Lue keskustelun säännöt.
Miksi samat ihmiset stressaantuu, ahdistuu ja tulee kiusatuiksi läpi elämän?
06.08.2012 |
Sekä koulussa, opiskeluvaiheessa että työelämässä aika usein (ei toki aina) samat ihmiset kokee jonkinlaisen kiusaus- ja ahdistuskierteen tai ainakin kokee tulevansa syrjityksi, kiusatuksi, ahdistuu työtovereistaan, pomoistaan, aikatauluista ym. Sanotaan, että nykyinen työelämä on vaativaa, raakaa ja rankkaa mutta silti valtaosa porskuttaa elämää sietäen eteenpäin joutumatta tällaiseen kierteeseen. Mikä tälle altistaa? Lapsuus? Temperamentti? Ensimmäinen kiusauskokemus, joka muuttaa psyykettä?
Kommentit (90)
Olen ollut kiusaaja, hiljainen hyväksyjä, kiusattu ja tehnyt työtä kiusaamista vastaan.
Lapsen fyysinen leikki on helppo erottaa kiusaksi: silloin kun toinen sitä ei tahdo tehdä eikä se ole mukavaa.
Samallisesti sama on juttu.
Mutta varsinkin omat lapset on kasvattaneet näkemään miten se joka lyö tai repii lelua ole se pahis vaan reagoi kun toinen tekee tai sanoo ensin.
Kasvattamisessa oleellista ei ole ainoastaan kitkeä lopputulosta: se joka itkee voi olla lyönnistä johtuvaa, mutta tilanne on jotenkin siihen pisteeseen ajautunut. Kasvattamiseen kuuluu paitsi se että opettaa toiselle tapoja toimia ettei lyö mutta yhtälailla toiselle oppeja että osaa lopettaa ajoissa.
Lapsuudesta muistan miten joitain kiusattiin ihan olemuksesta, hyvästä opiskelusta, näitä syitä kyllä löytää.
Itseäni fyysisestä ulkonäöstä.
Mutta minustakin on ihan hyvä pohtia sitä miten kiusattu ottaa asioita.
Jos joku on herkkis, niin miten syvään muiden kuuluu häntä kumartaa ja nostaa jalustalle.
Miten erilaiset säännöt hänellä on?
Saako joku sanoa että vaikka musiikkia kuuluu muiden kuunnella todella hiljaa tai olla kuuntelematta koska HÄN ei jaksa?
Eikö häneen päde samat säännöt kuin toisille?
Jokaisen homma on kasvattaa selkänahkaa ja sietääkin toisia. Kaikkien kanssa ei voi olla kaveri mutta toimeen pitää tulla ja kyllä sen kiusatun reppanankin pitää tulla toimeen.
Ei heillä ole mitään oikeutta jatkaa tuota tilanteensa ulvontaa tai silloin pitää mennä hoitoon, sillä minusta sekin taas on muiden kiusaamista jos ei pysty olemaan sitten normaalisti vaan on uhri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
työpaikalla on yksi tyyppi, joka on todella herkkä kaikesta - omista oikeuksistaan (usein muiden kustannuksella), muiden sanomisista (vaikka itse töksäyttelee muille aika ajattelemattomasti), on yliherkkä kuuloltaan ja hajuaistiltaan (esim. joululauluja ei saa kuunnella työpaikalla, se häiritsee hänen keskittymistään, normaali hiuslakasta tms. tulee kommentteja kun hän ei voi tehdä työtä jne. jne. ). Hänen kommenttiensa perusteella hän on jotenkin aliarvostettu ja hankalassa asemassa kun muilla työpaikalla on ihan erilainen kuva.
Kyllä todellisuudessa tietyssä haarukassa on keskiverto se normi, johon ääripäiden pitää sopeutua. Liian herkkä tai liian dominoiva ei pärjää. Ja joskus liika herkkyyskin voi olla keino dominoida muita ja saada asemaa tai tiettyjä etuja suhteessa muihin.
