Vihaan lapsipuoltani!! Siis NIIN VIHAAN NYT!!! Ennestäänkin

Nää ihmiset on hysteerisiä lähiäitejä tai mistään ymmärtämättömiä ydinperheläisiä.



Ap, sinulla on tosiaan ongelma, koska tunnet noin kovaa vihaa pientä lasta kohtaan. Toisaalta ymmärrän sinua. Lastakin voi vihata, jos joutuu sellaista vastentahtoisesti hoitamaan ja näkee siinä vain idioottimaisia piirteitä.



Nyt nostat kissan miehen kanssa pöydälle. Sanot, että et kestä hänen lastaan tällä hetkellä sekuntiakaan ja kieltäydyt hoitamasta näillä ehdoilla. Toivottavasti mies säikähtää hiukan. Sen jälkeen ehdotat, että ratkaisu on se, että 4-vuotias menee päivähoitoon ja sinä saat hieman ilmaa, niin vapaa-aikakin menee varmasti paremmin.



Et ehkä näe sitä vielä, mutta jonain päivänä siitä "karseasta lapsesta" tulee omallesi rakas sisarus. Kun omasi kasvaa, niin hän konttaa isomman perässä ja tulet huomaamaan sen lasten välisen rakkauden. Sen jälkeen ymmärrät myös, ettet voi riistää sisarusta lapseltasi. Minä olen yllättäin uusperheen äiti, koska ymmärrän sinua joiltain osin. Minulla oli yhteisen esikoisen odotusaika mahdottoman vaikea, koska aloin piilovihata miehen ärsyttävää lasta. Suunnittelin erinäisiä keinoja, kuinka dumppaan lapsen kokonaan häiritsemästä ärsyttävine tapoineen meidän perheidylliä... En koskaan sanonut mitään, mietin vaan mielessäni. Vauvan synnyttyä sulin uudelleen. Muistan aina, kun lapsi tuli tänne ekan kerran esikoisen syntymän jälkeen. Meni vauvan vierelle, silitti päätä ja kertoi olevansa "Matti-isoveli". Mulla tuli kyyneleet silmiin. Siitä se paluu vanhaan lähti. (ennen odotusaikaa pidin lapsesta) Jo 1-vuotiaana tämä esikoinen juoksi iloisena ympyrää veljen tullessa kylään. 5-vuotiaana istui veljensä vierellä sohvalla ja kertoi päiväkotijuttujaan ylpeänä. Pienestä asti jo sanoi aina, että "tärkeimmät on äiti, isi ja Matti, koska ne on mun perhettä".



Anna sisaruussuhteille mahdollisuus. Lapsilla on avoin sydän ja teet myös omallesi palveluksen nyt rauhoittumalla.

Oletko jutellut neuvolassa tämän 4v. asioista. Sitä kautta osaavat ehkä tarjota teille sellaista apua, jota tarvitsette. Lapsi pitäisi ehkä saada johonkin terapiaan tai jotain.

(miehen sopimat ajat tietty), käytiin useemmat kerrat, muksu piirteli ja täti lässytti.

Mä olen sen kanssa retkeillyt, leiponut, piirtänyt, askarrellut, lukenut sadut, vienyt huvipuistoon, eläintarhaan, sirkukseen, tehnyt ihankaikkea mistä tyttö on jäänyt paitsi koko ikänsä koska äiti on umpipaska ja kyvytön ja isää ei ilmeisesti ole tarpeeksi kiinnostanut että ois nämä ajatukset toteuttanut käytännössä. Ja nyt ei sori vaan enää muakaan kiinnosta, on oma lapsi josta mun täytyy pitää huolta ja tämä ongelmavyyhti on siinä tiellä, valitettavasti (on mm useemman kerran pyrkinyt TUKEHDUTTAMAAN vauvan, mitäs siitä tuumitte??!) ap

Olet selvästikin yrittänyt parhaasi ja nyt uupunut. Koska miehesi on lapsen huoltaja, hänen täytyy nyt ottaa vastuu lapsesta. Ehdottomasti päivähoitopaikka ja apua jostakin! Ette voi elää noin. Et jaksa enää ja kaikki kärsivät.

