Nyt en oikeasti tiedä, mitä tehdä. Valitako mies vai sairas lapsi? Rakenneultrassa paljastui

josta kukaan ei selviä voittajana.



Oli typerää luvata, että vammainen abortoidaan, se kertoo kypsymättömyydestä puolin ja toisin. Mutta se lupaus tuli tehtyä.



On selvää, ettei miehesi voi enää luottaa sinuun, jos pidät lapsen. Ja on ihan selvää, ettet sinä luota mieheesi, etkä enää rakasta kuten ennen, jos abortoit.



Nyt sun täytyy valita ratkaisuksi se pienin paha, ja se sun tarvii miettiä ihanitse.

aika paljon merkitystä. Vrt esim yhden raajan epämuodostuma, syvä kehitysvammaisuus.

syy, eli voi olla kyseessä mikään lievä vamma/sairaus. En ole mikään abortin vastustaja ja minullekin on tehty abortti, mutta en saata uskoa, että aborttia edes saa tuossa vaiheessa jos kerran lääkärikään ei edes suositellut.

ultrista luopua jossa etsitään sairauksia ja sitten eliminoidaan lapsi jos ei osoittaudu terveeksi.



Odotettaisiin ja synnytettäisiin ja elettäisiin asian kanssa tuli mitä tuli.



"Terveenäkään" syntynyt ei takaa sitä ettei lapsella ilmenisi myöhemmin jotain elämää hankaloittavaa sairautta tai vammaa.



Suuri osa sairauksista ei näy sikiöseulonnoissa.

Kaikki eivät pääse valitsemaan vauvaansa ottaako vai ei.



Jos odotetaan täydellistä lasta tulevaksi voin kertoa ettei sellaista ole olemassakaan - kaikissa meissä on vikoja ja puutteita.

Typerää tulla sanomaan että "kun kerran alun perin niin sovitte". Mieli muuttui matkalla ja ap sinulle on siihen täysi oikeus kuten miehellsäi myös lähteä.

Entä jos tilanne olisi toisin päin eli nainen haluaisi sovitusti abortin, mutta mies haluaisikin pitää lapsen? Vai onko mielen muuttaminen sallittua vain naisille?

paljon tekemisissä vammaisten vanhempien ja myös vammaisten lasten kanssa. Vammaisuudessakin on paljon eri asteita, toisilla se jää ihan henkiselle puolelle ja toisilla on henkinen ja fyysinen.

Monissa perheissä isä on ajan kanssa lähtenyt. Toisilla on elätettävänä lopulta aikuinen, joka tarvii edelleen joka yö vaipan vaihdon, ruokinnan jne. Toiset joutuvat jäämään siis lapsensa oamaishoitajaksi, jos ei saa hyvää hoitopaikkaa. Hyvin monet näistä vanhemmista jaksaa eteenpäin, kun on PAKKO, mutta ovat uupuneita. Toiset sisarukset kokevat jäävänsä huomiotta.

Mieti!

Mä valitsisin lapsen, ehdottomasti. Ja jättäisin miehen joka olisi valmis tappamaan oman lapsensa. Mieskin saattaisi muuttaa mielensä kun lapsi syntyy, tällöin vasta miehen tunteet heräävät lasta kohtaan. Sun on jo heränneet joten kuuntele niitä. Abortti on murha, ja vauvan tappaminen koska stoisella on jokin vamma on ihan hirveä ajatus. Joutuisit kantamaan sit sydämelläsi aina, mies ei, koska päätöksen teet sinä. Ei ole vauvan vika jos sillä on jokin vamma, josset voi olla vammaisen äiti niin adoptoi hänet äläkä tapa.

enkä osaa sanoa juuta tai jaata. Liittonne tulee olemaan koetuksella myös siinä tapauksessa, että päädyt aborttiin. Vaikeissa tilanteissa huomaa toisen todellisen luonnon...

vaikea sanoa tietämättä millaisesta sairaudesta/vammasta kyse. Hyviä näkökulmia tullut, mieti asiaa nyt vielä siltäkin kannalta että te (tai sinä, jos yksin jäät) kuolette jonain päivänä. Mikä on lapsen tilanne silloin? Asua laitoksessa? Ajattele lapsen parasta.

Ja jos päädyt aborttiin niin on parasta että lopetat myös suhteen, tuo asia jäisi muuten ikuisesti hiertämään välejänne.

Jos päätät pitää lapsen, voi olla että jaksat mutta voi olla ettet jaksa ja lapsi päätyy sijoitetuksi (todnäk. laitokseen) jo varhain.

