Enkeli-Elisa / Minttu Vettenterä - kootut linkit ja faktat

"Jos joku kirjoittaa huonoja kirjoja ja saa siitä tuttavapiiriltään kehuja mutta muilta ei, niin sitten ne eivät mene kaupan rehellisillä keinoilla."

Tässä jälleen esimerkki panettelusta. Kaikki kirjat ovat huonoja. Vain tuttavapiiri kehuu. Kirjat eivät mene kaupan rehellisillä keinoilla. Mihin kirjoittaja pyrkii?

[quote author="Vierailija" time="24.03.2013 klo 09:09"]

"Jos joku kirjoittaa huonoja kirjoja ja saa siitä tuttavapiiriltään kehuja mutta muilta ei, niin sitten ne eivät mene kaupan rehellisillä keinoilla."

Tässä jälleen esimerkki panettelusta. Kaikki kirjat ovat huonoja. Vain tuttavapiiri kehuu. Kirjat eivät mene kaupan rehellisillä keinoilla. Mihin kirjoittaja pyrkii?

[/quote]

Kuka kirjoittaja? Kirjojen vai tuon kommentin?

Jos kyseessä on kirjojen kirjoittaja varmaan hänen pyrkimyksensä on päästä "ihan aikuisten oikeaksi kirjailijaksi" keinolla millä hyvänsä. Ihan sama, onko siihen oikeasti edellytyksiä.

En ole lukenut Enkeli-Elisasta kertovaa kirjaa enkä muitakaan Mintun kirjoja. Joitain hänen tekstejään kylläkin esim eri blogeista.

Reiluuden nimissä on sanottava, etteivät ne ole mielestäni huonoja, päinvastoin. Ne on kirjoitettu elävästi ja tempaavat mukaansa. En tietenkään tutkinut jokaista pilkkua ja pistettä, että ovatko ne oikealla paikallaan ;) 

Tämä taitaa olla "makuasia", josta voi kiistellä loputtomiin. Jokaisella on omat mieltymyksensä.

Hyvää kritiikkiä Hesarin jutusta:

http://juhahuuskonen.fi/2013/03/keltaiset-housut-ja-kadonneet-enkelit/

[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 21:25"]

Hyvää kritiikkiä Hesarin jutusta:

http://juhahuuskonen.fi/2013/03/keltaiset-housut-ja-kadonneet-enkelit/

[/quote]

Olen ihan samaa mieltä, että toimittajat tekivät todella upean jutun ja paljastivat huijauksen.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2013 klo 11:43"]

Miten tällanen skeida on yleensä voinut ikinä upota keneenkään. Sekin että oma tytär on kuollu, kiusaajat vapaalla ja isä ylistää Minttistä?? Tota...

http://i.imgur.com/G7W2C.jpg

[/quote]

Exactly!!! :D :D :D

[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 21:25"]

Hyvää kritiikkiä Hesarin jutusta:

http://juhahuuskonen.fi/2013/03/keltaiset-housut-ja-kadonneet-enkelit/

[/quote]

Parempi kirjoitus samalta hepulta: http://juhahuuskonen.fi/2013/03/keltaiset-housut-osa-2/

En tiedä, mistä tässä "tempauksessa" oli kysymys, eikä sillä oikeastaan ole väliä. Minun pointtini on se, että minä olen OIKEASTI yrittänyt tappaa itseni koulukiusaamisen vuoksi. En onnistunut, enkä tiedä, olenko edes iloinen siitä. Minä olin älykäs, koulussa loistavasti pärjäävä tyttö. Kiusaaminen sai aikaan pahan masennuksen ja niin vakavan sosiaalisten tilanteiden pelon, että olen nykyisin sairaseläkkeellä. Tuskin pystyn koskaan opiskelemaan itselleni ammattia. joten kyllä: kiusaaminen tuhosi minut, ihan sama olenko hengissä vai en.

Ensiksi: En vähättele kiusattujen kokemuksia enkä sitä että he ovat loukkaantuneet siitä että Elisan tarina ei ollutkaan totta vaikka niin annettiin ymmärtää.Ymmärrän sen hyvin ja olen aina kiusattujen puolella koska kiusaaminen koskettaa myös omaa perhettäni.

Toiseksi: Haluan esittää kysymyksiä ja ajatuksia.

Ajoiko Vettenterä vain omaa etuaan vai halusiko tuoda vakavan asian yleiseen keskusteluun vai molempia. Itse koin niin että hän halusi tuoda kiusaamisen vakavuuden yleiseen keskusteluun ja halusi että asiaan tartutaan entistä voimakkaammin. Siinä hän onnistui, mutta ihmisten voimakas reagointi Elisan tarinan totuuden paljastumiseen teki tämän saavutuksen tyhjäksi tai ainakin vei keskustelun pois itse asiasta: kiusaamisen vastustamisesta.