aika oleellista on muistaa, että kiusaamiskokemuksessa on aina monta puolta. Se, että toinen osapuoli kokee tulevansa kiusatuksi ja loukatuksi, ei ehkä toisen osapuolen taholta ole oikeasti muuta kuin hänelle ominaista läpänheittoa. Tietysti ääritapaukset, esim. viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuvat yhteen ja ainoaan yksilöön kohdistuva kommentointi, syrjiminen tai fyysinen loukkaaminen, ovat aina tuomittavia. Mutta se lähtötilanne voi olla useinkin ns. viaton ja oleellista voi olla, miten lapsi (tai aikuinen) tässä tai parissa ensimmäisessa tapahtumassa reagoi: osaako "ravistaa vedet selästä" tai vastata nasevasti tai huumorilla takaisin tai osaako edes poistua paikalta vai "paljastaako" itsessään ja reagoinnissaan jotain kriittistä, johon on helppo jatkossa tarttua uudestaan ja uudestaan, jolloin kierre on valmis. Miten tähän voisi vaikuttaa ennalta vai voiko mitenkään?
Minusta on ihmisen yliarviointia odottaa, että etenkään lapset osaisivat jotenkin pitkällisesti ja syvällisesti pohtia ja moralisoida omaa käytöstään. Tilanteet kehittyvät nopeasti ja ryhmässä ihminen toimii kuin eläin. Herkkien ja "erilaistenkin" on ikävä kyllä jotenkin sopeuduttava siihen yleiseen ympäristöön ja opeteltava sietämään kohtuullinen määrä stressiä, normaalia kiusoittelua ja huumoria. . Toki sama koskee sitä toista ääripäätä; kenelläkään ei ole oikeutta kävellä toisten yli siksi, koska minä nyt vain olen tällainen hauska laukoja tai vahvempi kuin muut.
mä niin toivoisin, että perheissä voitaisiin vaikka antaa ihan konkreettisia repliikkejä suuhun, mitä voi letkauttaa kiusaajalle. Kun saa edes pienesti puolustettua itseään, se on iso signaali ryhmässä. Onnistumisen tunne tuollaisessa jothaa siihen että oppii lopulta luonnollsesti pitämään puolensa. Vanhemoien ei ehkä pitäisi keskittyä siihen täysin abstraktiin rakkauden ja välittämisen ilmapiiriin kotona (mitä hemmettiä se edes on) vaan antamaan konkreettisia käytännön vinkkejä, miten ilkeilyyn ja kiusaamisen voi vastata. Opetellaan niitä hyviä käytöstapojakin, miksi sitten itsensä puolustamista ei voi opettaa?
Oli alakoululaisena isot, ulkonevat etuhampaat. Menin tokalle uuteen kouluun, ja jotkut pojat rupes sanomaan oravaksi. Kerroin äidilleni, joka kehotti sanomaan, että oravat on hienoja (tmv., tästä jo 30v, en muista tarkkaan). Näin tein. Nimittely loppui ennen kuin ehti muuttua kiusaamiseksi. Pientä, mutta olen äidille kiitollinen. Vuotta myöhemmin sain raudat ja siitä 2v silmälasit - koulukiusauskamaa, mutta muapa ei kiusattu!
jossa on niputettu täysin toisiinsa liittymättömiä asioita yhteen, omaa mielipidettä tai ajatuksen juoksua pönkittämään.
Joten yritä nyt käyttäytyä, jookos?
syystä että: maailmassa on noin tsiljoona yksittäistapausta, joita yksikään teoria ei kata. Kiintymyssuhdeteoria voi kattaa tuhat tapausta ja kuulostaa vakuuttavalta, mutta se jättää loput tuhat miinus ziljoon kattamatta. Mutta ihmiset uskovat näihin teorioihin mieluummin kuin siihen mitä itse kokevat ja omin silmin näkevät. Se on niin kammottavaa että pahaa tekee. Moniko vielä muistaa hienolla ammattijargonilla oikein miehen suusta kerrotut tieteelliset faktat siitä, että vauvaa ei saa ottaa viereen vaan itkettää jotta oppii olemaan yksin? jne. jne.järki käteen. JOs jonkun kiusattavana oleminen johtuu ylipainosta, jonkun silkasta perinnöllisestä temperamentistä tuollaiset kaikenkattavat mutta liian yleispätevät teoriat ovat lähinnä naurettavia ja vievät sivuraiteille, ihailemaan sitä teoriaa, ei ymmärtämään ongelman moninaisuutta.
mutta usko sä auktoriteettja. Se onkin varma tie "viisastumiseen" :D
jossa on niputettu täysin toisiinsa liittymättömiä asioita yhteen, omaa mielipidettä tai ajatuksen juoksua pönkittämään.
