Odotan toista lastamme viimeisilläni, nyt mies ilmoitti haluavansa erota

Taidat olla aika nuori kun tällaista kirjoitat, kun tulee elämänkokemusta niin ymmärrät ap:n shokin.

Minä en tuota kirjoittanut, mutta olen samaa mieltä tuosta elämän rakentamisesta miehen varaan ja olen yli kolmekymppinen. Voisitko selventää, jotta minäkin ymmärrän?

että puoliso on tukena ja turvana vaikeissakin tilanteissa - ja tässä ketjussa mies on nimenomaan naisen elämän vaativimmassa paikassa kertonut ettei hänen varaansa enää voi juurikaan laskea.

Kyse ei ole "miehen varaan rakentamisesta" vaan uskosta omaan liittoon ja yhteiseen tulevaisuuteen, jota ketjun aloittajakin on varmasti miehensä kanssa yhdessä suunnitellut.

Mutta voisitteko, naiset, kertoa minulle mitä merkitystä sillä on, onko miehellä toinen valmiina vai ei? Esim. tässä ap:n tapauksessa.

- Uuteen rakastunut / ihastunut ihminen on kuin huumassa. Häneen on tällöin turha vedota järkiperäisesti; tunteet vievät. Jos kuitenkin vetoaminen onnistuu, tulee hänen luvata ettei enää pidä toiseen naiseen mitään yhteyttä, koska kaikki kontakti lisää huumaa ja erottaa omasta puolisosta.

- Pariterapiasta ei ole hyötyä, jos puolisolla on samaan aikaan avioliiton ulkopuolinen suhde. Paitsi ehkä se hyöty, jos mies saa terapiassa asian kerrottua.

- Vahva ihastus voi joskus saada pään sekaisin, vaikka varsinaisesta rakkaudesta ei olisikaan kyse. Oma puoliso nähdään silloin ikävässä valossa ja oma elämä jonain sellaisena, mikä on vain uuteen ihastukseen tutustumisen esteenä. Tiedämme kaikki, kuinka ihastukset eivät kuitenkaan aina johda rakkauteen, eivätkä ihastuksen kohteet läheskään aina olekaan yhtään sopivia puolisoita parisuhteessa. Tällaisesta tilanteesta on mahdollisuus vielä järkeillä itsensä pois; rakkaus vaimoon ei ole oikeasti kadonnut mihinkään, se on vain ihastuksen aiheuttaman sumun peitossa.

- Vaimolla on oikeus tietää, jos miehellä on toinen. Etenkin siinä tapauksessa, että toisen kanssa on jo pyörähdetty sängyn puolella. Sehän voisi vaarantaa vaimon ja syntymättömän lapsenkin terveyden, varsinkin jos ei olla oltu puuhassa kortsujen kera.

Ap, vaikka kuinka haluatkin että miehesi ei ottaisi eroa niin se voi olla kuitenkin väistämätöntä tulevaisuudessa. Sinä voitkin lopulta hakea eroa! Vaikka miehesi jatkaisi suhdettanne niin sinä olet mennyt rikki sisältä. Se on yksi sana, LUOTTAMUS. Kun ihminen jota rakastaa pettää sinut todella törkeällä tavalla niin siitä ei vaan niin päästä yli. Vaikka ei olisikaan kyse toisesta naisesta niin siltikin miehesi on pettänyt sinut pahimmalla mahdollisella tavalla. On tosi törkeää ettei edes kerro mistä on oikeasti kyse! Tuohan on ihan sairasta käytöstä vaimoa kohtaan. Pudottaa tuollainen pommi niskaan eikä edes kerro missä mennään?! Mitä ihmettä se mies tekee?



Miten sä voisit luottaa enää koskaan tähän mieheen? Joutuisit elämään "pelko perseessä" ja etsimään jatkuvasti jotain merkkejä että mistä voisit tietää mitä seuraavaksi voisi tapahtua.



Itselläni on se tilanne että mies halusi eron viime vuonna ja olin niin shokissa pari päivää että huh, huh. Ei ollut toisista naisista kyse vaan miehen "pimahtamisesta". Ollaan käyty vuosi terapiassa ja hyötyä siitä on ollut ja paljon. Mutta en kyllä tiedä uskallanko enää koskaan luottaa mieheeni täysin? Uskallanko edes saman katon alle muuttaa? Haluanko elämääni tämmöistä epävarmuutta? Mies ei edes tajua kunnolla että miten pahasti käyttäytyi aikoinaan, miten hirveä oli minua kohtaan. Jotain on myöntänyt mutta...



Sinulle sanoisin että MIETI kaksi kertaa haluatko enää jatkaa miehen kanssa! Pystytkö luottamaan täysin mieheesi???

Minä olen asunut jo pitkään omassa talossani yhdessä murrosikäisen lapseni kanssa ja tällä hetkellä suunnittelen avioitumista ja yhteenmuuttoa pitkäaikaisen miesystäväni kanssa. Olemme keskustelleet paljon suhteen merkityksestä ja siihen että sen jatkumiseen pystyy luottamaan hyvässä ja pahassa. Kun lähdemme suhteeseen, lähdemme täysillä siihen mukaan ja jätämme aamukamman pois. Ei siinä ole mitään järkeä, että "ollaan yhdessä niin kauan kun on kivaa." Jokaisen pitää ottaa itse vastuuta elämänsä rakentamisesta, eikä se onni tule kumppanista vaan omasta sisimmästä kun tekee hyviä tekoja.



