Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, joita miehen pettäminen satutti näin paljon?
18.09.2012 |
Kahdeksan kuukautta aikaa ja olen yhä edelleen ihan hajalla. Ollaan vielä yhdessä. Alussa tuntui, että me saadaan homma toimimaan, mutta nyt en ole enää varma. Mies haluaisi kovasti saada kaiken kuntoon, lopetti suhteen ja on pyydellyt kovasti anteeksi ja huolehtinut musta paremmin kuin hyvin. Mulla vain on tässä tässä kuukausien kuluessa kadonnut kunnioitus, ihailu ja luottamus miestä kohtaan.
Pahinta on tämä masennus, jonka pettäminen sai aikaan. Nyt syön masennuslääkkeitä, unilääkkeitä ja rauhoittavia, että pystyn jotenkin toimimaan. Hajosin ihan kokonaan ja tuntui että elämältä meni pohja. Töissä kaikki menee päin persettä. Yhdessä ollaan oltu 20 vuotta ja olen uskonut ja luottanut mieheeni kuin kallioon. Ja valetta kaikki.
Voi kun te toiset naiset tietäisitte missä olette osallisena. Että miten toinen ihminen voi särkyä. Odottaisitte niin kauan, että mies eroaa ja nappaisitte sitten.
Kommentit (117)
Mieheni petti minua muutama vuosi sitten. En olisi voinut koskaan kuvitella sellaista, joten olin hyvin järkyttynyt pettämisestä. Erityisesti minua loukkasi luottamukseni pettäminen. Meilläkin pettäminen tapahtui työkaverin kanssa ja mies vielä jatkoi samassa työpaikassa.
Jonkin aikaa itsetuntoni oli hyvin maassa. Olin katkera, vihainen, epäileväinen ja ties mitä muuta. Kunnes yhtenä päivänä tajusin, että minun täytyy itse arvostaa itseäni. Jos mies ei tajua minun ainutlaatuisuutta ja osaa arvostaa minua, hän voi rauhassa lähteä ties minne. Päätin siis itse arvostaa itseäni ja huomata kaikki hyvät ominaisuuteni. Ostin lisäksi kivoja vaatteita ja panostin muutenkin ulkonäköön. En enää kaivannut miehen hyväksyntää, enkä suoraansanottuna ollut riippuvainen siitä, kelpaanko hänelle vai en. Tänä päivänä suhteemme voi hyvin. Kelpaan hyvin miehelleni ja hän minulle. Toisaalta olen myös oppinut, että elämäni ei kaatuisi, vaikka suhteemme syystä tai toisesta päättyisikin. Pärjäisin ihan hyvin itseksenikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekoa ei voi unohtaa, mutta anteeksi voi antaa toisen hölmäilyn.
Mieheni ei tietääkseni ole pettänyt, enkä uskalla ajatellakaan sinne asti. Ex-tyttöystävä kaukaa nuoruudesta otti häneen pari kk sitten yhteyttä, ihan vain hyviä kavereita ovat. Miksi tapaaminen piti järjestää salassa multa? Mies väittää, ettei halunnut kertoa tapaamisesta, jotten hermostuisi. Enemmän hermostun valehtelusta. Miksi he edelleen pitävät yhteyttä? Tapaaminen ei ole tällä hetkellä mahdollista, tiedän sen, mutta jo salassa viestittely repii mua rikki. Luulen, ettei mies tiedä, mitä peliä tuo nainen pelaa. Pelkään, ettei hän tajua, että näinkin pitkä suhde (20 v.) ei ole itsestään selvää. Mies on loukkaantunut, kun olen ottanut asian puheeksi, vaikka mä olen mielestäni se, jolla on syytä loukkaantua. Sitä paitsi, lapsillekin opetan, että jos satuttaa toista vaikka vahingossa, pitää pyytää anteeksi. Mies taas kaataa kaiken mun päälle: että mä olen mustasukkainen ja vainoharhainen. Mitään fyysistä ei voi tapahtua. Mutta mua satuttaa salailu ja peittely, koska jos en voi luottaa mieheeni, keneen voin? Voinko laskea enää hänen varaansa? Hän on mulle läheisin ihminen maailmassa, mutta hän kääntää mulle selkänsä. En haluaisi epäillä, ja uskottelen itselleni, että vain paisuttelen asioita, mutta tässä sitä taas mennään. Huoh.
