Masentunut. Pidetäänkö sinuun yhteyttä? Tai: miksi et pidä yhteyttä masentuneeseen ystävääsi?
Kommentit (55)
mietin just että täytyisi kertoa kavereille masennuksesta, että ajoittain en jaksa pitää yhteyttä ja esittää toive että jos musta ei kuulu pariin viikkoon mitään, soittaisivat mullepäin.
Toisaalta en jaksamaan ihmisiä masentuneena eli hyvä vaan ettei pidetä. Oma äiti joskus soittelee eikä sillekään jaksa oikein puhua.
Mä sairastuin vaikeaan masennukseen useampia vuosia sitten. Parannuin, palasin työelämään, kaverit kehuivat miten mukavaa kun olen taas takaisin.
Tänä kesänä masennukseni uusiutui, lievänä. En silti jaksa itse pitää yhteyttä mutta yritän parhaani jos joku tekstaa tai soittaa. Vaan kenestäkään ei kuulu mitään.
Ap
Itselläni diagnosoitiin vaikea masennus kaksi vuotta sitten, tosin psykiatri oli sitä mieltä (ja myös minä), että masennusta on kestänyt jo ainakin 7 vuotta. Eli nyt yhdeksän vuotta.
Kavereita ei juuri ole, olen kai niin tylsää ja elämän ilotonta seuraa tjn.. Tai muuten niin hankala ihminen? Ne vähät kaverit joita on jäljellä kyselevät kuulumisia harvakseltaan, ehkä kuukauden tai parin välein. Itse soitan tai tekstaan heille n. kerran kahden viikon sisään. En tapaa heitä juurikaan, jos ehdotan tapaamista niin tuntuu, että kaiken maailman kissanristiäisiä keksitään tekosyiksi välttää tapaaminen. Ja kun tavataan niin se on puoli tuntia kahvikupin ääressä.
Uusia kavereita en saa, en varmaan enää edes osaa olla sosiaalinen?
Terv. N28, terapeutti on paras kaveri
Onpa ihana yksinäisenä, kaverien hylkäämänä masentuneena lukea osaa näistä kommenteista. Mutta en tuollaisia kavereita kaipaakaan.
Miettikää kuitenkin, että masentunut jo valmiiksi kokee itsensä huonoksi ja vain taakaksi muille. Itsemurhariski on olemassa, ja täällä vaan syyllistetään lisää. Moni masentunut ajattelee, että maailma olisi parempi paikka jos häntä ei olisi.
On myötätunto täällä huipussaan. Toivottavasti ette itse sairastu koskaan masennukseen ja jää yksin.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 16:21"]
Onpa ihana yksinäisenä, kaverien hylkäämänä masentuneena lukea osaa näistä kommenteista. Mutta en tuollaisia kavereita kaipaakaan.
Miettikää kuitenkin, että masentunut jo valmiiksi kokee itsensä huonoksi ja vain taakaksi muille. Itsemurhariski on olemassa, ja täällä vaan syyllistetään lisää. Moni masentunut ajattelee, että maailma olisi parempi paikka jos häntä ei olisi.
On myötätunto täällä huipussaan. Toivottavasti ette itse sairastu koskaan masennukseen ja jää yksin.
[/quote] Asia EI ole nyt aivan noin musta-valkoinen. Se mistä muutama on täällä kirjoittanut on ihan aiheesta eli omasta vastuusta. Jokainen masentunut käy pohjalla ja varmasti moni on tukenut ja auttaa MUTTA jos rypee vuodesta toiseen itsesäälissä,ei halua ottaa apua vastaan,ei hae apua ja kaikki asiat on vaan minä-minä-minä ja vastavuoroisuus on nolla niin kukaan ei tommosta jaksa.Jokaisella meillä on vastuu itsesämme ja olostamme ja siihen miten asioihin suhtautuu.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 16:24"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 16:21"]
Onpa ihana yksinäisenä, kaverien hylkäämänä masentuneena lukea osaa näistä kommenteista. Mutta en tuollaisia kavereita kaipaakaan.