Häivy sä siitä talosta kersas kanssa, anna viattomalle tytölle mahdollisuus elää rakastetussa kodissa. Vittu oot kamala.

vaikka ap lähtiskin - ainoa, joka tytön kans on edes yrittänyt jotain!

puoleensa ikäviä naisia. Lapsi kyllä säälittää eniten, kun joutuu ensin alkkis-äidin lapseksi ja äitipuoli ei välitä tästä myöskään.

uusperheiden ongelmista johtuu miehistä! tulee vähän hankaluuksia niin jo jätkät luikkii töihin tms. tässäkään tuskin olisi näin suurta kriisiä, jos ap.n mies kantaisi vastuunsa ja hoitaisi lastaan joka on menettänyt oman äitinsä.

Sieltä saat apua sekä lapselle että toimimattomaan nukkumistilanteeseen.



Velvoita isä osallistumaan perheen arkeen HETI. MIten ihmeessä luulet, että kaikki on hyvin, kun hoidat vain oman vauvasi? Miehesi jatkaa poissaolojaan eikä edes yritä olla isä toisellekaan lapsistaan. Jos sinulle sattuisi jotain, ottaisi hän varmaan kolmannen vaimon, joka kohtelisi sinun traumatisoitunutta pilttiäsi ihan samoin kuin sinä tätä ensimmäistä. Ja oikeinhan se vain olisi, vaikka lapset tähän soppaan viattomia ovatkin.



Mies osallistumaan heti! Viikonloput mies huomioi lasta ja antaa sinulle ja vauvalle kahdenkeskisiä lepohetkiä/rauhaa. Opettaa pyöräilemään, luistelemaan, hiihtämään, vie pulkkamäkeen, metsäretkille, uimahalliin jne. Joskus voisitte mennä koko perhekin. Iltaisin kun isompi lapsi on nukkumassa, mies hoitaa vauvaa (jos siis on hereillä) ja sinä menet ajoissa nukkumaan.



Miten alkkisäidin vanhemmat? Onko isommalla mitään sukua, jonka luona voisi viettää esim. joka toisen viikonlopun?



Lisäksi tämä kaikki vaatii yrittämistä myös sinulta. Joka päivä huomioit hetken vain isompaa. Kehut, silität, juttelet. Oli päivä ollut miten kauhea tahansa, keksi asia, josta voit antaa positiivista palautetta, vaikkapa sitten niin, että söi tosi nätisti tai piirsi kivan kuvan jne. Vaikka koet, että teillä ei ole minkäänlaista tunnesidettä, niin lapselle olet tärkeä ja hän tarvitsee tuota huomiota. Ajan kanssa hän käy helpommaksi, kun saattaa luottaa, että hyväksyt hänet ja annat huomiota.



Jos koet, ettet kykene tähän, muuta pois. Saat olla vauvan kanssa kahden, isä hoitaa isomman etkä ole syypää siihen, että ajoit puolustuskyvyttömän lapsen pois isänsä luota. Se nimittäin tulee kalahtamaan omaan nilkkaasi aivan takuulla ennemmin tai myöhemmin.



En oikein muutenkaan ymmärrä, että jaksat syyttää lasta tilanteesta, joka ei todellakaan ole lapsen vikaa mutta et vaadi mitään siltä, joka on monella tapaa syyllinen tähän hommaan eli miehesi. Hänen takiaan isommalla lapsella on turvaton olo ja hän ripustautuu sinuun ja on epätoivoisen mustasukkainen sinusta. Mies on lapsen tähän maailmaan saattanut mutta ei kanna tästä mitään vastuuta. Hän on saattanut maailmaan myös toisenkin lapsen eikä edelleenkään kanna tästäkään mitään vastuuta. Häntä ei kiinnosta riittävästi kummankaan lapsen hyvinvointi ja hän yrittää ylläpitää status quota vaikka sitten lähettämällä toisen lapsistaan pois. Miten tunnekylmä voi ihminen olla?



Jos todella ajattelen sinua ja sinun parastasi, ap, niin suosittelen vahvasti avioeroa. Heti.



Lasten paras olisi se, että isä saataisiin osallistumaan lastensa elämään ja perheen arkeen huomattavasti nykyistä enemmän.

