Odotan toista lastamme viimeisilläni, nyt mies ilmoitti haluavansa erota

Kysyinkin mieheltä toki, mikä hänen mielestään voisi olla se vielä pahempi juttu, joka selviäisi pariterapiassa. Mutta ei osannut vastata, sanoi vain ettei tiedä, mutta että tuli vain mieleen, että jos sieltä selviää jotain hänen luonteestaan tms sellaista, johon petyn tms. Ei osannut millään osoittaa jotain tiettyä asiaa, mutta toisesta naisesta ei kuulemma missään nimessä ole kysymys.

Tuo firmansa ei ole mitenkään erityisen menestynyt, ihan hyvät tulothan miehellä on, mutta ei häntä rikkaaksi voi sanoa. Ja enemmänhän hänellä rahaa tavallaan palaisi, jos todella erottaisiin. Kahden lapset elatusmaksut, hänen pitäisi itse vuokrata ainakin kolmio, että lapset voivat olla hänekin luonaan jne. Osallistuminen lasten hankintoihin ym ym. Eihän hänen rahanmenonsa meihin vain loppuisi niin, että pääsisi tuhlailemaan omat tulonsa vain itseensä.

Aamulla taas herätessä meni pari sekuntia, ennen kun tajusin missä painajaisessa elän. Ne on ne ekat sekunnit heräämisen jälkeen, kun kaikki on hyvin, kunnes totuus iskee päin näköä. Mies lähetti illalla myöhään vielä viestin, jossa taas lähetti suukkoja minulle. Ärsyttää, täytyy kysyä mitä noilla tarkoittaa, kun tulee takaisin kotiin veljeltään.

Hirveintä on katsoa itseään peilistä tai muutenkin ja ajatella jatkuvasti, mitä minussa on vikana, kun en enää kelpaa. Tajuan, että se on täysin hölmöä, tuskin minussa mitään vikaa sinänsä onkaan. Mutta tällaisia ajatuksia päässäni pyörii. Olenko liian vanha (30-v), enkö ole tarpeeksi kaunis, eivätkö hiukseni ole tarpeeksi kauniit, pitäisikö jaksaa meikata enemmän, olenko huono sängyssä, enkö ole enää haluttava, teenkö pahaa ruokaa, en ole ehkä jaksanut pitää kotia aivan tip top kunnossa koko ajan, olenko unohtanut kehua ja kannustaa miestä tarpeeksi, olisinko voinut tukea häntä paremmin jne jne. Järkiperustein ajateltuna näistä huilista yksikään ei pidä paikkaansa. Paitsi ehkä se, että olisin voinut huomioida miestäni paremmin. Mutta niinhän hänkin olisi voinut huomioida minua enemmän ja paremmin.

Löysin tällaisen tekstin netistä ja lähetin sen miehelle. Minusta tässä on ideaa ja viisautta:

"Mikä on vajotessa arkiseen puurtamiseen, kun on saanut kaiken osapuilleen toimimaan, kodin sisustettua, kotityöt jaettua ja suhteen pahimmat särmät hiotuksi. Tiukka tahti töissä niistää voimat ja ajan. Kotona ei juuri ehdi kuin käydä pahimman väsymyksensä nukkumassa.

Se käy kalliiksi. Ennemmin tai myöhemmin jompikumpi sanoo ääneen sen, minkä molemmat jo tietävät: Meistä on tullut vieraita toisillemme. Jos sen sanomista varoo liian pitkään, kumpikin tai toinen on ehkä tahollaan tullut tutuksi jo jonkun toisen kanssa.

Rakkauden tuli ei kipinävuoroitta pala, ja yhdessä lämmittely vaatii kummankin läsnäoloa. Jos kalenteriin varaa aikaa kokouksille, miksi ei vetäisi punaista viivaa kahdenkeskisen illan merkiksi? Tai olisiko tarjolla yhteinen projekti, vaikkapa vain keittiön tuolien maalaus tai kesämökin kukkapenkki? Entä jos lomalla lähdettäisiin rohkeasti parisuhdekurssille hoitamaan rakkautta?

Tärkeysjärjestyksessä kaikki muu tahtoo ajaa yhteisen hyvän ohi. Kun työ, harrastukset tai lapset vievät mennessään, on vaikea ottaa vastaan toisen tarve saada huomiota ja tulla hyväksytyksi.

