Makaankohan juuri SINUN miehesi kanssa? K-nummen poikia!
Nelikymppinen, komea, kolmen lapsen isä. Jos saisi kotoa edes lämmintä kättä, ei tarvitsisi hakeutua nuoren kollegan petiin :)
Kommentit (117)
Hanki elämä! Oikea sellainen nimittäin. Tuollainen toisten jämien perässä juokseminen ja siitä vittuilu on kyllä jotain niin säälittävää ja lapsellista, että haluaisin vetäistä lättyyn. Inhoan tuollaisia moraalittomia kana-aivoja yli kaiken.
Ja en ole naimisissa, saati epätyydyttävässä suhteessa, että turha kuvitella, että minulla on syytä katkeruuteen. En vaan voi sietää TYHMYYTTÄ. Saat ehkä nautintoa, mutta myös annat sitä, ja annat sitä sellaiselle ihmiselle, joka sitä ei TODELLAKAAN ansaitse, päinvastoin. Siinä ei ole mitään ylpeiltävää. Kasva pentu aikuiseksi.
Kaikesta sinäkin hermostut, toisten tyhmyydestä :) Jos et ole naimisissa tai epätyydyttävässä suhteessa, eli oma lehmäsi ei ole ojassa, suotta hermostut.
Moraaliton ehkä olen, ja pentukin vielä, mutta kykenen arvioimaan itse kuka ansaitsee nautintoa kanssani ja kuka ei. Mielenkiintoinen näkökulma asiaan sinulta kyllä :)
on hankala sivuuttaa, kun se on niin yleistä. Pistää väkisinkin näkemään punaista silloin tällöin. Ja sori nyt vaan, etten ole niin itsekeskeinen, että hermostuisin pelkästään asioista, joilla on minuun suora vaikutus. Toisilla kun sitä empatiakykyä on, usko tai älä. No et varmaan usko, kun itse olet tuollainen tunteeton seksinukke.
Ja mitä ilmeisemmin et kykene itse arvioimaan yhtään mitään. Koko tämä aloitus on yksi iso demonstraatio arviointikyvyn puutteesta. Noh, sitten kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä, kun ne petturi perheenisät ei sinuun enää vilkaisekaan, ja vakikumppaniksikin on tarjolla enää vaimojensa jättämiä luusereita, varmaan tulet kaiholla muistelemaan näitä panoja. Tai sitten et.
Paljasta sitten sille tahallaan pihtaajalle, kuka on kyseessä niin muut saavat jatkaa rauhasta perjantai-iltaansa.
Kyllä se sen tiedää jo itsekin, ei vaan usko todeksi.
Usko pois, tulet kyllä maksamaan, tavalla tai toisella. Ja ihan turha itkeä, että ethän sinä tässä ketään petä. Tiedät kyllä mitä olet tekemässä.Ja minun oletettu tyhmyyteni tai "viksuuteni" ei liity tähän mitenkään. Ihmeellinen harhaluulo, että kaltaiseni moraaliton letukka ei voisi olla fiksu tai koulutettu. Kerro minulle, mikä minussa on naivia? Valaise minua tyhmää :)
Valaistaanko sua figgarilla??
Mene ulos, katuvalot valaisee......

Johonkin närviin on nyt kyllä osunut tämä, sanot mitä sanot empatiakyvystäsi!
Ehkä tulen muistelemaan näitä panoja lämmöllä, onpahan ainakin hyviä panoja muisteltavana :) Joka tantta ei voi sanoa samaa.
Tätä palstaa lukevat myös miehet ja kuvauksestasi mies tunnistaa jo itsensä.Toivottavasti et ole antanut kuvata itseäsi.
Usko pois, tulet kyllä maksamaan, tavalla tai toisella. Ja ihan turha itkeä, että ethän sinä tässä ketään petä. Tiedät kyllä mitä olet tekemässä.Ja minun oletettu tyhmyyteni tai "viksuuteni" ei liity tähän mitenkään. Ihmeellinen harhaluulo, että kaltaiseni moraaliton letukka ei voisi olla fiksu tai koulutettu. Kerro minulle, mikä minussa on naivia? Valaise minua tyhmää :)
Valaistaanko sua figgarilla??
Mene ulos, katuvalot valaisee......
Se olikin siis vain sanahelinää, kuten arvelinkin :) Paljon puhetta, vähän perusteluja.
niin suloinen tuossa tyhjäpäisessä naiviudessasi. Mutta uhku nyt voimiesi tunnossa, nähtävästi susta ei kauheasti muuhun ole ( joo joo, kohta tuut kertomaan kuinka sä olet just kumoamassa suhteellisuusteoriaa, kun oot kaiken tuon muun ihanuuden lisäksi niin viksu!!!)No mutta joka tapauksessa, jossain vaiheessa nämä asiat vielä tulee tavalla tai toisella eteesi, ehkäpä sitten kun sä OLET löytänyt sen elämäsi miehen, sä huomaatkin, että joku toinen pikkuhoro uskoo sun miehesi mölinät, ja panee sitä sydämensä kyllyydestä... tai jokainen miehesi venynyt työpäivä saa sut epäilemään, oisko se kuitenkin pumppaamassa jotain sun kaltaistasi tyhjäpäätä.