Nää ihmiset on hysteerisiä lähiäitejä tai mistään ymmärtämättömiä ydinperheläisiä. Ap, sinulla on tosiaan ongelma, koska tunnet noin kovaa vihaa pientä lasta kohtaan. Toisaalta ymmärrän sinua. Lastakin voi vihata, jos joutuu sellaista vastentahtoisesti hoitamaan ja näkee siinä vain idioottimaisia piirteitä. Nyt nostat kissan miehen kanssa pöydälle. Sanot, että et kestä hänen lastaan tällä hetkellä sekuntiakaan ja kieltäydyt hoitamasta näillä ehdoilla. Toivottavasti mies säikähtää hiukan. Sen jälkeen ehdotat, että ratkaisu on se, että 4-vuotias menee päivähoitoon ja sinä saat hieman ilmaa, niin vapaa-aikakin menee varmasti paremmin. Et ehkä näe sitä vielä, mutta jonain päivänä siitä "karseasta lapsesta" tulee omallesi rakas sisarus. Kun omasi kasvaa, niin hän konttaa isomman perässä ja tulet huomaamaan sen lasten välisen rakkauden. Sen jälkeen ymmärrät myös, ettet voi riistää sisarusta lapseltasi. Minä olen yllättäin uusperheen äiti, koska ymmärrän sinua joiltain osin. Minulla oli yhteisen esikoisen odotusaika mahdottoman vaikea, koska aloin piilovihata miehen ärsyttävää lasta. Suunnittelin erinäisiä keinoja, kuinka dumppaan lapsen kokonaan häiritsemästä ärsyttävine tapoineen meidän perheidylliä... En koskaan sanonut mitään, mietin vaan mielessäni. Vauvan synnyttyä sulin uudelleen. Muistan aina, kun lapsi tuli tänne ekan kerran esikoisen syntymän jälkeen. Meni vauvan vierelle, silitti päätä ja kertoi olevansa "Matti-isoveli". Mulla tuli kyyneleet silmiin. Siitä se paluu vanhaan lähti. (ennen odotusaikaa pidin lapsesta) Jo 1-vuotiaana tämä esikoinen juoksi iloisena ympyrää veljen tullessa kylään. 5-vuotiaana istui veljensä vierellä sohvalla ja kertoi päiväkotijuttujaan ylpeänä. Pienestä asti jo sanoi aina, että "tärkeimmät on äiti, isi ja Matti, koska ne on mun perhettä". Anna sisaruussuhteille mahdollisuus. Lapsilla on avoin sydän ja teet myös omallesi palveluksen nyt rauhoittumalla.

joka joutunut huolehtimaan exän ongelmalapsesta lähiäitinä. etkö huomaa?

Ei se lapsi sinun ole.

Miksi miehesi ei hoida lapsiaan? Työ on tekosyy.

Laita lapsi päiviksi hoitoon. Miehesi voi hänet sinne viedä töihin mennessään ja hakea pois töistä tullessaan. Lapsi on pääasiassa miehesi vastuulla ei sinun.

Jaksat paremmin oman lapsesi kanssa kun mustis ja häiriintynyt lapsi ei pyöri tielläsi. Lapsikin saa sisältöä päiviinsä hoidossa. Hoidossa myös voidaan auttaa lasta lapsen ongelmissa.

Älä uuvuta itseäsi

en voi oikeeesti uskoa että tälläisiä tunnevammasia ihmisiä oikeesti on!!Voi helvetti mikä eukko säkin olet.

Mua oikeesti järkyttää miten moni täällä suhtautuu nelivuotiaaseen syyttömään , tod.näk. täysin normaaliin lapseen tyylillä, että "anna se huostaan" ja "vie se hoitoon". Siis oikeesti, miten sairaita te näiden kommenttien kirjoittajat olette? Miten pahoillaan mä olenkaan ton nelivuotiaan puolesta kun se joutuu elämään tollasen "äidin" kanssa.

uusperheiden ongelmista johtuu miehistä! tulee vähän hankaluuksia niin jo jätkät luikkii töihin tms. tässäkään tuskin olisi näin suurta kriisiä, jos ap.n mies kantaisi vastuunsa ja hoitaisi lastaan joka on menettänyt oman äitinsä.

