Avioerojen syy usein naisen omistushaluisuus

Voi elämän kevät teitä lukihäiriösiä feministejä. Älä lue rivien välistä mitä siellä ei ole.

Hoidan tonttini kotona, enkö ole sen ohella oikeutettu tekemään niitä asioita mistä olen kiinnostunut ja mitä haluan tehdä? Pitääkö minun olla naisen mielistelijä, tehdä naisen elo onnelliseksi? Kumpi on naisen onnellisuudesta ja arjen viihtyvyydestä vastuussa, minä vai nainen itse? Jos nainen vinkuu, että jää kotiin kun mulla on tylsää niin kenen vastuu on muuttaa tylsyys hauskuudeksi? Kuinka usein miehet vinkuu että on tylsää ja odottaa naisen muuttavan heidän elämän kivaksi kun itse muka eivät keksi mitään tekemistä?

Ap, mies,

Ps. enkä edes puhu omasta elämästäni vaan nainen-mies-asetelmasta ylipäätään.

Sinusta parisuhde on sitä e ja että joku siivoaa, laittaa ruoan ja antaa seksiä kun tarvitset, mutta useimmille naisille ei riitä miehen palvelijaksi pääseminen. Paras ratkaisu sinulle olisi nyt se että hankkisit parisuhteesi ostopalveluna. Maksaahan se, mutta eipähän tarvitse keskustella ja lisäksi saat kodinhoitopalvelusta verovähennystä vaikka prostituutiosta pitää maksaa täysi hinta.

Kumpi on naisen onnellisuudesta ja arjen viihtyvyydestä vastuussa, minä vai nainen itse? Jos nainen vinkuu, että jää kotiin kun mulla on tylsää niin kenen vastuu on muuttaa tylsyys hauskuudeksi?

Tuossa oli juuri ne perimmäiset kysymykset? Naiset voisivat vastata?

Nainen itse on vastuussa omasta onnellisuudesta, samoin mies, mutta parisuhteen toimivuudesta ja onnellisuudesta ovat molemmat vastuussa. Yhteistä aikaa tulee viettää riittävästi, mutta omaa aikaakin pitää molemmilla olla. Kompromisseihin pitää pystyä eikä toista saa halveksia. Kumpikaan ei saa parisuhteessa olettaa, että toinen on itsensä kopio, kiinnostunut samoista asioista, olla samanlainen. Molempien pitää antaa toisen olla sellainen mitä on, mutta molempien on tervettä parantaa huonoja puoliaan ja puutteitaan, tulla vastaan toista ja ottaa vastuu yhteisestä onnesta. Molempien on puhallettava yhteen hiileen.

Miltä kuulostaa?

Mutta ikävä kyllä suurimmalle osalle naisista tuo ei käy. Sen kertoo jo ne lukemattomat avaukset tässäkin foorumissa mun mies sitä ja tätä. Valitetaan jopa miehen pornon katselusta ja masturboinnista. Vaikka ne eivät pitäisi millään lailla kuulua toisille.

tehnyt myös sitä mitä itseä huvittaa! Perhe on ykkönen, mutta jos haluan matkalle, risteilylle, harrastukseen, olen aina lähtenyt kunhan raha ja lastenhoito on järjestyksessä. Mies tästä joskus nikotteli, vaikka oitsellä on työn puolesta aina pilvin pimein mahdollisuuksia. Naisten suurin virhe on- ei miesten kontrollointi- vaan se etteivät itse elä. Ja sitten haluavat ettivtä muutkaan elä vaan vajoavat suohon josta käytetään nimeä "perhe". Lapsista voi huolehtia oikein hyvin ja molemmilla on tilaa myös elää. usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa. ja siksi haluavat muiltakin sen ilon pois.

"...molemmilla on tilaa myös elää."

"...usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa."

Miten ihmeen kurjaa tai tylsää tällaisten ihmisten perhe-elämä oikein mahtaa olla, kun tuota "iloa" ja "omaa elämää" täytyy hakea perheen ulkopuolelta?

Siis harrastukset, ns. omat lomat tms. ymmärrän täysin, mutten noita syitä, joilla niiden tarpeellisuutta on nyt muutamassa viestissä perusteltu.

ilon lähde, mutta perheessä se ilon lähde on yleensä se äitiys (ja hyvässä liitossa vaimo, vielä paremmassa myös nainen) Mutta näiden lisäksi olen myös ihan se ihminen joksi synnyin ilman että olisin jonkun äiti, vaimo, rakastaja. Ja se on se ilo mikä naisilta usein katoaa. ja se ilo mistä puhuin. Että itse määritellään aina jonkun toisen ihmisen kauttaa, eikä sitä omaa persoonaa ihan vain omana itsenä kohta ole olemassakaan. ja silloin kaikki tekemiset on aina riippuvaisia jonkun toisen ihmisen jostain. Että täytyy kyllä olla aika rajoittunut jos ei käsitä ettei perhe-elämän ilo todellakaan ole se ainoa oikea. Mun perhe-elämä ei ole itenkään tylsää, päinvastoin tärkeä ja paljon iloa tuottava, mutta mä olen olemassa myös ilman perhettäni ja joskus se on se ilo mitä tarvitaan. Kun lapset ovat läsnä olen ÄITI, mutta joskus haluan olla ihan vain minä, ihminen, nainen ilman äidin velvollisuuksia. Kun niitä velvollisuuksia kyllä riittää. Ja väitän että lapsetkin kunnioittavat paremmin vanhempia joilla on myös se oma elämä ja oma ilo, eikä vain jotain mikä riippuu heistä ja palvelee heitä. ts lapset näkevät vanhempansakin ihmisinä, omina persoonina- ja se todellakin rikastuttaa heidän ihmiskäsitystään. Perheen laiminlyönti on sitten täysin oma asia. Ja voin kertoa että tuollaiset 50-vuotiaat tuttuni jotka ovat saaneet kaiken ilon vain perheen kautta ovat raivoissaan ,katkeria, pettyneitä itselleen siitä etteivät älynneet elää myös itse.

tehnyt myös sitä mitä itseä huvittaa! Perhe on ykkönen, mutta jos haluan matkalle, risteilylle, harrastukseen, olen aina lähtenyt kunhan raha ja lastenhoito on järjestyksessä. Mies tästä joskus nikotteli, vaikka oitsellä on työn puolesta aina pilvin pimein mahdollisuuksia. Naisten suurin virhe on- ei miesten kontrollointi- vaan se etteivät itse elä. Ja sitten haluavat ettivtä muutkaan elä vaan vajoavat suohon josta käytetään nimeä "perhe". Lapsista voi huolehtia oikein hyvin ja molemmilla on tilaa myös elää. usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa. ja siksi haluavat muiltakin sen ilon pois.

"...molemmilla on tilaa myös elää."

"...usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa."

Miten ihmeen kurjaa tai tylsää tällaisten ihmisten perhe-elämä oikein mahtaa olla, kun tuota "iloa" ja "omaa elämää" täytyy hakea perheen ulkopuolelta?

Siis harrastukset, ns. omat lomat tms. ymmärrän täysin, mutten noita syitä, joilla niiden tarpeellisuutta on nyt muutamassa viestissä perusteltu.

ilon lähde, mutta perheessä se ilon lähde on yleensä se äitiys (ja hyvässä liitossa vaimo, vielä paremmassa myös nainen) Mutta näiden lisäksi olen myös ihan se ihminen joksi synnyin ilman että olisin jonkun äiti, vaimo, rakastaja. Ja se on se ilo mikä naisilta usein katoaa. ja se ilo mistä puhuin. Että itse määritellään aina jonkun toisen ihmisen kauttaa, eikä sitä omaa persoonaa ihan vain omana itsenä kohta ole olemassakaan. ja silloin kaikki tekemiset on aina riippuvaisia jonkun toisen ihmisen jostain. Että täytyy kyllä olla aika rajoittunut jos ei käsitä ettei perhe-elämän ilo todellakaan ole se ainoa oikea. Mun perhe-elämä ei ole itenkään tylsää, päinvastoin tärkeä ja paljon iloa tuottava, mutta mä olen olemassa myös ilman perhettäni ja joskus se on se ilo mitä tarvitaan. Kun lapset ovat läsnä olen ÄITI, mutta joskus haluan olla ihan vain minä, ihminen, nainen ilman äidin velvollisuuksia. Kun niitä velvollisuuksia kyllä riittää. Ja väitän että lapsetkin kunnioittavat paremmin vanhempia joilla on myös se oma elämä ja oma ilo, eikä vain jotain mikä riippuu heistä ja palvelee heitä. ts lapset näkevät vanhempansakin ihmisinä, omina persoonina- ja se todellakin rikastuttaa heidän ihmiskäsitystään. Perheen laiminlyönti on sitten täysin oma asia. Ja voin kertoa että tuollaiset 50-vuotiaat tuttuni jotka ovat saaneet kaiken ilon vain perheen kautta ovat raivoissaan ,katkeria, pettyneitä itselleen siitä etteivät älynneet elää myös itse.