Kun ollaan erilaisia, pitää opettelemalla opetella puhumaan samaa kieltä. Se tarkoittaa sitä, että opettelee sanomaan, mitä itse on vailla, ja ottamaan vakavasti huolekseen sen, mitä toinen tarvitsee. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan.

Lakkaa, hyvä mies, luulemasta, että nainen tarvitsee kuun taivaalta. Naisen tekee onnelliseksi rehdin miehen arvostava katse ja lupa tuntea. Naisen ongelmat eivät odota miehisen suoraviivaisia ratkaisuja. Nainen haluaa, että mies kuuntelee ja ottaa osaa.

Ja nainen, miten helppo on tehdä mies onnelliseksi. Kokeile, mitä saat, kun tarjoat loputtoman tyytymättömyyden sijaan ymmärtävän sanan tai aurinkoisen hymyn.

Rakkauden paloon ei paljon tarvita, ja sille, mitä arvostaa, on aina aikaa. Arkeen tulee valoa pienistä teoista, hierotuista hartioista ja hyvistä sanoista. Mitä enemmän tuhlataan hyvää, sitä enemmän sitä on. Kosketelkaa toisianne. Sille, mitä arvostaa, on aina aikaa.

Sinä olet se oikea! sanoo rakastunut. Se ainoa oikea! Se jota olen etsinyt!

Miten häkellyttävästi toinen sopiikin jokaisen odotukseni kulmaan niin täsmälleen. En väsy kuuntelemasta hänen elämäntarinaansa, ja mikä parasta, löydän myös itsestäni uutta. Miten kauniiksi ja hyväksi rakkaani minut tekee! Hänen ihaileva katseensa saa minut antamaan parempaa kuin minussa onkaan.

Ja miten hämmentävä on se päivä, joka väistämättä tulee: Rakastettuni tuntuukin ihan muulta kuin luulin, kokonaan toiselta ihmiseltä. Myös minusta nousevat esiin vanhat vaivat, joista olen rakastumisen onnessa saanut hetkeksi lomaa.

Tästä alkaa rakastaminen. Se on toiseen ihmiseen tutustumisen korkeakoulu, jossa vaikeimmin saavutettavia ovat itsetuntemuksen arvosanat. Odotusten ja tarpeiden yhteensovittamisessa paras työkalu on avoin mieli. Kun siitä, mikä liikkuu mielessä, puhutaan puolin ja toisin, väärinymmärrykset eivät jää tukahdutettuina kytemään.

Minulle se oikea on se, jota olen päättänyt rakastaa."

Ap

nössöilyä. Miksi lähettelet tuollaista soopaa miehelle joka on loukannut sua? Oletko mahdollisesti masokisti tai muuten läheisriippuvainen? Kyllä mulla on tuosta miehen toiminnasta tullut mieleen että se valmistelee tilannetta uudelle tyttöystvälle ja sen takia tekee henkistä pesäeroa ap:hen. Jos olisi tosissaan polttanut itsensä loppuun suhteessa, varmasti hankisi itselleen asunnon eikä lymyilisi siellä ap:n nurissa.

Mikä olisi sen mukavampaa kuin että mies voi jatkaa kotonaan asumista mutta on muuten vapaa tapailuihin toisen naisen kanssa. Kyllä ne varmaan jossain vaiheessa haluavatkin muuttaa uuteen, yhteiseen kotiin, mutta se vie aikaa. Suhde ei nähtävästi ole vielä edennyt niin pitkälle.

Ainut keino ap:lle saada mies jäämään, olisi heittää se nyt heti pellolle, nythän se roikkuuihan mielellään siellä ap:n helmoissa vaikka ei sitä myönnäkään.

Yksin asuminen saattaisi hyvinkin aikuistuttaa miestä sen verran että haluaisi kaikesta huolimatta palata ap:n luokse kun ei ruoho ollutkaan vihreämpää aidan toisella puolella ja arkea on muuallakin kuin ap:n kanssa ollessa. Sillä edellytyksellä tietenkin että ap lopettaa tuon mieheen takertumisen ja hankkii omaakin elämää. Vaikka mies muuttaakin pois, voi se silti hoitaa osansa lasten hoidosta, tuo on vain tekosyy minkä nojalla ap tarrautuu mieheen.

Sä vaikutat fiksulta ja järkevältä naiselta, tulet pärjäämään sata varmasti.

