Lue keskustelun säännöt.
Pettymys..
22.06.2012 |
Haluaisin kuulla, miten muut tulevat äidit ovat käsitelleet pettymyksensä lapsen sukupuoleen. Olen viikolla 29 raskaana, ja odotan poikaa. Halusin, toivoin, rukoilin tyttöä. Minulla ennestään kohta 6 vuotias tyttö jota rakastan yli kaiken. En koskaan ole nähnyt itseäni pojan äitinä.. Kun sain kuulla 4D ultrassa, että odotan poikaa joka on vielä aivan isänsä näköinen, aloin itkemään..
Joka kerta kun näen bussissa tyttövauvan vaunuissa, alan itkemään. Näen unia, että synnytän tyttövauvan ja kun herään ja tajuan todellisuuden.. itken ja tekisi mieli vaan vaipua iki uneen jossa kaikki olisi onnellisia.
Olen kertonut asiasta kaikille läheisilleni, osa kritisoi minua tunteistani, osa taas ymmärtää ja sanoo vaan, että kun saat sen pojan syliin, niin se rakkaus tulee sitten?? Entäpä jos ei tulekkaan? Kukaan ei ole vielä antanut minulle 100% varmuutta siitä, että näin kuitenkaan kävisi.
Näen sieluni silmin, kun näen pojan ekaa kertaa, niin en halua sitä edes syliini.
Inhoan tätä raskautta, inhoan mahaani, inhoan itseäni koko ajan ja mikään ei kiinnosta.. Kaupasta katselen vain mekkoja ja tyttöjen värisiä tarvikkeita... kun mietin että pitäisi pojalle jotain hankkia, mielenkiinto loppuu siihen kuin seinään. Ajattelen vain, että kulkekoot vaikka alasti, ja että hankkikoot isäsä sille kaikki mikäli kiinnostaa..
En itse rankaise itseäni näistä tunteista tai ajatuksista, ja toivon ettei muutkaan.. Mietin vain, että mitäs sitten, jos lapsi ei koskaan tunnu omalta??
_ Keiju _
Kommentit (23)
olosi helpottaa, ei tarvitse miettiä tuntemuksiasi enää
Miettinyt sitäkin vaihtoehtoa ja ottanut jopa yhteyttä pelastakaa lapset Ry:lle, mutta kun tämä isä kuitenkin lapsen haluaa.. Ja tietääkseni molemmilta pitää siihen suostumus olla. Ei tosin olla naimisissa. Hänellä ei ole asuntoa eikä varaa sellaiseen, nytkin on aina PA kaksi viikkoa ennen tilipäivää, niin hieman epäilen että olisi varaa yksin elättää poikaa kun ennestään on jo 13 vuotias...
Mutta kiitos vinkistä.. Apua siitä ei tosin ollut :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et ansaitse olla äiti...älä tee enempää lapsia pliis...
et ansaitse olla äiti...älä tee enempää lapsia pliis...
Ansaitsen olla äiti siinä missä muutkin äidit. Ja tosiaan, tämä on varmaan ikäni vuoksi viimeinen lapsi jonka teen, ja se ei ainakaan auta asiaa yhtään. Tieto siitä, että toista tyttöä en tule koskaan saamaan, saa sydämeni rikki :(
Tällän hetkellä kyllä olen hyvä äiti tyttärelleni, oikeastaan hänelle maailman paras kuten hän aina sanookin :) Mutta en usko, että pojalle voisin koskaan olla samanlainen...
_keiju_
vauvassa nämä läpinäkyvimmätkin provot saavat aina tuulta alleen?
Ei tuollaisia sukupuolirasisteja voi olla paikassa, jossa haukutaan persuja rasisteiksi.
vauvassa nämä läpinäkyvimmätkin provot saavat aina tuulta alleen?
Ei tuollaisia sukupuolirasisteja voi olla paikassa, jossa haukutaan persuja rasisteiksi.
Että tämä viesti ei vain valitettavasti ole mikään provosointi viesti... Ihan täyttä totta.
_keiju_
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä et ole ansainnut kumpaakaan lastasi, et olemassaolevaa etkä varsinkaan sitä jota nyt kannat.
Säälin vauvaasi ja säälin esikoistasi, et voi olla hyvä äiti kummallekaan, niin keskeneräinen ja houkka olet.
No, kyllä se elämä opettaa sinullekin, varo vain ettei liian kovalla kädellä ja sitten kuolet syyllisyyteesi.
gender disappointment forum
Saat sieltä vertaistukea tai jos et halua kirjoitella pääset ainakin lukemaan muiden samassa tilanteessa olevien kirjoituksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä et ole ansainnut kumpaakaan lastasi, et olemassaolevaa etkä varsinkaan sitä jota nyt kannat.