Joten yritä nyt käyttäytyä, jookos?
syystä että: maailmassa on noin tsiljoona yksittäistapausta, joita yksikään teoria ei kata. Kiintymyssuhdeteoria voi kattaa tuhat tapausta ja kuulostaa vakuuttavalta, mutta se jättää loput tuhat miinus ziljoon kattamatta. Mutta ihmiset uskovat näihin teorioihin mieluummin kuin siihen mitä itse kokevat ja omin silmin näkevät. Se on niin kammottavaa että pahaa tekee. Moniko vielä muistaa hienolla ammattijargonilla oikein miehen suusta kerrotut tieteelliset faktat siitä, että vauvaa ei saa ottaa viereen vaan itkettää jotta oppii olemaan yksin? jne. jne.järki käteen. JOs jonkun kiusattavana oleminen johtuu ylipainosta, jonkun silkasta perinnöllisestä temperamentistä tuollaiset kaikenkattavat mutta liian yleispätevät teoriat ovat lähinnä naurettavia ja vievät sivuraiteille, ihailemaan sitä teoriaa, ei ymmärtämään ongelman moninaisuutta.
mutta usko sä auktoriteettja. Se onkin varma tie "viisastumiseen" :D
kuin tuollainen yhden virkkeen perustelematon mutuväite. SAtun tietämään mistä puhun. Ai niin yhdessä vaiheessa teoria TIESI, että kaikki lasten ongelmat johtuvat siitä, että nainen on FRIGIDI.
Maailma on täynnä uskomattoman "hienoja" teorioita. :D uskokaa, uskokaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
takaisin aiheeseen. Tai jatkakaa tieteenfilosofista keskustelua toisessa aiheessa, jooko? Kiitos.
niin mikään mahti maailmassa ei saa enää sinua läpän tai nasevan kommentin avulla kampeamaan itseäsi sieltä suosta. Nimittäin muistan sen, että kun lapsena yritin puolustautua kiusaamista vastaan, oli koko luokka torppaamassa, että, "Mitä vittua sinä haiseva huora oikein yrität? Mikä vittu sä luulet olevas? Saatanan hullu aivovamma."
Siis olin ehkä 9v ja en oikein hallinnut tätä huorittelu-sanastoa ja muuta sellaista, mutta olin tottunut jossain määrin pitämään puolianikin. Olinhan aina ollut perheen ulkopuolella hoidossa, eikä koskaan ongelmia, kerhoissa, harrastuksissa eikä missään. Mutta huorittelua en ollut aiemmin kuullut.
Omalla kohdallani kiusaaminen loppui, kun aloin ihan suorilta lyömään tai potkimaan, kun joku avasi suunsa. Kahdesta kiusaajasta toinen rauhoittui ja toinen vaihtoi koulua (minusta riippumattomista syistä). Sen jälkeen en ole törmännyt kiusaamiseen, mutta kyllä se jatko-opinnot vaikeiksi teki, lukio oli kyllä sosiaalisesti jopa hauskaa aikaa.
mä niin toivoisin, että perheissä voitaisiin vaikka antaa ihan konkreettisia repliikkejä suuhun, mitä voi letkauttaa kiusaajalle. Kun saa edes pienesti puolustettua itseään, se on iso signaali ryhmässä. Onnistumisen tunne tuollaisessa jothaa siihen että oppii lopulta luonnollsesti pitämään puolensa. Vanhemoien ei ehkä pitäisi keskittyä siihen täysin abstraktiin rakkauden ja välittämisen ilmapiiriin kotona (mitä hemmettiä se edes on) vaan antamaan konkreettisia käytännön vinkkejä, miten ilkeilyyn ja kiusaamisen voi vastata. Opetellaan niitä hyviä käytöstapojakin, miksi sitten itsensä puolustamista ei voi opettaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ryhmässä sen roolin, että hauskuttavat muita haukkumalla jotain yhtä tyyppiä. Sosiaalisesti kiusaaja on usein aika korkealla asteikossa, mutta mitä vanhempia lapset ovat, sitä vähemmän kiusaajistakaan pidetään.
Minusta arjen keskellä on taas aivan eri asia joskus olla kiusata ja olla kiusattu, esimerkiksi jos puhutaan roolien vaihtamisesta tasaväkisten sisarusten kesken. Silloinkin asiaan voi toki tarttua ja siitä voi puhua (ja on syytäkin), mutta kysymys ei ole sellaisesta kiusaamisesta, jossa toinen olisi toistuvasti alakynnessä.
