Vieläkö 36-vuotias kahden lapsen yh-äiti voi löytää sen elämänsä rakkauden?

Eipä tuossa liitossakaan liikaa romantiikkaa tai hellyyttä ole ollut, pettämistä ja muuta hankaluutta kyllä senkin edestä. Mutta onhan se silti vähän karua kohdata se tosiasia, että on eronnut yksinhuoltaja (tai lähivanhempi), eikä voi tuudittautua edes siihen mahdollisuuteen, että hyvänä päivänä voisi käpertyä jonkun kainaloon ja joku toinen jollain tasolla jakaa sen arjen.



Jos se toinen olisi vielä semmoinen, joka oikeasti tykkää ja välittää, on hauska, osoittaa tunteita, fiksu ja järkevä sekä urheilullinen, niin jippii ;).



Ap

En ollut uskoa silmiäni, kun tapasin nykyisen mieheni. Hän sukelsi heti luontevasti minun lasteni maailmaan, löysi hauskat yhteiset jutut ja näytti kaikin tavoin siltä että pitää heistä ensi näkemältä!



Hän myös löysi seurusteluaikana paikkansa minun kodissani nopeasti. Oli mieletöntä tulla töistä kotiin, kun keittiössä hääräsi mies ja hellalla oli valmis ruoka, tiskit tiskattu. Lapset tulleet koulusta ja puhua pälpättivät miehen kanssa iloisina.



Hänellä oli myös lapsia, tapasin heidät nopeasti ja lapsemme viihtyivät ikiensäkin takia yhdessä. Kaikki vain loksahti kohdalleen.



Lopulta muutimme yhteen miehen luokse ja ostimme sitten yhdessä isomman talon. Lapsemme ovat kasvaneet yhteen ja pitävät toisiaan ihan sisaruksinaan. MInun lapseni pitävät miestä isänään, bioisä ei ole kuvioissa.



Kyllä kaikki on mahdollista!

3:n ex-yh

En ollut uskoa silmiäni, kun tapasin nykyisen mieheni. Hän sukelsi heti luontevasti minun lasteni maailmaan, löysi hauskat yhteiset jutut ja näytti kaikin tavoin siltä että pitää heistä ensi näkemältä!

Hän myös löysi seurusteluaikana paikkansa minun kodissani nopeasti. Oli mieletöntä tulla töistä kotiin, kun keittiössä hääräsi mies ja hellalla oli valmis ruoka, tiskit tiskattu. Lapset tulleet koulusta ja puhua pälpättivät miehen kanssa iloisina.

Hänellä oli myös lapsia, tapasin heidät nopeasti ja lapsemme viihtyivät ikiensäkin takia yhdessä. Kaikki vain loksahti kohdalleen.

Lopulta muutimme yhteen miehen luokse ja ostimme sitten yhdessä isomman talon. Lapsemme ovat kasvaneet yhteen ja pitävät toisiaan ihan sisaruksinaan. MInun lapseni pitävät miestä isänään, bioisä ei ole kuvioissa.

Kyllä kaikki on mahdollista!

3:n ex-yh

Kuulostaa kyllä hienolta, toivottavasti hänenlaisiaan on lisää ;).

Ap

ylläpitää suhteita lapsien päälle. Ja kuten tuolla jossain sanoikin, harva mies on niin rakastunut, että jaksaa vielä ne haalariraivarit ja sukkahousukriisit ja itkupotkut arjessaan.



Mä asuin yhden miehen kanssa, kun molemmat lapseni olivat uhmaiässä ja hänkin väsyi siihen huutoon ja raivoon ja säätämiseen. Hänellä itsellään ei ollut lapsia ja lapset kohdistivat suuren osan raivosta häneen, koska kokivat suurta mustasukkaisuutta minusta. Parin vuoden jälkeen oli pakko molempien todeta, että minun aikani ei riitä hänelle ja lapsille, eikä hän jaksa asua kiljusten herrasväen kanssa.

vasta nyt kun tyttöni on 8-vuotias ja aika omatoiminen. Jää vähän aikaa itsellekin ja energiaa iltaisin.



Seurustelen ja se on mukavaa. Ei tulisi mieleenikään muuttaa yhteen ja tuoda uutta isäpuolta lapselleni.

Mutta en tiedä, ratkaiseeko se toinen lapsi asian ;)

on tietysti aika ratkaiseva seikka. Illat täytyy omistaa lapsille, ja jos mahdollista, myös omille harrastuksille. Eipä siinä jää paljon aikaa tutustua miehiin.



Ap

Olet ihana, 14. Kaltaisiasi naisia arvostan, osataan pistää lapsen etu muun edelle. Toivon että seurustelusuhteesi jatkuu onnellisena ja jonain päivänä ehkä se yhteinen kotikin on ajankohtainen.

