Lue keskustelun säännöt.
Odotan toista lastamme viimeisilläni, nyt mies ilmoitti haluavansa erota
30.07.2012 |
Miten ihmeessä selviän tästä hengissä?? Tuntuu aivan kuin joku veivaisi puukkoa sisuskaluuissani ja seinät kaatuisivat päälleni. Mies haluaa erota ja on kuulemmma oikea ratkaisu, minäkin tulen jonain päivänä olemaan onnellisempi jonkun toisen kanssa. Meillä on siis 2 vuotias ja aivan näillä hetkillä syntyy toinen lapsemme. Olen totaalisessa shokissa enkä pysty lopettaa itkemistä. Mies on yrittänyt lohduttaa ja vannoo olevansa edelleen lapsille läsnä ja ettei minun tarvitse murehtia raha-asioista jne jne.
Ei kuulemma uskaltanut sanoa mitään aikaisemmin, mutta nyt tuli vaan sellainen olo, että oli pakko sanoa, että on päättänyt lähteä. Vaikeaahan meillä on ollut, taapero on valvottanut todella paljon, olen ollut kuolemanväsynyt, perhepiirissä on tapahtunut kuolemantapaus ja sairauksia, on siis ollut vaikeita aikoja ylipäänsä. Mutta en ikimaailmassa olisi uskonut, että mies jättäisi perheensä, pienen lapsen ja viimeisillään olevan vaimonsa.
Olen kuin hakattu, en pysty toimimaan ollenkaan, yritän jotenkin pitää taaperosta huolta. Hän ihmettelee, kun itken koko ajan ja kävelen ympäri kämppää. On kuin olisin jossain painajaisunessa ja rukoilen herääväni kohta. Rakastan miestä, hän on elämäni rakkaus, sielunkumppanini. Miten helvetissä selviän tästä hengissä? Voisinko joku auttaa.. Olen aivan hukassa, niin hukassa ja paniikissa, sattuu ihan fyysisesti joka paikkaan. Mies ei näyttänyt olevan surullinen ollenkaan, vaikka itkin aivan hysteerisenä ja lohduttomana (lähti siis äsken töihin). Ei edes halannut minua, ihan kuin häneltä olisi pudonnut kivi sydämeltä ja voi nyt olla onnellinen, viis minusta.
Herra isä sentään, miten ihmeessä pääsen tästä ylös? Pitäisi vauvakin synnyttää ja jaksaa hoitaa kahta pikkulasta.
Kommentit (670)
ja mies olet ainakin, ja vähän pelottava sellainen. Tiedoksesi: keskustelualueella KAIKKI keskustelevat kaikkien kanssa. Täällä ei lupalappuja jaella eikä anneta. Myös vastaukset, joita aloituksiin saadaan noudattavat tätä sääntöä eli jokainen kirjoittaa mitä huvittaa. Ei helvetti voi olla rajoittunut ihminen. Toivottavasti et ole parisuhteessa. Oletko sä joku koirakouluttaja vai kapiainen? Sulla on ihan väärä asenne tänne.
T: toinen kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka elämä pienten lasten kanssa on vaativaa, lapset kuitenkin kasvavat ja itsenäistyvät ja elämä helpottuu. Omien (ja miksei naapurinkin) lasten kasvun, kehityksen ja aikuistumisen seuraaminen on suuri rikkaus elämässä, samoin oman paikkansa löytäminen sukupolvien ketjussa.
Perheensä hylkäävä tulee kokemaan syvää syyllisyyttä, ei ehkä juuri tilanteen ollessa päällä, mutta vuosien saatossa syyllisyys tulee kalvamaan, etenkin jos välit lapsiin ovat etäiset.
Tsemppiä, ap, ota kaikki apu vastaan! Värvää sukulaisia auttamaan, vaikka luoksesi asumaan.
me palasimme 3 kuukauden asumuseron jälkeen takaisin yhteen.
Meillä oli taustalla vuosia jatkunut lasten sairastelu, työuupumus ja ratkaisemattomat parisuhderistiriidat, joka oli edennyt ns poterovaiheeseen. Kumpikaan ei joustanut ja ampui kovilla.
Mies ilmoitti lähtevänsä. Ensin jouduin paniikkiin, mutta sitten aloin järjestelemään asioita käytännön kannalta, muodostin uuden tukiverkoston, hommasin uuden kämpän ja autoin miestä muuttamaan pois. Ajattelin, että tässä ei ole mitää loukkantumisen aihetta, minun kanssani ei ole pakko olla jos ei halua. 3 kuukauden kuluttua mies tahtoi tulla takaisin ja sai tulla.