Säälin vauvaasi ja säälin esikoistasi, et voi olla hyvä äiti kummallekaan, niin keskeneräinen ja houkka olet.
No, kyllä se elämä opettaa sinullekin, varo vain ettei liian kovalla kädellä ja sitten kuolet syyllisyyteesi.
Sinulla jonkilainen jumalallinen oikeus sanoa kenellä on oikeus mihinkin? Luulenpa että ei ole.
Tyttäreni ei kuulu tähän mitenkään, joten jospa jätettäisiin hänet pois tästä keskustelusta kuitenkin. Hänelle olen paras äiti mitä voi olla maailmassa. Ja pää asia on se, että minä ja tyttäreni se tiedetään. Muilla ei väliä.. Näin se vaan on..
Elämä opettaa, sanotaan... Kerroppa, miten se elämä opettaa tässä tilanteessa. Ja mielellään, jos vaan mitenkään mahdollista, niin kaipaisin apuja ja neuvoja alkuperäiseen kysymykseeni, joka on nyt yllättäen jäänyt moralisoinnin ja sanallisen kivityksen jalkoihin.
_keiju_
niin kävikö silloin mielessä että mitä jos se onkin poika koska sen mahdollisuus on yhtäsuuri kuin tytönkin. Ja jos et ole valmis ottamaan molempia vastaan niin sitten se on huonompi juttu. Mutta nämä kannattaa miettiä ENNEN raskautta. Poikavauvan syyhän tämä ei ole. MUISTA SE!
Minusta sinä tarvit ammattiauttajan apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin kävikö silloin mielessä että mitä jos se onkin poika koska sen mahdollisuus on yhtäsuuri kuin tytönkin. Ja jos et ole valmis ottamaan molempia vastaan niin sitten se on huonompi juttu. Mutta nämä kannattaa miettiä ENNEN raskautta. Poikavauvan syyhän tämä ei ole. MUISTA SE!
Minusta sinä tarvit ammattiauttajan apua.
Vaiheessa kun päätettiin yrittää lasta, en tosiaan miettinyt sukupuolta ollenkaan. Toki tiedän, että se on 50 50 mahdollisuus saada jompikumpi. En oikeasti osannut odottaa tämmöisiä tunteita ja ajatuksia. Mikäli nämä olisivat olleet jo ennen raskautta, niin olisin kyllä miettinyt, että uskallanko edes toista lasta tehdä...
Raskauden alussa ajattelin, eikun olin oikeastaan sata varma siitä että odotan tyttöä. Oli samanlainen kuin aikaisempi raskaus alussa. Moni muukin "veikkasi" tyttöä... Olin oikeasti niin varma tytöstä, ettei poika käynyt pienessä mielessäkään.. Kunnes asia varmistui...
Suolaa haavoihin heittää vielä ihmiset, jotka sanoo että minulla on ihan tyttö maha, ja että tytönkö teet mahasta päätellen.. Itkuhan siinä taas tulee :(
Ei tämä ole pojan syytä... oikeasti tämä on isän syytä, koska mies sen sukupuolen määrittää.. Ja oikeasti pelkään, että syllistäminen alkaa kalvaa mielessä ja alan vihaamaan miestäni tämän takia..
Ammattiauttajalla olen jo käynyt, mutta faktahan on se, että tässä vaiheessa ei voi asialle enää mitään.. Pitää vain miettiä mitä sitten tämän jälkeen. Miten jaksan ym ym..
_keiju_
Itse petyin myös kun sain kuulla odottavani poikaa. Menetin hetkeksi mielenkiinnon koko raskauteen, eikä hankintojen tekeminen pojalle houkutellut. Tämä tunne jatkui synnytykseen asti ja muistan vielä synnytyksessä ajatelleeni, että mitä jos se olisikin tyttö.
Kuitenkin kun pienen pojanpalleron syliin sai, tapahtui jotain mitä en olisi koskaan usonut. Rakastuin tulenpalavasti. Pieni, viaton vastasyntynyt oli sylissäni niin herkän ja suloisen näköisenä. Muistan hormonihuuruissa itkeneeni, miten saatoinkaan toivoa mitään muuta. Nyt poika on kaksivuotias ja voin sanoa, että mitään pettymystä ei ole jäljellä. Minulla on ihana ja reipas tytär, joka on loistava isosisko suloiselle pojallemme.
Vielä oma kokemukseni on, että tyttö on melkoinen isin tyttö. Poika sen sijaan rakastaa minua, äitiään aivan ehdoitta ja äiti on ihan ykkönen. Pojassa myös kiehtoo sellainen tietynlainen helppous ja suoruus ja on oikeasti ollut ihana päästä näkemään pienen pojan maailmaa.
