Miksi useimpien naisten on "pakko" lisääntyä adoptoimisen sijasta?

Kyllä adoptiolapsi on oma lapsi. Juridisesti ja tunnetasolla.

Kyllä adoptiolapsi on oma lapsi. Juridisesti ja tunnetasolla.

Siis olen nähnyt perheitä, joista näkyy että vaikka lapsi ei ole biologinen, lapsi on muuten aivan täysin perheen ytimessä.

Itse en sellaiseen ryhtyisi (pelkkä ajatuskin ällöttää), mutta kun näkee tällaisen perheen ajattelee että on heille ihan hieno homma.

Onnellinen perhekö??

Sivusta pariakin adoptioprosessia seuranneena olen nähnyt miten vaativa se on. Uskon kyllä, että ihmiset adoptoisivat useammin, jos se olisi tehty helpommaksi.

Itse mietin nuorena paljonkin tuota adoptiomahdolisuutta, mutta siihen ei päädytty mm seuraavista (pääosin jo luetelluista) syistä: - adoptioprosessi on pitkä, kallis ja epävarma - vauvan saaminen on vaikeaa, vanhemmilla lapsilla taas voi olla paljonkin ongelmia mm mielenterveyden tai ihan fyysisen terveyden kanssa (tietysti vauvoillakin) - epäilyttää onko adoptioon antaminen epätoivoisen äidin teko saadakseen lapselleen paremman elämän -> ei oikeasti vapaaehtoista - lapsen repiminen omasta kulttuuristaan ja juuriltaan (kv-adoptiossa) on julmaa, mikäli kyseessä on sen verran vanha lapsi että ymmärtää jo itse jotain - myös oma biologinen tarve olla raskaana ja synnyttää vaikutti - pelotti että mitä jos "vieraaseen" lapseen ei pysty luomaan samanlaista sidettä kuin omaan. Myös isovanhemmille on tärkeää että suku jatkuu (toki olisivat varmasti olleet onnellisia myös adoptio-lapsenlapsesta) Toki osa näistä peloista voi olla turhia. Joka tapauksessa biologisen lapsen saaminen on niin paljon helpompaa, että adoptio olisi loppujen lopuksi vaihtoehto vain siinä tapauksessa että biologisia lapsia emme kykenisi saamaan.

on kaksi adoptoitua lasta ja ollut tosi paljon kaikenlaisia vaikeuksia.



Itse en jaksaisi hoitaa ja kasvattaa ns. erityislasta, joita suurin osa adoptiolapsista kuitenkin jollakin tavalla on. Haluan keskittyä mm. työelämään ja muutenkin mukavaan elämään. Siksi ainoa vaihtoehto minulle on ollut kaksi biologista lasta suurella ikäerolla. En usko, etttä olisin turvautunut adoptioon edes siinä tapauksessa, että olisimme jääneet lapsettomiksi.

Onnellinen perhekö??

Itse vaan en omaan perheeseeni haluaisi neekeriä, kiinalaista tai venäläistä FAS-lasta. Ajatus siitä, että sellainen pitäisi majoittaa, syöttää, kouluttaa ja mieluusti vielä rakastaakin on ällö.

Mutta kun me ollaan niin erilaisia, niin mieluusti suon sen näille joilta näyttää onnistuvan kivasti. Selllainen ei ällötä ollenkaan.

siihen että noi sijoituslapset ei tarttisi sijoitusta vaan maailma pelastuu koska äidit ja isät tahtoo saada sen lapsen ja hoitaa lapsen asioita ja keskenään jaksaa elää?



Lisääntyminen ei ole vaikeaa ja kyllä monesta näkee ettei tuo vaan tule äitinä onnistumaan.



Sijoitus on hyvä asia ja adoptio mutta kyllä se ongelma on ne perheet joista se lapsi tulee. Kuin se että normaali ihminen hankkii perheen ja käy töissä kuin että pitäisi nyt ihan alkaa adoptoimaan muidenkin lapsia. Se pointti on että ne reppanat ei lapsia tee jotka tahtoo bilettää kuin opettaa lapselleen elämää.

Molemmat lapset menestyvät koulussa ja harrastuksia. Tasapainoisia ja fiksuja ja rauhallisia.



Sen sijaan mieheni siskolla on kaksi biologista ADHD-poikaa, joilta ei suju mikään.



Työelämässä ollaan menestytty, minäkin tienannut sadan tonnin vuosituloja yli 15 vuotta.



En hahmota näitä juttuja nyt ollenkaan.



MIKÄ ihmeen takuu muka biolapsiin saadaan??



Mitä olen lasteni päiväkoti- ja kouluryhmiä katsellut, ne erityislapset on kyllä ihan kaikki ihan biolapsia. Esikoisen luokalla on kolme adoptiolasta. Joka vuosi kolmen kärjessä.

katolisen kirkon piukkissiiven kannattajia.



