Kuka ei viettänyt villiä nuoruutta? Miksi kävi niin?

Pelkäsin äitipuolta niin saatanallisesti etten uskatanu kapinoida millään tavoin. Ilmankos on tullut rampattua terapiassa yli 10 vuotta eikä helpotusta tähän paskaan oo näkyvissä...

Äitini kuoli, kun olin 15-vuotias, ja siinä kun piti ottaa vetovastuu nuoremmista sisaruksista, niin villi nuoruus jäi väliin.

En viettänyt, koska kaikki aikani meni koulussa, treeneissä ja nyrkkeilykisoissa. Vastoin stereotypioita olin kiltti muualla kuin treeneissä ja kehässä. Ura katkesi 19-vuotiaana selkävaivoihin, sitten opiskelin ja olin muut ajat koulun ohella töissä. Olen mies siis.

En viettänyt, koska kaikki aikani meni koulussa, treeneissä ja nyrkkeilykisoissa. Vastoin stereotypioita olin kiltti muualla kuin treeneissä ja kehässä. Ura katkesi 19-vuotiaana selkävaivoihin, sitten opiskelin ja olin muut ajat koulun ohella töissä. Olen mies siis.

Oli villi nuoruuskesä. Onneksi vain yksi 9lk jälkeen, sitten järkevöidyin ja tajusin että elämässä ei menestytä näin. Lukion 1lk löysin 6v vanhemman mieheni ja kasvoimme aikuisiksi. Lapsen saimme kun olimme 21v ja 27v. Osaan pitää hauskaa, mutta sen ei onneksi tartten olla niin kovin villiä :)

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:40"]

Olin arka ja lisäksi vielä äidin kaikella mahdollisella pelottelema yksinäinen lapsi ja nuori. Sen sijaan että olisi rohkaistu elämään, tutustumaan ihmisiin yms kotoa tuli lähinnä varoittelua siitä miten vaarallinen maailma on. En olisi uskaltanut elää villisti, eikä ollut ketään kenen kanssa niitä kokemuksia jakaa. Itsetunto oli nuoruusiän kohdalla niin pohjamudissa, että vetäydyin mieluiten olemaan yksin tai eläinten ja kirjojen seurassa.

[/quote]

Jos äitisi olisi nuoruudessaan elänyt edes vähän "villisti", olisi hän huomannut ettei siinä ole mitään pelättävää. Eikä täten olisi pelotellut sinuakaan omilla harhaluuloilla.

Älä sinä tee samaa virhettä jälkikasvusi kanssa.:)

Olen huomannut, että ne ihmiset, jotka eivät ole koskaan viettäneet ns. villiä nuoruutta, ovat vielä vanhempanakin työsiä, harmaita ja ennalta-arvattavia nysvääjiä. Sellaisia, jotka ovat ehkä lukeneet voimakkaista tunteista tai vaarallisista kokemuksista, mutta joille ei vaan ole kertynyt mitään aidosti kiinnostavaa elettyä elämää matkan varrelle. Näistä tyypeistä hohkaa ihan ulkopuolellekin sellainen mitäänsanomattomuus ja "mietous", ettei vaan kiinnosta kuulla heitä sen enempää.

Ikävä kyllä osalle näistä tylsimyksistä on kuitenkin siunaantunut esilläolemisen tarve, joten vaikeaa olla heitä täysin huomaamattakaan. Itse kuuntelin tämmöistä tylsää jaarittelijaa juuri viikonloppuna eräissä häissä ja koko kuulijakunnan kasvoilta pystyi lukemaan sen äänettömän haukotuksen, joka näistä "villeistä" nuoruusmuisteloista nousi päällimmäisenä mieleen. 

Huvittavinta toki on, jos nämä elämättömät ihmiset vielä pyrkivät jotenkin "puolustelemaan" tylsää elämäänsä tyyliin "on sitä onneksi koulut käyty ajallaan", kun sehän nyt on selvää ihan meille elävillekin ihmisille ja monesti hulvattomimmat kokemukset liittyvät juuri opiskeluaikoihin. Ilmeisesti osalle ihmisistä yhtäaikainen villimpi eläminen ja opintojen suorittaminen kiitettävästi ja suunnitelmien mukaan näyttäytyy toisensa poissulkevina asioina. Mutta kukin toki selittää asiansa parhain päin, oli se sitten kuinka säälittävää hyvänsä :)

