Miten ihmisillä on varaa olla hoitovapaalla

Todella tiukkaa on aina välistä, varsinkin nyt, kun yritetään samalla säästää ulkomaanreissua varten :) tänään viimeksi en mennyt prismaan normaaliin tapaan ruokaostoksille vaan suuntasin mammuttimarkkinoille halvan ruuan perään. Huomenna syömme atrian valmiita lihapullia+kastike (1€/paketti) ja muusia.

Eli menoja vähentämällä, kyllä pystyy elämään vähän pienemmälläkin rahalla :)

toki mieskin laittaa rahaa säästöön, kun se on mahdollista. Tosin minun ollessa hoitovapaalla hänkään ei juuri pysty säästämään, vaan kaikki rahat menevät elämiseen. Mutta tämä on vain väliaikaista, sillä palaan toki töihini taas jossain vaiheessa.

Kun olen töissä, laitan rahaa säästöön. Sitten kun olen hoitovapaalla, käytän säästöjä. Olen tehnyt näin jo neljättä kertaa (- olen yhä hoitovapaalla).

Lisäksi miehen tavistulot auttavat perheen talouden ylläpidossa. Meillä on rintamamiestalo, kaksi vanhaa autoa (toinen vm. 1995 ja toinen vähän uudempi), eikä mitään muuta omaisuutta, paitsi säästöt.

Taloutta voi ja kannattaa suunnitella niin, ettei tule yllätyksiä. Itse pidän kirjaa tuloista ja menoista lähes koko ajan. Jos tulot eivät tunnu riittävän, niin sitten vähennetään menoista.

että monen _itsetunto_ ei kestä elintason hetkellistä laskua kotiin jäämisen seurauksena? Joskus tuntuu, että se, miltä näyttää naapureiden, kavereiden ja sukulaisten silmissä, on tärkeämpää kuin lapsen edun ajatteleminen. Ei uskalleta hellittää, edes vuodeksi siitä jatkuvasta kuluttamisesta, koska siitä tulee tunne ettei sitten olisi mitään - ei riittäisi kenellekään pelkästään omana itsenään, ilman työnteon ja rahan tuomaa kuorta.

sain perustuet ei lapsilisän ja kotihoidontuen. miehellä palkka käteen n. 1700e josta vuokraan tuo 700e

Jäljelle jäi n. 1500 ja se jaettiin 4 viikkoon eli n. 400e/viikossa. Tultiin hyvin toimeen vaikka mitään ihmeellistä ei ostettukkaan eikä matkusteltu. 1 auto on.



Miksei 2 aikuista ja 1 lapsi pärjäisi 400e/viikossa?

että monen _itsetunto_ ei kestä elintason hetkellistä laskua kotiin jäämisen seurauksena? Joskus tuntuu, että se, miltä näyttää naapureiden, kavereiden ja sukulaisten silmissä, on tärkeämpää kuin lapsen edun ajatteleminen. Ei uskalleta hellittää, edes vuodeksi siitä jatkuvasta kuluttamisesta, koska siitä tulee tunne ettei sitten olisi mitään - ei riittäisi kenellekään pelkästään omana itsenään, ilman työnteon ja rahan tuomaa kuorta.

Täytyy myöntää, että välillä korventaa kun näkee, miten hienosti ja kalliisti toisten lapset on puettu ja lelutkin on viimisen päälle hilavitkuttimia. Itsellä kun on varaa vain kirppiskamaan ja autonrotiskoon.

Mutta sitten taas muistutan itseäni, että ei ne hienot puitteet missään korvaa rakkautta ja yhteistä aikaa. Eikä minun vuoden ikäinen lapseni osaa hävetä vähän haalistuneita vaatteitaan, jotka kuitenkin on aina puhtaat.

köyhän ei kannata ostaa kirpparilta,kaupasta saalesta monesti halvemmalla=)eikä lapset tartte sitä vaatetta ylen määrin..itseäni ärsytttää yksi tuttu joka huokailee että pakko oli palata töihin..hoitovapaalla tuhlasi koko ajan johonkin pikku juttuihin..ja siitä kertyy äkkiä iso summa.