En ymmärrä miten tuon ap:n mies pystyy elämään itsensä kanssa jälkeenpäin. Ihan sama vaikka olisi leegio ihanimpia kaunottaria odottamassa, silti hän joutuu elämään muistojensa ja tekojensa kanssa.

Missä miehesi käy töissä?



Mulla nousi kylmä hiki, kun olen tapaillut seksin merkeissä yhtä miestä, jonka tiedän olevan parisuhteessa. Tämä kertoi sitten tällä viikolla, että on alkanut elättää toiveita minun suhteeni, ja että ero avovaimon kanssa on selvä 3-4 viikon kuluttua. Tietääkseni tälä miehellä ei kuitenkaan ollut lapsia!



Toivottavasti ei ole sama mies! Ja jos olisi, kyseessä ei ole minun puoleltani mikään vakava juttu päinvastoin!

Missä miehesi käy töissä?

Mulla nousi kylmä hiki, kun olen tapaillut seksin merkeissä yhtä miestä, jonka tiedän olevan parisuhteessa. Tämä kertoi sitten tällä viikolla, että on alkanut elättää toiveita minun suhteeni, ja että ero avovaimon kanssa on selvä 3-4 viikon kuluttua. Tietääkseni tälä miehellä ei kuitenkaan ollut lapsia!

Toivottavasti ei ole sama mies! Ja jos olisi, kyseessä ei ole minun puoleltani mikään vakava juttu päinvastoin!

Asumme Etelä-Suomessa, olemme naimisissa ja meillä tosiaan reilu 2-vuotias lapsi ja toinen tulossa. Jos sinun tapailsemasi mies on mienun mieheni, aika harvakseltaan tapailette. Mies on paljon iltaisin kotona, ehkä 2 kk välein käy veljellään, joskus menee kolmekin kuukautta. Näetkö tuota miestä, jota tapailet, kuinka usein? Minkä näköinen ja ikäinen? Minun mieheni on huomiotaherättävän hyvännäköinen.

Miksi muuten harrastat seksiä parisuhteessa elävän miehen kanssa? En halua moralosoida, mutta itse en koskaa pystyisi moiseen..

MIes ei ole tänään soittanut, eikä lähettänyt ainuttakaan viestiä. Kello on nyt 22:40. Ei ole siis kysellyt, miten lapsemme voi, olenko tarpeeksi kunnossa, jotta olen kyennyt hoitamaan häntä. Ei ole myöskään kysellyt vointiani, tietää että verenpaineeni on koholla stressin takia ja että minulla on ollut kipeitäkin supistuksia öisin. Niin ja tietää, etten ole syönyt juuri mitään moneen päivään. Eikö sitä yhtään edes huoleta miten lapsi ja vauva voivat?? Ei hän ole ikinä tuollainen ollut, minusta viis, mutta että nyt ei kiinosta lastenkaan hyvinvointi?? Mikä siihen on mennyt? Jos sillä on suhde toiseen ollut jo jonkun aikaa, on kyllä kuitenkin aina lapsesta huolehtinut ja ollut huolissaan. Mutta nyt yhtäkkiä ei olekaan, vaikka tilanne täällä kotona on vakava minun ehtyneiden voimieni vuoksi. Mies ei edes tiedä, että äitini on ollut auttamassa minua, luulee minun olevan täällä täysin kaksin lapsen kanssa.

Tuohon varmaankin jonkun miehen kommenttiin siitä, että kuka hullu nyt jäisi kotiin loukkuun vaimon ja 2 lapsen kanssa.. Että mies on saanut harrastaa ja reissata ihan normaalisti, vaikka meillä on lapsi. En ole kahlinnut häntä kotiin mitenkään. Itsekin olen saanut mennä ja harrastaa. Lapsi on ollut ajoittain äidilläni yötäkin, että olemme saaneet hengähtää ja tehdä yhdessäkin joskus jotain. Ja itseppä mies on ollut lapsiaan tekemässä, ilmeisesti siis on ne halunnut.

Järkyttävää analysoimista taas tämä koko ajan. Siis myös päässäni pyörii kaikenmaailman vaihtoehdot koko ajan, tulevaisuus, lasten hyvinvointi, mahdolliset muutot, synnytys, taaperon ahdistus ja mustasukkaisuus vauvasta jne jne. Kaikki vaan paisuu päässäni paisumistaan ja tuntuu, että hukun tämän aallon alle hetkenä minä hyvänsä.

Ap

Olen myös joutunut seuraamaan muutamaa tapausta, jossa avioliiton toinen osapuoli on ajautunut suhteeseen avioliiton ulkopuolella. Ensin se on viihdykettä, omaa kumppania rakastetaan, eikä haluta erota. Uusi suhde pidetään visusti salassa ja se on tarkoitus vain "nautiskella loppuun".