Minä. Olin ujo hikarityttö, kavereita ei ollut kuin yksi joka sekin oli samanlainen. Kamalaksi tilanteen teki se, että olisin niin, niin kovasti halunnut bilettää ja riekkua. Mutta ei, ujous oli kuin sairaus, joka sitten nuoruuteni pilasi ja aiheutti yksinäisyyden ja masentuneisuuden.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 13:49"]

Olen huomannut, että ne ihmiset, jotka eivät ole koskaan viettäneet ns. villiä nuoruutta, ovat vielä vanhempanakin työsiä, harmaita ja ennalta-arvattavia nysvääjiä. Sellaisia, jotka ovat ehkä lukeneet voimakkaista tunteista tai vaarallisista kokemuksista, mutta joille ei vaan ole kertynyt mitään aidosti kiinnostavaa elettyä elämää matkan varrelle. Näistä tyypeistä hohkaa ihan ulkopuolellekin sellainen mitäänsanomattomuus ja "mietous", ettei vaan kiinnosta kuulla heitä sen enempää.

Ikävä kyllä osalle näistä tylsimyksistä on kuitenkin siunaantunut esilläolemisen tarve, joten vaikeaa olla heitä täysin huomaamattakaan. Itse kuuntelin tämmöistä tylsää jaarittelijaa juuri viikonloppuna eräissä häissä ja koko kuulijakunnan kasvoilta pystyi lukemaan sen äänettömän haukotuksen, joka näistä "villeistä" nuoruusmuisteloista nousi päällimmäisenä mieleen. 

Huvittavinta toki on, jos nämä elämättömät ihmiset vielä pyrkivät jotenkin "puolustelemaan" tylsää elämäänsä tyyliin "on sitä onneksi koulut käyty ajallaan", kun sehän nyt on selvää ihan meille elävillekin ihmisille ja monesti hulvattomimmat kokemukset liittyvät juuri opiskeluaikoihin. Ilmeisesti osalle ihmisistä yhtäaikainen villimpi eläminen ja opintojen suorittaminen kiitettävästi ja suunnitelmien mukaan näyttäytyy toisensa poissulkevina asioina. Mutta kukin toki selittää asiansa parhain päin, oli se sitten kuinka säälittävää hyvänsä :)

[/quote]

Amen! olen kanssasi täysin samaa mieltä. 

Jatkan. Ujous siis toimi nuoruuteni myrkyttävänä sairautena ja pilasi ikäkauden, josta olisin halunnut nauttia niin kauheasti. Luin kirjoja, olin tietokoneella, opiskelin. Ajattelin, että nyt kun olen näin sosiaalisesti vammainen, niin paras käyttää aika hyödyksi. Mutta sosiaalisten suhteiden puute aiheuttikin yllättäen masennuksen ja siinä sitten ihmeteltiin, että miten minä nyt tähän pisteeseen olen tullut kun koskaan en ole edes kokenut mitään, yhtään mitään. Ei ollut oma valintani tämä tylsä ja kauhea nuoruus.

T. Nro 44

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 13:49"]

Olen huomannut, että ne ihmiset, jotka eivät ole koskaan viettäneet ns. villiä nuoruutta, ovat vielä vanhempanakin työsiä, harmaita ja ennalta-arvattavia nysvääjiä. Sellaisia, jotka ovat ehkä lukeneet voimakkaista tunteista tai vaarallisista kokemuksista, mutta joille ei vaan ole kertynyt mitään aidosti kiinnostavaa elettyä elämää matkan varrelle. Näistä tyypeistä hohkaa ihan ulkopuolellekin sellainen mitäänsanomattomuus ja "mietous", ettei vaan kiinnosta kuulla heitä sen enempää.

Ikävä kyllä osalle näistä tylsimyksistä on kuitenkin siunaantunut esilläolemisen tarve, joten vaikeaa olla heitä täysin huomaamattakaan. Itse kuuntelin tämmöistä tylsää jaarittelijaa juuri viikonloppuna eräissä häissä ja koko kuulijakunnan kasvoilta pystyi lukemaan sen äänettömän haukotuksen, joka näistä "villeistä" nuoruusmuisteloista nousi päällimmäisenä mieleen. 

