyneet kommunikoimaan tai edes kunnolla liikkumaan/syömään/tekemään tarpeitaan.



Riippuu tietenkin kohdussa olevan sikiön vammaisuuden asteesta ja tyypistä, minkälainen hänen elämänsä tulisi olemaan. Omat kokemukseni kehitysvammaisuudesta olisivat varmasti saaneet tekemään abortin, jos sellainen olisi raskausaikana todettu. Ratkaisu ei varmasti olisi sillä hetkellä ollut helppo, mutta olisin pakottanut järkisyyt menemään tunteiden edelle.



Mielestäni sinun pitäisi tavata joku samalla tavalla kehitysvammainen ihminen kuin lapsesi olisi, jotta edes tiedät puoliksikaan, mistä olet tekemässä päätöksen.



Helppoa vaihtoehtoa tilanteessasi ei ole. Seuraukset ovat kauaskantoiset teit niin tai näin. Toisaalta voit ajatella asian niin, että sinulla sentään on mahdollisuus tehdä päätös - kaikilla ei ole. Itse varmaan yrittäisin miettiä asiaa mahdollisimman "järkisyillä" ja käytännön kannalta kuitenkin. Se tunnepuoli pyrkii normaali-ihmisellä kuitenkin ihan itsestäänkin painottumaan ihan riittävästi. Itse tiedän, että en tietoisesti, omasta halusta ja päätöksestä, pystyisi jatkamaan kehitysvammaisen sikiön raskautta. En pystyisi elämään sen katkeruuden, syyllisyyden ja "mitä jos olisin päättänyt toisin ja olisin saanut myöhemmin terveen esikoisen"-jossittelun kanssa henkisesti. On eri asia, jos saa kehitysvammaisen lapsen ilman että on tiennyt siitä etukäteen ja ei ole ollut mahdollisuuttakaan miettiä vaihtoehtoja. Silloin on selvää, että yritetään selvitä niillä eväillä, mitä on. Ja omaa lastaan rakastaa aina.



Voit ajatella, että lasta kohtaan tuntemasi rakkaus voi olla myös peruste olla äitinä antamatta hänelle elämää, jos se elämä kuitenkin olisi kivuliasta tai laitoselämää tai täysin muiden vallassa tahdottomana olemista ja riippakiveksi itsensä kokemista tai muuten ei-ihmisarvoista elämää :(



Olen kauhean surullinen puolestasi ja toivotan sinulle voimia.

ap selvää jostain vammaisjärjestöstä tuosta vammasta. Kysy sieltä vertaistukea ja jutteluapua. Sitten ajattele itsesi vanhaksi. Kumpi ratkaisu sinua harmittaa? Kumman asian kanssa olet voinut elää?

Ap ei ole kertonut, että syntyvä lapsi olisi kehitysvammainen. Lapsella saattaa olla jokin rakenteellinen vika/heikkous. Ei voida ajatella kaikkien vammojen olevan kehitysvammoja. Käsitteet eivät ole osalle selviä.