Eikö kotona vauvaansa hoitava voi olla nainen, itsenäinen ihminen? Meneekö se sinun maailmassasi aina sillä tavalla, että imetysajan kotona olevat naiset ovat itsensä kadottaneita ressukoita ja ihminen löytää todella itsensä, kun menee heti töihin? Miksi nainen ei voisi olla sen kriittisen ajan kotona ja vasta sitten mennä sinne töihin? Vauva-aika ei kestä ikuisuuksia, lasta ei tarvitse imettää loputtomasti.

Ei se äiti sinne kotiin jää loppelämäksi, vaikka malttaisikin olla edes sen puoli vuotta vauvan kanssa kotona. Eikä se äiti tuossa ajassa itseään unohda, naiset ovat kautta aikojen olleet myös omia persoonia, naisia, itsenäisiä ihmisiä, vaikka ovat olleet imetysajan kotona. Uraakin ehtii luomaan vallan mainiosti sen puolen vuoden kotona olon jälkeen.

Voi elämän kevät teitä lukihäiriösiä feministejä. Älä lue rivien välistä mitä siellä ei ole.

Hoidan tonttini kotona, enkö ole sen ohella oikeutettu tekemään niitä asioita mistä olen kiinnostunut ja mitä haluan tehdä? Pitääkö minun olla naisen mielistelijä, tehdä naisen elo onnelliseksi? Kumpi on naisen onnellisuudesta ja arjen viihtyvyydestä vastuussa, minä vai nainen itse? Jos nainen vinkuu, että jää kotiin kun mulla on tylsää niin kenen vastuu on muuttaa tylsyys hauskuudeksi? Kuinka usein miehet vinkuu että on tylsää ja odottaa naisen muuttavan heidän elämän kivaksi kun itse muka eivät keksi mitään tekemistä?

Ap, mies,

Ps. enkä edes puhu omasta elämästäni vaan nainen-mies-asetelmasta ylipäätään.

Sinusta parisuhde on sitä e ja että joku siivoaa, laittaa ruoan ja antaa seksiä kun tarvitset, mutta useimmille naisille ei riitä miehen palvelijaksi pääseminen. Paras ratkaisu sinulle olisi nyt se että hankkisit parisuhteesi ostopalveluna. Maksaahan se, mutta eipähän tarvitse keskustella ja lisäksi saat kodinhoitopalvelusta verovähennystä vaikka prostituutiosta pitää maksaa täysi hinta.

Kumpi on naisen onnellisuudesta ja arjen viihtyvyydestä vastuussa, minä vai nainen itse? Jos nainen vinkuu, että jää kotiin kun mulla on tylsää niin kenen vastuu on muuttaa tylsyys hauskuudeksi?

Tuossa oli juuri ne perimmäiset kysymykset? Naiset voisivat vastata?

Nainen itse on vastuussa omasta onnellisuudesta, samoin mies, mutta parisuhteen toimivuudesta ja onnellisuudesta ovat molemmat vastuussa. Yhteistä aikaa tulee viettää riittävästi, mutta omaa aikaakin pitää molemmilla olla. Kompromisseihin pitää pystyä eikä toista saa halveksia. Kumpikaan ei saa parisuhteessa olettaa, että toinen on itsensä kopio, kiinnostunut samoista asioista, olla samanlainen. Molempien pitää antaa toisen olla sellainen mitä on, mutta molempien on tervettä parantaa huonoja puoliaan ja puutteitaan, tulla vastaan toista ja ottaa vastuu yhteisestä onnesta. Molempien on puhallettava yhteen hiileen.

Miltä kuulostaa?

Ap:lta ja näiltä muilta naisten typeryydestä ja parisuhteen tylsyydestä kirjoittaneilta haluaisin kysyä:

Miksi te ylipäätänsä hakeudutte parisuhteeseen naisen kanssa, kun niistä kumpikin näyttää herättävän teissä lähinnä inhoa, ärsytystä ja vastaanpurnaamista?

Jos henkilö (on hän sitten mies tai nainen)

- ei halua tehdä kompromisseja

- haluaa olla vastuussa vain omasta onnellisuudestaan

- omia rahojaan ei halua jakaa toisen hyväksi

- lastaan ei halua hoitaa (ei ainakaan oih niin kamalan rasittavan työpäivän jälkeen)

- yhteistä kotia ei halua esim. siivota ("akkojen/kodinhoitajien hommaa")

- vapaa-aikansa haluaa viettää mahdollisimman pitkälti omissa harrastuksissaan tms.

- vähintään kerran vuodessa pitää päästä tilanteessa kuin tilanteessa reissulle kavereiden kanssa, sillä kotielämä käy mielenterveydelle niin raskaaksi (vaikkei siellä kotona töiltä ja harrastuksilta juuri ehdi käymäänkään)

- etc., etc.

Miksette tee elämästänne helpompaa ja pysyttele sinkkuina? Teidän jutuistanne kun saa sen vaikutelman, että haette parisuhteesta lähinnä kodinhoitajaa ja seksiä (mikä sekin varmaan olisi mielestänne vähintäänkin mielenkiintoisempaa vaihtelevien partnerien kanssa.) Kumpaakaan saadakseen ei kuitenkaan pidä "alistua" parisuhteeseen. Kummankin voi jopa hoitaa niillä teille niin rakkailla omilla rahoilla, jos ei muuten onnistu.

elämä :D kuinka monta kertaa pitää puuttua tähän kärjistämiseen? Osaatko keskustella normaalisti? Jaa et, niin kun olet nainen ja kaikki lyödään läskiksi heti kun hommat ei mennytkään just niin kuin halusit. Tässäkin, kaikki on päin vittua ja ollaan ihan hermona jos KAIKKI ei mene kuten itse ajatellaan.

Jos omista rahoista menee 80% yhteisiin niin silloinko niitä ei ole jaettu yhtään? Vasta sitten kun 100% on myös naisen käytössä niin on jaettu?

Jos haluaa kerran vuodessa käydä yksin lomalla niin onko silloin "kokoajan luuhaamassa"?

Jos on viikon pois niin silloinko ei hoida lapsiaan koskaan?

Jos välillä tekee "miesten töitä" niin silloinko "ei koskaan hoida kotia"?

Ap:lta ja näiltä muilta naisten typeryydestä ja parisuhteen tylsyydestä kirjoittaneilta haluaisin kysyä: Miksi te ylipäätänsä hakeudutte parisuhteeseen naisen kanssa, kun niistä kumpikin näyttää herättävän teissä lähinnä inhoa, ärsytystä ja vastaanpurnaamista? Jos henkilö (on hän sitten mies tai nainen) - ei halua tehdä kompromisseja - haluaa olla vastuussa vain omasta onnellisuudestaan - omia rahojaan ei halua jakaa toisen hyväksi - lastaan ei halua hoitaa (ei ainakaan oih niin kamalan rasittavan työpäivän jälkeen) - yhteistä kotia ei halua esim. siivota ("akkojen/kodinhoitajien hommaa") - vapaa-aikansa haluaa viettää mahdollisimman pitkälti omissa harrastuksissaan tms. - vähintään kerran vuodessa pitää päästä tilanteessa kuin tilanteessa reissulle kavereiden kanssa, sillä kotielämä käy mielenterveydelle niin raskaaksi (vaikkei siellä kotona töiltä ja harrastuksilta juuri ehdi käymäänkään) - etc., etc. Miksette tee elämästänne helpompaa ja pysyttele sinkkuina? Teidän jutuistanne kun saa sen vaikutelman, että haette parisuhteesta lähinnä kodinhoitajaa ja seksiä (mikä sekin varmaan olisi mielestänne vähintäänkin mielenkiintoisempaa vaihtelevien partnerien kanssa.) Kumpaakaan saadakseen ei kuitenkaan pidä "alistua" parisuhteeseen. Kummankin voi jopa hoitaa niillä teille niin rakkailla omilla rahoilla, jos ei muuten onnistu.

tehnyt myös sitä mitä itseä huvittaa! Perhe on ykkönen, mutta jos haluan matkalle, risteilylle, harrastukseen, olen aina lähtenyt kunhan raha ja lastenhoito on järjestyksessä. Mies tästä joskus nikotteli, vaikka oitsellä on työn puolesta aina pilvin pimein mahdollisuuksia. Naisten suurin virhe on- ei miesten kontrollointi- vaan se etteivät itse elä. Ja sitten haluavat ettivtä muutkaan elä vaan vajoavat suohon josta käytetään nimeä "perhe". Lapsista voi huolehtia oikein hyvin ja molemmilla on tilaa myös elää. usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa. ja siksi haluavat muiltakin sen ilon pois.