Miettikää kuitenkin, että masentunut jo valmiiksi kokee itsensä huonoksi ja vain taakaksi muille. Itsemurhariski on olemassa, ja täällä vaan syyllistetään lisää. Moni masentunut ajattelee, että maailma olisi parempi paikka jos häntä ei olisi.
On myötätunto täällä huipussaan. Toivottavasti ette itse sairastu koskaan masennukseen ja jää yksin.
[/quote] Asia EI ole nyt aivan noin musta-valkoinen. Se mistä muutama on täällä kirjoittanut on ihan aiheesta eli omasta vastuusta. Jokainen masentunut käy pohjalla ja varmasti moni on tukenut ja auttaa MUTTA jos rypee vuodesta toiseen itsesäälissä,ei halua ottaa apua vastaan,ei hae apua ja kaikki asiat on vaan minä-minä-minä ja vastavuoroisuus on nolla niin kukaan ei tommosta jaksa.Jokaisella meillä on vastuu itsesämme ja olostamme ja siihen miten asioihin suhtautuu.
[/quote]
Kyllä suurin osa masentuneista on hakenut apua. Lääkepurkki vaan kouraan ja se siitä. Mistäs sen avun nyhdät, kun kaikki jättävät yksin?
Kun olin masentunut, en pitänyt yhteyttä ja minuun päin ei pidetty yhteyttä. Kaikki voimat meni töissä käymiseen, en olisi jaksanut mitään sosiaalista elämää vapaa-ajalla. En myöskään kertonut masennuksesta muille kuin miehelle ja muutamalle ihmiselle töissä. Lopetin muutenkin täysin omista asioistani muille puhumisen, koska tunsin itseni niin huonoksi, ettei minussa ole mitään puhumista. En yhtään tunnista noita itsestään numeroa tekeviä masentuneita omasta vuosien takaisesta hirvittävästä olostani. Lääkkeet saatuani aloin puolestani toimia jotenkin robottimaisesti, eli muiden asiat lakkasi syvällisellä tasolla kiinnostamasta. Eli silloin olin ihan tyytyväinen, ettei ollut sosiaalista elämää. Sitten parin vuoden päästä harmitti, kun en kehdannut enää uudelleen viritellä ihmissuhteita, jotka olivat näivettyneet.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 16:21"]
Onpa ihana yksinäisenä, kaverien hylkäämänä masentuneena lukea osaa näistä kommenteista. Mutta en tuollaisia kavereita kaipaakaan. Miettikää kuitenkin, että masentunut jo valmiiksi kokee itsensä huonoksi ja vain taakaksi muille. Itsemurhariski on olemassa, ja täällä vaan syyllistetään lisää. Moni masentunut ajattelee, että maailma olisi parempi paikka jos häntä ei olisi. On myötätunto täällä huipussaan. Toivottavasti ette itse sairastu koskaan masennukseen ja jää yksin.
[/quote]
No kerro miten sinuun pitää olla yhteydessä?
Kun on kymmenen vuotta ensin hakenut erilaisia hoitopaikkoja ja patistanut puhumaan lääkärille avoimesti; on hakenut vaihtoehtoja kuntoutukseen, on yrittänyt ottaa mukaan tavallisiin juttuihin, on yrittänyt olla puhumatta kaverin voinnista ja on yrittänyt vain voivotella mukana ja mikään ei muuta tilannetta.