Asumusero voi tehdä todella hyvää, koska siinä vasta pääsee kohtaamaan sen, mikä omassa huonossa olossa on itsestä lähtöisin ja mikä taas on puolison tuomaa. Kun löytää itsensä, voi taas löytää toisenkin uudelleen.
Meidän piti rikkoa asetelma ja muodostaa se uudelleen. Myöhemmin mies sanoi jotenkin hukanneensa itsensä, hänen oli pakko lähteä ettei olisi murskaantunut. Yhteenpalaamisen jälkeenkin on ollut hankalia hetkiä, mutta nyt puhumme enemmän, osaamme nimetä mikä mättää ja tiedämme, että yhdessä on hyvä olla silti.
On tärkeää,ettet jää roikkumaan mieheen. Kun osoitat hallitsevasi tilanteen ja pärjääväsi, se vie hallinnan tunteen mieheltä pois. Hänen peräänsä ei itketäkään. Ensin voi tuntua kivalta kun kukaan ei tarvitse, mutta ei mene kauaa kun alkaa tulla surkea olo ja vaimosta alkaa muistua yhtäkkiä ihan hyviäkin muistoja mieleen, ehkäpä se ei niin kamala ollutkaan.
Ja viimeistään kun hänellä on kunnia saada huolehtia lapsista viikonloppu tai parhaassa tapauksessa viikko, järjestely alkaa tuntua yhä huonommalta ja kummasti alkaa takaisinpaluu kiinnostaa. Se ei ole imartelevaa jos on yhtään romanttinen mieleltään.
Sitten alkavat keskustelut mitä haluaa elämältä ja mitä toivoo toiselta,onko yhteistä tulevaisuutta. Ollaan neuvotteluvaiheessa. Joudut laittamaan myös itsesi alttiiksi, mies on saattanut kätkeä vuosia kaunaa sisäänsä ja kun kaikki tulee sanoina ulos, olo on aika tyhjä.
Ajan myötäsitten ollaankin risteyskohdassa, jossa päätetään jatkuuko yhteinen matka vai ei.
Meillä se jatkuu. Toivottavasti asiat järjestyvät teilläkin.
että jos kerran ap:n mies vielä muutamia viikkoja sitten on lähetellyt rakastavia tekstiviestejä (toki niitäkin voi lähetellä vaikka ei tarkoittaisikaan) ja kun mies on niin järkähtämätön tuon eron suhteen, niin jos se on pettänyt vaikka yhden kerran ja sen takia haluaa erota, ei tartte sitten tunnustaa tuota pettämistä ja kaikkea mitä siitä seuraisi, eikä varsinkaan tartte tuntea sitten kamalia omantunnontuskia kun on pettänyt viimeisillään raskaanan olevaa vaimoaan? Ajattelee jotenkin, että kun eroaa niin se pettäminenkään ei enää haittaa..onko mies mahd. ollut missään tilanteessa viime aikoina että olisi voinut pettää?
pariterapiaan! Ongelmat voivat hyvinkin ratketa siellä. Miehellä voi olla toinen nainen, mutta pariteripia voi auttaa häntä ymmärtämään miksi on toiminut näin ja hän voi huomata yllättäen, että samat asiat voi saada avioliitostaankin, kun yhteys puolisoiden välillä taas löytyy.
Tunteet tosiaan menevät ja tulevat. Vahvat tunteet vievät ja sellaisella hetkellä voi kuvitella, että siinä on totuus. Joskus parisuhteen vuorovaikutus menee niin solmuun, että tunteet katoavat kokonaan. Silti ne voivat herätä uudelleen.
Ihminen on monimutkainen otus. Parisuhteessa on vaikea erottaa mitkä asiat johtuvat omasta itsestä ja omista möröistä ja mitkä asiat ovat parisuhteen ongelmia. Mutta onneksi asioita voi purkaa ja käsitellä, oivaltaa.
Todella karmivaa, että tämä kriisi tuli ap:lle juuri raskauden viime metreillä. Älä ap kuitenkaan menetä toivoasi! Asiat kirkastuvat ja muuttuvat paremmiksi, kävi miten kävi.
Onneksi pääsit keskustelemaan ammattiauttajan kanssa. Ja kuten tästä ketjustakin on voinut lukea, tapauksenne ei ole ainut laatuaan. Sen ajatteleminenkin voi helpottaa.