"...molemmilla on tilaa myös elää."

"...usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa."

Miten ihmeen kurjaa tai tylsää tällaisten ihmisten perhe-elämä oikein mahtaa olla, kun tuota "iloa" ja "omaa elämää" täytyy hakea perheen ulkopuolelta?

Siis harrastukset, ns. omat lomat tms. ymmärrän täysin, mutten noita syitä, joilla niiden tarpeellisuutta on nyt muutamassa viestissä perusteltu.

ilon lähde, mutta perheessä se ilon lähde on yleensä se äitiys (ja hyvässä liitossa vaimo, vielä paremmassa myös nainen) Mutta näiden lisäksi olen myös ihan se ihminen joksi synnyin ilman että olisin jonkun äiti, vaimo, rakastaja. Ja se on se ilo mikä naisilta usein katoaa. ja se ilo mistä puhuin. Että itse määritellään aina jonkun toisen ihmisen kauttaa, eikä sitä omaa persoonaa ihan vain omana itsenä kohta ole olemassakaan. ja silloin kaikki tekemiset on aina riippuvaisia jonkun toisen ihmisen jostain. Että täytyy kyllä olla aika rajoittunut jos ei käsitä ettei perhe-elämän ilo todellakaan ole se ainoa oikea. Mun perhe-elämä ei ole itenkään tylsää, päinvastoin tärkeä ja paljon iloa tuottava, mutta mä olen olemassa myös ilman perhettäni ja joskus se on se ilo mitä tarvitaan. Kun lapset ovat läsnä olen ÄITI, mutta joskus haluan olla ihan vain minä, ihminen, nainen ilman äidin velvollisuuksia. Kun niitä velvollisuuksia kyllä riittää. Ja väitän että lapsetkin kunnioittavat paremmin vanhempia joilla on myös se oma elämä ja oma ilo, eikä vain jotain mikä riippuu heistä ja palvelee heitä. ts lapset näkevät vanhempansakin ihmisinä, omina persoonina- ja se todellakin rikastuttaa heidän ihmiskäsitystään. Perheen laiminlyönti on sitten täysin oma asia. Ja voin kertoa että tuollaiset 50-vuotiaat tuttuni jotka ovat saaneet kaiken ilon vain perheen kautta ovat raivoissaan ,katkeria, pettyneitä itselleen siitä etteivät älynneet elää myös itse.

Eikö kotona vauvaansa hoitava voi olla nainen, itsenäinen ihminen? Meneekö se sinun maailmassasi aina sillä tavalla, että imetysajan kotona olevat naiset ovat itsensä kadottaneita ressukoita ja ihminen löytää todella itsensä, kun menee heti töihin? Miksi nainen ei voisi olla sen kriittisen ajan kotona ja vasta sitten mennä sinne töihin? Vauva-aika ei kestä ikuisuuksia, lasta ei tarvitse imettää loputtomasti.

Ei se äiti sinne kotiin jää loppelämäksi, vaikka malttaisikin olla edes sen puoli vuotta vauvan kanssa kotona. Eikä se äiti tuossa ajassa itseään unohda, naiset ovat kautta aikojen olleet myös omia persoonia, naisia, itsenäisiä ihmisiä, vaikka ovat olleet imetysajan kotona. Uraakin ehtii luomaan vallan mainiosti sen puolen vuoden kotona olon jälkeen.

kun olin kotona paljon sairatsavien lapsteni kanssa niin ei mulla todellakaan ollut mitään muuta kuin se lasten hoito. En vuosiin saanut edes nukkua niin et olisin kyennyt ajattelemaan sekeästi. Että kotona vauvaansa hoitava ihminen ei todellakaan aina ole itsenäinen ihminen vaan vauvan täyspäiväinen palvelija. Ja nyt höpöttelet ihan omia arvelujasi en ole kirjoittanut mitään mistään ressukoista:)Enkä edes työelämästä. Pointtini oli että äidiksi tulon jälkeen voi tarvita sellaisiakin iloja mitä perhe tai lapsi ei tuo. Ja hoidin kyllä itse lapsiani monta vuotta kotona, enkä käynyt paljon missään koska en jaksanut. Se oli noidankehä; mitä väsyneempi olin, sitä huonokuntoisemmaksi tulin ja taas väsyneemmäksi. Ei ollut pahemmin iloja. lasteni sairauksille on mitään voinut (vaikka tän palstan mukaan olis pitänht jo 15 vuotiaana selvittää ja ennakoida riskit:))ja jos nyt saisin vielä vauva, yrittäisin delegoida sen vaikeankin vauva-ajan niin että jaksaisin huolehtia paremmin itsestänikin ja lähtisin omiin menoihini rentoutumaan ja virkistymään.

missä kohdassa olen kirjoittanut, että nainen ei saisi mennä siinä missä mieskin? Missä kohdassa?

Pointtini on, että naisilla on usein se asenne perhe-elämään, että sen lisäksi ei ole muuta. Ei herranjumala ainakaan mitään omia lomia!!11

Jos mies haluaa säästää tonnin reissua varten niin se onnistuu helposti 80€/kk säästöllä vuodessa. Saman rahan 90% mammoista laittaa erinäisiin kosmetiikkatuotteisiin tai vaaterätteihin ja se ei ole yhtään turhaa. Sen sijaan mies on vitun itsekäs jos ei luovuta säästämäänsä reissusummaa perheelle (=naiselle) jotta se olisikin yhteisessä käytössä.

Ap

Ei henkinen tasapäistäminen, vaan riidat kotitöiden ja lastenhoidon jakamisesta. Ko. käytännön riidat eivät välttämättä ole eron painavin syy, mutta yleisin syistä. Minusta ei ole mitään syytä, että naisen pitäisi uhrautua muiden puolesta. Ei se ole mitään helvetin "viihdyttämistä itseään muiden avulla", että yhdessä hankitusta kodista ja lapsesta pidetään asianmukaista huolta! Eli se EI OLE NAISEN TYÖTÄ SEN KUMMEMMIN KUIN MIEHENKÄÄN. SE ON YHTEISTÄ TYÖTÄ, jos leikkiin on yhteisestä tahdosta ryhdytty. On kaksi eri asiaa valita, syötetäänkö lapsi ja se, ostetaanko vaimolle ruusuja silloin tällöin. Jälkimmäisen kohdalla kyse on toisen ilahduttamisesta, jota tietysti normaali-ihminen tekee, jos toinen on selvästi ilmaissut ilahtuvansa sellaisesta. Mutta se edellinen on välttämättömyys, joka jonkun on perheessä hoidettava. Ja on hemmetin keskenkasvuista ajatella, että se automaattisesti on naisen hommaa...

Minä sanoin, että yleisin erojen syy ei ole henkinen tasapäistäminen (josta sinä puhut, vai etkö puhukaan?) vaan riidat töistä.

Ja niihin työnjakoriitoihin otin minä puolestani kantaa. Miehillä tuppaa olemaan niin yleisesti juurikin tuo asenne, että kodin työt ovat yhä v. 2012 naisen vastuulla.

Ja toisaalta, ne silti liittyvät myös yhteen. Kodin ja lasten hoitaminen vaatii paljon sitoutumista ja läsnäoloa, ja niitä kun mieheltä edellyttää, asenne voi olla tuo, jota ap: edustaa eli kuitataan sellainen jotenkin henkiseksi alistamiseksi - VAIKKA OIKEASTI KYSE ON VAIN NORMAALISTA TYÖNJAOSTA.

Eli tavallaan, sinä ap kyllä puhut siitäkin.

- tuo, jota kommentoit -

Sinusta parisuhde on sitä e ja että joku siivoaa, laittaa ruoan ja antaa seksiä kun tarvitset, mutta useimmille naisille ei riitä miehen palvelijaksi pääseminen. Paras ratkaisu sinulle olisi nyt se että hankkisit parisuhteesi ostopalveluna. Maksaahan se, mutta eipähän tarvitse keskustella ja lisäksi saat kodinhoitopalvelusta verovähennystä vaikka prostituutiosta pitää maksaa täysi hinta.

Koskaan en ole vaatinut ketään siivoamaan enkä laittamaan ruokaa. Vaan sitä että puolison kanssa tehdään asioita mitkä tuntuvat kummastakin mukavilta. Eikä vaadita toista tulemaan mukaan paikkoihin mihin ei itse halua tai tekemään asioita mitä ei itse halua.

Jos se keskustelu olisi keskustelua niin ei siinä mitään. Mutta kun yleensä joko jankataan vanhoja tai lässytetään tunteista ja rakkaudesta. Minusta puheilla ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan teoilla.

