Niin makaa kuin petaa.. Anoppi sai nenilleen

Voihan tyttäresi kerran käydä siellä niin kuin anoppisi on teitä kerran auttanut. Sitten voi sanoa, että nyt ollaan sujut.

Nähtävästi miehesi ei ole koskaan elänyt vanhempiensa kanssa, koska ei ole sieltä mitään apua saanut? Ei kotia, koulutusta, apua nuoruusvuosina? Jos miehelläsi on ollut ns. normaali lapsuus, on suorastaan alhaista olla olematta nyt vanhempiensa apuna. Miestäsi ei kiinnosta !!! auttaa vanhempiaan, vaikka todennäköisesti juuri se sama pyörätuolissa istuva nainen valvoi miehesi vierellä, kun tämä oli lapsena sairas. Mistä te hankitte näitä itsekkäitä kusipäämiehiä? Perintöä odotellaan reilulta appiukolta, joka ei kuitenkaan aikanaan hoitanut lapsianne. Miksi appiukko ei ole paska, mutta anoppi on? Yhtä lailla se appi olisi voinut olla teillä apuna vai oliko hänkin kuin miehesi nyt eli ei huvittanut auttaa? Sydämestäni toivon, että kun sinä sairastut, katsoo miehesi sinua ja sanoo, että ei nyt huvita auttaa.

Ei se noin mene. Lapset eivät pääse valitsemaan perhettä, johon syntyvät. Kyllä se heistä huolehtiminen kuuluu vanhempien velvollisuuksiin. Vapaahetoiseksi suhde menee vasta sitten, kun lapset ovat aikuisia. Silloin kyse on vastavuoroisesta suhteesta. Jos mies on katsonut vuosikaudet, miten ilkeästi omat vanhemmat kohtelevat häntä ja hänen lapsiaan, niin en ihmettele päätöstä. Vanhempiaan ei voi valita.

Vanhempiaan ei voi valita, mutta nähtävästi vanhempien ainoa tehtävä on ensin kasvattaa lapset ja sitten olla ilmaisena kotiapuna näille. Paitsi tietty miesten, appiukkojen ei tarvitse hoitaa lapsenlapsia. Mies on katsonut vierestä vuosia, miten vaimonsa vaatii vanhaa äitiä auttamaan. Mies itse ei tietenkään voi huolehtia perheestä?

Mistä ihmeestä sinä revit tuon "Mies on katsonut vierestä vuosia, miten vaimonsa vaatii vanhaa äitiä auttamaan. Mies itse ei tietenkään voi huolehtia perheestä?"??? Jotkut ilmeisesti todellakin purkavat näihin ketjuihin jotain omia traumojaan. Heidän kommenteillaan kun ei näytä olevan mitään tekemistä annetun infon kanssa.

kun oma miehensä ei kykene perheestä huolehtimaan.

Tähän mäkin jään odottamaan vastausta :))))

Ap

Sinähän ilkut tuossa aloituksesi lopussa, että hähhää, olkoon anoppi mitä mieltä tahansa meistä, se ei pysty estämään meidän perimistä, koska appi se omaisuuden omistaa, ja se ei miestä jätä pois perinnönjaosta.



Älä sinä sitä väännä toiseksi, kun se on selvästi jokaisen luettavissa tuosta.



Ja muutenkin ihan otsikointiasi myöten kostonhimo paistaa läpi. Toinen juttu sitten, onko kosto anopille oikein, voi ollakin - mutta koska et kerro juurikaan esimerkkiä anoppisi ilkeydestä, on pakko tulla siihen johtopäätökseen johon moni muukin eli että et vaikuta kamalan aikuiselta ja miellyttävältä ihmiseltä.



Saan minäkin tästä haistattelut osakseni kuten tuon 13, jota innostuit haukkumaan ilmeisesti monen tehtailemasi komppauksen voimin. Anna palaa vaan, kun se näyttää sinua kovin huvittavan.

anoppi ei rajoita hänen avio-oikeuttaan poikansa perintöön testamentissaan, ap pääsee nauttimaan anopin ja apen perinnöstä aikanaan. Mistä hän mainitsee täysin selvästi aloituksensa lopussa, ilakoiden että eipä taida anoppi voida heitä jättää perinnöttä. Pikkuisenko olette osa lukutaidottomia.

jätti minut paitsioon aikanaan ja se teki kipeää. Oli niin paljon huomion viejiä, paljon tarvitsijoita ja paljon ääneen vaatijia. En alkanut taistelemaan, ihminen tehköön omasta tahdostaan sen mitä tekee. Lastenhoitoavun perässä en niinkään ollut, tosin olen siitä onnekas että appivanhempani ovat auttaneet lasten kanssa ja heillä on ollut siihen parempi tilaisuuskin.

