Kuka ei viettänyt villiä nuoruutta? Miksi kävi niin?

!8-vuotiaaksi asti olin kiltti ja hiljainen. Sitten muutin pois kotoa ja alkoi villi nuoruus. Sitä kesti ehkä 25-vuotiaaksi asti, ja oli kyllä hurjaa aikaa :)

En ole ikinä ollut villi.

Ryyppäsin teininä enkä kyllä ymmärrä, mitä "villiä" alkoholipitoisen nesteen kittaamisessa on. Tai tupakan poltossa tai seksin harrastamisessa. Villiä olisi vaikka mennä lavatansseihin tai keskellä yötä metsäreissulle tai kalliokiipeilemään tai mitä vain.

Up

Tulin raskaaksi 19-vuotiaana. En minä varmaan kuitenkaan olisi muutenkaan mitään järin villiä nuoruutta viettänyt, kun olen sellainen introvertti kirjatoukka luonteena. Varmaan olisin vaan mennyt heti opiskelemaan ja viettänyt iltani opiskelukirjoja päntäten, en juhlien. 

Mutta vahinkoraskauden takia elämä meni sitten toisin, menin naimisiin ja sain toisen lapsen 21-vuotiaana ja vasta sitten 24-vuotiaana opiskelemaan. Oikein hyvin se on näinkinpäin mennyt elämä!

Ei kiinnostanut. Ja nyt  jälkeenpäin olen hyvilläni siitä, että käytin aikani lukemiseen enkä kännissä riekkumiseen. Mitään tärkeää en ole jäänyt paitsi, päinvastoin.

Minä. En ole koskaan juonut, tai polttanut ensimmäistäkään tupakkaa. Hyvin harvoin edes käyn missään, en riehu koskaan kaupungilla missään porukkassa. Istun huoneessani ja luen paljon kirjoja, nytkin kaksi kesken, ja kuuntelen musiikkia. Silti minut piti pakolla viedä pois kotoa ja sulkea tänne, olin vissiin liian villi kaikessa juomattomuudessani ja tupakoimattomuudessani. Pakkohan mussa on jotain olla vikana, kun en vedä perseitä joka viikonloppu, tai ikinä.

t. huostaanotettu teini

En ollut nuorena villi enkä halunnut sellaista esittää.

Huono itsetunto murkkuiässä 13 v eteenpäin, olin hiljainen ja ujo. Olisin niin halunnut kuulua siihen "normaaliin" nuorisoon jotka tapailee kavereita, ja välillä bilettääkin. Mutta en uskaltanut pyrkiä joukkoon eikä mua varmaan olisi otettukaan. Mulla oli vain yksi kaveri, joka oli samanlainen kuin minä luonteeltaan, joten eipä me missää kylillä luuhattu. Perjantai-iltaisin istuin ahdistuneena huoneessani, kun luulin tietäväni että kaikki muut pitävät hauskaa ja siitä puhutaan maanantaina koulussa. 18 täytettyäni vähän reipastuin ja alettiin käymäään ravintoloissa tämän kaverini kanssa, silloin tuntui jo enemmän villiltä nuoruudelta. Vasta silloin sain ekat kontaktit vastakkaiseen sukupuoleen, mutta kyllä se aina jonkunlaista humalatilaa vaati. Lähes 2-kymppisenä tapasin nykyisen mieheni ja ensimmäisen oikean poikaystäväni ja elämä oli vihdoin ihanaa! Ei me kauaa aikailtu kun muutettiin yhteen ja saatiin ensimmäinen lapsi. Villi nuoruus jäi kohdallani aika lyhyeksi. Nyt 4-kymppisenä ei onneksi enää tarvitse teeskennellä mitään. Vähän kyllä harmittaa, että koko teini-ikä oli ihan kamalaa aikaa, vaikka nuoruus pitäisi olla elämän ihaninta.

Njaaah..

Aloin seurustelemaan ns vakavasti pari vkoa 17v synttäreitteni jälkeen.

Mutta toisaalta 9-luokan jälk kesä oli aika villi, tuli otettua alkoa joka vkonloppu sekä pe että la-iltoina ja "sekoiltua" kundien kanssa ihan kiitettävästi.

Olen varmasti jonkin verran iäkkäämpi kuin keskimääräinen palstan käyttäjä, joten nuoruutenikin oli erilainen. Ei silloin tavallisen perheen lapset viettäneet villiä nuoruutta, sillä kuri oli sen verran kova. Ei ollut varaa joutua napit vastakkain vanhempien kanssa. Oppikoululaiset käyttäytyivät yleensäkin varsin hyvin.

