Miksi samat ihmiset stressaantuu, ahdistuu ja tulee kiusatuiksi läpi elämän?

myös ihmisen stressivasteeseen eli kykyyn kestää stressiä, siihen toki vaikuttaa myös ihmisen synnynnäinen temperamentti. Mutta ympäristötekijät ovat myös merkityksellisiä.

kirjoista opeteltu kasvatustiede-/terapeuttilässytys kiinnostaa?

Lähtökohtaisesti on tavattoman antoisaa lukea noita viestejä, joissa omakohtaisten/omien lasten tilanteita seuraamalla tulee todellista faktaa.

jos sulla ei ole muuta heittää peliin kuin tuota järkyttävää "ammatti"jargonia, niin etkö häipyisi. Tai vastaavasti heitäpä sitten niitä tutkimustietoja kehiin.

Minua kiinnostaa sekä se, millaisia kokemuksia ihmisillä on, että se, kuinka aihetta on teoretisoitu. Minusta kiintymyssuhdeteoria on mielenkiintoinen aihe. Joten yritä nyt käyttäytyä, jookos?

Ja siinä nyt vaan mennään rytinällä metsään, kun muka sivistynyt laji etsii tässä taas kerran oikeutusta pahuudelle, kun se kiusaaminen nyt vaan ON sitä pahuutta, kuten esim. sodat ja niiden varjolla tehtävä kaikenlainen julmuus, ahne vallan väärinkäyttö, vähemmistöjen syrjiminen, alistaminen... nuo ovat ihan tuota samaa pahuutta kaikki tyynni, enkä mä ainakaan näe esim. Hitlerin toihuiluille mitään oikeutusta, en sitten missään kohdin!



Kyllä viisas ja ajatteleva ihminen kykenee olemaan kiusaamatta, vaikkei jostakusta yhtään pitäisikään!!! Se on pahasti luonnevikaisten hommaa tuo kiusaaminen, mutta tätähän ei voida tunnustaa, vaan aina etsitään viat ties miten hienoista selityksistä ja ryhmähierarkioista ja kuka etsii?? Np ne ihmiset, joilla on itsellään vahva taipumus kiusata eikä yhtään kykyä kasvattaa luonnettaan parempaan suuntaan.

Nauran sellaisillekin jutuille, joille iso osa naisista tuhahtelee. Ja niiden minua kiusanneiden poikien jutuille vasta nauroinkin, koska heillä oli oikeasti hauskat jutut silloin kun eivät kiusanneet. Siinä en kuitenkaan näe mitään hauskaa, että sama henkilö joutuu aina systemaattisesti "huumorin" kohteeksi...ja ne vitsit osuvat ihan eri tavalla sellaiseen, jota ei ole pahemmin kiusattu kuin sellaiseen, joka joutui edellisenäkin päivänä piilottelemaan vessassa.

Luonteen heikkous...hmm, niin. Ehkäpä. Itsetuntoni on ollut aika matala kiusaamisen vuoksi. On kuitenkin vaikea sanoa mikä johtuu mistä: perusluonteeltani olen aina ollut iloinen, positiivinen ja ystävällinen. Siksi kiusaaminen on sattunut hyvin, hyvin paljon...istuin yksin iltapäivät kotona, kun muut leikkivät kavereidensa kanssa. Se otti voimille, mutta opin lopulta viihtymään itseni kanssa hyvin tuon ansiosta ja se onkin yksi voimavaroistani nykyään.

t. ketjun alkupäästä

Pitäisi olla joku kiusattujen tuki joka toimisi maanlaajuisesti. Siis tapaamisia ym. Yleensä jos menet terapiaan tai ryhmäterapiaan, niin olet ryhmässä ainut kiusattu. Silloin on taas vaarana joutua kiusatuksi. Eikä tähän terapiat auta vaan ihmisten erilaisuuden hyväksymisestä se lähtee. Miten opetamme lapsiamme sallimaan erilaisuutta. Kaikki ei ole yhtä koviksia tai sanavalmiita, jotkut on herkempiä jo syntyessään...saako heitä kiusata tämän geeniasian takia?

