Vieläkö 36-vuotias kahden lapsen yh-äiti voi löytää sen elämänsä rakkauden?

Itse olin 3v omillani 3 lapsen kanssa ja 36v:nä löysin 5v nuoremman miehen joka nappasi koko potin:) Tästä on nyt 16 ihanaa vuotta ja yhteinen kuopuskin saatu tekaistua:)

romanttisia mielikuvia ja kaipaatte parisuhdetta aiemmasta epäonnistumisesta huolimatta.

Näin totaaliyh:na en enää voisi kuvitella rakastuvani kehenkään mieheen, vaikka olen vielä suhteellisen nuori ja joiltakin osin ihan siedettävän näköinenkin.

Raskas arki on kuitenkin tehnyt selvää romanttisista haaveista ja toisaalta olisi mahdotonta enää kuvitella heittäytyvänsä suhteeseen ja päästää itsensä rakastumaan. Olen oppinut väistelemään deittiehdotuksia ja ihastumisia erittäin taitavasti, ja elämä on paljon helpompaa näin.

kunnes löytyi vahingossa nykyinen. Ihanaa, kun joku muukin kantaa vastuun lapsista ja laittaa ruokaa. iltaisin on mahtava jutella ja katella töllötintä jonkun kainalossa. Ja saa säännöllisesti seksiä ;)

uskomatontahan se on, että unelmien mies löytyi vasta miltei 40-kymppisenä ja usean lapsen yh.na. Näin vaan kävi. Joten uskokaa tekin siihen, että jossain voi oikeasti olla joku, joka on monin verroin teille parempi, kuin kukaan muu aiemmin!

romanttisia mielikuvia ja kaipaatte parisuhdetta aiemmasta epäonnistumisesta huolimatta.

Näin totaaliyh:na en enää voisi kuvitella rakastuvani kehenkään mieheen, vaikka olen vielä suhteellisen nuori ja joiltakin osin ihan siedettävän näköinenkin.

Raskas arki on kuitenkin tehnyt selvää romanttisista haaveista ja toisaalta olisi mahdotonta enää kuvitella heittäytyvänsä suhteeseen ja päästää itsensä rakastumaan. Olen oppinut väistelemään deittiehdotuksia ja ihastumisia erittäin taitavasti, ja elämä on paljon helpompaa näin.

kunnes löytyi vahingossa nykyinen. Ihanaa, kun joku muukin kantaa vastuun lapsista ja laittaa ruokaa. iltaisin on mahtava jutella ja katella töllötintä jonkun kainalossa. Ja saa säännöllisesti seksiä ;)

uskomatontahan se on, että unelmien mies löytyi vasta miltei 40-kymppisenä ja usean lapsen yh.na. Näin vaan kävi. Joten uskokaa tekin siihen, että jossain voi oikeasti olla joku, joka on monin verroin teille parempi, kuin kukaan muu aiemmin!

Harmittaa, että juuri kun aloin pitää esim. seksistä, olin pääsemässä yli siihen liittyvistä häpeän tunteista ja rupesin hyväksymään kroppaani ja pitämään itseäni ihan ok:na, niin sitten jääkin yksin. Tai ehkä tämä ero kuuluu osana tuohon itsensähyväksymisprosessiin. Ja kuten sanottu, ehkä mieheni ei olisikaan paras kumppani minulle, välillämme on paljon ongelmia. Mutta kaipaan silti läheisyyttä, ja seksiäkin.

Ap

Kyllä niitä miehiä on, jotka nimenomaan haluavat super potin eli naisen ja lapsia :)

Mutta ota huomioon, että elämäsi rakkaudella saattaa olla jo lapsenlapsia.

Mä löysin elämäni miehen 40-vuotiaana, kolmen lapsen yh:na. Hän vain tuli ja solahti minun elämääni, alkoi pitää huolta minusta, joka olin aina itse pitänyt muista huolta ja ajanut itseni miltei loppuun.



Elämä on ihanaa ja yllätyksellistä. Mutta totta tuokin, että tässä iässä saattaa jo niitä lapsenlapsiakin olla - saas nähdä, milloin minusta tulee "mummopuoli"...

kaksi lasta oli. Lapsen isästä erosin kun odotin toista lastamme. Raskaus oli vasta alussa ja aborttikin mahdollinen mutta onneksi omistan hyvän tukiverkon ja tiesin että heidän tukemana pärjäisin kahden lapsen kanssa kaksistaan.



Olihan siinä surua ja murhetta kun mieli velloi ja ajatteli että en koskaan löydä niin hyvää miestä joka rakastaisi lapsia ja välittäisi heistä paljon.



Nuorimmainen oli 4 kuukautta vanha kun löysin itselleni miehen. Lapseton 30-vuotias mies. Omakotitalo löyty ja hyvä työ yrittäjänä. Hänellä on ihmeellinen taito tulla lasten kanssa toimeen ja nopeasti hän rupesi vaihtelemaan vaippoja ja heräämään öisin kun nuorimmainen heräili.



