Ärtyneen suolen oireyhtymä pilaa elämäni

Kiitos kaikista neuvoista. Monet olen valitettavasti todennut jo omalla kohdallani toimimattomiksi. Tämä vaiva on juuri siitä äärimmäisen vaikea, että se, mikä toimii loistavasti jonkun kohdalla, ei toisella toimi ollenkaan. Minä en ole juuri löytänyt helpotusta mistään, mutta esim. muutaman kerran mainitut keinotekoiset makeutusaineet ovat ehkä omalla kohdallani se kaikkein pahin ongelmien aiheuttaja. Minkään hedelmäkarkkien, limsojen yms. lähellekään en voi mennä. 

Tiedän, että periaatteessa saattaisin tarvita apua myös siihen, millaisia henkisiä vaikutuksia tällä ongelmalla on. Kynnys on kuitenkin todella korkea. Kun olin nuorempi, minulle yritettiin tarjota aivan liian monia masennuslääkkeitä, ja suhtautumiseni jäi erittäin kielteiseksi. En jotenkin suostu hyväksymään, että voisin fyysisen vaivan vuoksi joutua terapiaan tai lääkityksen alaiseksi. Vertaistukiryhmät tuntuvat myös kaukaiselta ajatukselta, lähinnä siksi, että jopa tänne kirjoittaminen on todella vaikea asia. En voisi kuvailla oireitani kasvokkain kenellekään.

Ap

Oletko kokeillut imodium plus nimistä lääkettä? Itselläni oli todella vaikeat oireet, aivan kuin sinulla ja ainoastaan imodiumilla sain avun. Otan siis aamuisin 2kpl ja päivän mittaan lisää jos tarvetta. Yleensä tämä aamuinen annos riittää. Ja on turvallista käyttää säännöllisesti näin sanoi gastroenterologi minulle. Joskus suuret annokset aiheuttavat minulle ummetusta mutta parempi sekin kuin ainainen ripuli, kipu ja kamalat ilmavaivat. Kokeile ihmeessä jos et vielä ole.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 13:36"]IBS on vielä pieni vaiva verrattuna Cu:aan tai Crohniin. Jäät kyllä eloon vaikka joudutkin katsomaan mitä suuhusi laitat. Ja tiedoksi, ei välttämättä poistu kaikki oireet ruokavaliolla.
[/quote]
Anteeksi nyt vaan mutta IBS ei ole mikään pieni vaiva, pahimmassa tapauksessa oireet melkeinpä samat kuin chrohnissa!! Suututtaa tuo ainainen IBS:n vähättely!

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 14:49"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 13:36"]IBS on vielä pieni vaiva verrattuna Cu:aan tai Crohniin. Jäät kyllä eloon vaikka joudutkin katsomaan mitä suuhusi laitat. Ja tiedoksi, ei välttämättä poistu kaikki oireet ruokavaliolla. [/quote] Anteeksi nyt vaan mutta IBS ei ole mikään pieni vaiva, pahimmassa tapauksessa oireet melkeinpä samat kuin chrohnissa!! Suututtaa tuo ainainen IBS:n vähättely!

[/quote]

Suutu vaan ihan rauhassa, tiedän kyllä mistä puhun! Keskimmäisellä pojallani on vaikea CU, tyttärellä myös CU+ IBS. Itselläni IBS ja vanhimmalla pojalla keliakia ja IBS.

Palataan asiaan sitten kun joudut pistämään itseesi biologisia lääkkeitä ja syömää asacolit ja kortisonit eikä mikään meinaa topata verenvuotoa!

Ja tyttärellä jatkuvasti kipuja ja pahoinvointia.

Minä syön aamulla kaurapuuroa, päivällä vaan juon jogurtin tai syön viilin. Joskus nutridrink ja sitten illalla kotona ruokaa, kun wc on lähellä ja ei stressiä 

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 18:42"]

Ap! Minua kiinnostaa mitä alaa opiskelet, kun olet pärjännyt vähällä läsnäololla..? (ja kiinnostaa siis siksi, että itselläni on myös ibs ja ahdistusoireita)

[/quote]

Hei, luulin jo että tämä ketju ehti etusivulta unohtua jonnekin ja nyt vasta tulin katsomaan jos viestejä vielä olisi... Opiskelen siis yliopistolla yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa, pääainetta ei kai tarvitse tarkemmin kertoa, koska yliopistolta löytyy oikeasti paljon aineita joita voi opiskella itsekseen kotona! Itseäni enemmän kiinnostava ala olisi löytynyt ammattikorkeakoulusta, mutta siellä läsnäolovaatimuksia on paljon enemmän joten en uskaltanut sille tielle lähteä. 