Usko pois, tulet kyllä maksamaan, tavalla tai toisella. Ja ihan turha itkeä, että ethän sinä tässä ketään petä. Tiedät kyllä mitä olet tekemässä.
todellakin,sen eestään löytää minkä taakseen jättää..
Sinussa on jotain tuttua, oot vähän niin kuin minä reilu 10 vuotta sitten, hiukan yli kakskymppisenä. Melko moraaliton hedonisti olin itsekin. En voi siis syvästi moralisoida, mutta tulehan 10 vuoden päästä kertomaan vieläkö elämänkatsomus on entisellään.
no mutta eipä helkkari sentään saa. ei mitään. ei lähestymistä edes. kaikki pitää itse tehdä. töitte jälkeen tehdä kotihommia eikä mitään siltikään
Sinussa on jotain tuttua, oot vähän niin kuin minä reilu 10 vuotta sitten, hiukan yli kakskymppisenä. Melko moraaliton hedonisti olin itsekin. En voi siis syvästi moralisoida, mutta tulehan 10 vuoden päästä kertomaan vieläkö elämänkatsomus on entisellään.
tulevaisuudessa. Aion kuitenkin nauttia lutkamaisista vuosistani täysin rinnoin niin kauan kuin siltä tuntuu :D
Usko pois, tulet kyllä maksamaan, tavalla tai toisella. Ja ihan turha itkeä, että ethän sinä tässä ketään petä. Tiedät kyllä mitä olet tekemässä.Ja minun oletettu tyhmyyteni tai "viksuuteni" ei liity tähän mitenkään. Ihmeellinen harhaluulo, että kaltaiseni moraaliton letukka ei voisi olla fiksu tai koulutettu. Kerro minulle, mikä minussa on naivia? Valaise minua tyhmää :)
Valaistaanko sua figgarilla??
Mene ulos, katuvalot valaisee......Se olikin siis vain sanahelinää, kuten arvelinkin :) Paljon puhetta, vähän perusteluja.
Kyllä aamuun mennessä kirkastuu
Ei se enää virka mitään, se on siellä pihalla
Hanki elämä! Oikea sellainen nimittäin. Tuollainen toisten jämien perässä juokseminen ja siitä vittuilu on kyllä jotain niin säälittävää ja lapsellista, että haluaisin vetäistä lättyyn. Inhoan tuollaisia moraalittomia kana-aivoja yli kaiken.
Ja en ole naimisissa, saati epätyydyttävässä suhteessa, että turha kuvitella, että minulla on syytä katkeruuteen. En vaan voi sietää TYHMYYTTÄ. Saat ehkä nautintoa, mutta myös annat sitä, ja annat sitä sellaiselle ihmiselle, joka sitä ei TODELLAKAAN ansaitse, päinvastoin. Siinä ei ole mitään ylpeiltävää. Kasva pentu aikuiseksi.
Kaikesta sinäkin hermostut, toisten tyhmyydestä :) Jos et ole naimisissa tai epätyydyttävässä suhteessa, eli oma lehmäsi ei ole ojassa, suotta hermostut.
Moraaliton ehkä olen, ja pentukin vielä, mutta kykenen arvioimaan itse kuka ansaitsee nautintoa kanssani ja kuka ei. Mielenkiintoinen näkökulma asiaan sinulta kyllä :)
on hankala sivuuttaa, kun se on niin yleistä. Pistää väkisinkin näkemään punaista silloin tällöin. Ja sori nyt vaan, etten ole niin itsekeskeinen, että hermostuisin pelkästään asioista, joilla on minuun suora vaikutus. Toisilla kun sitä empatiakykyä on, usko tai älä. No et varmaan usko, kun itse olet tuollainen tunteeton seksinukke.
Ja mitä ilmeisemmin et kykene itse arvioimaan yhtään mitään. Koko tämä aloitus on yksi iso demonstraatio arviointikyvyn puutteesta. Noh, sitten kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä, kun ne petturi perheenisät ei sinuun enää vilkaisekaan, ja vakikumppaniksikin on tarjolla enää vaimojensa jättämiä luusereita, varmaan tulet kaiholla muistelemaan näitä panoja. Tai sitten et.
Johonkin närviin on nyt kyllä osunut tämä, sanot mitä sanot empatiakyvystäsi!
