Kertokaapas nyt sitten, että mikä on pätevä syy viedä alle 3-vuotias päiväkotiin?

esim. lapsen puheen kehittymiseksi

vanhemmat ovat mykkiä. Eikö teillä kotona puhuta ollenkaan? Äiti istuu päivät pitkät koneen ääressä?

Mikä ihmeen maaginen raja se 3v on? Tuon ikäinen tarvitsee vielä sitä lähivanhempaansa enemmän kuin ikäistään seuraa. Kavereita saa kyllä vanhempanakin, jos äiti on niin nössökkä ettei ulos lastaan vie. :-D

perheessä on 5 muuta jotka puhuvat lapselle!!!

kuntotusmuodoksi päivähoidon niin miksi vanhemmat eivät veisi lastaan päiväkotiin???? Vienhän minä lapsen lääkäriinkin saamaan hoitoa!!!

katsokaan noita ostareilla notkuvia nykykakaroita joiden kielenkäyttö on ala-arvoista: tuollaisia niistä kasvaa.

Ja mistäs tiedät, että ne ostarilla notkuvat nuoret ovat olleet päiväkodissa? Meitä on neljä sisarusta, nyt jo aikuisia, eikä yksikään ole notkunut ostareilla, vaikka olemme kaikki olleet pienestä pitäen hoidossa. Ja paras hoitopaikka pikkulapsena oli kahdella nuorimmalla, jotka heti aloittivat päiväkodissa. Me pph-lapset saimme aika eriarviosta kohtelua eri hoitajilla ensimmäiset elinvuotemme. Silti olemme ihan fiksuja aikuisia, yhteiskunnan jäseniä, työssäkäyviä ja opiskelevia veronmaksajia. Eikä kenelläkään ole mitään mielenterveysongelmia, kun niitä kuitenkin kohta tulet esittämään. Ei masennuslääkkeitä, ei alkoholiongelmia. Pahus, olemme niin tavallisia, että kuulostaa tosi tylsältä.

Te kaikkitietävät yleistäjät olette aina niitä päivän piristyksiä käsityksinenne!

Lapsi hankitaan, mutta muut kasvattavat tämän. Valitetaan, että naisella on oikeus mennä töihin mutta on se lapsi sen isänkin, jääkööt isä kotiin jos äiti ei halua lastansa hoitaa.

Alle 3-vuotias ei saa päiväkodista irti yhtään mitään positiivista, katsokaan noita ostareilla notkuvia nykykakaroita joiden kielenkäyttö on ala-arvoista: tuollaisia niistä kasvaa. Ja jos väität muuta: miten se päiväkoti kasvattaa sinun lapsesi juuri omien arvojenne mukaisesti? Vastaus: ei mitenkään.

Eli pätevää syytä ei ole. Vain tekosyitä.

Kyllä meidän 2-vuotias ainakin saa sieltä vaikka mitä irti. Eilen meni kesäloman jälkeen pitkästä aikaan päiväkotiin. Isä vei aamusta ja itse hain 3 aikaa pois ja monesti kysyin lapselta, että joko lähdetään kotiin niin ei millään olisi malttanut leikkiseurasta lähteä.

LAPSIA KUN ON ERILAISIA! Jos omasi ei tykkää olla päiväkodissa, ei tarkoita sitä etteikö minun lapsenikaan tykkäisi.

Ja kyllä meillä ainakin ollaan keskustelulte päiväkotitätien kanssa arvoista sun muista tärkeistä asioista.

Tähän ei tarvikaan sanoa muuta kuin "I rest my case". Juuri tätä en lapsilleni halua, tällaista asennetta. Sitähän emme tiedä, onko syy päiväkodissa vaiko perheessä sinänsä. Kiitos vain itsellesi, olen entistä tyytyväisempi valintaamme!

Meitä on neljä sisarusta, nyt jo aikuisia, eikä yksikään ole notkunut ostareilla, vaikka olemme kaikki olleet pienestä pitäen hoidossa. Ja paras hoitopaikka pikkulapsena oli kahdella nuorimmalla, jotka heti aloittivat päiväkodissa. Me pph-lapset saimme aika eriarviosta kohtelua eri hoitajilla ensimmäiset elinvuotemme. Silti olemme ihan fiksuja aikuisia, yhteiskunnan jäseniä, työssäkäyviä ja opiskelevia veronmaksajia. Eikä kenelläkään ole mitään mielenterveysongelmia, kun niitä kuitenkin kohta tulet esittämään. Ei masennuslääkkeitä, ei alkoholiongelmia. Pahus, olemme niin tavallisia, että kuulostaa tosi tylsältä.

