Odotan toista lastamme viimeisilläni, nyt mies ilmoitti haluavansa erota

Minusta vaikutat fiksulta ja harkitsevalta ihmiseltä.Kunnioitan sitä, että kaiken tämän keskellä jaksat asettaa lapsesi etusijalle.



Äitikin on ihminen ja äitikin itkee silloin, kun on paha mieli.Meillä on ollut kotona välillä liitossa vaikeaa, mutta olen aina ottanut hämmentyneen lapsen syliin halaukseen,jos itku on tullut hänen nähden.Kerron kuinka häntä rakastan ja että äiti ei ole hänelle yhtään vihainen,vaikka itkee.



Itsellä toimii lähes kellontarkka päivärutiini silloin, kun oli vaikeaa.Välillä voi antaa lapsen katsoa vähän enemmän piirrettyjä tai istua kylvyssä,vaikka joka päivä.Itseä rentoutti parhaiten viimesilläni raskaana,kun taapero istui ja leikki kylvyssä ja minä istuin jakkaralla ja päästin oikein lämmintä vettä jaloille.



Oikeasti voimia!

Ap, miten kävi?

[quote author="Vierailija" time="12.11.2012 klo 08:23"]

Ajattelin tulla kertomaan pikakuulumiset. Eron suhteen mikään ei ole muuttunut, mutta asiasta ei myöskään ole aktiivisesti puhuttu. Mies ei ole enää niin väsynyt, saa nukuttua ja ruokakin maistuu. Hänellä siis masennuslääkitys nyt vihdoin päällä ja ainakin omasta mielestäni miehen olotila näyttää kohentuneen. On jaksanut esikoisenkin kanssa touhuta ihan eritavalla, kuin aikaisemmin. Pariterapia jatkuu tässä koko ajan, siellä edetään hitaasti ja ratkotaan ongelmakohtia, käydään läpi meidän suhteen vaiheita, molempien perhesuhteita jne.

Vauva syntyi pari viikkoa sitten, kaikki meni hienosti ja mies oli mukana. Tosin mitään tukea hänestä en saanut, synnytyksen jälkeen ei halannut, pitänyt kädestä, kiittänyt, kehunut, ei mitään. Sairaalassa viihtyi molempina päivinä vain hetken, ei tuonut kukkia tms. No, mitä voisinkaan olettaa?

Järkyttävintä oli ehkä se, että mies lähti kavereineen mökille viikonlopuksi varpajaisten viettoon 200 km päähän vauvan ollessa 7 päivän ikäinen.. Meillä ei täällä asuinpaikkakunnalla ole tukiverkkoja, joten mies siis jätti minut vastasyntyneen ja 2-v uhmiksen kanssa kolmistaan viikonlopuksi. Itkien rukoilin, että voisiko viettää varpajaisensa vaikka 2 vkon kuluttua, kun pääsen jo vauvan kanssa ulos ja ennättäisin jostain saada apuvoimia tänne kotiin. Mutta ei sopinut ja sinne lähti. Kyllähän minä jotenkin selvisin, vaikka rankkaa oli. Esikoinen kun on edelleenkin huonounista sorttia ja vauva tietysti valvottaa tissillä ja muutenkin, eihän vastasyntyneillä ole mitään rytmiä vielä. Esikoinen on toki reagoinut vauvantuloon kiukkuamalla meille vanhemmille ja saamalla uhmaraivareita useammin. Imetystilanteet on haastavia, silloin hänen pitäisi tietysti päästä syliin tai juuri silloin minun pitäisi tehdä jotain tiettyä aivan muuta. En voi käsittää mitä miehen päässä liikkuu, eikö edes esikoistaan voinut ottaa huomioon tässä asiassa. Miten kova shokki vauva on ja jättää mkinut toipilaana taistelemaan kotiin, kun hän ryypiskelee mökillä. Herää jotenkin kysymys myös, että eivätkö ne hänen kaverinsakaan saa suutaan auki. Kaikki miltei perheellisiä miehiä. Että kukaan ei ihmettele miehelleni, että onkohan ihan ok jättää vaimo synnytyksen jälkeen noin pian koko vlopuksi lasten kanssa kotiin ilman apuja..

Jotenkin meillä vallitsee sellainen ilmapiiri, etten voi tavallaan "vaatia" mieheltä mitään, koska hänellähän on se erokortti hallussaan.. Tiedän, ettei tällaista tulisi vaan jaksaa kestää ja ansaitsen parempaa kohtelua. Prosessi on kuitenkin niin kesken vielä ja haluan katsoa pariterapian läpi, mutta pikkuhiljaa alkaa valkenemaan että tuskin mies tuosta tulee muuttumaan. Toisaalta, ei hän aikaisempina vuosina ollut välinpitämätön, että on hän kelpomiehestä muttunut epäkelvoksikin, kaitpa voisi muuttua takaisin vanhaksi itsekseenkin. Sen näkee sitten joskus.

