Masentunut. Pidetäänkö sinuun yhteyttä? Tai: miksi et pidä yhteyttä masentuneeseen ystävääsi?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:29"]

Miten te masentuneet haluaisitte että teihin olla yhteydessä? Kysytään vointia vai jutellaan kaikesta muusta kuin omasta olosta?

[/quote]

Jutellaan kiinnostavista asioista, hauskoista jutuista. Itseäni ainakaan ei huvita alkaa tilittämään mitään. Kaverit on sitä varten, että sen kierteen saa katkaistua ja löytää muuta ajateltavaa. Pyydä kahville, leffaan, kävelylle. Ole sitkeä. Masentunut saattaa perua näitä tapaamisia jne, mutta kysy uudelleen. 

Jos masentunut alkaa rasittavalla tavalla taas avautumaan, ystävälllisesti ohjaa keskustelu muihin asioihin. Vaikka Stubbin hampaisiin, ei väliä. Tärkeintä on, että olet siellä ja pidät yhteyttä, etkä hylkää. Siinä kaikki. Ei sinun tarvitse terapeutiksi ruveta, siihen hommaan on ammattilaiset. Kyllä masentunut sen ymmärtää, mutta kyseessä on siis oikeasti SAIRAUS, ei se että tämä on vain itsekeskeinen ärsyttävä vinkuja, joka ei saa itseään niskasta kiinni. Depressio on sairaus, ihan kuin syöpäkin, ja harva sen selättää.

48:lle. Itse toivon ettei tää olo jää vuosiksi. Kai sitä voi hellästi "pakottamalla" saada läheisen lähtemään johonkin tai koittaa vaihtaa puheenaihetta. Mutta kyllä myönnän että on teilläkin tosi raskasta jos masentunut ei itse tee mitään kuntoutumisensa eteen. Joskus myös suoraan puhuminen voi auttaa. Tyyliin, nyt lähetää lenkille, tässä mttn numero ja varasin jo ajankin tms. Voi myös suoraan sanoa miltä tuntuu kun ei koskaan jutella muusta kuin hänen ongelmistaan. Enpä nyt osaa muuta neuvoo. Ainakin haluisin itse ns.herätyksen läheisiltä jos muutun riippakiveksi. Tsemppiä sinne.
t.47

Yritin todella tukea. Mutta sitten alkoi tulla soittoja, että on ottanut liikaa lääkkeitä. Aina päätyi sairaalaan. Olen kova huolehtimaan, joten kävi minulle itselleni henkisesti liian raskaaksi. Voin yrittää auttaa ennen kuin ottaa liikaa lääkkeitä, mutta sen jälkeen on paha tehdä yhtään mitään.

En ole varma kumpi alkoi ensin, itsemurhauhkailu vai syyllistäminen. Se saattoi soittaa tai laittaa viestiä keskellä yötä useita kertoja viikossa että tappaa ittensä. Että nyt on vetänyt tätä ja tätä lääkettä eikä kerro missä on. Ja puhelimen kun laittoi kiinni yöksi niin sitä vihan määrää, sitä syyllistämistä.



Syyllistäminen, se uuvutti täysin. Se kaivoi meselogit, irclogit, vanhat sähköpostit ja tekstiviestit ja vääntämällä väänsi ne kaikki sitä vastaan. Miten silloinkin olin sanonut kaksi vuotta sitten tammikuussa näin. Miten sen koko masennus on oikeastaan mun vika.



Sen kanssa ei voinut enää jutella ollenkaan. Se alkoi tarttua keskusteltaessakin ihan _kaikkeen_ mitä sanoin. Se väänsi kaiken itteensä vastaan ja paskaksi ja mä en vaan jaksanut enää.