Vaikka tilanne on nyt vaikea, muistakaa että teillä on parisuhde - isä&äiti, ja se on pohja kaikille teidän lapsille. Toivottavasti säilytte ydinperheenä kun/jos lapsia viimeistään jossain vaiheessa tulee. Jos jäät yksin, ja tulevaisuudessa haluat lisää lapsia ja löydät uuden kumppanin niin voin uusperheellisenä muistuttaa että se teidän kahden suhde on tärkeä, ei kannata erota jos ei ole pakko! Yksinkin lapsen kanssa pärjää varmasti, mutta hyvin erilaista se terveenkin lapsen kanssa yksin on, saatika vammaisen. Jos todella jäisit yksin vammaisen lapsesi kanssa, saattaa se poissulkea sinuun mahdolliset muut lapset ja parisuhteet tulevaisuudessa. Elämä jatkuu.. Sitten vammoista: Rakenteelliset vammat ovat kosmeettinen haitta, en abortoisi, mutta takeitahan ei ole etteikö esim.rakennevammoille olisi muita liitännäisiä tiedossa niille osille jotka kehittyvät samoilla viikoilla kun mahd.rakennevamma on kehittynyt. En tiedä mikä on teidän vamma ja sen "vakavuutta". Minun lapsellani on rakennevamma, ja hänellä on hyvä elämä koska hänella ei ole esim.aivoissa mitään vikaa. Mutta silti se pieni kosmeettinen häiriö aloitti aikoinaan tunneprosessin joka oli raskas, vaikka lapsi oli toivottu ja rakastettu! Ristiriitaista. Nyt tuon pienen vamman kokeneena voin kirjoittaa että suuremmat vammat/epäilyt abortoisin, ja surisin tekoani. Abortinkin aiheuttama tuska häipyy hiljalleen vaikka asia ei unohdu. Kuolemastakin selviää, kaikesta ajallaan. Vasta jälkeenpäin tiedät mikä oli sinun suruaikasi. On todennäköistä, että abortin jälkeen suhteenne käy läpi kriisin, mutta siinä teidän punnitaan yhdessä. Jos abortista huolimatta pystyt rakastamaan miestäsi ja hän antamaan sinulle tukea koska sinullehann se toimepide tapahtuu - teistä tulee taatusti semmoinen parivaljakko johon on seuraavien lasten hyvä syntyä, onnelliseen miehen ja naisen suhteeseen. Kerro miehellesi avoimesti tunteistasi, myönnä että omatkin tunteesi sinut yllättivät ja muistuta miestäsi että molempien tunteet tässä tilanteessa ovat luonnollisia: Sinä tunnet jo lapsen ja mies ei. On tutkitusti normaalia että esim.isällä herää rakkaus vauvaan paljon myöhemmin kuin äidillä, vaikka lapsi olisi täysin toivottu, terve, kaunis jne. Jos päädyt aborttiin, kerro miehellesi jo etukäteen että sinulle tulee paha olo, tunteet heittelehtii, mutta hänen avullaan ja tuellaan pääset yli. Ja muistakaa myös se isä, vaikka hän ei lasta halunnut, ei ole helppoa nähdä naisen/äidin kärsimys. Pysykää sovussa, ja kun pahin ohi, teillä voi olla ihan älyttömän onnellista vaikka jännitys/pelko uudessa raskaudessa olisikin läsnä. Tämä abortti-asia on koko teidän monenkymmenen vuoden parisuhteessa(ja perhe-elämän) janassa lyhyt aika, sitäkin rankempi periodi tosin.

Älä tapa!

Minä tein abortin vaikean kromosomipoikkeaman vuoksi. Meille sanottiin, että sikiö on elinkelvoton. Tiesin, ettei muuta järkevää ratkaisua ole, mutta silti syyllisyys oli valtava ja se iski yllättäen jälkeenpäin. Oli kamalaa allekirjoittaa aborttilupahakemus. Olisipa luonto hoitanut asian ennen minua... Ajattelin vain että jos hän olisi edes hetken saanut elää.

Ultraa ja seulontaa tehdään niin automaattisesti. Ihmisen ei kuuluisi päättää elämästä ja kuolemasta, se on rankkaa. Vaikka en ole erityisen uskonnollinen, päässäni takoi vain käsky, älä tapa.



Olen pahoillani tilanteestasi ja toivon sinulle voimia.

kehitysvammaa ei näy rakenneultrassa.



Ainoastaan jos osataan epäillä jotain syndroomaa, jossa on myös fyysisiä poikkeavuuksia.



Noin puolet kehitysvammaisista on fyysisesti / rakenteellisesti ihan normaaleja. Tai poikkeamat ovat niin pieniä ettei niitä ultrilla löydetä (esim. karsastus, lihasjäntevyys ei normaali, epilepsia jne.)

ap, onko kyse rakenteellisesta viasta?? Epäilen, että on.

Luuletko tosiaan, että sinne halutaan tai edes päästetään pällistelijöitä ikäänkuin eläintarhaan?? Töllistelemään ja kauhistelemaan oudon näköisiä asukkaita??



Jotta haloo taas.....

Meillä asiasta ei ollut puhuttu etukäteen, mutta kun kehitysvamma paljastui, mies oli heti sitä mieltä että on abortin kannalla (ei tosin painostanut minua asiassa) ja itse en tiennyt yhtään mitä ajatella.



En miettinyt miehen kantaa siinä vaiheessa ollenkaan, vaan muodostin oman mielipiteeni miehen kannasta erillään. Otin selvää siitä, millainen lapsesta vopisi tulla (vaihtoehtoja oli paljon erilaisia) ja millainen hän olisi aikuisena, ja mietin omia mahdollisuuksiani selviytyä tällaisen ihmisen äitinä. Selvitin sitäkin, millainen keskeytys tulisi olemaan noilla viikoilla ja miten ihmiset ovat reagoineet vastaavassa tilanteessa.