salaa ex-tyttöystävää sun selkäsi takana niin saat kyllä hieman huolestua. Jos asiassa ei olisi salattavaa niin kertoisi sulle rehellisesti, ja avoimesti missä mennään. Pistäsin kundin koville.
sain tietää 2 kk ennen toisen lapsen synnytystä (!!). Oli ihan hirveetä...meilläkin 12 v suhde takana...
Valitsin miehen kanssa terapian tien, kävimme yhdessä ja erikseen, koska halusimme katsoa, voidaanko korjata suhde paremmaksi kuin ennen pettämistä.
Nyt on kulunut vuosi, ja meillä on eämä kohdallaan. Vaikeeta oli välillä pitkäänkin, mutta hengissä selvittiin - ja luottamus on palautunut, koska mies on niin selvästi muuttunut. Hän on siis hoitanut kuntoon niitä syitä, miksi alkoi pettää - huonoa itsetuntoaan, heikkoa itsetuntemustaan, kommunikaatiokyvyttömyyttään...On ihan erilainen isä lapsillemme, ihan erilainen aviomies mulle...
Ei kannata jäädä murehtimaan, vaan ottaa aktiivisempi ote elämään. Hakeudu terapiaan - laita elämäsi kuntoon. jos et terapian jälkeenkään pysty luottamaan mieheesi, lähde eteenpäin. Vahvempana, vähemmän sinisilmäisenä. Mutta muista - kyllä niitä avioliittoja voi korjatakin.
Mekin tehtiin kaikkemme avioliiton eteen, terapiassa käytiin yhdessä ja erikseen.
Kamalinta siinä kaikessa oli juuri se, että jotenkin ei voinut uskoa sitä tapahtuvan MEILLE! Meillä oli kaikki niin hyvin. Seksi sujui ja sitä oli paljon. Mies sanoi joka päivä kuinka minua rakastaa ja yht`äkkiä, naps, oli käynyt kännissä jotain naista panemassa.
Terapia auttoi, mies yksin selvitti niitä syitä miksi näin teki, vaikka kotona oli kaikki kunnossa. Nyt elämä alkaa pikku hiljaa voittaa, mutta jonkin verran on vielä matkaa siihen luottamuksen takaisin saamiseen.
miehen pettäminen työkaverin kanssa selviää ja samalla muitakin aikaisempia sivusuhteita.
Täydellinen järkytys. Olisin ollut valmis vielä jotakin yrittämään, jos mies olisi katunut. Koska ei katunut, ero oli ainoa vaihtoehto.
Satuttaa niin paljon, että sitä tajua ellei ole itse kokenut. Samanlainen sunne siitä, että mikä meidän suhteessa olikaan totta. Eletty elämä pyyhkiytyi ja pohja meni.
Aikaa on kulunut 1,5 vuotta. En käytä masennuslääkkeita ja selviydyn työsäni jotenkuten. Pidän itsestäni huolta, tapaa uutta miestä. Silti kipeät muistot ovat mielessä joka päivä ja kyyneleet ovat silmissä joka päivä.