Myös musulmaaniuskoa kannattaisi suosia.



Siellä ei akat niin vaan ehkäisekään ja vauvoja syntyy kuin pipoa. =) Kyllä siitä virrasta aina joku tänne Suomeenkin saadaan.

Adoptiohan on todella pitkä ja raskas prosessi hankkia lapsia. Lisäksi biologia kyllä ajaa ihmisiä hankkimaan myös niitä biologisia lapsia. Tiedän omakohtaisesti, kuinka lisääntymisvietti voi ihmisen yllättää ;)



Mutta olen itse sitä mieltä, että ekologisesti ajateltuna 0-3 biologista lasta äitiä kohden on ihan ok määrä. En kannata suurperheitä.



Minulla on itselläni kaksi biologista lasta ja haaveilen kolmannesta, adoptoidusta. Minä olen jo riittävästi lisääntynyt mutta haluaisin silti rakastaa vielä kolmatta lasta ja kasvattaa hänet lasteni sisaruksena. Ennen yllättävää lisääntymisviettiäni kuvittelin aina hankkivani lapset adoptiolla. Olen silti onnellinen, että minulla on nämä biologisetkin lapset olemassa.

Onnellinen perhekö??

Itse vaan en omaan perheeseeni haluaisi neekeriä, kiinalaista tai venäläistä FAS-lasta. Ajatus siitä, että sellainen pitäisi majoittaa, syöttää, kouluttaa ja mieluusti vielä rakastaakin on ällö.

Mutta kun me ollaan niin erilaisia, niin mieluusti suon sen näille joilta näyttää onnistuvan kivasti. Selllainen ei ällötä ollenkaan.

Mutta entä jos biologinen lapsesi vaikkapa vammautuu kuolaavaksi, öriseväksi pyörätuolipotilaaksi loppuelämäkseen, onkin homo tai menee naimisiin neekerin, kiinalaisen tai venäläisen FAS-lapsen kanssa ja saa hänen kanssaan biologisia lapsia? Rakastaisitko lastasi vielä kuten nyt?

Onnellinen perhekö??

Itse vaan en omaan perheeseeni haluaisi neekeriä, kiinalaista tai venäläistä FAS-lasta. Ajatus siitä, että sellainen pitäisi majoittaa, syöttää, kouluttaa ja mieluusti vielä rakastaakin on ällö.

--

Itse en omaan perheeseeni haluaisi rasistista vanhempaa, mieluummin tekisin itsemurhan päästäkseni pois sellaisesta "kodista".

Mm. tästä Duodecinmin artikkelista löytyy tutkimustietoa:

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_ar…

Molemmat lapset menestyvät koulussa ja harrastuksia. Tasapainoisia ja fiksuja ja rauhallisia. Sen sijaan mieheni siskolla on kaksi biologista ADHD-poikaa, joilta ei suju mikään. Työelämässä ollaan menestytty, minäkin tienannut sadan tonnin vuosituloja yli 15 vuotta. En hahmota näitä juttuja nyt ollenkaan. MIKÄ ihmeen takuu muka biolapsiin saadaan?? Mitä olen lasteni päiväkoti- ja kouluryhmiä katsellut, ne erityislapset on kyllä ihan kaikki ihan biolapsia. Esikoisen luokalla on kolme adoptiolasta. Joka vuosi kolmen kärjessä.

Ovatko adoptiolapset muita häiriintyneempiä?

Adoptiot ovat tarjonneet kiinnostavan kohteen tutkijoille, jotka ovat pyrkineet selvittämään perimän ja ympäristön suhteellista merkitystä psyykkisten häiriöiden, rikollisuuden ja päihdeongelmien syntymisessä. Enemmistö adoptiolapsista näyttää seuraavan pikemminkin biologisten kuin adoptiovanhempien jälkiä (Steinhauer 1990). Esimerkiksi skitsofrenian esiintyvyys tätä tautia sairastavien äitien lapsilla on samansuuruinen riippumatta siitä, elävätkö lapset syntymäkodissaan vai adoptioperheessä (Rutter ym. 1990).



Adoptiolasten häiriintyneisyydestä on monenlaisia ja ristiriitaisia tutkimustuloksia. Verraten yksimielisiä tutkijat ovat siitä, että adoptoidut nuoret ovat yliedustettuina kliinisissä psykiatrisissa populaatioissa (esim. Kotsopoulos ym. 1988), mutta ilmiölle voi olla monia selityksiä. Yliedustus voi johtua paitsi adoptionuorten lisääntyneestä sairastavuudesta myös siitä, että hoitoon hakeutumisen kynnys on tavallista matalampi. Huolekkaat, usein ylempään sosiaaliryhmään kuuluvat vanhemmat voivat toimittaa lapsen tai nuoren hoitoon erityisen herkästi. Warren (1992) havaitsikin adoption lisäävän merkittävästi psykiatriseen hoitoon lähettämisen todennäköisyyttä, vaikka analyysissa oli otettu huomioon vanhempien hyvä sosioekonominen asema ja adoptionuorten käytöshäiriöiden keskimääräistä suurempi esiintyvyys.