Joskus näköjään se suhde saa ikäänkuin henkisesti vallan, eikä siitä kyetä pääsemään irti. Ihastus koetaan hyvin voimakkaana, entinen kumppani ja suhde demonisoidaan koska ei osata käsitellä syyllisyyttä ja siitä on seurauksena kaikki nämä raadolliset seurakset ja lorut jota tässäkin ketjussa on tullut esille. Ne jutut "omasta elämästä" ja "oikeudesta rakkauteen" on aina niin samanlaisia. Ne tuntuvat olevan suorastaan aikamme ilmiö! Todella kurjia äkkilähtöjä ja shokkieroja perheelle, rumia oikeusjuttuja huoltajuudesta ja omaisuudesta. Olen miettinyt mitenköhän nämä lapset aikuisena kokevat suhteen ja perheen perusturvallisuuden, jos ovat kokeneet toisen vanhempansa vaihtavan puolisoa lennosta? Miten he toimivat parisuhteissaan? Pelkäävätkö he jatkuvasti tulevansa jätetyiksi tai elävätkö itse varatie auki seuraavaa tähyillen? Miten tämä vaikuttaa perheen merkitykseen tulevaisuudessa?



Entä kokevatko nämä äkkilähtijät seuraavasskin suhteessa, että tekevät jatkossa halutessaan samalla lailla, koska kaikkihan sujui heidän kannaltaan hienosti ja loppujenlopuksi heillä on täysi oikeus tehdä mitä huvittaa? Vai jääkö omasta rumasta toiminnasta elämänmittainen häpeä?

Ne jutut "omasta elämästä" ja "oikeudesta rakkauteen" on aina niin samanlaisia. Ne tuntuvat olevan suorastaan aikamme ilmiö! Todella kurjia äkkilähtöjä ja shokkieroja perheelle, rumia oikeusjuttuja huoltajuudesta ja omaisuudesta.

Tämähän on varsinainen minäminäminäminä -aikakausi. Minun onneni, minun elämäni, minun tyytyväisyyteni, minun oma aikani, minä ja minä. Itsekkyydestä ja minäminäajattelustahan AP:n miehenkin tapauksessa on kyse, on sitä toista naista tai ei. Miehen tunteet, miehen rakkaus tai sen puute, miehen onnellisuus. Vähät lapsista tai vaimosta.

odota vaan rauhassa, saa olla vihainen ja askarrella vaikka woodoonuken, jonka tuikkii täyteen neuloja.



On tärkeää että mies ottaa yhteyttä omasta aloitteestaan.



Et voi tehdä mitään tuleville asioille, niitä ei kannata murehtia etukäteen.

En ymmärrä miksi jotkut menevät suhteeseen varatun ihmisen kanssa, pitävätkö he sitä jonakin voittona? Ja varsinkin jos tietää että toisella on vielä lapsia, toiminta on erittäin alhaista. Ihmeellistä että kioskiryöstöstäkin saa tuomion, mutta tuo toiminta on laillista, vaikka seuraukset paljon kurjemmat. Ja vielä tässä tapauksessa että miehen vaimo on raskaana, luokittelisin sen toisen naisen oikeustajun luokaan psykopaatit.

Todella viisas viesti ja täyttä asiaa!

Onko narsismin piirteitä? Narsisti poikaystä jätti minut aikoinaan juuri kun olisin tarvinnut tukea, enkä voinut elää vain häntä varten.

Hyvä Ap,

Voimia ja jaksamista raskaaseen tilanteeseesi. Olen lukenut ketjun läpi, ja tässä on hieman toisenlaista näkökulmaa:

En usko, että miehelläsi on toista naista. Uskon, että miehelläsi on traumaattinen äitisuhde, joka nyt on noussut pintaan. Eli näkee sinussa äitinsä piirteitä, ja kokee sinut uhkana. Voimistuva naisellisuutesi ja roolisi äitinä yhdistettynä raskaaseen pikkulapsiarkeen on ehkä laukaissut kyseisen kokemuksen. Psykologiassa tätä kutsutaan transferenssiksi. Transferenssi eli tunteensiirto on normaalia, ja tapahtuu läheisissä ihmisuhteissa. Päättelen kyseessä olevan transferenssin, sillä kerroit miehesi kylmästä käytöksestä, ahdistuneisuudesta ja siitä, että miehesi ei ole ollut äitinsä kanssa yhteydessä vuosikausiin.

Miehelläsi voi olla vaikeita kokemuksia taustalla, esim hyväksikäyttöä, alistamista, tms, ja hän saattaa pelätä näiden menneisyyden mörköjen saavan yliotteen. Nämä ovat ehkä niitä asioita, mitä hän ei halua sinulle kertoa. Usein nämä asiat pyritäänkin torjumaan, mutta puolustusmekanismien pettäessä tulevat pakonomaisesti esiin.

Hän voi kokea, että hänen on päästävä irti noista asioista, ja koska on siirtänyt äitisuhteensa ongelmat sinuun, pyrkii itsenäistymään äidistään tekemällä eroa sinuun.