Tsemppiä sinulle!

Ap

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 20:34"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 13:00"]

Olen 24-vuotias opiskelija. Valmistun yliopistosta joko ensi keväänä tai vuoden päästä syksyllä. Alani valitsin puhtaasti siitä syystä, että tiesin ettei sen opiskelu vaadi läsnäoloa koululla. Tai vaatisi, mutta käytännössä ei ole pakko. Olen hoitanut 4 edellistä opiskeluvuotta lähes täysin kotoa käsin opiskellen, tentit olen suorittanut lukamalla kirjat ja lainaamalla kavereilta luentomuistiinpanoja. On ylipäätään ihme että minulla on muutama ystävä koululta. En ole kokenut itseäni koskaan opiskelijaksi, eikä se ainakaan hyvältä tunnu etten ole käynyt juuri ollenkaan luennoilla koko tänä aikana. 

Minulla on siis todella paha ärtyneen suolen oireyhtymä. Vuosien tutkimusten ja poissuljettujen muiden vaihtoehtojen tuloksena minulle todettiin, että näin se vain on eikä ole mitään keinoa millä minua voisi auttaa. Ruokavaliolla tai millään kokeilemallani asialla ei ole mitään vaikutusta. Voin ainoastaan pahentaa tilannetta tietyillä ruuilla, joita en luonnollisestikaan syö. Vaiva alkoi yläasteella, ja silloin elämäni oli puhdasta helvettiä, koska koulussa oli käytävä. 

Vaiva oireilee aina syömisen jälkeen. Aamuisin pystyn käymään koululla esim. pakollisilla kielten tunneilla, mutta ruokailun jälkeen (pakko minunkin on syödä) ei tunneille ole enää asiaa. Parhaimmassa tapauksessa selviän sillä, että vatsani myöryää ja kurisee seuraavien tuntien aikana, pahimmassa tapauksessa joudun juoksemaan ruokapöydästä vessaan. Pari viikkoa sitten lähdin ravintolaan juhlistamaan ystävän syntymäpäiviä, ja heti annoksen syötyäni jouduin poistumaan vessaan. Hävettää kirjoittaakin tämä tänne, mutta suurimpia ongelmiani ovat valtavat, kivuliaat ilmavaivat, ripuli ja järkyttävä vatsan turvotus. Joskus ongelma yllättää, ja olen useasti nieleskellyt itkua yrittäen ehtiä kotiin ajoissa. Yhden kerran elämässäni en ehtinyt, ja asia kummittelee mielessäni edelleen. Silloin onneksi olin yksin liikkeellä eikä kukaan nähnyt.

Nuorempana sairastuin lievään masennukseen ja paniikkihäiriöön ongelmani vuoksi. Masentunut en enää ole, mutta ahdistunut kyllä. Luokkahuoneet, elokuvateatterin katsomot ja vastaavat saavat aikaan paniikin tunteen. En tiedä, tulenko koskaan pärjäämään työelämässä. Entä sosiaalinen elämä, puoliso? Miten tästä voisi kenellekään koskaan kertoa. Kuka edes jaksaisi vessassa ravaavaa, hermostunutta ja rajoittunutta ihmistä, joka voi joutua jättämään vaikka kivat juhlat kesken tällaisen syyn takia. Pelkään myös sitä, että tulevaisuudessa pidätyskykyni jostain syystä heikkenee. Vaikka synnytyksen tai ihan vain vanhenemisen vuoksi. En pystyisi käymään ulkona enää ollenkaan.

Vuosien ajan vaadin eri tutkimuksia ja apua lääkäreiltä. Kaikkensa he yrittivätkin, mutta minua ei ilmeisesti voi auttaa. Minusta ei ole löydetty mitään konkreettista vikaa, kaikki mahdollinen on tutkittu, eikä ole mitään tiettyjä ruoka-aineita jotka voisin vain jättää pois. Ainut toimiva keino olisi lakata kokonaan syömästä, ja sitä en tietenkään voi tehdä. 