Luota minuun ap, sinä tulet vielä rakastamaan poikaasi. Hän on sinun, ei kenenkään muun. Älä mieti stereotypioita. Lapset ovat omia persooniaan sukupuolesta riippumatta. On myös ihana seurata isosiskon hellyyttä pientä veljeä kohtaan.
Lapset ovat meillä vain lainassa. Ota siitä kaikki irti äläkä toivo lasta omien toiveittesi täyttäjäksi. Ja tämä henkilöltä, joka ei uskonut että voisi koskaan kiintyä poikaansa. Yhtä ihania ja rakkaita nuo lapseni ovat, maailman parhaita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä sukupuolta yksin mies määrää. Nimittäin nainen valikoi sen siittiöt, jonka sisäänsä haluaa päästää. Sinä valitsit pojan, siihen on syynsä. Kenties se, että tämä tuleva pikkupoika opettaisi sinulle jotakin arvokasta.
Ajattele niitä kaikkia onnettomia lapsia, joita kohdellaan kaltoin. Voitko sinä todella tehdä lapsellesi niin?
että kuka on määränny sukupuolen. Sitten jos kaupanhyllyltä vois käydä valitsemassa että poika niin sitten voi alkaa syytteleen.
Mutta nyt totut ajatukseen ja ihanan poijan saatte. =)
11
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja edelleen olen sitä mieltä, että et ole kumpaakaan lastasi ansainnut, et voi olla noiden juttujesi pohjalta hyvä äiti (hyvä äiti on hyvä äiti lapsen sukupuolesta tms riippumatta) etkä todellakaan ole henkisesti kypsä lisääntymään.
Ok, pieni pettymys johonkin sellaiseen asiaan kuin lapsen sukupuoli on ehkä normaaliakin joskus, mutta sinun juttusi ovat niin patologisia että olisi todellakin ollut suotavaa terapoida itsensä niistä yli ennen uutta raskautta.
Tuleva lapsesi ja hänen hyvinvointinsa on valitettavasti jo tuhoon tuomittu, hänestä kasvaa surullinen, heikko itsetuntoinen ja reppana pieni poika ja nuori mies joka tulee hakemaan naisten hyväksyntää määrättömästi ja terapoimaan itseään syystä ettei äiti halunnut häntä eikä rakastanut häntä.
Äläkä kuvittelekaan etteikö poikasi sitä huomaisi, älyäisi ja aistisi, lapset eivät ole tyhmiä! Samalla tuhoat hänen ja sisarensa keskinäisen suhteen ja saatat tehdä hänestä väkivaltaisen muita naisia kohtaan, sillä tavoin hän sitten purkaisi niitä angstejaan mitä syntynyt omasta äiti-poika-suhteesta.
Ja elämä opettaa sinulle vaikkapa siten että menetät sen kohdussa olevan lapsesi, juttujesi perusteella tuskin edes surisit asiaa. Tai menetät esikoisesi. Tai jotakin muuta kamalaa, mutta kamalia asioita sinä juttujesi perusteella tarvitsekin jotta oppisit arvostamaan sitä mitä sinulla on.
Häpeä, sinä aikuinen? ihminen, ja vanhempi!!
Sinä et ole ansainnut kumpaakaan lastasi, et olemassaolevaa etkä varsinkaan sitä jota nyt kannat.
Säälin vauvaasi ja säälin esikoistasi, et voi olla hyvä äiti kummallekaan, niin keskeneräinen ja houkka olet.
No, kyllä se elämä opettaa sinullekin, varo vain ettei liian kovalla kädellä ja sitten kuolet syyllisyyteesi.
Sinulla jonkilainen jumalallinen oikeus sanoa kenellä on oikeus mihinkin? Luulenpa että ei ole.Tyttäreni ei kuulu tähän mitenkään, joten jospa jätettäisiin hänet pois tästä keskustelusta kuitenkin. Hänelle olen paras äiti mitä voi olla maailmassa. Ja pää asia on se, että minä ja tyttäreni se tiedetään. Muilla ei väliä.. Näin se vaan on..
Elämä opettaa, sanotaan... Kerroppa, miten se elämä opettaa tässä tilanteessa. Ja mielellään, jos vaan mitenkään mahdollista, niin kaipaisin apuja ja neuvoja alkuperäiseen kysymykseeni, joka on nyt yllättäen jäänyt moralisoinnin ja sanallisen kivityksen jalkoihin.
_keiju_
Ei tuollaisella henkisellä ajatusmaailmalla ja tasolla voi olla hyvä äiti kenellekään.
