Ärsyttää lapsettoman ystävän kommentti!

omista kuulumisistaan. Hän sanoi, että on jännää, kun lapsi aloitti koulun ja että heillä on uudenlainen arki.

En itse jaksa todellakaan puhua vain lapsista, päinvastoin. Mutta jos minulta kysytään kuulumisia, niin ap:n tilanteessa olisin voinut vastata noin.

edelleen kysyn: Miten lapsettomat muka kertovat omista kuulumistaan? Ainahan kuulumiset ja tunteet liittyvät johonkin, esim. työhön, parisuhteeseen ym. Miten lasten asiat siis eivät liittyisi äidin kuulumisiin ja tunteisiin?

No minun lapsettomat ystävät kertovat kaikesta elämässään pienissä paloissa. Miten töissä menee, miten parisuhde voi, onko tapahtunut mitään uutta, onko muuttoaikeissa jne.

Kuten sanottu, tottakai lapsista voi kertoa muttei se olisi kaikki mistä kertoo.

ja todistaa itselleen ja muille, että on muutakin kuin äiti. Tässä on menty jo naurettaviin mittasuhteisiin. Oikeasti lapsen koulualoitus on todella iso juttu koko perheessä, mutta nykynaisen olisi sopivampaa kertoa vaikka töistään tai jumpassa käynnistä todistaakseen, että on muutakin kuin vain äiti.

No tottaki se on iso asia OMASSA perheessä. Toiselle, lapsettomalle ihmiselle se ei ole niin iso juttu.

Kyllä sitä voi olla äiti yhtäaikaa vaikka olisikin oma itsensä ja persoonansa.

Ei se ole kovin tervettä hukata oma elämänsä ja persoonansa lapsien tullessa elämään.

oli ok sanoa noin? Jos ap aloitti lastensa kuulumisista, jotka hyvin paljon liittyvät hänen elämäänsä, niin toinen heti tylysti hiljentää.



Enkä todellakaan itse puhu vain lapsista, mutta pidän tätä jo naurettavana, ettei mitään saisi sanoa.

on pari äitiä ja pari lapsetonta ja TODELLAKAAN emme juttele lapsista vaan ihan kaikesta muusta.

ne lapsi höpinät ovat sitten hyvää täytelööbaa sinne leikkipuistoon.

omista kuulumisistaan. Hän sanoi, että on jännää, kun lapsi aloitti koulun ja että heillä on uudenlainen arki.

En itse jaksa todellakaan puhua vain lapsista, päinvastoin. Mutta jos minulta kysytään kuulumisia, niin ap:n tilanteessa olisin voinut vastata noin.

edelleen kysyn: Miten lapsettomat muka kertovat omista kuulumistaan? Ainahan kuulumiset ja tunteet liittyvät johonkin, esim. työhön, parisuhteeseen ym. Miten lasten asiat siis eivät liittyisi äidin kuulumisiin ja tunteisiin?

No minun lapsettomat ystävät kertovat kaikesta elämässään pienissä paloissa. Miten töissä menee, miten parisuhde voi, onko tapahtunut mitään uutta, onko muuttoaikeissa jne.

Kuten sanottu, tottakai lapsista voi kertoa muttei se olisi kaikki mistä kertoo.

ja todistaa itselleen ja muille, että on muutakin kuin äiti. Tässä on menty jo naurettaviin mittasuhteisiin. Oikeasti lapsen koulualoitus on todella iso juttu koko perheessä, mutta nykynaisen olisi sopivampaa kertoa vaikka töistään tai jumpassa käynnistä todistaakseen, että on muutakin kuin vain äiti.

No tottaki se on iso asia OMASSA perheessä. Toiselle, lapsettomalle ihmiselle se ei ole niin iso juttu.

Kyllä sitä voi olla äiti yhtäaikaa vaikka olisikin oma itsensä ja persoonansa.

Ei se ole kovin tervettä hukata oma elämänsä ja persoonansa lapsien tullessa elämään.

Onko sitten jotkut lapsettoman työkuulumiset sen arvokkaampia hänen ystävälleen?