Toki miehen täytyy olla päävastuussa lapsestaan kotona ollessaan, mutta eihän molemmat voi olla kotivanhempia. Jonkun on yleensä käytävä myös töissä. Päivähoito miehen lapselle auttaisi ehkä ap:ta jaksamaan, mutta samalla se on entistä selkeämpi viesti vanhemmalle lapselle siitä että hänet sysätään syrjään vauvan tullessa tilalle, joten voi myös pahentaa tilannetta. Kannattaa keskustella ihan ammattilaisen kanssa tuosta ajatuksesta.

Jospa ihan vaan ASETUTTAISIIN ÄIDIN ASEMAAN, VAUVAN ASEMAAN ja sitten mieittisit, mitä kaikkea itse tuntisit, miten jaksaisit samanlaisessa tilanteessa?

Ihan sitä empatiaa minä peräänkuulutan, MYÖS äitiä ja vauvaa kohtaan.

Kun äiti voi hyvin, lapset voivat hyvin, koko perhe voi hyvin.

Nyt tuo ap-äiti ei jaksa. Hän jaksaa oman vauvansa, mutta ei isompaa, johon hänelläe i ole tunnesidettä, joka on hankala.

Eikä kaikkea voi ennakoida. vaikka itsellä olisi hyvä ja kaunis ajatus, se se aina toimi, sillä lapsi-aikunen suhde on kahdensuuntainen, ei yhdensuuntainen että vain aikusesta lähtöisin oleva.

ja isä. MISSÄ ON SE ISÄ??

terveisin samoja tuntoja tuntenut äiti, äitipuoli, joka vauvan jälkeen uupui - ei omiin lapsiin, vaan miehen ex-liiton erittäin hankalaan lapseen, isän loistaessa poissaolollaan.

Me erosimme.

isän trisessalla ei ole nyt äitipuolta, eipä äitiäkään - ja isi on aina töissä. Sitä saa mitä tilaa.

Mitä ap: lle pitäisi mielestäsi sanoa? Että vihaa vaan oikein sydämesi kyllyydestä sitä pahaa 4-vuotiasta? Täällä on kyllä monikin kehottanut hakemaan apua. Se on ainoa oikea neuvo.

Et ole tosissasi?! Sälyttäisitkö oikeasti 4-vuotiaan vastuulle äitipuolisuhteen kehittymisen? Mieti nyt vähän. Odotat lapselta täysin kehitysvaiheen vastaista kykyä ymmärtää.

EI, en odota, että minkään ikäinen lapsi yksin olisi vastuussa aikuinen-lapsi suhteesta. VAan, että siihen ns. suhteeseen tarvitaan molempia. Jos lapsi ei halua olla tekemisissä sen aikuien kanssa? vaikka kuinka leivot, laulat, kuljetat, viet, huomioit, annat aikaasi - ja aina vaan törmäät siihen samaan, lapsen torjuntaan, negatiiviseen asenteeseen, ilkeilyyn, röyhkeuteen, rumaan kielenkäyttöön jne, - miten kauan aikuisen tulisi jaksaa ja antaa itsestään lapselle, joka polkee maahan kerta toisensa jälkeen sen kaiken?

Sitä tarkoitan, että vastuu on myös lapsella, lapsi ei välttämättä halua tätä aikuista elämäänsä, vaikka aikuinen olisi valmis ottamaan lapsen elämäänsä.

Ymmärrätkö?

Esim. meillä kävi omien lasten kanssa leikkimässä sisarukset. Otimme mukaan uimarannalle ym., annoimme välipalat, ruuat, herkut, saivat leikkiä ja touhtua kuin omia olisivat olleet.

Mutta meilläkin on säännöt ja kiellot, joita noudatetaan. esim. "saanko viedä nuken vaunut ulos" ei saa, oli erikseen ulkovanut ja ne oli sisävaunut. Silti ne vaunut oli pihalla! Oli minun homaamatta raahannut yläkerrasta ok.talosta ulos.

Tai kun laitettiin välipalaa, kommentit oli kiitoksen sijaan töykeitä. "MÄ EN SYÖ TÄTÄ...!"

Asian olisi voinut sanoa toisinkin, eikä karjumalla päin naamaa töykeästi.

Kun halusimme olla omalla porukalla, lapset norkoili aidan takana, kurkkivat pihalle, tai kurkkivat ikkunoista sisään. Kävimme juttelemassa, että eivät olisi siinä jne, ei mitään reaktiota.