Te kaikkitietävät yleistäjät olette aina niitä päivän piristyksiä käsityksinenne!

Mikä ihmeen maaginen raja se 3v on? Tuon ikäinen tarvitsee vielä sitä lähivanhempaansa enemmän kuin ikäistään seuraa. Kavereita saa kyllä vanhempanakin, jos äiti on niin nössökkä ettei ulos lastaan vie. :-D

En tajua, mikä kiire niitä 3-vuotiaita on hoitoon viedä. Mikä teitä naisia oikein vaivaa? Kouluikäiseksi asti kuuluu lapsen olla kotona. Henkilökohtaisesti tosin suosin kotikoulua, mutta suon kyllä muille sen, että 7-vuotiaana lapsi voi olla osan päivästä jonkun muun kuin oman äidin silmien alla, onhan meillä kaikilla oikeus valintoihimme.

meitä on moneen junaan ja monet jäävät asemalle :D viet lapsesi hoitoon just kun susta siltä tuntuu!!! pärjäävät pienemmätkin siellä, saavat kavereita ja sosiaalistuvat :) vaikeampaa se on sille 3-vuotiaalle vasta mennä niin "isona" hoitoon.



Turha miettiä mitä muut ajattelevat :)

Yksikään teistä lapsensa päiväkotiin raahaavista äideista ei sano, että kaipaa lapsen kanssa kotona olemista ja yhdessä tekemistä.



Kaikki vain puolustelevat omaa syytään viedä lapsi hoitoon: työ ja asuntolaina ne ykköset. Voisiko sitä elämää suunnitella tai jättää ne lapset hankkimatta?



Kukin tekee omat valintansa, mutta olisitte rehellisiä edes anonyymeina. Se oma lapsi/lapset nyppii niin helkutisti, että pää leviää jos sinne kotiin on PAKKO jäädä. Lasten hankinta on valinta. Samoin se, että laittaa lapsen muiden kasvatettavaksi.



Miksi ette samantien lähetä lasta sisäoppilaitokseen? Tai jos tulee ero, niin päiväkotikin on lapselle parempi kuin isä ja tämän uusi puoliso.... sad, so sad...

3-vuotias on hänestä iso.

sillä ei ole mitään merkitystä sinun elämäsi kannalta, mitä jotkut elämää ahtaasta vinkkelistä katsovat kukkahattutädit asioista miettivät.



Jokainen vanhempi joutuu miettimään perusteellisesti omia ratkaisujaan. Lähtökohtaisesti kukaan ei halua muuta kuin lapsensa parasta. Arvojärjestys voi olla eri, elämäntilanteet poikkeavat toisistaan.



Koskaan ei tähän kysymykseen tule sellaista vastausta netin anonyymipalstalla, että se sinua tyydyttäisi.



Omat lapset eivät mene päiväkotiin ennen kun ovat täyttäneet kolme, ja silloinkin ovat/menevät yksityiseen päiväkotiin jossa liikkumavaraa löytyy perheiden tilanteiden mukaisesti. Näin tekisin vaikka KELA ei yksityisen hoidon tukea myöntäisikään. Mutta ei se minulle kuulu jos muut toimivat toisin, heidän lähtökohtansa ja resurssinsa voivat olla erilaiset.



Kukaan ei ole varmaankaan ahdasmielisempi kuin äiti, jonka mielestä on vain yksi totuus.

Kotiin jäävät ne äidit, joilla:



a) ei ole korkeaa koulutusta

b) motivoivaa työtä

c) kohtuullista palkkaa.



Kyllä mäkin kotiin jäisin, jos olisin lähihoitaja, joka muutamalla lisäsatasella joutuisi tekemään raskasta työtä kodin ulkopuolella samalla kun oma lapsi hoidetaan muualla.



