Voihan.. olen raskaana, enkä saa lapsen isää edes puhelimeen..

Mä en ihan ymmärrä tätä aggression määrää enkä vaatimuksia siitä että naisen kuuluu kantaa 100% vastuu koska on ihan itse itsensä tilanteeseen järjestänyt. Ja miesrukkaa säälitellään että nyt se ap huijaa miehen isäksi.

Salaa raskaaksi hankkiutuminen eli pillereillä huijaaminen on asia erikseen... Mutta tässä tilanteessa MOLEMMAT olivat tietoisia heikosta ehkäisystä, vastuu jakautuu kyllä tasan molemmille. Miestä ei missään vaiheessa huijata. Vai oletteko sitä mieltä että jos mies ei halua lapsia niin tuo haluamattomuus sysää joka tilanteessa automaattisesti 100% vastuun naiselle. Eli mies voi painella vapaasti menemään ilman kumia ja mahd. vahingon sattuessa voi vaan todeta "no mä nyt en vaan halua lasta" joka sitten vapauttaa täydellisesti vastuusta. Mun mielestä ap:n tilanteessa miestä ei voi pakottaa mikskään idylliseksi perheenisäksi mutta vastuu täytyy kantaa lapsesta!

Ei miehen ehkäisy voi olla sitä että touhutaan ilman kumia ja pyydetään naista tekemään abortti. Itse tekisin kys. tilanteessa abortin mutta ymmärrän kyllä erilaisenkin kannan.

Siis aivan järkyttävän fiksuja ajatuksia sinulla :). Huomaa, että olet elänyt varmaan samoja tuntemuksia läpi kuin minäkin.

Välillä unohdan asian, mutta välillä se pyörii mielessäni jatkuvasti. Olen vihainen. Olen vihainen miehelleni aika ajoin, miten on mahdollista, että näin pääsi käymään(vaikka hän tosiaan luotti ehkäisyn olevan kunnossa, kun toinen niin sanoi). Olen myös aika ajoin mustasukkainen. Siitä, että en tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Haluaako mies lopulta tavata lasta (nyt ei sitä tee, lapsi kohta 2-v) ja miten minä silloin reagoin asiaan, haluanko minä meille kummallekkin vieraan lapsen meidän elämään? Ja sitten käyn kamppailua asian kanssa, miksi mies ei tapaa, vaikkakin tajuan todella hyvin, että on hyvin loukattu, hän ei todellakaan halunnut sitä lasta.

Asia syö ja jäytää minua enemmän ja vähemmän. Mies ei asiasta puhu, kuin minun ottaessa puheeksi. Käytännön järjestelyistä sen verran, että testamentti on tehty ja tämä avioiton lapsi on suljettu siitä pois. Toki hän voi hakea lakiosuuden, mutta testamentista käy ilmi, ettei se ole toivottavaa.

Kauanko sinulla 104 meni, että sait itsesi balanssiin asian kanssa?

vauva olin hyvin ahdistunut. Eihän se tietenkään ole lapsen äidin syy, vaan ohtui mun omista elämänkokemuksista, mutta ei nämä alintoja tekevät äidin ja heitä puolustavat ihmisen tajua edes ajatella millaisia asioita heidän valintansa aiheuttavat; meillä esikoinen sai todella osansa tämän lapsen olemassaolon aiheuttamasta ahdistuksesta. Ja se siinä hankalaa olikin kun toisaalta on mustasukkainen, toisaalta miehen puolesta vihainen ja toivoisi että lapsi häviäisi sinne mistä on tullutkin. Ja toisaalta taas tuntee syyllisyyttä ja surua lapsen puolesta (vaikka mitään OIKEUKSIA lapsen suhteen ei ole, eikä todellakaan mitään voi tehdä- vaikka siitäkin täällä syyllistetään). Siis tilanne on hyvin monimutkainen ja ristiriitainen. Ja vaikka raha on vain rahaa, lasten ollessa pieniä tuntuu myös hyin ahdistavalta ajatus siitä että jossakin on joku jolla on oikeus sun ansaitsemaasi omaisuuteen ja kotiin. Eli se turva ja pesä mikä ydinperhe on, tämä lapsen olemassaolo rikkoo sen turvan ja jatkuvuuden ja sen asian hyväksyminen on myös työn takana, että turva onkin sitten jossain muualla kuin siitä yhdessä rakennetussa kodissa ja omaisuudessa. Mutta nämä asiat ovat todellisia tabuja, että se äidin valinta ja lapsen oikeudet aiheuttavat jollekin todellas paljon ahdistusta. Puhumattakaan siitä miltä miehestä tuntuu kun perhe on rikki jo ennenkuin se on edes perustettu. Tunne vain rohkeasti tunteesi, sulla on oikeus negatiivisiin tunteisiin. Ja sitten UNOHDA ASIA,, nauti siitä hyvästä mitä sulla on. maailmassa on kaikenlaisia perheitä ja sulla on juuri se perhe minkä perheeksi koet. ja muut ihmiset eläkööt omissa perheissään miten haluavat. Ja omantuntosi vuoksi kannattaa ajatella siitä lapsesta kuitenkin myönteisesti, niinkuin kaikista lapsista; hänhän on vain yksi lapsi muiden lasten joukossa ja mä ainakin toivon hyvää kaikille lapsille. Kaikki eivät saa samanlaisia lähtökohtia elämäänsä, mutta se ei todellakaan ole sun vikasi. HOida omat lapsesi hyvin ja ole heistä onnellinen. Kyllä se siitä,. Ja tulevaisuudesta ei tiedä kukaan mitään joten sitä on turha murehtia. Mä suren ehkä eniten sitä, että tunsin olevani niin kauan paha ihminen vaikka käytännössä en mitään voinut tämän lapsen hyväksi tehdä. kaikkea hyvää perheesi kanssa, voit olla hyvä ihminen siitäkin huolimatta että jotkut lapset syntyvät isille jotka eivät niitä halua.