Yritän anataa anteeksi ja unohtaa. Käyn terapiassa. Suurin viha miestä kohtaan on mennyt ohi, ne hyvät muistot ovat melkeinpä rankimpia tällä hetkellä. Silti haluaisin huutaa hänelle: "Sinä tuhosit elämäni, itsetuntoni, mielenterveyteni...ja pahoinimitelit minut henkisesti. Miten saatoit satuttaa näin paljon?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tunnevammainen ja en tiedä lohduttaako se yhtään että tavallaan jopa kadehdin teitä jotka pystytte rakastamaan noin paljon. Kyllähän se sitten varmaan satuttaa että noin käy, mutta eihän se teidän vika ole että mies teki rumia asioita. Eikä se poista sitä että olette rakastaneet vuosikymmeniä ja paljon. Rakastamisessa elämäinen on hienoa asia. Sitten kun saatte surtua surunne pois, voitte rakastaa uudestaan ja toivottavasti sellaisen ihmisen kanssa joka ansaitsee se paremmin. Ja joka tapauksessa rakkaus on siinä se itseisarvo, ei se että onko se sit ikuista. Minusta. Niinsanotusti matka on tärkein, ei päämäärä.
Itse täällä toivon että voikun toi mies löytäisi jonkun että pääsisin siitä eroon. Koskaan en ole ketään miestä rakastanut, ja ilman lapsiani mulla ei olisi edes pienintäkään käsitystä siitä mitä rakkaus ylipäänsä on. Suoraan sanottuna ottaisin mieluimmin kyvyn rakkauteen ja pettämisen, kuin tällaisen elämän.
Mutta mulle hän valehteli menoistaa silmiin katsoen ja usein tuli tän toisen naisen luota suoraan mun sänkyyn. Olisin ehkä selvinnyt jostain kertakännipanosta, mutta en suhteesta työkaverin kanssa.
*Kuinka miehet pystyy tulemaan sändystä sänkyyn :/ mä en ole ymmärtänyt tätä koskaan. Itse en pystyisi rakastelemaan kahden ihmisen kanssa, tavallaan yhtäaikaa. Ja mitä se haki siitä toisesta jos kerran teilläkin on vielä seksiä, ei ymmärrä :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka en koston kannalla ollekkaan toisaalta mutta tasaa tilit. Suomi 24 treffipalstalta joku uusi miesystävä ja menet sen kanssa treffeille ja kerrot miehelle, että "tapasit uuden mielenkiintoisen ihmisen" ja kävi vahinko. Sittenmpä voitte yhdessä keskustella onko mies valmis antamaan anteeksi ja unohtamaan.
Mustasukkaisia, omistuksenhaluisia.
Toki pettäminen loukkaa, mutta ei ketään voi omistaa - antakaa tilaa. Älkää epäilkö turhasta.
Älkää pistäkö puun ja kuoren väliin - se se vasta ajaa kauemmas toisesta. Oma hyvinvointi ei saa olla kiinni siitä mitä toinen tekee tai jättää tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan sata salettiin perisuomalainen tarina.Luulet,että kaikki on hyvin,vaikka annat miehelle pillua vain kerran kuussa tai kahdessa.Ei se kuule edes 20 vuotta sonnin himoja poista.Itse varoitin aikanaan eukkoa kotona,että jos ei ala perkele pesää tulemaan vähintään kerran viikossa tämä lähtee.Vittu kannat leivän pöytään ja painat yötäpäivää hommia,että ämmällä olisi kauniit vaatteet jne.ja toinen palkitsee pihtaamalla pillua.
Itsehän tein tahallani sitten kaljapäissäni sen,että panin sen työkaveria saunaillan päätteeksi ja samaan syssyyn heitin akan pihalle ja en ole päivääkään katunut.
Ihmetteli,kyseli ja soitteli kuukausia perään ja aiiiii että teki hyvää sanoa sille lehmälle päin näköä,että olisiko kannattanut aikanaan uskoa hyvällä.piste.
Täällä sivuilla on elämän kokemusta anteeksi annosta. Tosi lohduttavia ja aitoja. Se on todella pitkä prosessi.. Joku joka satuttaa kovasti. Ei kaipaakaan saavansa anteeksi. Silloin hän ei tajua miten on toista satuttaut. Silti on itsensä tähden hyvä päästä anteeksiantamuksen tilaan. Katkerana ei voi iloita itsensä eikä toisten puolesta. Eikä lohduttaa niitä joilla on vaikeaa. Vaan ihmisestä tulee piikikäs ja pisteliäs. No se on asia jota saa aina työstää..itsestä pois.KATKERUUS.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tollanen reaktio ja YLIANNOS LÄÄKKEITÄ?