Ei se tee heistä vammaisia, samalla tavalla vammaisia adhd tapauksia ovat sitten kiusaajatkin. Ympyrä sulkeutuu.

Ehkä hän on vähän erilainen. Mutta ei varsinaista sellaista vikaa, mikä selittäisi kiusaamisen saati oikeuttaisi siihen. Suurempi vika on niissä, jotka ryhtyvät kiusaamaan. Heitä pitäisi tutkia ja pohtia miten tuollainen toisten ihmisten dissaaminen saataisiin kuriin. Ei ole terveen ihmisen merkki, että jos havaitsee jonkun kanssaeläjän haavoittuvuuden, rupeaa sitä tarkoituksella nokkimaan. Ihmisten ei kuulu toimia noin.

Kyllä oikeaa kiusaamista on, mutta on se sen verran harvinaista aikuisten ympyröissä, että jos ihminen kokee kaikkialla siihen törmäävänsä, ihmisen päässä on jotain vikaa, ja hän kuvittelee sen tai ainakin liioittelee vahvasti.

Onhan tälläkin palstalla joskus valitellut joku 'ruma', miten kaikki ohikulkijatkin hänen rumuudelleen nauravat. No eivät varmasti naura.

Joten yritä nyt käyttäytyä, jookos?

syystä että: maailmassa on noin tsiljoona yksittäistapausta, joita yksikään teoria ei kata. Kiintymyssuhdeteoria voi kattaa tuhat tapausta ja kuulostaa vakuuttavalta, mutta se jättää loput tuhat miinus ziljoon kattamatta. Mutta ihmiset uskovat näihin teorioihin mieluummin kuin siihen mitä itse kokevat ja omin silmin näkevät. Se on niin kammottavaa että pahaa tekee. Moniko vielä muistaa hienolla ammattijargonilla oikein miehen suusta kerrotut tieteelliset faktat siitä, että vauvaa ei saa ottaa viereen vaan itkettää jotta oppii olemaan yksin? jne. jne.

järki käteen. JOs jonkun kiusattavana oleminen johtuu ylipainosta, jonkun silkasta perinnöllisestä temperamentistä tuollaiset kaikenkattavat mutta liian yleispätevät teoriat ovat lähinnä naurettavia ja vievät sivuraiteille, ihailemaan sitä teoriaa, ei ymmärtämään ongelman moninaisuutta.

mutta usko sä auktoriteettja. Se onkin varma tie "viisastumiseen" :D

(esim. ryhmädynamiikan kannalta) ja sitä kautta tarttua ongelmaan ja lähteä vaikuttamaan siihen? Totta kai ihminen on julma laji ja meissä ihan kaikissa on hyvää ja pahaa, joissakin enemmän kuin toisissa tai eri asioissa. Se että mietitään syitä ja avataan ilmiötä ei vähennä yksilöiden vastuuta ja erityisesti kasvatuksen merkitystä kiusaamisessa.

koulukiusatuksi joutuminen on altistanut kaikelle muulle ahdistuneisuudelle elämässä. Lapsuus ennen kiusaamista (alakoulu ja leikki-ikä) oli ihan muuta kuin ahdistunutta. Olin sosiaalinen, reipas, iloinen ja haluttu kaveri.



Sitten erinäisten sattumien summana jouduin kiusatuksi. Ensin opettaja vaihtui ja jouduin silmätikuksi (olin aika sanavalmis ja lahjakas, edellinen opettaja piti sitä hyvänä asiana). Sitten luokan dynamiikka muuttui ja tuli kahtiajakautumista. Jäin ilman kaveria, en kuulunut kumpaankaan joukkoon (myös muutama muu). Sitten tuli yläaste ja minut sijoitettiin eri luokalle kuin ne, jotka olivat edelleen kavereitani (osa meni eri kouluun). Sitten minua ennestään tuntemattomat uudet luokkatoverini ottivat minut silmätikuksi, koska minulla oli silmälasit eikä läheisiä kavereita samalla luokalla. Ne vähäisetkin kaverit alkoivat kartella, jotta eivät joutuisi kiusatuiksi. Ja siinäpä oli sitten elämäni soppa.