Vaan äläpä ala terapoimaan/psykologisoimaan tilannetta miehellesi, sillä kokee sinut jo muutenkin uhkaavana. Kyllä terapeutti näkee tilanteen. Miehesi varmaan hyötyisi yksilöterapiasta, kannusta häntä siihen. Anna hänelle tilaa nyt hengähtää, ja mahdollisuus nähdä asiat rationaalisesti. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että hän ei siihen pysty, mutta anna ajan kulua.

Ymmärrän, että tilanne on sinulle erittäin raskas. Mutta uskon, että tilan antaminen on nyt se keino, jolla voit saada parisuhteesi takaisin. Älä luovuta vielä!

Voimia loppuraskauteen ja tsemppiä synnytykseen! Tämä on elämää, ja ihmisenä kasvamiseen kuuluu myös valitettavan koviakin aikoja.

Taidat olla aika nuori kun tällaista kirjoitat, kun tulee elämänkokemusta niin ymmärrät ap:n shokin.

Minä en tuota kirjoittanut, mutta olen samaa mieltä tuosta elämän rakentamisesta miehen varaan ja olen yli kolmekymppinen. Voisitko selventää, jotta minäkin ymmärrän?

En kyllä tarkoittanut kritisoida sitä ettei elämää kannata rakentaa miehen varaan, vaan sitä etteikö saisi tulla surureaktiota tällaisessa tilanteessa.

Kyllä se tulee, vaikka ei mieheen olisi ripustautunutkaan. Ja helppoahan se on tulla neuvomaan että jatkaa vaan elämää, niin kuin e mitään olisi tapahtunut, mutta kun se sattuu omalle kohdalle niin kyllä koville ottaa ennen kuin saa taas elämän kokoon. Näin se vaan on todellisessa maailmassa.

Mutta kyllä sä ap selviät.

Epätietoisuushan se on aina pahinta, se aiheuttaa niin paljon stressiä, kun ei voi tietää mitä toinen oikeasti ajattelee. Niinkuin nyt esim. tämä ap:n mies. Kertoo ympäripyöreitä syitä erolle joilla ei tunnu olevan mitään tekemistä konkreettisen elämän kanssa.

Älä mieti liikaa, se vaan ruokkii paniikkitunnelmaa. Keskity konkreettisiin asioihin, kuten siihen että nyt saat jotain syötyä. Se on sen syntymättömän lapsenkin etu.

Vaikka miehestä ei pihaustakaan kuuluisi niin ei se sitä tarkoita että koko tulevaisuus romuttuu, kaikki aikanaan.

Luin paripäivää sitten tätä ketjua, ja ensimmäisenä tuli viha miestäsi kohtaan ja ajattelin samalla lailla kuin niin moni muu täällä, että miehesi pettää.



Tänään eksyin lukemaan ketjua uudelleen ja ajattelin aivan toiselta kantilta. Usein näin meille ihmisille käy, kuten niin monille täällä ja varmasti sinullekin käynyt ap. Ensimmäinen tunne on se viha ja ärsytys ja kun siitä hiukan tokenee pystyy ajattelemaan selkeämmin. Itsellänihän tuo viha ei voinut olla suurta, koska olette minulle tuntemattomia, joten jo toisen lukemisen jälkeen pystyin myös ymmärtämään miehesi näkökulmaa.



En sano että miehesi teko oli oikein ja hyväksyttävä, mutta ihminenhän hänkin on. Tunteet ja ajatukset ovat niitä joita ei aina itsekään voi säädellä, joskus ne tulee ulos silloin kun ei olisi paras hetki. Toisaalta tämä saattoi olla miehellesi paras hetki, ehkä hän on pitänyt ajatuksensa kurissa jo pitkään, ja jos olisi vielä pidempään pidättänyt ei olisi enää kestänyt velloa niitä päänsisällään.



Se mitä pariterapiassa tulette kuulemaan on varmasti se kuinka ydinperhe on aina se paras ratkaisu erityisesti lapsen kannalta. Mehän olemme tietyllä tapaa kaikki narsisteja ja kun itsellä on paha olla kuvittelee että muillakin on ellei lähde. Ei pysty näkemään asioita muiden kannalta. Ehkäpä pariterapiassa mies näkisi ensin asian lasten kannalta ja se antaisi hänelle tsemppiä pyrkiä pelastamaan teidän parisuhde.



Nykypäivänä ydinperhe alkaa olla jo aika outo käsite monille. Mutta kuitenkin se on aina se paras ja helpoin ratkaisu perheelle. Taistele siitä, taistele parisuhteenne puolesta! Jos rakkautta on ollut yli 10 vuotta ei se yks kaks lopu se on vain piilossa ja täytyy löytää uudelleen. Mutta ilman raskaita taisteluita se ei tuota tulosta ja toki siihen vaaditaan molemmat mukaan. Mutta kun kaikkensa yrittää, ei ainakaan myöhemmin tarvitse jossitella.