Mene jonnekin hoitoon hyvä ihminen.
Ennen kuin miehesi saa jonkun superahdistuksen.
tollanen reaktio ja YLIANNOS LÄÄKKEITÄ?
Mene jonnekin hoitoon hyvä ihminen.
Ennen kuin miehesi saa jonkun superahdistuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluat, että liitollanne on tulevaisuus, menkää tai mene pariterapiaan. Ole siellä rehellinen tuntemuksistasi, niin saat apua. Ihan varmasti sinulla on mahdollisuus luottaa ja kunnioittaa, jos haluat tehdä sen eteen töitä.
Kaikki pettää josspain vaiheessa ja jollain tavalla kuitenkin. Olen itse sekä petetty että pettäjä, itsestänikään en olisi ikinä uskonut, enkä tehnyt sitä salassa enkä koskaan valehdellut miehelleni, mutta niin vain ihastuin, petin ja lähdin. Kuitenkin tunnen rakastavani miestä edelleen, joten ainakin olen saanut ymmärrystä pettäjämiehiä kohtaan.
Olisikin maailma niin mustavalkoinen! Itse olen sitä mieltä, että kriisi voi todella parantaa suhdetta. Meilläkin oli niin puhumatonta, ei läheisyyttä, ei mitään. Mies ei halunnut tehdä kanssani mitään, käydä missään, keskustelu ei auttanut. Sairasta mutta totta, pettämiseni oli viimeinen hätähuuto.
Tälläisistä tapahtumista oppii ainakin sen, ettei oma onni ja elämä ole koskaan miehestä kiinni, ei kenestäkään. Kenestäkään ei saa tulla niin tärkeää että koko maailma romahtaa, paitsi omista lapsistaan. Mielestäni olet yrittänyt jo ihan tarpeeksi kauan ja kärsinyt tarpeeksi. Jätä mies ja aloita uudelta pohjalta rakentamaan elämääsi. Ja aloita uusi suhde vasta kun olet täysin ehjä, puhtaalta pöydältä.Käy terapiassa ja ota aikalisä. Uutta tulevaisuutta kohti. Nyt kun katsot miestsi, muistat aina hänen petolliisuutensa.
Mielestäni kukaan ei ansaitse anteeksi antoa pettämisen jälkeen, ihminen ei ole eläin ja viettiensä pauloissa vaan tekee omat päätöksensä harkiten ja tietoisena riskeistä. Tietoisena kuinka romuttaa koko yhteisen elämän ja toisen maailman muutamissa minuuteissa huuman vuoksi. Itse en arvosta sellaista ihmistä ollenkaan eikä sellainen kuulu elämääni. Ihastumisia voi kenelle hyvänsä tulla pitkän elämän aikana, on eria-asia viekö asiaa pidemmälle ja otaa tietoisen riskin.
Miksi pitäisi antaa anteeksi?
En ole antanut isälleni anteeksi, että hakkasi minua lapsena. En ole antanut ensimäiselle miehelleni anteeksi, että pani parasta kaveriani.
Miksi pitäisi antaa anteeksi, koska he eivät ole pyytäneet.
En silti vello katkeruudessa tai vihassa. Säälin vain heitä. Mutta en todellakaan aio ikinä antaa anteeksi.
Hei
Kirjoituksestasi on kohta vuosi aikaa, oletteko vielä yhdessä ?
Minä kirjoitan miehen näkökulmasta. Tarinani on seuraava: Naimisissa n: 25 v.
ei mitään erikoista suhteessa, lapset aikuisia, sitten koko maailma hajosi.
Ei mitään ennakkovaroituksia tai ajatuksia. Aina ollut 100 % luottamus.