Kiusaamisen kohteeksi joutuminen on rankkaa murrosiässä, jolloin pitäisi irtautua omista vanhemmista ja saada tukea ikätovereilta. Minut eristettiin ikätovereistani. Se on aiheuttanut todella vaikean luottamuspulan ja huonommuuden tunteen, joka on helpottanut vuosi vuodelta, kokemus kokemukselta, mutta vielä nyt, nelikymppisenä, altistun herkästi ahdistuneisuudelle sosiaalisissa tilanteissa enkä siedä ikävää kohtelua.



En usko, että minussa on mitään synnynnäistä altistumistaipumusta kiusaamiselle tai ahdistuneisuudelle. Luontainen tempperamenttini on sosiaalinen ja aktiivinen.

aika oleellista on muistaa, että kiusaamiskokemuksessa on aina monta puolta. Se, että toinen osapuoli kokee tulevansa kiusatuksi ja loukatuksi, ei ehkä toisen osapuolen taholta ole oikeasti muuta kuin hänelle ominaista läpänheittoa. Tietysti ääritapaukset, esim. viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuvat yhteen ja ainoaan yksilöön kohdistuva kommentointi, syrjiminen tai fyysinen loukkaaminen, ovat aina tuomittavia. Mutta se lähtötilanne voi olla useinkin ns. viaton ja oleellista voi olla, miten lapsi (tai aikuinen) tässä tai parissa ensimmäisessa tapahtumassa reagoi: osaako "ravistaa vedet selästä" tai vastata nasevasti tai huumorilla takaisin tai osaako edes poistua paikalta vai "paljastaako" itsessään ja reagoinnissaan jotain kriittistä, johon on helppo jatkossa tarttua uudestaan ja uudestaan, jolloin kierre on valmis. Miten tähän voisi vaikuttaa ennalta vai voiko mitenkään?



Minusta on ihmisen yliarviointia odottaa, että etenkään lapset osaisivat jotenkin pitkällisesti ja syvällisesti pohtia ja moralisoida omaa käytöstään. Tilanteet kehittyvät nopeasti ja ryhmässä ihminen toimii kuin eläin. Herkkien ja "erilaistenkin" on ikävä kyllä jotenkin sopeuduttava siihen yleiseen ympäristöön ja opeteltava sietämään kohtuullinen määrä stressiä, normaalia kiusoittelua ja huumoria. . Toki sama koskee sitä toista ääripäätä; kenelläkään ei ole oikeutta kävellä toisten yli siksi, koska minä nyt vain olen tällainen hauska laukoja tai vahvempi kuin muut.

ja sillä, että asioiden välillä on löydettävissä merkittävä korrelaatio (mikä ei tietenkään kata kaikkia yksittäistapauksia, mutta keskimääräistä useamman tapauksen kyllä). Teoria on aina todellisuuden selitysmalli, jolle on olemassa vastine todellisuudessa ja perusteluja. Teoria ja todellisuus eivät ole eri asia, vaan teoria on selitys todellisuuden ilmiölle, jolla on todistusvoimaa ja jonka oikeellisuutta testataan tiedeyhteisössä.