Sinä olet oikeassa, tunteet ja muut ovat vain lässytystä ja teot sitä oikeaa toimintaa. Oletko sinä parisuhteessa tai haetko aktiivisesti parisuhdetta? Meinaan vaan, että asenteesi kun on tuo, ettei kenenkään tarvitse tehdä eikä kuunnella mitään mikä ei itseä kiinnosta, niin miten monessa ihmissuhteessa ylipäätänsä luulet tuollaisen asenteen toimivan?

Eikö ihmissuhteet ole aina kompromisseja, vai toimivatko muut ympärilläsi aina siten, miten SINÄ haluat? Puhuvat niistä oikeista asioista oikeaan aikaan eivätkä jauha turhista tai varsinkaan tunteista? Onko sinulla laaja ystäväpiiri? Uteliaisuuteni heräsi.

Ihmissuhteet ovat kompromisseja. Jostain syystä naiset eivät tätä vaan tajua. Vaan yritetään määrätä kaikki. Jos mies siivoaa niin hän siivoaa väärin. Jos mies hoitaa lasta niin hän hoitaa sitä väärin. Jos mies tekee jotain hän tekee väärin. Jos mies haluaa seksiä niin hän tekee senkin väärin.

Jos sinä sanot että asunto siivotaan kerran päivässä. Miehesi sanoo että kerran kahdessa viikossa. Niin kompromissi on että kerran viikossa. Mutta tämä ei naisille sovi.

Jos seksissä mies pitäisi 5 minuutin seksistä ja nainen vähintään 20 minuutin niin eikö kompromissi ole 10 minuuttia? Käykö tämä naiselle? Jos mies haluaa vain yhdyntää ja nainen haluaa muutakin niin eikö kompromissi ole että joka toinen kerta pelkkää yhdyntää ja joka toinen kerta muutakin? Kävisikö tälläinen sinulle?

Minä olen naimisissa, on lapsia sekä paljon ystäviä. Asiat eivät todellakaan mene aina niin kuin minä haluan. Mutta en ikinä valita muiden teoista jos ne eivät vaikuta minuun.

Mistä ihmeen Naisista ja Miehistä sinä puhut? Jos sinun vaimosi (sen kuvan näistä viesteistäsi saa) käyttäytyy tuolla tavalla, se ei tarkoita että Naiset (siis kaikki tai edes suurin osa naisista) niin tekisivät. Ja sama juttu miehistä: et sinä tapoinesi, toivenesi, näkemyksinesi jne. edusta koko miessukupuolta - onneksi :) Yritä nyt siis mahduttaa tuo sinne aivoihisi.

Viestisi viimeinen lause ("Mutta en ikinä valita muiden teoista jos ne eivät vaikuta minuun.") oli muuten oikea vitsien vitsi :D Koko tämä viestiketjuhan on täynnä marmatusta siitä, miten naisten (sinun kirjoituksissa = koko naissukupuolen) tapa olla, ajatella ja tehdä on niin, niin väärin. Vai meinaatko että satojen, tuhansien ja aina miljoonien naisten teot vaikuttavat juuri sinun elämääsi? :)

tehnyt myös sitä mitä itseä huvittaa! Perhe on ykkönen, mutta jos haluan matkalle, risteilylle, harrastukseen, olen aina lähtenyt kunhan raha ja lastenhoito on järjestyksessä. Mies tästä joskus nikotteli, vaikka oitsellä on työn puolesta aina pilvin pimein mahdollisuuksia. Naisten suurin virhe on- ei miesten kontrollointi- vaan se etteivät itse elä. Ja sitten haluavat ettivtä muutkaan elä vaan vajoavat suohon josta käytetään nimeä "perhe". Lapsista voi huolehtia oikein hyvin ja molemmilla on tilaa myös elää. usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa. ja siksi haluavat muiltakin sen ilon pois.

"...molemmilla on tilaa myös elää."

"...usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa."

Miten ihmeen kurjaa tai tylsää tällaisten ihmisten perhe-elämä oikein mahtaa olla, kun tuota "iloa" ja "omaa elämää" täytyy hakea perheen ulkopuolelta?

Siis harrastukset, ns. omat lomat tms. ymmärrän täysin, mutten noita syitä, joilla niiden tarpeellisuutta on nyt muutamassa viestissä perusteltu.

ilon lähde, mutta perheessä se ilon lähde on yleensä se äitiys (ja hyvässä liitossa vaimo, vielä paremmassa myös nainen) Mutta näiden lisäksi olen myös ihan se ihminen joksi synnyin ilman että olisin jonkun äiti, vaimo, rakastaja. Ja se on se ilo mikä naisilta usein katoaa. ja se ilo mistä puhuin. Että itse määritellään aina jonkun toisen ihmisen kauttaa, eikä sitä omaa persoonaa ihan vain omana itsenä kohta ole olemassakaan. ja silloin kaikki tekemiset on aina riippuvaisia jonkun toisen ihmisen jostain. Että täytyy kyllä olla aika rajoittunut jos ei käsitä ettei perhe-elämän ilo todellakaan ole se ainoa oikea. Mun perhe-elämä ei ole itenkään tylsää, päinvastoin tärkeä ja paljon iloa tuottava, mutta mä olen olemassa myös ilman perhettäni ja joskus se on se ilo mitä tarvitaan. Kun lapset ovat läsnä olen ÄITI, mutta joskus haluan olla ihan vain minä, ihminen, nainen ilman äidin velvollisuuksia. Kun niitä velvollisuuksia kyllä riittää. Ja väitän että lapsetkin kunnioittavat paremmin vanhempia joilla on myös se oma elämä ja oma ilo, eikä vain jotain mikä riippuu heistä ja palvelee heitä. ts lapset näkevät vanhempansakin ihmisinä, omina persoonina- ja se todellakin rikastuttaa heidän ihmiskäsitystään. Perheen laiminlyönti on sitten täysin oma asia. Ja voin kertoa että tuollaiset 50-vuotiaat tuttuni jotka ovat saaneet kaiken ilon vain perheen kautta ovat raivoissaan ,katkeria, pettyneitä itselleen siitä etteivät älynneet elää myös itse.

Eikö kotona vauvaansa hoitava voi olla nainen, itsenäinen ihminen? Meneekö se sinun maailmassasi aina sillä tavalla, että imetysajan kotona olevat naiset ovat itsensä kadottaneita ressukoita ja ihminen löytää todella itsensä, kun menee heti töihin? Miksi nainen ei voisi olla sen kriittisen ajan kotona ja vasta sitten mennä sinne töihin? Vauva-aika ei kestä ikuisuuksia, lasta ei tarvitse imettää loputtomasti.

Ei se äiti sinne kotiin jää loppelämäksi, vaikka malttaisikin olla edes sen puoli vuotta vauvan kanssa kotona. Eikä se äiti tuossa ajassa itseään unohda, naiset ovat kautta aikojen olleet myös omia persoonia, naisia, itsenäisiä ihmisiä, vaikka ovat olleet imetysajan kotona. Uraakin ehtii luomaan vallan mainiosti sen puolen vuoden kotona olon jälkeen.

kun olin kotona paljon sairatsavien lapsteni kanssa niin ei mulla todellakaan ollut mitään muuta kuin se lasten hoito. En vuosiin saanut edes nukkua niin et olisin kyennyt ajattelemaan sekeästi. Että kotona vauvaansa hoitava ihminen ei todellakaan aina ole itsenäinen ihminen vaan vauvan täyspäiväinen palvelija. Ja nyt höpöttelet ihan omia arvelujasi en ole kirjoittanut mitään mistään ressukoista:)Enkä edes työelämästä. Pointtini oli että äidiksi tulon jälkeen voi tarvita sellaisiakin iloja mitä perhe tai lapsi ei tuo. Ja hoidin kyllä itse lapsiani monta vuotta kotona, enkä käynyt paljon missään koska en jaksanut. Se oli noidankehä; mitä väsyneempi olin, sitä huonokuntoisemmaksi tulin ja taas väsyneemmäksi. Ei ollut pahemmin iloja. lasteni sairauksille on mitään voinut (vaikka tän palstan mukaan olis pitänht jo 15 vuotiaana selvittää ja ennakoida riskit:))ja jos nyt saisin vielä vauva, yrittäisin delegoida sen vaikeankin vauva-ajan niin että jaksaisin huolehtia paremmin itsestänikin ja lähtisin omiin menoihini rentoutumaan ja virkistymään.

Huomasin virheeni itsekin, sekoitin sinut siis toiseen kirjoittelijaan, anteeksi!