Ehkä tulen muistelemaan näitä panoja lämmöllä, onpahan ainakin hyviä panoja muisteltavana :) Joka tantta ei voi sanoa samaa.
siihen, etten voi sietää kuvottavia ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa muita parempia perustuen syihin, jotka tekevät heistä vain ja ainoastaan muita huonompia. Ota nyt ihminen silmä käteen ja katso itseäsi ulkopuolelta, ei ole yhtikäs mitään kadehdittavaa. Ja siinä sinä ilkeilet ihmisille, kuin mikäkin teini.
Tulet itse olemaan ihan yhtä "tantta" jonain päivänä, et sinä ikuisesti nuorena pysy. Niin ja selvennykseksi olen itse 26 eli revi siitä.
Mutta kuten monet ovat huomauttaneet, tulet tulevaisuudessa epäilemään omaa miestäsi satavarmasti, jos sellaisen kanssa yhteen päädyt. Et onnea vaan!

Missä kohtaa olen väittänyt olevani ketään parempi tai mitenkään kadehdittava? En ole moisesta maininnut halaistua sanaa. Omista asenteistasi kumpuavat nuo syytökset.
Sinulla on nuorena ihmisenä selvästi perin voimakas oikeudentaju, siksi keuhkoat ja heilutat kalpaa täällä kaikkien petettyejen naisten puolesta ja minunkaltaisteni vosujen tyhmyyttä vastaan.
Onko sulla omakohtaista kokemusta pettämisestä ja sen seuraamisesta tuleviin suhteisiin epäilyksen muodossa, kun noin satavarmasti moisen kohtalon päälleni sälytät?
tuskin. jos kyseessä olis mun mies et kirjoittelis samalla nettiin

Sana juuri ei kohdistu aikaan, jona makaamista harrastetaan, vaan juuri sinuun, jonka ukon kanssa ehkä makaan.
Paljasta sitten sille tahallaan pihtaajalle, kuka on kyseessä niin muut saavat jatkaa rauhasta perjantai-iltaansa.
Kyllä se sen tiedää jo itsekin, ei vaan usko todeksi.
Vaaleatukkainen, sinisilmäinen K-kirjaimella alkava kolmen lapsen isä, joka ajaa farmaria ja käyttää Bossin tuoksua. Omistaa myös sinisen neuleen.
Pitääpä ruveta katsomaan ympärille vähän tarkemmin, jos sattuis vaikka silmään....
Missä kohtaa olen väittänyt olevani ketään parempi tai mitenkään kadehdittava? En ole moisesta maininnut halaistua sanaa. Omista asenteistasi kumpuavat nuo syytökset.
Sinulla on nuorena ihmisenä selvästi perin voimakas oikeudentaju, siksi keuhkoat ja heilutat kalpaa täällä kaikkien petettyejen naisten puolesta ja minunkaltaisteni vosujen tyhmyyttä vastaan.
Onko sulla omakohtaista kokemusta pettämisestä ja sen seuraamisesta tuleviin suhteisiin epäilyksen muodossa, kun noin satavarmasti moisen kohtalon päälleni sälytät?
kohtaa, kun kutsut perheenäitejä pihtareiksi tietämättä mitään tilanteiden todellisesta laidasta ja hehkutat, kuinka itse olet niin mehukas ja halukas ja ties mitä. Kun siis eihän halujen puutteeseen voi koskaan olla mitään muuta syytä, kun vaimon itsekkyys, olethan itse hormoonimyrskyisenä teininä niiiiin halukas. Voi elämä.
En ole koskaan ketään pettänyt, ollut pettäjän kanssa tai tullut petetyksi. Onneksi on sen verran arviointikykyä ollut, vaikka naiivi olin itsekin vielä muutama vuosi takaperin. Mutta jos minä olisin perheellisten kanssa hässinyt, niin kyllä olisi kyynisyys miesten suhteen kasvanut niin suuriin mittoihin, että siitä olisi mahdoton palata. Ei olisi tosin koskaan niin käynyt, koska yököttää pelkkä ajatus pettureista. En koskisi pitkällä tikullakaan.
Paljasta sitten sille tahallaan pihtaajalle, kuka on kyseessä niin muut saavat jatkaa rauhasta perjantai-iltaansa.
Kyllä se sen tiedää jo itsekin, ei vaan usko todeksi.
Vaaleatukkainen, sinisilmäinen K-kirjaimella alkava kolmen lapsen isä, joka ajaa farmaria ja käyttää Bossin tuoksua. Omistaa myös sinisen neuleen.
Pitääpä ruveta katsomaan ympärille vähän tarkemmin, jos sattuis vaikka silmään....
Kauluspaita päällä ja neule huolettomasti heitetty hartioiden päälle, purjehduskengät jalassa. ja kynnet huolellisesti hoidettu.
Valaistaanko sua figgarilla??