Mä en ole varma miehesi pärjäämisestä niinkään. Hän ei "vain" jättänyt vaimoaan vaan jätti pienen uhmaikäisen taaperon keskelle elämänsä suurinta kriisiä, sisaruksen syntymistä, yksin äidin kanssa joka on syvässä akuutissa kriisissä. Puhumattakaan mitä se kriisi aiheuttaa syntymättömälle. Ja kaiken tämän hän on valmis tekemään kun vaimo ei enää sytytä eikä oöe miehen mielestä pantava. Miten säälittävä esitys mieheltäsi ap oli syynä mikä vaan.

Ihmiset joiden maailma on näin syvästi oman navan ympärillä ovat jotenkin henkisesti vajaita, pinnallisia ja epämiellyttäviä.



Tsemppiä ap, pidä linjasi ja huolehdi itsestäsi ja lapsistasi.

Ap on nyt naiivi ja hieman typeäkin. Mies vedättää minkä kerkiää, onhan se hyvä kun pikkuvaimo pysyy ruodussa siellä kotona ja voi sitten "hyvillä mielin" jättää kun hoitanut mukamas velvollisuudet ja "kaikki yritetty".. Onhan noita onnellisiakin loppuja, vaan kuinka monta suhteessa niihin toisiin.. Pistäsin ukon kyllä pihalle, on se niin paskan tempun jo tehnyt!Mutta mielipiteensä kullakin ;)

No toki on ulkopuolisten helppo sanoa, että pistä mies heti pihalle. Tapahtuneesta on vajaa viikko, enkä kykene mitenkään tekemään päätöstä suuntaan tai toiseen tässä mielentilassa. Kaikki energiani menee siihen, että pysyn joten kuten tolkuissani ja jaksan hoitaa taaperoa. Jo nyt tässä tilassa oikeasti pistän miehen pihalle, konkretisoituu ero liian paljon ja oloni pahenee entisestään. Minun on annettava itselleni aikaa prosessoida tätä, vaikka se nyt ulkopuolisista vaikuttaisi kuinka nössöltä ja takertuvalta ratkaisulta. Otan asian puheeksi ensi viikolla neuvolapsykologin kanssa, hän osannee jotenkin neuvoa minua miten minun kannattaa asiaa lähestyä, siis miehen muuttoa. En vaan voi nyt enempää mieltäni järkyttää jollain ratkaisuilla, vaikka se kuinka loogista olisikin ja lopulta minullekin parempi juttu. Tässä olotilassa on nyt ihan tarpeeksi sulateltavaa.



Ehkä te, jotka olette vastaavan läpikäyneet ymmärrätte, että 6 päivän aikana en ole vielä sisäistänyt tätä järkytystä millään tasolla.



Mies kyllä kysyi minulta, haluanko että hän alkaa välittömästi etsiä asuntoa, että hän voi muuttaa, minun ja lapsen ei tarvitse tästä kodistamme minnekään lähteä. Sanoin tarvitsevani aikaa ajatella ja toipua shokista ensin, en nyt kykene selväjärkiseen ajatteluun.



Ap

No toki on ulkopuolisten helppo sanoa, että pistä mies heti pihalle. Tapahtuneesta on vajaa viikko, enkä kykene mitenkään tekemään päätöstä suuntaan tai toiseen tässä mielentilassa. Kaikki energiani menee siihen, että pysyn joten kuten tolkuissani ja jaksan hoitaa taaperoa. Jo nyt tässä tilassa oikeasti pistän miehen pihalle, konkretisoituu ero liian paljon ja oloni pahenee entisestään. Minun on annettava itselleni aikaa prosessoida tätä, vaikka se nyt ulkopuolisista vaikuttaisi kuinka nössöltä ja takertuvalta ratkaisulta. Otan asian puheeksi ensi viikolla neuvolapsykologin kanssa, hän osannee jotenkin neuvoa minua miten minun kannattaa asiaa lähestyä, siis miehen muuttoa. En vaan voi nyt enempää mieltäni järkyttää jollain ratkaisuilla, vaikka se kuinka loogista olisikin ja lopulta minullekin parempi juttu. Tässä olotilassa on nyt ihan tarpeeksi sulateltavaa.

Ehkä te, jotka olette vastaavan läpikäyneet ymmärrätte, että 6 päivän aikana en ole vielä sisäistänyt tätä järkytystä millään tasolla.