T. aviokriisissä itsekin elävä äiti-ihminen, mutta onneksi lapset jo kouluikäisiä, terapiassa käydään (vasta alussa, mutta toiveikkaana)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään muu, kuin pettäminen/toinen nainen, ei saisi minua lopettamaan taistelua. Tuo on siis ainoa syy, jonka edessä luovuttaisin. Tunnen itseni, en vaan enää missään nimessä pystyisi jatkamaan, jos kuvioissa olisi ollut tai on joku kolmas osapuoli. Sille tielle en lähde, en vaan voi. Ja mies kyllä tietää, että tuo on ainoa, jota en voisi antaa anteeksi. Olen aina tehnyt varsin selväksi, että jos haluaa jotain toista naista, sitten hänen on ehdottomasti ensin jätettävä minut kokonaan niin, että on satavarma ettei enää koskaan halua olla minun kanssani yhdessä.
luulen että se toinen nainen on kuin onkin kuvioissa. Kuuntele nyt kuinka hyvin tuo sopii yhteen miehesi ehdottomuuden kanssa. Nyt on erottava, just nyt, mitään muuta ei voi tehdä, ei halua enää koskaan...
Voihan se olla, että mies on vain ihastunut toiseen ja ajattelee, että tämä on nyt sitten se pakkotilanne. Lähdettävä on, kun on tunteita muualle.
Helppo on sanoa, että ei ole pettänyt, ei ole toista naista vaimon paikalla. Asiat voivat olla mutkikkaita ja suhteellisia. Mutta minäkin uskon, että hän on ihastunut, on kenties joku vanha haavekuva tai uusi, jonka kanssa kaikki on niin helppoa ja luontevaa. Eikä ne voi, ne on sopineet, että mies hoitaa lähtönsä kunniallisesti ja pitää huolta lapsista. Että katsovat vasta sen jälkeen, jos alkaisivat tapailla. Voi se tosiaan olla mieskin.
Se toinen vaihtoehto ei ole sen lohdullisempi: vika löytyy ap:stä ja miehen suhteesta häneen.
Hyvä, että menette sinne terapiaan, siellä sitten asiat aukeavat.
Tiedosta kuitenkin yksi asia: mies ei voi olla sinun tukijasi, kun hän jättää sinut. Älä hae lohtua, olkapäätä, sympatiaa ja liittolaisuutta hänen kanssaan, vaikka koetatkin selvittää suhdettanne. Ota sydäntäsi lähelle ystävä tai muu luotettu.
Mikäli jotain on vielä pelastettavissa väliltänne, niin etäisyyden täytyy tulla ja miehen riuhtaista itsensä irti. Sinun selvitä siitä, että hän hylkäsi ja jäät rannalle itkemään lasten kanssa. Hylkääjä ei voi lohduttaa sotkette itsenne mutkikkaisiin sidoksiin, joista ei tervettä perhe-elämää saa.
Hitto, että oli aamulla rankkaa puistossa taaperon kanssa. Siellä oli paljon muitakin perheitä, osalla miehetkin mukana. Oli järkyttävän vaikeaa katsoa niitä onnellisen näköisiä perheitä, isä ja äiti hymyssä suin ja lapset vieressä temmeltämässä. Väistämättä sitä alkaa ajatella, että onkohan nuo onnellisia, entä nuo. Ainakin ovat edelleen yhdessä, sormukset sormissa. Miksi minulta on näin yllättäen riistetty ehjä perhe. Epäloogista ajattelua, mutta sellaista se tällä hetkellä on.
Ap
Meidän perhekin vaikuttaa varmasti ulospäin tosi onnelliselta ja rakastavalta. Mutta mieheni on pettänyt minua ja käymme pariterapiassa. Raskaat asiat puidaan visusti kotona neljän seinän sisällä lasten ym. kuulematta. Itsekin välillä katselen muita pareja ja perheitä kateellisena. Sitten palautan mieleeni asian, että ei voi koskaan tietää mitä helvettiä itse kukin elää siellä kotona yksityisesti. Meidänkään tilanteesta ei tiedä muut kuin kolmas pyörä ja ne, joille hän on kertonut ja pari läheisintä ystäväämme. Muille esitetään edelleen sitä onnellsita perhettä.