Olkaa onnellisia te, joilla ei tällaisia ongelmia ole. Antaisin ihan mitä tahansa siitä, että voisin syödä normaalisti ja jatkaa sen jälkeen päivääni ilman ongelmia. 

[/quote]

Rakas ap, tekstisi sai kyyneleet silmiini. Toivon kaikkea hyvää sinulle elämääsi. Olen itse sairastanut Crohnin tautia lapsesta saakka. Suurin osa suolistostani on leikattu pois, olen kärsinyt kaikista mahdollisista sairauksista (mukaan lukien keuhko- ja aivoveritulppa), mikään lääkehoito ei ole auttanut jne. Tästä huolimatta olen löytänyt rakastavan, ymmärtäväisen kumppanin ja ihanan parhaan ystävän, jotka ovat pysyneet rinnallani (molemmat terveitä, mutta erittäin empaattisia ja ymmärtäväisiä - usko pois, sellaisiakin löytyy). Uskon ja toivon, että se on mahdollista myös sinulle :)

[/quote]

Kiitos kauniista sanoistasi! Ja todella kamalaa kuulla että sinulla on ollut vielä paljon suurempia vastoinkäymisiä kuin minulla, mutta toisaalta ihanaa että voi löytää ihmisiä, jotka rakastavat siitä huolimatta. Onhan minullakin perhe ja ystäviä, mutta en ole uskaltanut vielä toivoakaan että joku mies jaksaisi elää oireideni kanssa...

Ap

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 20:52"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 19:59"]

Syöttäkää lapsillenne pienestä pitäen puhdasta lisäaineetonta ruokaa. Tää on hirveetä miten nää elintasosuolistosairaudet lisääntyvät koko ajan. Suuri osa suolistosairaiden vanhemmista saa katsoa peiliin.

[/quote]

Onko noin törkeille väitteille mitään todistetta? Itse olen syönyt pienestä lähtien puhdasta, lisäaineetonta ruokaa mm. erittäin pahojen lisäaineallergioiden takia. Ei auta, silti kärsin Crohnin taudista!

[/quote]

Onko arvon alapeukuttajilla sitten päinvastaisia todisteita? En syönyt myöskään lapsena antibiootteja, ollut infektiokierteessä jne. Allergioita oli vain paljon.

Täällä myös yks 20v joka kärsii täsmälleen samanlaisista oireista. Alkoivat muutama vuosi sitten ihan yllätykseltä ja ensin ajattelin että mulle tuli aikuisiällä laktoosi-intoleranssi mutta nyt olen havainnut että on melkein ihan sama mitä syön ja maha on sekaisin. Töissä en uskalla syödä mitään päivän aikana, juon vain. Ja uloste on kuin kissanruokaa ja vessassa saa juosta kokoajan jos syön jotain sopimatonta. Maha turpoaa, alkaa kouristella alavatsasta niin että jalat menee alta jos seison ja vessaan on pakko päästä heti. En ole lääkärissä käynyt tutkituttamassa mitään koska tutkimukset ja tulokset pelottaa suunnattomasti. En ole edes miehelleni kertonut tarkemmin mitä epäilen vatsavaivojeni olevan, jotenkin ahdistaa puhua tälläisistä, täällä vihdoin uskallan avautua kun tuntuu olevan aika yleistä kuitenkin.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 23:11"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 20:34"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 13:00"]

Olen 24-vuotias opiskelija. Valmistun yliopistosta joko ensi keväänä tai vuoden päästä syksyllä. Alani valitsin puhtaasti siitä syystä, että tiesin ettei sen opiskelu vaadi läsnäoloa koululla. Tai vaatisi, mutta käytännössä ei ole pakko. Olen hoitanut 4 edellistä opiskeluvuotta lähes täysin kotoa käsin opiskellen, tentit olen suorittanut lukamalla kirjat ja lainaamalla kavereilta luentomuistiinpanoja. On ylipäätään ihme että minulla on muutama ystävä koululta. En ole kokenut itseäni koskaan opiskelijaksi, eikä se ainakaan hyvältä tunnu etten ole käynyt juuri ollenkaan luennoilla koko tänä aikana. 

