Miksi useimpien naisten on "pakko" lisääntyä adoptoimisen sijasta?

Olen itse adoptiolapsi, enkä halua samaa kohtaloa kenellekään. Lisäksi ihan ITSE HALUSIN omia pikku kopioita itsestäni, joten siksi olen lisääntynyt.

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero?p_p_id=dlehtihaku_vie…



Ote artikkelista, joka sisältää tietoa muistakin tutkimuksista:



Merkittävin adoptiolasten hyvinvointia selvittänyt yksittäinen tutkimus lienee ruotsalainen väestöpohjainen tutkimus, jossa on rekisterien perusteella kartoitettu vuosina 1963-73 (von Borczyskowski ym. 2006) 1968-75 (Lindblad ym. 2003), 1970-79 (Hjern ym. 2002) ja 1973-1984 (Elmund ym. 2007) syntyneiden lasten hyvinvointia aikuisiällä. Aineiston suuruuden kannalta tutkimus on ylivoimainen muihin verrattuna, sillä systemaattiseen otantaan perustuva kohortti käsitti noin miljoona henkilöä. Tutkimusaineistossa oli 5 000-16 000 ulkomailta adoptoitua, adoptiolapsen kanssa samassa perheessä varttuneita adoptiovanhempien biologisia lapsia sekä maahanmuuttajia ja ruotsalaisia verrokkilapsia.



Tutkimus osoitti Ruotsin ulkopuolelta adoptoiduilla lapsilla olevan aikuisiässä 3-4-kertainen itsemurha- ja psyykkisen sairastavuuden vaara, viisinkertainen huumeriippuvuuden vaara, 2-3-kertainen alkoholin väärinkäytön vaara (Hjern ym. 2002) ja 3-5-kertainen todennäköisyys laitos- tai sijaisperhesijoitukseen kymmenen ikävuoden jälkeen (Elmund ym. 2007) verrattuna samanlaisen sosioekonomisen taustan omaaviin ruotsalaislapsiin tai perheiden biologisiin sisaruksiin. Adoptiolapsilla oli myös todennäköisemmin rikosrekisteri kuin verrokeilla (Hjern ym. 2002). Sopeutumattomuudesta kertovat tulokset olivat verrannollisia maahanmuuttajaperheiden lasten ongelmiin (Hjern ym. 2002). Itsemurhariski todettiin suurentuneeksi myös Ruotsista adoptoitujen lasten joukossa, mutta se oli pienempi kuin ulkomailta adoptoiduilla lapsilla (von Borczyskowski ym. 2006).



Adoptiolapset ja ruotsalaiset verrokit eivät eronneet toisistaan koulutuksen suhteen. Kuitenkin kun tilastollisessa analyysissä vakioitiin vanhempien sosioekonominen asema tai kun verrokkeina käytettiin perheen biologisia lapsia, tilanne näytti suotuisammalta ei-adoptoitujen, alkuperältään ruotsalaisten aikuisten joukossa. Tämä tulkittiin siten, että adoptiolapsi ei hyötynyt adoptiovanhempiensa koulutustason positiivisesta vaikutuksesta samoin kuin ruotsalaiset verrokkilapset. Jonkinasteisesta sosiaalisesta sopeutumattomuudesta voi kertoa myös samasta tutkimuksesta saatu näyttö siitä, että adoptiolapset itsenäistyivät lapsuudenkodistaan muita hitaammassa tahdissa ja olivat tutkimuksen aikaan suuremmalla todennäköisyydellä naimattomia ja lapsettomia kuin ruotsalaiset ikätoverinsa (Lindblad ym. 2003).

Tutkimus siis käsittelee 28 - 44 -vuotiaita ihmisiä Ruotsissa.



Miten ihmeessä se liittyy 2010-luvun Suomeen??

Tuo ruotsalaistutkimus on vain yksi niistä.

Artikkeli eri tutkimuksineen siis löytyy tuon linkin takaa.

Jostain kumman syystä mm. psykiatrian ammattilaiset ajattelevat, että muissa maissa (esim. Pohjoismaissa) tehdyillä tutkimuksilla on relevanssia Suomenkin oloissa. Mutta kyllähän sinä tietenkin tiedät niin paljon paremmin ;-)

Vakavasti ottaen, ongelmat esimerkiksi varhaisen kiintymyssuhteen muodostumisessa ovat YLEISMAAILMALLISIA. Asiasta löytyy tutkimuslähteitä esim. kasvatustieteen tohtori Erja Rusasen julkaisuista.

