Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aika karua tekstiä :// ja varmasti totta tuumaa tämä 0-15v lasten parissa työskentelevä

Vierailija
09.08.2012 |

Opettaja: Osa oppilaista hiihtää Aspenissa, osa ei saa kotona ruokaa

Opettaja Maarit Korhonen on kirjoittanut kirjan alakoulun arjesta. Hänen mielestään vanhemmilta on vanhemmuus hukassa. Aamulla ei edes jakseta herätä tekemään lapselle aamupalaa.

Opettaja kaipaa kouluihin työrauhaa ja opettamiseen. Kuva: Kalle Niskala / Yle Mistä on kyse?

Maarit Korhonen on kirjoittanut Koulun vika? -teoksen, jossa kuvaillaan alakoulun arkea.

Korhosen mielestä lasten eriarvoistuminen on lisääntynyt. Samalla kuin toiset matkustavat ulkomailla, toiset oppilaat eivät saa kotona ruokaa.

Vanhemmuus on aikuisilta hukassa. Vain harva on aidosti kiinnostunut lapsensa koulunkäynnistä.

30 vuotta opettajana toiminut Maarit Korhonen antaa karun kuvan koulun maanantaiaamuista.

- 30 prosenttia oppilaista on tullut luokkaan siinä tilassa, että he ovat valmiita oppimaan ja heillä on hyvä olla. Loput miettivät, missä äiti on, milloin saadaan ruokaa tai että kokeesta on pakko saada kymppi, koska isä käski.

Korhonen on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Koulun vika?, joka julkaistiin tällä viikolla. Hän on nähnyt uransa aikana lasten ja vanhempien muuttumisen. Samassa luokassa on lapsia, jotka meinaavat pyörtyä ennen koululounasta, koska eivät ole saaneet viikonloppuna ruokaa, ja toisaalla on lapsia, jotka hiihtävät Aspenissa ja lomailevat Rivieralla.

- Opettaja on ainoa aikuinen, joka erilaisilla oppilailla on yhteisenä kontaktina.

Nyt on tavallista, että lapsi lähtee yksin kotoa kouluun vanhempien jäädessä nukkumaan. Lapsi tekee itse aamupalan, jos tekee. Äiti soittaa kymmeneltä kännykkään, että ooksä menny kouluun.

- Maarit Korhonen

Vanhemmuus hukassa

Myös vanhemmat ovat muuttuneet. Korhonen jakaa vanhemmat syrjäytyneisiin, keskiluokkaisiin ja aikuisiin, jotka pelkästään keskittyvät luomaan uraa.

- Tavalliset vanhemmat ovat vähemmistössä. Sellaiset, joista on mukavaa, että lapsi tulee koulusta ja kertoo mitä siellä on tapahtunut ja ylipäätään kiinnostunut lapsensa koulunkäynnistä.

Maarit Korhosen mukaan lähtökohta pitäisi olla, että alakoululaisten lasten vanhemmat nousevat sängystä ylös, kun lapsi lähtee kouluun.

- Nyt on tavallista, että lapsi lähtee yksin kotoa kouluun vanhempien jäädessä nukkumaan. Lapsi tekee itse aamupalan, jos tekee. Äiti soittaa kymmeneltä kännykkään, että ooksä menny kouluun.

Hän kertoo tavanneensa kehityskeskusteluissa lukuisia äitejä, joille pitää neuvoa, kuinka saada 8-vuotias lapsi tottelemaan.

”Koulu rauhoitettava opettamiselle”

Jos Maarit Korhonen saisi päättää, hän antaisi kouluille viiden vuoden työrauhan. Sen aikana kouluihin ei tuotaisi yhtään uutta projektia tai tiimitavoitetta. Hän haluaisi kaikki häiriötekijät pois luokista.

- Kouluun tulisivat vain opettajat, oppilaat ja esimiehet. Yksikään järjestö ei jakaisi esitteitään, yksikään urheiluseura ei esittelisi lajiaan eikä maanviljelijä kertoisi oraankasvusta. Kaikki ylimääräinen hilavitkutus luokasta pois.

Korhonen haluaisi keskittyä pelkkään opetukseen. Siihen kuluu hänen työpäivästään nykyisin 30 prosenttia.

Minttu-Maaria Partanen

Yle Uutiset

Kommentit (45)

Vierailija
21/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maarit Korhosen mukaan lähtökohta pitäisi olla, että alakoululaisten lasten vanhemmat nousevat sängystä ylös, kun lapsi lähtee kouluun.

Kun meidän nelosluokkalainen lähtee kouluun, on isänsä jo mennyt aamuseitsemäksi töihin, ja minä nukun syystä että olen tullut töistä kello 06:10. Teen siis kolmivuoroa ja yövuoroja on tämän tästä. Lapsi siis lähtee silloin kouluun IHAN ITSEKSEEN.