Olet oikeassa, sairaan lapsen kanssa naisen tai vanhemman on oltava 100% lapsen käytettävissä ja oma persoona saattaa joksikin aikaa unohtua. Tarkoitin löpinäni tuolle uraäidille, jonka mielestä lapsia ei tarvitse imettää eikä vauva tarvitse äitiä kotona, vauvan voi tyrkätä aivan huoletta hoitoon.

Sinusta parisuhde on sitä e ja että joku siivoaa, laittaa ruoan ja antaa seksiä kun tarvitset, mutta useimmille naisille ei riitä miehen palvelijaksi pääseminen. Paras ratkaisu sinulle olisi nyt se että hankkisit parisuhteesi ostopalveluna. Maksaahan se, mutta eipähän tarvitse keskustella ja lisäksi saat kodinhoitopalvelusta verovähennystä vaikka prostituutiosta pitää maksaa täysi hinta.

Koskaan en ole vaatinut ketään siivoamaan enkä laittamaan ruokaa. Vaan sitä että puolison kanssa tehdään asioita mitkä tuntuvat kummastakin mukavilta. Eikä vaadita toista tulemaan mukaan paikkoihin mihin ei itse halua tai tekemään asioita mitä ei itse halua.

Jos se keskustelu olisi keskustelua niin ei siinä mitään. Mutta kun yleensä joko jankataan vanhoja tai lässytetään tunteista ja rakkaudesta. Minusta puheilla ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan teoilla.

Sinä olet oikeassa, tunteet ja muut ovat vain lässytystä ja teot sitä oikeaa toimintaa. Oletko sinä parisuhteessa tai haetko aktiivisesti parisuhdetta? Meinaan vaan, että asenteesi kun on tuo, ettei kenenkään tarvitse tehdä eikä kuunnella mitään mikä ei itseä kiinnosta, niin miten monessa ihmissuhteessa ylipäätänsä luulet tuollaisen asenteen toimivan?

Eikö ihmissuhteet ole aina kompromisseja, vai toimivatko muut ympärilläsi aina siten, miten SINÄ haluat? Puhuvat niistä oikeista asioista oikeaan aikaan eivätkä jauha turhista tai varsinkaan tunteista? Onko sinulla laaja ystäväpiiri? Uteliaisuuteni heräsi.

Ihmissuhteet ovat kompromisseja. Jostain syystä naiset eivät tätä vaan tajua. Vaan yritetään määrätä kaikki. Jos mies siivoaa niin hän siivoaa väärin. Jos mies hoitaa lasta niin hän hoitaa sitä väärin. Jos mies tekee jotain hän tekee väärin. Jos mies haluaa seksiä niin hän tekee senkin väärin.

Jos sinä sanot että asunto siivotaan kerran päivässä. Miehesi sanoo että kerran kahdessa viikossa. Niin kompromissi on että kerran viikossa. Mutta tämä ei naisille sovi.

Jos seksissä mies pitäisi 5 minuutin seksistä ja nainen vähintään 20 minuutin niin eikö kompromissi ole 10 minuuttia? Käykö tämä naiselle? Jos mies haluaa vain yhdyntää ja nainen haluaa muutakin niin eikö kompromissi ole että joka toinen kerta pelkkää yhdyntää ja joka toinen kerta muutakin? Kävisikö tälläinen sinulle?

Minä olen naimisissa, on lapsia sekä paljon ystäviä. Asiat eivät todellakaan mene aina niin kuin minä haluan. Mutta en ikinä valita muiden teoista jos ne eivät vaikuta minuun.

Mistä ihmeen Naisista ja Miehistä sinä puhut? Jos sinun vaimosi (sen kuvan näistä viesteistäsi saa) käyttäytyy tuolla tavalla, se ei tarkoita että Naiset (siis kaikki tai edes suurin osa naisista) niin tekisivät. Ja sama juttu miehistä: et sinä tapoinesi, toivenesi, näkemyksinesi jne. edusta koko miessukupuolta - onneksi :) Yritä nyt siis mahduttaa tuo sinne aivoihisi.

Viestisi viimeinen lause ("Mutta en ikinä valita muiden teoista jos ne eivät vaikuta minuun.") oli muuten oikea vitsien vitsi :D Koko tämä viestiketjuhan on täynnä marmatusta siitä, miten naisten (sinun kirjoituksissa = koko naissukupuolen) tapa olla, ajatella ja tehdä on niin, niin väärin. Vai meinaatko että satojen, tuhansien ja aina miljoonien naisten teot vaikuttavat juuri sinun elämääsi? :)

Mistä ihmeen naisista ja miehistä tämä tyyppi oikein höpöttää? Jos kirjoittajan oma vaimo on idiootti, niin se ei tarkoita sitä, että edes valtaosa naisista olisi itsekkäitä idiootteja. Minun mieskokemuksella minäkin voisin vetää johtopäätöksenä miehistä, että: ovat lapsen tasolle jääneitä, itsekkäitä mammanpoikia, juoppoja, narkkeja, sekakäyttäjiä, väkivaltaisia tunnevammaisia. Lähipiirissä näitä on ja on tullut seurusteltua jos vaikka minkälaisen tallaajan kanssa :D.

Kun pitää silmänsä auki ja tutustuu estotta maailmaan, verhot silmien edessä avautuvat ja huomaa, että naisia ja miehiähän on vaikka minkälaisia!

Voi elämän kevät teitä lukihäiriösiä feministejä. Älä lue rivien välistä mitä siellä ei ole.

Hoidan tonttini kotona, enkö ole sen ohella oikeutettu tekemään niitä asioita mistä olen kiinnostunut ja mitä haluan tehdä? Pitääkö minun olla naisen mielistelijä, tehdä naisen elo onnelliseksi? Kumpi on naisen onnellisuudesta ja arjen viihtyvyydestä vastuussa, minä vai nainen itse? Jos nainen vinkuu, että jää kotiin kun mulla on tylsää niin kenen vastuu on muuttaa tylsyys hauskuudeksi? Kuinka usein miehet vinkuu että on tylsää ja odottaa naisen muuttavan heidän elämän kivaksi kun itse muka eivät keksi mitään tekemistä?

Ap, mies,

Ps. enkä edes puhu omasta elämästäni vaan nainen-mies-asetelmasta ylipäätään.

Sinusta parisuhde on sitä e ja että joku siivoaa, laittaa ruoan ja antaa seksiä kun tarvitset, mutta useimmille naisille ei riitä miehen palvelijaksi pääseminen. Paras ratkaisu sinulle olisi nyt se että hankkisit parisuhteesi ostopalveluna. Maksaahan se, mutta eipähän tarvitse keskustella ja lisäksi saat kodinhoitopalvelusta verovähennystä vaikka prostituutiosta pitää maksaa täysi hinta.

Kumpi on naisen onnellisuudesta ja arjen viihtyvyydestä vastuussa, minä vai nainen itse? Jos nainen vinkuu, että jää kotiin kun mulla on tylsää niin kenen vastuu on muuttaa tylsyys hauskuudeksi?

Tuossa oli juuri ne perimmäiset kysymykset? Naiset voisivat vastata?

Nainen itse on vastuussa omasta onnellisuudesta, samoin mies, mutta parisuhteen toimivuudesta ja onnellisuudesta ovat molemmat vastuussa. Yhteistä aikaa tulee viettää riittävästi, mutta omaa aikaakin pitää molemmilla olla. Kompromisseihin pitää pystyä eikä toista saa halveksia. Kumpikaan ei saa parisuhteessa olettaa, että toinen on itsensä kopio, kiinnostunut samoista asioista, olla samanlainen. Molempien pitää antaa toisen olla sellainen mitä on, mutta molempien on tervettä parantaa huonoja puoliaan ja puutteitaan, tulla vastaan toista ja ottaa vastuu yhteisestä onnesta. Molempien on puhallettava yhteen hiileen.

Miltä kuulostaa?

Mutta ikävä kyllä suurimmalle osalle naisista tuo ei käy. Sen kertoo jo ne lukemattomat avaukset tässäkin foorumissa mun mies sitä ja tätä. Valitetaan jopa miehen pornon katselusta ja masturboinnista. Vaikka ne eivät pitäisi millään lailla kuulua toisille.

Netissä jos missä ihmisten pimeät puolet, ehdottomuus ja ääliömäisyys oikein korostuu. Toki ääliömäisiä naisia on olemassa, kuten ääliömäisiä miehiä. Ihmisiä on moneen junaan, niin naisia kuin miehiäkin. Minua äklöttää sukupuoleen sidottu yleistys, kun tosielämässä ne yleistykset eivät koskaan pidä täysin paikkansa. On olemassa vain hyvin erilaisia ihmisiä, toiset "parempia" kuin toiset.