Oma etu oli mielestäni toisella sijalla, mutta se nostettiin niin voimakkaasti ensimmäiselle sijalle joidenkin tahojen toimesta että innostunut lähes kansanliikkeeksi noussut yhteisöllinen liikehdintä hukkui sen alle ja lopahti ja osa tästä liikehdinnästä muuttui missioksi Vettenterää vastaan.

Mitä tällä voitettiin? Mielestäni loukkaantuneet ihmiset ja loukkaantumista tukeva median uutisointi tekivät hallaa kiusaamisen vastaiselle työlle vaikka se ei ollutkaan tarkoitus. Tarkoitus oli osoittaa pettymystä kirjailijaa kohtaan, mutta samalla tuhottiin jotain ainutlaatuista, tuhottiin yhteisö, jolla oli mahdollisuus tehdä jotain joukkovoimalla. Olisiko tämä yhteisö voitu pelastaa ilman Vettenterää? Vai onko Vettenterä avainhenkilö, joka loi yhteisön ja tuhosi sen? Voiko tämän yhteisön vielä kasata ilman Vettenterää vai onko peli menetetty? Oliko yhteisö yhtäkuin Vettenterä ja Elisan tarina vai oliko yhteisö ne ihmiset jotka liittyivät yhteen yhteisen asian vuoksi, ei pelkästään Elisan vuoksi? Miksi nämä ihmiset kääntyivät toisiaan vastaan siksi, että suhtautuivat asiaan eri tavalla?

Vettenterä teki virheitä mutta myös yhteisö teki virheitä. Toisenlainen, positiivinen ja ratkaisukeskeinen suhtautuminen olis voinut pelastaa edes kiusaamisen vastaiseen työhön innostuneen yhteisön vaikka Vettenterä olisikin potkittu pois. On ymmärrettävää, että voimakkaat tunteet saivat vallan ja voittivat järjen, se on hyvin ihmimillistä. Sääli, että mitään hyvää tästä prosessista ei näytä jääneen käteen kenellekään. Ja tästä ovat vastuussa kaikki osalliset. Yksin Vettenterää ei voi syyttää, se olisi liian helppoa ja yksinkertaista.

^ Hyvin kirjoitettu ja pitkästä aikaa virkistävä ja uusia ajatuksia herättelevä näkökulma.

Olen samaa mieltä.

Missä kaikki MV:n kannattajat ovat nyt, kun MV pyysi anteeksi?

Hanna Nikkasen & Anu Silfverbergin artikkelille Enkeli-Elisasta myönnettiin viime viikolla Suuri Journalistipalkinto. Vakuuttavuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta tämä palkinto on täysin ansaittu. Artikkeli vaikuttaa huolella tehdyltä tutkivalta journalismilta, sen pohjalta syntyi valtava määrä julkista keskustelua sekä kirjailja Vettenterään kohdistunut poliisitutkinta. Artikkelin tuloksena myös Enkeli-Elisan ympärille rakennettu nettikampanja katosi olemattomiin.

Journalistisesta näkökulmasta katsottuna en ole varma että onko palkinto ansaittu. Tai toisin ilmaistuna, en ole varma että mikä tänä päivänä on hyvää journalismia.

Enkeli-Elisaa käsittelevän artikkelin vakuuttavuus perustuu kahteen väittämään, joiden paikkansapitävyys todistetaan pitkässä artikkelissa aukottoman tuntuisesti. Tällä vakuuttavuudella on kuitenkin ollut hintansa – artikkelin kirjoittajat ovat joutuneet parissa kohtaa laittamaan mutkat suoriksi kohtalaisen erikoisin keinoin.

En tiedä ovatko Nikkanen & Silfverberg valinneet näkökulmansa ja perustelunsa tietoisesti, jos ovat niin tässä blogipostaus sisältää pari vinkkiä aloitteleville journalisteille. Jos taas valinnat eivät ole olleet tietoisia, niin silloin artikkelin tutkiva journalismi ei ole ehkä niin aukotonta kuin miltä se vaikuttaa.

En tiedä olenko viisas, hullu vai typerä haastaessani Suuren Journalistipalkinnon voittaneen artikkelin tällä tavalla. Esitän joka tapauksessa alla esitän joitakin argumentteja ja ‘todistusaineistoa’, voitte itse niiden perusteella muodostaa mielipiteenne.