Kylmältähän tämä kuulostaa, mutta olen samaa mieltä kuin moni

muukin vastaaja. Kummipoikani on kehitysvammainen, ja mies häippäsi jo raskausaikana. Lapsen äidillä ei ole muuta elämää, siis ollenkaan. Isaovanhemmat eivät ole niin skarppeja että pärjäisivät lapsen kanssa, minä olen yrittänyt auttaa, minkä pystyn, mutta itsellä 3 lasta. Lapsen äiti on sanonut katuvansa, vaikka rakastaa lastaan yli kaiken. Hän vertasi lapsen koko elämän mittaista kärsimystä ja omaa kärsimystään joka olisi tullut abortin jälkeen ja uskoo nyt jälkeenpäin että hän oli itsekäs kun synnytti. En tiedä onko oma lapsesi yhtä vaikeasti vammainen, mutta pyydän, että mietit nyt vain lapsen kannalta. Voitko luvata hänelle onnellisen ja täyden elämän. Vai onko vamma niin läsnä kaikessa elämässä, että lapsi kärsii siitä. Myös sinun tulisi muistaa, että jos sairastut esim synnytyksenjälkeiseen masennukseen, joudut selvitä yksin kaikesta. Jos miehen kanssa olette noin sopineet, niin ei ole reilua painostaa häntä jäämään jos pidät lapsen. Hän näyttää tietävän rajansa ja enempää ei saa vaatia. Jos uskot että pärjäät yksin niin pidä lapsi, jokainen ihmiselämä on silti tärkeä.

http://www.google.fi/imgres?um=1&hl=fi&sa=N&biw=1024&bih=675&tbm=isch&t…



Siinä on abortoitu vauva viikolla 21. Tuon ikäinen sikiö saattaisi jo elää hetken jos syntyisi. Mutta sun lapsesi myrkytettäisiin kuoliaaksi kohtuun ja sitten synnyttäisit kuolleen lapsesi jonka tapoit. Lapsen jonka et ikinä antanut avata silmiään ja nähdä omaa äitiään ja isäänsä. Noilla viikoilla se on jo vauva, ei enää mikään solumöykky.

tietämättömän tehtyä sopimusta pitävänä/velvoittavana. Ei tuollaista voi oikeasti sopia etukäteen, koska kummallakaan ei ole ollut mitään kokemusta vammaisen lapsen saamisesta sen paremmin kuin raskaudestakaan.



Uskoisin, että parhaiten vertaistukea voisit saada esim. Leijonaemot-yhdistyksestä johon kuuluu erityislapsen äitejä. Heiltä voisit saada tietoa ja kokemusta siitä, millaista on vammaisen lapsen kasvattaminen ja saaminen.



Itse kohta kuuden lapsen äitinä (joista kaksi on erityislasta) osaan sanoa täysin varmasti että ikinä, ikinä en tekisi aborttia lapsen vamman takia, ellei vamma olisi sellainen että hänelle olisi 100%:n varmasti tiedossa lyhyt ja tuskainen elämä.



Samaa mieltä olen niiden kirjoittajien kanssa joiden mielestä katkeroituisit hyvin todennäköisesti miehellesi jälkeenpäin jos abortin teet. Itse teininä "sosiaalisista syistä" abortoidun lapsen äitinä tiedän että vieläkin, yli 20 vuoden jälkeen asia kaduttaa. En osaa edes kuvitella miltä olisi tuntunut synnyttää se abortoitu lapsi, sen jälkeen kun olisi tuntenut liikkeet.



Äidin tunteet lasta kohtaan tosiaan usein syttyvät jo raskauden aikana, lapsi se on siinä missä syntynytkin. Jos olisit valmis nyt luopumaan lapsesta, niin voithan ajatella luopuvasi hänestä sitten syntymän jälkeenkin jos et sitten vain kestä.



Joku mainitsi säälivänsä lapsensa omaishoitajaa. Ehkä tämä äiti ei pääse "humputtelemaan" siinä missä muut äidit, mutta uskon että hänen rakkautensa vammaista lastaan kohtaan korvaa kyllä sen vaivan mitä tämän hoidosta seuraa.



Voimia päätöksen tekoon, kuuntele sisintäsi!

Jos kerta vamma ei ole niin paha. Eikä lääkäri suositellut aborttia. Vaikuttaako vamma kuinka raskaasti arkielämään? Sun pitäis saada yhteys sellaisiin vanhempiin, joiden lapsella kyseinen vamma jo on. Rinnekotisäätiöön on erilaisten vammojen kanssa syntyneiden vanhempien yhteystietoja juuri vertaistuen saamisen toivossa jätetty. Soitappa sinne ja kysy.