Minusta pointti on se, että hyvän ystävän kuulumiset kiinnostaa, liittyvät ne sitten työhön tai lapsiin.

nim. yleensä pidän täällä äitien oman alämän puolia, mutta nyt olen ärsyyntynyt, jos äiti ei saisi edes lapsen koulunaloituksesta kertoa ilman, että keskeytetään ja täällä syytetään oman minuuden hukkaamisesta

Tai ei nyt välttämättä ihan noin muotoiltuna, mutta yleensä liikuntaharrastukset, ja se että opit venyttelemään oikein, sehän vasta onkin mielenkiintoista, kerro mullekin miten sen teet. Ja kävit ostoksilla, ok löysitkö mitään kivaa, onko hyvätkin alet, mistähän voisi saada semmoista ja tuommoista vaatetta mitä tarttisin, satuitko näkemään missään. Ja kokeilit sellaista uutta reseptiä, olikos se hyvää, ai sopiiko fenkoli ja pähkinät yhteen, en olekaan koskaan kokeillut, pitää testata.

Tähän tapaan. Se EI siis tarkoita ettenkö kyselisi perheellisiltä ystäviltäni lasten kuulumisia ja tiettyyn rajaan asti olisi myös halukas kuulemaankin niistä, mutta en voi sille mitään että pottaharjoitukset, koulualoitukset tai mitkään muutkaan lapsen elämän merkittävät asiat eivät OIKEASTI kiinnosta, koska ne eivät kosketa omaa kokemuspiiriäni millään lailla. Toki asia varmasti muuttuu, jos saan lapsia.

Sen verran pitää tietysti olla kohteliaisuutta molemmin puolin että kuunnellaan ne toisen elämän isot asiat vaikka ne eivät itseä koskisi/kiinnostaisi. Mutta sitten jos koko tapaaminen menee siihen että puhutaan nyt vaikka sitten niistä lapsista, niin onhan se aika turhauttavaa.

t. lapseton

"Käyn joka toinen päivä salilla ja jumpissa, hikoilen noissa sen pari tuntia aina kerrallaan. Viimeksi oli muuten tosi hyvät treeni0t, hikoilin varmaan 5 litraa ja koska opin vihdoinkin venyttelemään oikein, eivät lihakset ole yhtään kipeät.. Viime viikolla kävin ostamassa vaatteita alesta. Toissapäivänä poikkesin pikaisesti postissa ja eilen hain aamulla leivonta tarvikkeita kaupasta. Sitten kokeilin uutta reseptiä. Ulkoilen myös päivittäin."

omista kuulumisistaan. Hän sanoi, että on jännää, kun lapsi aloitti koulun ja että heillä on uudenlainen arki.

En itse jaksa todellakaan puhua vain lapsista, päinvastoin. Mutta jos minulta kysytään kuulumisia, niin ap:n tilanteessa olisin voinut vastata noin.

edelleen kysyn: Miten lapsettomat muka kertovat omista kuulumistaan? Ainahan kuulumiset ja tunteet liittyvät johonkin, esim. työhön, parisuhteeseen ym. Miten lasten asiat siis eivät liittyisi äidin kuulumisiin ja tunteisiin?

No minun lapsettomat ystävät kertovat kaikesta elämässään pienissä paloissa. Miten töissä menee, miten parisuhde voi, onko tapahtunut mitään uutta, onko muuttoaikeissa jne.

Kuten sanottu, tottakai lapsista voi kertoa muttei se olisi kaikki mistä kertoo.

ja todistaa itselleen ja muille, että on muutakin kuin äiti. Tässä on menty jo naurettaviin mittasuhteisiin. Oikeasti lapsen koulualoitus on todella iso juttu koko perheessä, mutta nykynaisen olisi sopivampaa kertoa vaikka töistään tai jumpassa käynnistä todistaakseen, että on muutakin kuin vain äiti.

No tottaki se on iso asia OMASSA perheessä. Toiselle, lapsettomalle ihmiselle se ei ole niin iso juttu.

Kyllä sitä voi olla äiti yhtäaikaa vaikka olisikin oma itsensä ja persoonansa.

Ei se ole kovin tervettä hukata oma elämänsä ja persoonansa lapsien tullessa elämään.

Onko sitten jotkut lapsettoman työkuulumiset sen arvokkaampia hänen ystävälleen?