Meillä jää 6:lle hengelle 2000e asumisen jälkeen kaikkeen muuhun ja hyvin pärjätään,myös matkustellaan.

Miehellä nettotulot viime kuussa 2600, se vaihtelee, mut tuo on varmaan aika tyypillinen. Mä olin kotihoidontuella kotona kahden lapsen kanssa, nyt työttömänä peruspäivärahalla, eli tuloni jopa nousivat :) Meillä on asuntolainaa hitusen alle 100 000, ja sitä lyhennetään niin, että yhden palkallakin sen saa 18 vuodessa maksettua. Kun aloitan työt, niin sitten voidaan lyhentään nopeammin tai tehdä jotain muuta sillä rahalla. Ostettiin kuivanmaan mökki keski-suomesta ilman velkaa, sitäkin on varaa nyt pikkuhiljaa rempata. Eletään säästeliäästi, mutta ei jouduta tinkimään mielestämme mistään tärkeästä.

mutta meillä oli varaa jäädä kotiin ihan sen vuoksi, että säästettiin ennen lapsen syntymää sen verran, että niiden avulla pärjättiin. Ei mulle ainakaan ollut ollenkaan epäselvää, paljonko kotihoidontuki on.

edullisempaan taloon. Emme kuitenkaan halua asua kerrostalossa tai liian pienessä talossa. Emme todellakaan ole tehneet huonoja valintoja vaan yritetty kaikessa miettiä kokonaisuutta. Se että ois 4000 e tulot on jo todella hyvä tilanne.

Kummallista että teidän kokonaisuudessa ei mennyt lapsi edelle.

"Mammona ei tuo onnea" on järjettömän typerä fraasi. Oikeasti, kyllä jatkuva taloudellinen ahdinko on ihan tutkitusti melkoinen stressin aiheuttaja.

Sanotaan vaikka kaksi lasta, hoitovapaita putkeen 4-5 vuotta: niukkuutta, kaikkien hankintojen lykkäämistä eteenpäin. Sitten kun lapset ylittävät maagisen rajan, vanhemmat aloittavat työnteon ja yrittävät paikata taloudellisesti surkeaa tilannetta. Mutta ei se tavallisilla työtuloilla noin vaan hetkessä korjaannu.

Minä nautin siitä, että on varaa maksaa koululaisille harrastukset, on omat makuuhuoneet, voidaan joskus tehdä pieniä viikonloppumatkoja hirveästi etukäteen suunnittelematta, on mahdollisuus tehdä osittaista hoitovapaata vaikka 1. luokan aloituksen yhteydessä, jne.

Täälläkin heräilevät pari koululaista, jotka ovat aloittaneet päiväkodin hieman yli 1 vuotiaina. Eivät olleet hoitopäivät itkua ja hammastenkiristystä.

itkikö ja kiristelikö ne hampaitaan. Tosin yksi vuotiailla ei niitä hampaita tuskin kovin montaa on ollutkaan.

melko pienessä asunnossa. Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot. Kuusi vuotta olin kotona (tosin tein joskus viikonloppuisin tai iltaisin keikkaa)ja se on sellainen asia mitä en koskaan tule katumaan. Ja uskonpa vielä, että tuo aika ei ainakaan pahaksi ollut lapsille (vaan hyväksi).

on siitä kiva juttu, että ei siinä tilanteessa tarvitse maksella koululaisille harrastuksia, kun lapset eivät kumpikaan ole kouluiässä! Pienet lapset eivät kaipaa ex tempore -ulkomaanmatkoja tms., aikuiset tietysti voivat kaivata, jos jatkuvaan reissaamisen on tottunut.

Minä olin juuri 4,5 v. kotona putkeen, eikä tuo aika todellakaan mihinkään taloudelliseen ahdinkoon ajanut. Yhden vuoden pidimme asuntolainasta lyhennysvapaata (lainaa oli ihan reilusti). Mies normi-akateeminen, myös tuloiltaan, ei suurituloinen todellakaan. Omat tuloni melko vaatimattomat koulutukseen nähden, n. suomalaisten naisten keskitulo.

