Eikö lapsenne pärjää hetkeäkään ilman sokerivettä?? (uimahallissa huomattua)
Joka kerta kun käyn uimahallissa, muksuja tankataan ennen ja jälkeen uimisen sokerilitkumehuilla (tyyliin pillimehu). Kuoleeko se muksunne oikeesti, ellei sille tuputeta joka hetki kun mahdollista sokeria kurkusta alas?
Kommentit (101)
tulisit vähän paremmalle tuulelle eikä tuntuis elämä niin vaikealta.
ja vois keskittyä ihan siihen omaan pieneen elämäänsä,eikä kyttäillä toisia ihmisiä.
pukuhuoneessa osin sen takia toki, että helposti on kova jano, mutta pääasiassa siksi, että sen aikaa kun joivat sain itse puettua itseni ja heidän (3 juotuaan) saatoin auttaa heitä pukeutumaan (yksi piti pukea kokonaan, kahta auttaa tarvittaessa esim. sukkahousuissa). Jos ei sitä ollut, istuivat ulkovaatteissa kuumissaan odottamassa että äiti on valmis ja kitisivät. Helpompi itselle ja vierustovereille näin. Nyt kun ovat isompia, niin mehua ei enää ole.
Tätä näkee kanssa nykyään paljon. Annetaan muksulle mehu tai tikkari käteen, että pysyy hetken paikoillaan ja hiljaa. Eli ruualla ohjataan käytöstä. Hyvä jos te pääsitte tavasta irti, mutta monipa jää siihen nalkkiin, että muksuilla pitää olla aina kaupassa, uimassa tai missä vain jotain mutustettavaa, "ettei ala riehua".
ap
Mitä se sulle kuuluu kuinka muut lapsensa syöttää ja juottaa. Vai harmittaako sinua kun omat lapsesi kyynel silmässä kuolaa muiden herkkuja kun oma äiti ei ikinä jousta terveellisistä elämäntavoista.
T:kahden laihan urheilullisen lapsen äiti joka antaa lapsille normaalin lapsuuden jossa saa myös herkkuja.
Ps. ja reikiä ei ole koska osaamme harjata hampaat :0
tulisit vähän paremmalle tuulelle eikä tuntuis elämä niin vaikealta.
ja vois keskittyä ihan siihen omaan pieneen elämäänsä,eikä kyttäillä toisia ihmisiä.
No sori jos osui ja upposi ;) Pitäähän teidän Sini-Jessica-Jelmiinan saada herkkunsa, koska eihän uimisessa muuten ole mitään kivaa vaan se on vain kamalaa Urheilemista, yök :,( Vain herkun avulla sitä saa motivoitua itsensä mihinkään liikkeelle.
Me pyöräillään uimahallilta vielä kotiin, eli reissulle tulee n.4h kokonaisaikaa. Kyllä lapset ovat todellakin juomansa ansainneet!
Talvikeleillä reippaasti yli tunti. Uima-altaassa ollaan tästä syystä vähintään 2,5h. Lisäksi sitten pukeutumiset ja peseytymiset. Näin uintireissuun pelkästään menee vähintään 5h. perjantaisin lähdetään uimaan suoraan päiväkodista. Koska lapset saavat välipalan klo 14.00 olis minusta kidutusta, jos seuraava ateria olisi heillä vasta noin 21.00, jolloin ollaan kotona.
Jos taas lähdetään viikonloppuna, niin sitten yhdistetään tuohon yli 5h reissuun vielä kaupunkiostoksia noin 2-3h verran.
Että jos teidän lapset kykenevät olevaam ja urehilemaan 7-9h ilman välipalaa, niin olkoon näin, mutta meillä yhtä lapset saavat pitkillä reissuilla välipalaa. Ja joskus, hui kauhistus sentään, myös pillimehun.
Mitä se sulle kuuluu kuinka muut lapsensa syöttää ja juottaa. Vai harmittaako sinua kun omat lapsesi kyynel silmässä kuolaa muiden herkkuja kun oma äiti ei ikinä jousta terveellisistä elämäntavoista.
T:kahden laihan urheilullisen lapsen äiti joka antaa lapsille normaalin lapsuuden jossa saa myös herkkuja.