Huvittavinta toki on, jos nämä elämättömät ihmiset vielä pyrkivät jotenkin "puolustelemaan" tylsää elämäänsä tyyliin "on sitä onneksi koulut käyty ajallaan", kun sehän nyt on selvää ihan meille elävillekin ihmisille ja monesti hulvattomimmat kokemukset liittyvät juuri opiskeluaikoihin. Ilmeisesti osalle ihmisistä yhtäaikainen villimpi eläminen ja opintojen suorittaminen kiitettävästi ja suunnitelmien mukaan näyttäytyy toisensa poissulkevina asioina. Mutta kukin toki selittää asiansa parhain päin, oli se sitten kuinka säälittävää hyvänsä :)

[/quote]

Eikös pahimpia psykoja juurikin ole ne harmaat hiirulaiset?

Eikä kaikkien tarvitse kaikkea kaikille kertoa;) Jotkut jutut on syytäkin pitää ihan ominaan.

Sääliä voi rumia, ne ei varmaan kykene kuin viinan kanssa "elämään"?

Hulvattomat kokemukset? Vai pelkästään nolot?

Olisi nuokin aivosolut säästyneet, mä en haikaile kyllä yhtään tuota sekoilua, enkä ainakaan omille lapsilleni toivo samanlaista menoa.

Olin koulukiusattu joten kavereita ei ollut. Peruskoulun jälkeen muutin pois kotipaikkakunnaltani ja uudessa opiskellessa sainkin kavereita ja kiusaaminen loppui siihen. Uudet kaverini olivat kilttejä ja asiallisia. Käytiin baarissa vasta kun täytettiin 18 ja joskus käytiinkin jopa jo viikkonloppu, mutta juotiin vain 1-2 ja kivaa oli. Ei ollut tarvetta mihinkään villiin ei järkeä päässä menoon. Enkä kyllä kaipaa sellaista edelleenkään.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 14:14"]

Olin koulukiusattu joten kavereita ei ollut. Peruskoulun jälkeen muutin pois kotipaikkakunnaltani ja uudessa opiskellessa sainkin kavereita ja kiusaaminen loppui siihen. Uudet kaverini olivat kilttejä ja asiallisia. Käytiin baarissa vasta kun täytettiin 18 ja joskus käytiinkin jopa jo viikkonloppu, mutta juotiin vain 1-2 ja kivaa oli. Ei ollut tarvetta mihinkään villiin ei järkeä päässä menoon. Enkä kyllä kaipaa sellaista edelleenkään.

[/quote]

Tuohan on villiä nuoruutta ja nyt voit kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta ettei ole sinun juttu.:) Villi ei tarkoita, että heräät ojasta illan päätteeksi ilman muistikuvia illasta.

Edellä puhuttiin ymmärtääkseni ihmisistä, jotka eivät ole koskaan kokeneet noita juttuja ja teilaavat ne jutut "ei järkevinä".

Asuin kaukana kaikesta, ainoana kulkuvälineenä polkupyörä ja kotiintuloaika klo 22.00. Se karsi jo paljon. Toisaalta kuuluin myös koulumme nynnyjengiin, eli ei mitään olisi ollut tiedossakaan. Ensimmäinen humala oli silti 15-vuotiaana toisen nynnykaverin kanssa. Jäin kiinni ja jouduin arestiin. Sitten aloin seurustella liian vakavasti ja nysväsin poikakaverin kanssa. Toisaalta kaipa sukupuolielämä 16-vuotiaana on villiksi laskettavissa. Sen jälkeen ei enää ryyppäys kiinnostanut. Siirryin aina seurustelusuhteesta toiseen kunnes 21-vuotiaana tapasin nyk. aviomieheni. Nykyiseen tylsyyteen verrattuna nuoruuteni oli villi, vaikka olikin nynnyn nuoruus.

n30

.

Olin lapsena aika pikkuvanha ja kiinnostunut esim. luonnosta, eläimistä ja lukemisesta. Teininä kaveripiiriin kuului "kilttejä kympin tyttöjä", joita ei myöskään kiinnostanut ryyppääminen tai tupakointi. Vanhemmat olivat mulle myös aika tiukkoja menemisten suhteen. Opiskeluiässä sitten hurahdin liikuntaan ja vietin vapaa-ajan poikaystävän kanssa. En ole missään vaiheessa kiinnostunut mistään örveltämisestä enkä saa alkoholista mitään irti. Tykkään olla miehen kanssa kotona. :) Joskus teininä tuntui, että oli outolintu, mutta nykyään on vapautunut olo, kun voi suoraan sanoa, että mua kiinnostaa eri asiat.