Minun ystäväni pitävät vielä yhteyttä, mitä ihmettelen kovasti, koska itse en jaksaisi pitää yhteyttä tällaiseen kuin minä. En monestikaan huonoina aikoina suostu tapaamaan heitä, koska näen vain sen, miten masentuneeksi saan heidänkin olon, koska en jaksa nauraa hauskoille jutuille tai oikeastaan edes keskittyä kuuntelemaan mitään juttuja.

Jonkin aikaa jaksaa yrittää, mutta ilman tulosta ja vastavuoroisuutta ei kukaan pidemmän päälle jaksa.

Olisiko jollain vielä jotain lisättävää? Lähinnä ehkä tuohon, että miksi joku ei halua/viitsi/jaksa pitää yhteyttä ystäväänsä, jonka tietää sairastavan masennusta?



Se tuntuisi joskus hyvältä - vaikka sitä olisikin vaikea näyttää ulospäin.



Ap

Ei.

Kukaan ei huomaa masennustani. Osaan peittää hyvin. Tietenkin lähimmille ystävilleni olen kertonut.

En jaksa enää. Aikani yritin tukea ja patistaa hoitoon mutta kun terapeutit on idiootteja, lääkehoito liian kallista/aiheuttaa riippuvuutta/ei sovi vatsalle jne. ja koko masennus on aina kaikkien muiden syy ja johtuu vain olosuhteista niin annoin olla. Lisäksi kun puhelut kesti kaksi tuntia  joka kerta- ja jos kesken kaiken sanoit että nyt täytyy lopettaa, niin suuttui - ja aihepiiri oli vain ja ainoastaan kuinka huonosti kaikki oli hänellä, niin en vaan jaksa enää. Ei ikinä kysymyksiä mitä mulle kuuluu eikä juttelua mistään yleisestä. Vain hänen vastoinkäymisistään ja tyhmistä lääkäreistä; masennus on vain osa erittäin sairaalloista kokonaisuutta ja kaikki sairaudet on enemmän tai vähemmän sellaisia että potilaskin voi tehdä jotain oman olonsa parantamiseksi. Mutta kun ei ota vastuuta itse siitä että etsisi keinot oppia elämään masennustipumuksensa kanssa ja haluua olla surkea, niin olkoon sitten. Masentunut ei voi valita sairauttaan, mutta miten siihen suhtautuu tekee asiaan ison eron elämänlaadussa.

Komppaan nro 14 kirjoittajaa. Tuin masentunutta monia vuosia,kuuntelin pitkiä puheluita,kävin kylässä yms. Mutta jossain vaiheessa en vaan enää jaksanut,sama levy pyörii vuodesta toiseen ja aiheena on minä-minä-minä ja minun kokemat vääryydet ja pahaolo ja masennuksen syvimmät syöverit. Masentunut ei kykene vastavuoroiseen keskusteluun,se on taukoamatonta monologia eikä hänellä riittänyt ymmärrys että minulla on muutakin elämää,en voinut jatkuvasti pyöriä hänen ympärillään. Ystäväni jumitti vuodesta toiseen neljän seinän sisällä kotona,jolloin mitään inputtia ei tullut ulkopuolelta,niin ne omat asiat ja asiat sai ihan valtavat mittasuhteet,ei mitään suhteellisuudentajua asioihin. Hän ei halunnut käydä missään:ei konsertissa,ei elokuvissa,ei teatterissa,ei harrastaa liikuntaa,ei kirjastossa,hän halusi olla vuodesta toiseen vain kotona telkkarin ääressä. Terapeutit oli huonoja,lääkkeet vääriä yms. Tuo kotona jumittaminen mielestäni pahensi masennusta. Hän odotti viihdytysjoukkoja kotiinsa mutta ei itse suostunut mihinkään vastavuoroisuuteen. Hänen aikuiset lapset väsyivät äitiinsä,äiti kun eisuostunut edes vierailemaan lastensa luona,vaan odotti että lapset järjestävät elämänsä niin vuodesta toiseen että he juoksevat mamman luona,ei kukaan jaksa sellaista,varsinkaan kun on 3-vuorotyö ja pienet lapset. Kannustin häntä matkailemaan lastensa luo mutta ei,oli niin paljon kivempi jäädä sinne kotiin vuodesta toiseen ja ruikuttaa. Olen ottanut ystävääni aika paljon etäisyyttä,kun itse sairastuin syöpään niin hän ei reagoinut siihen millään tavoin.