Vauva on aivan ihana ja minulla on kaikki maailman onni niin kauan, kun minulla on nämä rakkaat lapset. Mies siinä menettää paljon, paljon enemmän, jos perheensä jättää. Minä olen hyvä vaimo ja äiti, sydämellinen, hellä ja rakastava. Miestä en ole kuin tukenut ja kannustanut kaikessa, turhista en ole narissut koskaan. Aina on koti siistinä, ruoka pöydässä ja mies tervetullut ja toivottu. Meillä on aina ollut hyvin lämmin ja positiivinen koti.

Jos mies löytää jostain parempaa tai jos hän kokee, että tämä ei ole hänelle tarpeeksi hyvä yhtälö, sitten en voi mitään. Sitten hänen on varmaan mentävä. Minä voin tarjota jollekin vielä joskus ihanan elämän, ja niin että minäkin saan rakkautta, huomiota ja huolenpitoa.

Katsotaan nyt mitä tästä vielä tulee, ehkä miehen silmät vielä avautuvat, ehkä eivät. Itseni kannalta haluan hoitaa tämän kunnialla ja kunnolla loppuun, tarkoitti se sitten eroa tai yhteenpaluuta. En halua päätyä tilanteeseen, jossa jossittelen, kadun tai arvuuttelen, mitäs jos, miten olisi ollut jos..

No ei tästä nyt niin lyhyt kommentti tullutkaan, mutta tällaisissa tunnelmissa mennään. Ajattelin, että en tule tänne kuulumisia kertoilemaan, ennen kuin tiedän erotaanko vaiko ei. Nyt pidän taasen paussia ja katsotaan kommentteja sitten, kun jotain muutosta tilanteeseen on tullut.

Ap

Miehenkin pitää hoitaa lastaan. Mutta kun hän on hoitanut sen puolet sitä niin hänen ei tarvitse auttaa naista siinä toisessa puolessa.

Monet naiset valittavat että synnytyksen jälkeen oli vaikeaa ja pälä pälä... Synnytys eikä raskaus oikeuta mihinkään erikoistoimiin. Ei oikeuta apuun eikä helpotuksiin. Vaaditaan aivan sama kuin mieheltä.

Eikä tuollaisia valittajia kukaan jaksa.

Raskauden ja synnytyksen aikana ja jälkeen miehen tehtävä on tehdä kaikkensa jotta naisella lapsensa äidillä on hyvä ja jaksava olo. Se on kyllä vähintä mitä normaalijärjellä varustettu aikuinen mies tekee.

Teidän terapeutti osaa asiansa. Mieheni "sekosi" esikoisen vauva-aikana, murjotti ja murisi vaan. Pääsimme neuvolapsykologille joka ei kyllä yhtään tajunnut mistään transferenssista, huokaili vaan, että on mulla kestäminen tuollaisessa miehessä. Ikinä ei kuulemma ollut nähnyt vastaavaa :/ Olemme yhä yhdessä, terapiasta huolimatta!



Meillä saattoi olla taustalla jotain samaa kuviota kuin ap:n perheessä? Niin että raskausaika toi molemmissa esiin jotain arvaamatonta. Jälkeenpäinkään ei ole pystytty sitä läpikäymään.



Siis ap, myös onnellisia loppuja on olemassa. Olen tässä ketjussa neuvonut sua potkasemaan miehesi pellolle. Mutta nyt alan vasta tajuta, ettei välttämättä selvä pettämiskuvio, vaan voi olla sellainen kriisi kuin meilläkin oli ja meni.

Tällaisesta "tuesta" tämä palsta onkin jo kohta maailmankuulu.

Älä ap vastaile näihin typeriin kommenteihin ja tivaamisiin. Sinun ei tarvitse tänne perustella miksi mitäkin teet, vaan olet tullut tänne hakemaan tukea. Saatko sitä? Jos et, älä hajota itseäsi käymällä täällä.

Näköjään syyt miehen käytökselle alkavat selvitä pikkuhiljaa. Se varmaan helpottaa toivottavasti oloasi. Hienoa, että haluat vielä pelastaa avioliittosi. Mies on siitä varmasti jonain päivänä kiitollinen - kävi miten kävi - ja varmasti myös lapsesi.

Voi hyvin ap!

rankat lapsettomuushoidot ja nyt ap kitisee ja kiukuttelee kun joutuukin hoitamaan ehkä jopa yksin nuo kokonaista kaksi lasta. Onko tullut mieleen että moni yksinhuoltaja joutuu tekemään tuota vuosikaupalla?

Mikä hitto sinuakin vaivaa?

