Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi niiiiin moni ihminen väheksyy siistijän(ja laitoshuoltajan) ammattia?

Vierailija
06.10.2012 |

Kun kerron ammattini, suurin osa menee hijaisiksi ja/tai alkaa puhua jostain ihan muusta. Kerran yksi ihminen kysyi ammattini kerrottuani että "niin, ei kaikki ole uraihmisiä".



Minusta tuollainen dissaaminen on ihan kummallista enkä voi sitä ymmärtää. Olen aikanani valmistunut koti-ja laitostalousoppilaitoksesta laitoshuoltajaksi kaksivuotisen koulutuksen jälkeen, eli minulla on ammattikoulutus. Minulla on palkka lisineen 2300 e/kk, kyllä minä sillä pärjään.



Olen aina nauttinut siivoamisesta, koen ammattini kutsumukseksi. Olen työssäni ystävällinen ja asiakaspalveluhenkinen, sekä teen työni aina hyvin, saan usein positiivista palautetta.Aion edetä urallani, suunnittelen juuri palveluohjaajan erityisammattitutkintoa, ja siitä mahdollisesti jatkan siivousteknikoksi, jolloin voin toimia esimiehenä.



En siis tajua, miksi todella usein oletetaan, että siistijä/laitoshuoltaja on tyhmä/toistaitoinen/ vailla kunnianhimoa oleva luuseri, joka ei muuhun pysty.



Laitoshuoltajan työ vaatii paljon ominaisuuksia joita kaikilla ei todellakaan ole, lisäksi siinä täytyy omaksua paljon tietoa. Esim. sairaalasiivouksessa täytyy tietää aika paljon, esim. aseptiikasta. (itse olen sairaalassa töissä)



Ugh, olen puhunut. (Tämä purkaus oli siksi, kun eilen taas joku oli pahoillaan siitä kun "joudun" tekemään työtäni. )

Kommentit (113)

Vierailija
61/113 |
06.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kommenttini oli tarkoitus kylläkin osoittaa sille joka sanoi jotenkin näin että 'siivoojat on vastenmielisiä ja ääni on käheä vuosia jatkuneesta juomisesta ja polttamisesta'. Minä kyllä ymmärrän edellä mainitun kaltaisen ihmisen vähintäänkin lievästi alkoholisoituneena. Mutta joo, kaikissa paikoissa näitä ääritapauksia ei kuitenkaan laiteta ns. piiloon siivoamaan, pois näkyviltä, vaan monissa paikoissa nämä alkoholisti-siivoojat menevät ja siivoavat ihan näkyvillä paikoilla. Ja heidät sitten tietenkin huomataan helpommin kuin tavallinen siivooja. Tästä alkoholisti-siivoojasta sitten joku vetää mielessään johtopäätöksen että 'ahaa tommosia ne siivoojat nyt sitten on'. Ja sitten tullaan tänne palstalle hokemaan että 'siivoojat on vastenmielisiä/juoppoja/yms.' Yritin vain selittää tälle henkilölle että kaikki siivoojat ei ole epäsiistejä eikä alkoholisteja.

Vierailija
62/113 |
06.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missä vaiheessa minä olen tässä puhunut tavallisesta konttorisiivouksesta tai todella huonosta palkasta?

Sinähän kysyit, miksi ihmiset pitävät ylipäänsä siivousalan ihmisiä tyhminä.


Kysyin, mutta kerroin myös ettei minulla ole erityisen huono palkka, ja että olen sairaalassa töissä. Siellä on todellakin väliä missä järjestyksessä siivoaa! :-D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/113 |
06.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kommenttini oli tarkoitus kylläkin osoittaa sille joka sanoi jotenkin näin että 'siivoojat on vastenmielisiä ja ääni on käheä vuosia jatkuneesta juomisesta ja polttamisesta'. Minä kyllä ymmärrän edellä mainitun kaltaisen ihmisen vähintäänkin lievästi alkoholisoituneena. Mutta joo, kaikissa paikoissa näitä ääritapauksia ei kuitenkaan laiteta ns. piiloon siivoamaan, pois näkyviltä, vaan monissa paikoissa nämä alkoholisti-siivoojat menevät ja siivoavat ihan näkyvillä paikoilla. Ja heidät sitten tietenkin huomataan helpommin kuin tavallinen siivooja. Tästä alkoholisti-siivoojasta sitten joku vetää mielessään johtopäätöksen että 'ahaa tommosia ne siivoojat nyt sitten on'. Ja sitten tullaan tänne palstalle hokemaan että 'siivoojat on vastenmielisiä/juoppoja/yms.' Yritin vain selittää tälle henkilölle että kaikki siivoojat ei ole epäsiistejä eikä alkoholisteja.