Väite 1: Vettenterän nettikampanja ja kirja huijaavat lukijoitaan

Nikkasen jaSilfverbergin artikkelin alkuosa on monimutkainen salapoliisitarina, joka paljastaa Vettenterän huijariksi. Lisäksi vihjataan, että hänen motivaationaan ovat kirjan myyntivoitot (“Minttu Vettenterä on julkaissut Elisan tarinaan perustuvan omakustannekirjan Jonakin päivänä kaduttaa, ja sitä myydään paljon”). Artikkelissa ei tehdä selkeää eroa Vettenterän nettikampanjan, blogikirjoitusten ja kirjan sisällön välillä.

Artikkelin luettuani päätin tilata Vettenterän kirjan. Ensimmäinen yllätys oli, että linkkiä kirjan tilaamiseen oli todella hankala löytää. Artikkelin perusteella olin odottanut törmääväni näyttävään markkinointikampanjaan.

Suurin yllätys kirjan sisällössä oli se, että sen sivuilla tehdään täsmälleen sama ‘paljastus’ kuin Nikkasen & Silfverbergin artikkelissa. Kirjan sivuilla isä ‘Miksu’ kohtaa kirjailija Vettenterän (johon viitataan hänen omalla nimellään) ja he yhdessä sopivat että Mintun tekeillä oleva kirja yhdistetään Miksun tarinaan. Mintun kirjaluonnoksessa entinen koulukiusaaja lähtee etsimään kiusaamiaan uhreja, pyytääkseen heiltä anteeksi. Tästä kohtauksesta eteenpäin kirjan kertojaäänen lähdettä on hankala jäljittää – kertojana on yhä periaatteessa ‘Miksu’, mutta lukijalle on juuri kerrottu että teos pohjautuu Vettenterän fiktiiviseen kirjaluonnokseen.

Nikkasen ja Silfverbergin artikkelissa sama asia esitetään eri tavalla. Vettenterän blogin arkistosta osiosta ‘Sekalaista proosaa’ löydetään harjoitustyö, jonka nimi ja sisältö muistuttavat kovasti Enkeli-Elisasta kertovaa kirjaa. Tämän tärkeältä vaikuttavan todistusaineiston esittelyn jälkeen esitetään arvuutteleva kysymys ‘Onko Elisa saanut alkunsa pöytälaatikosta?’.

Mielestäni tässä kohtaa Nikkanen & Silfverberg johtavat lukijoitaan pahasti harhaan, mutta on tietenkin helppo ymmärtää miksi he tekevät näin. Jos Vettenterän kirjan paljastus mainittaisiin niin silloin artikkelin pituuden voisi puolittaa, koska sen jännittävä salapoliisi-narratiivi ei enää toimisi samalla tavalla.

Muutama sana Vettenterän kirjan sisällöstä -

Kirjan tarinankerronta hapuilee ja poukkoilee, sen sisään on kirjoitettu paljon Vettenterän omaan kirjailijan rooliin liittyvää sisäistä taistelua ja tähän liittyviä konflikteja lähiympäristön kanssa. Kirjan päähahmo ei ole Elisa, eikä edes isä Miksu. Uskottavimman tuntuisia hahmoja ovat monet aikuiset joita kirjassa kohdataan, kuten ‘Paniikkihäiriö-Henna’ ja ‘Raivoaja-Sini’. Monet heistä kuuluvat ongelmaperheisiin jo toisessa polvessa, ja kolmas polvi on jo kasvamassa. Kirjassa menevät sekaisin koulupihalla tapahtuva kiusaaminen ja aikuisten tulehtuneet välit. “Vitun huora! Kuolisit pois ja olis kaikil parempi!!!” on Elisan saama tekstiviesti. “Saatanan kusipääidiootti. Sun pitäs olla kuollut.” on Miksun saama tekstiviesti.

Väite 2: Vettenterän kirjoitukset ovat hengenvaarallisia

Nikkasen ja Silfverbergin artikkelin loppuosa on todella poikkeuksellinen. Vettenterän huijauksen paljastamisen lisäksi he uskaltavat rohkeasti ottaa kantaa hankalaan eettiseen kysymykseen: millä tavalla itsemurhista saa kirjoittaa? Tekstin vakuuttavuus perustuu itsemurhia tutkineen lääkäri Lars Johanssonin kommentteihin. Artikkelissa varoitetaan romantisoimasta itsemurhia ja kuvaamasta niiden yksityiskohtia tarkasti, sillä tämä saattaa ajaa muita nuoria itsemurhiin: “Ihminen on, etenkin nuorena, valtavan altis suggestiolle. Masentuneella on tarkka korva tarinoille toisista, samalla tavalla masentuneista ihmisistä. Alitajunta etsii niistä ratkaisukeinoja omiin ongelmiin. Siksi uutiset itsemurhista tuottavat lisää itsemurhia.”.