Äitini istuu tällä hetkellä pyörätuolissa. Kyllä ne tarvitsijat ovat ympäriltä kaikonneet melkein kokonaan. Minulla taas on äitiini läheiset välit, koska nyt hänellä on aikaa kuunnella ja puhua. Konkreettia lastenhoitoapua en siis ole juuri koskaan häneltä saanut, mutta henkistä tukea on pari viime vuotta jaettu toisillemme runsaastikin ja pidän sitä arvossa. Hyviä neuvojakin olen saanut lasten ongelmien kanssa taistellessa.

En ymmärrä miksi minun pitäisi olla katkera jostain mitä paitsi olen joskus jäänyt. Minä elän tätä hetkeä ja hän on "läsnä" nyt. Helpompaa tietä olisin hänelle toivonut -samoin kuin itselleni.

Onko rakkaus suorittamista ja pyyteellistä vai voiko se ymmärtää vaihtelevia elämänolosuhteita ja ihmisen kykenemättömyyttä nähdä omaa epäreiluuttaan? Onko rakkaus puntari tai mittatikku? Ehkä appivanhempien kanssa on vaikeampi puhua rakkausaspektista, mutta uskon monen tilanteen suhteessa appivanhempiinkin menevän kivuttomammin kun miettii rakkauden pohjimmaista olemusta. Se ei välttämättä ole joka hetki tasan menevää vastavuoroista antamista ja ottamista. Eihän elämässä muutenkaan ole joka hetki puntit tasan joka suuntaan ja silti me pystymme elämään elämää suhteellisessa tasapainossa ja sovussa ympäristömme kanssa.

Lukekaa ajatuksella. Toisenkin kerran.

Itse ymärsin vasta nyt, mitä tarkoittaa hetkessä eläminen ja tuon kauniinmpaa kuvausta rakkaudesta en ole kuullut.

Kunpa kasvaisin ja kypsyisin pian tän kirjoittajan tasolle, niin voisi olla noin rauhassa itsensä ja ihmistensä kanssa.

Kiitos.

En väitä, että ap.n pitäisi anoppia hoitaa, mutta minuakin kosketti tämä kirjoitus! Ei kaikkea vääryyttä voi unohtaa, mutta on varmasti ihana päästä katkeruudesta ja elää sovussa itsen ja läheisten kanssa. Hienoa!

Ja samaten tuo, että kun osaa antaa anteeksi, osaa olla armollinen itselleenkin ja säästää itseään niiiiiiiin paljolta katkeruudelta ja vihalta ja negatiiviselta energialta.

Oletteko te lukutaidottomia? :D



Ei ihan tosi, pitääkö ihmisten tosissaan niellä kaikki mitä heille viskellään?

Jos anoppi on kohdellut väärin omaan poikaansa ja pojan perhettä, miksi siinä vaiheessa pitäisi anoppia kohdella silkkihansikkain?



Tottakai ap:n mies saa olla loukkaantunut ja pettynyt äitiinsä! Ja kun on loukkaantunut ja pettynyt, harva ihminen juoksee sen loukkaajan luokse kyynelet silmäkulmissa auttamaan.



Lapset eivät ole mitään velkaa vanhemmilleen, eikä kyllä vanhempienkaan ole pakko auttaa lapsiaan. Mutta sitten pitää myös varautua siihen, ettei se lapsi, jota on kohdeltu huonommin kuin muita, ole se joka ensimmäisenä on apuaan tarjoamassa hädän hetkellä.

anoppi ei rajoita hänen avio-oikeuttaan poikansa perintöön testamentissaan, ap pääsee nauttimaan anopin ja apen perinnöstä aikanaan. Mistä hän mainitsee täysin selvästi aloituksensa lopussa, ilakoiden että eipä taida anoppi voida heitä jättää perinnöttä. Pikkuisenko olette osa lukutaidottomia.