Ps. ja reikiä ei ole koska osaamme harjata hampaat :0
Meillä herkut tarkoittavat muuta kuin jotain pskaa aromipillimehua :) Meillä syödään tosiaan voi voina ja sokeri sokerina ja panostetaan ruuanlaittoon. Vedit vähän pitkälle johtopäätökset, että me ei anneta normaalia lapsuutta lapsille, ellei tuputeta heille uimahallissa sokerivettä :D
Tulee ihan huono omatunto, kun muut syöttää lapsilleen välipalaa uinnin jälkeen + tietty juottaa, mutta me vaan puetaan ja lähdetään kotiin lounaalle tai iltapuurolle. Sen olen aina lapselle sanonutkin ja aina ollaan 6 km kotiin selvitty. Jotkut äidit vaan tankkaa lapsiaan jatkuvasti, jos ei mehulla, niin jätskillä tai ainakin energiapatukalla. Pullereita monet tällaiset syömällä syötetyt ovatkin. Eikä ruoka maistu.
Meillä mukavat muistot tulee ihan siitä uinnista ym. vesileikeistä, ei tarvitse boostata sokerimehuilla :)
t. 2-v vauvauimari evp:n äiti
ja synttäreillä. Ihan aina ei näissäkään. Keskimäärin lapset juovat 2-3 pillimehua kuukaudessa. Muuten meillä juodaan vain vettä ja maitoa ja vesi on ylivoimaisesti suosituin juoma molemmilla lapsilla. Pyytävät usein jopa ihan kylässä mieluummin vettä kuin mehua (sitä omatekoista ja ihanaa marjamehua). Limuja eivät osaa juoda.
Tunnen kaksikin tällaista lasta, jotka eivät saa koskaan pillimehuja, koska ne ovat epäterveellisiä ja tarpeettomia turhakkeita. Kun nämä lapset tulevat kylään, niin niitä pillimehuja yritetään kaivaa kaapeista, synttäreillä juodaan mehukannut tyhjiksi ja yritetään varastaa naapureidenkin pillimehut. Se ihana kielletty asia tuntuu varmasti paljon houkuttelevammalta kuin se, että maistaa on saanut ja oma mielipide muovautunut ilman äidin ankaraa sensuuria.
Suosittelen ap:lle vähän rennonpaa otetta ja muillekin terveysfanaatikoille tätä kohtuus kaikessa -asennetta. Meillä lapset eivät ole ylipainoisia (-10-käyrällä mennään), ei ole reikiä hampaissa ja salaatti maistuu ihan ilman äidin tiukkaa valvontaakin (ravintoloissa tilaavat alkuruoiksi aina cesar-salaatin)
On varmasti niitäkin, mutta kun näitä sokeriveden lutkuttajia näkee joka kerta ja välillä useampia. En mä välttämättä usko, että ne kaikki asuvat jossain tuntien päässä pienestä uimahallistamme.
ap
Pari kertaa talvessa lapset pääsevät uimaan ja eväät tottakai kuuluvat asiaan. Lapsilla on ihan älytön nälkä parin tunnin pulikoinnin jälkeen.
Tottakai se olisi kiva jos siellä uimahallissa olisi eväiden syöntipaikka, mutta vaikka ei ole se ei tarkoita että veisin lapset hiukset märkinä pakkaseen syömään. Me syödään eväät ihan rauhassa siellä pukkarissa.
pukuhuoneessa osin sen takia toki, että helposti on kova jano, mutta pääasiassa siksi, että sen aikaa kun joivat sain itse puettua itseni ja heidän (3 juotuaan) saatoin auttaa heitä pukeutumaan (yksi piti pukea kokonaan, kahta auttaa tarvittaessa esim. sukkahousuissa). Jos ei sitä ollut, istuivat ulkovaatteissa kuumissaan odottamassa että äiti on valmis ja kitisivät. Helpompi itselle ja vierustovereille näin. Nyt kun ovat isompia, niin mehua ei enää ole.
Luulin, että näin ärsytän mahdollisimman vähän kanssauimareita, mutta ei, syteen meni :D
ja synttäreillä. Ihan aina ei näissäkään. Keskimäärin lapset juovat 2-3 pillimehua kuukaudessa. Muuten meillä juodaan vain vettä ja maitoa ja vesi on ylivoimaisesti suosituin juoma molemmilla lapsilla. Pyytävät usein jopa ihan kylässä mieluummin vettä kuin mehua (sitä omatekoista ja ihanaa marjamehua). Limuja eivät osaa juoda.