Minä sitten totestin, että nyt riittää, ja aloin tehdä sen saman, mitä jo naapurit olivat tehneet: erittäin selkeästi rajaamaan, esim. joissakin paikoissa eivät päässeet sisälle ollenkaan, me lakkasimme ottamasta mukaan uimarannalle ja leikkipuistoon, emmekä antaneet enää välipalaa, koska siitä kiukuteltiin aina.

Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Nuo esimerkit olivat vain pieniä otteita, en jaksa sepostaa kaikkea tässä nyt.

jos äiti alkkis ja huoltaja suostuvainen.



Niin mä tekisin.

Jospa ihan vaan ASETUTTAISIIN ÄIDIN ASEMAAN, VAUVAN ASEMAAN ja sitten mieittisit, mitä kaikkea itse tuntisit, miten jaksaisit samanlaisessa tilanteessa?

Ihan sitä empatiaa minä peräänkuulutan, MYÖS äitiä ja vauvaa kohtaan.

Kun äiti voi hyvin, lapset voivat hyvin, koko perhe voi hyvin.

Nyt tuo ap-äiti ei jaksa. Hän jaksaa oman vauvansa, mutta ei isompaa, johon hänelläe i ole tunnesidettä, joka on hankala.

Eikä kaikkea voi ennakoida. vaikka itsellä olisi hyvä ja kaunis ajatus, se se aina toimi, sillä lapsi-aikunen suhde on kahdensuuntainen, ei yhdensuuntainen että vain aikusesta lähtöisin oleva.

ja isä. MISSÄ ON SE ISÄ??

terveisin samoja tuntoja tuntenut äiti, äitipuoli, joka vauvan jälkeen uupui - ei omiin lapsiin, vaan miehen ex-liiton erittäin hankalaan lapseen, isän loistaessa poissaolollaan.

Me erosimme.

isän trisessalla ei ole nyt äitipuolta, eipä äitiäkään - ja isi on aina töissä. Sitä saa mitä tilaa.

Mitä ap: lle pitäisi mielestäsi sanoa? Että vihaa vaan oikein sydämesi kyllyydestä sitä pahaa 4-vuotiasta? Täällä on kyllä monikin kehottanut hakemaan apua. Se on ainoa oikea neuvo.

Et ole tosissasi?! Sälyttäisitkö oikeasti 4-vuotiaan vastuulle äitipuolisuhteen kehittymisen? Mieti nyt vähän. Odotat lapselta täysin kehitysvaiheen vastaista kykyä ymmärtää.

EI, en odota, että minkään ikäinen lapsi yksin olisi vastuussa aikuinen-lapsi suhteesta. VAan, että siihen ns. suhteeseen tarvitaan molempia. Jos lapsi ei halua olla tekemisissä sen aikuien kanssa? vaikka kuinka leivot, laulat, kuljetat, viet, huomioit, annat aikaasi - ja aina vaan törmäät siihen samaan, lapsen torjuntaan, negatiiviseen asenteeseen, ilkeilyyn, röyhkeuteen, rumaan kielenkäyttöön jne, - miten kauan aikuisen tulisi jaksaa ja antaa itsestään lapselle, joka polkee maahan kerta toisensa jälkeen sen kaiken?

Sitä tarkoitan, että vastuu on myös lapsella, lapsi ei välttämättä halua tätä aikuista elämäänsä, vaikka aikuinen olisi valmis ottamaan lapsen elämäänsä.

Ymmärrätkö?

Esim. meillä kävi omien lasten kanssa leikkimässä sisarukset. Otimme mukaan uimarannalle ym., annoimme välipalat, ruuat, herkut, saivat leikkiä ja touhtua kuin omia olisivat olleet.

Mutta meilläkin on säännöt ja kiellot, joita noudatetaan. esim. "saanko viedä nuken vaunut ulos" ei saa, oli erikseen ulkovanut ja ne oli sisävaunut. Silti ne vaunut oli pihalla! Oli minun homaamatta raahannut yläkerrasta ok.talosta ulos.

Tai kun laitettiin välipalaa, kommentit oli kiitoksen sijaan töykeitä. "MÄ EN SYÖ TÄTÄ...!"

Asian olisi voinut sanoa toisinkin, eikä karjumalla päin naamaa töykeästi.