Lasten isä on kuvioissa mukana ja näkee heitä joka toinen vkl. Asiat ovat hyvin.



Lapset ovat aina olleet etusijalla niin minun ja miehenkin elämässä. Hän on saanut elää nuoruutensa ja oli valmis vakiintumaan.



Aikamoisia löytöjä on kolmekymppisissäkin :)

AP:lle vielä semmoisia terveisiä, että hoidahan se ero ensin alta pois.



Itse olen eronnut alkuvuodesta ja elättelin silloin haaveita - ja kai jotain tarvettakin oli - että löytyisi uusi rakas.



Eipä ole löytynyt, ja hyvä niin. Ihan toistaiseksi elämässä riittää työt ja lapset. Onhan sitä käyty radallakin, mutta en ole yhtään pettynyt vaikka ketään ei ole löytynytkään.



Lähinnä mua ihmetyttää millaista väkeä siellä vapaalla jalalla liikkuu. Minä olen ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen, joka nyt odottaa että kumppani olisi suunnilleen samanlainen. Kävisi töissä, kävisi suihkussa, osaisi jo tähän ikään mennessä juoda viinaa.



Jos joku tulee, niin sitten tulee. Eipä mulla ole mitään niin Herra-ei-niin-oikea-mutta-sinnepäin tapailua vastaan, mutta se olisi mun oma salaisuus, josta ei edes vihjata lapsille.

Kyllä näyttää löytyvän, kaveripiirissä on aika moni toisella kierroksella. Se on sitten eri juttu, että ovatko he oikeasti onnellisempia kuin ensimmäisellä kierroksella ollessaan.



Arvostan itse lastenpsykiatri Raisa Cacciatorea, joka eronsa jälkeen seurusteli, mutta muutti yhteen miehen kanssa vasta kun lapset olivat täysikäisiä.

Jos ap olisi seurustelussa väsynyt arjensuoritusautomaatti ja ensijaisesti lasten äiti, niin ennuste ei hyvältä näytä.



Jos olet nyt "vapautuneempi" aikuinen nainen ja muistat olla seurustelukumppani, niin kaikkihan on mahdollista.



Fakta on, etteivät aivan kaikki miehet halua naista, jonka kylkiäisenä tulee lapsipaska eivätkä ne lapset ole edes omia.



Toisaalta miehet, joilla omia lapsia tiettyyn rajaan saakka ymmärtävät äitiroolia ja lasten tarpeita.



Eli summa summarum, todennäköisyys löytää mies on ihan sama kuin muutenkin.

Minä jäin yksinhuoltajaksi 19v ja olin varma, että kasvatan lapseni yksin, koska ei kukaan 20v halua perhettä. Kuinkas ollakaan, minäkin löysin (ja vielä nopeasti) itselleni kunnollisen miehen kun menin töihin. Mies on ottanut poikani aivan omakseen (pojan biologinen isä ei ole tullut eron jälkeen kertaakaan katsomaan, erosimme kun poika oli 6kk, nyt poika on 2,5) ja kaikenlisäksi meille on vielä tulossa yhteisiä lapsia (odotan kaksosia)



Joten älä menetä toivoasi! Minunkin kavereissani on monta päälle 30v miestä, jotka rakastavat lapsia ja haluavat oman perheen, ei kuulemma haittaa, jos on entuudestaan naisella lapsia :)

jolle lapset olisivat ongelma. Haluan vain tietää, että ovatko ne ongelma yleisesti ottaen. Olen melkoisen pihalla näistä nykyisistä seurustelukuvioista, enkä todellakaan ole heti hyppäämässä suhteesta toiseen. Asun ihan mielelläni lasten kanssa keskenään ja yritän saada itseni jaloilleen. Mutta kaikenlaisia ajatuksia tässä pyörii päässä, ja tämä mahdollisuus ja toive rakastua on yksi niistä. Liitossa on ollut kylmää kyytiä viime vuosina, ja näköjään sitä ihminen kaipaa jotain kivaa itselleenkin välillä, että saisi jostain tukea ja lämpöä. Mietin vain, että onko se peli jo menetetty näillä kilometreillä.



Kiva kuulla, että moni on onnistunut, ja ehkä jopa onnellisempi nykyään. Se on hienoa!



Ap

Mutta jotta aloittaisit itsenäisenä ihmisenä täysin uuden ja onnellisen suhteen, hoida ero ensin kokonaan alta pois. Uuden suhteelle erittäin huono alkusyy on se, "ettet nyt ole onnellinen" tai koska "rikkoutuneessa liitossa oli sitä ja tätä".



-tällä hetkellä haet ihmistä, jonka tarkoitus on täyttää ne täyttymättömät toiveet, mitä asetit alitajuisesti edelliseen liittoosi.