Jos nyt tekisit abortin, et koskaan pääsisi siitä henkisesti yli. Luultavasti se alkaisi hiertää välejänne todella pahasti, koska kokisit, että mies painosti sinua tappamaan lapsenne. Jos saisitte terveen lapsen tämän abortoidun jälkeen, miten pystyisit iloita terveestä vauvasta, kun et antanut vammaisen lapsen elää.

syy, eli voi olla kyseessä mikään lievä vamma/sairaus. En ole mikään abortin vastustaja ja minullekin on tehty abortti, mutta en saata uskoa, että aborttia edes saa tuossa vaiheessa jos kerran lääkärikään ei edes suositellut.

Eikä hän siis "suositellut"/ottanut kantaa kumpaankaan vaihtoehtoon, kertoi vain faktat.

jos kysytään, mitä mä HALUAISIN tehdä, vastaus on selvä, haluaisin pitää lapseni. Mutta en todellakaan tiedä, onko mulla mitään edellytyksiä siihen, jos ollaan realistisia. En tiedä vammaisista yhtään mitään, en eden tunne7tiedä yhtäkään. Lapsista muuten on kokemusta työn puolesta paljonkin, sekä kummilapsista.

Mieheni kans oon ollut yhdessä käytännössä koko aikuisikäni, en osaa kuvitella elämääni ilman häntä. Ehkä en tosissani edes uskonut, että jättäisi mua missään tapauksessa, mutta eilisen keskustelumme jälkeen tajusin että todellakin on tosissaan tämän asian kanssa. Ja putosin johonkin tyhjiöön. Jos oisin edes sellanen sitkeä selviytyjä luonteeltani, mutta en mä taida olla :(

Mun elämä on aina ollut aika helppoa, suoraan sanoen. Pelottaa tuleva niin että oksettaa.

ap

Ihan kauhea tilanne... Mutta kuitenkin kuuntelisin omaasisintä. Elämää ei voi elää niin että antaa toisen ihmisen valita puolestasi-siitä seuraa se että katkeroidut silletoiselle ihmiselle ennen pitkää. Mieti tilanne että olet abortoinut lapsesi ja näet äidin ja pienen lapsen jolla on juuri tuo kyseinen vamma mikä teidän pienokaisella oli ja näet tämän lapsen silmistä onnen ja elämän ilon..... et IKINÄ pääse sen yli, että olet tappanut oman vauvasi

Jos nyt tekisit abortin, et koskaan pääsisi siitä henkisesti yli.

Mistä sinä sen voit tietää? Älytöntä heittää tällaisia ehdottomia väitteitä. Ihmiset ovat erilaisia. Kyllä vaikeistakin asioista voi päästä yli. Samoin nämä "miehesi on valmis tappamaan lapsensa" jutut on niin tyhmiä että oksat pois.

että liittonne ei kestä kummassakaan tapauksessa, mies jättää jos päätät pitää lapsen ja jos ette pidä lasta en usko että pystytte jatkamaan yhdessä eteenpäin silloinkaan ristiriitojen takia.

vaan suostuu siihen painostuksesta niin uskaltaisin kyllä väittää että aika kovat traumat jää verrattuna niihin jotka itse HALUAVAT abortin. Abortti tehdään kuitenkin fyysisesti ap sinulle ja sinä määräät omasta kehostasi.

Koska jos lapsi on kehitysvammainen (aivoiltaan) en hänen omakaan elämänlaatunsa ole välttämättä paras mahdollinen. Lasta voi myös joutua hoitamaan kun itse on jo vanha.



Mutta jos kyseessä on joku muu vamma, kuten sydämessä vikaa, sokeutta, huulihalkio jne. mutta lapsi on aivoiltaan terve aj selviää vamman kanssa hengissä, niin en kuuna päivänä voisi tehdä aborttia.



Eräs tuttuni abortoi puolivälissä raskautta aivoiltaan terveen vauvan jolla oli sydänvika. Sydänvika ei olisi tappanut, mutta olisi vaatinut muutamia leikkauksia. En ymmörrä miten tuttuni voi elää tuon tekonsa jälkeen? Sillä hänen vauvansa oli terve, mutta olisi tarvinut vain erityis toimenpiteitä. Nyt heille on tulossa uusi vauva ja ovat niin onnellisia. Minua vain puistattaa se mitä tekivät edelliselle vauvalleen :(



Niin ehkä kannattaa siis ap miettiä vamman laatua aika paljon ennen kun tekee päätöksen. Downinsydroomaa sairastavatkin voivat elää ihan onnellista ja mukavaa elämää ja muuttaa jopa pois aikuisena.

vastaavassa tilanteessa; mies oli siinä erittäin hyvä tuki ja nyt meillä on kaksi tervettä lasta.



Eli mieti nyt myös järjellä- ja te kaikki abortti-on-murha-hölmöt; abortista selviää ihan hyvin. Myös psyykkisesti.