Tutkimus siis käsittelee 28 - 44 -vuotiaita ihmisiä Ruotsissa. Miten ihmeessä se liittyy 2010-luvun Suomeen??

eli adoption vaikutuksia, jotka näkyvät aikuisuudessa, on vähän hankalaa tutkia 2000-luvulla lapsuuttaan eläneitä.. Se ei ole edes mahdollista ennen kuin parinkymmenen vuoden päästä.

Tutkimus siis käsittelee 28 - 44 -vuotiaita ihmisiä Ruotsissa. Miten ihmeessä se liittyy 2010-luvun Suomeen??

Tutkimustulokset ovat jo pitkään kiistattomasti osoittaneet, että pienen lapsen kyky ja mahdollisuudet luoda toimiva kiintymyssuhde läheisiin hoitajiinsa ovat ratkaisevia hänen tulevan emotionaalisen, sosiaalisen ja kognitiivisen kehityksensä kannalta. Lapsen saaman hoivan laatu vaikuttaa hänen aivojensa kehitykseen ja sitä kautta läpi hänen elämänsä vielä aikuisenakin kykyyn kokea tunteita, toimia sosiaalisena olentona sekä oppia asioita, ja puutteellisen varhaisen vuorovaikutuksen aiheuttamia vaurioita voi olla jopa mahdoton korjata pysyvästi pitkänkään ajan kuluessa.



Puutteellisen varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen katkosten merkitys korostuu usein erityisen voimakkaasti adoptoidun lapsen elämässä lapsen saapuessa adoptiokotiinsa. Vaikka lapsi adoptoitaisiin pikkuvauvana, jokainen adoptoitu on jo väistämättä ehtinyt kokea katkoksia kiintymyssuhteissaan, ja koska suunta varsinkin kansainvälisissä adoptioissa on yhä enemmän se, että adoptioon vapautuvat lapset ovat jo vauvaiän ohittaneita, löytyy heidän historiastaan usein yhä raskaampia kokemuksia. Lapsi tarvitseekin ennen kaikkea aikaa ja intensiivistä yhdessäoloa uuden perheensä kanssa, jotta uusi kiintymyssuhde voi alkaa rakentua, ja jotta mahdollisen erityistuen tarve huomataan ajoissa.



https://www.jyu.fi/edu/laitokset/lanka/lapsuudentutkimuksen-verkosto/ku…

noita täysin vanhentuneita tilastoja täysin eri maasta täysin eri olosuhteista ja täysin eri adoptiolakien aikana tapahtuneista.



Ruotsissa ei esimerkiksi ollut adoptioneuvontaa 40 vuotta sitten. Noin niinkuin aluksi.



Ja ne adoptiolapsetkaan eivät ole mikään könttä. Esimerkiksi Kiinasta ei todellakaan tule mitään alkoholistiäitien FAS-lapsia, vaikka sitten taas esimerkiksi kotimaan adoptiolapsista osa sellaisia olisikin!



Ja kiintymyssuhdehäiriöitä muuten syntyy ihan jo vaikka päivähoidolla... Laitos mikä laitos.

Mitä he tietävät adoptiosta ylipäätään? Eivät välttämättä yhtään mitään.

Joku varmaan nyt vihastuu, mutta kysyn tätä ihan uteliaisuudesta, en ollakseni ilkeä.

Miksi naiset hommaavat koko ajan lisää omia biologisia lapsia? Eikö juuri se ole itsekäs valinta lapsettomana pysymisen sijasta? Maailmassa on todella paljon äidittömiä lapsia, joita nämä halukkaat äidit voisivat auttaa ennemmin kuin lisäämällä maailman lapsilukua entisestään. Eikö omatunto yhtään kolkuta, kun tehtailette lisää lapsia? Sitten valitellaan täällä siitä, kuinka neljän lapsen kanssa ei rahat tahdo riittää, tissit on rupsahtaneet ja mieskin jättää timmin opiskelijatyttösen takia.

Miksei useampi vauvakuumeinen voisi yksinkertaisesti adoptoida yhtä tai kahtakin lasta? Vai onko synnyttäminen kokemuksena niin upea, että se on vain pakko kokea? Tai onko äitien vain pakko tuottaa se OMA pikku kopio tähän maailmaan?

Oletko itse adoptoinut? Tai harkitsitko edes vakavasti adoptiota ennen kuin hankit oman lapsen tai lapsia?

