Lue keskustelun säännöt.
Jos laitat miehelle viestin töihin, vastaako?
16.10.2012 |
Mua harmittaa, kun on aivan yhtä tyhjän kanssa laittaa viestiä miehelle. En todellakaan laita usein, mitä sitä töihin häiritsemään. Joskus sitä vain kaipaisi, että saisi tukea. Tänään lapsi jäi hirveästi itkemään päiväkotiin, minä lähdin itkien töihin ja laitoin miehelle viestin miten raskas aamu ja miltä tuntui. Tiedän että miehellä on puhelin mukanaan ja suurimmaksi osaksi työtehtävänsä vaan valvomista, eli juo kahvia ja lukee lehtiä, mutta taaskaan ei vastaa minulle mitään. Tulee ikävä olo. Ja taas muistan, että ei kannata hänelle kirjoittaa.
Kommentit (24)
Enkä juurikaan viesteile jos ei ole asiaa.
Hän tekee sentään töitä suojapuku päällä. Usein kyllä vastaa puhelimeen jos satun jotain asiaa soittamaan. Tai sitten soittaa takaisin.
Tänään laitoin viestin että tuo maitoa kun tulee kotiin, ei ole vastannut enkä sitä odottanutkaan. Ja miksi stressaamaan miestä omilla murheillaan kesken työpäivän. Jaat sitten surut kun tulee kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se meidänkin perheessä on ollut. Sitä kännykkää ei vain tule katsottua päivän aikana. Ehkä hän lukee viestisi vasta iltapäivällä, kun sattuu muistamaan ja ehtimään.
Olen huomannut, että kännykän käytössä on paljon perhekohtaisia eroja. Jotkut pitävät kännyä aina mukana valmiina vastaamaan lasten ja puolison tekstareihin ja soittoihin. Sitten on sellaisia perheitä kuin omakin perhe, että lapsellakin on kännykkä useimmiten pois päältä. Mies sulkee oman kännynsä joka ilta kahdeksan tai seitsemän aikaan, joten jos olen jossakin ulkona illalla, niin en saa häntä puhelimeen. Se on toisinaan harmittanut, kun viimeinen metro on mennyt eikä mukana ole bussiaikatauluja. Tämä kuulostaa ehkä provolta, mutta on ihan totta.
Kyllä, itsekin kaipaisin sitä, että perhe olisi helpommin tavoitettavissa silloin, kun emme ole kaikki yhdessä, mutta eipä se meilläkään vain onnistu, vaikka olen sen toisinaan ottanut puheeksikin.
Koeta jaksaa kaikesta huolimatta. Kannattaa varmaan puhua miehelle asiasta sitten kotona. Ehkä saat häneltä sympatiaa silloin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Me olemme tehneet toisillemme selväksi, että työaikana ei viestitellä ellei ole ihan oikea hätätapaus. Päiväkotiin jäädessä huutava lapsi ei sitä ole todellakaan ja minä ainakin suuttuisin jos mies alkaisi tuntumisiaan viestissä vinkua kesken päivän. Jos lapsi olisi sen sijaan loukkaantunut ja viety sairaalaan niin sitten saisi jo soittaa tai tekstata.
Riippuu onko palaverissa tai jotain muuta kiirettä. Yleensä siis kyllä vastaa ja lähetelläänkin aika paljon viestejä toisillemme päivän mittaan.
Mies sulkee oman kännynsä joka ilta kahdeksan tai seitsemän aikaan, joten jos olen jossakin ulkona illalla, niin en saa häntä puhelimeen. Se on toisinaan harmittanut, kun viimeinen metro on mennyt eikä mukana ole bussiaikatauluja. Tämä kuulostaa ehkä provolta, mutta on ihan totta.
Ei "ihan" täytä provon tunnusmerkkejä... ='D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voidaan viestitellä pitkäänkin töiden lomassa. Yleensä sähköpostilla
Vaikka laittaisin vaan jotain höpöä, että on ikävä, niin vastaa, että niin hänelläkin. Muutoinkin laittelee ahkerasti viestiä, joko kännyyn tai sähköpostiin, kyselee miten päivä sujuu, tarviiko kaupasta jotain jos käy kotimatkalla tms. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:n miestä erittäin hyvin. Töissä ollaan töissä eikä viestitellä edestakaisin "miltä nyt tuntuu". Kotona voi sitten sanoa, että olipa raskas aamu.