Nämä toistuvasti kiusaavat, joille kiusaaminen on keino pärjätä sosiaalisesti, ovat ryhmänä melko suuressa riskissä joutua isompana pahoille teille - tämä on tullut monissa pitkittäistutkimuksissa esille. Kiusatuiksi tulleilla ei ole vastaavaa riskiä, vaikka kaikista näistä pommipojista ja kouluampujista näitä "kiusatun tarinoita" väännetäänkin. Heidän keinonsa on silti aika äärimmäinen, suorastaan narsistinen, eikä kiusatuksi tulleista ryhmänä voi todeta narsistisuutta.
kiusaamistapahtumat vaihtelevat myös sen suhteen, että välillä sama yksilö on ns. kiusattu ja välillä kiusaaja. On aika tuomitsevaa ja jyrkkää karsinoida joku pelkästään "kiusaajaksi", se voi olla joskus yhtä raskas taakka kuin kiusatun roolikin. Omakin herkkä poika kokee olevansa aika usein kiusattu mutta kyllä häntäkin joutuu välillä palauttamaan maan pinnalle kiusaajan roolista, esim. suhteessa johonkin luokkakaveriin tai pikkusisarukseen. Ei tää koskaan ole niin mustavalkoista, kuin halutaan välillä ymmärtää.
Meillä on taipumus takertua erilaisuuteen, sehän on huomattu jo tällä palstallakin. Kotona vanhemmat pitävät yhteishenkeä haukkumalla muita ja lapset ottavat mallia vieressä. Uskovaiset = satukirjan lukijat ja muutenkin idiootit. Ulkomaalaiset = ählämeitä ja värivammaisia kaikki tyynni. Vuokratalojen asukkaat = wt porukkaa, tupakoivat ja ottavat tatuointeja läskeihinsä. Tupakoivat = verrattavissa pahoinpitelijöihin. Lihavat = Oi voi, kun tulevat kalliiksi, mää maksan kaiken. Ja koiranomistajat, pyöräilijät, lapsettomat jne. Kukaan muu ei ole hyvä, kun minä itte ja mun lapset...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vastoin aiempaa oletusta tuoreehkon tutkimuksen mukaan koulukiusaajat pärjäävät keskimääräistä paremmin elämässä (jos siis mittapuuna pidetään esim. koulutusta, taloudellista menestystä, sosiaalista menestystä). Vain pieni osa on ns. epäsosiaalisia/asosiaalisia rikoskierteeseen joutuvia ongelmalapsia/-nuoria. Tämäkin seikka voi olla vaikea hyväksyä, koska yleinen ja hyväksytty näkökulma on, että kiusaaja on huonosta perheestä ja alhaisista sosiaalisista oloista tuleva rikollisenalku, joka "saa palkkansa" aikuisena vankilassa istuessaan. Näinhän yleensä ei ole, vaan sekä kiusaajat että kiusatut ovat meidän kaikkien lapsia.
vastoin aiempaa oletusta tuoreehkon tutkimuksen mukaan koulukiusaajat pärjäävät keskimääräistä paremmin elämässä (jos siis mittapuuna pidetään esim. koulutusta, taloudellista menestystä, sosiaalista menestystä). Vain pieni osa on ns. epäsosiaalisia/asosiaalisia rikoskierteeseen joutuvia ongelmalapsia/-nuoria. Tämäkin seikka voi olla vaikea hyväksyä, koska yleinen ja hyväksytty näkökulma on, että kiusaaja on huonosta perheestä ja alhaisista sosiaalisista oloista tuleva rikollisenalku, joka "saa palkkansa" aikuisena vankilassa istuessaan. Näinhän yleensä ei ole, vaan sekä kiusaajat että kiusatut ovat meidän kaikkien lapsia.
Tietysti kiusaajissa ja kiusaajissa on eroja.
En osaa kuin kertoa omasta kouluajastani esimerkin. Luokallani esiintyi alakouluaikana paljon kiusaamista. Yksi nokkahahmo oli vanhempiensa aika lailla stressaama tyttö, joka harrasti useita tunteja viikossa vaativaa lajia ja menestyi koulussa valtavan hyvin, oli ihan paras tai toisiksi paras joka vuosi. Oli hoikka, nätti, jne - menestyi sosiaalisesti. Hänestä ei kuitenkaan erityisesti pidetty, mutta hän oli suosittu. Hän opiskeli nopeasti, valmistui, on menestynyt kohtuullisesti urallaan. Vaikka hän tavallaan oli kiusaaja, en kuitenkaan häntä loppujen lopuksi sellaisena pitänyt. Hän vain on luonteena kärkäs, vaatii muilta ihmisiltä ja itseltään.
