Ärsyttää lapsettoman ystävän kommentti!

itse äitinä jolla on lapsia pidän tärkeää, että minulla on muutakin kuulumisia kun lapset.



Ärsyttää äidit jotka puhuvat vain lapsistaan! Hyvin nopeasti välit huononevat

itse äitinä jolla on lapsia pidän tärkeää, että minulla on muutakin kuulumisia kun lapset.

Ärsyttää äidit jotka puhuvat vain lapsistaan! Hyvin nopeasti välit huononevat

Kuka täällä on väittänyt, että äidit saa puhua vain lapsistaan. Mutta kyllä lapsen kuulumisista voi kertoa, jos omia kertomisia kysytään. Vaikea alkaa suoltaa jotain soopaa kuulumisistaan niin, ettei perhe liity niihin.

Joku jo sanoikin, että ihmiset vastaavat itselle ajankohtaisista asioista, kun kysytään kuulumisia. Ei siinä mitään hienoja filosofisia pohdintoja kerrota. Miten lapsipohdinnat muuten eroavat lapsettoman työpohdinnoista?

Aloitukseni herätti näköjään ihan hyvän keskustelun.



Nyt, ärsytyksen jo laskeneena, ymmärrän kyllä ettei kaverini varmaankaan halunnut loukata minua mielestäni tökerröllä kommentillaan, hän on vaan mielestäni ajattelematon.



Mun mielestä on outoa ja keinotekoista keskustelua, jos mun pitää lapsistani ja arjestamme kertoessani erikseen alleviivattava omat tuntemukseni. Kyllä kai nyt normaalilla järjellä varustettu ihminen osaa itsekin hieman ajatella ja tulkita. Esim. kun kerroin että "meillä on uudenlainen arki aloittanut koulujen ja kerhojen myötä ja semmoista jännää", niin kyllä kai yleensä ihminen ymmärtää sen, ilman että mun pitää erikseen sanoa, että "_minusta_ on jännittävää kun lapseni aloitti koulun, ja _minunkin_ arkeni on muuttunut kun lapseni käyvät koulussa ja kerhossa. Sitä minulle tällä hetkellä kuuluu.

Ihanko oikeasti olis enemmän sen äidin omia kuulumisia se, että osti takin/käy jumpassa/leipoi kuin se, että esikoinen aloitti koulun?? Ja miks tosiaan pitäs heti avautua parisuhteesta vaikka? Pitääkö mun seuraavaksi sanoa kaverille että ei, kysyin mitä SULLE kuuluu, jos tämä kertoo että remontti ei etene tai töissä on kiire? Kun 'kuuluminen' tarkoittaa siis tunteita ja parisuhdetta. Eiku ei parisuhdetta, koska sillon puhutaan miehestä eikä tämän henkilön omista tunteista.

Eikö kuulumiset tarkoitakaan että mitä elämässä tapahtuu? Jos joku lataa mulle jotkut jumppafaktat tai takkiostokset, mä mietin että onpas kuiva pieni elämä.

Aloitukseni herätti näköjään ihan hyvän keskustelun.

Nyt, ärsytyksen jo laskeneena, ymmärrän kyllä ettei kaverini varmaankaan halunnut loukata minua mielestäni tökerröllä kommentillaan, hän on vaan mielestäni ajattelematon.

Mun mielestä on outoa ja keinotekoista keskustelua, jos mun pitää lapsistani ja arjestamme kertoessani erikseen alleviivattava omat tuntemukseni. Kyllä kai nyt normaalilla järjellä varustettu ihminen osaa itsekin hieman ajatella ja tulkita. Esim. kun kerroin että "meillä on uudenlainen arki aloittanut koulujen ja kerhojen myötä ja semmoista jännää", niin kyllä kai yleensä ihminen ymmärtää sen, ilman että mun pitää erikseen sanoa, että "_minusta_ on jännittävää kun lapseni aloitti koulun, ja _minunkin_ arkeni on muuttunut kun lapseni käyvät koulussa ja kerhossa. Sitä minulle tällä hetkellä kuuluu.