Masennus/paha olo/ ahdistus on milloin ilkeän työkaverin, milloin seläkäkivun, milloin kamalan pomon ja milloin yliopiston professorin mielivallasta vuonna miekka ja kirves mutta ikinä, koskaan masentunut ei voi muuttaa ajatuksiaan/ reaktioitaan niiin siihen vaan kyllästyy. Kun terapiaan ei voi mennä, sairauslomaa ei voi hakea, lääkkeisiin ei ole varaa mutta ulkomaanmatkoihin on, ja monologi siitä, kuinka kurjaa ja epäreilua ja väärin kaikki on häntä kohtaan tuntitolkulla, niin ei vaan enää jaksa. Kun vuorokausirytmi on mitä sattuu ja aikuinen ihminen ei osaa syödä säännöllisesti ja terveellisesti, niin mitä pitäisi tehdä? Silittää päätä ja voivotella kuinka kamalaa se masennus on ja toivoa että prinssi Urhea tulee ja taikasauvalla muuttaa kaiken unelmanhelpoksi? Ainakin tämä masentunut tuntuu olevan täysin kykenemätön näkemään ettei se tavallinenkaan elämä ilman masennusta ole ruusuilla tanssimista koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 17:09"][quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 16:21"]
Onpa ihana yksinäisenä, kaverien hylkäämänä masentuneena lukea osaa näistä kommenteista. Mutta en tuollaisia kavereita kaipaakaan. Miettikää kuitenkin, että masentunut jo valmiiksi kokee itsensä huonoksi ja vain taakaksi muille. Itsemurhariski on olemassa, ja täällä vaan syyllistetään lisää. Moni masentunut ajattelee, että maailma olisi parempi paikka jos häntä ei olisi. On myötätunto täällä huipussaan. Toivottavasti ette itse sairastu koskaan masennukseen ja jää yksin.
[/quote]
No kerro miten sinuun pitää olla yhteydessä?
Kun on kymmenen vuotta ensin hakenut erilaisia hoitopaikkoja ja patistanut puhumaan lääkärille avoimesti; on hakenut vaihtoehtoja kuntoutukseen, on yrittänyt ottaa mukaan tavallisiin juttuihin, on yrittänyt olla puhumatta kaverin voinnista ja on yrittänyt vain voivotella mukana ja mikään ei muuta tilannetta.
Masennus/paha olo/ ahdistus on milloin ilkeän työkaverin, milloin seläkäkivun, milloin kamalan pomon ja milloin yliopiston professorin mielivallasta vuonna miekka ja kirves mutta ikinä, koskaan masentunut ei voi muuttaa ajatuksiaan/ reaktioitaan niiin siihen vaan kyllästyy. Kun terapiaan ei voi mennä, sairauslomaa ei voi hakea, lääkkeisiin ei ole varaa mutta ulkomaanmatkoihin on, ja monologi siitä, kuinka kurjaa ja epäreilua ja väärin kaikki on häntä kohtaan tuntitolkulla, niin ei vaan enää jaksa. Kun vuorokausirytmi on mitä sattuu ja aikuinen ihminen ei osaa syödä säännöllisesti ja terveellisesti, niin mitä pitäisi tehdä? Silittää päätä ja voivotella kuinka kamalaa se masennus on ja toivoa että prinssi Urhea tulee ja taikasauvalla muuttaa kaiken unelmanhelpoksi? Ainakin tämä masentunut tuntuu olevan täysin kykenemätön näkemään ettei se tavallinenkaan elämä ilman masennusta ole ruusuilla tanssimista koko ajan.
[/quote]AAMEN tälle! Hyvin kiteytetty! Tätä minäkin tarkoitin. T.29
Minä estin ystävieni yhteydenpidon ja katkaisin lopulta välit kokonaan. Ei yksinkertaisesti jaksanut tai kyennyt.
Miten te masentuneet haluaisitte että teihin olla yhteydessä? Kysytään vointia vai jutellaan kaikesta muusta kuin omasta olosta?
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:29"]
Miten te masentuneet haluaisitte että teihin olla yhteydessä? Kysytään vointia vai jutellaan kaikesta muusta kuin omasta olosta?