-haet ehkä myös ihmistä, joka on sinun puolellasi ex-miestä vastaan, eli voitte yhdessä haukkua exääsi ja olla yhtä mieltä että exä on kammottava.



=> ongelmia jatkossa



Minusta ihmisten suhteissa on yleisesti se vika, että suurimmalla osalla "pitää olla joku" ja heti kun erotaan, on pakko ihastua mahdollisimman pian uuteen. Se on suhteesta toiseen ajautumista tunteiden saattelemana ja loppujenlopuksi aina ollaan yhtä tyytymättömiä.



Varsinkin nyt kun on lapsia pelissä, niin kannattaa ajatella, montako isäpuoliehdokasta he tapaavat nyt lapsuusaikanaan. Perheensä hajoaminenkin jättää heihin ikuiset jäljet.



Unohda nämä nykymuodissa olevat eron jälkeiset kiireliitot. Suosittelen myös pitkää seurustelua.

Mutta jotta aloittaisit itsenäisenä ihmisenä täysin uuden ja onnellisen suhteen, hoida ero ensin kokonaan alta pois. Uuden suhteelle erittäin huono alkusyy on se, "ettet nyt ole onnellinen" tai koska "rikkoutuneessa liitossa oli sitä ja tätä".

-tällä hetkellä haet ihmistä, jonka tarkoitus on täyttää ne täyttymättömät toiveet, mitä asetit alitajuisesti edelliseen liittoosi.

-haet ehkä myös ihmistä, joka on sinun puolellasi ex-miestä vastaan, eli voitte yhdessä haukkua exääsi ja olla yhtä mieltä että exä on kammottava.

=> ongelmia jatkossa

Minusta ihmisten suhteissa on yleisesti se vika, että suurimmalla osalla "pitää olla joku" ja heti kun erotaan, on pakko ihastua mahdollisimman pian uuteen. Se on suhteesta toiseen ajautumista tunteiden saattelemana ja loppujenlopuksi aina ollaan yhtä tyytymättömiä.

Varsinkin nyt kun on lapsia pelissä, niin kannattaa ajatella, montako isäpuoliehdokasta he tapaavat nyt lapsuusaikanaan. Perheensä hajoaminenkin jättää heihin ikuiset jäljet.

Unohda nämä nykymuodissa olevat eron jälkeiset kiireliitot. Suosittelen myös pitkää seurustelua.

tai aktiivisesti etsimässä mitään. Enkä aio haukkua eksääni.. sen puolen olen käsitellyt jo. Toki ajatus jostain jalat alta vievästä prinssistä on ihana, nyt kun sellaisesta voi vapaasti haaveilla. Mutta kaikenlaisia muita tärkeämpiä asioita on kuitenkin huolehdittavana. En ole ikinä juurikaan seurustellut ennen avioliittoani, joten ajatus useista eri miehistä tuntuu vieraalta, saati että toisin heitä kotiin ja lasten nähtäväksi.

Ap

Luotetaan siihen. :D

Yksikään samanikäinen eronnut mies ei edes ajattelisi olevansa vanha, vaan suunnilleen jumalan lahja naiselle. Oppia miesten itsetunnosta!

Onko niiden olemassaolo ihan turn off? Entä mikä yleensä vaikuttaa järkevän kumppanin löytymiseen? Ajatellaanko eronneessa olevan jotain vikaa? Mikä merkitys on ulkonäöllä, koulutuksella, työllä..?



Ap

Ja täytyy kyllä olla aika spesiaali mies, että tuohon kelkkaan lähtee, koska on paljon naisia, joilla on vain 1 lapsi tai ei yhtään.



Seurustellut olen pari kertaa ja on aika selkeää, että kukaan ei oikein jaksa vieraiden lasten temppuilua.

jolla on itsellään lapsia. Uusperheen kuviot ovat silloin molemmille yhtä tuttuja. Löysin itse uuden miehen kolemn lapsen yh:na, kun olin 34.

olen ollut sinkkuna 32-vuotiaasta saakka, jo vuosien ajan. 2 lastani tapaavat melko harvoin omaa isäänsä, eli olen "melkein totaali-yh". Kuitenkin ottajia olis tässä matkan varrella ollut vaikka kuinka; niin lapsettomia miehiä kuin etä- tai lähi-isiäkin. Mun tapauksessa ongelma on se, että oma mielenkiinto miehiä kohtaan on hyvin vähissä. En kelpuuta ketään, enkä toisaalta usko että mulla riittää aikaa & voimia yhtään kellekään ulkopuoliselle, kun muutenkin jaksamisen kanssa on välillä tiukkaa.



Yritän silti uskoa, että kyllä se jalat alta vievä prinssi vielä tulee vastaan ja kaikki arjen hankaluudet unohtuvat :)



Eli oman kokemuksen perusteella sanoisin; lapset - tai yksinhuoltajuus - ei ole ongelma. Ongelma voi olla se, että jaksatko sinä ketään miestä siinä arkesi keskellä.