Lars Johanssonin väite ei ole mitenkään uusi ajatus. Tämä ilmiö tunnetaan myös nimellä Werther-efekti, perustuen Goethen vuonna 1774 ilmestyneeseen kirjaan Nuoren Wertherin kärsimykset. Kirja kuvaa yksityiskohtaisesti romanttisen rakkauden epäonnistumisen ja askeleet jotka johtivat nuoren Wertherin itsemurhaan. Kirja oli aikoinaan valtavan suosittu ja aiheutti muoti-ilmiön (nuoret miehet pukeutuivat siniseen hännystakkiin ja keltaisiin housuihin, kuten Werther) sekä tiettävästi myös nuorten miesten itsemurhaepidemian.

Nuoren Wertherin tarinaan verrattuna Vettenterän kirja ei tihku itsemurhan romantisointia. Parempi kohde kritiikille olisi Kuukausiliitteen artikkeli Pekka-Eric Auvisen elämän viimeinen syksy. Samankaltaisuus tämän artikkelin ja Goethen kirjan välillä on itse asiassa hämmästyttävä. Molemmissa on pääosassa nuori kaunis blondi ja kaksi hänestä kilpailevaa nuorta miestä, joista toinen ajautuu epätoivoon. Kuukausiliitteen artikkelissa Auvisella on kaksi erilaista ääntä – oikeat lainaukset Auvisen yksityisviesteistä sekä toimittajan hänen päähänsä kuvittelemat ajatukset. Ehkä lukijat ovat niin tarkkaavaisia että pystyvät erottamaan nämä kaksi asiaa, ehkä eivät. Artikkeli herätti niin paljon kiinnostusta että se käännettiin myös englanniksi.

Artikkeliin liittyneissä kommenteissa monet kertoivat samaistuneensa Auviseen ja ymmärtävänsä häntä nyt paremmin. Todella vaarallista, ainakin Nikkasen & Silfverbergin artikkelin kriteerein. Keskustelualue poistettiin piakkoin Enkeli-Elisasta kertovan artikkelin ilmestymisen jälkeen. En tiedä liittyvätkö nämä kaksi asiaa toisiinsa.

Ovat Vettenterän kirjoitukset ja Kuukausiliitteen artikkeli Auvisesta vaarallisia? Ovatko ne aiheuttaneet itsemurhia tai muita tragedioita? Ehkä ovat, ehkä eivät. Joka tapauksessa Nikkasen & Silfverbergin tarjoama resepti vaarojen tunnistamiseen tuntuu aivan liian yksinkertaiselta.

Artikkelissa listatut ohjeet ovat varmaan hyviä *uutisjournalismiin* liittyviä *perusohjeita*. Tästä huolimatta on mielestäni kohtuutonta väittää, että journalisteille laadittuja ohjeita voi soveltaa kaikenlaisiin kirjoituksiin. Ymmärrän että lääkäri Johansson sanoo että “viime kädessä internet-kampanjoihin pätevät samat säännöt kuin muihinkin tiedotusvälineisiin”, mutta on outoa että tämän allekirjoittavat myös ammattimaiset kirjoittajat Nikkanen & Silfverberg, jotka hyvin tietävät että kirjoittamisessa lopputulos on nyansseista kiinni. Samat faktat voi esittää lukemattomilla eri tavoilla, puhumattakaan fiktion kirjoittamisesta, tai faktan ja fiktion sekoittamisesta. Vaarallista itsemurhien romantisointia voi tehdä tai olla tekemättä lukemattomilla eri tavoilla.

Artikkelin rakenteen kannalta on tietenkin ymmärrettävää miksi Nikkanen & Silfverberg esittävät asian tällä tavalla. Lääkärin kommentti on se ratkaiseva aasinsilta, jolla journalisteille laaditut ohjeet sidotaan Vettenterän nettikampanjan & kirjan kritiikkiin.

Vielä Werther-efektistä:

Goethen kirjan perusteella 1800-luvun ajan yleisesti uskottiin, että itsemurhaan ajautuvat hauraat, romanttiset nuoret jotka ovat herkkiä ulkopuolelta tuleville vaikutteille. Tämä käsitys muuttui vasta 1900-luvun alkupuolella, perustuen Émile Durkheimin vuonna 1897 ilmestyneeseen klassikkoteokseen Suicide. Kirjassa itsemurhat esitellään moniuloitteisena sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä, ei pelkästään tietynlaisiin herkkiin yksilöihin kohdistuvana uhkana.