Vierailija
22/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on suuret erot nykyään. Valitettavasti.

Tiedän oman työni kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

joita ei kiinnosta lapsensa koulunkäynti. Arkipäivää meille opettajille - valitettavasti myös ns. hyvien asuinalueiden kouluissa.

Vierailija
24/45 |

ettei vanhempia "kiinnosta"? Sanovatko he niin?

Minun lapsellani on usein läksyt tekemättä ja voin kuvitella, että opettaja voi tehdä päätelmän, ettei minua kiinnosta lapseni koulunkäynti, vaikka päätelmä on väärä.

Vierailija
25/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tehnyt ja miten sen otteen ottanut?

T: Kyselee mamma, jonka 1,5-vuotias lapsi usein edelleen harhailee pöydästä pois. (ja jolla on myös 3-vuotias lapsi, joka istuu nätisti pöydässä ja ystävätär, jonka kanssa äiti haluaisin vaihtaa kuulumisia, jos treffit on sovittu).

[/quote]

tossa just tänään seurattiin töissä kuinka pieni puolitoistavuotias ihmisenalku pompotti täysin äitiänsä, äiti teki just eikä melkein mitä lapsi vaan keksikään hänen päänsä menoksi haluta ei istua ruoka pöydässä, meni pois, tuli takaisin, meni pois, tuli takaisin, vaan haahuili siellä täällä, eikä äiti saanut mitään otetta lapseensa =( =( =( "ei saa ottaa leluja... ai tuollaisen löysit, laita nyt lelu pois ja tule pöytään... söytkö vielä? aha et syö, oho tulitkin taas syömään...." voi luoja mikä sirkus...

[/quote]

Vierailija
26/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettei vanhempia "kiinnosta"? Sanovatko he niin?

Minun lapsellani on usein läksyt tekemättä ja voin kuvitella, että opettaja voi tehdä päätelmän, ettei minua kiinnosta lapseni koulunkäynti, vaikka päätelmä on väärä.

Järkyttävää! Kyllä sen verran pitäisi vaivautua vanhemmilla että läksyt tarkastetaan joka päivä. Tuo ei kerro mistään muusta kuin siitä että sinua ei kiinnosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/45 |

Opettajana laki velvoittaa minut yhteistyöhön huoltajien kanssa. Kaikki vanhemmat eivät tule vanhampainiltoihin, sovittuihin tapaamisiin, eivät halua keskustella kanssani, puolustelevat lapsen sääntöjen rikkomista, syyttelevät koulun toimintaa... Tällaisiä vanhempia kohtaan vuosittain useita ja tuollaisesta vetää toki johtopäätöksiä.

Vierailija
28/45 |

29/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja se toinen mahdollinen vanhempi lähtenyt aamulla aikaisin töihin jo? Kyllä kouluikäisen pitäisi itse jo päästä kouluun aamulla...

En ymmärrä tuota Riviera-juttua, miten se tähän liittyy? Tuloeroja on aina ollut ja tulee myös olemaan, niin sen pitääkin mennä. Ei siitä tule mitään, jos kovasti töitä tekevä + kunnon koulutuksen hankkinut saa saman palkan kuin työtön kotiäiti.

Vierailija
30/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

joita ei kiinnosta lapsensa koulunkäynti. Arkipäivää meille opettajille - valitettavasti myös ns. hyvien asuinalueiden kouluissa.

ettei vanhempia "kiinnosta"? Sanovatko he niin?

Minun lapsellani on usein läksyt tekemättä ja voin kuvitella, että opettaja voi tehdä päätelmän, ettei minua kiinnosta lapseni koulunkäynti, vaikka päätelmä on väärä.

jos kerran tiedät, että lapsellasi on läksyt usein tekemättä niin miksi et puutu asiaan? Voitko todella rehellisesti sanoa, että sinua kiinnostaa lapsesi koulunkäynti jos ne läksyt ovat kerta toisensa jälkeen tekemättä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettei vanhempia "kiinnosta"? Sanovatko he niin?

Minun lapsellani on usein läksyt tekemättä ja voin kuvitella, että opettaja voi tehdä päätelmän, ettei minua kiinnosta lapseni koulunkäynti, vaikka päätelmä on väärä.

Järkyttävää! Kyllä sen verran pitäisi vaivautua vanhemmilla että läksyt tarkastetaan joka päivä. Tuo ei kerro mistään muusta kuin siitä että sinua ei kiinnosta.

Minä tarkastan läksyt, mutta lapsi ei merkitse läksyjä ylös. Siksi hän unohtaa tehdä niistä osan. Eli tämä tarina kertoo tasan tästä ja siitä, että en tiedä, mitä on tullut läksyksi.