Tunnen kaksikin tällaista lasta, jotka eivät saa koskaan pillimehuja, koska ne ovat epäterveellisiä ja tarpeettomia turhakkeita. Kun nämä lapset tulevat kylään, niin niitä pillimehuja yritetään kaivaa kaapeista, synttäreillä juodaan mehukannut tyhjiksi ja yritetään varastaa naapureidenkin pillimehut. Se ihana kielletty asia tuntuu varmasti paljon houkuttelevammalta kuin se, että maistaa on saanut ja oma mielipide muovautunut ilman äidin ankaraa sensuuria.
Suosittelen ap:lle vähän rennonpaa otetta ja muillekin terveysfanaatikoille tätä kohtuus kaikessa -asennetta. Meillä lapset eivät ole ylipainoisia (-10-käyrällä mennään), ei ole reikiä hampaissa ja salaatti maistuu ihan ilman äidin tiukkaa valvontaakin (ravintoloissa tilaavat alkuruoiksi aina cesar-salaatin)
Olenko sanonut jossain kohtaa, ettei lapsemme _koskaan_ eivätkä _missään_ saa pillimehua tai muita herkkuja? Kerro missä kohtaa. Nyt luet rivien välistä jotain mitä siellä ei ole.
ap
Meillä ainakin julkisillä 60 min suuntaansa. Pukeutumiset, pesut ja saunomiset vähintään 1h. Uintia 2h. Tekee yhteensä jo 5h.
On varmasti niitäkin, mutta kun näitä sokeriveden lutkuttajia näkee joka kerta ja välillä useampia. En mä välttämättä usko, että ne kaikki asuvat jossain tuntien päässä pienestä uimahallistamme.
ap
- Lapsia kasvatetaan ja ne pidetään hiljaisina sokeriveden avulla
- Lapsille opetetaan että uimisessa ei ole mitään kivaa ja nautittavaa ilman sokerivettä
- Suurella osalla lapsia on diabetes, joten heidän pitää tankata sokerivettä
- Kaikki asuvat niin kaukana uimahallista, että uintireissuun menee puoli päivää, joten on pakko olla aina sokerivettä mukana
- Ellei tuputa joka kerta lapsilleen sokerivettä uimahallin pukuhuoneessa, ei anna lapsilleen normaalia lapsuutta eivätkä lapset saa Ikinä eikä Koskaan Mitään herkkuja :,(
Mitähän vielä, tästähän tuli mielenkiintoinen keskustelu :)
ap
Käymme harvoin uimassa, pääsemme sen verran harvoin. Uimahallissa käynti on spesiaali perheessämme ja sen kunniaksi ostamme pillimehut lapsille ja me vanhemmat itsellemme kahvit.
Pitäähän sitä välillä herkutellakin. Ne on nimittäin niitä ainoita harvoja hetkiä, jolloin meillä edes ostetaan pillimehuja. Jokainen on ansainnut herkkuhetkensä.
ps. pillimehuja saa myös sokerittomina versioina.
koska ap on täysin lukkiutunut omaan kantaansa. Minä en anna lapselleni pillimehua mutta juon itse. Silläpä vasta vittuuntuneita ilmeitä muilta äideiltä saa. Niiltäkin jotka ei lapsilleen mehuja anna.
t. se pillimehua mukanaan kantava diabetikko
- Lapsia kasvatetaan ja ne pidetään hiljaisina sokeriveden avulla
- Lapsille opetetaan että uimisessa ei ole mitään kivaa ja nautittavaa ilman sokerivettä
- Suurella osalla lapsia on diabetes, joten heidän pitää tankata sokerivettä
- Kaikki asuvat niin kaukana uimahallista, että uintireissuun menee puoli päivää, joten on pakko olla aina sokerivettä mukana
- Ellei tuputa joka kerta lapsilleen sokerivettä uimahallin pukuhuoneessa, ei anna lapsilleen normaalia lapsuutta eivätkä lapset saa Ikinä eikä Koskaan Mitään herkkuja :,(Mitähän vielä, tästähän tuli mielenkiintoinen keskustelu :)
ap
Lisäksi vain yksi mainitsi sanan jano. Mutta janojuomaksi kelpaa tietenkin vain - mikäs muukaan kuin tadaa - sokerivesi! :)
ap
ps. pillimehuja saa myös sokerittomina versioina.
Itse kallistun sokerilla makeutettuun. Mutta, kasvatuskysymys. Jos lapsen opettaa siihen, että uimahallikeikalla saa pillimehun, niin tokihan se oppii sitä vaatimaan.