Mutta yhtään korkeakoulutettua naista en tunne lähipiirissäni, jolla olisi mielekäs, hyvin palkattu työ ja joka olisi ollut 3 vuotta kotona. Yhden akateemisen tunnen, joka oli tuon ajan kotona, mutta hän ei viihtynyt työssään (sai eräänlaisen burnoutin) ja lapsi oli erityislapsi, jolle oli vaikea saada hyvää hoitoa.



Mitäs, jos teet vaikka kolme lasta? Ikäerosta riippuen olet parhaassa työiässä 5-9 vuotta poissa töistä. Siinä sitten ihmetellään nelikymppisenä, että miten työtä ei löydy. Joo, hoitovapaalta ei voi irtisanoa, mutta heti sen jälkeen kyllä voi. Jos olet entisestä asiantuntijatyöstäsi pihalla kuin lumiukko.



Ja nyt kotiäidit älähtävät. Mutta minä olen jo parikymppisenä tehnyt ratkaisuni elämän suunnasta, kun päätin hankkia kuusivuotisen yliopistotutkinnon, joka sitäpaitsi oli yhteiskunnalle kallis! Jos arvomaailmani olisi ollut se, että nainen tilanteessa kun tilanteessa jää kotiin hoitamaan lapsia, niin miksi olisin vaivautunut kouluttamaan itseni?



Kyllä, isätkin voivat jäädä kotiin. Mutta harva isä jää. Minun mieheni ei kotiin voinut jäädä, mutta minun siis olisi pitänyt? Ja naisena ja äitinä huonon omatunnon lapsen hoitoonlaittamisesta kannan toki minä?



Pienet ne ovat kotiäidin ympyrät. Minusta oli ihanaa palata töihin kun lapseni oli vuoden. Imetys oli päättynyt jo, joten imetyksen vuoksikaan kotonaolo ei ollut välttämätöntä. Lapsi sai todella ihanan pph:n ja kolme isompaa lasta kaveriksi, kivaa puuhaa päiviksi. Minä en nimittäin koskaan osannut leikittää, laulattaa ja opettaa lasta kuten tuo työhönsä täydellisesti soveltuva pph osaa. Toki hellyyttä ja rakkautta annoin, mutta lapsen lähestyessä vuotta, huomasin, että lapsi oli aika turhautunut, jos en osannut hänelle aktiviteettia keksiä. Ja siis en osannut, vaikka halusin.



Lapsi on hoidossa 3,5 päivää viikossa. Mieheni vie klo 9, minä olen töissä 7-15 ja haen sen jälkeen heti kotiin. Torstaisin äitini hakee lapsen jo ruoan jälkeen ja tulevat kotiin päikkäreille ja leikkimään. Perjantait olen kotona, ja teemme sitä, mitä äitiyslomallakin teimme. Käytännössä katsoen aika paljon vain oleskelen lapsen kanssa kotona ja halailen. Erona se, että perjantai ja viikonloppu on minulle laatuaikaa lapsen kanssa, jota odotan kuin kuuta nousevaa. Jaksan nuo kolme päivää antaa lapselle täyden huomioni. En kaipaa illoiksi tai viikonlopuiksi harrastuksia.



Ensi kesänä aion pitää hoitovapaata ja lomaa yhteensä 3 kuukautta, jolloin lapsi on kotona.



Oma pääni pysyy näin parhaiten kasassa. Saan päivittäin tehdä aikuisten hommia ja käyttää päätäni, syödä (jonkun muun tekemän) lounaan rauhassa, jutella aikuisten kanssa muustakin kuin lapsista. Työmatkat ovat ihania: vain minä ja ajatukseni, ei tarvitse puhua kenellekään tai vastata kenenkään tarpeisiin. Lapsi on nyt ollut jo jonkin aikaa hoidossa, ja tulee aina iloisena vastaan. Ihme kyllä, ei juuri kiukuttele iltaisin sen enempää kuin aiemminkaan. On sen sijaan oppinut hurjaa vauhtia eri taitoja vanhemmilta lapsilta. Rahan suhteen ei tarvitse viettää unettomia öitä miettien miten laskut maksaa. Ja asuntolainaa on minullakin maksettavana. Täällä Helsingissä kun ei ole mitään järkeä maksaa kallista vuokraa perheasunnosta kun samaan aikaan voi lyhentää oman asunnon lainaa.