Mies kyllä kysyi minulta, haluanko että hän alkaa välittömästi etsiä asuntoa, että hän voi muuttaa, minun ja lapsen ei tarvitse tästä kodistamme minnekään lähteä. Sanoin tarvitsevani aikaa ajatella ja toipua shokista ensin, en nyt kykene selväjärkiseen ajatteluun.

Ap

onhan se hyvä että on siellä mies lepertelemässä, sehän paljon auttaakin niin jaksaa sitten hoidella kodin ja lapsen, eikös se mies luvannut auttaa vai onko se vain kerran viikossa tapahtuvaa näytöksenomaista toimintaa?

Onko ap:n mies itsekin todella halunnut noita lapsia vai onko "ajautunut" isäksi. Sekin vaikuttaa paljon.

Näinhän minä epäilinkin.

No toki on ulkopuolisten helppo sanoa, että pistä mies heti pihalle. Tapahtuneesta on vajaa viikko, enkä kykene mitenkään tekemään päätöstä suuntaan tai toiseen tässä mielentilassa. Kaikki energiani menee siihen, että pysyn joten kuten tolkuissani ja jaksan hoitaa taaperoa. Jo nyt tässä tilassa oikeasti pistän miehen pihalle, konkretisoituu ero liian paljon ja oloni pahenee entisestään. Minun on annettava itselleni aikaa prosessoida tätä, vaikka se nyt ulkopuolisista vaikuttaisi kuinka nössöltä ja takertuvalta ratkaisulta. Otan asian puheeksi ensi viikolla neuvolapsykologin kanssa, hän osannee jotenkin neuvoa minua miten minun kannattaa asiaa lähestyä, siis miehen muuttoa. En vaan voi nyt enempää mieltäni järkyttää jollain ratkaisuilla, vaikka se kuinka loogista olisikin ja lopulta minullekin parempi juttu. Tässä olotilassa on nyt ihan tarpeeksi sulateltavaa.

Ehkä te, jotka olette vastaavan läpikäyneet ymmärrätte, että 6 päivän aikana en ole vielä sisäistänyt tätä järkytystä millään tasolla.

Mies kyllä kysyi minulta, haluanko että hän alkaa välittömästi etsiä asuntoa, että hän voi muuttaa, minun ja lapsen ei tarvitse tästä kodistamme minnekään lähteä. Sanoin tarvitsevani aikaa ajatella ja toipua shokista ensin, en nyt kykene selväjärkiseen ajatteluun.

Ap

haluat miehen pitää niin eikö kannattaisi ottaa järki käteen ja miettia oikein perusteellisesti mikä oikeasti on teillä tilanne? En usko että teistä kumpikaan pystyy ottamaan kantaa tilanteeseen ja sekeyttämään ajatuksianne kun ette anna toisillenne tilaa tehdä sitä. Kun mies sanoo, että teille kummallkein kuuluisi oikeus tulla onnelliseksi, mieti nyt oikeasti mitä tuon ajatuksen takana on. Ei tuollaista lausetta sanota kuin yhdessä ainoassa tilanteessa, kaikki sen tajuavat.

Oikeenko armeliaasti ANTAA sinun jäädä lapsineen siihen asuntoon.. :D No onpa todella ajattelevaista. En voi väittää että ihan samaa olisin kokenut, mutta jäin kuin nalli kalliolle 3kk kanssa kun ukko lähti ovesta ulos. Olin shokissa, itkin,raivosin jne..Rakastin häntä. Luojalle kiitos mies teki selväksi, että tämä oli tässä eikä jäänyt "avuksi". Otin itseäni niskasta kiinni ja hoidin lapseni yh:na sen jälkeen. Ei siis tullut päiväksikään takaisin.

Nykyään elän onnellisessa avioliitossa ja uusperheessä.

T. Se joka sanoi, että pistä pihalle se mies ;)

en ole tuntenut rakkautta pitkään aikaan, rakastaa kyllä, mutta ei niin kuin mies naista jne. Itse en kyllä ollut huomannut mitään. Vakuutti, että ei todellakaan ole toista. Kyllä silti oli.