Jos appi kuolee ensin, saa leski avio-oikeuden perusteella puolet. Jos perittävänä on vain lesken asuma asunto, ei sitä tarvitse jakaa. Ap:n perhe maksaa perintöverot, mutta ei saa mitään.

Nauttiiko ap varmasti siitä, että maksaa perintöveroa? Anoppi kun voi myydä puolet asunnosta tyttärelleen pilkkahinnalla, joten kun anoppi kuolee, omistaa tytär 75% asunnosta ja ap:n mies 25%. Anopilta ei jää mitään perittävää, joten ainoa perintö on osuus asunnosta.

enkä minä tee mitään vastoin omaa tahtoani, minulle on tärkeää tehdä asiat katkeroitumatta, omasta valinnastani. Rahallisella perinnöllä ei minulle ole väliä (olen aina ollut sitä mieltä, että rakkaudenteko jälkeläisiään kohtaan olisi käyttää kaikki omaisuus elinaikanaan -ettei sitä jäisi kiusaksi ja suhteiden repijäksi), mutta henkisellä on.

Oli olemassa kaksi vaihtoehtoa. Joko lapsilla on kontakti mummiinsa tai heillä ei ole kontaktia mummiinsa. Tänä päivänä heillä on kontakti mummiinsa (aina ei niin ole ollut). Ehkä olen "maksanut" siitä sen hinnan, että olen jonain hetkenä niellyt hitusen ylpeyttäni. Mielestäni aikuinen ihminen voi joskus tehdä senkin, kokonaisuuden hyväksi. Sitä en voinut aavistaa, että jonain päivänä voisin itsekin poimia siitä näinkin kaunista hedelmää. Täydellistä ei tokikaan, eikä tarvitsekaan.

Joskus maksaa vaivan unohtaa menneet ja mennä sinne puolitiehen toista vastaan. Mutta ymmärrän sen, että joskus on siihen liian satutettu ja katkeroitumatta ei voisi enää kättään ojentaa.

jätti minut paitsioon aikanaan ja se teki kipeää. Oli niin paljon huomion viejiä, paljon tarvitsijoita ja paljon ääneen vaatijia. En alkanut taistelemaan, ihminen tehköön omasta tahdostaan sen mitä tekee. Lastenhoitoavun perässä en niinkään ollut, tosin olen siitä onnekas että appivanhempani ovat auttaneet lasten kanssa ja heillä on ollut siihen parempi tilaisuuskin. Äitini istuu tällä hetkellä pyörätuolissa. Kyllä ne tarvitsijat ovat ympäriltä kaikonneet melkein kokonaan. Minulla taas on äitiini läheiset välit, koska nyt hänellä on aikaa kuunnella ja puhua. Konkreettia lastenhoitoapua en siis ole juuri koskaan häneltä saanut, mutta henkistä tukea on pari viime vuotta jaettu toisillemme runsaastikin ja pidän sitä arvossa. Hyviä neuvojakin olen saanut lasten ongelmien kanssa taistellessa. En ymmärrä miksi minun pitäisi olla katkera jostain mitä paitsi olen joskus jäänyt. Minä elän tätä hetkeä ja hän on "läsnä" nyt. Helpompaa tietä olisin hänelle toivonut -samoin kuin itselleni. Onko rakkaus suorittamista ja pyyteellistä vai voiko se ymmärtää vaihtelevia elämänolosuhteita ja ihmisen kykenemättömyyttä nähdä omaa epäreiluuttaan? Onko rakkaus puntari tai mittatikku? Ehkä appivanhempien kanssa on vaikeampi puhua rakkausaspektista, mutta uskon monen tilanteen suhteessa appivanhempiinkin menevän kivuttomammin kun miettii rakkauden pohjimmaista olemusta. Se ei välttämättä ole joka hetki tasan menevää vastavuoroista antamista ja ottamista. Eihän elämässä muutenkaan ole joka hetki puntit tasan joka suuntaan ja silti me pystymme elämään elämää suhteellisessa tasapainossa ja sovussa ympäristömme kanssa.