Kun halusimme olla omalla porukalla, lapset norkoili aidan takana, kurkkivat pihalle, tai kurkkivat ikkunoista sisään. Kävimme juttelemassa, että eivät olisi siinä jne, ei mitään reaktiota.

Minä sitten totestin, että nyt riittää, ja aloin tehdä sen saman, mitä jo naapurit olivat tehneet: erittäin selkeästi rajaamaan, esim. joissakin paikoissa eivät päässeet sisälle ollenkaan, me lakkasimme ottamasta mukaan uimarannalle ja leikkipuistoon, emmekä antaneet enää välipalaa, koska siitä kiukuteltiin aina.

Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Nuo esimerkit olivat vain pieniä otteita, en jaksa sepostaa kaikkea tässä nyt.

Sinun mielestäsi lapsi ei tee omaa osuuttaan suhteen kehittymisen eteen, mutta hänhän tekee! Kaikella sillä ymmärryksellä mikä nelivuotiaalla on. Hän yrittää saada huomiota. Hän haluaa tulla huomatuksi ja rakastetuksi ja ajattelee että se huomio palautuu häneen jos vauva menee pois. Miten tämä on niin vaikeaa joillekkin ymmärtää?

Ei se lapsi sinun ole.

Miksi miehesi ei hoida lapsiaan? Työ on tekosyy.

Laita lapsi päiviksi hoitoon. Miehesi voi hänet sinne viedä töihin mennessään ja hakea pois töistä tullessaan. Lapsi on pääasiassa miehesi vastuulla ei sinun.

Jaksat paremmin oman lapsesi kanssa kun mustis ja häiriintynyt lapsi ei pyöri tielläsi. Lapsikin saa sisältöä päiviinsä hoidossa. Hoidossa myös voidaan auttaa lasta lapsen ongelmissa.

Älä uuvuta itseäsi

en voi oikeeesti uskoa että tälläisiä tunnevammasia ihmisiä oikeesti on!!Voi helvetti mikä eukko säkin olet.

Mua oikeesti järkyttää miten moni täällä suhtautuu nelivuotiaaseen syyttömään , tod.näk. täysin normaaliin lapseen tyylillä, että "anna se huostaan" ja "vie se hoitoon". Siis oikeesti, miten sairaita te näiden kommenttien kirjoittajat olette? Miten pahoillaan mä olenkaan ton nelivuotiaan puolesta kun se joutuu elämään tollasen "äidin" kanssa.

Eihän noissa neuvoissa mitään vikaa ole. Lapsen hoitoon vieminen tässä tilanteessa olisi järkevää. Myös joku tukiperhekuvio olisi hyväksi. Äiti on varmasti uupunut hankalan lapsen takia ja tosiaan tarvitsee tukitoimia nyt.

Tää 4 vuotias on mustasukkainen ja hän on jo menettänyt oman äitinsä. Varmaan on lapsi peloissaan, että menettää äitipuolenkin. Lapsi tarvitsee tukitoimia, että kehittyy mahdollisimman normaaliksi. Oma äiti kun oli alkoholisti, niin on varmasti jättänyt jälkensä lapsen kehitykseen.

lapsen antaminen huostaan on aivan naurettava ehdotus silloin kun lapsella on täysjärkinen isä. Olen itse ollut lähi-äitipuoli nyt 13 vuotta ja lapsipuoleni täytti tällä viikolla 18v. Aina ei ole ollut helppoa, olen joutunut kasvamaan ihmisenä ja miettimään tekemisiäni, olemisiani ja kaikkea maan ja taivaan väliltä näinä kolmenatoista vuotena. En väitä että olen tehnyt aina oikein, mutta ikinä ei ole tullut ajatusta että lapsi ei kuuluisi meidän perheeseen tai että hänet pitäisi antaa huostaan. Kyllä lapsen pitää saada olla oman vanhemman kanssa, jos vanhempi kerran on kykenevä lasta kasvattamaan. Uusia lapsia ei tulisi tehdä mielestäni muutenkaan, jos kumpikin ei ole sitoutunut niiden hoitoon ja kasvattamiseen, saati nyt perustaa uusperhettä, jos ensimmäistäkään lasta ei isä ehdi hoitaa. Kyllä ap:n tapauksessa kaikki vastuu on aikuisilla, niin ap:n miehellä kuin ap:llä, jos on kerran uusperhettä lähtenyt perustamaan. Nyt pitää istua alas ja miettiä miten edetään, pitääkö hankkia hoitoapua, miehen vähennettävä töitä tms. Lapsi oirehtii varmasti vanhempiensa erosta, äidin sairaudesta ja poissaolosta, uudesta perheestä jne. Aikuisen on joustettava ja kestettävä, ei lapsen.

