Kuka ei viettänyt villiä nuoruutta? Miksi kävi niin?

Ekan kerran join alkoholia 20-vuotiaana. Eka poikaystävä oli myös 20-vuotiaana.

Olin kiusattu ja yksinäinen, ulkona nuorten porukoista. Niinpä tuli nuoruus istuttua kotona tietokoneen ja kirjojen parissa.

Olin kiusattu ja yksinäinen, ulkona nuorten porukoista. Niinpä tuli nuoruus istuttua kotona tietokoneen ja kirjojen parissa.

Olen ollut aina hieman säikky ja pelkäsin että jos riekun yömyöhään jossain niin käy huonosti. Eli kun yleensä nuoret kai ajattelevat ettei juuri heille voi käydä mitään pahaa niin minä ajattelin aina että kaikki paha mitä maailmassa voi sattua sattuu minulle jos vaan annan sille mahdollisuuden (raiskaus, pahoinpitely, huumaus, kidnappaus, tappo jne, ihan mikä vaan). Olin siis kiltisti kotona tai jos olin juhlimassa tulin aikaisin kotiin tai vanhempani saivat aina hakea minut.

Ei kiinnostanut. En ole koskaan juonut alkoholia, en vieläkään. Sain lapsen (suunnitellusti) 18-vuotiaana.

Olin kiusattu ja yksinäinen, ulkona nuorten porukoista. Niinpä tuli nuoruus istuttua kotona tietokoneen ja kirjojen parissa.

Meneekö nyt paremmin? Kuinka vanha olet?

Olen jo 38. Sosiaalisessa mielessä ei mene vieläkään paremmin eli olen hyvin yksinäinen erakko, enkä ole esim. Ikinä seurustelusta päässyt niin pitkälle että oltaisi yhdessä asuttu. Olisin halunnut miehen ja lapsia, mutta olen kai liian outolintu että kukaan minua vaimoksi olisi halunnut. Tämmöinen nörttinainen.

Muuten kyllä mennyt ihan hyvin, olen akateemisesti koulutettu, hyväpalkkaisessa koulutusta vastaavassa työssä, ulkoisesti omistan ja voin hankkia kaiken mitä haluan. Pääosinilen ihan tyytyväinen vaikka vähän yksinäinen kyllä.

tosin en ole vieläkään maistanut tupakkaa tai juonut kännejä ja ikääkin jo yli 40v.Tykkäsin lukea ja olla kotona.

En vieläkään näe mitään mieltä ryyppäämisessä ja muussa "villiydessä". Että olisiko tuo ollut varhaiskypsyyttä. ;D

Vaikka olinkin sosiaalinen ja iloinen ja pidetty nuori. Enemmän kuin villi meno, minua kiinnosti mm. kulttuuri ja opiskelu... :)

ja sosiaaliset tilanteet ahdisti ihan järkyttävän paljon. Sillä ei saanut kavereita. Aikuisiällä olen onneksi korjannut asian ja juhlinut ja riehunut kunnolla.

Lisäksi itsetuntoni oli matalalla, joten jos jonnekin pippaloihin lähdin, niin olin hiljaa taka-alalla ja lähdin aikaisin kotiin.



Lukioaikana lisänä oli aika ankara koti, joten en olisi voinutkaan riekkua missään öitä myöten. Sitten opiskeluaikana taas oli niin kiirettä töiden ja opintojen parissa että en ehtinyt käydä juurikaan missään. Rahaakaan ei ollut.



Mieheni tapasin jo 18-vuotiaana, joten hänen kanssaan nyhrättiin kotona koko nuoruus ja kivaa oli.



Ei kaduta. Joskus olen miettinyt että millaistahan se olisi ollut elää villiä nuoruutta, mutta parempi näin.

oli varmasti suurin syy, että tuli oltua niin kiltisti että joskus on hiukan harmittanutkin :) Toisaalta, ihan riittävästi aitä on ehtinyt myöhemminkin ja parempikin niin, on ollut edes vähän järkeä jo päässä. Nuorena tuntui kyllä siltä että elämä menee ohi, sen jälkeen on saanut huomata, että mm. miehiä on maailma täynnä!



Liika kiltteys kun alkoi karista niin erosin lapsettomasta liitosta ja minulla ainakin mies vaihtamalla parani vaikka jonkin aikaa joutuikin etsimään sitä "oikeaa".

kiusattu, ja sen, mitä koulukaverit eivät saaneet minussa tuhottua, hoitelivat sitten vanhemmat. Sitten kun pääsin muuttamaan omilleni en enää ollut siinä kunnossa, että olisin uskaltanut juuri lähikauppaa pidemmälle mennä.