Eikö tuollainen hyökkääminen ole just sitä kiusaamista? En mä mene täältä kuule yhtään mihinkään :)

ja tekee sinusta herkemmän. Mutta ap kyseli, mistä on kyse, jos sama ihminen uudestaan ja uudestaan eri ympyröissä joutuu kiusatuksi. Minä luulen, että silloin ei ole kyse kiusaamisesta, vaan siitä, että ehkä joku varhainen kiusaamiskokemus, kuten sinulla, tai joku muu pieleen mennyt juttu, vaikka siinä varhaisessa kiintymyksessä, on muuttanut persoonaa niin, ettei ihminen enää tulkitse toisten ihmisten käytöstä normaalisti. Silloin toisten ihmisten syyttäminen tai ympäristön vaihtaminen tai välttely ei auta, vaan se oman pään kuntoon saaminen.

keskimääräistä useampi kiusattu on lapsuudenkodissaan kokenut turvattomuutta suhteessa vanhempiinsa, ovat välttelevästi kiintyneitä. Eli siis he eivät ole tulleet hyväksytyksi kaikkine tunteineensa, mikä muovaa vuorovaikutustapoja toisiin ihmisiin laajemminkin ja vaikuttaa minäkuvaan. Kiusaajilla on taas keskimääräistä useammin ristiriitaisesti turvaton kiintymyssuhde.

..suhteessa isääni. Oliko se niin, että tytön murrosiässä isäsuhteesta tulee merkityksellinen. Oma isäsuhteeni on ollut aina etäinen ja nämä yllä olevat määritelmät sopivat kuvaan. Kiintymyssuhde äitiini on onneksi ollut turvallinen.

Olen aina ajatellut, että lapsuuteni oli onnellinen ja kiusaaminen vain tapahtui. Mutta voihan olla, että isäsuhteeni on tiedostamattani vaikuttanut asiaan.

Tempperamentti on asia erikseen eikä sillä ainakaan omalla kohdallani ole ollut vaikutusta asiaan. Päinvastoin: tempperamenttini on auttanut selviämään tilanteista.

aktiivisesti vältellään sen pohtimista, mikä osuus opettajalla/esimiehellä on kiusaamisen mahdollistamisessa. Minusta tuntuu, että esimerkiksi opettaja (vaikkapa juuri tuo Kontula) voi kokea helpottavana ajatuksen, että jotkut vain joutuvat kiusatuksi, eikä se ole merkki siitä, että opettaja ei ole ajan tasalla luokkansa tilanteesta, eikä ole onnistunut ryhmäyttämisessä. Kuitenkin ainakin omassa koulussani oli opettajia, joiden luokissa kiusattiin enemmän kuin toisten opettajien luokissa. Ei se nyt niin voinut mennä, että samoille opettajille tuli aina niitä oppilaita, jotka joutuivat väistämättä kiusatuksi vain siksi että eivät olleet oikeanlaisia.

Olen monessakin suhteessa keskivertoihmistä heikompi. Hieman hitaampi, kömpelömpi, nuorena herkkäuskoinen jne. Minun on vaikea oppia esim. vieraita kieliä ja matematiikkaa, äidinkielessä sentään pärjään kohtalaisesti. Valitettavasti heikkouksien vastapainona ei ole mitään huippuominaisuutta. En ole erityisen "kiva", kaunis enkä osaa tehdä mitään todella hyvin. Onneksi minulla on muutamia läheisiä, jotka hyväksyvät minut ja rakastavat minua kaikesta huolimatta.



Täysin vieraat ihmiset huomaavat kyllä kömpelyyden ja hitauden, jotkut huomauttelevat ihan suoraan ja monet kuiskivat takanapäin. Tämä tulee esille ensin koulussa, nykyään töissä. en todellakaan tunne olevani arvostettu, enkä suoraan sanottuna itsekään arvosta työminääni kovin korkealle. Mutta ominaisuuksilleni en mahda mitään, en tahallisesti tee asioita huonommin kuin muut.