Minusta pointti on se, että hyvän ystävän kuulumiset kiinnostaa, liittyvät ne sitten työhön tai lapsiin.

nim. yleensä pidän täällä äitien oman alämän puolia, mutta nyt olen ärsyyntynyt, jos äiti ei saisi edes lapsen koulunaloituksesta kertoa ilman, että keskeytetään ja täällä syytetään oman minuuden hukkaamisesta

No siis kuten useaan otteeseen on sanottu, lapsista SAA PUHUA. mutta onko sen oltava ainut aihe?

Ei lapseton ystäväkään pelkistä töistä varmasti puhu.

Juttelin asken pitkästä aikaa erään lapsettoman kaverini kanssa. Kyselin hänen kuulumisiaan ja hän auliisti kertoi. Sitten hän kysyi minun kuulumisiani; kerroin että meillä on uudenlainen arki alkanut kun esikoinen aloitti koulun, keskimmäinen puolestaan kerhon, ja että semmoista jännää. Hän totesi vain että, "mä kysyinkin että mitä sinulle kuuluu, en mitä sun lapsille". AAARRRGGHH. No hitto just sitä mulle kuuluu mitä vastasin. Mun elämä ja arki nyt vaan on sitä että lapset sen aika pitkälti täyttää, ja lapsista se koostuu. Onko sitä niin vaikea tajuta? Mun mielestä toi on jopa loukkaavaa; en mäkään ignooraa kaverini valituksia hänen miehensä toilailuista tai työpaikan kiemuroista, ne on hänen elämäänsä.

Ugh, olen puhunut.

Ap kuuntelee nätisti jotain työjuttuja, mutta teidän mielestä ystävä saa kommentoida tylysti ap:n lapsikuulumisiin.

Ja miksi täällä osa jankkaa, että puhutaan vaan ja ainoastaan lapsista...ei kai ap ole väittänyt puhuneensa vain lapsista.

Juttelin asken pitkästä aikaa erään lapsettoman kaverini kanssa. Kyselin hänen kuulumisiaan ja hän auliisti kertoi. Sitten hän kysyi minun kuulumisiani; kerroin että meillä on uudenlainen arki alkanut kun esikoinen aloitti koulun, keskimmäinen puolestaan kerhon, ja että semmoista jännää. Hän totesi vain että, "mä kysyinkin että mitä sinulle kuuluu, en mitä sun lapsille". AAARRRGGHH. No hitto just sitä mulle kuuluu mitä vastasin. Mun elämä ja arki nyt vaan on sitä että lapset sen aika pitkälti täyttää, ja lapsista se koostuu. Onko sitä niin vaikea tajuta? Mun mielestä toi on jopa loukkaavaa; en mäkään ignooraa kaverini valituksia hänen miehensä toilailuista tai työpaikan kiemuroista, ne on hänen elämäänsä.

Ugh, olen puhunut.

Ap kuuntelee nätisti jotain työjuttuja, mutta teidän mielestä ystävä saa kommentoida tylysti ap:n lapsikuulumisiin.

Ja miksi täällä osa jankkaa, että puhutaan vaan ja ainoastaan lapsista...ei kai ap ole väittänyt puhuneensa vain lapsista.

Sen vaikutuksen apn tekstistä saa, että kertoi vain lapsensa kuulumiset jolloin ystävä sanoi kysyneensä apn kuulumisia.

muttä ymmärrän ystävääsikin. Monestihan äidistä tulee "pelkkä äiti", ystäväsi halusi kuulla juuri SINUN kuulumisia. Olet hänelle muutakin kuin äiti.

Mutta jos tuo äiti ei halua kertoa muusta, niin ei siitä tarvitse alkaa veetuilemaan. Tulee lähinnä mieleen, että tämä tökerö kamu halusi vain osoittaa ap:lle, että tällä ei olisi "elämää".

Minulla on kaveri, joka on viimeiset puoli vuotta jauhanut vain väitöskirjastaan, joka on hänellä työn alla. Tekisi mieli sanoa asiasta, mutta olen odotellut, että hänelle tulisi muutakin ajateltavaa. Useimmilla ihmisillä on tapana jäädä jauhamaan samoista asioista, vaikkeivät olisi äitejäkään. Kaikki eivät ole kovin monipuolisia keskustelijoita ylipäätänsä.



En kyllä olisi sanonut ap:n kaverina noin...