Minulla on siis todella paha ärtyneen suolen oireyhtymä. Vuosien tutkimusten ja poissuljettujen muiden vaihtoehtojen tuloksena minulle todettiin, että näin se vain on eikä ole mitään keinoa millä minua voisi auttaa. Ruokavaliolla tai millään kokeilemallani asialla ei ole mitään vaikutusta. Voin ainoastaan pahentaa tilannetta tietyillä ruuilla, joita en luonnollisestikaan syö. Vaiva alkoi yläasteella, ja silloin elämäni oli puhdasta helvettiä, koska koulussa oli käytävä. 

Vaiva oireilee aina syömisen jälkeen. Aamuisin pystyn käymään koululla esim. pakollisilla kielten tunneilla, mutta ruokailun jälkeen (pakko minunkin on syödä) ei tunneille ole enää asiaa. Parhaimmassa tapauksessa selviän sillä, että vatsani myöryää ja kurisee seuraavien tuntien aikana, pahimmassa tapauksessa joudun juoksemaan ruokapöydästä vessaan. Pari viikkoa sitten lähdin ravintolaan juhlistamaan ystävän syntymäpäiviä, ja heti annoksen syötyäni jouduin poistumaan vessaan. Hävettää kirjoittaakin tämä tänne, mutta suurimpia ongelmiani ovat valtavat, kivuliaat ilmavaivat, ripuli ja järkyttävä vatsan turvotus. Joskus ongelma yllättää, ja olen useasti nieleskellyt itkua yrittäen ehtiä kotiin ajoissa. Yhden kerran elämässäni en ehtinyt, ja asia kummittelee mielessäni edelleen. Silloin onneksi olin yksin liikkeellä eikä kukaan nähnyt.

Nuorempana sairastuin lievään masennukseen ja paniikkihäiriöön ongelmani vuoksi. Masentunut en enää ole, mutta ahdistunut kyllä. Luokkahuoneet, elokuvateatterin katsomot ja vastaavat saavat aikaan paniikin tunteen. En tiedä, tulenko koskaan pärjäämään työelämässä. Entä sosiaalinen elämä, puoliso? Miten tästä voisi kenellekään koskaan kertoa. Kuka edes jaksaisi vessassa ravaavaa, hermostunutta ja rajoittunutta ihmistä, joka voi joutua jättämään vaikka kivat juhlat kesken tällaisen syyn takia. Pelkään myös sitä, että tulevaisuudessa pidätyskykyni jostain syystä heikkenee. Vaikka synnytyksen tai ihan vain vanhenemisen vuoksi. En pystyisi käymään ulkona enää ollenkaan.

Vuosien ajan vaadin eri tutkimuksia ja apua lääkäreiltä. Kaikkensa he yrittivätkin, mutta minua ei ilmeisesti voi auttaa. Minusta ei ole löydetty mitään konkreettista vikaa, kaikki mahdollinen on tutkittu, eikä ole mitään tiettyjä ruoka-aineita jotka voisin vain jättää pois. Ainut toimiva keino olisi lakata kokonaan syömästä, ja sitä en tietenkään voi tehdä. 

Olkaa onnellisia te, joilla ei tällaisia ongelmia ole. Antaisin ihan mitä tahansa siitä, että voisin syödä normaalisti ja jatkaa sen jälkeen päivääni ilman ongelmia. 

[/quote]

Rakas ap, tekstisi sai kyyneleet silmiini. Toivon kaikkea hyvää sinulle elämääsi. Olen itse sairastanut Crohnin tautia lapsesta saakka. Suurin osa suolistostani on leikattu pois, olen kärsinyt kaikista mahdollisista sairauksista (mukaan lukien keuhko- ja aivoveritulppa), mikään lääkehoito ei ole auttanut jne. Tästä huolimatta olen löytänyt rakastavan, ymmärtäväisen kumppanin ja ihanan parhaan ystävän, jotka ovat pysyneet rinnallani (molemmat terveitä, mutta erittäin empaattisia ja ymmärtäväisiä - usko pois, sellaisiakin löytyy). Uskon ja toivon, että se on mahdollista myös sinulle :)

[/quote]

Kiitos kauniista sanoistasi! Ja todella kamalaa kuulla että sinulla on ollut vielä paljon suurempia vastoinkäymisiä kuin minulla, mutta toisaalta ihanaa että voi löytää ihmisiä, jotka rakastavat siitä huolimatta. Onhan minullakin perhe ja ystäviä, mutta en ole uskaltanut vielä toivoakaan että joku mies jaksaisi elää oireideni kanssa...