Ei pidetä. Tosin kavereita mulla ei ole koskaan ollutkaan, ilmeisesti mussa on ihan alunperinkin jokin vika etteivät ihmiset pidä minusta.

Sukulaisetkin varmaankin häpeävät ja halveksivat, että miksen vain ota itseäni niskasta kiinni ja ole kuin muutkin terveet ihmiset.

Minuun ei pidetä yhteyttä, mutta ennenkaikkea minä en pidä keneenkään yhteyttä.

En halua minäkään olla enää yhteyksissä masispotilaaseen. Mielestäni jossain vaiheessa myös masentuneen pitää ottaa vastuuta omasta olostaan ja hakea apua eikä torjua sitä. En myöskään kestänyt enää sitä itsekkyyttä ja oman navan tuijottamista.

En ole itsekäs masentunut. Kuuntelen muita ja yritän olla tilittämättä omasta pahasta olosta, varsinkin kun olen sulkeutunut ja introvertti. Tuntuu kuitenkin, että yhteydenpiton on vain mun varassa, ollut jo pari vuotta. Kaverit tulee kyllä kun mä kutsun, mutta vastavuoroista kutsua ei tule vaikka lupailevat yms. Olisi kiva jos joskus pyydettäisi vaikka leffaan tai kävelylle, mutta kaikilla on omat kuviot. Ainoat joka ymmärtää on äiti ja sisko, mutta en halua rasittaa heitä ongelmillani. 

Paras kuuntelija on lääkäri. Sille pystyn avautumaan ilman syyllisyyttä. 

Se syy, miksi masentuneeseen ei pidetä yhteyttä on juurikin se, mitä muutamat täällä ovat kirjoittaneet. Masetuneet ovat todella itsekkäitä, he eivät jaksa eivätkä kykene tekemään yhtään mitään, mutta vaativat muilta ihmisiltä kuun taivaalta. Ei sellaista kukaan selväpäinen jaksa. Eikä masennuksen tarvitse edes olla vaikea.

Joten te, jotka mietitte miksi teihin ei pidetä yhteyttä, katsokaa peiliin, vastaus löytyy nimenomaan sieltä. Ainainen syyllistäminen, valitus ja oman navan kyttääminen. Masentuneen tunteiden vuodattamiseen on ammattiauttajia, ystävät eivät valitettavasti pysty yksin masentunutta auttaa tervehtymään. Vaikka teillä olisi kuinka vaikeaa, ottakaa ystävänne välillä huomioon ja kiittäkää heitä. Osoittakaa, että he ovat rakkaita. Silloin ette jää yksin.

Masennuksesta tervehtyminen täytyy lähteä omasta itsestä, kukaan muu ei voi sitä puolestasi tehdä.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 12:03"]Se syy, miksi masentuneeseen ei pidetä yhteyttä on juurikin se, mitä muutamat täällä ovat kirjoittaneet. Masetuneet ovat todella itsekkäitä, he eivät jaksa eivätkä kykene tekemään yhtään mitään, mutta vaativat muilta ihmisiltä kuun taivaalta. Ei sellaista kukaan selväpäinen jaksa. Eikä masennuksen tarvitse edes olla vaikea.

