Masentunut. Pidetäänkö sinuun yhteyttä? Tai: miksi et pidä yhteyttä masentuneeseen ystävääsi?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 12:07"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 12:03"]Se syy, miksi masentuneeseen ei pidetä yhteyttä on juurikin se, mitä muutamat täällä ovat kirjoittaneet. Masetuneet ovat todella itsekkäitä, he eivät jaksa eivätkä kykene tekemään yhtään mitään, mutta vaativat muilta ihmisiltä kuun taivaalta. Ei sellaista kukaan selväpäinen jaksa. Eikä masennuksen tarvitse edes olla vaikea.

Joten te, jotka mietitte miksi teihin ei pidetä yhteyttä, katsokaa peiliin, vastaus löytyy nimenomaan sieltä. Ainainen syyllistäminen, valitus ja oman navan kyttääminen. Masentuneen tunteiden vuodattamiseen on ammattiauttajia, ystävät eivät valitettavasti pysty yksin masentunutta auttaa tervehtymään. Vaikka teillä olisi kuinka vaikeaa, ottakaa ystävänne välillä huomioon ja kiittäkää heitä. Osoittakaa, että he ovat rakkaita. Silloin ette jää yksin.

Masennuksesta tervehtyminen täytyy lähteä omasta itsestä, kukaan muu ei voi sitä puolestasi tehdä.

[/quote]

Kukakohan tässä nyt syyllistää.

[/quote]

Minä ainakin syyllistän aiheesta, koska masentuneet ovat itse toiminnallaan aiheuttaneet yksin jäämisen. Masentuneet taas syyllistävät ystäviään ihan turhasta, koska ystävät tuskin ovat aiheuttaneet masennusta vaan päinvastoin yrittävät auttaa. 

Mutta onhan se totta ettei näin jokaisen masentuneen kohdalla ole, mutta surullisen monen kyllä. Ystävän käyttäminen terapeuttina on monelle ystävälle liian raskasta.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 11:20"]

Komppaan nro 14 kirjoittajaa. Tuin masentunutta monia vuosia,kuuntelin pitkiä puheluita,kävin kylässä yms. Mutta jossain vaiheessa en vaan enää jaksanut,sama levy pyörii vuodesta toiseen ja aiheena on minä-minä-minä ja minun kokemat vääryydet ja pahaolo ja masennuksen syvimmät syöverit. Masentunut ei kykene vastavuoroiseen keskusteluun,se on taukoamatonta monologia eikä hänellä riittänyt ymmärrys että minulla on muutakin elämää,en voinut jatkuvasti pyöriä hänen ympärillään. Ystäväni jumitti vuodesta toiseen neljän seinän sisällä kotona,jolloin mitään inputtia ei tullut ulkopuolelta,niin ne omat asiat ja asiat sai ihan valtavat mittasuhteet,ei mitään suhteellisuudentajua asioihin. Hän ei halunnut käydä missään:ei konsertissa,ei elokuvissa,ei teatterissa,ei harrastaa liikuntaa,ei kirjastossa,hän halusi olla vuodesta toiseen vain kotona telkkarin ääressä. Terapeutit oli huonoja,lääkkeet vääriä yms. Tuo kotona jumittaminen mielestäni pahensi masennusta. Hän odotti viihdytysjoukkoja kotiinsa mutta ei itse suostunut mihinkään vastavuoroisuuteen. Hänen aikuiset lapset väsyivät äitiinsä,äiti kun eisuostunut edes vierailemaan lastensa luona,vaan odotti että lapset järjestävät elämänsä niin vuodesta toiseen että he juoksevat mamman luona,ei kukaan jaksa sellaista,varsinkaan kun on 3-vuorotyö ja pienet lapset. Kannustin häntä matkailemaan lastensa luo mutta ei,oli niin paljon kivempi jäädä sinne kotiin vuodesta toiseen ja ruikuttaa. Olen ottanut ystävääni aika paljon etäisyyttä,kun itse sairastuin syöpään niin hän ei reagoinut siihen millään tavoin.

[/quote]

Onko joku käynyt meillä? tämä on kuin suoraan minun ja siskojeni elämästä. Tarinaa olisi kerrottavana viimeisen 15 vuoden ajalta. Äitimme on raskas ja rasittava mutta myös rakas kaveri.