- – - – -

Ja vielä lopuksi -

Mielestäni Nikkanen & Silfverberg toimivat oikein paljastaessaan nettikampanjaan liittyvän huijauksen, mutta toimivat väärin tehdessään Vettenterästä suuren Pahiksen, sellaisen Pahiksen joka on meille tuttu Disneyn leffoista. Tämä on tietenkin jännittävää, viihdyttävää sekä erityisen hyvää materiaalia median ja sosiaalisen median riepoteltavaksi. Mutta ‘totuuden’ kanssa joudutaan tekemään kompromisseja. Ja kuten alussa totesin, en ole varma että onko tämä Hyvää Journalismia.

Vettenterän demonisoinnin sijaan artikkelissa oltaisiin voitu todeta, että Vettenterä huijasi väärin. On ihan ok huijata, liikkua fiktion ja todellisuuden rajamailla. Mutta tämän voi tehdä tavalla, joka jättää riittävästi tilaa lukijoiden tulkinnalle, siten että he joutuvat itse tekemään valinnan että mihin uskovat.

Vastaavasti Vettenterä olisi voinut toimia toisella tavalla. Poistamalla verkosta suuren osan materiaalista josta häntä oltiin kritisoitu, hän teki omasta asemastaan yhä hankalamman. Nikkasen & Silfverbergin artikkelista muodostui virallinen totuus, koska muita versioita tarinasta ei ollut enää tarjolla.

Goethen aikalainen kirjailija Cristoph Friedrich Nicolai oli sitä mieltä, että Wertherin surullinen tarina on liian vaarallinen. Hän päätti itse kirjoittaa tarinasta vaihtoehtoisen, onnellisen version, jossa itsemurha estetään ja Werther saa Charlottansa. Tähän vastineena Goethe kirjoitti runon ‘Nicolai Wertherin haudalla’, jossa satunnainen ohikulkija nimeltä Nicolai pyöräyttää pökäleen Wertherin haudalle.

- – -

Suurin Enkeli-Elisa kohuun liittyvä menetys on ehkä se, että Vettenterän aloittama kampanja suljettiin. Tällä tavoin katosi keskustelufoorumi, joka oli muodostunut monille ihmisille tärkeäksi.

Elämme Suomessa jossa meillä on yhteisenä painolastina monet koulusurmat ja perhesurmat, näihin liittyvät myytit sekä todellisuus. Näistä asioita on tärkeätä puhua, ehkä juuri sellaisella tavalla kuin Vettenterä yritti tehdä – blogikirjoituksien ja nettikampanjoiden kautta, tunteikkaasti, henkilökohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti mukaan heittäytyen. Jotain Vettenterä teki oikein, koska hän sai myös suuren määrän positiivista palautetta.

On suuri menetys, jos ihmiset ryhtyvät liian varovaiseksi kirjoituksissaan. Ahdistuksella mässäilevää skandaalijournalismia on lööppimedia pullollaan, sen lisäksi (ja osaltaan juuri tästä johtuen) muunkinlaisia ääniä kaivattaisiin.

- – - -

Joitakin Enkeli-Elisan artikkeliin liittyviä kommentteja Suuren Journalistipalkinnon tiimoilta:

Kuu­kau­si­liit­teen esi­mies Lauri Malkavaara. “En­ke­li-Eli­sas­sa oli ky­se oi­keas­ta ja vää­räs­tä, sii­tä mi­kä on tot­ta ja val­het­ta. Jut­tu kä­sit­te­li sa­laa val­ta­via asioi­ta.”

“Toivottavasti juttu on tehnyt mediasta ja meistä [toimittajista] varovaisimpia”, Silfverberg toivoi. ”Jos joku juttu vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se luultavasti on.”

“Journalismissa on järkeä vain niin kauan, kun siinä pyritään totuuteen”, sanoi puolestaan Nikkanen.

http://juhahuuskonen.fi/2013/03/keltaiset-housut-ja-kadonneet-enkelit/

Joo, mutta tämä on parempi, niin kuin jo sanoin:

Tänä aamuna julkaisin Enkeli-Elisasta kertovaa artikkelia käsittelevän blogipostauksen ja päivän aikana vaihdoin kommentteja molempien artikkelin kirjoittajien kanssa. Opin ainakin kaksi asiaa -

Ensinnäkin, seuraavalla kerralla kun aion kirjoittaa kriittisen blogipostauksen, otan ensiksi suoraan yhteyttä kritiikin kohteeseen. Olisin ihan hyvin voinut ensiksi jutella Hannan kanssa joka on vanha tuttu, olisin tämän perusteella kirjoittanut varmasti erilaisen tekstin, vähemmän provosoivaan sävyyn.