Mietin myös että jos miehelläsi olisi toinen..se varmasti satuttaisi sinua ja kestäisi aikaa voittaa taas luottamus. Mutta usein se että toinen on, ei johdu siitä että sinä olisit vanha ja rupsahtanu tai miehesi vaan täys paska. Vaan usein siihen ajatuu tilanteessa kun oma aviosuhde tuntuu loputtomalta aavikolta. Taustalla siis on aina joku möykky parisuhteessa jonka selvittämällä myös toiset suhteet jää ja parisuhde voi jatkua onnellisena. Jos näin molemmat haluaa. Minusta ei siis ole väliä nyt tässä tilanteessa se, onko miehelläsi toinen vaan se että teidän tulee pystyä avoimeen ja rehelliseen keskusteluun miehesi kanssa. Kaikki inhottavatkin asiat toisesta pitää sanoa ääneen, muuten niitä ei pysty lähteä purkamaan. Mutta välimatka toiseen ja omien ajatusten tutkiskelu näin alkuun kuulostaa oikein hyvältä.



Lastesi puolesta toivon ennen kaikkea, että jaksaisit hoitaa molempia, pyytäen vaikka apua välillä. Vuoroviikko järjestelmä on lapselle maailman rankinta, lapsi tarvitsee yhden kodin. Pienen vastasyntyneen kuljettaminen vuoroin äidin vuoroin isän luo vaikeuttaa kiintymyssuhteen syntymistä. Olisi tärkeää vauvalle saada luotua yksi hyvä kiintymyssuhde heti pienenä. Isomman kohdalla, tulee olemaan monenlaista myllerrystä. On tärkeää, että kerrot hänelle kuinka rakas hän on ja kerrot, että kun äiti itkee se ei johdu hänestä. Kerro hänelle myös, että et tule koskaan häntä jättämään. Ja kun vauva syntyy, koita muistaa ottaa taapero syliin aina kun pystyt ja kertoa kuinka rakastat, ne ovat tärkeitä hänelle ja antavat turvaa epävarmoissa ja muuttuvissa tilanteissa. Hänellekin on tärkeää, että voi luottaa sinuun, äitiin.



Itse kirjoitan näitä omien ajatusteni, tietojen ja läheisteni tilanteiden pohjalta. Itse elän tällä hetkellä pikkulapsi aikaa+ rakennamme taloa. Parishudetta ei käytännössä ole, välillä tuntuu, että olen avioliitossamme ainoastaan lasten takia. Tiedän että siellä se onni on jossain, nyt aion minäkin entistä enemmän sen puolesta taistella, jotta sen mieheni kanssa taas löytäisimme. Mutta voisin kuvitella, että muutamana huonona hetkenä olisin itsekin halunnut erota ja sanonutkin sen mikäli mieheni olisi ollut läsnä. Näin ei onneksi ole käynyt. Ja se hetki ei välttämätää olisi katsonut sitä onko miehelläni mikä elämäntilanne juuri nyt. Kuten sanoin kaikki me tietyissä tilanteissa ollaan narsisteja. Ei vaikeille asioille koskaan löydy oikeaa hetkeä. Tuskinpa vastasyntyneen lapsenkaan kanssa olisi tietoa ollut helppo ottaa vastaan, tai edes vuoden ikäisen.



Elämä ei ole mustavalkoista ja kaikella on tarkoituksensa, näin uskon. Mustan pilven takaa paistaa aina aurinko, jonakin päivänä tulet huomaamaan että tällekin kaikelle oli tarkoituksensa. Huomaat sen silloin kun olet onnellinen, miehesi rinnallasi tai ei. Se voi olla muutaman kuukauden päästä tai vuoden. silti se tulee vielä..onnellisuus. Nyt lämpimiä ajatuksia sinulle, sinulla on ihana pieni taapero ja toinen pikkuinen tulossa, niitä ei kukaan sinulta pois ota. Eikä sitä rakkautta pysty mikään sammuttamaan, anna sen rakkauden näkyä nyt vaikeinakin aikoina!

Tästä linkistäkin saa parempia elämänohjeita kuin täältä av:lta



http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1668023/horhoilya

Kiitos jälleen kommentoijille. On suuri apu lukea viestejä, joissa minua tuetaan. Jännä, että täältä tosiaan voi saada apua ja uusia lähtökohtia ajatuksille.



Mies on tosiaan toisella paikkakunnalla, veljellään tekemässä töitä. Emme ole pahemmin viestitelleet, mitä nyt jotain lapseen liittyvää. Olen saanut perspektiiviä tapahtuneeseen, kun mies ei ole koko ajan läsnä.



Olen ollut nyt illalla toimeliaampi; tein ruokaa, siivosin, pyykkäsin, otin pitkän suihkun lapsen mentyä nukkumaan. Tein itselleni kasvohoidon ja lakkasin varpaan kynnet. Kuulostaa säälittävältä, mutta piristi kummasti. Nyt syön jäätelöä tässä, menee jo jotain alas ilman oksennusreaktiota. Leipääkin olen tänään syönyt jo vähän. Katselin netistä itselleni muutamia uusia vaatteita syksyksi, takkia ja sellaista. Jotain kivaa, kun ei ole sitten enää tätä vatsaa tiellä. Enpä olisi pari päivää sitten uskonut, että pystyn tekemään tyyliin ikinä koskaan näitä yllämainittuja asioita. Huomenna varmaan pystyn vielä parempaan luulisin. Vain kerran olen tänään itkenyt, lapsen päiväuniaikaan. Vollotin pitkän kaavan mukaan, helpotti.