On meilläkin näitä kuvailemasi kaltaisia, mutta vähemmän.Ja he ovat kyllä pääasiassa yleisissä tiloissa eli auloissa ja käytävissä, sekä sosiaalisissa tiloissa yms.

Varsinkin leikkausosastolla työskennellessäni työkavereinani oli sanavalmiita, ripeitä, oma-aloitteisia, huumorintajuisia, säännölliset elämäntavat omaavia ja kaikinpuolin ihan tavallisia ns.kunnollisia ihmisiä.

Vierailija
64/113 |
06.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse sh ja monesti kiittelen työssäni laitoshuoltajien tekemisiä ja duunia!

Minusta se ei todellakaan ole mikään väheksyttävä ammatti, todella tärkeä ja ei missään nimessä yhtään vähempi kuin mikään muukaan.

Kiitos sinulle kun teet oikeasti tärkeää työtä :)

Saan minäkin monesti naaman valahtamisen alas, kun kerron olevani sairaanhoitaja. Sitten kun paljastuu että olen leikkaussalissa/teholla, niin saan pisteitä edes vähän (vaikka ei mitkään muut osastot ole sen vähäarvoisempia), mutta "Maallikon" korvissa ei tuo perus-sairaanhoitajakaan ole mikään ihaltu ammatti yleisesti...

Vierailija
65/113 |
06.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin sitä minä tarkoitinkin, että kyllä yleensä suurin osa siivoojista on ihan tavallisia ihmisiä. Nämä alkoholistit sitten taas ovat asia erikseen. Työvoimatoimisto vain pakottaa heidät ilmaistöihin esimerkiksi juuri siivoamaan. Mutta heillä ei todennäköisesti ole siivous-alan koulutusta, tai välttämättä edes minkään alan koulutusta. Eli heitä ei pidä sotkea alan ammattilaisiin.

Vierailija
66/113 |
06.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos meillä ei olisi siistijöitä näitä tärkeitä töitä tekemässä, niin me hukuttais paska***!



Vai laitetaanko työpaikalla kiertävät siivousvuorot ja päälle siivouksen laatuvaatimus??? ...niin arvelinkin.



Että suut suppuun. Kunnioitusta kehiin. Kiitos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen kokki, sellaisessa paikassa jossa siivoojat tulee työpäivän jälkeen ja pesevät keittiön lattian, työtasot, lavuaarit, ovien kahvat, sekä sosiaalitilat.

Oman kiireisen päivän, satojen nälkäisten vaativien asiakkaiden jälkeen, on taivaallista kun voi lähteä kotiin nukkumaan ja jättää loppu ihanan siivoustiimin harteille.

Ja aamulla aloittaa kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä :)

Kiitos!

Monessa, itseasiassa 90% ravintoloissa keittiöhenkilökunta siivoaa itse keittiön.

Muualla maailmassa ei taida olla näin yleistä?

Vierailija
68/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos meillä ei olisi siistijöitä näitä tärkeitä töitä tekemässä, niin me hukuttais paska***!

Vai laitetaanko työpaikalla kiertävät siivousvuorot ja päälle siivouksen laatuvaatimus??? ...niin arvelinkin.

Että suut suppuun. Kunnioitusta kehiin. Kiitos.

Ja samaan kunnioitus kategoriaan roskakuskit, katujen puhdistajat ja kaikki muut samaan kategoriaan kuuluvat.

