Lue keskustelun säännöt.
Miten taistelitte masennusta vastaan te, joiden lapsilukutoive ei toteutunut
06.08.2012 |
Mulla menee parisuhteessa huonosti lähinnä sen takia, ettei mies enää haua lapsia ja tunnen ääretöntä kaipuuta. Samalla tuntuu että kun olemme miehen kanssa tässä asiassa näin eri aaltopituudella, niin olemmeko toisilemme edes oikeat kumppanit? Tiedän että muuten olemme mutta kyse on tästä asiasta - tämä on mulle iso juttu. En harkitse eroa tms. mutta miten pääsen yli siitä, ettei mies toivo samaa kuin minä ja että minun on nyt tyydyttävä tähän, ettei enempää lapsia tule? Huomaan itsessäni ahidtuksen ja masennuksen piirteitä. Voinko voittaa ne itse?
Kommentit (46)
aikuiseksi, kiinnitä enemmän huomiota isompiin lapsiisi, ala tehdä vaikka Hope:ssa vapaaehtoistyötä huonommassa asemassa olevien lasten eteen, hanki harrastus tai muuta sisältöä elämään.
Vauvanhuurussa eletty raskaus ja vauva-aika voi olla äidille se tärkeä ja erityinen asema, tuntee itsensä tärkeäksi ja arvostetuksi, maailman keskipisteeksi. Tällöin kuitenkin isän työmäärä kasvaa samassa suhteessa ja isommat lapset jäävät ainakin vauvavuoden aikana vähemmälle huomiolle tai vaativat ainakin isältä huomattavasti lisää panostusta. Ehkä miehesi ei ole tähän nyt halukas ja hänellä on siihen täysi oikeus.
Lisäksi on aina mahdollista, että seuraavan lapsen kanssa ei kaikki menekään hyvin ja elämä menee uusiksi lopullisesti; esim. pahasti vammaisen lapsen kanssa elämän järjestäminen on iso asia ja vaikuttaisi perheessä kaikkien elämään. Kahden terveen (?) lapsen jälkeen monet olisivat tyytyväisiä tilanteeseen eivätkä enää halua riskeerata asialla.
Lapsien lukumäärä on yhteinen asia ja se, joka ei halua lisää lapsia, on yleensä päättävässä asemassa. Kenenkään lapsen ei pitäisi syntyä perheeseen, johon hän ei ole täysin ja kaikinpuolin toivottu ja haluttu. Ymmärrän miestäsi täysin. Kaksi lasta on hyvä ja järkevä määrä ja siihen voi olla täysillä tyytyväinen. Kolmella lapsella voi mennä asunto, auto ym. uusiksi, matkustelu ym. paljon hankalalampaa (kaikki mitoitettu 2+2 ja se kolmas lapsi tuo melkoiset lisäkulut), kaikessa muussakin taloudessa kolmas lapsi kyllä näkyy (esim. äidin hoitovapaa seuraavat kolme vuotta). Ehkä mies on ajatellut, että nyt vähän elämä helpottaa, kun lapset isompia, vaimokin töissä, olisi aikaa joskus harrastaa itsekin jotain, matkustella tms. toiveita. Mieti asiaa muidenkin näkökulmasta kuin vain omastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos miettisit kuinka hyvä äiti voitkaan olla näille jo olemassa oleville lapsille ? Entä jos kolmas lapsi olisikin vaikeasti vammainen tai muuten vain vaativa vauva ? Menettäisivätkö vanhemmat lapsesi osan sinusta ? Entä jos perhe hajoaa tähän sinun "haluamiseesi" ? Mikä hinta sinun halullesi tulee kun ajatellaan miehesi ja olemassa olevien lastesi tilannetta.
Me halusimme isoa perhettä. Toisen lapsen sairauksien myötä tajusin etten uskalla riskeerata tilannetta vaan kaksi riittää. Elämä yllätti ja meille tuli myöhemmin iltatähti. Elämä oli todella rankkaa mutta se jaksettiin yhdessä ja nyt tilanne on taas ok. Mutta aina joskus tulee vieläkin mieleeni että jos vielä neljäs... Eli minulla se kolmas ei ollut mitenkään ratkaiseva että sen jälkeen en haluaisi enää lapsia enempää.