Olen todella järkyttynyt siitä, että vastaavia tarinoita löytyy PALJON vaikka miltä keskustelupalstoilta. Tänäänkin löysin useita. Nainen raskaana, mies ilmoittaa haluavansa erota. Tai perheellä ihan pieni vauva ja mies lähtee. Näitä riittää. Yritin etsiä myös sellaisia, joissa nainen lähtee, kun lapset pieniä, eipä löytynytkään.. Mutta voihan olla, ettei miehet kirjoittele juuri koskaan keskustelupalstoille. Vaikka uskon kyllä, että suurin osa tapauksista on juuri niitä, joissa nimenomaan mies lähtee. Mikä hemmetti noita miehiä oikein vaivaa?? Ja ennen muinoin maailma pyöri lähes täysin miesten varassa, naiset olivat toisarvoisia kansalaisia, mukamas heikkoja. Kumpikohan sukupuoli sitä todellisuudessa on se heikompi? Eipä ole enää ainakaan minulle epäselvä juttu. En halua yleistää tietenkään, mutta nainen on kyllä aina se, joka joutuu kestämään ja jaksamaan, tukemaan ja muuttumaan. Nainen nimenomaan joutuu, mies voi tehdä näitä asioita jos itse haluaa, mutta jos joutuu ja joku olettaa/vaatii, mies pelästyy ja karkaa. Toivottavasti joku nyt ei loukkaantunut tästä, tämä nyt vaan tämänhetkinen mielipiteeni ;), ymmärtänette.



Öitä kaikille, kiitos ja palaillaan.



Ap

Luin paripäivää sitten tätä ketjua, ja ensimmäisenä tuli viha miestäsi kohtaan ja ajattelin samalla lailla kuin niin moni muu täällä, että miehesi pettää.

Tänään eksyin lukemaan ketjua uudelleen ja ajattelin aivan toiselta kantilta. Usein näin meille ihmisille käy, kuten niin monille täällä ja varmasti sinullekin käynyt ap. Ensimmäinen tunne on se viha ja ärsytys ja kun siitä hiukan tokenee pystyy ajattelemaan selkeämmin. Itsellänihän tuo viha ei voinut olla suurta, koska olette minulle tuntemattomia, joten jo toisen lukemisen jälkeen pystyin myös ymmärtämään miehesi näkökulmaa.

En sano että miehesi teko oli oikein ja hyväksyttävä, mutta ihminenhän hänkin on. Tunteet ja ajatukset ovat niitä joita ei aina itsekään voi säädellä, joskus ne tulee ulos silloin kun ei olisi paras hetki. Toisaalta tämä saattoi olla miehellesi paras hetki, ehkä hän on pitänyt ajatuksensa kurissa jo pitkään, ja jos olisi vielä pidempään pidättänyt ei olisi enää kestänyt velloa niitä päänsisällään.

Se mitä pariterapiassa tulette kuulemaan on varmasti se kuinka ydinperhe on aina se paras ratkaisu erityisesti lapsen kannalta. Mehän olemme tietyllä tapaa kaikki narsisteja ja kun itsellä on paha olla kuvittelee että muillakin on ellei lähde. Ei pysty näkemään asioita muiden kannalta. Ehkäpä pariterapiassa mies näkisi ensin asian lasten kannalta ja se antaisi hänelle tsemppiä pyrkiä pelastamaan teidän parisuhde.

Nykypäivänä ydinperhe alkaa olla jo aika outo käsite monille. Mutta kuitenkin se on aina se paras ja helpoin ratkaisu perheelle. Taistele siitä, taistele parisuhteenne puolesta! Jos rakkautta on ollut yli 10 vuotta ei se yks kaks lopu se on vain piilossa ja täytyy löytää uudelleen. Mutta ilman raskaita taisteluita se ei tuota tulosta ja toki siihen vaaditaan molemmat mukaan. Mutta kun kaikkensa yrittää, ei ainakaan myöhemmin tarvitse jossitella.

Mietin myös että jos miehelläsi olisi toinen..se varmasti satuttaisi sinua ja kestäisi aikaa voittaa taas luottamus. Mutta usein se että toinen on, ei johdu siitä että sinä olisit vanha ja rupsahtanu tai miehesi vaan täys paska. Vaan usein siihen ajatuu tilanteessa kun oma aviosuhde tuntuu loputtomalta aavikolta. Taustalla siis on aina joku möykky parisuhteessa jonka selvittämällä myös toiset suhteet jää ja parisuhde voi jatkua onnellisena. Jos näin molemmat haluaa. Minusta ei siis ole väliä nyt tässä tilanteessa se, onko miehelläsi toinen vaan se että teidän tulee pystyä avoimeen ja rehelliseen keskusteluun miehesi kanssa. Kaikki inhottavatkin asiat toisesta pitää sanoa ääneen, muuten niitä ei pysty lähteä purkamaan. Mutta välimatka toiseen ja omien ajatusten tutkiskelu näin alkuun kuulostaa oikein hyvältä.