Ja osittaisella hoitovapaallakin olen ollut kun lapset aloittivat koulun. Meillä on kiva omakotitalo 15 km suuren kaupungin (Tre) keskustasta, kaksi autoakin nyt.

"Mammona ei tuo onnea" on järjettömän typerä fraasi. Oikeasti, kyllä jatkuva taloudellinen ahdinko on ihan tutkitusti melkoinen stressin aiheuttaja. Sanotaan vaikka kaksi lasta, hoitovapaita putkeen 4-5 vuotta: niukkuutta, kaikkien hankintojen lykkäämistä eteenpäin. Sitten kun lapset ylittävät maagisen rajan, vanhemmat aloittavat työnteon ja yrittävät paikata taloudellisesti surkeaa tilannetta. Mutta ei se tavallisilla työtuloilla noin vaan hetkessä korjaannu. Minä nautin siitä, että on varaa maksaa koululaisille harrastukset, on omat makuuhuoneet, voidaan joskus tehdä pieniä viikonloppumatkoja hirveästi etukäteen suunnittelematta, on mahdollisuus tehdä osittaista hoitovapaata vaikka 1. luokan aloituksen yhteydessä, jne. Täälläkin heräilevät pari koululaista, jotka ovat aloittaneet päiväkodin hieman yli 1 vuotiaina. Eivät olleet hoitopäivät itkua ja hammastenkiristystä.

mutta ei ole varaa laittaa rahaa säästöön ENNEN lapsia? Jos siis haluaa kotiin jäädä? Mun mielestä on vähän outoa, jos esikoisen kohdalla ei ole yhtään säästetty siihen, että lapsi saa olla kotona, mut on otettu isot lainat autoa ja taloa varten ja niihin ennakoitu ja säästetty sekä mietitty, miten selvitään jos ja kun korkotaso nousee, jos tulee työttömyyttä ja sairautta. Lapset tehdään kuitenkin nykyään niin vanhoina, että siinä on ollut aikaa miettiä. Jos ei ole ollut muutamaa satasta pistää säästöön ennen lapsen syntymää joka kuukausi, niin silloin talous on ollut liian tiukoilla (kahden työssäkäyvän perheessä).

sitten asunto ja vasta sitten lapsi. Siten minulla oli rahaa säästössä enkä tarvinnut mieheltä euroakaan, vaikka olin hoitovapaalla. Ihan samalla tavalla reissattiin ja auto vaihdettiin uudempaan kuin jos olisin ollut töissä.

Elämä on valintoja. Minä valitsin ajan lapsenni kanssa ja tylsästi "mummoäitiyden", mutta eipä ole tarvinnut rahoja laskea.

Avoliitossa, mutta omilla säästöillä kustansin hoitovapaat (1+1,5 v).

Tai sitten saavat jo muutenkin tulonsiirtoja ja tukia.

Ja toisia auttavat isovanhemmat, rahallisesti ja muuten.

Emme saaneet keneltäkään mitään rahallista/aineellista avustusta ja miehellä on pieni palkka (2300e/kk) ja asutaan hyvällä alueella pk-seudulla, ei missään perähikiällä. Kato ku mulla oli säästöjä ihan varta vasten sitä varten et hoitaisin lapsia kotona ja kaikesta ylimääräsestä tingittiin. Lapset meni pk:iin kun olivat 3v ja 5v, olin kotona siis 5v.

on ihan tavallinen kerrostalokoti eikä autoa lainkaan. Tuosta autottomuudesta tulee jo suuri säästö kuukausittain. Asutaan kaupungin keskustan lähellä joten kävelemällä ja julkisilla pääsee näppärästi kulkemaan. Lisäksi kerrostaloasunnon 4h+k ylläpito on yleensä edullisempaa kuin omakotitalon.



Lisäksi miehen hyvistä tuloista on apua, vaikkakin progressiivinen verotus kirpaisee pahasti juuri yhden tienaajan perhemallissa. Yhtä isoa palkkaa kun verotetaan enemmän kuin kahden tienaajan samankokoista palkkaa.