Kaverisi ei pysty ymmärtämään, että sinulle ei ole tällä hetkellä juuri mitään omaa ja henkilökohtaista elämää kodin ja perheen ulkopuolella. Koska se on niin outo ajatuksenakin varmasti jänelle, joten hän koki vasta kuulevansa mitä teidän perheen muille jäsenille kuuluu?



Itsekin samassa tilanteessa olleena ymmärrän tilanteesi täysin. Jossain vaiheessa, kun lapset kasvaa ja hoidollinen osuus kevenee, saat taas henkilökohtaiseen elämään enemmän tilaa luonnostaan. Juuri nyt et välttämättä sitä edes kaipaa tai se ei ole mahdollistakaan suuressa mittakaavassa.



Ehkä samaan kysymyksen voi vastata myös enemmän sinun näkökulmasta. esim. Illalla olen valvonut kuopuksen kanssa aika pitkään, kun käydään jännittystä läpi kerhoon lähtöön liittyen ja aamulla taas herään ensimmäisenä esikoisen kanssa, jotta ehditään rauhassa käydä aamutoimet ennen kouluun lähtöä. Miehen kanssa vietetään noin tunti päivässä yhteistä aikaa. Asioiden sisältö voi olla sama, mutta niiden näkökulma on enemmän sinun kautta kuin muiden. Kaverisi on aidosti sinusta kiinnostunut ja hän luonnollisesti kokee kadottaneensa sinut täysin. Juuri sinut, joka kyllä palaa sieltä kodin pyörteistä vielä. Me äidit ei nähdä sitä asiaa samoin. Lapsettomille se voi tuntua aivan käsittämättömältä. Minne se mun kaveri katosi? Onko sitä enää ollenkaan? Voit sanoa, että muutama vuosi kun mennään eteenpäin, niin aikaa löytyy paremmin taas henkilökohtaisillekin asioille. ;-) Älä loukkaannu, kaverillasi on vain ikävä sinua!

Siis äiti olisi kommentoinut vastaavalla tavalla lapsettoman työjuttuja.

asiasta, mikä on päällimmäisenä mielessä. On sitten sairaus, uusi työ, remontti, lapsen koulunaloitus, ero tai mikä vaan. Harva alkaa varmuuden vuoksi kertoa jostain muusta, ettei toinen pitkästy. Äitien kohdalla tähän aina suhtaudutaan niin, että koko äiti on kadonnut, hassua. Surullista tietysti, jos äidillä ei vuosiin ole muuta puhuttavaa kuin lapset.

raskausajasta tms. tai jotenkin oudosti yrittää koko ajan säilyttää kasvonsa. "olenkin mieheni kanssa miettinyt että sun ei enää kannata harrastaa jumppia" tämä siihen kun itse kerroin että jumpassa käynti tuntuu jo pahalta. tai että "niin kyllä sun kannattaa käydä ylimääräisessä ultrassa" kun mietin mahdollisuutta kävisinkö omin kustannuksin ultrasas. arghhhhh.... yritän olla hiiltymättä.

Minulla on ystävä, joka ainoa lapseton kaveriporukassamme. Hän vetää joka kerta herneet nenään, jos joku puhuu lapsistaan. Ja HUOM: emme puhu niistä paljon. Puhumme esim. töistä, matkoista, kirjoista, elokuvista, vaatteista, miehistä, uutisista jne. Lista on loputon. Sitten kun joku ottaa puheeksi lapset ja niistä puhutaan esim. 10 minuuttia, hän suuttuu ja alkaa mököttää.

Olen jo päättänyt, että seuraavan kerran, kun hän alkaa puhua eräästä hänelle tärkeästä ja ajankohtaisesta asiasta, olen tyly ja sanon, että älä puhu siitä, koska se ei kosketa meitä muita. Varmasti julmaa ja lapsellista, mutta mitta alkaa olla täynnä. Tätä on jatkunut vuosia, ja on itsestäänselvää, että välimme ovat etääntyneet. Olemme olleet asiassa hänelle todella huomaavaisia ja olemme tehneet kaikkemme, ettei hän tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Mutta se ei ole auttanut. Hän on näköjään sellainen kuin on. Kyse on siis reilusti yli kolmekymmpisestä.

