Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kaverit äänestivät jaloillaan eli hylkäsivät lapsen
14.09.2012 |
Lapsella on koulussa pari tuttua, joiden kanssa on. Näennäisesti varmaan opettajan silmiin näyttää ihan hyvältä. Lapsi kuitenkin on onneton koulun jälkeen, koska kavereita ei enää ole.
Pitääkö opettajan auttaa? Nyt häntä ei kiinnosta pätkääkään.
Kyse on viitosluokkalaisista tytöistä, jotka ovat täysin klikkiintyneitä ryhmiin. Mihinkään klikkiin ei tunnu pääsevän.
Kommentit (87)
on kuitenkin,ettei ketään voi pakottaa leikkimään/ystävystymään toisen kanssa.Eivät aikuisetkaan vietä vapaa-aikaansa ja kaveera sellaisten ihmisten kanssa,joiden kavereita eivät halua olla.
Opettaja ei voi tuohon muuten puuttua,kuin katsomalla ettei lasta kiusata koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n lapsi on viidennellä luokalla. Se on juuri se ikä, jossa nykyään tytöt alkavat olla "pikkuteinejä". Todennäköisesti ap:n lapsi on vielä lapsekkaampi kuin nämä muut, ei ole osoittanut kiinnostusta heidän uusia teinijuttujaan kohtaan jne. Siksi vanhat kaverit eivät enää halua leikkiä hänen kanssaan vapaa-ajalla.
on kuitenkin,ettei ketään voi pakottaa leikkimään/ystävystymään toisen kanssa.Eivät aikuisetkaan vietä vapaa-aikaansa ja kaveera sellaisten ihmisten kanssa,joiden kavereita eivät halua olla.
Opettaja ei voi tuohon muuten puuttua,kuin katsomalla ettei lasta kiusata koulussa.
Ap kärsii selvästi prinsessakompleksista ihan niin kuin minunkin entisellä työpaikallani yksi nainen. Tämä ei kestänyt millään sitä, että työpaikan naisista osa, siis vain osa, oli hyviä kavereita keskenään vapaa-ajallakin. Työkaveri sitten mökötti, kun nämä naiset olivat olleet keskenään jonkun mökillä eivätkä olleet kutsuneet tätä työkaveria mukaan. Miksi olisivat: Ei tämä työkaveri ollut heidän ystävänsä.
Sillä onhan se todella kurjaa, että tuon ikäinen on menettänyt kaverinsa ja kokee jääneensä koulun ulkopuolella yksin :(
En kuitenkaan ymmärrä itse ap:ta. Hän vain toistelee, että opettajan pitäisi tehdä asialle jotain (= yrittää selvittää, mitä on tapahtunut ja/tai mikä hänen tyttäressään toisia ärsyttää tms.). Miksei hän itse selvitä (tai ainakin yritä selvittää) asiaa esim. ottamalla yhteyttä entisten kavereiden vanhempiin? Miksi hän vain syyttelee opettajaa, kun hän voisi käyttää aikansa ja energiansa asian selvittämiseen niiden tahojen kanssa, jotka mahdollisesti osaisivat antaa hänelle vastauksia?
Täytyy kyllä ihmetellä näitä vastauksia...
Jotenkin tulee tunne, että näillä vastaajilla, joiden kommentit ovat tyyliin "näin se vaan menee" ja "elämä on raadollista", ei itsellään tai lähipiirissään ole kokemusta kiusatuksi tulemisesta. Ihanko oikeasti ajattelisitte samalla tavalla, jos kyseessä olisi oma lapsenne? Näistä vastauksista jotenkin huokuu tietty itsetyytyväisyys ja ylemmyydentunne, kun ei itse olla koskaan tultu oikein todella vastakkain kiusaamisongelman kanssa. MUtta mutta, tilanteet lapsilla muuttuvat nopeasti, ja parin vuoden päästä voi ala-asteen suosittu kuningatar jäädäkin yksin ja päinvastoin. Itsellä on jokseenkin tämän tyyppinen kokemus ala- ja yläasteen vaihtuessa. Ehkä muutaman vastaajan olisi hyvä tarkistaa asenteitaan ja yrittää asettua toisen asemaan, koska valitettavasti jonain päivänä kiusatuksi tuleminen ja eristäminen voi koskea omaa lastanne.