Oliko sitten "miehen" vaisto, katsoin vaimoni kännykkää ja uusimpia viestejä,
oli muuten eka kerta. Jotenkin näin, Hei rakas, menen aamulla lääkäriin ja soittelen kun tulen sieltä. Rakastan ja kaipaan sinua.
No, numero ylös ja eniroon, vieras mies. Kännykkä mukaan ja vessaan.
Tekstareita olikin sitten tosi paljon, ei epäillystäkään mitä on tapahtunut.
Asia pöydälle ja keskustelemaan, hän ei kieltänyt tapahtunutta, ja ilmaantui myös ,että hänellä oli ollut puolen vuoden suhde erääseen mieheen ja nyt sitten tämä toinen mistä hän jäi kiinni, oli jatkunut joitakin viikkoja.
Asiasta keskusteltiin ja päätimme jatkaa. No ei tässä vielä kaikki, pari viikkoa ja
vaimoni ilmoitti, joudut nyt syömään "kuurin". Sain häneltä Klamydian, voi v...u.
Päätimme silti vielä jatkaa. Kävimme pariterapiassa ja muutenkin keskustelimme asiasta fiksusti. Nyt on kulunut kaksi vuotta tapahtumasta, olen
masentunut, syön mielialalääkkeitä, nukun huonosti, olen väsynyt jne. Ei tahdo vaan jaksaa. Ilo on kadonnut elämästä. Ero on yhä mielessä. Vai onko se sittenkään oikea ratkaisu,täytyykö vain jaksaa ja jaksaa , ja toivoa asian joskus jäävän taka-alalle, niin että pystyisi elämään eden suurinpiirtein normaalia elämää. Vaikka pettäjiä on paljon , niin kukaan ei voi koskaan sanoa petetylle: tiedän miltä sinusta tuntuu, olen kokenut saman. Kaikki käsittelevät asioita eri tavoin. Minä olen itse niin parisuhteesen sitoutunut, että pettäminen tuntuu
todella PAHALTA. Minulle tämä asia on niin, en ajattele asiaa enää joka päivä,
mutta vaikeinta on elää tämän jutun kanssa ja miettiä pystyykö ylipäätään koskaan asian kanssa elämään ja selviytymään jokaisesta päivästä.
Jaksaakaa kaikki petetyksi tulleet
Mieheni ei tietääkseni ole pettänyt, enkä uskalla ajatellakaan sinne asti. Ex-tyttöystävä kaukaa nuoruudesta otti häneen pari kk sitten yhteyttä, ihan vain hyviä kavereita ovat. Miksi tapaaminen piti järjestää salassa multa? Mies väittää, ettei halunnut kertoa tapaamisesta, jotten hermostuisi. Enemmän hermostun valehtelusta.
Miksi he edelleen pitävät yhteyttä? Tapaaminen ei ole tällä hetkellä mahdollista, tiedän sen, mutta jo salassa viestittely repii mua rikki. Luulen, ettei mies tiedä, mitä peliä tuo nainen pelaa. Pelkään, ettei hän tajua, että näinkin pitkä suhde (20 v.) ei ole itsestään selvää.
Mies on loukkaantunut, kun olen ottanut asian puheeksi, vaikka mä olen mielestäni se, jolla on syytä loukkaantua. Sitä paitsi, lapsillekin opetan, että jos satuttaa toista vaikka vahingossa, pitää pyytää anteeksi. Mies taas kaataa kaiken mun päälle: että mä olen mustasukkainen ja vainoharhainen.
Mitään fyysistä ei voi tapahtua. Mutta mua satuttaa salailu ja peittely, koska jos en voi luottaa mieheeni, keneen voin? Voinko laskea enää hänen varaansa? Hän on mulle läheisin ihminen maailmassa, mutta hän kääntää mulle selkänsä. En haluaisi epäillä, ja uskottelen itselleni, että vain paisuttelen asioita, mutta tässä sitä taas mennään. Huoh.