Opettajalla kiitos tiedosta. Omituista sakkia.

Vierailija
32/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varhaiskasvatuksen ammattilainen? Voisitko selittää, miksi kirjoitat noin halveksivaan sävyyn äidistä? Halveksitko asiakkaitasi (vanhempia) yleisemminkin? Kuule, ihan oikea ammattilainen ihan nättisti neuvoisi ja sntaisi vinkkejä, miten lapsen saa pysymään pöydän ääressä. Itse sain parhaat neuvot perhepäivähoitajalta, ihan ilman halveksuntaa tai ylimielisyyttä.

Että sylettää tollainen asenne! "kasvatuksen ammattilainen" neuvomassa... yäk!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opettajana laki velvoittaa minut yhteistyöhön huoltajien kanssa. Kaikki vanhemmat eivät tule vanhampainiltoihin, sovittuihin tapaamisiin, eivät halua keskustella kanssani, puolustelevat lapsen sääntöjen rikkomista, syyttelevät koulun toimintaa... Tällaisiä vanhempia kohtaan vuosittain useita ja tuollaisesta vetää toki johtopäätöksiä.

opettajan kanssa, joka ensimmäisellä tapaamiskerralla (kun muutettiin uudelle paikkakunnalle ja lapset tuli kesken lukuvuoden kouluun, opettaja ei siis todellakaan tuntenut lasta tai meitä vanhempia) sanoi että hänelle ei tarvi sitten soitella eikä muutenkaan olla yhteyksissä? Että hän kyllä sitten ilmoittaa jos jotain sattuu, tosin pienistä tappeluista sun muista ei aio ilmoitella. Ja joka kutsuttiin lääkärin pyytämään verkostotapaamiseen yhden kerran, mutta ei tullut koska "hänellä ei ole tapana käydä missään palavereissa". Hopsia täytettäessä sanoi, että käydään nyt tämä juttu nopeasti läpi kun kerran laki velvoittaa, ihan turha juttu kumminkin.

Enpä ole uskaltanut opelle paljon soitella tai viestiä laittaa, vaikka olisi tietysti joskus kiva tietää miten erityislapsen kanssa menee. Lapselta kysyttäessä koulupäivä on tietysti ollut aina "ihan ok" ja "ei mitään erityistä".

Aina vaan haukutaan vanhempia huonosta vanhemmuudesta ja välinpitämättömyydestä, mulla kyllä on kokemuksia ihan päinvastaisesta eli siitä että yhteistyötä ei saada sujumaan opettajan hangatessa vastaan.

Vierailija
34/45 |

35/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tehnyt ja miten sen otteen ottanut?

T: Kyselee mamma, jonka 1,5-vuotias lapsi usein edelleen harhailee pöydästä pois. (ja jolla on myös 3-vuotias lapsi, joka istuu nätisti pöydässä ja ystävätär, jonka kanssa äiti haluaisin vaihtaa kuulumisia, jos treffit on sovittu).

tossa just tänään seurattiin töissä kuinka pieni puolitoistavuotias ihmisenalku pompotti täysin äitiänsä, äiti teki just eikä melkein mitä lapsi vaan keksikään hänen päänsä menoksi haluta ei istua ruoka pöydässä, meni pois, tuli takaisin, meni pois, tuli takaisin, vaan haahuili siellä täällä, eikä äiti saanut mitään otetta lapseensa =( =( =( "ei saa ottaa leluja... ai tuollaisen löysit, laita nyt lelu pois ja tule pöytään... söytkö vielä? aha et syö, oho tulitkin taas syömään...." voi luoja mikä sirkus...

Luulis ymmärtävän, että tässä lienee haettiin esimerkillä ihmistyyppiä, joka ei yleensä ottaen koskaan saa lapselleen rajoja. Sinäkin tosin voit sanoa lapselle ensimmäisen poistumisen jälkeen, että ruoka-aika oli sitten siinä ja pöytään ei ole enää asiaa syömään tai että vaikka on jo syönyt, niin pöydästä ei vielä poistuta ja sillä siisti.

Vierailija
36/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettei vanhempia "kiinnosta"? Sanovatko he niin?

Minun lapsellani on usein läksyt tekemättä ja voin kuvitella, että opettaja voi tehdä päätelmän, ettei minua kiinnosta lapseni koulunkäynti, vaikka päätelmä on väärä.

Järkyttävää! Kyllä sen verran pitäisi vaivautua vanhemmilla että läksyt tarkastetaan joka päivä. Tuo ei kerro mistään muusta kuin siitä että sinua ei kiinnosta.

Minä tarkastan läksyt, mutta lapsi ei merkitse läksyjä ylös. Siksi hän unohtaa tehdä niistä osan. Eli tämä tarina kertoo tasan tästä ja siitä, että en tiedä, mitä on tullut läksyksi.