No kyllä se mies ihan itse niitä lapsia halusi, varsinkin tämän toisen. Itse todella epäröin toisen lapsen tekemistä, mutta mies ei niinkään. Olimme tosiaan jo reilusti yli 10 v yhdessä ennen lapsia ja aina puhuimme lapsista. Mies itse nimenomaan aina ilmoitti haluavansa ainakin kaksi lasta, minä mietin lähinnä yhtä lasta. Kun tein raskaustestin tästä toisesta lapsesta, oli kieltämättä shokissa, kaduinkin koko hommaa ja itkin. Meidän parisuhteemme oli silloin lujilla, esikoinen valvotti, miehellä kamala työstressi jne. Mutta mies oli se, joka valoi minuunkin uskoa tuolloin, että lapsi on ilon asia ja me kyllä selviämme, on hienoa että esikoinen saa sisaruksen jne. Luulisi yli 10 v yhdessäolon aikana selvinneen, jos mies ei olisi lapsia halunnut. Tai viimeistään pitkien lapsettomuushoitojen lomassa, jotka kävimme esikoisen saamiseksi. Ihan oli mies kumpaakin lastaan tekemässä alusta alkaen, että kyllä tiesi mihin on ryhtymässä.



Eikä siitä nyt ole kyse, että mies on niin armollinen ja ihana, että antaa meidän jäädä asuntoon. tämä on myös minun omistuksessani, eikä ole mitenkään ilmaissut, että hän ANTAA meidän jäädä. Kunhan sanoi heti alkuun, että hän tietysti on se joka muuttaa pois, jos ja kun muuttaa.



Miksi täällä jotkut tuntuvat ajattelevan, että vain toinen nainen on syy jättää perhe tai että kommentti siitä, että meillä molemmilla on oikeus onneen myös tarkoittaa samaa? Ehkäpä se, että on onneton toisen kanssa olisi jo riittävä syy lähteä, tai vaikkapa miehen masennus, jota itse epäilen tässä suurimmaksi taustatekijäksi. Tiedän, että hän on myös pettynyt itseensä isänä ja aviomiehenä, hän ei ole pitkiin aikoihin nähnyt itseään hyvässä valossa eikä ilmeisimmin pidä itseään arvossaan. No eihän tuollaisen teon jälkeen olekaan kovin arvostettu, mutta siis jo vuosia miettinyt näin, sen tiedän näistä hän on minulle puhunutkin. Mutta edelleen luulen näiden juontavan juurensa masennuksesta, jota ei ole hoitanut. Olen häntä patistanut terapiaan ja lääkärillekin, mutta kovin suuri kynnys on tuntunut olevan. Jospa nyt on keksinyt, että tämä ero on jokin taikatemppuratkaisu ja sillä paraneekin kaikki murheet ja masennus. Kun tosiaan meidän parisuhteessa sinänsä ei ole ollut suoranaisesti vikaa (väkivaltaa, pettämistä, haukkumista jne), vaan meidät molemmat on uuvuttanut perhe-elämä, arki, työstressit, sairaustapaukset ja kuolemantapaus, miehen masennus, uniongelmat jne. Nämä mies nyt luulee jättävänsä kaikki taakseen eroamalla minusta. Siksi olen katsonut tarpeelliseksi päästä sinne pariterapiaan pikaisesti. Tästä erosta on tulossa miehellekin vielä yksi lisämurhe ja masennuksen aihe tuon listan jatkoksi, ei vaan huomaa sitä. Nämä siis minun mietteitäni asiasta, ei mitään faktoja.



En jaksa puollustella enää käytöstäni teille, minä teen ja toimin, kuten parhaaksi näen olotilaani nähden. Kyllä se mies täällä joka päivä auttaa, mistäköhän tuo kommentti tuli että vain kerran viikossa kävisi vähän auttelemassa.. Mutta nyt toimin jaksamiseni puitteissa, vaikka neuvonne ovat varmaan loogisia ja hyviä.



Ap

Täällä saat jos vaikka minkalaista neuvoa, mutta muista että itse teet sellaiset ratkaisut kuin haluat. Niiden ratkaisujen kanssa kun joudut itse elämään.

Kuulostaa kyllä siltä että miehellä taitaa olla masennusta tai muuta mielenterveysongelmaa. Ihan hyvä taitaa olla että käy mies yksinkin siellä terapeutin juttusilla, silloin saattaa olla helpompi tällaisista asioista puhua ja saa oikean diagnoosin.