Kuinkahan moni äiti (työssä käyväkin) jättäisi kertomatta esikoisen koulunaloituksesta, jos joku kysyisi kuulumisia? Haluaisin todella tavata tällaisen äidin!

itse äitinä jolla on lapsia pidän tärkeää, että minulla on muutakin kuulumisia kun lapset.

Ärsyttää äidit jotka puhuvat vain lapsistaan! Hyvin nopeasti välit huononevat

jos minä en saa ystävilleni ja kavereilleni puhua lapsistani, niin ei haittaa jos välit viilenevätkin. Minä kuuntelen aina sujuvasti (ja mielelläni!) kun tämä kaverini kertoilee kaikenlaista elämästään (työjuttuja, parisuhdejuttuja, harrastusjuttuja), mielestäni ei ole liikaa pyydetty että kaverini jaksaisi edes hetken esittää kiinnostumistaan minun elämääni kuuluvista jutuista.

ap

Ystäväsi tarkoitti hyvää, halusi kertoa, että olet hänelle tärkeä ihan itsenäsi. Vaikka olisi kotona lasten kanssa, niin on niitä omiakin juttuja, joista kertoa. Esim. parisuhdekiemurat, omat ahdistukset tai haaveet.

Ystäväsi tarkoitti hyvää, halusi kertoa, että olet hänelle tärkeä ihan itsenäsi. Vaikka olisi kotona lasten kanssa, niin on niitä omiakin juttuja, joista kertoa. Esim. parisuhdekiemurat, omat ahdistukset tai haaveet.

Kaveri: Olen tosi ahdistunut parisuhteessa, kun mies ei auta kotitöissä.

Kaveri: Mutta mitä _sinulle_ kuuluu? Olet minulle tärkeä ihan omana itsenäsi. Älä kerro miehestäsi vaan itsestäsi. Kai sinulla on niitä omiakin juttuja?

ei-ap

Ystäväsi tarkoitti hyvää, halusi kertoa, että olet hänelle tärkeä ihan itsenäsi. Vaikka olisi kotona lasten kanssa, niin on niitä omiakin juttuja, joista kertoa. Esim. parisuhdekiemurat, omat ahdistukset tai haaveet.

Kaveri: Olen tosi ahdistunut parisuhteessa, kun mies ei auta kotitöissä.

Kaveri: Mutta mitä _sinulle_ kuuluu? Olet minulle tärkeä ihan omana itsenäsi. Älä kerro miehestäsi vaan itsestäsi. Kai sinulla on niitä omiakin juttuja?

ei-ap

tai kun kerran tämä ystäväni kertoi, hänen kuulumisiaan kysyessäni, että heidän koira joudutaan varmaan lopettamaan, niin olisiko ollut ok sanoa, että en mä kysynyt mitä sun koiralLe kuuluu, vaan mitä sinulle itsellesi...?

(joo, meni vähän saivartelun puolelle, sorry...)

ap

(

muttä ymmärrän ystävääsikin. Monestihan äidistä tulee "pelkkä äiti", ystäväsi halusi kuulla juuri SINUN kuulumisia. Olet hänelle muutakin kuin äiti.

Joskus minua ihmetyttää, miksi nykyään on niin suuri häpeä olla "pelkkä" äiti.

Miten niin "pelkkä äiti"? Tämä on loppujen lopuksi aika naisvihamielistä, kun äitiys nyt täyttää maailman naisten elämän ylivoimaisella enemmistöllä. Minusta sellaisessa vähättelyssä puhuu lapsettomien naisten SILKKA KATEUS. Eikä sillä asenteella kyllä muuten ainakaan naisten asemaa paranneta.

ja mulle on sanottu samalla tavalla. Kuulumiseni pienten lasten kotiäitinä nyt vaan on sitä mitä lasten elämässä tapahtuu ja se on samalla myös minun elämääni. Ja mitä tulee siihen, että on vain "pelkkä äiti", niin miksi ihmeessä se olisi jotenkin sen huonompaa kuin olla "pelkkä lapseton työssä kävijä.".

Se oli esimerkki. Kyllä kai nyt elämään jotain muutakin kuuluu kuin lapset?

Kyllä kai niitä omiakin kuulumisia on jokaisella?

Vai ettekö tee mitään koskaan yksin?