No ok, sen verran yleistän, että netissä naiset varsinkin osaavat olla todella v*ttumaisia ;).

tehnyt myös sitä mitä itseä huvittaa! Perhe on ykkönen, mutta jos haluan matkalle, risteilylle, harrastukseen, olen aina lähtenyt kunhan raha ja lastenhoito on järjestyksessä. Mies tästä joskus nikotteli, vaikka oitsellä on työn puolesta aina pilvin pimein mahdollisuuksia. Naisten suurin virhe on- ei miesten kontrollointi- vaan se etteivät itse elä. Ja sitten haluavat ettivtä muutkaan elä vaan vajoavat suohon josta käytetään nimeä "perhe". Lapsista voi huolehtia oikein hyvin ja molemmilla on tilaa myös elää. usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa. ja siksi haluavat muiltakin sen ilon pois.

"...molemmilla on tilaa myös elää."

"...usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa."

Miten ihmeen kurjaa tai tylsää tällaisten ihmisten perhe-elämä oikein mahtaa olla, kun tuota "iloa" ja "omaa elämää" täytyy hakea perheen ulkopuolelta?

Siis harrastukset, ns. omat lomat tms. ymmärrän täysin, mutten noita syitä, joilla niiden tarpeellisuutta on nyt muutamassa viestissä perusteltu.

ilon lähde, mutta perheessä se ilon lähde on yleensä se äitiys (ja hyvässä liitossa vaimo, vielä paremmassa myös nainen) Mutta näiden lisäksi olen myös ihan se ihminen joksi synnyin ilman että olisin jonkun äiti, vaimo, rakastaja. Ja se on se ilo mikä naisilta usein katoaa. ja se ilo mistä puhuin. Että itse määritellään aina jonkun toisen ihmisen kauttaa, eikä sitä omaa persoonaa ihan vain omana itsenä kohta ole olemassakaan. ja silloin kaikki tekemiset on aina riippuvaisia jonkun toisen ihmisen jostain. Että täytyy kyllä olla aika rajoittunut jos ei käsitä ettei perhe-elämän ilo todellakaan ole se ainoa oikea. Mun perhe-elämä ei ole itenkään tylsää, päinvastoin tärkeä ja paljon iloa tuottava, mutta mä olen olemassa myös ilman perhettäni ja joskus se on se ilo mitä tarvitaan. Kun lapset ovat läsnä olen ÄITI, mutta joskus haluan olla ihan vain minä, ihminen, nainen ilman äidin velvollisuuksia. Kun niitä velvollisuuksia kyllä riittää. Ja väitän että lapsetkin kunnioittavat paremmin vanhempia joilla on myös se oma elämä ja oma ilo, eikä vain jotain mikä riippuu heistä ja palvelee heitä. ts lapset näkevät vanhempansakin ihmisinä, omina persoonina- ja se todellakin rikastuttaa heidän ihmiskäsitystään. Perheen laiminlyönti on sitten täysin oma asia. Ja voin kertoa että tuollaiset 50-vuotiaat tuttuni jotka ovat saaneet kaiken ilon vain perheen kautta ovat raivoissaan ,katkeria, pettyneitä itselleen siitä etteivät älynneet elää myös itse.

Minullakin on elämässäni muutakin kuin perheeni, puolisoni ja lapseni. Ja ihan olen sitä mieltä, että äitiyden myötä en ole kadottanut sitä itseäni, joka olin ennen lapsiani. Äitiys on tullut vähän kuin tuon aikaisemman päälle, ei sen tilalle. Ja iloakin riittää, niin perheen parissa kuin sen ulkopuolisissa jutuissa. Joten älä huoli, en usko ainakaan noista syistä katkeroituvani tai pettyväni itseeni sitten viisikymppisenä :D

Koska huomaan, että erimielisyytemme johtunee ilmeisesti lähinnä tuosta mitä tarkoitamme omalla elämällä, en usko että meidän kannattaa tästä tämän enempää vääntää.

hankkia koliikkivauvalle viikoksi hoitopaikka, ja tule sitten kertomaan kuinka onnistui :D



Sitäpaitsi kukaan täyspinen ihminen ei heitä omaa parin kuukauden ikäistä vauvaansa viikoksi hoitoon.

On taatusti olemassa sekä marttyyriksi alistuvia naisia, jotka todellakaan eivät osaa lähteä sieltä kotoa lasten luota mihinkään että poikamieselämää viettäviä perheen"isiä", joita ei paljoa kotona näy. Ja sitten on kaikkea tältä väliltä ja toisin päin ja paljon kommunikointiongelmiakin taatusti. Ei ole olemassa mitään yhdenlaisia miehiä ja yhdenlaisia naisia. Huoh, miksi taas tulinkaan tälle mustavalkopässinpäiden palstalle. -Poistun---

Kyllä on kaikenlaisia pässinpäitä. Pääasia olisi, että pystyttäisiin kotona keskustelemaan, mitä halutaan ja miksi.

Silloin kun on oikein pienet lapset ja varsinkin jos nukkuvat huonosti, ei tietysti ole kummankaan syytä karkailla pitkäksi aikaa. Meilläkin välillä vuorotellen nukuttiin vauvan kanssa toisessa huoneessa, että toinen sai nukkua koko yön välillä.

Joskus äidillä on isompi palkka, enemmän ylitöitä ja työmatkoja.

Ja toisaalta jotkut isät pitävät oikein mielellään vanhempain- ja hoitovapaita, esimerkiksi minä aikanaan. Ja olen kuullut, että joskus (kuinkahan monesti?) tämä ei äidin mielestä käy, koska "nämä vapaat kuuluvat äidille". Siis, vaikka isä haluaisi, ei käy!

Eikä kaikkia kotitöitä tarvitse väittää inhoavansa. Monet miehet tekevät mielellään korjaushommia, ja itse esimerkiksi tykkään silittää vaatteita, ja laittaa ruokaa, tiskaustakaan en vierasta. Pölyjen pyyhkimisestä en tykkää ollenkaan, ja sen tekeekin yleensä vaimo. Jne... siis voi kotona ihan oikeasti ja rehellisesti keskustella, mitä inhoaa ja mitä ei, ja jakaa hommia niin että molemmilla on mahdollisimman vähän omasta mielestään inhottavimpia hommia.

tiedä onko ap:n vaimokaan edes idiootti. Meinaan,että sen verran itsekeskeinen ajattelutapa ap:lla,että saattaisi vaimona pikkuisen pinna kiristyäkin.



Niin kuin lasten ja kodinhoitamisessa olisi kyse jostakin alistamisesta. Vapaa-ajan viettoa,harrastuksia ja seksielämää ei voi vetää samaan nippuun. Jos pakolliset kotityöt ja vastuu lapsista jaetaan,niin molemmille jää vapaata aikaa ja kaikki ovat tyytyväisiä. Asioista pitää vain sopia. Sopimisen pohjalla pitää vaan olla ymmärrys siitä,että kummankin tulee osallistua,eikä kumpaakaan saa kuormittaa äärimmilleen.

Sinusta parisuhde on sitä e ja että joku siivoaa, laittaa ruoan ja antaa seksiä kun tarvitset, mutta useimmille naisille ei riitä miehen palvelijaksi pääseminen. Paras ratkaisu sinulle olisi nyt se että hankkisit parisuhteesi ostopalveluna. Maksaahan se, mutta eipähän tarvitse keskustella ja lisäksi saat kodinhoitopalvelusta verovähennystä vaikka prostituutiosta pitää maksaa täysi hinta.

Koskaan en ole vaatinut ketään siivoamaan enkä laittamaan ruokaa. Vaan sitä että puolison kanssa tehdään asioita mitkä tuntuvat kummastakin mukavilta. Eikä vaadita toista tulemaan mukaan paikkoihin mihin ei itse halua tai tekemään asioita mitä ei itse halua.

Jos se keskustelu olisi keskustelua niin ei siinä mitään. Mutta kun yleensä joko jankataan vanhoja tai lässytetään tunteista ja rakkaudesta. Minusta puheilla ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan teoilla.

Sinä olet oikeassa, tunteet ja muut ovat vain lässytystä ja teot sitä oikeaa toimintaa. Oletko sinä parisuhteessa tai haetko aktiivisesti parisuhdetta? Meinaan vaan, että asenteesi kun on tuo, ettei kenenkään tarvitse tehdä eikä kuunnella mitään mikä ei itseä kiinnosta, niin miten monessa ihmissuhteessa ylipäätänsä luulet tuollaisen asenteen toimivan?

Eikö ihmissuhteet ole aina kompromisseja, vai toimivatko muut ympärilläsi aina siten, miten SINÄ haluat? Puhuvat niistä oikeista asioista oikeaan aikaan eivätkä jauha turhista tai varsinkaan tunteista? Onko sinulla laaja ystäväpiiri? Uteliaisuuteni heräsi.