Joten te, jotka mietitte miksi teihin ei pidetä yhteyttä, katsokaa peiliin, vastaus löytyy nimenomaan sieltä. Ainainen syyllistäminen, valitus ja oman navan kyttääminen. Masentuneen tunteiden vuodattamiseen on ammattiauttajia, ystävät eivät valitettavasti pysty yksin masentunutta auttaa tervehtymään. Vaikka teillä olisi kuinka vaikeaa, ottakaa ystävänne välillä huomioon ja kiittäkää heitä. Osoittakaa, että he ovat rakkaita. Silloin ette jää yksin.

Masennuksesta tervehtyminen täytyy lähteä omasta itsestä, kukaan muu ei voi sitä puolestasi tehdä.

[/quote]

Kukakohan tässä nyt syyllistää.

En pidä kehenkään yhteyttä! En masentuneisiin enkä ei-masentuneisiin. Syy: ei ole aikaa. Kukaan ei pidä minuunkaan päin yhteyttä.

Yleisesti ottaen masentuneilla on keskimäärin useammin sitä, että kaikki tulkitaan vihamielisesti ja juoruillaan pahoja asioita. Siksi keskimäärin masentuneet ovat kurjempaa seuraa. Mulla on muutama masentunut tuttu ja he aina kertovat miten kamala paikka maailma on, ei sitä oikein jaksaisi kuunnella, kun se vetää oman mielen matalaksi koko illaksi ja ahdistava olo seuraa kotiin.

Ei pidetä, koska olen itse etääntynyt kavereista. Haluaisin toisaalta tavata heitä mutta toisaalta vihaan itseäni niin paljon, etten kehtaa tavata ketään.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 12:03"]

Se syy, miksi masentuneeseen ei pidetä yhteyttä on juurikin se, mitä muutamat täällä ovat kirjoittaneet. Masetuneet ovat todella itsekkäitä, he eivät jaksa eivätkä kykene tekemään yhtään mitään, mutta vaativat muilta ihmisiltä kuun taivaalta. Ei sellaista kukaan selväpäinen jaksa. Eikä masennuksen tarvitse edes olla vaikea.

Joten te, jotka mietitte miksi teihin ei pidetä yhteyttä, katsokaa peiliin, vastaus löytyy nimenomaan sieltä. Ainainen syyllistäminen, valitus ja oman navan kyttääminen. Masentuneen tunteiden vuodattamiseen on ammattiauttajia, ystävät eivät valitettavasti pysty yksin masentunutta auttaa tervehtymään. Vaikka teillä olisi kuinka vaikeaa, ottakaa ystävänne välillä huomioon ja kiittäkää heitä. Osoittakaa, että he ovat rakkaita. Silloin ette jää yksin.

Masennuksesta tervehtyminen täytyy lähteä omasta itsestä, kukaan muu ei voi sitä puolestasi tehdä.

[/quote]Mulla ei kyllä ole tarvetta valittaa kellekään yhtään mitään, en osaa moista tilannetta edes kuvitella. Ennemminkin hakisin sosiaalisista kontakteista hauskanpitoa ja huumoria kuin kanavaa valittaa jostain, jos ei nyt sivumennen mainitsisi kenties kuinka ei jaksa hoitaa oikein asioita. Tosin en kyllä lääkäreiden kanssa masennusdiagnoosista oikein ollut edes samaa mieltä, mutta kaipa he oikeassa sitten ovat. Myönnän että joskus surettaa kun elämä ja olosuhteeni ja rahatilanne ovat päin helvettiä, enkä kykene niitä korjaamaan, ja muitakin mt-ongelmia on ja ne ovat tehneet elämästä vaikeaa, mutta en koe tarvetta velloa siinä, vaan ennemminkin unohtaa.

Mutta kuten sanottu, minulla ei ole ollut ketään kaveria joka olisi voinut minut edes hylätä näiden ongelmien vuoksi.

Ja sukulaisten suhtautumisen perusteella en taitaisi tosiaan kyllä ihmisten kykyyn ymmärtää tällaisia asioita edes luottaakaan, en tosiaan ole myötätuntoa saanut heiltäkään koskaan.

t. 16