Enpä hirveästi usko että ketään "kaveria" ihan tosissaan kiinnostaa jos alan kertomaan vaikkapa seuraavaa:

"Käyn joka toinen päivä salilla ja jumpissa, hikoilen noissa sen pari tuntia aina kerrallaan. Viimeksi oli muuten tosi hyvät treeni0t, hikoilin varmaan 5 litraa ja koska opin vihdoinkin venyttelemään oikein, eivät lihakset ole yhtään kipeät.. Viime viikolla kävin ostamassa vaatteita alesta. Toissapäivänä poikkesin pikaisesti postissa ja eilen hain aamulla leivonta tarvikkeita kaupasta. Sitten kokeilin uutta reseptiä. Ulkoilen myös päivittäin."

Tuossa olisi suurinpiirtein minun "kuulumiset" jos lapsia ei saisi mainita. =DD En ihan tosissani usko että ketään kiinnostaa.

Vai mitä sitä pitäisi kertoa? Jos kaikki on hyvin ja mukavaa (ja siis negatiivisia asioitahan ihmiset eniten haluavat kuulla) niin mitä sitä nyt turhaan höpötellä niistä asioista.

Mieheni ja minun välillä ei ole hirveämmin ongelmia ja jos niitä olisikin, en niistä kavereille kertoisi.

Toisaalta taas minulla ei ole kavereita tällä paikkakunnalla, joten onneksi ei tarvitse keksiä mitään turhaa lässytystä heille.

Ne ystävät ketkä asuvat toisella paikkakunnalla ymmärtävät aivan täysin että elämäni tärkein asia on tällä hetkelle lapseni, joten heidän suistaan ei ikinä kuuluisi noin moukkamaista kommenttia kuin ap:n kaverin suusta.

Mikset kertoisi että "Käyn nykyään x kertaa viikossa liikkumassa, oon innostunut urheilemisesta nyt tosissaan. Löysin kivan x vaatekappaleen alesta. Leivoin uudella reseptillä x syötävää ja se oli hyvää! "

Mun ystäviä kyllä kiinnostais, toi resepti, alevaatteet ja varmasti myös urheiluharrastus.

Kiinnostaa niitä lapsenikin mutta en lapsetotmille ystäville ylenpalttisesti hehkuta lapsieni uusia juttuja.

a) Ne piirit jotka minut tuntevat, tietävät että kuntoilen tosissani ja muutama onkin sanonut etteivät halua kuulla kuntoilusta mitään. Ja mitä siitä on kerrottavaakaan? "No mä nostan nykyään sen 120kg penkistä ja jalkaprässin painot on kymmenkertaiset aloitukseen verrattuna." Suurin osa naisista kun luulee että jokin bodypump on voimailua.

b) En todellakaan jaksa kertoa mistään ostosreissuista, ketä kiinnostaa ihan oikeasti? "no mä kiertelin kolme tuntia niitä seitsemää kauppaa mitä täällä on ja sitten löysin yhden kelvollisen paidan jossa ei lue että olen pissaliisa" Jee.

c) Ruoka on mielestäni suhteellisen tylsä puheenaihe. Tai no, sanotaan näin että jos keskustelukumppanien ruokatietämys on tasoa Big macin täytteet, niin paha mistään leipomuksista on ruveta juttelemaan.

Kuten mainitsin ne ystävät mitä minulla on, ymmärtävät että isoimmat ja kertomisen veroiset asiat elämässäni liittyvät lapsiin. Ymmärrän minäkin jos joku lapseton koiraharrastaja kertoo että mitä hän tekee nykyään koiransa kanssa, miten kisat on menneet jne.

Jos MINÄ en koe että minulle tapahtuneista asioista ei ole mitään kerrottavaa niin silloin niistä ei ole mitään kerrottavaa. Mikä siinä on muiden vaikeaa ymmärtää?

Että työnnät jalkaprässissä nyt tuon 120 kg ja olet kymmenkertaistanut työnnettävän määrän sitten treenin aloituksen, eikö?

Jos tuo pitää paikkansa, niin olet kyllä ollut varsinaisessa rapakunnossa, jos aloittaessa pystyit työntämään 12 kg. Mun PT teki minulle aloitusohjelman, jossa tuo paino oli 70 kg. :D Että ei voi kun toistella, että paskassa kondiksessa olit nainen..