Luokallani oli myös täysin toisenlaisia kiusaajia. Eräs oli hieman paksu ja isoääninen poika, joka haastoi riitaa kaikkien kanssa, pullikoi auktoriteetteja vastaan ja menestyi koulussa huonosti. Jo alakoulussa hän sai usein vitosia ja kutosia, useita. Peruskoulun jälkeen hän alkoi käyttää huumeita. Hänellä oli vähän vastaavanlainen, paitsi nössömpi, kaveri, joka oli myös surkea koulussa. Tämä kaveri ei herättänyt oikein kenessäkään sympatiaa, koska oli myös mahdottoman ruma lapsi. Hän ei koskaan päässyt peruskoulusta läpi ja viimein 17v täytettyään lopetti opinnot ja ajautui kadulle käyttämään aineita. Hän on nyt kuollut. Nämä kingi ja nössö kiusasivat yhdessä, eivätkä oikein missään menestyneet.
Tässä tarinassa ei ole opetusta, mutta minusta tämä "menestyvä kiusaaja" oli profiililtaan aivan tyystin toisenlainen kuin tämä "auktoriteettivastainen koulupudokas". Heidän sisäiset syynsä kiusaamiseen tai kiusatuksi tulkittavaan käytökseen on ihan erilaiset. Esim. tämä "menestyvä" ei koskaan värvännyt varsinaisesti muita kiusaamaan, mutta häntä ihailevat menivät siihen hommaan mukaan. En oikein usko, että hän tarkoituksella halusi ketään alistaa (hän ei ollut sellainen), vaan hän vain on kärkäs kommentoimaan, varmaan kotoaan oppinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiusatut ovat juuri kiusaamisen takia nyt aikuisena vahvempia ihmisiä ja menestyjiä. Vain yksi märehtii menneisyydessä. Yläasteella alkunsa saanut huono itsetunto on syypää kaikkeen... Joo joo. Mielellään vähän ravistelisi ja sanoisi "voitko jo päästä yli niinkuin me kaikki muut!".
vastoin aiempaa oletusta tuoreehkon tutkimuksen mukaan koulukiusaajat pärjäävät keskimääräistä paremmin elämässä (jos siis mittapuuna pidetään esim. koulutusta, taloudellista menestystä, sosiaalista menestystä). .....Näinhän yleensä ei ole, vaan sekä kiusaajat että kiusatut ovat meidän kaikkien lapsia.
Tietysti kiusaajissa ja kiusaajissa on eroja.
....
En osaa kuin kertoa omasta kouluajastani esimerkin. Luokallani esiintyi alakouluaikana paljon kiusaamista. Yksi nokkahahmo oli vanhempiensa aika lailla stressaama tyttö, joka harrasti useita tunteja viikossa vaativaa lajia ja menestyi koulussa valtavan hyvin, oli ihan paras tai toisiksi paras joka vuosi. Oli hoikka, nätti, jne - menestyi sosiaalisesti. Hänestä ei kuitenkaan erityisesti pidetty, mutta hän oli suosittu. Hän opiskeli nopeasti, valmistui, on menestynyt kohtuullisesti urallaan. Vaikka hän tavallaan oli kiusaaja, en kuitenkaan häntä loppujen lopuksi sellaisena pitänyt. Hän vain on luonteena kärkäs, vaatii muilta ihmisiltä ja itseltään.
.....". . Esim. tämä "menestyvä" ei koskaan värvännyt varsinaisesti muita kiusaamaan, mutta häntä ihailevat menivät siihen hommaan mukaan. En oikein usko, että hän tarkoituksella halusi ketään alistaa (hän ei ollut sellainen), vaan hän vain on kärkäs kommentoimaan, varmaan kotoaan oppinut.
Niimpä, oli oikea kiusaaja ja sitten ei-oikea kiusaaja. Mutta kumpi oli ilkeämpi ja pahuusarvoltaan julmempi? Se, joka käytti älykkyyttään ja sosiaalista asemaansa systemaattiseen kiusaamiseen, oli oikea pitch-kuningatar. Koska oli hyvä koulussa, niin et sinäkään pitänyt häntä oikeana kiusaajana.