Yritän vain sanoa että saat haluta lisää lapsia. Mutta niitä ei kannata hommata muuta kuin siinä tapauksessa että molemmat niin haluaa (tai sitten sattuu oikea vahinko). Ihminen voi elää onnellista elämää haluten esim Ferraria mutta ajaen vaikka Volvolla.
Voisiko sinun ahdistuksesi olla enemmän "ikäkriisiä" kun vauvojakaan ei ole enää odotettavissa niin sitä tuntuu vanhenevan.
Jaksamista ap:lle ja koeta päästä asiasta yli.
Ehkä mies on ajatellut, että nyt vähän elämä helpottaa, kun lapset isompia, vaimokin töissä, olisi aikaa joskus harrastaa itsekin jotain, matkustella tms. toiveita. Mieti asiaa muidenkin näkökulmasta kuin vain omastasi.
Sinulla on kaksi lasta. Opettele iloitsemaan siitä, mitä sinulle on annettu.
Masennus lapsiluku"toiveen" takia on naurettavaa. Sori vaan.
Miksi mikään ei riitä. Kaksi lasta on normijuttu.
Koska en voi asialle konkreettisesti mitään (kaikkeni olen jo tehnyt), yritän vain nyt muuttaa omaa asennettani tähän elämään.
Tuo kommentti, että pienen vauvan äiti on "keskipiste" jotenkin kolahti, saattaa ehkä kertoa jotakin omista alitajuisista ajatuksista. Olen niin harmaa tavis muuten, mutta vauvan kans arvostettu. Tuntuukohan minusta, ettei minua arvosteta "vain" kahden lapsen äitinä? Kauheaa ja naurettavaa jos näin on! Mutta enemmän vaassa painaa kuitenkin se että lapset ja vauvat vaan on niin ihania!
Onneksi elämälle ei tarvitse ihan merkitystä ja tarkoitusta hakea. Itselleni tarkoitus on nuo jo olemassaolevat lapsukaiset. Alan antaa heille entistä enemmän aikaa...
En tietenkään voi nousta suosta iha näin nopeasti, mutta ehkä sain jotain näkökulmaa tilanteeseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun monella (melkeen kaikilla) tutuilla on kolme-neljä lasta ihan ydinperheessä.
Haluatko oikeasti kolmannen lapsen vai haluatko kolmannen lapsen vain siksi että muillakin on? Mitä jos kaikilla ystävilläsi olisi vain 1-2 lasta? Haluaisitko siltikin kolme lasta vai riittäisikö vähempikin?
Aika usein haluamme sitä mitä muillakin on miettimättä onko se oikeasti sitä mitä me haluamme.
Koska en voi asialle konkreettisesti mitään (kaikkeni olen jo tehnyt), yritän vain nyt muuttaa omaa asennettani tähän elämään.
Tuo kommentti, että pienen vauvan äiti on "keskipiste" jotenkin kolahti, saattaa ehkä kertoa jotakin omista alitajuisista ajatuksista. Olen niin harmaa tavis muuten, mutta vauvan kans arvostettu. Tuntuukohan minusta, ettei minua arvosteta "vain" kahden lapsen äitinä? Kauheaa ja naurettavaa jos näin on! Mutta enemmän vaassa painaa kuitenkin se että lapset ja vauvat vaan on niin ihania!
Onneksi elämälle ei tarvitse ihan merkitystä ja tarkoitusta hakea. Itselleni tarkoitus on nuo jo olemassaolevat lapsukaiset. Alan antaa heille entistä enemmän aikaa...
En tietenkään voi nousta suosta iha näin nopeasti, mutta ehkä sain jotain näkökulmaa tilanteeseen...
Lisäksi puhu miehellesi. Sano, että hyväksyt hänen päätöksen, mutta suret asiaa itse. Ehkä hän pystyy sinua tukemaan tai ainakin ymmärtämään.
Ja puhu myös niille ystävillesi. Kerro, että hyväksyt miehesi päätöksen ja käske myös heitä hyväksymään. Jos eivät muuten pysty, niin käske heitä miettimään tilanne toisinpäin (isä haluaa lisää lapsia, äiti ei).