Mielenterveyden asiat ovat vaiettuja, eikä niistä aina kehtaa edes omalle puolisolle kertoa, saati että aina itsekkään niitä tajuaisi, ennen kuin oireet ovat jo niin pahat että alkavat näkyä selvästi jo ulospäinkin. Ja kyllä se on mahdollista että vuosikausia voi piilotella läheisiltään mm. masennusta, pakko-oireita, paniikkihäiriötä, itsetuhoisia ajatuksia ym. Mutta niitä ei voi näin etukäteen arvailla, kyllä ne selviävät siellä terapiassa, mikäli sellaissia on.

ja nyt kaikki yhdessä koossa ymmärtämään tätä mies-poloa!

No kyllä se mies ihan itse niitä lapsia halusi, varsinkin tämän toisen. Itse todella epäröin toisen lapsen tekemistä, mutta mies ei niinkään. Olimme tosiaan jo reilusti yli 10 v yhdessä ennen lapsia ja aina puhuimme lapsista. Mies itse nimenomaan aina ilmoitti haluavansa ainakin kaksi lasta, minä mietin lähinnä yhtä lasta. Kun tein raskaustestin tästä toisesta lapsesta, oli kieltämättä shokissa, kaduinkin koko hommaa ja itkin. Meidän parisuhteemme oli silloin lujilla, esikoinen valvotti, miehellä kamala työstressi jne. Mutta mies oli se, joka valoi minuunkin uskoa tuolloin, että lapsi on ilon asia ja me kyllä selviämme, on hienoa että esikoinen saa sisaruksen jne. Luulisi yli 10 v yhdessäolon aikana selvinneen, jos mies ei olisi lapsia halunnut. Tai viimeistään pitkien lapsettomuushoitojen lomassa, jotka kävimme esikoisen saamiseksi. Ihan oli mies kumpaakin lastaan tekemässä alusta alkaen, että kyllä tiesi mihin on ryhtymässä. Eikä siitä nyt ole kyse, että mies on niin armollinen ja ihana, että antaa meidän jäädä asuntoon. tämä on myös minun omistuksessani, eikä ole mitenkään ilmaissut, että hän ANTAA meidän jäädä. Kunhan sanoi heti alkuun, että hän tietysti on se joka muuttaa pois, jos ja kun muuttaa. Miksi täällä jotkut tuntuvat ajattelevan, että vain toinen nainen on syy jättää perhe tai että kommentti siitä, että meillä molemmilla on oikeus onneen myös tarkoittaa samaa? Ehkäpä se, että on onneton toisen kanssa olisi jo riittävä syy lähteä, tai vaikkapa miehen masennus, jota itse epäilen tässä suurimmaksi taustatekijäksi. Tiedän, että hän on myös pettynyt itseensä isänä ja aviomiehenä, hän ei ole pitkiin aikoihin nähnyt itseään hyvässä valossa eikä ilmeisimmin pidä itseään arvossaan. No eihän tuollaisen teon jälkeen olekaan kovin arvostettu, mutta siis jo vuosia miettinyt näin, sen tiedän näistä hän on minulle puhunutkin. Mutta edelleen luulen näiden juontavan juurensa masennuksesta, jota ei ole hoitanut. Olen häntä patistanut terapiaan ja lääkärillekin, mutta kovin suuri kynnys on tuntunut olevan. Jospa nyt on keksinyt, että tämä ero on jokin taikatemppuratkaisu ja sillä paraneekin kaikki murheet ja masennus. Kun tosiaan meidän parisuhteessa sinänsä ei ole ollut suoranaisesti vikaa (väkivaltaa, pettämistä, haukkumista jne), vaan meidät molemmat on uuvuttanut perhe-elämä, arki, työstressit, sairaustapaukset ja kuolemantapaus, miehen masennus, uniongelmat jne. Nämä mies nyt luulee jättävänsä kaikki taakseen eroamalla minusta. Siksi olen katsonut tarpeelliseksi päästä sinne pariterapiaan pikaisesti. Tästä erosta on tulossa miehellekin vielä yksi lisämurhe ja masennuksen aihe tuon listan jatkoksi, ei vaan huomaa sitä. Nämä siis minun mietteitäni asiasta, ei mitään faktoja. En jaksa puollustella enää käytöstäni teille, minä teen ja toimin, kuten parhaaksi näen olotilaani nähden. Kyllä se mies täällä joka päivä auttaa, mistäköhän tuo kommentti tuli että vain kerran viikossa kävisi vähän auttelemassa.. Mutta nyt toimin jaksamiseni puitteissa, vaikka neuvonne ovat varmaan loogisia ja hyviä. Ap

Teet juuri niinkuin itse hyvältä tuntuu eikä näiden mammojen täynnä katkeruutta olevien neuvojen mukaan. Olet jo varmaan huomannutkin, että ensimmäinen neuvo tällä palstalla on aina tämä jätä se mies + sitten muut kostojutut päälle. Todella lapsellista. Nyt on kysymys sinun elämästäsi, ja sinun ei tarvitse puolustella tekojasi kenellekään.