[/quote]
Tähän minäkin halauisin vastauksen kun tuntuu että vaikka miten päin olisi niin mikään ei kelpaa. Taustaa: meillä on 4 lasta ja anoppi on 65v ja täysin lukuunottamatta masennusta. Anoppi asuu 40 km päässä. Konstit ovat loppuneet jo ajat sitten. Anoppi on ollut masentunut appiukon kuoleman jälkeen,hän kuoli 90-luvulla ja masennus paheni kun jäi pois työelämästä. Anoppi on kotona 24/7. Soittaa itkuisia megapitkiä puheluita ja aihe on AINA sama. Hän ja pahaolo ja miksei me käydä useammin. Anoppi ei käy meillä ollenkaan,ollaan monia monia kertoja pyydetty, tarjottu makasamaan mm.junaliput. Joka juhlapyhä ja kesäloma odottaa meitä sinne. Ja kun menemme sinne on koti siivoamaton,paskanen ja anoppi on apaattinen ja höpöttää vain omista asioistaan. Mieheni eli hänen poikansa on tarjoutunut maksamaan siivojan ja keväisin ikkunanpesun. Ei käy. Minä en kelpaa siivoamaan. Viime kesänä vein lapsia lasten kesäteatteriin ja pyysin anoppia mukaan,ei halunnut lähteä. Käy kaupassa ja alkossa,tissuttelee telkkua katsoessa. Kun soittaa meille ei kysy lasten kuulumisia eikä meidänkään kuulumisia. Puheenaiheet on vain siis hän ja elämässä koetut vääryydet. Olen ehdottanut hänen paikkakunnaltaan terapiaa,etsinyt kelan piiriin kuuluvat terapeutit ja taas kerran tarjouduimme auttamaan kustannuksissa. Ei ole suostunut menenään. Olemme myöskin ehdottaneet eläkeläisjärjestöjä,siellä tapaisi muita ihmisiä ja tekevät paljon retkiä yms. mutta anoppi kuulemma inhoaa vanhoja ihmisiä. Ihan selkeästi kun jää sinne kotiin niin se pahentaa masennusta ja meidän pitäisi AINA järjestää elämä siten että me menemme sinne. Anopilla olisi helpompaa tulla meille ja saa vielä edullisesti junalippuja mutta on ilmeisesti jollain lailla mökkitynyt että kynnys lähtemiseen on iso. Joten jos jollakulla masentuneella on vinkkejä tilanteeseen niin mielelläni otan vastaan. Me olemme mieheni kanssa todella kyllästyneitä tilanteeseen koska se on ollut tätä samaa 10 vuotta. Ja mitään halua anopilla ei ole itsellä vaikuttaa tilanteeseen.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:30"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:29"]
Miten te masentuneet haluaisitte että teihin olla yhteydessä? Kysytään vointia vai jutellaan kaikesta muusta kuin omasta olosta?
[/quote] 400 km eikä 40 km
Tähän minäkin halauisin vastauksen kun tuntuu että vaikka miten päin olisi niin mikään ei kelpaa. Taustaa: meillä on 4 lasta ja anoppi on 65v ja täysin lukuunottamatta masennusta. Anoppi asuu 40 km päässä. Konstit ovat loppuneet jo ajat sitten. Anoppi on ollut masentunut appiukon kuoleman jälkeen,hän kuoli 90-luvulla ja masennus paheni kun jäi pois työelämästä. Anoppi on kotona 24/7. Soittaa itkuisia megapitkiä puheluita ja aihe on AINA sama. Hän ja pahaolo ja miksei me käydä useammin. Anoppi ei käy meillä ollenkaan,ollaan monia monia kertoja pyydetty, tarjottu makasamaan mm.junaliput. Joka juhlapyhä ja kesäloma odottaa meitä sinne. Ja kun menemme sinne on koti siivoamaton,paskanen ja anoppi on apaattinen ja höpöttää vain omista asioistaan. Mieheni eli hänen poikansa on tarjoutunut maksamaan siivojan ja keväisin ikkunanpesun. Ei