Katsoin MTV3:lla esitetyn dokkarin yksinäisyydestä. Ohjelmassa kerrottiin senioripysäkki toiminnasta. Ohjelmassa esiintynyt mies oli tyytyväinen toimintaan. Onko kenelläkään toiminnasta kokemuksia? Itse ajattelin sitä anopille ehdottaa. Luin jo netistä ja vaikutti lupaavalta.

Kuuluuko masennukseen ettei ihmissuhteissa ole vastavuoroisuutta? Siskoni valittaa yksinäisyyttään mutta ei halua tulla meille. Minun täytyy aina mennä sinne. Lapsuudenkodissa käy joskus. Hän ei käy muutenkaan missään mutta aina jaksaa avautua kuinka yksinäinen on.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:29"]

Miten te masentuneet haluaisitte että teihin olla yhteydessä? Kysytään vointia vai jutellaan kaikesta muusta kuin omasta olosta?

[/quote]

Ihan normaaleja juttuja. Pyydetään vaikka biljardia pelaamaan tai ajelulle. En halua kaverista terapeuttia

Vanha ketju, vastaan silti. Mulla on vain kaksi kaveria joihin oon paljon tekemisissä. Muiden kanssa silloin tällöin. Kaikki ovat muhun yhteydessä eikä käytös ole missään kohtaa muuttunut, koska eivät tiedä että olen ollut vuosikausia masentunut. Välillä mietin, ymmärtäisivätkö paremmin mua ja sanomisiani jos tietäisivät mitä takana on, mutta tulen aina lopputulokseen, että se ei ole sen arvoista. En koe valehtelevani eikä "salaisuuden" pitäminen ole siksi raskasta. Enkä kaipaa muiden sympatioita.

Mä oon masentunut ja työuupunut. En tarvitse voivottelua vaan on kiva jos joku joskus soittaa ja kysyy mitä kuuluu. Itsekin joskus saan aikaiseksi soittaa. Oon oikein yrittäny etten koko ajan vaan marisisi omia juttuja ja kyselen kaverin kuulumiset vaikkei oikeesti jaksais kiinnostaakkaan kauheesti.
. Joo on omasta asenteesta kiinni kuntoutuminen mutta syvimmässä vaiheessa haluaa vaan olla yksin ja rauhassa, kun se on kun suossa tarpois. Ja jos joku tilittää vaan pahaa oloaan pois, tällä ihmisellä ei luultavasti ole montaa ihmistä jolle puhua. Koittakaa ystävät jaksaa meitä. Yksi psykologi sano mulle että kun sitä paskaa heittää laajemmalle, niin vähemmän osuu yksilöön. Eli masentunut, puhu,puhu ja puhu olostasi kaikille jotka vähääkin jaksaa kuunnella niin ne lähimmät ihmiset ei kuormitu liimaa. Tsemppiä kaikille läheisille ja sairastuneille.

47:lle. Hyviä pointteja. Entä kun jollekin: ystävälle tai sukulaiselle jää levy päälle moneksi vuodeksi? Mitä silloin pitäisi tehdä? Tai olla tekemättä? Masentuneen jutut pyörii aina sitä samaa aihetta monta vuotta. Ei halua apua: ei halua mennä terapiaan eikä halua lääkitystä. Ei halua poistua kotoaan mutta odottaa muilta että muut käy hänen luona. Ei ole enää ymmärrystä että muillakin on elämässä rankkoja jaksoja ja ikäviä tapahtumia. Olen omaisena turhautunut tähän tilanteeseen. Masentuneen ajatus pyörii sitä samaa pientä kuvioita. Kitisee yksinäisyyttään mutta ei ole valmis tekemään sille itse mitään.

Ei ihme että oon masentunut. Kun juuri kukaan ei pidä yhteyttä!
Ja kiva sitten facesta nähdä kuinka kivaa jollakin on jolla on monta kaveria ja se bailaa.
Minä istun aina yksin kotona:(

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 20:45"]Ei ihme että oon masentunut. Kun juuri kukaan ei pidä yhteyttä!
Ja kiva sitten facesta nähdä kuinka kivaa jollakin on jolla on monta kaveria ja se bailaa.
Minä istun aina yksin kotona:(

[/quote] ei sieltä kotoa kukaan tuu hakemaan. Vai odotako viihdytysjoukkoja? Harrastatko jotain? Pidätkö itse yhteyttä ihmisiin?