Ihan kaikenlaiset yritykset muuttaa minua, joko rohkaisemalla tai pilkkaamalla vain pahentavat asiaa. Ainoa mikä auttaisi, olisi varmaan hyväksyntä, mutta kyllähän töissä ahkerien ja pätevien pitää korostaa omaa paremmuuttaan vertaamalla heikoimpaan. Ehkä lopulta jäänkin työttömäksi, vähemmän kiusallista kaikille.

aika oleellista on muistaa, että kiusaamiskokemuksessa on aina monta puolta. Se, että toinen osapuoli kokee tulevansa kiusatuksi ja loukatuksi, ei ehkä toisen osapuolen taholta ole oikeasti muuta kuin hänelle ominaista läpänheittoa. Tietysti ääritapaukset, esim. viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuvat yhteen ja ainoaan yksilöön kohdistuva kommentointi, syrjiminen tai fyysinen loukkaaminen, ovat aina tuomittavia. Mutta se lähtötilanne voi olla useinkin ns. viaton ja oleellista voi olla, miten lapsi (tai aikuinen) tässä tai parissa ensimmäisessa tapahtumassa reagoi: osaako "ravistaa vedet selästä" tai vastata nasevasti tai huumorilla takaisin tai osaako edes poistua paikalta vai "paljastaako" itsessään ja reagoinnissaan jotain kriittistä, johon on helppo jatkossa tarttua uudestaan ja uudestaan, jolloin kierre on valmis. Miten tähän voisi vaikuttaa ennalta vai voiko mitenkään?

Minusta on ihmisen yliarviointia odottaa, että etenkään lapset osaisivat jotenkin pitkällisesti ja syvällisesti pohtia ja moralisoida omaa käytöstään. Tilanteet kehittyvät nopeasti ja ryhmässä ihminen toimii kuin eläin. Herkkien ja "erilaistenkin" on ikävä kyllä jotenkin sopeuduttava siihen yleiseen ympäristöön ja opeteltava sietämään kohtuullinen määrä stressiä, normaalia kiusoittelua ja huumoria. . Toki sama koskee sitä toista ääripäätä; kenelläkään ei ole oikeutta kävellä toisten yli siksi, koska minä nyt vain olen tällainen hauska laukoja tai vahvempi kuin muut.

mä niin toivoisin, että perheissä voitaisiin vaikka antaa ihan konkreettisia repliikkejä suuhun, mitä voi letkauttaa kiusaajalle. Kun saa edes pienesti puolustettua itseään, se on iso signaali ryhmässä. Onnistumisen tunne tuollaisessa jothaa siihen että oppii lopulta luonnollsesti pitämään puolensa. Vanhemoien ei ehkä pitäisi keskittyä siihen täysin abstraktiin rakkauden ja välittämisen ilmapiiriin kotona (mitä hemmettiä se edes on) vaan antamaan konkreettisia käytännön vinkkejä, miten ilkeilyyn ja kiusaamisen voi vastata. Opetellaan niitä hyviä käytöstapojakin, miksi sitten itsensä puolustamista ei voi opettaa?

että ennen systemaattisen kiusaamisen kohteeksi joutumista onkin helppo ravistella nuo "läpät" selästään naureskellen. Kiusaamisen traumatisoimalla ihmisellä tuollainen "läppä" voi nostaa trauman pintaan ja kiusattu kokee tahtomattaan traumansa yhä uudelleen.

"Läppä" ei loukkaa ketään. Joskin pitää muistaa, että leikki on leikkiä vain niin kauan kuin kaikki siihen osallistuvat pitävät sitä leikkinä. Itsestään voi vitsailla, mutta ei toisesta, jos hän ei koe sitä hauskaksi.

aika oleellista on muistaa, että kiusaamiskokemuksessa on aina monta puolta. Se, että toinen osapuoli kokee tulevansa kiusatuksi ja loukatuksi, ei ehkä toisen osapuolen taholta ole oikeasti muuta kuin hänelle ominaista läpänheittoa. Tietysti ääritapaukset, esim. viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuvat yhteen ja ainoaan yksilöön kohdistuva kommentointi, syrjiminen tai fyysinen loukkaaminen, ovat aina tuomittavia. Mutta se lähtötilanne voi olla useinkin ns. viaton ja oleellista voi olla, miten lapsi (tai aikuinen) tässä tai parissa ensimmäisessa tapahtumassa reagoi: osaako "ravistaa vedet selästä" tai vastata nasevasti tai huumorilla takaisin tai osaako edes poistua paikalta vai "paljastaako" itsessään ja reagoinnissaan jotain kriittistä, johon on helppo jatkossa tarttua uudestaan ja uudestaan, jolloin kierre on valmis. Miten tähän voisi vaikuttaa ennalta vai voiko mitenkään?