Mutta tuosta miehesi käytöksestä vielä: hän harrastaa todella julmaa ristiriitaista viestintää! Hän ei kerro miksi tarkalleen haluaa erota: ei avaudu sinulle, vaan pakenee. Tahollasi syytät itseäsi ja mietit mitä teit väärin, vaikka sinä et ole syypää siihen miten miehesi ratkaisee teidän parisuhteen ongelmia (minulle terapeutti takoi tätä omassa tilanteessani). Se, että mies lähettelee sinulle suukkoviestejä on ERITTÄIN JULMAA!!! Sellaista EI SAA TEHDÄ. Tuollaisella voi tehdä toisen kertakaikkisen hulluksi.
Mitä sieltä miehen mielen syövereistä sitten voisi paljastua.. vain mielikuvitus on rajana. Mutta mies voi itsekin yllättyä siitä mitä hänen mielensä uumenista paljastuu hänelle itselleen. Vähintä mitä sieltä pitäisi sinulle paljastua on rehellinen vastaus siihe miksi hän haluaa erota ja miksi juuri nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole uskaltanut paljastaa asiaa ennen vaan on elänyt "kaksoielämää" ja kuvitellut, että pystyy elämään niin lopun elämäänsä.
Nyt tuo veljensäkin tietää asiasta ja on siksi samaa mieltä, että ero on ainut ratkaisu.
joutuu luovuttamaan, kun ei luonnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedosta kuitenkin yksi asia: mies ei voi olla sinun tukijasi, kun hän jättää sinut. Älä hae lohtua, olkapäätä, sympatiaa ja liittolaisuutta hänen kanssaan, vaikka koetatkin selvittää suhdettanne. Ota sydäntäsi lähelle ystävä tai muu luotettu.
Mikäli jotain on vielä pelastettavissa väliltänne, niin etäisyyden täytyy tulla ja miehen riuhtaista itsensä irti. Sinun selvitä siitä, että hän hylkäsi ja jäät rannalle itkemään lasten kanssa. Hylkääjä ei voi lohduttaa sotkette itsenne mutkikkaisiin sidoksiin, joista ei tervettä perhe-elämää saa.
No ap:n tarinassa näkyy taas yksi erittäin hyvä syy siihen MIKSI naisen ei pidä rakentaa elämäänsä miehen varaan. Lopulta miehetkään eivät pidä näistä epäitsenäisistä roikkujanaisista.
Ja elämä romahtaa kun se on rakennettu siitä äijästä riippuvaiseksi, hohhoijaa.
Itse jättäisin isomman isälleen ja häipyisin liukkaasti muihin maisemiin ottamaan vähän etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ap:n tarinassa näkyy taas yksi erittäin hyvä syy siihen MIKSI naisen ei pidä rakentaa elämäänsä miehen varaan. Lopulta miehetkään eivät pidä näistä epäitsenäisistä roikkujanaisista.
Ja elämä romahtaa kun se on rakennettu siitä äijästä riippuvaiseksi, hohhoijaa.
Itse jättäisin isomman isälleen ja häipyisin liukkaasti muihin maisemiin ottamaan vähän etäisyyttä.
Eihän ap ole mikään ripustautuja. Hänellähän on työ johon menee kun lapset ovat vanhempia, esikoinenhan on alle kaksi vuotias. Eikä lapsesta eroaminen varmasti tuo kovin monelle äidille parempaa oloa, ihan höpsö neuvo.
Ei kannata varautua aina pahimpaan. Tottakai aviopuolisot ovat riippuvaisia toisistaan eivätkä elä erillisiä, itsenäisiä elämiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ap:n tarinassa näkyy taas yksi erittäin hyvä syy siihen MIKSI naisen ei pidä rakentaa elämäänsä miehen varaan. Lopulta miehetkään eivät pidä näistä epäitsenäisistä roikkujanaisista.
Ja elämä romahtaa kun se on rakennettu siitä äijästä riippuvaiseksi, hohhoijaa.
Itse jättäisin isomman isälleen ja häipyisin liukkaasti muihin maisemiin ottamaan vähän etäisyyttä.
Taidat olla aika nuori kun tällaista kirjoitat, kun tulee elämänkokemusta niin ymmärrät ap:n shokin.
Mutta voisitteko, naiset, kertoa minulle mitä merkitystä sillä on, onko miehellä toinen valmiina vai ei? Esim. tässä ap:n tapauksessa.
Taidat olla aika nuori kun tällaista kirjoitat, kun tulee elämänkokemusta niin ymmärrät ap:n shokin.
Minä en tuota kirjoittanut, mutta olen samaa mieltä tuosta elämän rakentamisesta miehen varaan ja olen yli kolmekymppinen. Voisitko selventää, jotta minäkin ymmärrän?