Minulle on ollut yllätys, että miehet (jotka olen tavannut) haluavat nimenomaan naisen, jolla on lapsia. Syystä: heillä itselläänkin on ja ajattelevat, että lapsettomien naisten kanssa 'joutuu' uudelle kierrokselle. Miesten omat lapset siis ovat olleet yli kymmenen vuotiaita. Eli ottajia kyllä on! Tosin vielä en ole ketään saman katon alle ottanut, se saattaa olla sitten haaste jos näin käy. Olet kuitenkin nuori ja ehdit vaikka mitä.

on tietysti aika ratkaiseva seikka. Illat täytyy omistaa lapsille, ja jos mahdollista, myös omille harrastuksille. Eipä siinä jää paljon aikaa tutustua miehiin.

Ap

kellekään, että tänään en jaksa edes jutella kanssasi puhelimessa, mutta palataanko ensi viikon lopulla asiaan (kuvitteellinen mutta suuntaa antava esimerkki - välillä on ollut siis tosi hektistä...). Kukapa lapseton sinkkumies sellaiseen tyytyy?? No nyt koetan tapailla yhtä yh-isää, ja voi jee kun aikataulujen yhteensovittaminen onkin hankalaa, molemmilla kun on yhtä haastava elämänvaihe :)

Mutta tsemppiä ja hyvää onnea meille!

-8-

Usko minua se palkka tulee sulle vielä lapsistasi kun et ole ähtenyt miehen perään. Toivonkin, että juuri sinä löydät vielä kivan miehen:)

olen ollut sinkkuna 32-vuotiaasta saakka, jo vuosien ajan. 2 lastani tapaavat melko harvoin omaa isäänsä, eli olen "melkein totaali-yh". Kuitenkin ottajia olis tässä matkan varrella ollut vaikka kuinka; niin lapsettomia miehiä kuin etä- tai lähi-isiäkin. Mun tapauksessa ongelma on se, että oma mielenkiinto miehiä kohtaan on hyvin vähissä. En kelpuuta ketään, enkä toisaalta usko että mulla riittää aikaa & voimia yhtään kellekään ulkopuoliselle, kun muutenkin jaksamisen kanssa on välillä tiukkaa.

Yritän silti uskoa, että kyllä se jalat alta vievä prinssi vielä tulee vastaan ja kaikki arjen hankaluudet unohtuvat :)

Eli oman kokemuksen perusteella sanoisin; lapset - tai yksinhuoltajuus - ei ole ongelma. Ongelma voi olla se, että jaksatko sinä ketään miestä siinä arkesi keskellä.

sullekin. Niin, lapset ekasijalle ja piste.

joka on pohdiskellut ihan samaa. Mitenhän sitä ketään tapaisi kun viettää kaiken ajan joko töissä tai lasten kanssa? Pitäisi varmaan edes käydä jossain. Mutta kun ei ole aikaa eikä voimavaroja. Ihanaahan se olisi että olisi se oma rakas mutta ei oikein vaikuta realistiselta. Ehkä sitten kun lapset ovat isompia ja varmaankin juuri sellainen mies jolla on jo lapsia koska itsekään en enempää todellakaan enää halua. Sinkut tuskin jaksaa toisen lapsia yms...



Mut ihana kuulla onnistumisista! Olen ollut aika pessimisti asian suhteen.

romanttisia mielikuvia ja kaipaatte parisuhdetta aiemmasta epäonnistumisesta huolimatta.

Näin totaaliyh:na en enää voisi kuvitella rakastuvani kehenkään mieheen, vaikka olen vielä suhteellisen nuori ja joiltakin osin ihan siedettävän näköinenkin.

Raskas arki on kuitenkin tehnyt selvää romanttisista haaveista ja toisaalta olisi mahdotonta enää kuvitella heittäytyvänsä suhteeseen ja päästää itsensä rakastumaan. Olen oppinut väistelemään deittiehdotuksia ja ihastumisia erittäin taitavasti, ja elämä on paljon helpompaa näin.

romanttisia mielikuvia ja kaipaatte parisuhdetta aiemmasta epäonnistumisesta huolimatta.

Näin totaaliyh:na en enää voisi kuvitella rakastuvani kehenkään mieheen, vaikka olen vielä suhteellisen nuori ja joiltakin osin ihan siedettävän näköinenkin.

Raskas arki on kuitenkin tehnyt selvää romanttisista haaveista ja toisaalta olisi mahdotonta enää kuvitella heittäytyvänsä suhteeseen ja päästää itsensä rakastumaan. Olen oppinut väistelemään deittiehdotuksia ja ihastumisia erittäin taitavasti, ja elämä on paljon helpompaa näin.

Ehkä sitä sitten haaveet kaatuu itselläkin :(. Toistaiseksi lasten isä on kuvioissa, joten aivan yksin en ole joutunut koko ajan olemaan. Ja luultavasti pysyykin lasten elämässä. Ehkä sitten joskus käy noinkin, kuten sulle. Mutta eihän se suhde mikään pakko ole, jos ei vain kiinnosta. Pääasia, että on itse tyytyväinen (tosin en ole ihan vakuuttunut, ettetkö joskus kaipaisi kumppania).

Ap