Toisaalta olin myös tosi kiltti eikä mua ole ikinä kiinnostanut ryyppääminen yms., joten olisi se villi nuoruus saattanut jäädä väliin vaikken olisikaan ollut niin ujo.



Nyt olen jo yli 40, eikä vieläkään tunnu että olisin jotain jäänyt vaille kun se villi nuoruus jäi elämättä.

Viihdyin paremmin yksin tai parin kaverin kanssa ihan vaan juttelemassa. Otin kaiken takaisin 30v iässä avoliiton loppuessa eli biletin 2 vuotta täysillä (mikä oli kivaa, koska silloin oli rahaa, aikaa ja järkeä enemmän kuin nuorena). Sitten tömps - törmäsin mieheeni ja muutuin taas yksikseni/perheen kanssa viihtyväksi.

Ei kiinnostanut. En ole koskaan juonut alkoholia, en vieläkään. Sain lapsen (suunnitellusti) 18-vuotiaana.

Minä olin kilparatsastaja, jolle ei oikeastaan jäänyt aikaan mihinkään muuhun. Hevoset oli siihen aikaan kalliita ylellisiä hyödykkeitä, joihin ei oikeastaan olisi perheellämme ollut varaa, mutta niin vain niihin nipistettiin rahaa. Olin kesät työssä Englannissa ja Saksassa kilpatalleilla ja se duuni oli suorastaan 32/7 mutta opin paljon ja menestyinkin jonkun verran. Muutin lukion jälkeen ulkomaille seitsemäksi vuodeksi. Olin ammattiratsuttajana kolmella eri tallilla Saksassa.

Mitä on villi nuoruus?

Teini-ikäisenä, 9. lk:lla heilun kaupungilla viikonloppuiltaisin luokkakavereiden kanssa, kännäsin, sain huoran maineen.



Olin aiemmin ollut kiltti ja koulukiusattu, seinän vierelle unohdettu ja isonsiskon kiusaama. Koulun vaihdon myötä päätin etten enää jää sinne seinälle. Työnsin itseni koulun suosikkityttöjen joukkoon, se edellytti kännäämistä viikonloppuisin. Enemmän kait sitä näytteli kun oikeasti oli humalassa.



Mutta lyhyestä virsi kaunis. Kestikö sitä vuoden, se alkoi jo tympiä. Sitten iski katastrofi ja suru-uutinen perheeseemme, aloin seurustella kun kotonakaan ei voinut olla, avoliitto, tein lapset nuorena ja niinikään erosin nuorena.



Eli lyhyeksi jääneen, katkenneen, ja elämättömän nuoruuden syy on äidin kuolema kun olin teini-ikäinen ja vielä peruskoulussa.



Sinne romahti ajatuksen kotipaikkakunnalta muuttamiset ja opiskelut.



Eron jälkeen otin takaisin, mutta onhan se eri asia viettää villiä nuoruutta parikymppisenä yh-äitinä tyyliin kerran kuukaudessa ehkä, kun lapset on isällään, kuin viettää hultavtonta vapata nuoruutta parikymppisenä lapsettomana.

En koskaan kokenut villiä nuoruutta tavoiteltavaksi edes nuorena. Minusta se oli enemmän "tyhmää".



Opiskeluaikanakaan en juonut koskaan itseäni kunnolla humalaan vaikka mitään estettä ei ollut. Ei vain kiinnostanut. Osaan pitää hauskaa ilman alkoholiakin. Ja olen edelleen "oman tieni kulkija" enkä tee asioita sen takia että muutkin tekee tai niin kuuluisi tehdä.



Mutta jokainen tehköön miten haluaa

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 14:14"]

Edellä puhuttiin ymmärtääkseni ihmisistä, jotka eivät ole koskaan kokeneet noita juttuja ja teilaavat ne jutut "ei järkevinä".

[/quote]

Ei kaikkea tarvitse itse kokea tietääkseen, ettei niissä ole järkeä.

Monesti juuri ne naiset, joilla ei ole nuorena tullut pahemmin kokemusta miehistä tai juhlimisesta, ovat sitten 30-40 ikävuosien välillä niitä pahimpia pettäjiä. Se kokematta jäänyt nuoruus alkaa harmittamaan ja menojalka alkaa vipattaa. Siinä sitten uskollisinkin perheenisä on pulassa kun h***aksi paljastuneen vaimon pelit saavat alkunsa. On tullut nähtyä usempikin tällainen tapaus lähipiirissä.