Tästä kommentistasi;
Mietin vain, että miksi suostui kanssani terapiaan, jos on pettänyt. Sehän olisi turhaa, koska tietää ehdottomuuteni.
Miehesihän nimenomaan sanoi, että lähtee sinne mutta siitä EI tule olemaan mitään hyötyä. Vain sinun mieliksesi siis. En ymmärrä miksi siis haluat väkisin ajatella muuta. Kannattaisi alkaa keskittymään tulevaan vauvaan ja tehdä selvää eroa mieheen. Tuo suukkojen ym lähettely on vain hänen huonon omantunnon lievittämistä.
Taidat olla aika nuori kun tällaista kirjoitat, kun tulee elämänkokemusta niin ymmärrät ap:n shokin.
Minä en tuota kirjoittanut, mutta olen samaa mieltä tuosta elämän rakentamisesta miehen varaan ja olen yli kolmekymppinen. Voisitko selventää, jotta minäkin ymmärrän?
Eiköhän tässä siitä ole kyse. Rakkaus, kumppanuus, yhteiset lapset; ne vaativat heittäytymistä, uskallusta ja luottamusta. Ja kun toinen pettää luottamuksen ja ilmoittaa kävelevänsä pois yhteisestä kodista, yhteisestä perheestä ja yhteisestä tulevaisuudesta, on se kova pala. Todella kova. Sekä henkinen hätä että huoli pärjäämisestä lasten kanssa on todella suuri.
Hieman ihmetyttää, että tätä asiaa edes kysellään, mutta toivottavasti vastaukseni auttaa ymmärtämään.
Ero on yksi elämän suurimpia stressitilanteita.
Olet vahva. Älä hukkaa vahvuuttasi täällä av:lla. Ota vastaan auttavat viestit ja ohita muut. Sinun ei tarvitse selitellä ajatuksiasi ja tekojasi etenkään niille, jotka heittävät p*skaa niskaan.
Olet varmasti jaksamisen ja selviämisen äärirajoilla, joten keskity pitämään itsestäsi ja taaperosta ja syntyvästä vauvasta huoli. Saattaa olla kornia (ja lohdutonta tässä vaiheessa) sanoa, mutta sanon silti. Puolen vuoden päästä tilanne on täysin eri. Ja vuoden päästä vielä enemmän.
Ja kummasti silloin alkaa tuntua siltä, että asiat lopulta menivät juuri kuten niiden kuuluikin.
Hali.
Mieheni pettää minua parhaillaan. Tiedän sen sataprosenttisen varmaksi. Silti en ole potkaissut miestä kotoa ulos, pitkälti samoista syistä kuin mistä sinäkin sinnittelet. Ehjä perhe ja ehjä koti lapselle ovat taistelemisen arvioisia asioita. Jos ei toimi, niin ei toimi, mutta ainakin tiedän itse yrittäneeni kaikkeni. Sen koetan muistaa, että tässä yrittämisessä ei sentään tarvitse itseään rikkoa. Äitini on ollut paras tuki tässä tilanteessa. Hän jaksaa muistuttaa, että kahden vuoden päästä elämäni on jo ihan erilaista, ja nykyiset murheet ovat muisto vain. Laita sinäkin "tähtäin" tarpeeksi pitkälle, se auttaa. En tarkoita tällä mitään konkreettista toimenpiteiden suunnittelua tai päätösten tekemistä, mutta ylipäätään oman elämän ajattelua seuraavaa viikoa tai kuukautta pidemmälle. Aika auttaa.
Minuakin huolestuttaa lapsen tilanne. Ikää hänellä on nyt 2 vuotta. Toisaalta, olen ajatellut, ettei nyt ole kuin huonoja vaihtoehtoja, ja niistä pitää koettaa valita hänelle vähiten huono vaihtoehto, omaa jasamistani kuitenkaan riskeeraamatta.
Tsemppiä! Me pärjätään kyllä, molemmat, kävi niin tai näin.
ja mies olet ainakin, ja vähän pelottava sellainen. Tiedoksesi: keskustelualueella KAIKKI keskustelevat kaikkien kanssa. Täällä ei lupalappuja jaella eikä anneta. Myös vastaukset, joita aloituksiin saadaan noudattavat tätä sääntöä eli jokainen kirjoittaa mitä huvittaa.
Ei helvetti voi olla rajoittunut ihminen. Toivottavasti et ole parisuhteessa. Oletko sä joku koirakouluttaja vai kapiainen? Sulla on ihan väärä asenne tänne.