Ap

[/quote]

Ap, sinun täytyy muistaa, että olet paljon enemmän kuin sairautesi. Olet arvokas ihminen ja sinussa on paljon rakastettavaa. Minäkin toivotan sinulle kaikkea hyvää.

Stressi/jännitys ja ärtynyt suoli ovat pahin yhdistelmä. Siitä syntyy kierre: Stressaa - vatsa sekaisin - stressaa että vatsa menee sekaisin - vatsa menee sekaisin.

Ensin se stressi pitää saada pois. Älä lopeta ulkona käymistä.
Itse teen niin, että kun lähden kyläilemään tms. otan Imodiumin jo valmiiksi - tarvittaessa kaksikin kerralla. Se rauhoittaa sen verran, että uskallan olla rennosti. Tästäkin voi syntyä kierre, mutta pikku hiljaa vähentää Imodiumin määrää ja yrittää uskaltaa olla ilman.
Itselläni tuskin tulee ikinä enää tilannetta, että lähtisin yhtään mihinkään ilman Imodiumia.

Ruokavaliossa voi olla yksikin juttu, jotta ärsyttää vatsaa ja se saa taas näyttämään, että vika olisi useammassakin ruoka-aineessa. Pitää vaan löytää itselle se pahin. Ruoka- ja vessapäiväkirjan pitäminen auttaa tässä huomattavasti. Yhden ruoka-aineen vaikutus voi tulla vasta seuraavana päivänä ja/tai jatkua useamman päivän.
Esim itselleni kaikista pahin on kahvi ja kahvi vaikuttaa sen verran, että aivan kaikki mitä syön, tulee kerralla ulos. Kesti pari kuukautta tajuta tuo, koska vasta puoli vuotta sitten aloitin kahvin juonnin, mutta sen parin kuukauden aikana olen laihtunut jo 8-9 kiloa.
Olen yrittänyt etsiä kompromissia ja kokeillut eri kahvilaatuja. Suodatinkahvi ei käy. Se on täyttä myrkkyä vatsalleni.

Yhdeksi huonoksi olen huomannut ruisleivän. Ei tarvitse syödä kuin yksi ruisleipä, ja vatsani sanoo sopimusta irti kaikista ruoka-aineista - samalla tavalla kuin kahvin kanssa.

Nyt kahvia juon vain la-su aamuisin yhden kupin (ei suodatinkahvia) ja ruisleipää en syö ollenkaan.
Kun lopetin ruisleivän syömisen ja vähensin kahvia, on vatsakin rauhoittunut, vaikka ei kyllä kokonaan tietenkään, koska kahvia juon kuitenkin.

Joku kyseli mitä minulta on testattu. Kaikkea en todellakaan edes muista, testaukset aloitettiin kun olin niin nuori. On tehty allergiatestit, tähystykset sekä ylä- että alakautta useaan kertaan, ruokavalioita on kokeiltu lukemattomia erilaisia, ei ole löytynyt keliakiaa, laktoosi-intoleranssia, ei mitään. Suvussamme on edellämainittuja vaivoja melko paljonkin, joten kyllä sitä ovat lääkäritkin ihmetelleet että minulta ei löydy mitään. Olen joskus tuntenut, että kertomukseni on kyseenalaistettu ja minua on luultu luulosairaaksi, ja se on tuntunut kaikkein pahimmalta. Kauheat kivut ilmavaivoista johtuen ja jokapäiväinen syömisten miettiminen ja aikataulujen sovittaminen vessareissujen ympärille, olisikin niin että vain kuvittelen. Joku täällä ehdotti liikuntaa, noh, lenkkeily on ainakin sellainen laji mitä en voi kuvitellakaan harrastavani. Vatsa menee aivan sekaisin.