Lastesi puolesta toivon ennen kaikkea, että jaksaisit hoitaa molempia, pyytäen vaikka apua välillä. Vuoroviikko järjestelmä on lapselle maailman rankinta, lapsi tarvitsee yhden kodin. Pienen vastasyntyneen kuljettaminen vuoroin äidin vuoroin isän luo vaikeuttaa kiintymyssuhteen syntymistä. Olisi tärkeää vauvalle saada luotua yksi hyvä kiintymyssuhde heti pienenä. Isomman kohdalla, tulee olemaan monenlaista myllerrystä. On tärkeää, että kerrot hänelle kuinka rakas hän on ja kerrot, että kun äiti itkee se ei johdu hänestä. Kerro hänelle myös, että et tule koskaan häntä jättämään. Ja kun vauva syntyy, koita muistaa ottaa taapero syliin aina kun pystyt ja kertoa kuinka rakastat, ne ovat tärkeitä hänelle ja antavat turvaa epävarmoissa ja muuttuvissa tilanteissa. Hänellekin on tärkeää, että voi luottaa sinuun, äitiin.

Itse kirjoitan näitä omien ajatusteni, tietojen ja läheisteni tilanteiden pohjalta. Itse elän tällä hetkellä pikkulapsi aikaa+ rakennamme taloa. Parishudetta ei käytännössä ole, välillä tuntuu, että olen avioliitossamme ainoastaan lasten takia. Tiedän että siellä se onni on jossain, nyt aion minäkin entistä enemmän sen puolesta taistella, jotta sen mieheni kanssa taas löytäisimme. Mutta voisin kuvitella, että muutamana huonona hetkenä olisin itsekin halunnut erota ja sanonutkin sen mikäli mieheni olisi ollut läsnä. Näin ei onneksi ole käynyt. Ja se hetki ei välttämätää olisi katsonut sitä onko miehelläni mikä elämäntilanne juuri nyt. Kuten sanoin kaikki me tietyissä tilanteissa ollaan narsisteja. Ei vaikeille asioille koskaan löydy oikeaa hetkeä. Tuskinpa vastasyntyneen lapsenkaan kanssa olisi tietoa ollut helppo ottaa vastaan, tai edes vuoden ikäisen.

Elämä ei ole mustavalkoista ja kaikella on tarkoituksensa, näin uskon. Mustan pilven takaa paistaa aina aurinko, jonakin päivänä tulet huomaamaan että tällekin kaikelle oli tarkoituksensa. Huomaat sen silloin kun olet onnellinen, miehesi rinnallasi tai ei. Se voi olla muutaman kuukauden päästä tai vuoden. silti se tulee vielä..onnellisuus. Nyt lämpimiä ajatuksia sinulle, sinulla on ihana pieni taapero ja toinen pikkuinen tulossa, niitä ei kukaan sinulta pois ota. Eikä sitä rakkautta pysty mikään sammuttamaan, anna sen rakkauden näkyä nyt vaikeinakin aikoina!

Kiitos tästä viestistä. Kiitos oikeasti sydämeni pohjasta! Nyt joku ymmärsi sen, millä mielellä itsekin olen tällä hetkellä.

JOs tästä ketjusta on jollekin ollut hyötyä, se on uskomattoman hyvä asia. Että te kaikki, jokta elämtte pikkulapsiaikaa tai jotain muuta vaikeaa hetkeä, jossa parisuhde on väistämättä taka-alalla, toivottavasti olette heränneet tämän ketjun myötä. Herätkää ja huomioikaa puoliso, herätkää ja löytäkää edes vähän enemmän yhteistä aikaa pulisonne kanssa. Kehukaa, halatkaa, kertokaa suoraan että vaikka nyt on vaikeaa, vielä koittaa seesteisemmät ajat. Meidän parisuhde hautautui täysin pikkulapsiarjen ja totaalisen väsymyksen alle. Itse oletin, että miehenikin tajuaa tilanteen olevan ohimenevä, mutta koskaan ei saisi olettaa toisen tunteista tai fiiliksistä yhtään mitään. Jokaisella ihmisellä on omat ajatukset asioista ja siksi ajatuksista on puhuttava ja tuotava esiin, mitä omassa päässä liikkuu. Itse luulin, että parisuhteemme on niin vakaalla pohjalla, että tällainen parisuhteen hyllyllä pitäminen on normaalia eikä aiheuta mitään pysyviä vaurioita. Minun puolelta asia näin olikin, mutta ei näköjään mieheni puolelta. Ei olisi pitänyt olettaa ja ajatella, että toinen ihminen ajattelee asioista täysin, kuten minä. No, nyt mennään hetki ja päivä kerrallaan. Uskon itseeni ja sinnikkyyteeni sekä siihen, että minulla on voimia, kykyä ja tarmoa pelastaa tämä perhe.Ap

Puhuttava on ja kuunneltava. Mutta myös sekstailtava. Varmasti on niitäkin suhteita, joissa mieskään ei halua, mutta vähemmistönä kuitenkin. Enemmistö miehistä haluaa seksiä oman puolisonsa kanssa. Myös pikkulapsiaikana ja ruuhkavuosina. Muuten alkaa kutsua se toisen naisen syli.



Tsemppiä ap:lle.

Mutta voisitteko, naiset, kertoa minulle mitä merkitystä sillä on, onko miehellä toinen valmiina vai ei? Esim. tässä ap:n tapauksessa.