[i/] Mutta suren sitä hirveästi, että lapsilla ei tule olemaan ehjää perhettä ja kotia. He ansaitsisivat jaksavan ja positiivisen, onnellisen äidin. Suren esikoisen tilannetta, joka joutuu elämänsä ensimmäisen suuren haasteen eteen uuden vauvan tullessa taloon. Siihen samaan syssyyn sitten oma isä muuttaa pois kotoa, äiti on surun murtama ja väsynyt. Minusta tilanne on todella epäreilu ja kohtuuton pienille lapsillemme, minulle tietysti myös. Mutta lapsille eritoten, he ovat pieniä ja viattomia kaikkeen. Eivät ymmärrä, miksi äiti itkee, miksi äiti ei jaksa ja miksi isi lähti kotoa pois. Onneksi ovat hyvin pieniä sitten vielä, ehkä heihin sattuu vähemmän, ainakaan vauva ei tule mitään konkreeettista tajuamaan, mutta esikoinen toki tulee ymmärtämään, että kaikki ei ole hyvin ja kokee taatusti turvattomuutta epävakaan äidin vuoksi.

[/quote]

Juuri tämän vuoksihan tuo miehen tempaus on julma ja kohtuuton perhettä kohtaan, sillä miehen ehkä tärkein tehtävä perheessä on tukea sen "tytön" jaksamista, jonka on vaimokseen ja lastensa äidiksi valinnut, eikä kiusata tätä.



Huoli on täysin oikea ja siksi tarvitsetkin nyt kaiken mahdollisen tuen. Toivottavasti lähipiiristäsi löytyy ystävä tai sukulainen, joka voisi auttaa jatkossa jaksamaan. Olen lukenut että äidin suru varhaislapsuudessa saattaa altistaa myös lasten tuleville mielenterveysongelmille ja edesauttaa esim. adhd:n kehittymistä.



Miten nämä nykyajan miehet on kasvatettu, kun heiltä ei löydy tarpeen vaatiessa lujuutta!

Huomaathan ettätuossa yritetään vierittää päätöksenteko sinulle. Yhtäkkiä sinusta tuleekin se aktiivinen kotoa poistaja, mies kyllä voisi jäädä joksikin aikaa, ei mikään kiire minnekään. Mutta kun vaimo halusi että pitäämuuttaa heti pois. Yhyy.



Se, joka on päättänyt lähteä, hakee aseunnon itselleen ja lähtee. Hän maksaa vuokratakuu, pakkaa, kantaa, roudaa. Hän myös hankkii kaiken tarvittavan lapsille omaan asuntoonsa _itse_, siihen ei jätettävän vaimona apua oteta.



Ihan uskomatonta. Minusta kuvaa hyvin miten sekaisin mies on tunne-elämänsä kanssa.

Olet vahva. Älä hukkaa vahvuuttasi täällä av:lla. Ota vastaan auttavat viestit ja ohita muut. Sinun ei tarvitse selitellä ajatuksiasi ja tekojasi etenkään niille, jotka heittävät p*skaa niskaan.



Olet varmasti jaksamisen ja selviämisen äärirajoilla, joten keskity pitämään itsestäsi ja taaperosta ja syntyvästä vauvasta huoli. Saattaa olla kornia (ja lohdutonta tässä vaiheessa) sanoa, mutta sanon silti. Puolen vuoden päästä tilanne on täysin eri. Ja vuoden päästä vielä enemmän.



Ja kummasti silloin alkaa tuntua siltä, että asiat lopulta menivät juuri kuten niiden kuuluikin.



Hali.

Voimia ja jaksamista. Virtuaalista myötätuntoa ja empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan mies ei lähde jos uutta suhdetta ei ole jo katsottuna, se on faktaa.

Höpö höpö; ei siihen lähtemiseen sitä toista naista tarvita. Jos suhde on tullut tienpäähän niin sitten se on siinä. On koettu ja nähty.

Olen pahoillani sinun puolestasi ap. Onko sinulla ketään sukulaisia tai ystäviä, jotka voisivat auttaa sinua nyt?

Kyllä miehiään erilaisia, minäkin sain kuulla, kun oli viikko toisen lapsemme laskettuun aikaan, että miehelle on tulossa lapsi toisen naisen kanssa 6 kk myöhemmin. Mutta sen naisen kanssa ei jatkossaolluttekemisissä, eikä ole seurustellut kenenkään kanssa lainkaan sittemmin. Ei siis ole toista suhdetta, vaan kaikenlaisia naisia, kai. Mutta ap:lle, jaksat, selviät. Teistä tulee vielä onnellisia tuon kaiken jälkeenkin, usko siihen. Hae tukea esim neuvolasta.

Sillä on uusi, ei kukaan muuten lähde tuollaisessa tilanteessa, vauva tulossa. Ei kukaan.