Ihanaa kun joku nimenomaan kysyy sinun kuulumisiasi, ei perheesi kuulumisia. Hän selvästi välittää sinusta.

On siis ihan ok puhua työasioistaan, esimiehestään, puolisostaan, baaritutustaan, kissastaan, koirastaan, anopistaan...



Mutta jos puhuu lapsistaan, niin heti luuseri jolla ei ole omaa elämää?



Vai pitääkö sanoa, että MINUN elämässäni suuren osan vie nyt vauvan hoitaminen. Synnyttäminen oli MINULLE suuri kokemus, varmasti ihan yhtä iso kokemus kuin sinun viime viikkoinen hammastarkastuksesi.

Nämä asiat nyt vaan ovat tällä hetkellä MINUN elämäni isoja ja järisyttävieä asioita.



Jos et halua sitä kuulla, niin älä soita >:(

Kyllä mun mielestä voi kertoa myös mitä lapsilleen kuuluu. Kyllä mäki oisin loukkaantunu ap:n tilanteessa jos olisin kertonu jostain itelleni tärkeestä asiasta ja keskustelukumppani ois sanonu ettei kiinnosta.



Tietysti jos keskustelut käsittelee aina vaan lapsia, tai ylipäätään samaa aihetta, niin se on typerää.



Mulla on kaveri joka opiskelee suunnittelua. Ei vois vähempää kiinnostaa, mutta kuuntelen aina silloin joskus kun se siitä puhuu. Välillä kysyn lisäkysymyksiäkin, koska tiedän että aihe on ystävälleni todella lähellä sydäntä.

Jos lapseton ystäväni soittaa minulle ja kysyy kuulumisiani, niin kerron kyllä juurikin, että mitä MINULLE kuuluu. Olen myöskin äitiyslomalla ja elämäni puörii vain vauvan ja esikoisen ympärillä. Silti olen äiteyden lisäksi myös oma persoonani. Kerron kyllä ystävälleni, että olen ollut kuin persiiseen ammuttu karhu, kun en saa nukuttua kunnon yöunia kun vauva valvottaa, tai että harmittaa ihan jumalattomasti taas kun parisuhde on jäänyt taka-alalle lähes täysin, kun vauva on niin huono syömään ja nukkumaan ja esikoinenkin vaatii oman osansa huomiosta. Mutta kerron kuulumisia nimenomaan omasta näkökannastani. En minä ole aloittamassa päiväkotia, tai en minä oppinut juuri aakkosia. Lapsettomalle ystävälle uskaltaa myös kertoa niistä negatiivisista tuntemuksistakin.



Olen onnellinen, että joku on kiinnostunut minustakin ja haluaa jutella kanssani aikuisten asioita. Lapsista saa jutella kyllä sukulaisten, perheellisten ystävien ja neuvolantätien kanssa ihan riittämiin. Jos erikseen kysyy, että mites muksut, niin toki kerron. En vain oleta, että kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita lapsistani. En nimittäin itsekkään ole liiemmin kiinnostunut muiden lapsista, omissa on tarpeeksi. Ja olen myös iloinen kun ystäväni kertoo omasta villihköstä sinkku elämästään, vaikka se onkin kaukana minun arjestani. Lapsia tai ei, persoonan mukaan olen ystäväni valinnut ja hekin varmasti minut, joten pyrin myös säilyttämään minuuteni, vaikka olenkin äiti :)

Lapselliset tai lapsettomat, minusta on joskus vaikea päästä tuon alun 'mitä sulle kuuluu' -kysymyksen ohi. Ei mua varsinaisesti kiinnosta puhua eikä kuunnella säästä, kissoista, lapsista, vaateostoksista eikä resepteistä. Sen sijaan usein ystävien kanssa sukeutuu hyvä keskusteluja yhteiskunnasta, politiikasta, päivänpolttavista aiheista jne jne, kunhan on päästy tuon tylsän mitä sulle kuuluu -kysymyksen yli. Se 'mitä sulle kuuluu' -kysymys on kaiketi vain sellainen ylimenokohta/lämmittelyvaihe, jolla päästään itse keskustelun alkuun ja siinä kohden rykäistään ulos jokin päällimmäisin asia, mitä nyt elämään sattuu kuulumaan. Ja äidillä se saattaa olla usein ne lapset, jotka mielen päällä on ekana, vaikka muutakin tekisi.