Olen ihmetellyt tätä asiaa jo kauan.

tarjoamaan hyvän kodin lapselle, vaikka useammalle.

Mutta koska olen voinut tehdä lapseni helposti itse ilmaiseksi, olen ne useammat kymmenet tuhannet eurot, mitä adoptoimiseen kuluu käyttänyt asunnon hankkimiseen ja lasteni elättämiseen.

Ymmärrän että adoptio ei saa olla liian helppoa ( ikävä kyllä biologisten lasten kohtaloita ei niinkään valvota kuin adoptoitujen) koska aina olisi väärinkäyttäjiä kertakäyttölasten ottajia.

Mutta joo, siinäpä se syy.Itse seuraisin todella mielelläni läheltä myös ei-biologisen lapsen kasvua.

Kv. adoptio maksaa muutamia tuhansia.

ja kyllä valitettavasti olemme hänen kanssa joutuneet käymään läpi aikamoisen "myllyn". Lapsella on suuria ongelmia luottamuksen ja tunne-elämän kanssa, ilmeisesti johtuen taustasta (hänet on hylätty alle vuoden iässä lastenkodin portaille). Nyt ovat tarkemmat tutkimukset menossa, katsotaan mitä sieltä selviää. Omilla lapsillamme ei ole kiintymyssuhteen ongelmia, sillä ei heitä ole lykätty päiväkotiin pienenä tms. Omien lasten kohdallahan kiintymyssuhteeseen yleensä voi itse vaikuttaa, esim. valita juuri päivähoitoon menon iän. Adoptiossa ei taustasta usein tiedetä tarkkaan, joten kyllä riskit ovat suuremmat.



Tiedän myös muita Kiinasta adoptoituja, joilla on samanlaisia ongelmia.



t. kahden biologisen ja yhden adoptoidun lapsen äiti

Enkä kyllä uskokaan, että olet.



Kukaan oikea adoptiolapsi ei erottelisi omia lapsiaan "omiin" ja "siihen adoptiolapseen".

mutta kun mies ei kelpaa adoptiovanhemmaksi.



Tästä johtuen kärvistelen lapsettomuushoidoissa. jippiii.

ensinnäkin koska itsekkäästi halusin kokea raskauden, synnytyksen ja pienen vauvan hoidon alusta saakka ja myös nähdä/kuvitella omat ja mieheni ominaisuudet hänessä. En ajattele että mun geenit ansaitsee ehdottomasti levitä, mutta halusin kokea sen, että mulla on biologinen lapsi. En osaa selittää sitä, mutta se tuntuu hienolta ja erityiseltä. Tää oli ehdottomasti tärkein syy, myös miehelleni.

Mutta en myöskään adoptoisi siksi, että adoption toteutuminen kestää kauan ja on epävarmaa, mä en halua enää tietyn iän jälkeen lapsia joten olisi vaikea suunnitella elämää, jos ei tietäisi saako koskaan lasta ja milloin (toki sama koskee biolisääntymistä, mutta sitä voi jossain määrin itse kontrolloida).

Sitten myös adoptiolapset ovat joskus/usein joutuneet kokemaan kovia ensimmäisten ikäkuukausien tai vuosien aikana, ja pelkään, etten osaisi hoivata traumatisoitunutta lasta ehjäksi.

Adoptiovanhemmaksi ei muuten pääse, jos motiivina on hyväntekeväisyys, vaan siinäkin pitää aidosti ja itsekkäästi haluta lapsi.

Joku varmaan nyt vihastuu, mutta kysyn tätä ihan uteliaisuudesta, en ollakseni ilkeä.

Miksi naiset hommaavat koko ajan lisää omia biologisia lapsia? Eikö juuri se ole itsekäs valinta lapsettomana pysymisen sijasta? Maailmassa on todella paljon äidittömiä lapsia, joita nämä halukkaat äidit voisivat auttaa ennemmin kuin lisäämällä maailman lapsilukua entisestään. Eikö omatunto yhtään kolkuta, kun tehtailette lisää lapsia? Sitten valitellaan täällä siitä, kuinka neljän lapsen kanssa ei rahat tahdo riittää, tissit on rupsahtaneet ja mieskin jättää timmin opiskelijatyttösen takia.

Miksei useampi vauvakuumeinen voisi yksinkertaisesti adoptoida yhtä tai kahtakin lasta? Vai onko synnyttäminen kokemuksena niin upea, että se on vain pakko kokea? Tai onko äitien vain pakko tuottaa se OMA pikku kopio tähän maailmaan?