Ap

Kuulostaa rajoittavalta sairaudelta . Tätä lukiessa tuli mieleen, että kiinnität paljon huomiota ruokailuun ja mahdollisiin apukeinoihin. Rentoudutko koskaan? Entä jos varaat vaikka itsellesi leffan ja katsot sen kotona ja laitat kynttilöitä ja kaikkea? Yksin ja vaikka oireita tulisi niin sitä ei tarvitsisi stressata! Ja vaikka saunan varaaminen (jos ei omaa niin esim. Kylpylän) pelkästään itsellesi. Ja minua ei haittaisi jos mieheni sairastaisi kyseistä sairautta. Ottaisin huomioon menoissa ja ruokailussa. Mutta jos mieheni valittaisi asiasta ja joutuisin olemaan "terapeuttina" tai itsetunnon kohottajana, sitä en haluaisi. Monilla meistä kuitenkin on suurempia tai pienempiä rajoitteita elämässä.. Ja tuskin kukaan tuota mitenkään ihmeellisena asiana asiana pitää, kunhan tietää että se on sairaus. (kyllä minä ihmettelisim jos joku juoksisi vessassa että mikäs nyt on, mutta jos tietäisin että kyseessä on sairaus mille ei voi mitään, niin ei siinä ihmeteltävää olisi). Tsemppiä jatkoon ja jos joskus pystyt puhumaan vaivasta niin juttele jollekkin :) vaikka just netissä!

Loiset
Helicobakteeri
Mykoplasma
KeliakiA uudelleen
Laktoosi intoleranssi uudelleen?

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 23:35"]Kuulostaa rajoittavalta sairaudelta . Tätä lukiessa tuli mieleen, että kiinnität paljon huomiota ruokailuun ja mahdollisiin apukeinoihin. Rentoudutko koskaan? Entä jos varaat vaikka itsellesi leffan ja katsot sen kotona ja laitat kynttilöitä ja kaikkea? Yksin ja vaikka oireita tulisi niin sitä ei tarvitsisi stressata! Ja vaikka saunan varaaminen (jos ei omaa niin esim. Kylpylän) pelkästään itsellesi. Ja minua ei haittaisi jos mieheni sairastaisi kyseistä sairautta. Ottaisin huomioon menoissa ja ruokailussa. Mutta jos mieheni valittaisi asiasta ja joutuisin olemaan "terapeuttina" tai itsetunnon kohottajana, sitä en haluaisi. Monilla meistä kuitenkin on suurempia tai pienempiä rajoitteita elämässä.. Ja tuskin kukaan tuota mitenkään ihmeellisena asiana asiana pitää, kunhan tietää että se on sairaus. (kyllä minä ihmettelisim jos joku juoksisi vessassa että mikäs nyt on, mutta jos tietäisin että kyseessä on sairaus mille ei voi mitään, niin ei siinä ihmeteltävää olisi). Tsemppiä jatkoon ja jos joskus pystyt puhumaan vaivasta niin juttele jollekkin :) vaikka just netissä!
[/quote]

Parisuhteeseen vielä, eli haluaisin tosiaan tasa- arvoisen parisuhteen, jossa tietenkin tuetaan ja nostetaan ylös aina toinen : ) ettei kukaan väärin käsitä.

Mulle lääkäri totesi, että jos tuntuu ettei Imodium ja fodmap tuo riittävästi helpotusta, ne mielialalääkkeet on vaihtoehto. Totesi että kun suolistossa on hermoja myös varsin reippaasti, voi niitä rauhoitella samoin kun pääkopankin yhteyksiä. Annostuksen ei tarvitsisi olla niin suuri kun pään vaivoissa, mielialaan pitäisi vaikuttaa.
En ole vielä nähnyt tarpeelliseksi, mutta onpahan vaihtoehto. Homeopatiahöpinänne voitte viedä... sanonko minne.

Mielialaan EI pitäisi vaikuttaa piti kirjoittamani.

HERKKÄVATSAISET! Mitä te sitten syötte? Mitä teillä menee aamiaiseksi, välipalaksi ja lounaaksi?