Minä en pysty ymmärtämään sitä miten Joku voi hylätä lapsensa/ lapsenlapsensa, kohdella heitä moukkamaisesti ja vuosien päästä vaatia apua oman kuntonsa ylläpitämiseen. Minulla tai lapsillani ei ole mitään puhuttavaa anopin kanssa. Emme edes kunnolla tunne häntä. Minulla on tässä maailmassa paljon läheisempiäkin ihmisiä jotka tarvitsevat apuani. Ap

Hänkin oli aina sukset ristissä kaikkien kanssa. Kun leskiäitinsä kuoli, ei jäänyt mitään perittävää eli se täällä kuulutettu lakiosa oli tasan 0 euroa. Sen sijaan äitinsä oli eläissään jakanut omaisuutensa muille sukulaisille, erityisesti tuttavan siskolle ja tämän lapsille. Turhaan hän yritti esittää, että nämä olivat saaneet ennakkoperintöä, oikeudessa väitteeseensä ei uskottu. 15 vuoden aikana ehti aika hyvin antamaan lahjoja niille lapsenlapsille, jotka kävivät auttamassa.

Edelleen täällä näitä lukutaidottomia idiootteja. En voi uskoa että tää on jo varmaan viides pelle tässä ketjussa.

ap:lle ei jää perittävää, koska hän ei ole koskaan kohdellut anoppia inhimillisesti.

Että moni luulee miniän perivän anopin:)))))) ei voikun nauraa tälläiselle pikku pissapään kommenteille. Ihan tiedoksi sulle että vaikka ap ja miniä olisivatkin väleissä ei ap silti perisi anopiltaan mitään ilman testamenttia ( ja siitähän tässä ei puhuttu) Älä enää avaa suutasi jooko?

jota miehensä ei välttämättä saa. Jos poika ei auta vanhempiaan, ei se isä pitkään ole tasapuolinen vaan tekee näppärästi testamentin tyttärelle ja huolehtii siitä, että varsinaista perittävää ei loppupelissä jää. Lakiosan saa, mutta ei se ilahduta, jos sitä on 0 euroa.

Kannattaa muistaa, että myös appi kärsii siitä, että perhe ei saa apua. Harva mies jaksaa olla tasapuolinen, jos pojan vaimo kieltää lastenlapsia käymästä. Voi osua ap:n nilkkaan tuo perintöjuttu.

Oletteko te lukutaidottomia? :D

Ei ihan tosi, pitääkö ihmisten tosissaan niellä kaikki mitä heille viskellään?

Jos anoppi on kohdellut väärin omaan poikaansa ja pojan perhettä, miksi siinä vaiheessa pitäisi anoppia kohdella silkkihansikkain?

Tottakai ap:n mies saa olla loukkaantunut ja pettynyt äitiinsä! Ja kun on loukkaantunut ja pettynyt, harva ihminen juoksee sen loukkaajan luokse kyynelet silmäkulmissa auttamaan.

Lapset eivät ole mitään velkaa vanhemmilleen, eikä kyllä vanhempienkaan ole pakko auttaa lapsiaan. Mutta sitten pitää myös varautua siihen, ettei se lapsi, jota on kohdeltu huonommin kuin muita, ole se joka ensimmäisenä on apuaan tarjoamassa hädän hetkellä.

ei tässä ole kukaan sanonut, että nimenomaan ap itse miniänä, vaan hän pääsee miehensä kautta.

Josta hän aloituksensa lopussa ilakoi, että lällätilää, ei pysty anoppi heidän perhettään jättämään perinnöttä.

Luki-luki-luki.

Lapset eivät ole mitään velkaa vanhemmilleen, eikä kyllä vanhempienkaan ole pakko auttaa lapsiaan. Mutta sitten pitää myös varautua siihen, ettei se lapsi, jota on kohdeltu huonommin kuin muita, ole se joka ensimmäisenä on apuaan tarjoamassa hädän hetkellä.

Ap:n anoppi on kohdellut tämän miestä huonosti jo vuosia (esim aina suosinut tämän siskoa). Ap:n anoppille pojan lapset ovat olleet suunnilleen ilmaa; tosista lapsenlapsista sitävastoin anoppi on välittänyt. Anoppi on ts. kaikinpuolin kohdellut poikaansa ja tämän perhettä kylmän välinpitämättömästi.

Nyt anoppi on sitten itse sairastunut ja tarvitsee apua. Miksi ap:n miehen ja hänen perheensä pitäisi rientää auttamaan? Koska anoppi on ap:n miehen äiti? Miksi sillä nyt pitäisi olla merkitystä, kun ei sillä ilmeisesti ole ollut anopille merkitystä vuosiin, jollei jopa vuosikymmeniin?