Joo, nuo tunteet muuten normaaleja, mutta ei ole normaalia että sekä äitipuoli että isä valmiita antamaan 4v lapsen pois! Ja olen ollut äitipuoli, edelleen pidän yhteyttä lapsen kanssa, ja silti.. Vaikka uusperheessä joskus (tai useinkin) on vaikeaa, etenkin kun itsellä pieni vauva, ja minä tiedän sen, en vaan voi ymmärtää ap:ta. Jos tosiaan, oikeasti, perheen molemmat aikuiset olisi valmiita luopumaan lapsesta, niin kyllä, se saattaisi olla lapselle parempi kuin elää kodissa jossa tunnekylmät vanhemmat eivät kykene vastaamaan hänen tarpeisiinsa millään (tunne)tasolla..

että tämän lapsen isä ei välitä lapsesta sitäkään vertaa kuin ap. Ainakaan käytännössä. Jos isä olisi sitoutunut lapseensa, ap:lla olisi paljon helpompaa ja koko porukka pärjäisi paremmin. Sen sijaan isä luottaa siihen, ettei hänen tarvitse juuri tehdä mitään tai päättää mistään, univajeesta sekopäinen vaimo kyllä hoitaa sen hankalan vahinkolapsen ja kyllä ne asiat siitä lutviutuu.

...jos mun aiemmat lapset alkaa yhtään hiertää uutta naista, niin kenkää. Ennemmin tai myöhemmin, yleensä aika nopeasti nainen alkaa hyökkäilemään mun olemassaolevaa jälkikasvua vastaan.

Se on muuten kumma, että USKALTAVAT tehdä näin. Ilmeisesti valtaenemmistö miehistä on kilttejä pikku hiirulaisia, jotka antavat uuden naisen savustaa jo olemassaolevan jälkikasvun pihalle.

Sitten onkin HIRVEÄ järkytys, kun mies onkin sitoutunut lapsiinsa. Mun lapsilla on kuitenkin vain mut, äidistä ei ole mihinkään. Joten aina ja kaikissa tilanteissa mun on valittava lapset.

Tämä ei loppupeleissä koskaan sovi kenellekään naiselle. Mutta riittääpä vaihtelua isille!

itse pystyny murto-osaankaan tuosta mitä ap. HYVÄ äiti olet!!

Mahdatko ap vielä lukea tätä...Laita pian 4 v päiväkotiin. Tilanteesi on mahdoton. ei keneltäkään voi liikoja vaatia!! Kai 4 v on jo päivähoidossa??

Toivottavasti mies jättää sut ja jatkaa elämäänsä pienen vanhempaa tarvitsevan neljävuotiaan kanssa.

Olet sairas ja kuvottava tekosyy ihmiseksi.

Et ansaitse yhtään lasta.

Toivottavasti miehesi ja tämän nelivuotiaan isä ei ole yhtä sadistinen ällötys vaan tajuaa valita lapsensa tuollaisen oksettavan itsekeskeisen ämmän sijaan.

Tunnen myötätuntoa ap:n kaltaisia kohtaan, oli provo tahi ei. Vihan tunteet ei niin helposti laannu, ei ainakaan hokemalla "ole aikuinen", "rakasta miestäsi" jne jne.

Mut näin käy, kun naiset ajattelevat pillullaan, eikä aivoillaan. Otetaan se ihqu mies, vaik sillä on se ärsyttävä, pahojaan tekevä penska. Ja kas kummaa, kätevästi se ihqu mies sitten sysääkin päävastuun penskastaan umpirakastuneelle uusiolleen, jolla on vielä tekemistä vastasyntyneen kanssa. Kätevää miehen kannalta, ainakin siihen asti kun/jos pillulla ajattelu loppuu. Mut aina tuntuu löytyvän uus passaaja. Ja se penska jatkaa oirehtimistaan.