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 23:35"]

Kuulostaa rajoittavalta sairaudelta . Tätä lukiessa tuli mieleen, että kiinnität paljon huomiota ruokailuun ja mahdollisiin apukeinoihin. Rentoudutko koskaan? Entä jos varaat vaikka itsellesi leffan ja katsot sen kotona ja laitat kynttilöitä ja kaikkea? Yksin ja vaikka oireita tulisi niin sitä ei tarvitsisi stressata! Ja vaikka saunan varaaminen (jos ei omaa niin esim. Kylpylän) pelkästään itsellesi. Ja minua ei haittaisi jos mieheni sairastaisi kyseistä sairautta. Ottaisin huomioon menoissa ja ruokailussa. Mutta jos mieheni valittaisi asiasta ja joutuisin olemaan "terapeuttina" tai itsetunnon kohottajana, sitä en haluaisi. Monilla meistä kuitenkin on suurempia tai pienempiä rajoitteita elämässä.. Ja tuskin kukaan tuota mitenkään ihmeellisena asiana asiana pitää, kunhan tietää että se on sairaus. (kyllä minä ihmettelisim jos joku juoksisi vessassa että mikäs nyt on, mutta jos tietäisin että kyseessä on sairaus mille ei voi mitään, niin ei siinä ihmeteltävää olisi). Tsemppiä jatkoon ja jos joskus pystyt puhumaan vaivasta niin juttele jollekkin :) vaikka just netissä!

[/quote]

"Mutta jos mieheni valittaisi asiasta ja joutuisin olemaan "terapeuttina" tai itsetunnon kohottajana, sitä en haluaisi. Monilla meistä kuitenkin on suurempia tai pienempiä rajoitteita elämässä." Tätä en oikein ymmärrä...Mitä pahaa on toisen tukemisessa?

[quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 23:54"][quote author="Vierailija" time="13.11.2014 klo 23:35"]

Kuulostaa rajoittavalta sairaudelta . Tätä lukiessa tuli mieleen, että kiinnität paljon huomiota ruokailuun ja mahdollisiin apukeinoihin. Rentoudutko koskaan? Entä jos varaat vaikka itsellesi leffan ja katsot sen kotona ja laitat kynttilöitä ja kaikkea? Yksin ja vaikka oireita tulisi niin sitä ei tarvitsisi stressata! Ja vaikka saunan varaaminen (jos ei omaa niin esim. Kylpylän) pelkästään itsellesi. Ja minua ei haittaisi jos mieheni sairastaisi kyseistä sairautta. Ottaisin huomioon menoissa ja ruokailussa. Mutta jos mieheni valittaisi asiasta ja joutuisin olemaan "terapeuttina" tai itsetunnon kohottajana, sitä en haluaisi. Monilla meistä kuitenkin on suurempia tai pienempiä rajoitteita elämässä.. Ja tuskin kukaan tuota mitenkään ihmeellisena asiana asiana pitää, kunhan tietää että se on sairaus. (kyllä minä ihmettelisim jos joku juoksisi vessassa että mikäs nyt on, mutta jos tietäisin että kyseessä on sairaus mille ei voi mitään, niin ei siinä ihmeteltävää olisi). Tsemppiä jatkoon ja jos joskus pystyt puhumaan vaivasta niin juttele jollekkin :) vaikka just netissä!

[/quote]

"Mutta jos mieheni valittaisi asiasta ja joutuisin olemaan "terapeuttina" tai itsetunnon kohottajana, sitä en haluaisi. Monilla meistä kuitenkin on suurempia tai pienempiä rajoitteita elämässä." Tätä en oikein ymmärrä...Mitä pahaa on toisen tukemisessa?
[/quote]

Juuri sen korjasin tuohon seuraavaan tekstiin.. Eli haluan (ja sellaisessa olenkin) tasa- asumisessa suhteessa toisiimme tukien ja auttaen yli erilaisista asioista.. Mutta jos suhteessa on JATKUVASTI JA TOISTUVASTI niin, että toinen tsemppaa toista ja yrittää parantaa mielialaa, ei se minulle olisi silloin tasavertaista.. Tietenkin pitkiä ajanjaksoja tulee esim vuosia masennuksesta, mutta jos suhde vaikka alkaa sillä niin siinä voi olla erilaiset roolit suhteen jäsenillä jo alkuvaiheessa.. :) toivottavasti mun ideasta saa selvää :D eli en kovin radikaalisti tuota sanonut vaan sillai niinkun se maalaisjärjellä on :)