Ap:n päivä voi olla pilalla huonon aamun takia. Ystävällinen sana tai pari omalta ukolta voisi muuttaa kaiken.
Oletteko te tunteettomat oikeasti äitejä ja isejä? Onko teillä oikeasti lapsia?
Toisaalta, mulla onkin aina ollut se fiilis, että olen syntynyt ihan väärään maahan. Osa täällä tuntuu olevan ihan zombeja, mitä tunne-elämän taitoihin tulee. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n päivä voi olla pilalla huonon aamun takia. Ystävällinen sana tai pari omalta ukolta voisi muuttaa kaiken.
Oletteko te tunteettomat oikeasti äitejä ja isejä? Onko teillä oikeasti lapsia?
Toisaalta, mulla onkin aina ollut se fiilis, että olen syntynyt ihan väärään maahan. Osa täällä tuntuu olevan ihan zombeja, mitä tunne-elämän taitoihin tulee. :(
Varmaan pitää miettiä omaa asennetta suhtautumisessa vastoinkäymisiin, jos lapsen itku saa aikaan koko päivän pilalle menenisen.
Moni joutuu aloittamaan päivänsä paljon kurjemmissa merkeissä kuin lapsen itku - ei siitä nyt kannata omaa mieltään pahoittaa. Saatikka että alkaisi yhdestä parkumisesta vielä miehelle viestimään!
Josko ap nyt miettisi, mikä elämässä ihan tosissaan mättää. Voiko se olla yksi lapsen itku tai se, että mies ei vastaa höpöhöpö-viestiin?
Ainakin on hieno asia, että ap voi omalta työpaikaltaan lähetellä viestejä Vauva-palstalle. Monelle työssäkävijälle se ei edes onnistu, vaan työpaikalla ollaan tekemässä TÖITÄ!
Nyt mies reissuhommassa ja välillä olen laittanut viestin, en edes joka päivä. Saatan laittaa viestiin jotain mukavaa ja kertoa, että ikävä vaivaa. Vastausta ei tule, vaikka varmasti jossakin välissä joutaisi vastaamaan. Olisi mukava, kun edes lyhyen viestin laittaisi, mutta kun ei niin ei. Eipä näköjään kannata vaivautua.
Tulee jotenkin tyhmä olo, kun toista ei sen vertaa kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein itse laitteleekin viestiä töistä tai soittaa. :)
ei välttämättä heti, mutta kyllä vastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n päivä voi olla pilalla huonon aamun takia. Ystävällinen sana tai pari omalta ukolta voisi muuttaa kaiken.
Oletteko te tunteettomat oikeasti äitejä ja isejä? Onko teillä oikeasti lapsia?
Toisaalta, mulla onkin aina ollut se fiilis, että olen syntynyt ihan väärään maahan. Osa täällä tuntuu olevan ihan zombeja, mitä tunne-elämän taitoihin tulee. :(
ei haluaisi todellakaan olla sellaisen ihmisen kumppani joka on niin henkisesti tasapainoton että ei selviä ilman "tukea" ihan maailman tavallisimmista arkisisista pikku ongelmista ja vitutuksista. Ja varsinkin kun ei se sanallinen tuki oikeasti mihinkään mitään vaikuta.
Kyllä minullakin on tunne-elämä, herkkäkin, mutta minä osaan käsitellä itse omat tunteeni sisäisesti normaalitilanteissa ja odotan samaa puolisoltani. Ei puoliso ole mikään kaatopaikka jonne voi kipata kaiken paskan tai äiti jolle mennään joka pipiä ruikuttamaan.
Tuollaisessa ap:n kuvailemassa tilanteessa varmaan vastaisi. Tai siis vastasi. Meidän lapsi nimittäin myös itki aloitettuaan tarhan todella sydäntäsärkevästi ekat pari kuukautta. Ja kyllä minäkin joinain oikein vaikeina aamuina saatoin murheellisena soittaa tai lähettää tekstarin miehelleni lapsen tarhaan jätettyäni - enkä edes pidä tuota käytöstäni mitenkään typeränä ja/tai liioiteltuna saati hävettävänä. Aina mieheni pyrki vastaamaan ainakin nopeasti ja jos ei heti ehtinyt soitti/lähetti viestin sitten vähän myöhemmin paremmalla ajalla.
