Saitko lapsen alle 25-vuotiaana? Näin jälkeenpäin ajatellen, olitko kypsä vanhemmaksi?

Et kun vanhemmalla iällä ottaa rennosti, niin se on positiivista ja hyväksyttyä, mutta nuoremmalla iällä rennosti ottaminen on vastuuntunnottomuutta?? Sellanen kuva välittyy usein ketjuista, joissa verrataan eri ikäisten äitien kykyä toimimaan vanhempana..

Eikö nimenomaan tuo "murehtiminen" osoita vastuuntuntoa? Mielestäni lapsia hankkivan olisi ihan hyvä miettiä miten lapsensa aikoo esim. elättää ja onko siihen rahkeita.

Tilanteita on erilaisia, mutta esim. eilisen Erilaiset äidit -jakson jälkeen sitä kyllä mietti että miksi parikymppisten pitä tehdä huoletta lapsia, jos sitten isovanhemmat joutuvat elättämään sekä omat että lastensa lapset. Eli sen verran sitä aikuisuutta kuitenkin saisi olla että osaisi edes jotenkin suhtautua varauksela tulevaisuuteen eikä ryntää suin päin mentaliteetilla että kyllä asiat sitten jotenkin järjestyy.

Ensimmäisen alkuunsaattamista en toki miettinyt koska oli vahinko, mutta muuten, ei meillä ole isovanhempia tai ketään muitakaan tarvittu avuksi. Omat isovanhempani asuvat yli 2000 km päässä ja miehenkin isovanhemmat 270 km päässä asuinkaupungistamme joten ei ole heistä ollut apua eikä ole tullut mieleen kaivatakaan ulkopuolisilta apua. Meillä on siinäkin mielessä hyvä onni että ei edes rahallista apua ole tarvittu koska mies joka on minua 15 vuotta vanhempi oli jo siihen aikaan hyvätuloinen. Tämä toki on onnellinen sattuma kun on vahingossa alkaneesta raskaudesta kyse, todennäköisimminhän alle parikymppinen saa vahinkolapsen samanikäisen varattoman nuoren kanssa.

Minulla näin jälkeenpäinkään ajatellen ainoa ehkä kypsymättömyyden merkki oli se että ensimmäistä odottaessani hiljaa hieman surin nuoruuden äkillistä loppua. Olin ollut aika kova flirttailemaan ja nauttinut miesten huomiosta, keskipisteenä olosta, ja siinä sitten olinkin yhtäkkiä vatsa pystyssä ja katsellen kuinka rinnat paisuu kuin ilmapallot ja raskausarpia tulee ennen niin sileään ihoon. Tuntui että olisi se kiva ollut olla nuori ja kaunis vielä jokunen vuosi. Mutta sekin huoli oli ennenaikaista, eikä sitä lasten myötä muuttunutkaan kertaheitolla ihan eri näköiseksi kuin ennen.

Katsoin itsekin tuon teiniäitidokumentin ja hieman kauhistelin sitä menoa. Mutta ei voi oikein yleistää että kaikilla tai suurimmalla osalla nuorista äideistä meno olisi sellaista. Kyseisen dokumentin äiti oli kuitenkin huomattavan nuoruuden lisäksi vielä aika epätasapainoisen historian omaava, takana oli päihteitä, karkailuja, lastenkotia jne. Vähän erilainen historia kuin vaikka minulla joka olin kiltti perhetyttö jonka ainoa "rohkea" teko oli se yhden kerran seksi (minun eka kerta) tulevan lasten isän kanssa...

Tuosta huolettomuudesta - itse näen sen aika positiivisena asiana. Minulla se oli sitä että luotin elämään ja omiin vaistoihini, ja ne vaistot kuljettivatkin eteenpäin varmasti. Nyt kun olen vanhempana omasta kiinnostuksesta lukenut mm. lapsipsykologiaa, mietin että saattaisin olla huonompi äiti kuin ennen, koska näkisin jotenkin lapsen erilaisten teorioiden ja viitekehysten läpi, ehkä huolehtisin kehityksestä liikaa tms. Nuorena asiat meni automaattisesti rauhallisessa harmoniassa, miettimättä liikaa. Mutta ehkä sen vielä näkee miten vanhempana sujuu kun meillä on vielä yksi "iltatähti" haaveena :)