Toinen asia jonka opin oli se, että oma tekstini ja Nikkasen & Silfverbergin artikkeli käsittelevät oikeastaan ihan eri asioita, tai tarkemmin sanottuna niiden kohde on hyvin erilainen. Itse aloin tonkimaan Vettenterän tekstejä netistä ja sosiaalisesta mediasta pari päivää Kuukausiliitteen artikkelin ilmestymisen jälkeen. Paljon materiaalia oli poistettu näkyviltä, mutta löysin tätä poistettua materiaalia ihmisten säästämien ruutukaappausten kautta. Tämän perusteella kuvittelin, että minulla oli kohtalaisen selkeä kuva siitä, mitä Enkeli-Elisaan liittyvä keskustelu oli ollut ennen Kuukausiliitteen paljastusta. Omien etsintöjeni perusteella Enkeli-Elisan ympärille rakentunut kommunikaatio oli positiivista ja vasta Kuukausiliitteen artikkeli näytti muuttavan tilanteen. Tässä käsityksessä olin kuitenkin väärässä, perustuen siihen mitä kuulin tänään Nikkaselta & Silfverbergiltä. Todellisuudessa erilaisia soraääniä kuului yhteisöstä jo aikaisemmin, liittyen kirjan markkinointiin jne.

Sosiaaliseen mediaan ja nettiin on mahdotonta luottaa ainoana tietolähteenä, joten kiinnostavaa onkin että mistä ihmiset lähtevät ‘totuutta’ etsimään. Silfverberg mainitsi että Ylen arkistoista löytyy haastatteluja, joissa Vettenterä kertoo Elisasta oikeana henkilönä. Minusta itsestäni kertoo jotain se, että mieleeni ei edes tullut etsiä televisiossa esitettyä materiaalia. Itselleni oli luonnollisempaa hankkia käsiini kirja, koska se on perinteisesti ollut ainoa luotettava tapa muodostaa oma mielipide kirjailijasta.

Olennaista on varmaan se, että missä vaiheessa kohua (ennen, aikana vai jälkeen) saapuu paikalle ja alkaa tutkimaan asiaa, tämä vaikuttaa paljon siihen millaisen totuuden löytää. Mikko Salasuo julkaisi eilen blogikirjoituksen Mielipidepallon kansalaisventtiili joka on mielestäni relevantti tähän liittyen.

Hanna Nikkanen esitti minulle lopuksi kysymyksen: “Yhteisön hajoaminen oli traumaattista monille jäsenille. Oliko tuo trauma mielestäsi meidän aiheuttamamme, kun paljastimme huijauksen? Jos ei, niin kuka sen aiheutti? Olisiko ollut parasta jättää paljastus tekemättä? Olisiko kirjaa pitänyt jakaa Suomen kouluihin?”

Vastaisin tähän siten, että mielestäni Nikkanen & Silfverberg tekivät oikein paljastaessaan huijauksen. Ja että yhteisön hajoaminen ei ole heidän aiheuttamansa, tämän asian olisi voinut pelastaa varmaan ainoastaan Vettenterä ja varmaan hänellekin se olisi ollut paljastuksen jälkeen mahdotonta.

Olen enemmän huolissani siitä, mitkä ovat artikkelin vaikutukset muihin kirjailijoihin kuin Vettenterään. Olen itse lukenut viime vuosina paljon kirjoja, yrittäen ymmärtää ‘pahuuden arkipäiväisyyttä’ ja maailmaa nuorten näkökulmasta. Parhaat tähän ymmärrystä tarjoavat kirjat ovat olleet faktan ja fiktion sekoitusta. Ja nämä kirjat ovat vaarallisia, jos niitä mittaa Enkeli-Elisaa käsitelleen artikkelin kriteerein (copy-cat itsemurhien välttäminen).

Yksi itselleni tärkeä kirjailija on Helvi Hämäläinen, jonka kirjoista esim Tuhopolttaja, Sarvelaiset (jossa ahdistunut kirjanpitäjä surmaa kuuluisan säveltäjän) ja Raakileet ovat mielestäni tänä päivänä hyvin ajankohtaisia. Hämäläinen joutui usein vaikeuksiin sen takia, että hän lainasi tapahtumat ja henkilöt kirjoihinsa oikeasta elämästä. Raakileet on näistä ehkä eniten silmiä avaava, tämä kirja ei edes valmistunut koska WSOY hylkäsi käsikirjoituksen, nuorien poikien natsileikit ja joukkomurhien suunnittelut olivat liikaa. Hämäläinen itse ilmaisee mielipiteensä tästä selvästi – lapsien hurjalta ja pelottavalta kuulostavat leikit ovat paljon terveempi tapa käsitellä asioita kuin aikuisten vaikeneminen.