Jokainen ratkaisee itse, onko tässä maailmassa hyvis vai pahis. Ap:n anoppi kallistunee tämän ketjun perusteella pahiksen puolelle, mutta entä ap? Oppivatko ap:n lapset äitinsä käytöksestä myötätuntoa heikompia kohtaan vai kenties sydämensä kovettamista? Minusta säälimättömyys ja pahan maksaminen pahalla eivät ole tavoiteltavia asioita. Monen mielestä nähtävästi ovat. Jokaisen olisi syytä ajatella, lisääkö toiminnallaan maailmaan hyvää vai pahaa. Ja valita toimintansa sen mukaan.

Valitettavasti elämämme ei ole sarjakuvaa jossa hyviksille on onnellinen loppu. Elämme tosi elämää jossa on ajateltava itseään ja lähimmäisiään. Se että emme suostu anopin pompoteltavaksi, ei tarkoita sitä että olisimme pahiksia. Välittämme meille rakkaista ihmisistä ja jaamme sitä hyvää minkä mekin olemme saaneet osaksemme silloin kun olemme sitä tarvinneet. Anoppi ei ole koskaan pyytänyt anteeksi käytöstään, eikä varmaan koskaan tule pyytämäänkään, näin ollen ei ansaitse meidän apuamme. Siksi sanoinkin niin makaa kuin petaa ja sitä pAitsi ei anoppi ilman apua jää, miehen sisko auttaa sen minkä pystyy ja loppuajan syyllistää meitä. Ap

Onneksi kaltaisesi ihmiset ihan itse tekevät katkeruudellaan elämästään helvetin. Voi olla, että tirautat aika ison kyyneleen kun perunkirjoituksesta palaava miehesi kertoo, että ei ollut muuta perittävää kuin velkaa.

Lapset eivät ole mitään velkaa vanhemmilleen, eikä kyllä vanhempienkaan ole pakko auttaa lapsiaan. Mutta sitten pitää myös varautua siihen, ettei se lapsi, jota on kohdeltu huonommin kuin muita, ole se joka ensimmäisenä on apuaan tarjoamassa hädän hetkellä.

Ap:n anoppi on kohdellut tämän miestä huonosti jo vuosia (esim aina suosinut tämän siskoa). Ap:n anoppille pojan lapset ovat olleet suunnilleen ilmaa; tosista lapsenlapsista sitävastoin anoppi on välittänyt. Anoppi on ts. kaikinpuolin kohdellut poikaansa ja tämän perhettä kylmän välinpitämättömästi. Nyt anoppi on sitten itse sairastunut ja tarvitsee apua. Miksi ap:n miehen ja hänen perheensä pitäisi rientää auttamaan? Koska anoppi on ap:n miehen äiti? Miksi sillä nyt pitäisi olla merkitystä, kun ei sillä ilmeisesti ole ollut anopille merkitystä vuosiin, jollei jopa vuosikymmeniin?

Sitä en tässä ap:n asiassa ymmärrä. Mitä pahaa appi on tehnyt, että hän on ansainnut ap:n vihat?

Enkä ymmärrä sitäkään, että jos anopilla ei ole yhtään omaisuutta, niin millä ihmeen rahoilla hän tyttärensä elämän rahoitti?

Sinähän ilkut tuossa aloituksesi lopussa, että hähhää, olkoon anoppi mitä mieltä tahansa meistä, se ei pysty estämään meidän perimistä, koska appi se omaisuuden omistaa, ja se ei miestä jätä pois perinnönjaosta.

Älä sinä sitä väännä toiseksi, kun se on selvästi jokaisen luettavissa tuosta.

Ja muutenkin ihan otsikointiasi myöten kostonhimo paistaa läpi. Toinen juttu sitten, onko kosto anopille oikein, voi ollakin - mutta koska et kerro juurikaan esimerkkiä anoppisi ilkeydestä, on pakko tulla siihen johtopäätökseen johon moni muukin eli että et vaikuta kamalan aikuiselta ja miellyttävältä ihmiseltä.

Saan minäkin tästä haistattelut osakseni kuten tuon 13, jota innostuit haukkumaan ilmeisesti monen tehtailemasi komppauksen voimin. Anna palaa vaan, kun se näyttää sinua kovin huvittavan.

Sinähän ilkut tuossa aloituksesi lopussa, että hähhää, olkoon anoppi mitä mieltä tahansa meistä, se ei pysty estämään meidän perimistä, koska appi se omaisuuden omistaa, ja se ei miestä jätä pois perinnönjaosta.