Ihmissuhteet ovat kompromisseja. Jostain syystä naiset eivät tätä vaan tajua. Vaan yritetään määrätä kaikki. Jos mies siivoaa niin hän siivoaa väärin. Jos mies hoitaa lasta niin hän hoitaa sitä väärin. Jos mies tekee jotain hän tekee väärin. Jos mies haluaa seksiä niin hän tekee senkin väärin.

Jos sinä sanot että asunto siivotaan kerran päivässä. Miehesi sanoo että kerran kahdessa viikossa. Niin kompromissi on että kerran viikossa. Mutta tämä ei naisille sovi.

Jos seksissä mies pitäisi 5 minuutin seksistä ja nainen vähintään 20 minuutin niin eikö kompromissi ole 10 minuuttia? Käykö tämä naiselle? Jos mies haluaa vain yhdyntää ja nainen haluaa muutakin niin eikö kompromissi ole että joka toinen kerta pelkkää yhdyntää ja joka toinen kerta muutakin? Kävisikö tälläinen sinulle?

Minä olen naimisissa, on lapsia sekä paljon ystäviä. Asiat eivät todellakaan mene aina niin kuin minä haluan. Mutta en ikinä valita muiden teoista jos ne eivät vaikuta minuun.

Olen pahoillani, mutta en tunnista itseäni enkä muitakaan tuttujani tuosta kirjoituksestasi :(. Minä olen tottunut parisuhteissani kysymään todella paljon kumppanini mielipidettä ja kykenen myöntämään olevani esim. väärässä. Minä en siivoa kovin usein ja yleensä pyritään todelliseen kompromissiin asioissa. Minä annan perksi ja mies antaa, löydämme lopulta molempia tyydyttävän lopputuloksen.

Toki on tilanteita, joissa jompi kumpi on ehdottomasti jotain mieltä ja jos toiselle asia ei ole niin tärkeä, myönnytyksiä voidaan tehdä jompaan kumpaan suuntaan.

Meillä on molemmilla paljon omaa aikaa, paljon omia ja yhteisiä harrastuksia. Viihdytämme itseämme, mutta myös toisiamme.

Seksissä olemme kyllä pyrkineet saamaan joka kerta toisen tyytyväiseksi. Tai jos seksi ei minua jonain hetkenä NIIn hirveästi innosta, mutta en ole vastaankaan, annan miehelle enemmän mitä itse saan. Vastaavasti tilanteissa, joissa minä haluan enemmän kuin mies, mies antaa minulle nautintoa. Emme katso kellosta aikoja, se tappaa seksin jo heti alkuunsa. Hyväksymme molempien kieltävät vastaukset.

Joten en kykene tunnistamaan itseäni kirjoituksistasi lainkaan...en ilmeisesti ole Nainen.

On taatusti olemassa sekä marttyyriksi alistuvia naisia, jotka todellakaan eivät osaa lähteä sieltä kotoa lasten luota mihinkään että poikamieselämää viettäviä perheen"isiä", joita ei paljoa kotona näy. Ja sitten on kaikkea tältä väliltä ja toisin päin ja paljon kommunikointiongelmiakin taatusti. Ei ole olemassa mitään yhdenlaisia miehiä ja yhdenlaisia naisia. Huoh, miksi taas tulinkaan tälle mustavalkopässinpäiden palstalle. -Poistun---

Kyllä on kaikenlaisia pässinpäitä. Pääasia olisi, että pystyttäisiin kotona keskustelemaan, mitä halutaan ja miksi.

Silloin kun on oikein pienet lapset ja varsinkin jos nukkuvat huonosti, ei tietysti ole kummankaan syytä karkailla pitkäksi aikaa. Meilläkin välillä vuorotellen nukuttiin vauvan kanssa toisessa huoneessa, että toinen sai nukkua koko yön välillä.

Joskus äidillä on isompi palkka, enemmän ylitöitä ja työmatkoja.

Ja toisaalta jotkut isät pitävät oikein mielellään vanhempain- ja hoitovapaita, esimerkiksi minä aikanaan. Ja olen kuullut, että joskus (kuinkahan monesti?) tämä ei äidin mielestä käy, koska "nämä vapaat kuuluvat äidille". Siis, vaikka isä haluaisi, ei käy!

Eikä kaikkia kotitöitä tarvitse väittää inhoavansa. Monet miehet tekevät mielellään korjaushommia, ja itse esimerkiksi tykkään silittää vaatteita, ja laittaa ruokaa, tiskaustakaan en vierasta. Pölyjen pyyhkimisestä en tykkää ollenkaan, ja sen tekeekin yleensä vaimo. Jne... siis voi kotona ihan oikeasti ja rehellisesti keskustella, mitä inhoaa ja mitä ei, ja jakaa hommia niin että molemmilla on mahdollisimman vähän omasta mielestään inhottavimpia hommia.

Juuri näin! Minä vihaan imurointia, mies hoitaa aika usein. Minä pyykkään kaiken, pesen vessan, pyyhin pölyt ja keittiön, ruokaa laitamme tasapuolisesti, mies hoitaa tiskikoneen yms. Voimme myös vaihdella hommia, kysyn aina ennen siivousta, onko jotain mitä et nyt missään nimessä halua tehdä, tai vastaavasti sanon itse, että nyt en halua kyllä yhtään siivota. Homma on aina toiminut, kertaakaan emme ole tapelleet siivouksesta.

Ihanaa lukea näin fiksua tekstiä mieheltä näiden joidenkin pölvästien jälkeen, varsinkin tuo kirjoitus, missä mies lähti lätkimään viikoksi ja jätti vaimonsa yksin itkevän vauvan kanssa, sai kyllä pienoisen raivon pintaan miehen idioottimaisuuden takia. Ja ystävät kävivät täällä ihmettelemässä, että miten se vaimo muka tuosta nyt suuttui.

tehnyt myös sitä mitä itseä huvittaa! Perhe on ykkönen, mutta jos haluan matkalle, risteilylle, harrastukseen, olen aina lähtenyt kunhan raha ja lastenhoito on järjestyksessä. Mies tästä joskus nikotteli, vaikka oitsellä on työn puolesta aina pilvin pimein mahdollisuuksia. Naisten suurin virhe on- ei miesten kontrollointi- vaan se etteivät itse elä. Ja sitten haluavat ettivtä muutkaan elä vaan vajoavat suohon josta käytetään nimeä "perhe". Lapsista voi huolehtia oikein hyvin ja molemmilla on tilaa myös elää. usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa. ja siksi haluavat muiltakin sen ilon pois.

"...molemmilla on tilaa myös elää."

"...usein vaan naisilla ei ole mitään kontaktia siihen mistä tykkäävät ja mikä tuottaa iloa."

Miten ihmeen kurjaa tai tylsää tällaisten ihmisten perhe-elämä oikein mahtaa olla, kun tuota "iloa" ja "omaa elämää" täytyy hakea perheen ulkopuolelta?

Siis harrastukset, ns. omat lomat tms. ymmärrän täysin, mutten noita syitä, joilla niiden tarpeellisuutta on nyt muutamassa viestissä perusteltu.

ilon lähde, mutta perheessä se ilon lähde on yleensä se äitiys (ja hyvässä liitossa vaimo, vielä paremmassa myös nainen) Mutta näiden lisäksi olen myös ihan se ihminen joksi synnyin ilman että olisin jonkun äiti, vaimo, rakastaja. Ja se on se ilo mikä naisilta usein katoaa. ja se ilo mistä puhuin. Että itse määritellään aina jonkun toisen ihmisen kauttaa, eikä sitä omaa persoonaa ihan vain omana itsenä kohta ole olemassakaan. ja silloin kaikki tekemiset on aina riippuvaisia jonkun toisen ihmisen jostain. Että täytyy kyllä olla aika rajoittunut jos ei käsitä ettei perhe-elämän ilo todellakaan ole se ainoa oikea. Mun perhe-elämä ei ole itenkään tylsää, päinvastoin tärkeä ja paljon iloa tuottava, mutta mä olen olemassa myös ilman perhettäni ja joskus se on se ilo mitä tarvitaan. Kun lapset ovat läsnä olen ÄITI, mutta joskus haluan olla ihan vain minä, ihminen, nainen ilman äidin velvollisuuksia. Kun niitä velvollisuuksia kyllä riittää. Ja väitän että lapsetkin kunnioittavat paremmin vanhempia joilla on myös se oma elämä ja oma ilo, eikä vain jotain mikä riippuu heistä ja palvelee heitä. ts lapset näkevät vanhempansakin ihmisinä, omina persoonina- ja se todellakin rikastuttaa heidän ihmiskäsitystään. Perheen laiminlyönti on sitten täysin oma asia. Ja voin kertoa että tuollaiset 50-vuotiaat tuttuni jotka ovat saaneet kaiken ilon vain perheen kautta ovat raivoissaan ,katkeria, pettyneitä itselleen siitä etteivät älynneet elää myös itse.