Minusta on ihmisen yliarviointia odottaa, että etenkään lapset osaisivat jotenkin pitkällisesti ja syvällisesti pohtia ja moralisoida omaa käytöstään. Tilanteet kehittyvät nopeasti ja ryhmässä ihminen toimii kuin eläin. Herkkien ja "erilaistenkin" on ikävä kyllä jotenkin sopeuduttava siihen yleiseen ympäristöön ja opeteltava sietämään kohtuullinen määrä stressiä, normaalia kiusoittelua ja huumoria. . Toki sama koskee sitä toista ääripäätä; kenelläkään ei ole oikeutta kävellä toisten yli siksi, koska minä nyt vain olen tällainen hauska laukoja tai vahvempi kuin muut.

Valitettavasti uhrin pitäisi myös tehdä itselleen jotain. Mutta tätä ei saa sanoa, koska se on melkein yhtä pahaa kuin kiusaaminen, joskus pahempaakin.

Vain täällä netissä tai mediakeskustelussa tulee esille "uhrin puolustus". Käytännössä itse omista kokemuksista - omakohtaisista ja muiden - tiedän, että yleensä viime kädessä sanotaan vain, että uhri on ansainnut kiusatuksi tulemisen. Olisi erilainen!

Itse en ole ollut kiusattuna kuin lapsena n. 2,5v ajan ja se loppui, mutta tunnistan mekanismin ja olen sen todennut muillakin.

Se pitää sanoa, että ihan pari kertaa elämässäni vain olen sitten törmännyt sellaiseen, jossa kiusatuksi itsensä kokeva on itse asiassa kamala ja katala despootti itse, joka kurkku suorana huutaa joka välissä olevansa uhri. Sen uhripuheen jälkeen hän jatkaa pahan veren levittämistä, juoruilua, paskapuhetta jne.

alakoulussa ja haluttu kaveri. Yläasteella alkoi pikkuhiljaa kiusaaminen tarkkisluokalta tulleen pojan takia. Lukiossa muutkin pojat kiusasi ja tytöt eristi ( en päässyt bileisiin ym. )

AMK:ssa pääsin bileisiin mutta minua ei huolittu kaveriksi ja selän takana haukuttiin. Työpaikalla on kiusattu ja eristetty. Nykyään olen ahdistunut ja masentunut. Mitään vikaa minussa ei ollut ja olin pidetty ainut tytär. Sain paljon kaikkea, vaatteita, matkoja jne, että iman mitään en joutunut olemaan. Miehen otin narsistin ja siitä kärsin. Lapseni toivon etteivät joudu kiusatuiksi vaan säilyttävät iloisuutensa aina. Miehet vieläkin meinaan karsastaa jostain syystä minua vaikka olen ihan ok näköinen.

että ennen systemaattisen kiusaamisen kohteeksi joutumista onkin helppo ravistella nuo "läpät" selästään naureskellen. Kiusaamisen traumatisoimalla ihmisellä tuollainen "läppä" voi nostaa trauman pintaan ja kiusattu kokee tahtomattaan traumansa yhä uudelleen.