Älä sinä sitä väännä toiseksi, kun se on selvästi jokaisen luettavissa tuosta.

Ja muutenkin ihan otsikointiasi myöten kostonhimo paistaa läpi. Toinen juttu sitten, onko kosto anopille oikein, voi ollakin - mutta koska et kerro juurikaan esimerkkiä anoppisi ilkeydestä, on pakko tulla siihen johtopäätökseen johon moni muukin eli että et vaikuta kamalan aikuiselta ja miellyttävältä ihmiseltä.

Saan minäkin tästä haistattelut osakseni kuten tuon 13, jota innostuit haukkumaan ilmeisesti monen tehtailemasi komppauksen voimin. Anna palaa vaan, kun se näyttää sinua kovin huvittavan.

Kuinkahan monta kertaa se pitää tähän ketjuun kirjoittaa että sinäkin ymmärrät!

Jos minä kirjoitan että onneksi appiukko on reilu ja katsoo että molemmat lapsensa saavat yhtäpaljon niin SINÄ vain ja ainoastaan SINÄ tulkitset tuon lauseen " HÄ HÄÄ ME PERITÄÄN"

Sinä itse lisäilit juttuun vähän draamaa omasta päätäsi ja syytä voin vain arvailla... Olit oikeassa, minua todella huvittaa sinun älyvapaa tekstisi mikä on täysin sun omasta päästä!!!

Ja keksi päästäsi sitten se haistattelulause numero 13, odottelen....

Ap

Ei tunnu ap. onnelliselta omasta elämästään eikä ole anopillakaan ollut helppoa. Lapset on mennyt pesuveden mukana aikuisten naisten tapellessa.

Ei tunnu ap. onnelliselta omasta elämästään eikä ole anopillakaan ollut helppoa. Lapset on mennyt pesuveden mukana aikuisten naisten tapellessa.

Surullista että joillakin lapsilla on äiti joka ei ymmärrä edes lukemaansa, mitähän lapsistakin tulee..

Lapset eivät ole mitään velkaa vanhemmilleen, eikä kyllä vanhempienkaan ole pakko auttaa lapsiaan. Mutta sitten pitää myös varautua siihen, ettei se lapsi, jota on kohdeltu huonommin kuin muita, ole se joka ensimmäisenä on apuaan tarjoamassa hädän hetkellä.

Ap:n anoppi on kohdellut tämän miestä huonosti jo vuosia (esim aina suosinut tämän siskoa). Ap:n anoppille pojan lapset ovat olleet suunnilleen ilmaa; tosista lapsenlapsista sitävastoin anoppi on välittänyt. Anoppi on ts. kaikinpuolin kohdellut poikaansa ja tämän perhettä kylmän välinpitämättömästi. Nyt anoppi on sitten itse sairastunut ja tarvitsee apua. Miksi ap:n miehen ja hänen perheensä pitäisi rientää auttamaan? Koska anoppi on ap:n miehen äiti? Miksi sillä nyt pitäisi olla merkitystä, kun ei sillä ilmeisesti ole ollut anopille merkitystä vuosiin, jollei jopa vuosikymmeniin?

Sitä en tässä ap:n asiassa ymmärrä. Mitä pahaa appi on tehnyt, että hän on ansainnut ap:n vihat?

Enkä ymmärrä sitäkään, että jos anopilla ei ole yhtään omaisuutta, niin millä ihmeen rahoilla hän tyttärensä elämän rahoitti?

Appi olisi tehnyt jotain pahaa? Ja että ap vihaisi appeaan?

Mulla jäi varmaan joku luku lukematta? Vai onko tää sun omaa tulkintaa??

Lapset eivät ole mitään velkaa vanhemmilleen, eikä kyllä vanhempienkaan ole pakko auttaa lapsiaan. Mutta sitten pitää myös varautua siihen, ettei se lapsi, jota on kohdeltu huonommin kuin muita, ole se joka ensimmäisenä on apuaan tarjoamassa hädän hetkellä.