Sain ensimmäisen lapsen 18v ja nyt odotan kaksosia ja ikää 21v. Kyllä, olen edelleen tarpeeksi kypsä. Lapsellani on aina ollut vaatteita, ruokaa ja katto pään päällä. Jäin vielä yksinkin lapsen kanssa enkä ymmärrä, miksi moni väittää sen olevan niin kauhean rankkaa :O Minusta yksin lapsen kanssa oleminen oli kauhean helppoa. Minua on kehuttu, kuinka vaikutan paljon kypsemmältä kuin moni muu ikäiseni :)

Siis tuo että nuori on rento ja syöttää suklaata ja jäätelöä ja vanhempi rentous taas on sitä että ei stressaa kehitysvaiheista

Olin riittävän kypsä, ja avioliittoni oli riittävän kypsä. Esikoiseni on saanut vähintään yhtä hyvän äidin kuin kuopukseni, joka syntyi, kun olin lähes nelikymppinen. Vanhemmuuteen kasvetaan myös jokaisen lapsen kanssa. On aina hiukan erilaista olla eri lapsen vanhempi.

Ja en ollut ollenkaan kypsä äidiksi. Toinen lapsi tuli 32v ja silloin olin kypsynyt äitiyteen.

Jälkeenpäin miettinyt että ihan liian nuori äidiksi. Vauvaa oli helppo hoitaa ja vastata sen tarpeisiin. En täysin ymmärtänyt että vauvahan ja sen tarpeet vaan kasvaa koko ajan. Lapsen isänkin kanssa tuli ero, harmitti ettei lapsi saanut edes ehjää perhettä.

ja olen edelleen, sitä en tiedä olenko kypsä vieläkään kun aina vähän lapsettaa.

esikoiseni syntyessä. En todellakaan ollut kypsä äidiksi. Meni melkein vuosi, ennenkuin rakastin lasta vaikka pidinkin huolen siitä, että lapsi oli erittäin hyvin hoidettu fyysisesti. Kaikki tuntui vaikealle ja raskaalta.. Toinen lapsi syntyi, kun olin 24v ja olin todella valmis! Loppuraskaudessa tosin tuli hätä, että miten voin rakastaa tulevaa lasta niin paljon kuin ensimmäistä, mutta sekin homma järkkääntyi itsekseen.

Ja olin mielestäni kypsä, nyt kun mietin jälkikäteen. Silloin stressasin kun lapsenhoidosta ei ollut kokemusta, mutta uskon että ekan lapsen kanssa se on aina sellaista, vaikka olisi 35v..

Teinivuodet elin jo ennen kun täytin 18. Baareissa roikkuminen ei ole kiinnostanut ikinä, kapinoin lähinnä pukeutumisella..

Kyllä minun aivoni toimivat aivan hyvin myös ennen kuin lapsi täytti 2. Ja on toiminut sen jälkeenkin. Toki aivot muuttuvat koko elämän ajan. Eikös 25 vuoden jälkeen ne kytkökset ala vähenemään?

kypsä äidiksi.

ja ei, en jälkeenpäin aateltuna ollut kypsä. Siinä kolmekymppisenä tai kolmevitosena olisin ollut henkisesti paremmmassa jamassa. Mutta minkä sille nyt voi. Biologista kelloa on vaikea vastustaa.

ja olin mielestäni kypsä jo ekan kohdalla. mutta totta kai äitiyteni on muuttunut ensimmäisen ja viimeise välillä. En usko, että kyse on minun iästä vaan äitiyteni iästä, olenhan saanut kasvaa lasten myötä myös itse.

Hyvä ystäväni on saanut lapset 32v, 35v ja 39v ja hänen kanssaan jutellessamme olemme huomannaat ihan samaa kasvua äitinä, ts. ekan kanssa epävarma ja muiden mielipiteistä välittävä, toka kanssa tarve näyttää, että mä osaan tän jo, eikä muiden mielipiteillä niin väliä. Kolmannen kanssa vähän niin kuin lonkalta ja muiden mielipiteille piutpaut.

Olen myös varma, että jos nyt saisin esikoiseni, olisin yhtä pihalla, kuin tuolloin seitsemän vuotta sitten.



olen usein miettinyt termiä "nuori äiti", siis nuorena äidiksi tullut vai nuori äitinä, eli vähän aikaa äitinä ollut, yhden lapsen äiti?