Brodzinsky ym. (1998) ovat käyneet kriittisesti läpi suuren joukon tutkimuksia. He totesivat, että adoptiolapsilla ja -nuorilla esiintyy jonkin verran enemmän oppimisvaikeuksia ja ns. eksternalisoivia häiriöitä eli levottomuutta, aggressiivisuutta ja käytöshäiriöitä kuin heidän ikätovereillaan. Aineistot ja menetelmät ovat kuitenkin varsin kirjavia, eikä päätelmien tekeminen ole helppoa. Havaintojen tulkinnassa on myös otettava huomioon adoptiokäytäntöjen viimeaikaiset suuret muutokset.



Fergusson ym. (1995) tutkivat 1 265:n uusiseelantilaisen lapsen syntymäkohorttia. Lapsista 44 adoptoitiin, 98 syntyi yksinhuoltajaäideille ja loput 1 123 kahden vanhemman perheisiin. Perhetaustalla ei ollut yhteyttä mielialahäiriöihin eikä ahdistuneisuuteen mutta kylläkin käytöshäiriöihin ja rikollisuuteen. Adoptiolapsilla ja -nuorilla näitä ongelmia oli merkitsevästi enemmän kuin heidän kahden vanhemman perheissä kasvaneilla ikätovereillaan mutta vähemmän kuin yksinhuoltajien lapsilla. Oireilu oli vähäisempää kuin biologisten vanhempien tilanteen perusteella oletettiin ja yleisempää kuin adoptiovanhempien tausta antaisi olettaa. Tutkijat päättelivät, että geneettisillä tekijöillä on merkitystä käytösongelmien syntymisessä mutta että adoptio on parantanut lasten ennustetta.



Tutkijoita on ymmärrettävästi kiinnostanut lapsen iän ja adoptiota edeltäneiden vaiheiden vaikutus myöhempään selviytymiseen. Howe (1997) haastatteli 211:n jo aikuisikään ehtineen ottolapsen vanhempia. Hän vertasi keskenään kolmea ryhmää, joista ensimmäinen koostui vauvana adoptoiduista lapsista. Muut lapset oli adoptoitu myöhemmin; toisessa ryhmässä lapset olivat saaneet hyvää tai kohtalaista hoivaa kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana, ja kolmannessa ryhmässä hoiva oli ollut puutteellista. Kuten odottaa sopii, ensimmäisessä ryhmässä esiintyi vähiten ja kolmannessa eniten ongelmia. Howen havainnoista ehkä kiinnostavin on, että toisen ryhmän (myöhäinen adoptio, tyydyttävät alkuvaiheet) lapsilla esiintyi turvattomuuden tunteita ja mm. ylenmääräistä mukautumishalua mutta ei niinkään aggressiivisuutta eikä käytösongelmia.



Verhulst ym. (1992) tutkivat ulkomailta Hollantiin adoptoituja lapsia. Lähes puolet näistä oli kokenut hoidon vakavia laiminlyöntejä ja yli puolella oli erokokemuksia. Mitä myöhemmin lapsi adoptoidaan, sitä kauemmin hän on ehtinyt elää kehitystä vaurioittavissa olosuhteissa ja sitä enemmän hänellä on sopeutumisvaikeuksia.



Hollannissa tai Yhdysvalloissa erirotuisten ihmisten rinnakkaiselolla on pitkät perinteet toisin kuin Suomessa. Näissäkin maissa kielteisillä tai suorastaan rasistisilla asenteilla on adoptioon sopeutumisessa oma merkityksensä ja kuuluminen eri rotuun kuin vanhemmat hämmentää lasta (Butler 1989, Solnit ym. 1992). Verhulst ym. (1995) havaitsivat seurantatutkimuksessaan, että nuoruusiän alkaessa ulkomailta adoptoitujen lasten ongelmat lisääntyivät ja kompetenssi heikkeni. Havainto on ristiriidassa monien muiden tutkijoiden havaintojen kanssa (esim. Bohman ja Sigvardsson 1980), joiden mukaan adoptiolasten ongelmat pikemminkin korjaantuvat nuoruusiässä. Verhulst ym. (1995) selittävät ilmiön johtuvan lasten rankoista kokemuksista ja suuremmasta haavoittuvuudesta. Merkillistä kyllä etnisellä taustalla ei kyseisen tutkimuksen mukaan ollut yhteyttä häiriintyneisyyteen.

Molemmat lapset menestyvät koulussa ja harrastuksia. Tasapainoisia ja fiksuja ja rauhallisia.