Eli vastatakseni vielä viimeiseenkin kysymykseen – en osaa sanoa että olisiko Vettenterän kirjan jakamisesta kaikkiin kouluihin ollut selkeää hyötyä tai selkeää haittaa. Mutta voin sanoa toivovani että koululaisilla olisi mahdollisuus lukea faktaa ja fiktiota sekoittavia kirjoja jotka käsittelevät kouluväkivaltaa, itsemurhia ja muita hankalia aiheita.

http://juhahuuskonen.fi/2013/03/keltaiset-housut-osa-2/

Miltäköhän niistä ihmisistä tuntuu MV:n anteeksipyynnön jälkeen, jotka ylläpitivät EE:n ja MV:n facebook sivuja?

Onko tämä nainen siis muita kuin omakustanteita julkaissut kirjailija?? Apua. Tekstinäyte tuolla facebook-sivulla - raakatekstiä tosin mutta kumminkin - on aivan kaameaa. Yläasteikäisen aine tai huonolaatuista pulppia. Huh.

"Äiti tuijotti tytärtään ja kurkusta pääsi enää tunnistamatonta korinaa. Hän ei edes huomannut pitävänsä sitä. Jennan huone oli pieni, mutta askelilla tytön luo olisi voinut kulkea poikki minkä tahansa mantereen. Pieneksi hetkeksi äiti upposi maailmaan, jossa ensimmäisen kirkaisun lähdettä ei ollut. Oli vain Jenna, joka yllättäen näytti kymmenen vuotta nuoremmalta ja samalla jotenkin ikiaikaiselta. Tyttö oli kuten silloin. Äiti muisti vaaleat palmikot ennen kuin musta väriaine yritti pyyhkiä viattomuuden pois. Suuret vihreät silmät, jotka näkivät satumaan ennen kuin musta kynä piirsi silmille rajat, joiden yli ei nähnyt. Äiti tarttui tytärtään ranteista. Haavat risteilivät olkapäistä kyynärpäihin ja kyynärpäistä ranteisiin. Punaiset uurteet olivat kuin hienostuneita kaarteita, joista muodostui kalligrafista taidetta. Sanoja. Meni hetki ennen kuin äiti huomasi ensimmäisen. Ne olivat sanoja."

(Kirjoittaja Minttu Vettenterä -facebook-sivu) 

Uskon tässä, että suurempi ongelma on se, että internetiin foorumina ei vieläkään suhtauduta vakavasti. Koska Vettenterä maksullisessa kirjassaan ei väittänyt mitään paikkansapitämätöntä, hän ei ole tehnyt lain edessä mitään väärää. Näinhän se onkin, kirja on aika totuudenmukainen omalla tavallaan. Ja tokihan hän puhuu oikeasta asiasta.

Mutta se, että hän guerillamarkkinoi kirjansa ja itsensä netissä tekeytymällä toiseksi, vielä alhaisella tavalla, on näille loukkaantuneille ihmisille se suurempi juttu. Koska varsinkin moni kiusattu elää elämäänsä netissä: ystävät ovat nettituttuja, forumilla vaihdetaan ajatuksia. Heille netti on todellista elämää. Kun joku tulee raiskaamaan heille todellisen maailman valheilla, se on kuin kiusatuksi joutumista uudelleen. Vauvalla voi olla trolli, mutta Vettenterä selkeästi uskotteli kertovansa totuutta. Se kai se ihmisiä riepoo.

Jatkoa Huuskosen blogiteksteihin:

Vielä liittyen Keltaiset housut ja kadonneet enkelit blogipostaukseen -

Goethen esikoisteoksen Nuoren Wertherin kärsimykset (1774) alkusanat:

“Olen huolella kerännyt kokoon kaiken, mitä olen saanut selville Werther-poloisen tarinasta, ja saatan sen nyt teidän eteenne uskoen vakaasti, että olette siitä minulle kiitollisia. Te ette voi muuta kuin ihailla ja rakastaa hänen ylevyyttään ja luonteenlaatuaan, eikä hänen kohtalonsa ole jättävä teidän silmiänne kuiviksi.

Ja sinä, kelpo sielu, joka tunnet samaa poltetta kuin hän, ammenna lohtua hänen kärsimyksistään ja ota tämä kirjanen ystäväksesi, ellet kohtalon oikusta tai omasta syystäsi ole löytänyt ketään läheisempää.”

Tämän jälkeen tarina etenee Wertherin ‘autenttisten’ henkilökohtaisten kirjeiden kautta, joita kirjailija kommentoi alaviitteissä. Kirjan loppupuolella on vielä ‘julkaisijan sana’ lukijalle:

“JULKAISIJAN SANA LUKIJALLE

Kuinka hartaasti toivonkaan, että ystävämme viimeisiltä, erikoislaatuisilta päiviltä olisi säilynyt niin paljon omakätisiä todistuskappaleita, ettei minun tarvitsisi keskeyttää kertomuksellani hänen jälkeensä jääneiden kirjeiden julkaisemista.