upp

up

Ihan on sun valinta.

sun valinta oli olla ilman kondomia suhteesa. Mikä on satunnainen suhde.

sun päätös pidätkö lapsen tai et. Ja hoidat sen. 

Ilmeiseti olet vähän toivonut raskaaksi tuloa, koska olet ollut ilman ehkäisyä. Mutta se miehen saalistaminen tuolla keinolla toivottavasti ei ole ollut tavoitteesi...ehkä onkin ollut alitajuinen?

Miksi piti upata aloitus vuodelta 2012?! Ehkä asia ei ole enää ap:lle ajankohtainen.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2012 klo 16:48"]

... missään vahinkoraskaustapauksissa.

Kerronpa oman vaikean tilanteeni. Olen raskaana miehelle, jonka kanssa olen ollut yli vuoden kestävässä suhteellisen toimivassa parisuhteessa.

Puoli vuotta sitten minulla todettiin erittäin alhainen fertiliteetti. Ts. munasoluja ei pitäisi enää olla jäljellä ollenkaan. Ja raskaus mahdollinen vain hedelmöityshoidoilla, joten olin luopunut koko lapsensaantiaikeista /-toiveista. Keskusteluja käytiin miehen kanssa ja tiedossa on olut, ettei mies lapsia halua koskaan, eikä niitä ole ollut tarkoitus hankkiakaan. Joten infertiliteettini oli miehelle ja minulle helpotus. Poikkeuksia kuitenkin tällaisilla arvoilla kuin minulla on kuitenkin sattunut. Ja sen tiesin niin minä kuin mieskin.

Jonkin aikaa harrastimme seksiä ilman ehkäisyä ns. varmat päivät menetelmällä. Ja sen ainoan kerran, kun ovulaatio olisi ollut ajankohtainen, juoksin seuraavana päivänä apteekkiin hakemaan jälkiehkäisyn. Mutta yllätys yllätys... tulin raskaaksi siitä huolimatta.

Nyt on asiasta keskusteltu miehen kanssa, joka tietää, että tämä voi olla ikiaikoihin ainoa mahdollisuuteni saada lapsi. Ja hänen kantansa on absoluuttinen: abortti. Ehdottomasti hän ei lasta halua, ja jos lapsen pidän häipyy kuvioista kokonaan eikä edes halua tietää lapsen sukupuolta, nimeä eikä koskaan olla missään tekemisissä. Uhkaili jopa itsemurhalla hänen elämänsä pilaamisesta. Tosin on jo rauhoittunut. Mutta lukuisista taivutteluyrityksistäni huolimatta ei tulisi koskaan jäämään lapsen elämään millään tavoin.

Itse olen kasvanut oman biologisen isäni totaalihylkäämänä ja sanoi kuka mitä hyvänsä isättömyydestä, minä olen siitä leimasta kärsinyt koko elämäni ajan. Ja olisin jopa toivonyt, ettei kunnon vanhemmuuteen kykenevä äitini olisi minua koskaan synnyttänyt tilanteeseen, jossa olin 15 vuotta isäpuoleni pahoinpitelyn uhri.

Haluaisin pitää lapsen tietysti ja vastustan aborttia, joka todennäköisesti jäisi kalvamaan minu loppuelämäkseni mutta pelkään, etten selviä siitä ilman kumppanin tukea ja edes osittaista osallistumista.

Todennäköisesti lapsuuteni takia olen koko elämäni kärsinyt vakavasta kroonisesta masennuksesta ja yrittänyt itsemurhaakin kerran. Joten pelkään, etten kykene olemaan totaaliyksinhuoltaja ja huolehtimaan pienen ihmisen elämästä enkä antamaan turvallista kasvuympäristöä. Tukiverkostoa ei oikein ole, eikä kukaan auttamassa, jos romahdan masennuksen takia.

Myös lapsen jääminen täysin vaille isää ja toisaalta lapsen pitäminen vastoin miehen tahtoa ja hänen elämänsä pilaaminen tuntuvat myös todella vääriltä teoilta.

Adoptio olisi tietysti yksi mahdollisuus mutta silloin lapsi olisi sekä isänsä että äitinsä hylkäämä ja mies vaatii ehdottomasti aborttia. Itse en löydä oikeutuksia abortin teolle ja pelkään sen murskaavan mahdollisesti koko loppuelämäni. Vastoin toisen vanhemman tahtoa ei kuitenkaan lasta tulisi saattaa maailmaan.

Että on vaikea pala purtavaksi, mikä tässä tilanteessa olisi kaikkein vastuullisin ratkaisu.

[/quote]Joku nosti ikivanhan ketjun mutta sitä lukiessa kyllä jäi kiinnostamaan mihin ratkaisuun tämä kirjoittaja päätyi ja onko katunut päätöstään?