Onkohan teille mahdollisesti tullut mieleen, että kaverinne voi kärsiä kovastikin lapsettomuudesta. Ei kaikki sitä myönnä! Vähän inhimillisyyttä. Mieti kuinka rankka paikka se on. Kuin puukkoa haavassa kääntäisi. Lapsettomuus olisi ainakin itselleni niin kova paikka, että ei sitä todella tiedä mitä sanoisi noissa tilanteissa, kun lapsettomuus jatkuisi vuosia, eikä mikään tuntuisi täyttvän sitä tyhjiötä. Tai joku muu trauma, jonka yhdistää vaikka omaan lapsuuteen ja koko lapsiaihe tuntuu vaikealta käsitellä.

Mun mielestä ap:n vastaus kysymykseen oli ihan hyvä vastaus kuulumisiin. Tuo on juuri sun kuulumisia. Ja jos muutenkin on menty työpaikka-tasolla, ei omissa suurissa henkisissä tai luovissa oivalluksissa tms.



Mutta frendi tarkoitti ehkä myös jotain sensuuntaista, että kun me lapsettomat usein kuullaan, kuinka lapselliset ystävät valittavat, etteivät ehdi muusta puhumaankaan kuin lapsista, ettei kukaan kohtele kuin äitinä jne tms, niin ehkä myös yritti tarjota sulle sitä tilaa, missä voisit just avautua jostain muusta, mitä arjessa ehkä et ehdi ja miehellesi osaa kertoa.



Minulla ei ole lapsia (asia, joka on mulle suuri suru, jonka ystäväni tietävät) ja tuntuu aina ahdistavalta se sellainen asenne, että "no lapsettomat ei tajua". Itse kun olen paljon lasten kanssa tejhnyt töitä ja lähellä paljon lapsia, tiedän niistä aika lailla, mutta vuosien kokemus onkin yhtääkiä nolla, kun joku on ollut viikon verran äiti. Se tuntuu aika pahalta. Moni ystävä jättää kertomatta lapsista tai siis sanoo, että "no ei sua kiinnosta", vaikka mua kiinnostaa mielettömästä niiden tarhaanmenot ja sopeutumiset ja uudet oppimiset, lapset on minusta kiehtovia ihmisiä. Moni toki kertoo, kyslelen itsekin niitä kuulumisia. Mun frendit kai yrittää olla huomaavaisia, kun tietävät, että olin se eka, joka niitä halusi, oli sille valmis.



Mutta tohon tulee tasapaino. Jos ystäväsi on sulle tärkeä, näe vaivaa, että ystävyys säilyy tuossakin asetelmassa. Molemmat oppii ja molemmista on toisille iloa ja tukea taas seuraavissa käänteissä. Lapseton ystävä jää aina tavallaan yksin, kun lapsi tulee. Kaikkein surullisinta se on silloin, kun itsekin haluaisi lapsia. Itse iloitsen kaikista lapsista, mutta on aikoja, jolloin uudet vauvauutiset alkavat vain itkettää, vaikka en yhtään haluaisi niin, eihän ne ole multa pois. Mutta lapsettoman ystävän pitää kyllä tajuta, ettei monen pienen lapsen äidillä ole samalla lailla aikaa ja innostusta muihin asioihin ja niin sen kuuluukin olla.









Mun mielestä toi on epäkohteliasta, että kaveri voi valita mistä asioista haluaa kuulla kuulumisia ja mistä ei! Minä olen siis hoitovapaalla, kotiäinä ties kuinka monetta vuotta. Lasten ja kodinhoito täyttää minun päiväni ja arkeni; se on tällä hetkellä minun työtäni. Jos minulta kysytään että mitä kuuluu, niin mun mielestä se on epäreilua jos mä en voi vastata minun "työhöni" liittyvästä (lue: elämästäni tällä hetkellä), vaan minun pitää höpöttää jotain jonninjoutavaa, tyyliin, "noh, mä luin tossa viime viikolla yhden kirjan, vähän oli päänsärkyä eilen, kävin tossa aamupäivällä ruokakaupassa."



Mun mielestä toi vaan on lapsettoman ihmisen lapsellista ja typerää käytöstä, että valikoi minkälaisia kuulumisia haluaa kuulla.

muttä ymmärrän ystävääsikin. Monestihan äidistä tulee "pelkkä äiti", ystäväsi halusi kuulla juuri SINUN kuulumisia. Olet hänelle muutakin kuin äiti.