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 20:45"]

Ei ihme että oon masentunut. Kun juuri kukaan ei pidä yhteyttä! Ja kiva sitten facesta nähdä kuinka kivaa jollakin on jolla on monta kaveria ja se bailaa. Minä istun aina yksin kotona:(

[/quote]

Tämä on saatanallisen kurjaa. Kukaan ei ikinä ehdi nähdä ja jatkuvasti tulee kuvia kaikista bileistä

Omasta lähiperheestä masentunut ilmoitti että hän ei terapeutille mene. Nosti kädet ylös -> en jaksa tilannetta. Hän haluaisi että istutaan hiljaa hänen vieressään että hän saa puhua tuntitolkulla itsestään ja pahasta olosta. Juu ei,tohon en lähde. Masentunut ei halua minkäänlaista apua. Seuraneidin haluaa mutta se on niin raskas ja uuvuttava rooli että useampi meistä perheen jäsenistä on kyllästynyt siihen rooliin. Tilanne on jatkunut vuosia,on pakko ottaa reilusti etäisyyttä.

"Eli masentunut, puhu,puhu ja puhu olostasi kaikille jotka vähääkin jaksaa kuunnella niin ne lähimmät ihmiset ei kuormitu liimaa. "

Minä en todellakaan puhu. Läheiseni eivät vaan ymmärrä tai halua hyväksyä sairauttani. He alkavat vähättelemään tai syyttämään minua itseäni sairaudestani. Osa kieltää sairauden ja pitää sitä työnvieroksumisena.

Käyn terapiassa ja harrastan kovasti liikuntaa, ilman liikuntaa romahdan nopeasti. Tästäpä ystäväni saavat ilkkumisen aiheen "tässä se  nyt nähdään että ei sinulla mitään sairautta ole kun pystyt harrastamaan liikuntaa!"

Minuun pitää yhteyttä liiankin hanakasti nämä "ystävät" jotka harrastavat vähättelyäni. Ovat hyvin voimakkaita ja suorapuheisia ihmisiä. Ilmeisesti olen heille hyvä kohde oman paremmuutensa pönkittämiseen; kilttinä otan kaiken vastaan enkä osaa sanoa vastaan.

"Ystäväni" sanoi minulle niin pahasti kuukausi sitten että menin pois tolaltani ja masennukseni syveni. En tiedä pitäisikö katkaista välit. En ymmärrä miksi hän jatkuvasti pitää minuun yhteyttä vaikka vihaa minua ja on minulle kateellinen ja katkera.

Sairastuin trauman seurauksena viime vuona. Muutama kaveri pitää enemmän yhteyttä, puhutaan kaikenlaisista asioista, toki välillä päästän ilmoille vuodatuksen. Myönnän, että sama levy on jäänyt päälle. En vain pääse yli.

Vertaistuki on parasta maan päällä, toki käyn juttelemassa ns. ammattiauttajallakin, muttei masennusta/traumaperäistä stressiä voi ymmärtää, jollei ole itse kokenut samaa.

Ne ystävät, joita pidin läheisimpinä, valittavat kun en pidä yhteyttä, mutteivät koskaan laita itse viestiä. Se häiritsee. Olen pyytänyt kahville ja koittanut joskus tavata, nyt en jaksa enää.

Onneksi on yksi upea ihminen, joka on käynyt pohjalla, ja tietää täsmälleen, mitä tarkoitan puheillani. Tietää senkin, että masennuksen matkalla iso osa ihmisistä kaikkoaa.

Pettymyshän se silti on.

Mä itse muutuin masennuksen seurauksena. Aloin nähdä asiat erillä tavalla ja siit katkesi yhteys todella moneen ihmiseen. Joku joskus ihmetellyt ja itsekkin välillä mietin miksi tietyt ihmiset ahdistaa. Tajusin vaan etten oikeasti ole se ihminen miksi he mua luulevat tai haluavat mun olevan. Tajusin, että mullakin on oikeus olla itseni.

Itse en koskaan kaatanut masennusta muuta kuin terapeuttini niskaan. Muutaman tapaamisen peruin, koska en vaan päässyt ylös. Puhelimeen vastasin aina ja yleensä säännöllisesti pidin yhteyttä muihin (oli kyllä osaksi mun hylkäämisen pelon takia).