No, nyt hänen kaltaisensa ovat hyvillä papereilla ja sosiaalisesti taitavina henkilöstöpäälliköitä ja pikkupomoja, jotka käyttävätn nuorena opittuja taitoja isona ja saavat siitä vielä rahaa.
Aikaisemmin ketjussa oli puhetta, että tosikot ja herkät imevät kiusaamista ja tämä sitten pistettiin pakettiin, että oma vikansa kun heitä kiusataan. Juuri pahimpia ovat nämä kiusaajat, jotka tuon herkkyyden tai tosikkomaisuuden tietävät ja tajuavat JA tarkoituksellisesti kiusaavat toiset lähes hengiltä. Kyllä se valuvika ja pahuus ovat siinä kiusaajan psyykeessä, ei uhrissa.
Aloituksen voisi kääntää myös siten, että ovatko kiusaajat idootteja läpi elämän?
Osa on ja osa aikuistuu. Pahimpia ovat dramakviinit, jotka opettavat kyräilyn, selkäänpuukottamisen ja viattomien mustamaalauksen mallin ja taidot seuraavalle sukupolvelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vastoin aiempaa oletusta tuoreehkon tutkimuksen mukaan koulukiusaajat pärjäävät keskimääräistä paremmin elämässä (jos siis mittapuuna pidetään esim. koulutusta, taloudellista menestystä, sosiaalista menestystä). Vain pieni osa on ns. epäsosiaalisia/asosiaalisia rikoskierteeseen joutuvia ongelmalapsia/-nuoria. Tämäkin seikka voi olla vaikea hyväksyä, koska yleinen ja hyväksytty näkökulma on, että kiusaaja on huonosta perheestä ja alhaisista sosiaalisista oloista tuleva rikollisenalku, joka "saa palkkansa" aikuisena vankilassa istuessaan. Näinhän yleensä ei ole, vaan sekä kiusaajat että kiusatut ovat meidän kaikkien lapsia.
Tiedän ihan useammankin tapauksen, jotka ovat näitä voi niin arvossapidettyjä ja hehkutettuja uramenestyjiä juurikin mm. siksi, ettei heillä omatunto (turha kapistus) pahemminen menoa hidasta ja löytyy todella terävät ja _salakavalat_ kyynärpäät, joilla sohitaan heidän tielleen sattuvia.
Paljon pahempi, koska hän todella systeemaattisesti kiusasi, myös fyysisesti (siis hakkasi, veti ritsalla naamaan, potki, rikkoi tavaroita). Tämä "fiksu" oli vain vittumainen tyyppi, mutta ei tarkoituksella värvännyt ketään. Lisäksi hän olisi varmasti ollut vähemmän vittumainen, jos hänellä ei olisi ollut niin vaativat vanhemmat.
Sen huumeveikoksi alkaneen siskon tunnen hyvin, enkä ymmärrä, kuinka samasta perheestä on voinut tulla kaksi niin erilaista lasta. Sitä kuollutta "surkimusta" säälin, koska hänellä taisi olla tosi paska lapsuus.
Niimpä, oli oikea kiusaaja ja sitten ei-oikea kiusaaja. Mutta kumpi oli ilkeämpi ja pahuusarvoltaan julmempi? Se, joka käytti älykkyyttään ja sosiaalista asemaansa systemaattiseen kiusaamiseen, oli oikea pitch-kuningatar. Koska oli hyvä koulussa, niin et sinäkään pitänyt häntä oikeana kiusaajana.
No, nyt hänen kaltaisensa ovat hyvillä papereilla ja sosiaalisesti taitavina henkilöstöpäälliköitä ja pikkupomoja, jotka käyttävätn nuorena opittuja taitoja isona ja saavat siitä vielä rahaa.
Aikaisemmin ketjussa oli puhetta, että tosikot ja herkät imevät kiusaamista ja tämä sitten pistettiin pakettiin, että oma vikansa kun heitä kiusataan. Juuri pahimpia ovat nämä kiusaajat, jotka tuon herkkyyden tai tosikkomaisuuden tietävät ja tajuavat JA tarkoituksellisesti kiusaavat toiset lähes hengiltä. Kyllä se valuvika ja pahuus ovat siinä kiusaajan psyykeessä, ei uhrissa.