Ja tottakai tyttäresi pitää sinua hyvänä äitinä kun ei reppana muusta tiedä. Oikeasti hän kärsii tuollaisesta "äidin kuvatuksesta".
Sinun tunteesi ja ajatuksesi eivät vahingoita ketään.
Sinun ei edes tarvitse yrittää kuvitella, millaisia tunteita sinulla voisi poikaa kohtaan olla. Yhtä hyvin olisit voinut lapsettomana kuvitella, millaista vauvaperheen arki on...
Onneksi Luonto on voimakas ja järjestää tunteesi ajallaan vastasyntynyttä kohtaan niinkuin pitääkin.
Keskity nyt vain itseesi ja antamaan esikoiselle riittävästi huomiota.
Ja edelleen olen sitä mieltä, että et ole kumpaakaan lastasi ansainnut, et voi olla noiden juttujesi pohjalta hyvä äiti (hyvä äiti on hyvä äiti lapsen sukupuolesta tms riippumatta) etkä todellakaan ole henkisesti kypsä lisääntymään.
Ok, pieni pettymys johonkin sellaiseen asiaan kuin lapsen sukupuoli on ehkä normaaliakin joskus, mutta sinun juttusi ovat niin patologisia että olisi todellakin ollut suotavaa terapoida itsensä niistä yli ennen uutta raskautta.
Tuleva lapsesi ja hänen hyvinvointinsa on valitettavasti jo tuhoon tuomittu, hänestä kasvaa surullinen, heikko itsetuntoinen ja reppana pieni poika ja nuori mies joka tulee hakemaan naisten hyväksyntää määrättömästi ja terapoimaan itseään syystä ettei äiti halunnut häntä eikä rakastanut häntä.
Äläkä kuvittelekaan etteikö poikasi sitä huomaisi, älyäisi ja aistisi, lapset eivät ole tyhmiä! Samalla tuhoat hänen ja sisarensa keskinäisen suhteen ja saatat tehdä hänestä väkivaltaisen muita naisia kohtaan, sillä tavoin hän sitten purkaisi niitä angstejaan mitä syntynyt omasta äiti-poika-suhteesta.Ja elämä opettaa sinulle vaikkapa siten että menetät sen kohdussa olevan lapsesi, juttujesi perusteella tuskin edes surisit asiaa. Tai menetät esikoisesi. Tai jotakin muuta kamalaa, mutta kamalia asioita sinä juttujesi perusteella tarvitsekin jotta oppisit arvostamaan sitä mitä sinulla on.
Häpeä, sinä aikuinen? ihminen, ja vanhempi!!Sinä et ole ansainnut kumpaakaan lastasi, et olemassaolevaa etkä varsinkaan sitä jota nyt kannat.
Säälin vauvaasi ja säälin esikoistasi, et voi olla hyvä äiti kummallekaan, niin keskeneräinen ja houkka olet.
No, kyllä se elämä opettaa sinullekin, varo vain ettei liian kovalla kädellä ja sitten kuolet syyllisyyteesi.
Sinulla jonkilainen jumalallinen oikeus sanoa kenellä on oikeus mihinkin? Luulenpa että ei ole.Tyttäreni ei kuulu tähän mitenkään, joten jospa jätettäisiin hänet pois tästä keskustelusta kuitenkin. Hänelle olen paras äiti mitä voi olla maailmassa. Ja pää asia on se, että minä ja tyttäreni se tiedetään. Muilla ei väliä.. Näin se vaan on..
Elämä opettaa, sanotaan... Kerroppa, miten se elämä opettaa tässä tilanteessa. Ja mielellään, jos vaan mitenkään mahdollista, niin kaipaisin apuja ja neuvoja alkuperäiseen kysymykseeni, joka on nyt yllättäen jäänyt moralisoinnin ja sanallisen kivityksen jalkoihin.
_keiju_
Suosittelen sinulle syvää itsetutkiskelua. Olet oikeasti sairas, mikäli toivot lapseni kuolemaa, joko olemassa olevan tai syntyvän.
Valitettavaa viestistäsi tekee sen tietämättömyys asioista. Olet olevinaan viisas... Et ole.
Viisas osaa suhtautua asioihin niiden tarvittavalla vakavuudella. Mikäli olet synnitön itse, voit heittää tuon kiven.. Mutta luulenpa että et ole.
_keiju_
Jokaisella lapsella on oikeus tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin hän on.
Lapsiinsa kyllä rakastuu kun he syntyvät, ellei sitten ole vähän tunnehäiriöinen.
olosi helpottaa, ei tarvitse miettiä tuntemuksiasi enää