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3-4 lasta. Ei oikeasti. Mä en ole ikinä halunnut mitään siksi että muilla on. Oman tien kulkija olen ollut monessakin asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko sitten katkerat lapsettomat asialla vai ketkä.
Ymmärrän sua oikein hyvin ap. Lapsiluku on niin kovin henkilökohtainen asia. Joillekin se on täynnä siitä yhdestä, toiset haluaa suurperheen. Se perhe ja millainen se on voi olla elämän tärkein asia, haave ja tarkoitus.
Olen itse ollut tosi vakavan vauvakuumeen kourissa vaikka on ollut suurperhe. Ei siinä ole kysymys vain siitä että haluaa uuden vauvan. Kyllä minulla oli vanhimmat lapset jo teini-iässä ja tiesin mitä se on. Halusin kokea sen lapsen kasvamisen monta kertaa. Lapsille monta sisarusta, kun olin nähnyt sen rakkauden määrän ja sisarusten merkityksen toisilleen. Halusin että mulla on joskus monta aikuista lasta, paljon lapsenlapsia. Tämä oli se minun tärkein haaveeni. Jokainen lapsi on tuonut myös paljon uusia asioita elämääni ja kasvattanut minua ihmisenä. Jokainen lapsi on uusi rakas maailman tärkeimpiä ihmisiä elämässä. On kyse ainutlaatuisesta ihmissuhteesta, ei autosta tai käsilaukusta joita ei enää tarvitse "kun onhan sulla jo noin monta". Elämäni olisi ihan hirveän paljon köyhempää ja tyhjempää ilman osaa noista lapsista ja minulla monta rakasta ihmistä vähemmän.
Miksi uraan liittyvät haaveet monien mielestä kuuluukin toteuttaa, jättää vaikka mies sen takia ettei sovi kuvioon. Mutta perheeseen liittyvät haaveet eivät ole niin tärkeitä, pitää tyytyä siihen mitä on saanut eikä yrittää toteuttaa sitä ihannekuvaa omasta elämästään joka aina on ollut? Miksei kukaan sano että olet sentään saanut duunin Siwan kassalta, sun pitäis olla onnellinen ja tyytyväinen siihen eikä haaveilla arkkitehdin urasta? Mitä olisi vastaukset jos joku täällä kertoisi että mies ei halua että lähden opiskelemaan, hänen mielestään pärjäämme hyvin minun osa-aikaisella siivoojan palkallani?
Miettisin ap tarkkaan mitä teet. Tyydyt nyt ehkä miehen tahtoon, haluat pitää miehesi. Mutta useamman vuoden päästä mies löytääkin nuoremman, jättää ja tekee lapsia tämän toisen naisen kanssa (ja sinä olet jo liian vanha saamaan lapsia) . Tai katkeroidut miehelle ja suhde kariutuu lopulta siihen. Tai saat miehesi ymmärtämään miten tärkeä asia kolmas lapsi sinulle on ja miehestäkin ajatus alkaa tuntua hyvältä. Kyllä se vauvakuume saattaa ohikin mennä. Klassinen on ottaa lemmikkieläin/eläimiä, harrastuksia, vapaaehtoistyötä ym niin että ei "tilaa" kolmannelle lapselle oikeastaan ole elämässä. Itse sain eläinharrastuksella lykättyä vauvakuumetta useita vuosia. Mutta vain lykättyä.
Jos en olisi saanut monta lasta olisin ollut katkera ja pettynyt. Suuri perhe oli haaveeni pienestä saakka ja olen tyytyväinen että mies sen ymmärsi ja suostui lasten tekoon. Nyt perhe on koossa ja meillä vanhemmilla ikää sen verran ettei enempää tule mutta jos olisin joutanut joustamaan näin isossa kysymyksessä olisin lopun ikäni ollut katkera miehelle. Ymmärrän apn tuskaa koska itsekkin olen ollut aina lapsirakas ja ihmettelen niitä jotka ei halua enempää kuin kaksi vaikka voisivat saada enemmänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parisuhteen alussa, montako lasta sitten tehdään yhdessä? Mielikuva perheestä, sen koosta, yhdessäolemisesta, on aivan toinen kuin todellisuus.