Tulin siihen tulokseen, että sekä minun että lapseni elämä olisi ollut hirveää kidutusta, jos olisin lapsen synnyttänyt. Minulla ei ole voimavaroja elää loppuelämääni jonkun omaishoitajana. Ei olisi ollut lasta kohtaan oikein pakottaa häntä elämään elämänsä kaltaiseni äidin lapsena. Keskeytyksen uskoin olevan karmiva kokemus, josta minulla kuitenkin olisi voimia selviytyä ajan kanssa.



Keskeytys oli toki traumaattista, mutta olin oikeassa siinä että olen saanut asian käsiteltyä ja kyennyt jatkamaan elämääni eteenpäin.



Minulla ei ole mitään vammaisia vastaan sinänsä, vaan tein päätöksen siksi, että tiesin että en pysty uhraamaan koko loppuelämääni toisen ihmisen jatkuvaan hoitamiseen ja huoltamiseen.



Nämä päätökset on jokaisen tehtävä itsenäisesti, joten selvitä ap itsellesi asioita mahdollisimman monesta näkökulmasta ja pohdi, kumpi vaihtoehto kahdesta ikävästä on sinun kannaltasi parempi. Mies kannattaa jättää laskuista heti kättelyssä. Et voi tietää kestääkö suhteenne ja kuinka kauan. Jokainen meistä on viime kädessä yksin tässä maailmassa.



Voimia sinulle!

Rakenneultara ei varmista kehitysvammaa, vaan rakenteellisia poikkemia. Älä sekoita varsinaista kehitysvammaa rakenteelliseen vikaan, poikkeamaan, lievään poikkeamaan. Tässä on valtava ero.

Elämä on välillä helvetin rankkaa, mutta onneksi kaikkea ei tarvi tietää, eikä osata tai jaksaa etukäteen. Kaikesta selviää, kun on itselleen rehellinen ja voi katsoa itseään suoraan silmiin.

ainoa (älyllinen) kehitysvamma joka taitaa sikiöaikana näkyä, on downin syndrooma. Monet downit elävät hyvää elämää ja tuovat iloa läheisilleen.

Jos sen sijaan kyse on jostain ei niin vakavasta rakennepoikkeamasta jonka kanssa lapsi voi elää läpi elämän, ei se ole syy aborttiin.



Tilanteesi on aika kauhea, voimia toivon sinulle ap. Viikkoja on noin monta.



Jos voisit kertoa mistä on kyse, joku samassa tilanteessa ollut saattaisi osata antaa viisaampia neuvoja.

Rakenneultran varmuus on 50-60%



Kromosomivikaa ei voida varmistaa ultraäänitutkimuksella, vaan siihen tarvitaan lapsivesitutkimus.

Onko älyllinen vai fyysinen, vai molempia? lapsen ennuste?



Jos nuo kaikki näyttäisi heikolta, keskeyttäisin raskauden.

vammaisen lapsen elämää. Vaatii vanhemmilta niin PALJON, etten voi edes käsittää. Meillä on itselläkin taapero ja vauva ja talon rakentaminen, jota mies tekee itse. Silti meidän elämä on monin verroin helpompaa kuin vammaisen lapsen vanhempien. Lapsi on nyt jo 13v ja edelleen vanhemmat ovat lapsessaan niin kiinni ettei lasta voi jättää lainkaan yksin. Joitakin kertoja vuodessa lapsi on vk-lopun jossain hoitokodissa, jotta vanhemmat saavat levätä.



Ja ei varmaan tartte ihmetellä, miksi myös me teimme mieheni kanssa vastaavan sopimuksen kuin ap on tehnyt. Eteemme ei onneksi tullut tilannetta, että sopimus olisi joutunut koetukselle, mutta kyllä siitä kannattaa pitää kiinni, jos ei halua olla sidottu lapseen loppu elämää yhtä insentiivisesti kuin on pikkulapsivaiheessa.



Eli, ap, ymmärrän miestäsi, vaikka ymmärrän myös sinua. Mielestäni sinun kannattaisi lukea kokemuksia vammaisen lapsen arjesta ja sen sitovuudesta ja katsoa, mitä tunteita se sinussa herättää.

Mikä älyllinen vamma muka voi näkyä raskausviikolla 21? Ei tasan mikään muu kuin down.

voi olla enemmän tai vähemmän vammainen, onko tapaus selvästi vammainen?