Toivottavasti saatte asiat kuntoon, ja mieskin "herää" huomaamaan siellä terapiassa mitä on menettämässä. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

Kuulostaa siltä, että jos miehellä ei ole toista naista niin onko hän kaiken lukemani perustella valmistelemassa itsemurhaansa. Kovin kuulostaa siltä eli masennus vaivaa ja haluaa eristäytyä.

ja nyt kaikki yhdessä koossa ymmärtämään tätä mies-poloa!

Miksi velikin ajattelisi että teidän on järkevämpi erota kuin jatkaa? Eikös avioliitossa jaeta ns. normaalit surut, selviydytä velkakriiseistä, sairauksista, vaikka rikoksista jne. Jos miehesi olisi masentunut ja se olisi kaiken taustalla niin pitäisihän siinä vaiheessa miehen veljen todeta että tämä mies pitää saada hoitoon? Soittaisi silloin sinulle ja yhdessä miettisitte järkevää tapaa toimia? Minusta kuulostaa aika huonolta että toinen sanoo että ei enää rakasta sinua niin kuin pitäisi? Eihän rakkaus kuole tuosta noin vain? Eikös mies ole pitänyt sinua hyvänä ihan viimesen kuukaudenkin aikana? Kyllä tässä vaan tulee väkisinkin mieleen se että mies on pettänyt :(



Tsemppiä sinulle. Voimia ja parempia aikoja!

niin on surullista kun naiset roikkuvat tuollaisissa jätteissä.

Kälätät liikaa. Olisit uskottavampi lyhyempisanaisena. Liikaa analysoitua puhetta (ylipäätään puhetta).

Harjoittele!

Voihan tuohon vielä heittää kommentiksi, että "miksi te sanotte että mua ei ole olemassa, byää".

No kyllä se mies ihan itse niitä lapsia halusi, varsinkin tämän toisen. Itse todella epäröin toisen lapsen tekemistä, mutta mies ei niinkään. Olimme tosiaan jo reilusti yli 10 v yhdessä ennen lapsia ja aina puhuimme lapsista. Mies itse nimenomaan aina ilmoitti haluavansa ainakin kaksi lasta, minä mietin lähinnä yhtä lasta. Kun tein raskaustestin tästä toisesta lapsesta, oli kieltämättä shokissa, kaduinkin koko hommaa ja itkin. Meidän parisuhteemme oli silloin lujilla, esikoinen valvotti, miehellä kamala työstressi jne. Mutta mies oli se, joka valoi minuunkin uskoa tuolloin, että lapsi on ilon asia ja me kyllä selviämme, on hienoa että esikoinen saa sisaruksen jne. Luulisi yli 10 v yhdessäolon aikana selvinneen, jos mies ei olisi lapsia halunnut. Tai viimeistään pitkien lapsettomuushoitojen lomassa, jotka kävimme esikoisen saamiseksi. Ihan oli mies kumpaakin lastaan tekemässä alusta alkaen, että kyllä tiesi mihin on ryhtymässä.

Eikä siitä nyt ole kyse, että mies on niin armollinen ja ihana, että antaa meidän jäädä asuntoon. tämä on myös minun omistuksessani, eikä ole mitenkään ilmaissut, että hän ANTAA meidän jäädä. Kunhan sanoi heti alkuun, että hän tietysti on se joka muuttaa pois, jos ja kun muuttaa.