Minä luulin, että pari lasta olis kiva juttu, sain 3. yllärinä, neljännestä haaveilin. Erosin miehestäni ja sain vielä 2 lasta. Ehkä haluaisin vielä yhden.
Pointti, minulle ajatus isosta perheestä syntyi elämän varrella. Vauvan kaipuu on osittain iloa itselle, mahdollisuus antaa elämä pienelle ihmiselle, toisaalta ikuista vauvakuumetta, jonka on joskus loputtava. Se kaipuu haalistuu pikkuhiljaa. Kyllä sitä surra saa, joskus vain on todellisuutta, ettei lapsia enää perheeseen tule.
Tsemppiä sinulle ap, älä jää miettimään, kuinka moni on sinun puolella (ystäväsi) Tämä on todellakin henkilökohtainen asia.
Ei tätä nyt Siwan kassan arkkitehtihaaveisiin voi rinnastaa. Kyse kun on elävästä ihmisestä, uudesta lapsesta. Siksi en ala miestä jättää, enkä siksikään että joskus hän löytäisi nuoremman jne. En sentään voi ilman syytä suhtautua mieheeni noinkaan ja rikkoa tätä perhettä!
Lemmikkieläin voisi olla hyvä ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä ap miten masennuksesta pääsee, mutta sen tiedän että kahdenkin lapsen jälkeen SAA vielä toivoa vauvoja ja se SAA olla arka ja tärkeä asia. Meillä on 1 lapsi ja sen perään saatu vain keskenmenoja ja että mua ottaa päähän kun kaikki hokee että "no onneksi teille on annettu jo yksi lapsi, kaikki ei saa sitäkään". Ei saa niin, mutta se ei silti tarkoita sitä ettemmekö me saisi surra sekundaarista lapsettomuutta. Joillekin iso perhe on haave ja unelma, ja unelmien kariutumisen KUULUUKIN sattua. Eikä siihen tarvitse "oppia" että aina ei saa kaikkea. "Elämä on" joo, mutta ei siihen tarvitse alistua eikä sitä aina tarvitse hyväksyä. Tsemppiä ap:lle, kaikille hänen kaltaisilleen ja kaikille meidän kaltaisillemme
jos olisit jäänyt lapsettomaksi siksi, ettet olisi voinut saada lapsia?
i]Jos en olisi saanut monta lasta olisin ollut katkera ja pettynyt. Suuri perhe oli haaveeni pienestä saakka ja olen tyytyväinen että mies sen ymmärsi ja suostui lasten tekoon. Nyt perhe on koossa ja meillä vanhemmilla ikää sen verran ettei enempää tule mutta jos olisin joutanut joustamaan näin isossa kysymyksessä olisin lopun ikäni ollut katkera miehelle. Ymmärrän apn tuskaa koska itsekkin olen ollut aina lapsirakas ja ihmettelen niitä jotka ei halua enempää kuin kaksi vaikka voisivat saada enemmänkin.
[/quote]
olisi ollut sille miehelle varmaankin katkera, jos mies ei olisi halunnut suurperhettä.
elämälle yleensä jos olisi muista syistä jäänyt lapsettomaksi. Tai sitten se olisi helpompi hyväksyä, jos syynä olisi vaan kohtalo eikä mies? En tiedä. Ajatus kiertää jo kehää :)
avautumaan tähän omasta masennuksesta ja 10 vuoden lapsettomuudesta, hedelmöityshoidoista, keskenmenoista ja kuolleena syntyneistä lapsista, mutta kyyneleet puski sen verran kovaa poskille, että annetaan nyt olla.
Mutta kaikki on suhteellista. Antaisin mitä vain edes yhdestä elävästä lapsesta.
Sinulla on muuten outoja kavereita, jos he eivät ota huomioon miehesi tunteita. Kyllä miehellä on oikeus sanoa ei. Ja jos hän on sanonut ei ja sinä vain jankkaat, niin totta kai hän kokee sen painostuksena.
Nyt lopetat sen painostamisen ja tyydyt kohtaloosi tai pilaat parisuhteenne jankkaamisella. Toki voit surra ettei lisälapsia tule, mutta jatka silti elämää. Ei se ole maailmanloppu, että on vain kaksi lasta.