- Uuteen rakastunut / ihastunut ihminen on kuin huumassa. Häneen on tällöin turha vedota järkiperäisesti; tunteet vievät. Jos kuitenkin vetoaminen onnistuu, tulee hänen luvata ettei enää pidä toiseen naiseen mitään yhteyttä, koska kaikki kontakti lisää huumaa ja erottaa omasta puolisosta.

- Pariterapiasta ei ole hyötyä, jos puolisolla on samaan aikaan avioliiton ulkopuolinen suhde. Paitsi ehkä se hyöty, jos mies saa terapiassa asian kerrottua.

- Vahva ihastus voi joskus saada pään sekaisin, vaikka varsinaisesta rakkaudesta ei olisikaan kyse. Oma puoliso nähdään silloin ikävässä valossa ja oma elämä jonain sellaisena, mikä on vain uuteen ihastukseen tutustumisen esteenä. Tiedämme kaikki, kuinka ihastukset eivät kuitenkaan aina johda rakkauteen, eivätkä ihastuksen kohteet läheskään aina olekaan yhtään sopivia puolisoita parisuhteessa. Tällaisesta tilanteesta on mahdollisuus vielä järkeillä itsensä pois; rakkaus vaimoon ei ole oikeasti kadonnut mihinkään, se on vain ihastuksen aiheuttaman sumun peitossa.

- Vaimolla on oikeus tietää, jos miehellä on toinen. Etenkin siinä tapauksessa, että toisen kanssa on jo pyörähdetty sängyn puolella. Sehän voisi vaarantaa vaimon ja syntymättömän lapsenkin terveyden, varsinkin jos ei olla oltu puuhassa kortsujen kera.

Noista perusteista minut jollain tavalla vakuuttaa vain tuo viimeinen. Okei, taudit ovat juttu sinänsä, mutta muuten en näe kolmannen pyörän osallistumista mitenkään merkityksellisenä. Jos mies ei halua pariterapiaan, ei siitä ole hyötyä. Jos mies näkee vain elämää perheen ulkopuolella, hänen päätään on vaikea kääntää.

Meillä siis mies on nyt suostunut lähtemään kokeilemaan terapiaa. Sanoi kyllä voimakkaasti, että minun pitää ymäärtää, että lopputulema ei muuksi muutu. Mutta että lähtee terapiaan, kosma se näyttää olevan minulle tärkeä juttu. Mies siis painottaa, että rakastaa minua mutta ei kuten ennen, ei kuten mies naista. Rakastaa kai jotenkin ystävänä. Ja ei usko, että sellainen naisen ja miehen välinen rakkaus voisi välillemme enää koskaan palata, edes terapian avulla. On ollut pitkään onneton juuri tämän rakkaudettomuudentunteen takia. Hänen mielestään elämä on liian lyhyt tuhlattavasti onnettomassa liitossa ja mielestään me molemmat ansaitsemme onnen elämäämme. Mielestäni hän nyt perustaa onnellisuudentunteen vain yksinomaan parisuhteeseen, ei esimerkiksi perheeseen, lapsiin jne. Eli se, että ei ole onnellinen parisuhteessa, tarkoittaa ettei ole onnellinen elämässä ylipäänsä. Minä haluan uskoa, että terapian avulla mies voisi taas löytää kadonneen rakkautensa minuun. Jos ei löydä, sitten ei löydä. Ainakin kaikkemme yritimme eikä tarvitse myöhemmin jossitella.



Ystäväni kertoi minulle juuri tänään, kuinka hänen serkkunsa mies ilmoitti vauvan ollessa n. 10 kk ikäinen, että hän ei enää rakasta vaimoaan, on onneton, ovat liian nuoresta olleet yhdessä ja elämä on vain samaa arkea, mikään ei tunnu enää miltään. Heillä oli tuolloin myös vajaa 3-vuotias lapsi tämän vauvan lisäksi. Mies vakuutti, että rakkaus on kuollut, mitään ei ole tehtävissä. Muutti pois omaan asuntoon ja pisti eropaperit vetämään. Kului 3 kk ja mies seiso hattu kourassa vaimon oven takana. Muutti sitten takaisin kotiin ja tästä on noin 2 vuotta aikaa, edelleen ovat yhdessä ja kuulemma onnellisia. Mies olikin tajunnut ylhäisessä yksinäisyydessään tyhjässä vuokrakämpässään, että rakastaakin vaimoaan. Ei vain ollut nähnyt rakkautta pikkulapsiarjen, valvomisien, sairasteluiden ja arkisen aherruksen läpi. Tuon 3 kk aikana vaimopa olikin juhlinut rankasti :D. Yhtä miestäkin oli tapaillut ihan "kunnolla". Palanneen aviomiehen oli aika kova pala sulatella tätä vaimonsa irtiottoa, mutta eipä oikein voinut asialle mitään, itseppä oli lähtenyt ja eropäätöksestään kertonut. kävivät terapiassa ja asiat tosiaan nyt ok, kuulemma.



Tämäkin mies siis näki elämää ja onnellisuutta vain perheensä ulkopuolella. toisinpa kävi ja pää kääntyi..



Nyt painun pehkuihin. Hyvät yöt!



Ap