Meidän kirkonkylällä villiä nuoruutta viettivät ns. parempien perheiden kuten papin ja kauppiaiden lapset.  Kansakoulun opettajien lapset olivat jo sen iän ylittäneet ja oppikoulun opettajien lapset taas olivat vielä liian pieniä. Yksi hieman epämääräisen perhen poika joutui kasvatuslaitokseen. Nykyisen mittapun mukaan kyseessä oli vilkkaansorttinen terve poika, ei edes niin vilkas, että olisi saanut kirjaindiagnoosin. Mutta silloin ajateltiin, että hän vietti liian villia varhaisnuoruutta. Oli siis paras lähettää hänet telkien taakse.

Mä en viettänyt mitenkään villiä nuoruutta. En juonut enkä känniurpoja sietänyt. Ja sen kerran kun känniurpon kanssa treffasin, niin päädyin katsomaan, kun tää teki käsitöitä, sit heitin pihalle.

viihteellä toki kävin satunnaisesti kasiluokalta alkaen. Täysi-ikäisenä parhaimmillaan kuuskin kertaa viikossa, limpparin voimalla. Miesten kanssa säätöä vaihtelevasti.

21: Saako udella, mistä sinä "introvertti kirjatoukka" löysit miesystäväsi? :)

En olisi edes tiennyt, miten vietetään villiä nuoruutta, kun ei ollut ketään, josta ottaa mallia.

Aika harva on vastannut, että alkoi seurustelemaan ja jäi nuoruus elämättä ;)

Minulla on aina ollut terve itsesuojeluvietti. Ei koskaan ole kiinnostanut tupakan typerä tupruttelu, ei kännääminen. Eikä lumppuilu. Seksi kuuluu vain luotettavaan rakkaussuhteeseen. Miehet ovat olleet minusta kiinnostuneita teini-iästä tähän ikään, muttei minulle vieraiden miesten mielipiteet mitään merkkaa, vain oman rakkaan. Itsetuntonikin on siis aina ollut osa itsesuojeluani. En tarvitse miehiä pönkittämään naiseuttani, olen näyttävästi ja ylpeydellä itseni kantava naisellinen nainen ja arvokas omana itsenäni.

En nuorena suostunut kännikuskiksi. Mikään ole niin inhottavaa, kuin katsoa sekoja kännikavereita ja joutua niistä huolehtimaan. Vieraat voi sentään jättää oman onnensa nojaan. Kännäävät kaverit tippuikin tasaiseen kaveripiiristäni, ei voinut vähempää kiinnostaa toilailunsa, moinen naurettava "kokemusten" haku ihan vääristä asioista.

Hankin ammatin ja omaisuutta, menin naimisiin kolmekymppisenä ja lapset tein vasta avioliittoon. En ole jäänyt mistään ihmeellisen villistä paitsi. Harrastukseni on saattaneet olla villejä ja vaarallisia, elämäni ei. En edelleenkään käytä alkoholia, nautin täysillä elämästäni ja jos jotain harmittelen, niin sitä, että jouduin tyytyy hyvään kaveriin, elämäni rakkauden sijaan. Mutten haikaile, 2 miestä elämässä riitti minulle. Tein oikeat päätökset. Kaikessa. Ja muistelen vanhana menneitä hyvillä mielin ja hymyillen. Ja toivon kasvattavani omista lapsistani yhtä hyvin itsestään huolehtivia, itseään ja elämäänsä arvostavia ja kunnioittavia, toisista riippumattomia ja tasapainoisia onnellisia ihmisiä.

En ollut kiinnostunut ryyppäämisestä yläasteella enkä halunnut olla mukana seuraamassa muiden örvellystä. Hassun hauskat tarinat siitä, kuinka "Jenna oksens bussissa ihan kännissä viikonloppuna" eivät aiheuttaneet minussa ihastusta ja naurua vaan myötähäpeää. Kavereita kyllä oli, mutta lähinnä heidän kanssaan tuli oleiltua koulussa eikä sen ulkopuolella. Jäin jokseenkin ulkopuoliseksi, koska juominen ei kiinnostanut. 14 - 16 -vuotiaana vietin varmaan suurimman osan vapaa-ajastani koneella. Äiti siitä jaksoi aina valittaa eikä suinkaan ollut ilahtunut kiltteydestäni. Myöhemmin on käynyt ilmi, että oli itse nuorena kova "bilettämään".