Oletko itse adoptoinut? Tai harkitsitko edes vakavasti adoptiota ennen kuin hankit oman lapsen tai lapsia?

Olen ihmetellyt tätä asiaa jo kauan.

Siksi juuri niin tein, että tässä keskustelussa mietitään adoptoitujen lasten erityishaasteita ja -ongelmia. Ja kyllä niitä minun ja monen muunkin adoptioäidin kokemuksen mukaan on.

Kaikki lapseni, biologisesti "omat" ja adoptoitu, ovat meille yhtä rakkaita, siitä ei tässä ole kyse.

101, todellakin adoptioäiti

101, toivottavasti et ole adoptioäiti. Enkä kyllä uskokaan, että olet. Kukaan oikea adoptiolapsi ei erottelisi omia lapsiaan "omiin" ja "siihen adoptiolapseen".

t. 101, adoptioäiti

Hannele Lindell, adoptioperheet ry:n hallituksen puheenjohtaja:

Tutkimustulokset ovat jo pitkään kiistattomasti osoittaneet, että pienen lapsen kyky ja mahdollisuudet luoda toimiva kiintymyssuhde läheisiin hoitajiinsa ovat ratkaisevia hänen tulevan emotionaalisen, sosiaalisen ja kognitiivisen kehityksensä kannalta. Lapsen saaman hoivan laatu vaikuttaa hänen aivojensa kehitykseen ja sitä kautta läpi hänen elämänsä vielä aikuisenakin kykyyn kokea tunteita, toimia sosiaalisena olentona sekä oppia asioita, ja puutteellisen varhaisen vuorovaikutuksen aiheuttamia vaurioita voi olla jopa mahdoton korjata pysyvästi pitkänkään ajan kuluessa. Puutteellisen varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen katkosten merkitys korostuu usein erityisen voimakkaasti adoptoidun lapsen elämässä lapsen saapuessa adoptiokotiinsa. Vaikka lapsi adoptoitaisiin pikkuvauvana, jokainen adoptoitu on jo väistämättä ehtinyt kokea katkoksia kiintymyssuhteissaan, ja koska suunta varsinkin kansainvälisissä adoptioissa on yhä enemmän se, että adoptioon vapautuvat lapset ovat jo vauvaiän ohittaneita, löytyy heidän historiastaan usein yhä raskaampia kokemuksia. Lapsi tarvitseekin ennen kaikkea aikaa ja intensiivistä yhdessäoloa uuden perheensä kanssa, jotta uusi kiintymyssuhde voi alkaa rakentua, ja jotta mahdollisen erityistuen tarve huomataan ajoissa. https://www.jyu.fi/edu/laitokset/lanka/lapsuudentutkimuksen-verkosto/ku…

Siis että biologiset ovat omia ja että adoptoitu ei ole.

Tässä maassa saa narkkarit ja juopot lisääntyä vaikka mielin määrin, mutta adoptiovanhempien pitää olla yli-ihmisiä.

Kaikki se vuosien odotus, arvioinnit..

Helpommalla tempaisee sen oman muksun. Lapsettomat ihmiset joutuvat pakosta kärsimään pitkän ja kivikkoisen polun odottaessaan adoptiolasta.

Kuvittelet tietäväsi kaiken jokaisesta adoptiolapsesta ja jokaisesta adoptiovanhemmasta. Newsflash: et tiedä, me kaikki olemme erilaisia.

Sangen typerää tuo jankkaamisesi siitä, että hyvinkin haastavista oloista adoptoiduilla lapsilla ei olisi mitään erityisongelmia. Dissaat samalla meidän muiden kokemuksia.

101

105, KUKAAN oikea adoptioäiti ei erittele lapsiaan noin. Siis että biologiset ovat omia ja että adoptoitu ei ole.

pitkään olin sitä mieltä etten edes halua lapsia. Mieheni kuitenkin halusi lapsen, joten halusin sen hänelle suoda. En todellakaan olisi alkanut adoptoimaan, jos en omaa olisi saanut, koska minulla ei ollut mitään intressejä saada lasta.



Tosin lapsemme on ihaninta, suloisinta, parasta ja rakkainta mitä minulle on elämässäni suotu. :)



Ei minusta olisi ollut rakastamaan "vierasta" lasta, ainakaan ennen kun sain omani. Nyt tilanne saattaisi olla toinen.