Opettajalla kiitos tiedosta. Omituista sakkia.

hoitaa asian, keksii ratkaisumallin vaikka yhdessä koulun kanssa sen sijaan, että sysää syyn muualle. Jos todella olisit kiinnostunut lapsesi koulunkäynnistä niin tuokin ongelma olisi ratkaistu (ettei merkitse läksyjä) ja pystyisit valvomaan läksyt tehdyiksi.

Vierailija
37/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisit sanoa 1,5-vuotiaalle, että ruoka oli sitten siinä. ja montakohan sanaa lauseesta ymmärtää tuonikäinen? Ja tajuaa varsinkin aikakäsitteen, myöhemmin et saa ruokaa.

Vierailija
38/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis itse olen varhaiskasvatuksen ammattilainen ja ihan totta nyky vanhemilla on aika pitkälti ihan normaali vanhemmuus täysin hukassa -valitettavasti =( tossa just tänään seurattiin töissä kuinka pieni puolitoistavuotias ihmisenalku pompotti täysin äitiänsä, äiti teki just eikä melkein mitä lapsi vaan keksikään hänen päänsä menoksi haluta ei istua ruoka pöydässä, meni pois, tuli takaisin, meni pois, tuli takaisin, vaan haahuili siellä täällä, eikä äiti saanut mitään otetta lapseensa =( =( =( "ei saa ottaa leluja... ai tuollaisen löysit, laita nyt lelu pois ja tule pöytään... söytkö vielä? aha et syö, oho tulitkin taas syömään...." voi luoja mikä sirkus...

Joka tällä lailla 2-vuotiastaan passaa ja antaa pompottaa.

Kaikki on huokailleet että ei hemmetti mitä touhua, mutta kun lapsi on se ainoa asia elämässä niin tuollaiseksi sitä muuttuu. Pelottaa miten asiat on 7 vuoden päästä..

Vierailija
39/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettei vanhempia "kiinnosta"? Sanovatko he niin?

Minun lapsellani on usein läksyt tekemättä ja voin kuvitella, että opettaja voi tehdä päätelmän, ettei minua kiinnosta lapseni koulunkäynti, vaikka päätelmä on väärä.

Järkyttävää! Kyllä sen verran pitäisi vaivautua vanhemmilla että läksyt tarkastetaan joka päivä. Tuo ei kerro mistään muusta kuin siitä että sinua ei kiinnosta.

Minä tarkastan läksyt, mutta lapsi ei merkitse läksyjä ylös. Siksi hän unohtaa tehdä niistä osan. Eli tämä tarina kertoo tasan tästä ja siitä, että en tiedä, mitä on tullut läksyksi.

Opettajalla kiitos tiedosta. Omituista sakkia.

hoitaa asian, keksii ratkaisumallin vaikka yhdessä koulun kanssa sen sijaan, että sysää syyn muualle. Jos todella olisit kiinnostunut lapsesi koulunkäynnistä niin tuokin ongelma olisi ratkaistu (ettei merkitse läksyjä) ja pystyisit valvomaan läksyt tehdyiksi.

Opettajan kanssa on asiaa pohdittu. Asia vähän parani, kun opettaja otti käyttöön läksyvihkon, mutta poika ei sinnekään niitä läksyjä aina merkkaa.

Toki toukokuun viimeisenä päivänä poika teki kevään tekemättömiä läksyjä tuntitolkulla. Eli kyllä ne läksyt viime kädessä tulee tehtyä. Mutta ratkaisua ei ole löytynyt siihen, miten saisi haaveilijan havahtumaan oikealla kellonlyömällä.

Vierailija
40/45 |
09.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos kerran tiedät, että lapsellasi on läksyt usein tekemättä niin miksi et puutu asiaan? Voitko todella rehellisesti sanoa, että sinua kiinnostaa lapsesi koulunkäynti jos ne läksyt ovat kerta toisensa jälkeen tekemättä?

meilläkin on toisella lapsella toistuvana ongelmana läksyjen unohtaminen. Toinen taas ei unohda koskaan. Asiaan on koetettu puuttua sen sata kertaa, sovittu opettajan kanssa käytännöistä jne. Meillä juttu menee yleensä niin, että läksykirjat unohtuvat tai "unohtuvat" kouluun. Aina niitä ei enää pääse hakemaan, vaikka haluaisi. Tällöin tieto läksyistä ei kulkeudu vanhemmille asti. Lisäksi hankaluutena on se, että lähes kaikille lapsille tulee yksilölliset läksyt, eli läksyjä ei voi tarkistaakaan keneltäkään.

Ja rehellisesti, lapseni koulunkäynti kiinnostaa minua niin paljon, että se on ollut viimeisen puolen vuoden ajan mieltäni eniten askarruttanut asia. :)