Jos multa kysytään, mitä mule kuuluu, niin kyl mä toden totta ekana saatan sanoa, että hyvää kuuluu ja lapsetkin sitä ja tätä. Eikä tule mieleen sanoa ekana, että aloitin muuten bachata-kurssilla, koska vaikka se ehkä sitä ystävää saattaisi kiinnostaa enemmän, niin ei se ny mulla ekana tule mieleen mun kuulumisten kanssa, vaan kuulumisien kärjessä on sydäntä lähimpänä olevat asiat. Niin myös sillä lapsettomalla varmaan on.



Itse ajattelen siten, että tuo mitä sulle kuuluu, on vain kohteliaisuusfraasi, jossa kuitataan, että no eipä mulle mitään erikoista + pari sanaa tästä ei erikoisesta (työ/lapset/parisuhde/kisssa mikä ikinä on sitä ei niin erikoista arkea). Ja siitä se keskustelu sitten vähitellen lipsahtaa johonkin oikeasti kiinnostavaan. Joskus tosin käy niin, että tuossa avauskohdassa käy ilmi jotain dramaattisempaa, jolloin keskustelu pyörii sen asian ympärillä kuten mies petti/jätti, sain potkut/uuden työpaikan, mutsi kuoli/rakas mummo kuoli, kissalla on syöpä/lapsi on sairaalassa.



Eli vaikka mulla on muutakin elämää kuin äitiys, niin en mä niistä muista yleensä aloita kertomaan kuulumisiani. Ja sit kun on se esikoisen koulunaloitus käsitelty siinä kuulumiskohdassa, niin niistä lapsista enää tartte puhua, kun asia on sillä erää loppuunkäsitelty ja voidaan siirtyä itse keskusteluun ystävän kanssa.

Mun mielestä on ihan normaalia, että lyhesti kuittaa ne lapsiin liityvät kuulumiset. Mulle on se ja sama, kenen näkökulmasta asia kerrotaan. Mutta sitten jos äiti-ihminen puhuu vain niistä lapsistaan, suorastaan jaaritttelee, niin onhan se nyt ankeaa.



Ja kyllä, mulla on itselläni lapsia. Jossain vaiheessa huomasin, että omat ajatukset pyörivät vain lasten ympärillä ja omista kuulumisista kysyttäessä ei tullut mitään lapsiin liittymätöntä mieleen. Tajusin, että siinä lapsiperheen hektisissä ympyröissä olin lakannut seuraamasta ajankohtaisia asioita ja kirjojakaan ei ollut tullut luettua. Mun piti ihan tietoisesti opetella olemaan myös muutakin kuin äiti, sillä kyllä musta oli ärsyttävää huomata, että mulle ei itseasiasa kuulu mitään muuta uin lapsiin liittyviä asioita. Oli ns. levy jäänyt päälle. Luulen, että monelle äidille käy näin, koska ne lapset nyt vaan on niin tärkeitä. Mutta eitsestäni oli mukava alka ajattelemaan ihan muitakin asioita lasten lisäksi ja nykyään puhun lapsista ehkä 10 % ajasta ja muun ajan osaan kesksutella ihan muista asioista. Luulen, että lapsettomista JA lapsellisista ystävistä kivempi näin.

Lapset hallitsee elämää niin paljon, että pyrin muiden ihmisten kanssa puhumaan ihan muista asioista. Lapsista ja heidän tekemisistään vain sivulauseessa.



Kyllä minulla on muutakin kerrottavaa. Olenko iloinen, pirteä, hyvällä tuulella, pahalla tuulella (ja miksi), mitä olen tehnyt yksin ja tai mieheni kanssa, tai koko perheen kanssa.

Keskustelen myös harrastuksista.

No onneksi minä joudun osapäiväisesti palaamaan töihin niin saan jotain mitä saa lapsettomillekkin kertoa. =)

Onneksi mulla ei ole tuollasia ystäviä kuin Ap:lla.