Ammattilukiossa pyristelin ujoudestani eroon ja sain niitäkin kavereita, joiden kanssa viettää aikaa kouluajan ulkopuolella. Vieläkään ei kiinnostanut kännääminen, mutta tuli sitten kokeiltua pientä hiprakkaa ja kannabistakin kertaalleen 17-vuotiaana. Oli ihan hauskaa, mutta ei jäänyt tavaksi. Seurustelusuhteen aloitus toi elämään muutakin kuin ainaisen netissä roikkumisen ja olen edelleen tyytyväinen omiin valintoihini. Täysi-ikäisenä on tutussa porukassa tullut juotua muutaman kerran enemmänkin ja hauskaahan se on, mutta pari kertaa vuodessa riittää minulle.

Nykyään opiskelen eikä ryyppääminen oikein kiinnosta vieläkään. Se on sääli, sillä oletusarvohan on, että kaikki opiskelijat rakastaa juomista ja suurin osa tapahtumistakin pyörii sen viinan ympärillä. Vaikea tutustua uusiin ihmisiin, kun ei kiinnosta hengailla meluisissa yökerhoissa humaltuneiden, puolituttujen opiskelijatovereiden keskellä.

Onko villi nuoruus yhtä kuin ylenpalttinen kännäys, irtosuhteet ja huumeitten käyttö? Ja toinen ääripää se ettei ole koskaan kokeillut alkoholia tai harrastanut esiaviollista seksiä? 

Itse olen viettänyt suhteellisen villin nuoruuden sisältäen kohtuudella kaikkia yllä mainittuja. Henkilökohtaisesti en suosittele huumeita kenellekkään, mutta rohkaisen nuoria elämään edes hieman "villisti". En sen takia, koska kaikki muutkin tekee niin, vaan koska monia asioita ei voi myöhemmällä iällä välttämättä tehdä. Lisäksi kokemusten kautta saa perspektiiviä asioihin ja siihen mihin suuntaan haluaa elämänsä menevän. On myös helpompi suhtautua oman jälkikasvun nuoruusvuosien toilailuihin, kun on omakohtaisesti nähnyt sitä elämää.

Näitä äitejä on tuttavapiireissä aivan liikaa, jotka ovat ehdottomasti sitä mieltä, että alkoholi on synti ja johtaa automaattisesti hankaluuksiin.:)

Olin arka ja lisäksi vielä äidin kaikella mahdollisella pelottelema yksinäinen lapsi ja nuori. Sen sijaan että olisi rohkaistu elämään, tutustumaan ihmisiin yms kotoa tuli lähinnä varoittelua siitä miten vaarallinen maailma on. En olisi uskaltanut elää villisti, eikä ollut ketään kenen kanssa niitä kokemuksia jakaa. Itsetunto oli nuoruusiän kohdalla niin pohjamudissa, että vetäydyin mieluiten olemaan yksin tai eläinten ja kirjojen seurassa.

Ei minua teini-iässä kiinnostanut mikään riekkuminen, kännäily tai poikien kanssa sekoilu. Minusta oli hauskempaa lukea kirjoja, kuunnella musiikkia tms. Tapasin kyllä useinkin ystäviä, mutta he olivat samoilla linjoilla kuin minä: me vain kävelimme tai istuimme huoneessa juttelemassa ja se oli minusta todella antoisa tapa viettää aikaa.

Villi nuoruuteni alkoi vasta opiskeluaikanani, yli 20-vuotiaana. Kännäilin ja sekoilin kavereiden kanssa. Ensimmäinen seksikokemukseni oli lähes 21-vuotiaana ja aivan väärän miehen kanssa. Erityisesti harmitti se, ettei minulla tuossa iässä ollut enempää järkeä, kun sellaisen mulkvistin kanssa roikuin suhteessa, vaikka jo aika pian näin, ettei siitä mitään tule. Ajattelin silloin itseeni pettyneenä, että onko ihmisen todellakin pakko käydä nämä kuviot läpi jossain vaiheessa - jollei teininä niin sitten vanhempana. Jotkut kuulemma riehaantuvat vasta viidenkympin villityksessä. No nyt olen jo siinä vaiheessa, ja näyttää siltä, että ainakin siltä vaivalta säästyn, joten ei kai se kahdenkympin villitys ihan turha sitten ollutkaan :)