En koe olevani huono äiti, vaan tilannetajuinen äiti. Tiedän, mikä on koko perheelle parasta, ja se on osittainen työssäkäynti. Asioita kannattaa siis punnita.

Yksikään teistä lapsensa päiväkotiin raahaavista äideista ei sano, että kaipaa lapsen kanssa kotona olemista ja yhdessä tekemistä.

Ei kyllä pidä paikkaansa niissä keskusteluissa, joita minä olen asiasta lukenut. Itsekin sanon sitä samaa - kaipaan lapsiani koko työpäivän ajan niin että kipeää tekee. Välillä ihan viiltää ajatella, miten nopeasti vuodet vierivät, kohta ne eivät enää suostu syliin eivätkä kerro kaikkea äidille, ja tästä ajasta ison osan heidän kanssaan on viettänyt joku muu. Olen suorastaan mustasukkainen tarhantädeille.

Mutta kotona en ole, en ole ollut siitä asti kun nuorimmainen oli hieman alle 2-vuotias, ja syy on puhtaasti raha. Meillä ei ole omistusasuntoa eikä eletä mitenkään ökysti, mutta mies on pienituloinen ja yhden ihmisen palkalla emme elä. Otin lainaa toisen lapsen synnyttyä, jotta saatoin olla kotona vielä yli vuoden äitiyspäivärahakauden päätyttyä, mutta enempää ns. syömävelkaa en halunnut ottaa, vaan palasin sitten töihin.

Olemme kyllä miehen kanssa järjestelleet työajat siten, että lapset ovat päiväkodissa vain 6 tuntia päivittäin, mikä ei mielestäni ole paha. Molemmat ovat myös sosiaalisia ja aktiivisia, ovat saaneet kavereita päiväkodista ja viihtyvät siellä. Joten huonoa omaatuntoa en pode, mutta ikävää kyllä senkin edestä.

akateeminen koulutus ja hyvä työ. Silti meidän lapset hoidettiin kotona 6- ja 4-vuotiaiksi.



Huvittavimpia on 37:n tapaiset "urapätijät", jotka oikeasti on mieleltään ja älyltään hataria, että pää hajoaa jo omien puheiden mukaan yhden lapsen hoitamisesta...

Itseäni harmittaa että ei ole päiväkotiin pistetty. Muistan kuinka lapsena odotin päivät pitkät että kaverit haetaan pksta että pääsen leikkimään niiden kanssa pihalle. Ja sen lisäksi olin koko lapsuuden todella ujo, minkä tiedän aika varmasti johtuvan siitä että pääsin olemaan monen ikäiseni kanssa vasta eskarissa. Eikä vanhemmat ollu mykkiä.



Että ihan vakavissani en lähtis väittään että päiväkodin lapsista tulee kieroonkasvaneita :D eiköhän se oo monen tekijän summa.

Sä et kyllä taida käydä ihan täysillä...

Mitä siitä tulis, jos kaikki jäis kotiin 5-7 vuodeksi tai sitten ei tehtäisi lapsia lainkaan?? Onko sulla mitään käsitystä miten tämä yhteiskunta pelaa/toimii?

Sun elämä taitaa pyöriä siellä omassa pikku pesässä, etkä selvästikään ymmärrä tai halua ymmärtää mistään muusta.

Mä nyt sanon sulle rehellisesti, että ei tunnu kivalta laittaa reilun vuoden ikäistä päiväkotiin, mutta on vain pakko. Ikävä varmasti tulee olemaan hirveä, vaikkakin hoitoaika on 3-5h päivässä. En silti koe, että sysään lapseni kasvatuksen muille, mutta sitähän sinä et voi ymmärtää.

Ja jos alat väittää, että miksi ei varauduta taloudellisesti ym. paskaa. Niin sanonpa vaan, että onko lasten saanti vain rikkaiden etuoikeus!! Me mennään töihin, jotta pystytään huolehtia lapsestamme, kaikilla ei ole varaa notkua kotona vuosia.

Ensimmäistä kertaa kuulen tämän. Tai siis luen. Hienosti olet toiminut, mutta varsin poikkeuksellisesti.