Yhteisen hyvän, työnteon meiningin, ei missään nimessä laiskuuden/viitsimättömyyden nimissä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja juuri näin!



t. 49

Vierailija
70/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta sinun kaltaisesi ihmiset tekevät todella hienoa työtä.



Oletko käsittänyt väärin tilanteita?

Toivottavasti.



Tiedän monia nuoria, jotka opiskelevat lähihoitajiksi. En pidä heitä luusereina.



Kirjoitat kyllä hyvin, joten tulee mieleen oletko trolli.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en ainakaan väheksy. Olen aina todella kiitollinen kun ystävällinen, nopea ja ammattitaitoinen siivooja ujosti koputtelee toimistoon oveen ja kysyy että haluanko että huone siivotaan. Todellakin haluan ja hyvää jälkeä tekeekin! Häntä pystyyn siistijät ja siivoojat ja laitoshuoltajat ja kaikki te! Teette hyvää ja tärkeää työtä!

Vierailija
72/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että sitä pidetään tympeänä ja vastenmielisenä työnä. Siivoaminen on kotitöistä vastenmielisintä pakkopullaa ja on vaikea käsittää jos joku siitä nauttii.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta ei se mitään rakettitiedettä ole. Reilu kymmenen vuotta sitten sairaalassa työskentelevää laitoshuoltajaa kutsuttiin sairaala-apulaiseksi ja siihen hommaan ei tarvittu kahden vuoden opintoja, tarvitsi vain soittaa sairaalaan ja kysyä tarvitsevatko apulaisia. Yhden päivän perehdytys riitti. Tiedän tämän, koska olen itse tehnyt kyseistä hommaa. Nykyisin on vaan joku pakko, että kaikkien täytyy käydä pitkä koulutus, vaikka normaaliymmärryksellä tietyt työt voi tehdä ilman koulutusta. Yritetään siis väkisin tuottaa työlle arvostusta koulutuksella. Miksei se työ voisi olla arvostettua, vaikkei se mitään koulutusta vaadikaan?

Vierailija
74/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta ei se mitään rakettitiedettä ole. Reilu kymmenen vuotta sitten sairaalassa työskentelevää laitoshuoltajaa kutsuttiin sairaala-apulaiseksi ja siihen hommaan ei tarvittu kahden vuoden opintoja, tarvitsi vain soittaa sairaalaan ja kysyä tarvitsevatko apulaisia. Yhden päivän perehdytys riitti. Tiedän tämän, koska olen itse tehnyt kyseistä hommaa. Nykyisin on vaan joku pakko, että kaikkien täytyy käydä pitkä koulutus, vaikka normaaliymmärryksellä tietyt työt voi tehdä ilman koulutusta. Yritetään siis väkisin tuottaa työlle arvostusta koulutuksella. Miksei se työ voisi olla arvostettua, vaikkei se mitään koulutusta vaadikaan?

MRSA, VRE ja Clostridium Difficile epidemioita sairaaloissa. Nykyään todellakin pitää tietää, mitä tekee kun siivoaa sairaalassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

arvostan laitoshuoltajia! Työskentelen anestesiahoitajana ja siistijät tietenkin ovat tärkeä osa työnsujuvuutta. Rakettitiedettä työ ei ole, pari hitaampaa näyttää meidänkin leikkurissa siistijöinä toimivan, mutta myös muutama ihan huippuyksilö, joista näkee, että oikeasti pitävät työstään.



Työ laitoshuoltajilla on tarkkaan määritelty eli eivät koske mm. hengityskoneeseen tai anestesiapöytään, elleivät hieman siinä joskus rättiä pyöräytä. Eli joka leikkauksen välissä, itse pyyhin kertakäyttöisillä desinfiointipyyhkeillä vielä kaikki pumput ja muuta kosketuspinnat mitä on käpälöity.



Eli lukuisten valitusten myötä he eivät edelleenkään voi/saa pyyhkiä monia oleellisia salin pintoja, eli se siitä multiresistenttien tautien leviämisen ehkäisystä. Voin kertoa, ettei moni muu ole yhtä tarkka kuin itse olen.



Jaksamista ap:lle työhön!