Sen sijaan mieheni siskolla on kaksi biologista ADHD-poikaa, joilta ei suju mikään.

Työelämässä ollaan menestytty, minäkin tienannut sadan tonnin vuosituloja yli 15 vuotta.

En hahmota näitä juttuja nyt ollenkaan.

MIKÄ ihmeen takuu muka biolapsiin saadaan??

Mitä olen lasteni päiväkoti- ja kouluryhmiä katsellut, ne erityislapset on kyllä ihan kaikki ihan biolapsia. Esikoisen luokalla on kolme adoptiolasta. Joka vuosi kolmen kärjessä.

te päädyitte adoptioon koska sun miehen suvussa on paskat geenit?

Et halua "viallisia" biologisia lapsia vaan "täyden kympin" neekerin poikasia?

No onnea valitsemallasi tiellä.

Kaikki ei vaan ole samanlaisia

Vain kouluttamaton voi kirjoittaa noin surkeaa suomea...



Ei mieheni suvussa ole paskat geenit, ko. ADHD-piirre tulee ihan sieltä siskon mieheltä, joka on ehtaa junttisukua Pohjois-Karjalasta. Ikinä edes Helsingissä käyty - tai töissä.



Varmaan sellaista kuin josta sinä olet peräisin.

Kyllä mielellään ensisijaisesti saisin biologisia lapsia ihan siitä syystä että raskauden aikana olen itse varmuudessa siitä että en ole tehnyt mitään sopimatonta. Toinen syy on että uskon että jos geenit on samat niin tulen paremmin toimeen lapsen kanssa, olkoot sitten itsekästä tai ei. Esim mieheni kanssa ollaan kaksi rauhallista ja kilttiä ihmistä, joten suurella todennäköisyydellä- lapsesta ei tule täysin päinvastaista.

Jos en pystyisi saamaan lasta miettisin adoptiota mutta en ole täysin varma siitä.

Suomessa on tehty tuore tutkimus, jonka tulokset eivät vastaa noita.



Ja Jenkeissä tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan Kiinasta sinne adoptoidut lapset menestyivät koulussa paremmin kuin biologiset lapset.

Kiinnostavaa kuulla syistänne. Tärkeimmät näyttävät olevan prosessin vaikeus (tästäkin olisi kiva kuulla adoptoineiden mielipiteitä - oliko prosessi niin vaikea kuin annetaan ymmärtää?), osa sanoo suoraan olevansa niin itsekäskin että haluaa lapsen helpommalla. Myös lasten "huono saatavuus" tuntuu olevan iso syy ja lapsi halutaan antaa vaikkapa biologisesti lapsettomalle. En muuten pidä itsekkyyttä tuomittavana, kaikkihan me sitä olemme eri tavoilla. Syynä ihmettelen eniten sitä, jos mies on sanonut ettei voisi rakastaa muuta kuin biologista lasta. Aika hämmentävää.



Tässä vielä linkki adoptiota käsittelevälle sivulle:

http://www.adoptioperheet.fi/tietoa_adoptiosta.html



Prosessin keskimääräinen kesto pariskunnilla näyttäisi olevan 3 vuotta. Vauvakuumeiselle tuo lienee pitkä aika?



Mielestäni tuollainen vuoden kestävä vanhemmaksi sopivuuden selvitys olisi hyvä tehdä muillekin kuin adoptoijille, ennen kuin lasten hankkimiseen millään keinolla annettaisiin lupa.

Ja? Johan sanoin että jokainen voi lapsia tehdä. Ei kaikki lapset saakaan apua jotka vaan sattuu syntymään kurjaan perheeseen!



Sijoituksessa on lapsella ainakin uusi perhe joka välittää lapsesta ja tukee tätä. Tietenkään iso osa perheistä ei lastaan osaa tukea. Osa ei järjestä esim. synttäreitä lapselleen.



Biologinen äiti/isä lapsella on aina. Eroperheessäkin lapsi elää sellaisen kanssa.

Ja uusiokuvioissa voi lapsi viihtyä, aivan kuten sijoituksessa. Aikuisista se on kiinni.



En usko etteikö sijoitus/adoptiolapset olisivat haasteellisia. Toki heitäkin on, osa on myös traumatisoitunut niin että on siksikin "helppoja". He jää helpoiten tukea vaille!



Nykyään tukitoimia annetaan pienellä kynnyksellä. Ei ole enää nolo-leimaa jos lapsi on tukiopetuksessa. Ja moni opettaja järjestää tukiopetusta lapselle usein ja lapsi siitä voittaa.



Onko 47. siskosi lapsien ADHD todettu? Vai sinäkö sen leiman olet vaan antanut? Kuulostaa hyvälle ettei 100 000 tuloja saava tätä tajua.. :)



46