Yksikään teistä lapsensa päiväkotiin raahaavista äideista ei sano, että kaipaa lapsen kanssa kotona olemista ja yhdessä tekemistä.

Ei kyllä pidä paikkaansa niissä keskusteluissa, joita minä olen asiasta lukenut. Itsekin sanon sitä samaa - kaipaan lapsiani koko työpäivän ajan niin että kipeää tekee. Välillä ihan viiltää ajatella, miten nopeasti vuodet vierivät, kohta ne eivät enää suostu syliin eivätkä kerro kaikkea äidille, ja tästä ajasta ison osan heidän kanssaan on viettänyt joku muu. Olen suorastaan mustasukkainen tarhantädeille.

Mutta kotona en ole, en ole ollut siitä asti kun nuorimmainen oli hieman alle 2-vuotias, ja syy on puhtaasti raha. Meillä ei ole omistusasuntoa eikä eletä mitenkään ökysti, mutta mies on pienituloinen ja yhden ihmisen palkalla emme elä. Otin lainaa toisen lapsen synnyttyä, jotta saatoin olla kotona vielä yli vuoden äitiyspäivärahakauden päätyttyä, mutta enempää ns. syömävelkaa en halunnut ottaa, vaan palasin sitten töihin.

Olemme kyllä miehen kanssa järjestelleet työajat siten, että lapset ovat päiväkodissa vain 6 tuntia päivittäin, mikä ei mielestäni ole paha. Molemmat ovat myös sosiaalisia ja aktiivisia, ovat saaneet kavereita päiväkodista ja viihtyvät siellä. Joten huonoa omaatuntoa en pode, mutta ikävää kyllä senkin edestä.

Yksikään teistä lapsensa päiväkotiin raahaavista äideista ei sano, että kaipaa lapsen kanssa kotona olemista ja yhdessä tekemistä.

Kaikki vain puolustelevat omaa syytään viedä lapsi hoitoon: työ ja asuntolaina ne ykköset. Voisiko sitä elämää suunnitella tai jättää ne lapset hankkimatta?

Kukin tekee omat valintansa, mutta olisitte rehellisiä edes anonyymeina. Se oma lapsi/lapset nyppii niin helkutisti, että pää leviää jos sinne kotiin on PAKKO jäädä. Lasten hankinta on valinta. Samoin se, että laittaa lapsen muiden kasvatettavaksi.

Miksi ette samantien lähetä lasta sisäoppilaitokseen? Tai jos tulee ero, niin päiväkotikin on lapselle parempi kuin isä ja tämän uusi puoliso.... sad, so sad...

sun kaltaiset ihmiset jotain tyydytystä siitä, että pääsette pätemään sillä kotona olollanne? Ootko oikeasti niin mustavalkoinen ihminen, että luulet etten kaipaa lapsen kanssa olemista sun muuta, jos tilanne on se että lapsi on pakko viedä päiväkotiin? Tai vaikka ei mun "pää kestäisikään" ja vien lapsen päiväkotiin niin silti en kaipaa hänen kanssaan yhteistä aikaa? Päinvastoin, silloin siitä ajasta nimenomaan nauttii ja oppii arvostamaan sitä.

Kaikki eivät ole syntyneet kultalusikka suussa tai kaikilla ei ole sitä miestä joka tienaa monta tonnia kuukaudessa, että pystyy elättämään koko perheensä. Sekö silti tarkoittaa sitä, etttä ei voi hankkia lapsia? Ei hyvä päivä.

Olen valehtelematta hyvä kotiäiti. Lapsi saa päivässä kaksi lämmintä ja kotona tehtyä ruokaa, ulkoilemme päivittäin kaksi tuntia, leikimme muutenkin yhdessä ja nauramme paljon keskenämme. Rakastan lastani ja viihdyn hänen kanssaan.



Palkkani ansiotyöstäni on pieni, mutta mieheni ansaitsee hyvin. Minun työssäkäynnilläni ei siis ole talouden kannalta suurta merkitystä.



Ja aion viedä lapseni päiväkotiin, kun hän täyttää 2! Miksikö? Rakastan myös työtäni, olen hyvä siinä ja tarvitsen muutakin elämää kuin kotona oloa. Niin olen jatkossakin hyvä äiti lapselleni.