Me asuttiin vielä toisen lapsen syntymän jälkeen kerrostalokolmiossa ja vasta kun asunto alkoi tuntumaan pieneltä, muutettiin isompaan. Velkaa ei siis missään vaiheessa ole ollut liikaa tuloihin suhteutettuna. Asuntolainaa mietittäessä laskettiin, että tullaan toimeen vaikka vain toinen tienaa.



Menin töihin kuopuksen ollessa vuoden ikäinen koska halusin töihin. Jouduin kuitenkin jättämään työni koska kuopus ja minä olimme jatkuvasti sairaana. Olen niin onnellinen, että tämä oli taloudellisesti mahdollista, kiitos järkevien valintojen asumisen ym. elämän puitteiden suhteen!



Nyt olen ollut vuoden kotona ja kuopus täyttää pian kolme vuotta. Haluaisin jäädä kotiin siihen saakka kun esikoinen menee eskariin ja ehkä sen teenkin. Hieman tiukempaa tulee kun kotihoidon tuki lakkaa, mutta onneksi näköpiirissä ei ole suuria menoeriä esim. remonttia.



Eikä mun mies ole edes mikään erityisen kovapalkkainen, nettotulot 2800e/kk.



Elämä on ihan oikeasti valintoja. Nykyään vaan tuntuu että sitä tiettyä elämänstandardia ei kyseenalaisteta ja ikään kuin jokaisella työssäkäyvällä tulisi olla siihen varaa. Tarkoitan juuri sitä omakotitaloa, autoa, koiraa, kahta lasta jne. "pakollista".

Meillä mies tienaa bruttona vähän alle 3000 ja minä saan kotihoidontuen. Asumismenoihin (laina+vastike+vesi+sähkö) menee ehkä 1100e/kk ja loput jää elämiseen. Ei me paljon juhlita mutta kaikki tarpeellinen saadaan kyllä. Asutaan Jyväskylässä ja kerrostalossa.



Minä oon ollut nyt 5v kotona, esikoinen täyttää kohta 5v ja nuorempi on 2,5v, puoli vuotta vielä siis kotihoidontukea jäljellä.

Olen kotona ollut nyt reilu 6v, kolme lasta. Vielä jatkan kunnes nuorin täyttää kolme. Myytiin asunto, muutettiin pois citystä, asutaan nyt asumisoikeusasunnossa. Autoja nyt kaksi, ennen pärjättiin yhdellä kun oli kävelymatka jokapaikkaan. Ei ulkomaanmatkoja, kotiruokaa, ravintoloita ja viihdettä kohtuudella. Vaatteet lähinnä kirppareilta. Miehellä kohtuulliset tulot, muuten ei onnistuisi.

Mies töissä, minä hoitovapaalla. Lapset 1v ja 2v. Maksamme vuokraa 1800e/kk. Säästöön jää pieni summa per kuukausi pakollisten menojen jälkeen.



Ompelen vaatteet itse minulle ja lapsille, kengät hankimme uutena. Kuopus tosin perii esikoiselta osan kengistä. Miehen vaatteet hankitaan kaupasta, sillä aika ei riitä kauluspaitojen ompelemiseen. Leivon ja teen ruuat itse, siinä säästää melkoisen summan. Ja isovanhempien syntymäpäivälahjat yms. ovat toistaiseksi järkeviä eli vaikkapa toppahaalari lapselle.



Mistään ei oikeastaan ole tarvinnut tinkiä, tai ehkä siitä että jokaista hankittavaa lelua miettii vähän tarkemmin. Leluja on, mutta ei kahlattavaksi asti. Ja silloinkin kestäviä vaikka kalliimpia ovatkin.



Ja olen siis kotona tällä tavoin siihen saakka että nuorinkin menee eskariin.

Itekin luulin, etten pärjää taloudellisesti hoitovapaalla, mut kyl tää jotenki on vaa onnistunu.



Jos sulla on työpaikka, johon oot palaamassa, niin voithan edes yrittää sitä hoitovapaata ja palata sitten aikaisemmin töihin, mikäli näyttää siltä ettei talous kestä?