Vierailija
76/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en ole törmännyt ammattini dissaukseen, ainakaan päin naamaa. Mutta arvostamattomuuteen, jota varmasti jossain määrin esiintyy kuten voi tästäkin ketjusta lukea, liittyy mielestäni kaksi asiaa. Ei ymmärretä eikä tiedetä laitoshuoltajan työn sisältöä, sekä se tosiasia, että laitoshuoltopalvelu (tai siivouspalvelu) on TUKIpalvelu.



Ei voi olettaa, että kaikki tietävät työsi sisällön, millainen tieto- ja taitopohja tarvitaan tuottamaan hyvä palvelu, ja mitä kaikkea työhön liittyy, sellaista, mitä asiakas ei näe. Se pitää myös hyväksyä, että kun tuotat tukipalvelua, oli se mitä tahansa, kaikki asiakkaat sitä arvioivat. Olet ikään kuin (sekä itse että tekemäsi työ) jatkuvan arvioinnin ja tarkastelun kohteena. Toisaalta me siivoojat ja laitoshuoltajat emme arvioi emmekä kyttää asiakkaidemme (niiden, jotka keskittyvät organisaation ydintoimintoon) työskentelyä ja sen onnistumista.



Minua ei ihmisten tietämättömyys työni sisällöstä hirveästi hetkauta. Jos törmään esimerkiksi asiakkaan tietämättömyyteen, niin silloin häntä siinä oikaisen. Tiedän itse, kuinka vaativaa työni osastollani on, ja kuinka hyvä siinä työssäni olen. Onneksi saan työskennellä korkean hygieniatason kohteessa, jossa haasteita riittää. Meidän osastolla työskentelevältä laitoshuoltajalta vaaditaan mm.



- vahva teoriapohja ja tiedon jatkuvaa päivitystä

- hyvää stressinsietokykyä

- nopeat hoksottimet hallita iso kokonaisuus ja reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin

- erinomaiset sosiaaliset taidot

- ankara aseptinen omatunto

- teräksinen fysiikka



Jos yksikin näistä puuttuu, niin työstä ei kertakaikkisesti selviydy. Meidän osaston laitoshuoltajat ovat älykästä ja uteliasta, liikuntaa harrastavaa porukkaa. Alkoholisoituneet henkilöt eivät fyysisestä ja psyykkisestä prässistä selviytyisi.



Ei tämä rakettitiedettä ole, eikä tarvitse ollakaan. Itse olen korkeakoulutettu alan vaihtaja. Vaihdoin alaa, kun tajusin, että voin paremmin kun saan tehdä fyysistä työtä, istumatyö ei sovi minulle yhtään. Raha ei siinä kohtaa painanut vaakakupissa.

Vierailija
77/113 |
07.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että siivoojia vähennetään koko ajan: luokissa pyörivät pölypallot ja hiekka rapisee jalkojen alla, kun ne vähät työntekijät eivät joka paikkaan ehdi. Johtoporras on kaikessa viisaudessaan päättänyt, että esim. eläkkeelle jääneiden siivoojien tilalle ei ole palkattu uutta porukkaa.



Mutta se ärsyttää itse siivoojissa, että ainakin meidän työpaikalla he ovat jotenkin anteeksipyytäviä: me nyt ollaan vaan siivoojia, te opettajat ym. koulutetumpi väki olette parempia ihmisiä. Hyvä kun uskaltavat vastata huomenentoivotukseen. Ammattiylpeyttä kehiin, kaikki me olemme tärkeitä omalla paikallamme.

Vierailija
78/113 |
26.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinäpä oikein "älypää"!!Sulla mahtaa olla huono itsetunto?

Vierailija
79/113 |
26.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan se vähän pölöduuni. Tein itse laikkarin hommia yhden kesän lukion jälkeen ja ei ollut vaikeimmasta päästä

Vierailija
80/113 |
26.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sairaanhoitajana arvostan todella paljon työtänne! Ilman teitä meillä(kin) olisi paljon ongelmia osastojen siistiydessä ja lisätöitä tulisi paljon. Arvostan kyllä, ei siivousalan ammattilaisen työ ole helppoa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme kolme