Miksi täällä jotkut tuntuvat ajattelevan, että vain toinen nainen on syy jättää perhe tai että kommentti siitä, että meillä molemmilla on oikeus onneen myös tarkoittaa samaa? Ehkäpä se, että on onneton toisen kanssa olisi jo riittävä syy lähteä, tai vaikkapa miehen masennus, jota itse epäilen tässä suurimmaksi taustatekijäksi. Tiedän, että hän on myös pettynyt itseensä isänä ja aviomiehenä, hän ei ole pitkiin aikoihin nähnyt itseään hyvässä valossa eikä ilmeisimmin pidä itseään arvossaan. No eihän tuollaisen teon jälkeen olekaan kovin arvostettu, mutta siis jo vuosia miettinyt näin, sen tiedän näistä hän on minulle puhunutkin. Mutta edelleen luulen näiden juontavan juurensa masennuksesta, jota ei ole hoitanut. Olen häntä patistanut terapiaan ja lääkärillekin, mutta kovin suuri kynnys on tuntunut olevan. Jospa nyt on keksinyt, että tämä ero on jokin taikatemppuratkaisu ja sillä paraneekin kaikki murheet ja masennus. Kun tosiaan meidän parisuhteessa sinänsä ei ole ollut suoranaisesti vikaa (väkivaltaa, pettämistä, haukkumista jne), vaan meidät molemmat on uuvuttanut perhe-elämä, arki, työstressit, sairaustapaukset ja kuolemantapaus, miehen masennus, uniongelmat jne. Nämä mies nyt luulee jättävänsä kaikki taakseen eroamalla minusta. Siksi olen katsonut tarpeelliseksi päästä sinne pariterapiaan pikaisesti. Tästä erosta on tulossa miehellekin vielä yksi lisämurhe ja masennuksen aihe tuon listan jatkoksi, ei vaan huomaa sitä. Nämä siis minun mietteitäni asiasta, ei mitään faktoja.

En jaksa puollustella enää käytöstäni teille, minä teen ja toimin, kuten parhaaksi näen olotilaani nähden. Kyllä se mies täällä joka päivä auttaa, mistäköhän tuo kommentti tuli että vain kerran viikossa kävisi vähän auttelemassa.. Mutta nyt toimin jaksamiseni puitteissa, vaikka neuvonne ovat varmaan loogisia ja hyviä.

Ap

kaksi näinkin verbaalia ja herkkää ihmistä, a match made in heaven.

niin on surullista kun naiset roikkuvat tuollaisissa jätteissä.

No en minä katso vielä roikkumiseksi 6 päivän miettimisaikaa.. Se nyt olisi jo roikkumista, jos vielä anelisin ja matelisin vaikkapa muutaman kuukauden kuluttua. Minun mielestäni olisin itsekin sitten halunnut eroa, jos olisi heti vaatinmut miehen pellolle ja lusikat jakoon. Mutta kun en halua erota, en halua rikkoa perhettämme, haluan ainakin yrittää korjata tilanteen. Ei kai sitä nyt voi hyvää päivää miksikään roikkumiseksi sanoa?? Ja eikä tuo mies mitään jätettä ole ollut viimeisen 14-vuoden aikana. Kai se nyt olisi ollut totaalisen paska jätkä jo ennenkin. En puolustele miehen tekoa, se on ala-arvoinen ja järkyttävän ilkeä. Mutta pakkohan minun on nyt yrittää pitää perhe kasassa, minulta kun sitä rakkautta edelleen löytyy. Anteeksi, jos tämä on monen mielestä nyt jotenkin kovin väärin. Haluan, että loputulos on se, että voin seisoa lopussa voittajana, voin olla ylpeä siitä että kävi miten kävi, olen kaikkeni perheeni pelastamiseksi tehnyt, kaikkeni tehnyt jotta lapsilla säilyisi ehjä koti. Jos vain ja ainoastaan itseäni ajattelisin, olisimme vaikka edelleen vain pariskunta ilman lapsia, ratkaisu olisi tuhat kertaa helpompi. Mutta kun tässä nyt tosiaan on ajateltava noita lapsia, he ajavat kaiken muun edelle. Ainakin jos minusta on kyse, siksi MINÄ aion taistella vielä. Eipä tartte sitten myöhemmin jossitella ja katua, ettei tullut edes yritettyä.

Tosiaan 6 päivää vasta kulunut, en pysty tässä shokissa tekemään mitään päätöksiä. Odotan nyt, kunnes tuntuu aivot taas pelaavan jollain tasolla.

Jos toine nainen on kuvioissa, sitten tuskin voin asialle yhtään mitään. Mutta kun ihan oikeasti taustalla voi olla vaikka kuinka monta muutakin syytä. Turha siis nyt analysoida vain ja ainoastaan tuota yhtä vaihtoehtoa.

Ap