Eikö kotona vauvaansa hoitava voi olla nainen, itsenäinen ihminen? Meneekö se sinun maailmassasi aina sillä tavalla, että imetysajan kotona olevat naiset ovat itsensä kadottaneita ressukoita ja ihminen löytää todella itsensä, kun menee heti töihin? Miksi nainen ei voisi olla sen kriittisen ajan kotona ja vasta sitten mennä sinne töihin? Vauva-aika ei kestä ikuisuuksia, lasta ei tarvitse imettää loputtomasti.

Ei se äiti sinne kotiin jää loppelämäksi, vaikka malttaisikin olla edes sen puoli vuotta vauvan kanssa kotona. Eikä se äiti tuossa ajassa itseään unohda, naiset ovat kautta aikojen olleet myös omia persoonia, naisia, itsenäisiä ihmisiä, vaikka ovat olleet imetysajan kotona. Uraakin ehtii luomaan vallan mainiosti sen puolen vuoden kotona olon jälkeen.

mutta sitten ei voi valittaa palkasta tai siitä että ei etene uralla. Juuri tuosta syystä naisia ei oteta johtaviin virkoihin.

elämä :D kuinka monta kertaa pitää puuttua tähän kärjistämiseen? Osaatko keskustella normaalisti? Jaa et, niin kun olet nainen ja kaikki lyödään läskiksi heti kun hommat ei mennytkään just niin kuin halusit. Tässäkin, kaikki on päin vittua ja ollaan ihan hermona jos KAIKKI ei mene kuten itse ajatellaan.

Jos omista rahoista menee 80% yhteisiin niin silloinko niitä ei ole jaettu yhtään? Vasta sitten kun 100% on myös naisen käytössä niin on jaettu?

Jos haluaa kerran vuodessa käydä yksin lomalla niin onko silloin "kokoajan luuhaamassa"?

Jos on viikon pois niin silloinko ei hoida lapsiaan koskaan?

Jos välillä tekee "miesten töitä" niin silloinko "ei koskaan hoida kotia"?

Ap:lta ja näiltä muilta naisten typeryydestä ja parisuhteen tylsyydestä kirjoittaneilta haluaisin kysyä: Miksi te ylipäätänsä hakeudutte parisuhteeseen naisen kanssa, kun niistä kumpikin näyttää herättävän teissä lähinnä inhoa, ärsytystä ja vastaanpurnaamista? Jos henkilö (on hän sitten mies tai nainen) - ei halua tehdä kompromisseja - haluaa olla vastuussa vain omasta onnellisuudestaan - omia rahojaan ei halua jakaa toisen hyväksi - lastaan ei halua hoitaa (ei ainakaan oih niin kamalan rasittavan työpäivän jälkeen) - yhteistä kotia ei halua esim. siivota ("akkojen/kodinhoitajien hommaa") - vapaa-aikansa haluaa viettää mahdollisimman pitkälti omissa harrastuksissaan tms. - vähintään kerran vuodessa pitää päästä tilanteessa kuin tilanteessa reissulle kavereiden kanssa, sillä kotielämä käy mielenterveydelle niin raskaaksi (vaikkei siellä kotona töiltä ja harrastuksilta juuri ehdi käymäänkään) - etc., etc. Miksette tee elämästänne helpompaa ja pysyttele sinkkuina? Teidän jutuistanne kun saa sen vaikutelman, että haette parisuhteesta lähinnä kodinhoitajaa ja seksiä (mikä sekin varmaan olisi mielestänne vähintäänkin mielenkiintoisempaa vaihtelevien partnerien kanssa.) Kumpaakaan saadakseen ei kuitenkaan pidä "alistua" parisuhteeseen. Kummankin voi jopa hoitaa niillä teille niin rakkailla omilla rahoilla, jos ei muuten onnistu.

Ymmärrän toki että sinulla on tunteet pinnalla ja se vaikeuttaa luetun ymmärtämistä, mutta jos nyt hengittäisit syvään ja lukisit mitä tuon viestini alussa luki. Tai no, autan sinua:

"Ap:lta ja näiltä muilta naisten typeryydestä ja parisuhteen tylsyydestä kirjoittaneilta haluaisin kysyä..."

Huomaatko? "Ap:lta JA näiltä muilta"

Nuo luetteloimani asiat esiintyivät eri viesteissä, joista ne yhdistin. Ymmärrätkö?

Jospa nyt sitten yrittäisit keskustella normaalisti? Vai etkö osaa, kun olet mies? Ja tuo jatkuva kärjistämisesi ("naiset sitä, tätä ja tuota negatiivista") - kuinka monta kertaa siihen pitää vielä puuttua????

(Tuo loppu oli sitten sarkasmia. Naurattaa vaan, kuinka umpisokea yllä lainaamani henkilö onkaan omille jutuilleen :D )

On taatusti olemassa sekä marttyyriksi alistuvia naisia, jotka todellakaan eivät osaa lähteä sieltä kotoa lasten luota mihinkään että poikamieselämää viettäviä perheen"isiä", joita ei paljoa kotona näy. Ja sitten on kaikkea tältä väliltä ja toisin päin ja paljon kommunikointiongelmiakin taatusti. Ei ole olemassa mitään yhdenlaisia miehiä ja yhdenlaisia naisia. Huoh, miksi taas tulinkaan tälle mustavalkopässinpäiden palstalle. -Poistun---

Kyllä on kaikenlaisia pässinpäitä. Pääasia olisi, että pystyttäisiin kotona keskustelemaan, mitä halutaan ja miksi. Silloin kun on oikein pienet lapset ja varsinkin jos nukkuvat huonosti, ei tietysti ole kummankaan syytä karkailla pitkäksi aikaa. Meilläkin välillä vuorotellen nukuttiin vauvan kanssa toisessa huoneessa, että toinen sai nukkua koko yön välillä. Joskus äidillä on isompi palkka, enemmän ylitöitä ja työmatkoja. Ja toisaalta jotkut isät pitävät oikein mielellään vanhempain- ja hoitovapaita, esimerkiksi minä aikanaan. Ja olen kuullut, että joskus (kuinkahan monesti?) tämä ei äidin mielestä käy, koska "nämä vapaat kuuluvat äidille". Siis, vaikka isä haluaisi, ei käy! Eikä kaikkia kotitöitä tarvitse väittää inhoavansa. Monet miehet tekevät mielellään korjaushommia, ja itse esimerkiksi tykkään silittää vaatteita, ja laittaa ruokaa, tiskaustakaan en vierasta. Pölyjen pyyhkimisestä en tykkää ollenkaan, ja sen tekeekin yleensä vaimo. Jne... siis voi kotona ihan oikeasti ja rehellisesti keskustella, mitä inhoaa ja mitä ei, ja jakaa hommia niin että molemmilla on mahdollisimman vähän omasta mielestään inhottavimpia hommia.

Juuri näin! Minä vihaan imurointia, mies hoitaa aika usein. Minä pyykkään kaiken, pesen vessan, pyyhin pölyt ja keittiön, ruokaa laitamme tasapuolisesti, mies hoitaa tiskikoneen yms. Voimme myös vaihdella hommia, kysyn aina ennen siivousta, onko jotain mitä et nyt missään nimessä halua tehdä, tai vastaavasti sanon itse, että nyt en halua kyllä yhtään siivota. Homma on aina toiminut, kertaakaan emme ole tapelleet siivouksesta. Ihanaa lukea näin fiksua tekstiä mieheltä näiden joidenkin pölvästien jälkeen, varsinkin tuo kirjoitus, missä mies lähti lätkimään viikoksi ja jätti vaimonsa yksin itkevän vauvan kanssa, sai kyllä pienoisen raivon pintaan miehen idioottimaisuuden takia. Ja ystävät kävivät täällä ihmettelemässä, että miten se vaimo muka tuosta nyt suuttui.

Ettei totuus unohtuisi - kyllä oli pitkästä aikaa (vuosien tauon jälkeen) mahtavaa lähteä viime vuonna muutaman päivän (urheilu)lomareissulle kavereiden kanssa! Ja kannustan kyllä vaimoakin lähtemään vastaavaan omien ystäviensä kanssa, jos vain tilaisuus tulee, ja malttaa lähteä lasten luota.

Muutaman päivän reissussa alkaa tulla sen verran ikäväkin, että taas muistaa kuinka tärkeä toinen on.

Enkä kiellä sitä, että totta kai on kotitöistäkin joskus riidelty, varsinkin alussa. Mutta on se kovasti vähentynyt, kun on keskusteltu ja varmaan opittu sopivat tavat ja roolitkin toistemme kanssa.