Aloituksen voisi kääntää myös siten, että ovatko kiusaajat idootteja läpi elämän?
Osa on ja osa aikuistuu. Pahimpia ovat dramakviinit, jotka opettavat kyräilyn, selkäänpuukottamisen ja viattomien mustamaalauksen mallin ja taidot seuraavalle sukupolvelle.
voi nähdä myös niin, että koulukiusaajat eivät noin suuressa mittakaavassa ole sen pahempia tai rikollisempia kuin muutkaan, ehkä omaavat joitakin luonteenpiirteitä, jotka voivat jossain määrin viedä elämässä jopa eteenpäin (esim. taito pärjätä ryhmässä, karismaattisuus, väittelytaito, sinnikkyys...). Luulen myös, että suurin osa koulukiusaajista kehittyy ajattelultaan ja moraaliltaan nuoruusiässä ja aikuisena on ihan tavallisia ihmisiä moraaliltaan ja käytökseltään. Harva meistä on täydellisen epäitsekäs ja absoluuttisen moraalin omaava ihminen aikuisenakaan ja luulen, että useilla (jopa useimmilla) meistä on osuutta omassa lapsuudessaan ja nuoruudessaan johonkin kiusaustapaukseen, joko kiusaajana tai kiusaamisen hiljaisena hyväksyjänä tai siinä ringissä hihkujana. Itse ainakin muistan tällaista tapahtuneen ja nyt näen, että se on ollut väärin, lapsena sitä kuului porukkaan ettei jää porukan ulkopuolelle. Raadollista mutta totta.
kiusatuista on ihan itse syyllisiä tilanteeseen. Ovat sosiaalisesti tökeröitä, huumorintajuttomia ja moni on kauhea määräilijä ja sitten poraa, kun kiusataan... Se ei tietenkään poista, ettei noitakin lapsia pidä tukea ja auttaa. He tarvivat kiusaajien komentamisen lisäksi itse ohjausta ja itsetuntemusta niihin tilanteisiin.
Koomisia piirteitä kiusauskeskustelu sai, kun eräs tuttuni kertoi lehtihaastattelussa olleensa koulukiusattu... En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. Kyseinen nainen oli lapsena mahdoton määräilemään toisia ja kun toiset eivät totelleet sitä tauotonta posmitusta, niin se oli kiusaamista ja eristämistä. Aivan mahdoton justiina ja alisti toisia kaikin keinoin. Pienikin vastustus sille pompotukselle tai välttely oli heti kiusaamista. Näköjään jatkaa virttään aikuisena, eikä vieläkään tajua, että häntä ei kukaan koskaan kiusannut vaan hän kiusasi toisia. Se, että toiset eivät totelleet tai välttelivät ajoittain sen nöyryyttämisen takia, ei ole kiusaamista.
niin eikö se ole aika ihmeellistä, siis jos tulee kaikkina ikäkausina kiusatuksi. Silloin tulee kyllä mieleen, että tässä ihmisessä on jotain sellaista, mikä edesauttaa kiusatuksi tulemista tai sellaista kokemusta.
Jos on kovin arka eikä ole tottunut pitämään tavanomaisella tavalla puoliaan - ei ole siis oppinut arvostamaan itseään ja oikeuksiaan kun siihen ei ole saanut mallia kotoaan - niin tulee helposti kiusatuksi aina uudestaan, koska tuollainen reagointitapa vain ärsyttää ja provosoi kiusaajia. Hyvin moniahan yritetään vähän kiusata kuin kokeilumielessä, mutta niitä joilla ei ole sosiaalista asemaa ja kykyä puolustaa itseään kiusataan systemaattisemmin?
kiusaamistapahtumat vaihtelevat myös sen suhteen, että välillä sama yksilö on ns. kiusattu ja välillä kiusaaja. On aika tuomitsevaa ja jyrkkää karsinoida joku pelkästään "kiusaajaksi", se voi olla joskus yhtä raskas taakka kuin kiusatun roolikin. Omakin herkkä poika kokee olevansa aika usein kiusattu mutta kyllä häntäkin joutuu välillä palauttamaan maan pinnalle kiusaajan roolista, esim. suhteessa johonkin luokkakaveriin tai pikkusisarukseen. Ei tää koskaan ole niin mustavalkoista, kuin halutaan välillä ymmärtää.