"Läppä" ei loukkaa ketään. Joskin pitää muistaa, että leikki on leikkiä vain niin kauan kuin kaikki siihen osallistuvat pitävät sitä leikkinä. Itsestään voi vitsailla, mutta ei toisesta, jos hän ei koe sitä hauskaksi.

aika oleellista on muistaa, että kiusaamiskokemuksessa on aina monta puolta. Se, että toinen osapuoli kokee tulevansa kiusatuksi ja loukatuksi, ei ehkä toisen osapuolen taholta ole oikeasti muuta kuin hänelle ominaista läpänheittoa. Tietysti ääritapaukset, esim. viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuvat yhteen ja ainoaan yksilöön kohdistuva kommentointi, syrjiminen tai fyysinen loukkaaminen, ovat aina tuomittavia. Mutta se lähtötilanne voi olla useinkin ns. viaton ja oleellista voi olla, miten lapsi (tai aikuinen) tässä tai parissa ensimmäisessa tapahtumassa reagoi: osaako "ravistaa vedet selästä" tai vastata nasevasti tai huumorilla takaisin tai osaako edes poistua paikalta vai "paljastaako" itsessään ja reagoinnissaan jotain kriittistä, johon on helppo jatkossa tarttua uudestaan ja uudestaan, jolloin kierre on valmis. Miten tähän voisi vaikuttaa ennalta vai voiko mitenkään?

Minusta on ihmisen yliarviointia odottaa, että etenkään lapset osaisivat jotenkin pitkällisesti ja syvällisesti pohtia ja moralisoida omaa käytöstään. Tilanteet kehittyvät nopeasti ja ryhmässä ihminen toimii kuin eläin. Herkkien ja "erilaistenkin" on ikävä kyllä jotenkin sopeuduttava siihen yleiseen ympäristöön ja opeteltava sietämään kohtuullinen määrä stressiä, normaalia kiusoittelua ja huumoria. . Toki sama koskee sitä toista ääripäätä; kenelläkään ei ole oikeutta kävellä toisten yli siksi, koska minä nyt vain olen tällainen hauska laukoja tai vahvempi kuin muut.

ja sillä, että asioiden välillä on löydettävissä merkittävä korrelaatio (mikä ei tietenkään kata kaikkia yksittäistapauksia, mutta keskimääräistä useamman tapauksen kyllä). Teoria on aina todellisuuden selitysmalli, jolle on olemassa vastine todellisuudessa ja perusteluja. Teoria ja todellisuus eivät ole eri asia, vaan teoria on selitys todellisuuden ilmiölle, jolla on todistusvoimaa ja jonka oikeellisuutta testataan tiedeyhteisössä.

Eikö tuollainen hyökkääminen ole just sitä kiusaamista? En mä mene täältä kuule yhtään mihinkään :)

Pysy sitten täällä, kai mä sut siedän, etenkin kun pidit noin mallikkaasti puolesi. :D

Tässä malliesimerkki kaikille miten kiusaaja hyväksyy ääliönkin, kunhan se osoittaa, ettei se pienestä hetkahda.

Ei ole ihme, jos ei pysty huumorilla ottamaan vittuilua/kuittailua. Sehän on ihan eri asia, jos tiedät, että sinut hyväksytään ja sitten sinulle letkautetaan jotain kuin että sinä olet muille pelkkä paska - ja saat kuittailua osaksesi.

Ex-opettaja Aino Kontulan mukaan on vaiettu tosiasia, että kiusattujenkin olisi joissain tapauksissa kehityttävä ihmisinä.

- Tämä on arka asia, jota ei ole uskallettu lausua ääneen, koulumaailmaa kuvaavia kirjoja kirjoittanut entinen opettaja Aino Kontula sanoo Iltalehdelle.

Kontula kertoo huomanneensa, että kiusatuksi joutuvat helposti ne, jotka ovat hyvin herkkiä tai joilla on vaikeuksia ymmärtää huumoria.

- Tiedän lähipiiristäni lapsia, joita on kiusattu. Mielestäni tärkeä syy siihen ollut, että he ovat liian tosikoita. He ottavat heille sanonut asiat liian vakavasti eivätkä osaa vastata takaisin huumorilla.