Ap:n anoppi on kohdellut tämän miestä huonosti jo vuosia (esim aina suosinut tämän siskoa). Ap:n anoppille pojan lapset ovat olleet suunnilleen ilmaa; tosista lapsenlapsista sitävastoin anoppi on välittänyt. Anoppi on ts. kaikinpuolin kohdellut poikaansa ja tämän perhettä kylmän välinpitämättömästi. Nyt anoppi on sitten itse sairastunut ja tarvitsee apua. Miksi ap:n miehen ja hänen perheensä pitäisi rientää auttamaan? Koska anoppi on ap:n miehen äiti? Miksi sillä nyt pitäisi olla merkitystä, kun ei sillä ilmeisesti ole ollut anopille merkitystä vuosiin, jollei jopa vuosikymmeniin?

Sitä en tässä ap:n asiassa ymmärrä. Mitä pahaa appi on tehnyt, että hän on ansainnut ap:n vihat? Enkä ymmärrä sitäkään, että jos anopilla ei ole yhtään omaisuutta, niin millä ihmeen rahoilla hän tyttärensä elämän rahoitti?

Appi olisi tehnyt jotain pahaa? Ja että ap vihaisi appeaan? Mulla jäi varmaan joku luku lukematta? Vai onko tää sun omaa tulkintaa??

minusta sen voi tulkita vain siten, että miniä ei välitä apesta ja suorastaan vihaa tätä. Outoa nimittää miestä toisaalta reiluksi, mutta toisaalta kieltää tältä lastenlapset.

Tässä taisi olla kyse anopista.

Jokainen ratkaisee itse, onko tässä maailmassa hyvis vai pahis. Ap:n anoppi kallistunee tämän ketjun perusteella pahiksen puolelle, mutta entä ap? Oppivatko ap:n lapset äitinsä käytöksestä myötätuntoa heikompia kohtaan vai kenties sydämensä kovettamista? Minusta säälimättömyys ja pahan maksaminen pahalla eivät ole tavoiteltavia asioita. Monen mielestä nähtävästi ovat. Jokaisen olisi syytä ajatella, lisääkö toiminnallaan maailmaan hyvää vai pahaa. Ja valita toimintansa sen mukaan.

Valitettavasti elämämme ei ole sarjakuvaa jossa hyviksille on onnellinen loppu. Elämme tosi elämää jossa on ajateltava itseään ja lähimmäisiään. Se että emme suostu anopin pompoteltavaksi, ei tarkoita sitä että olisimme pahiksia. Välittämme meille rakkaista ihmisistä ja jaamme sitä hyvää minkä mekin olemme saaneet osaksemme silloin kun olemme sitä tarvinneet. Anoppi ei ole koskaan pyytänyt anteeksi käytöstään, eikä varmaan koskaan tule pyytämäänkään, näin ollen ei ansaitse meidän apuamme. Siksi sanoinkin niin makaa kuin petaa ja sitä pAitsi ei anoppi ilman apua jää, miehen sisko auttaa sen minkä pystyy ja loppuajan syyllistää meitä. Ap

Onneksi kaltaisesi ihmiset ihan itse tekevät katkeruudellaan elämästään helvetin. Voi olla, että tirautat aika ison kyyneleen kun perunkirjoituksesta palaava miehesi kertoo, että ei ollut muuta perittävää kuin velkaa.

Välittämiseni pitää ostaa? Aika monella ihmisellä on tarve itse värittää juttuun omiansa että pääsevät ilkkumaan.. Se kertoo aika paljon ihmisestä..

Toisekseen monelle näyttää olevan tärkeää perintö kun kuittailevat samaan tapaa kuin anoppi " ei oo muuta perittävää kuin velkaa"

Kerro nyt ihmeessä miksi minä itkisin jos anopilta ei jää mitään meille ( jonka jo tosin aloituksessa mainitsin ettei jää) minä olen itkuni jo itkenyt kun anopilta ei jäänyt perinnöksi lapsille muistoja mummosta ja lapsetkin ovat sen hyväksyneet. Minä en ole katkeroitunut, sanoinhan että anoppi on minulle tuntematon ihminen ollut jo vuosia. Meidän elämämme on pyörinyt onnellisesti jo vuosia ilman anoppia.

Ainoa mitä ihmettelin oli että nyt vuosien jälkeen meiltä pyydetään apua kun muutoin ei olla oltu yhteydessä ja kun emme halua enää sekoittaa ilkeää ihmistä elämäämme aloitetaan haukkuminen.

No ehkä sinä olet anoppiin kaltainen ihminen ja näin ollen en voi ymmärtää sinua ikinä. Mutta ei se minun elämästäni helvettiä tee.

Ap