Aina tulee se "ok".
Jos mä olen vain tiedottanut jotain, enkä selkeästi kysynyt jotain spesifiä, en tarvitse tuota ok:ta.
En usko että ap olis riemastunut tästäkään: valittaa rankkaa aamua ja miehen vastaus on "ok".
Olen joskus laittanut miehelle vastaavia viestejä, jos jokin kiukku on aamulla jäänyt vielä muksulla kesken. Silloin mies hakiessaan lapsen osaa varautua ja tietää edes mistä on kyse. Ok.
Joskus olen ajatellut, että mitä "tuhmaa" siihen viestiin pitäisi oikein laittaa, jotta vastauksena tulisi jotain muuta. Ok.
Jos ei pysty vastaamaan viestiin. En minäkään ole oman kännykkäni vieressä kokotyöpäivää. Ja mies vielä vähemmän. Jos tosiaan jotain asiaa laitan niin vastaa. Mutta tapoihini ei kuulu alkaa ruikuttamaan hänelle huonosti sujuneesta aamusta tekstarilla. Tulee olo että sillä halutaan pilata vain sen toisenkin päivä.
Ja osaan kyllä käsitellä itsekin omia tunteitani. Puhun niistä sitten kotona miehelle. Olisi kamalaa jos olisin niin kiinni miehessä että jokaisesta epäonnistumisesta ja pahasta mielestä pitäisi alkaa raportoimaan ja odottamaan myötätuntoa. Eihän siinä saisi töitäkään tehtyä.
Ap:n päivä voi olla pilalla huonon aamun takia. Ystävällinen sana tai pari omalta ukolta voisi muuttaa kaiken.
Oletteko te tunteettomat oikeasti äitejä ja isejä? Onko teillä oikeasti lapsia?
Toisaalta, mulla onkin aina ollut se fiilis, että olen syntynyt ihan väärään maahan. Osa täällä tuntuu olevan ihan zombeja, mitä tunne-elämän taitoihin tulee. :(
ei haluaisi todellakaan olla sellaisen ihmisen kumppani joka on niin henkisesti tasapainoton että ei selviä ilman "tukea" ihan maailman tavallisimmista arkisisista pikku ongelmista ja vitutuksista. Ja varsinkin kun ei se sanallinen tuki oikeasti mihinkään mitään vaikuta.
Kyllä minullakin on tunne-elämä, herkkäkin, mutta minä osaan käsitellä itse omat tunteeni sisäisesti normaalitilanteissa ja odotan samaa puolisoltani. Ei puoliso ole mikään kaatopaikka jonne voi kipata kaiken paskan tai äiti jolle mennään joka pipiä ruikuttamaan.
joskus tulee kuvaviestiä, jos jotakin näkemisen arvoista.
Meillä on "jatkuva yhteys" pitkin päivää.
Kotiuduttua ilta menee kotitöiden sekä ennenkaikkea lasten parissa, päivän asia-, huumori- ja rakkausviestit pitävät parisuhteen kartalla arkena!
Ei sellaista työpaikkaa olekaan, etteikö tauolla saisi hoitaa yksityisasioitaan!
Ja todellakin tapaturmat ja onnettomuudet soitetaan tauoista välittämättä.
Eli en ehdi/muista vastata miehen töistä lähettämiin viesteihin, jos nyt ei ole jotain ihan konkreettista asiaa. Laittelemme toisillemme usein ihan jotain pientä, mikä ei edes välttämättä vaadi vastausta. Toki vastaus on mukava saada mutta kumpikaan ei loukkaannu jos ei paluuviestiä saa. Jutellaan sitten kotona että taisi olla kiire päivä jne. Silti sitä aina ilahtuu kun toinen muistaa viestillä.
Toki tilanne on aika eri jos etsii jotenkin akuutisti tukea tai turvaa toisesta viestin välityksellä.