Mutta jos tuo äiti ei halua kertoa muusta, niin ei siitä tarvitse alkaa veetuilemaan. Tulee lähinnä mieleen, että tämä tökerö kamu halusi vain osoittaa ap:lle, että tällä ei olisi "elämää".

No siltähän se kaverista varmasti tuntuukin, että ap:lle ei enää kuuluu tai tapahdu mitään. Jos ei ole kokenut tai nähnyt läheltä mitä kaikkea ja kaikkein suurinta elämään tuo lapsen saanti. Sitä ei vaan välttämättä voi ymmärtää ja käsittää!

oikesti pysähtyä miettimään, mitä itselle ja omaan elämään kuuluu. Helposti sitä alkaa elää lasten kautta, pitää oikein ravistella välillä itseään että olen muutakin kuin mamma.



Ystäväsi ei varmasti tarkoittanut pahaa.

Minulla on ystävä, joka ainoa lapseton kaveriporukassamme. Hän vetää joka kerta herneet nenään, jos joku puhuu lapsistaan. Ja HUOM: emme puhu niistä paljon. Puhumme esim. töistä, matkoista, kirjoista, elokuvista, vaatteista, miehistä, uutisista jne. Lista on loputon. Sitten kun joku ottaa puheeksi lapset ja niistä puhutaan esim. 10 minuuttia, hän suuttuu ja alkaa mököttää.

Olen jo päättänyt, että seuraavan kerran, kun hän alkaa puhua eräästä hänelle tärkeästä ja ajankohtaisesta asiasta, olen tyly ja sanon, että älä puhu siitä, koska se ei kosketa meitä muita. Varmasti julmaa ja lapsellista, mutta mitta alkaa olla täynnä. Tätä on jatkunut vuosia, ja on itsestäänselvää, että välimme ovat etääntyneet. Olemme olleet asiassa hänelle todella huomaavaisia ja olemme tehneet kaikkemme, ettei hän tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Mutta se ei ole auttanut. Hän on näköjään sellainen kuin on. Kyse on siis reilusti yli kolmekymmpisestä.

Onkohan teille mahdollisesti tullut mieleen, että kaverinne voi kärsiä kovastikin lapsettomuudesta. Ei kaikki sitä myönnä! Vähän inhimillisyyttä. Mieti kuinka rankka paikka se on. Kuin puukkoa haavassa kääntäisi. Lapsettomuus olisi ainakin itselleni niin kova paikka, että ei sitä todella tiedä mitä sanoisi noissa tilanteissa, kun lapsettomuus jatkuisi vuosia, eikä mikään tuntuisi täyttvän sitä tyhjiötä. Tai joku muu trauma, jonka yhdistää vaikka omaan lapsuuteen ja koko lapsiaihe tuntuu vaikealta käsitellä.

Hän ei kärsi lapsettomuudesta. Se on faktaa. Hän on sitä tyyppiä, joka julistaa, että äidit eivät saa puhua lapsistaan, piste. Vaikka olisimme ulkomailla kaveriporukalla kiertelemässä kaupunkia, shoppailemassa, syömässä, elokuvissa jne. eikä lapsista olisi puhuttu koko päivänä, niin jos joku erehtyy illalla sanomaan jotain lapsista ja siitä puhutaan todella ehkä 2 minuuttia, tämä kaveri vetää herneet nenään ja mököttää koko seuraavan päivän. En liioittele.

Olemme olleet hänen takiaan hienotunteisia niin kuin jo sanoin, mutta rajansa kaikella. Hän on mielestämme kohtuuton ja epäkohtelias. Kukaan ei ole koskaan keskeyttänyt hänelle tärkeistä asioista puhumista.

Minulla on muuten kaksi läheistä ihmistä, jotka ovat oikeasti kärsineet lapsettomuudesta. Olen heitä aiheelta suojellut, mutta he ovat myös aina kohteliaasti kysyneet lapsistani ja olen lyhyesti vastannut.

Todella tökerö kommentti kaveriltasi. Suorastaan vittuilua. En ymmärrä näitä ymmärtäjiä.