Mielestäni ei todella ole opettajalta liikaa vaadittu, että vähän tarkkailisi tilannetta koulussa ja asiallisesti vastaisi ap:n viesteihin. Kuitenkin kasvatuksen ammattilaisena opettajalla olisi todennäköisesti silmää tilanteelle ja hän pystyisi kenties hyvinkin näkemään luokan dynamiikassa tai ap: lapsessa jotain syytä tai selitystä tilanteelle. Ja todellakin on opettajan vastuulla puuttua syrjintään (joka tytöillä yleinen kiusaamisen muoto, vaikkeivät mammat sitä kiusaamiseksi myönnäkään). Tässäkin omakohtaisia kokemuksia erilaisita opettajista ja heidän ammattitaidostaan.
Toki olen sitä mieltä, että vapaa-ajan kaveriongelman selvittäminen on ensisijaisesti ap:n ja hänen tyttärensä vastuulla, mutta mikäli ongelmat ovat pääsääntöisesti lähtöisin koulusta ja koulukavereista, voisi opettajan panostuksesta olla myös ehdottomasti apua. Kuten on jo ehdotettukin niin myös harrastuksista voisi löytyä uusia tuttavuuksia eikä kaikki kaverisuhteet olisi vain koulun varassa. Tarkoitan nyts siis jotain aivan uutta harrastusta, johon ap:n tytär menisi ihan itsekseen, puhtaalta pöydältä.
Pahlata tuntuu, että joidenkin mielestä pitäisi syyn aina olla löydettävissä kiusatusta itsestään tai hänen käytöksestään, kun kuitenkin useimmissa tapauksissa näin ei ole. Tuon ikäisillä tytöillä kiusaaminen lähtee hyvinkin pienestä ja toista aletaan "inhota" (kauhean vahva ilmaisu) ilman, että kiusattu olisi siihen millään tavoin itse anatnut aihetta. Ei tarvita kuin muutama johtohahmo, jotka aloittavat syrjimisen, johon muiden on helppo mennä mukaan. Häpeäkseni täytyy tunnustaa että ala-asteella meidänkin porukassa tätä esiintyi ja olin siinä mukana. En inhonnut ketään, mutta säälittävän hyvältä tuntui mennä porukan mukana; tunsi yhteenkuuluvuutta kun oli syrjijä eikä syrjitty. Monesti häpesin tätä vanhempana.
Mielestäni jokaisen vanhemman perustehtävä olisi opettaa lapsilleen avarakatseisuutta, toisten huomioimista ja empatiaa muita kohtaan. Varsinkin silloin, jos itsellä on asiat hyvin, luulisi olevan varaa olla ystävällinen myös niille, joilla on vaikeampaa.
Paljon tsemppiä ap:lle ja tyttärellesi, muistakaa että elämä voi tuoda vielä monia muutoksia ja yllätyksiä tullessaan :). Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomi on täynnä nokkiinsa ottajia. Nythän on vain niin, että kaikki ihmiset eivät viihdy kaikkien kanssa vapaa-ajallaan. Se riittää, että työssä ja opinnoissa tulee asiallisesti toimeen keskenään, kuten ap:kin myöntää tyttönsä kohdalla.
Työkaverit ja koulukaverit eivät ole mitenkään velvollisia pitämään seuraa toisilleen myös vapaa-ajalla. Niin saa tehdä niiden kanssa, joiden ystävä haluaa olla. Mutta velvollisuutta ei ole.
Ap voisi pyrkiä hankkimaan lapselleen kavereita jotain muuta kautta. Tuon ikäiset eivät enää leiki laumassa jotain kirkonrottaa vaan alkavat eriytyä kiinnostuksenaiheiltaan toisistaan. Ap:n lapsi ja ne entiset hyvät kaverit ovat kasvaneet erilleen toisistaan mitä ilmeisimmin ja asialle ei voi mitään.
Niinhän meidän aikuistenkin seura vaihtelee elämänvaiheiden mukaan.
te ootte näin väsyneitä omaan elämäänne
että kun omalla lapsella kaikki on hyvin niin ei tarvi välittää, voi vaan olla ilkeä?
Miksei se kuuluisi kaikille että välitetään toisista? Ollaan yhdessä? Tehdään yhdessä?
Miksi sen pitää olla jonkun yhden ihmisen vastuu?
Miten te ootte lujilla elämissänne kun ei empatiaa eikä sympatiaa riitä saati että omalla toiminnallaan mahdollistais yhteyden löytymisen, ihan vaikka nettipalstallakin...