Olen parhaani kykyni mukaan yrittänyt hankkia asiaan selvitystä haastattelemalla niitä henkilöitä, joiden olen otaksunut olleen lähemmin perillä hänen elämänvaiheestaan. Tarina on yksinkertainen, ja kaikki lausumat ovat muutamia pikku yksityiskohtia lukuun ottamatta yhteneväisiä; vain asianosaisten mielentilasta esiintyy erilaisia mielipiteitä ja toisistaan poikkeavia arvostelmia.

Tehtävänämmehän onkin enää vain kertoa tunnontarkasti, mitä olemme suuren vaivannäön jälkeen saaneet tietoomme, ja sovittaa vainajan jälkeensä jättämät kirjeet oikeisiin paikkoihinsa väheksymättä pienintäkään käsiimme osunutta lappusta, varsinkin kun on jo tarpeeksi vaikeaa selvittää jonkin yksittäisen teon perimmäisiä, todellisia vaikuttimia, jos asianomainen henkilö ei kuulu aivan tavanomaisimpiin.”

Mutta Wertheriä ei siis ollut olemassa, vaan kirjan tapahtumat perustuvat Goethen omiin kokemuksiin – ihastukseen 19-vuotiaaseen Charlotte Buffiin, joka olikin toisen miehen morsian, ja erään Goethen ystävän itsemurhaan (joka liittyi vastaavaan kilpakosinta-tilanteeseen).

Vastaavaa lukijan huijausta käytetään myös Don Quixotessa (1605) ja tietenkin lukemattomissa muissa kirjoissa. Kirjailija väittää löytäneensä päiväkirjan / kirjeitä / tekstejä jotka hän tuo lukijoiden tietoon, vaikka todellisuudessa kirjailija kertoo omasta elämästään ja läheisistä ihmisistään. Ja on tyypillistä että kirjailija paljastuu – tai tarkemmin sanottuna tämä on niin tyypillinen formaatti, että lukijat olettavat että mitään oikeaksi väitettyä henkilöä ei ole oikeasti olemassa.

Nykytilanteeseen verrattuna, millaista blogia Goethe olisi pitänyt? Missä menisi tuomittavan huijauksen ja fiktiolle sallittavan lukijoiden huijauksen raja?

[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 01:49"]

Uskon tässä, että suurempi ongelma on se, että internetiin foorumina ei vieläkään suhtauduta vakavasti. Koska Vettenterä maksullisessa kirjassaan ei väittänyt mitään paikkansapitämätöntä, hän ei ole tehnyt lain edessä mitään väärää. Näinhän se onkin, kirja on aika totuudenmukainen omalla tavallaan. Ja tokihan hän puhuu oikeasta asiasta.

Mutta se, että hän guerillamarkkinoi kirjansa ja itsensä netissä tekeytymällä toiseksi, vielä alhaisella tavalla, on näille loukkaantuneille ihmisille se suurempi juttu. Koska varsinkin moni kiusattu elää elämäänsä netissä: ystävät ovat nettituttuja, forumilla vaihdetaan ajatuksia. Heille netti on todellista elämää. Kun joku tulee raiskaamaan heille todellisen maailman valheilla, se on kuin kiusatuksi joutumista uudelleen. Vauvalla voi olla trolli, mutta Vettenterä selkeästi uskotteli kertovansa totuutta. Se kai se ihmisiä riepoo.

[/quote]

Juuri näin. Tässähän on todella hienosti kiteytetty se perusajatus, mistä koko jutussa on kysymys, Ei kyse ollut siitä, oliko kirja totta vai valhetta, vaan siitä kaikesta muusta joka oli silkkaa skeidaa ja joka oli se, mikä ihmisiä satutti.

Noihin hänen kirjoitelma tekeleihinsä en ota mitään kantaa, ei tarvitse, niiden kieliasu puhuu puolestaan. Mutta jostain kumman syystä ne kuvastavat kirjoittajansa hyvin synkkää maailmankuvaa.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2013 klo 16:47"]

"Yhdistyksen suurin toimintatarkoitus oli Mintun kirjan levittäminen kouluihin."

Kysymys: Onko tämä kirjattu yhdistyksen sääntöihin???

[/quote]

Ei sentään, mutta toimintasuunnitelman pääasiallinen sisältö se oli. Loppu sisältö siitä oli liibalaabaa siitä, miten kerätään tietoa.

"Ei sentään, mutta toimintasuunnitelman pääasiallinen sisältö se oli. Loppu sisältö siitä oli liibalaabaa siitä, miten kerätään tietoa."

Onko tämä faktaa vai fiktiota?! Vaikuttaa vähän epämääräiseltä!