käy. Minä en kelpaa siivoamaan. Viime kesänä vein lapsia lasten kesäteatteriin ja pyysin anoppia mukaan,ei halunnut lähteä. Käy kaupassa ja alkossa,tissuttelee telkkua katsoessa. Kun soittaa meille ei kysy lasten kuulumisia eikä meidänkään kuulumisia. Puheenaiheet on vain siis hän ja elämässä koetut vääryydet. Olen ehdottanut hänen paikkakunnaltaan terapiaa,etsinyt kelan piiriin kuuluvat terapeutit ja taas kerran tarjouduimme auttamaan kustannuksissa. Ei ole suostunut menenään. Olemme myöskin ehdottaneet eläkeläisjärjestöjä,siellä tapaisi muita ihmisiä ja tekevät paljon retkiä yms. mutta anoppi kuulemma inhoaa vanhoja ihmisiä. Ihan selkeästi kun jää sinne kotiin niin se pahentaa masennusta ja meidän pitäisi AINA järjestää elämä siten että me menemme sinne. Anopilla olisi helpompaa tulla meille ja saa vielä edullisesti junalippuja mutta on ilmeisesti jollain lailla mökkitynyt että kynnys lähtemiseen on iso. Joten jos jollakulla masentuneella on vinkkejä tilanteeseen niin mielelläni otan vastaan. Me olemme mieheni kanssa todella kyllästyneitä tilanteeseen koska se on ollut tätä samaa 10 vuotta. Ja mitään halua anopilla ei ole itsellä vaikuttaa tilanteeseen.
[/quote]
Minä lopetin juuri 20 vuotta kestäneen yksipuolisen ystvyyden masentuneen kanssa.Kun meni huonosti( yleensä aina ) soittaja tuli yötä myöten. Ainaista ruikutusta kun kukaan ei välitä, .. ei kutsu kylään , leffaan... Ja jos kutsui niin teki jatkuvastiohareitä. Ei jaksakkaan , ei kykene, ei tahdo yms.
Näiden 20 v aikana ei kertaakaan kysynyt mitä miten minulla omahtaisi menneä.Ei koskaan onnitellut jos olsin saavuttanut jotain ( saanut lapsen, valmistunut )mutta eikyllä koskaan pahitellutkaan jos tiesi että mulla olis suruja ( lapsi sairastui vakavasti, erosin ). Koko 20 v oli vain Hän ja hänen elämänsä.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 16:24"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 16:21"]
Onpa ihana yksinäisenä, kaverien hylkäämänä masentuneena lukea osaa näistä kommenteista. Mutta en tuollaisia kavereita kaipaakaan.
Miettikää kuitenkin, että masentunut jo valmiiksi kokee itsensä huonoksi ja vain taakaksi muille. Itsemurhariski on olemassa, ja täällä vaan syyllistetään lisää. Moni masentunut ajattelee, että maailma olisi parempi paikka jos häntä ei olisi.
On myötätunto täällä huipussaan. Toivottavasti ette itse sairastu koskaan masennukseen ja jää yksin.
[/quote] Asia EI ole nyt aivan noin musta-valkoinen. Se mistä muutama on täällä kirjoittanut on ihan aiheesta eli omasta vastuusta. Jokainen masentunut käy pohjalla ja varmasti moni on tukenut ja auttaa MUTTA jos rypee vuodesta toiseen itsesäälissä,ei halua ottaa apua vastaan,ei hae apua ja kaikki asiat on vaan minä-minä-minä ja vastavuoroisuus on nolla niin kukaan ei tommosta jaksa.Jokaisella meillä on vastuu itsesämme ja olostamme ja siihen miten asioihin suhtautuu.
[/quote]
Totta. Mutta sellainen ihminen on sairas eikä ajattele ihan kuten sinä..
Ymmärrän tuon, ei voi hajottaa itseään. Nuo ovat kyllä olleet tosi pahoja tapauksia. Parhaanne teitte varmasti.
Kiitos muillekin vastanneille. Yritän kerätä voimia pitääkseni paremmin yhteyttä.
Ap