Muita, jotka ei vain kertakaikkiaan löydä miestä rinnalleen?

On rima laskenut melkoisesti näiden vuosien varrella. Tietyt kriteerit silti on ja pysyy, mutta ei ne mitään mahdottomia ole.



2, olen kans seurannut yhtäkin ystävääni, joka ei ole erityisen kaunis (anteeksi, rumasti sanottu), on järkyttävän ylipainoinen ja melkoinen jyrä, mutta silti hänellä on ollut aina jokin suhde menossa, eikä ne mitään pikasuhteita ole ollu. Ja mies aina vaihtunu lennosta.



Olen alkanut valmistautumaan yksinäiseen loppuelämään, vaikka ikää alle 30. Surullista.



ap

kiinni omasta vaatimustasosta suhteessa siihen mitä on tarjolla.

että lapsi on esteenä. Moni ei ole valmis lähtemään sellaiseen.



T. mies

Tuntuu että miehet tuijottavat nykyään ekaks niitä, ja pienet ei kelpaa.

Jossain muualla, kuin lapsessa on syy, jos ei katseenkestävä alle 30v nainen saa miestä jäämään. Itse olen kolmekymppinen mies enkä lasta ujostelisi, kaksi omastakin takaa, joten jokin muu mättää.

Oletko itse uskaltanut päästää miehiä tarpeeksi lähelle, oletko ollut esim. lapsen suhteen liian suojelevainen? Paljon on vaihtoehtoja, jolloin mies vain saattaa kyllästyä odottamaan, milloin mahtaisi olla hänen vuoronsa. Enkä tarkoita, että kukaan odottaisi pääsevänsä lapsen edelle, mutta että saisi edes jonkinlaista huomiota ja arvostusta osakseen. Ihan uteliaisuuttani kysyn missäpäin ap. vaikuttaa, sillä näissäkin asioissa on tuttavapiirin perusteella aluekohtaisiakin eroja.

Tuntuu että miehet tuijottavat nykyään ekaks niitä, ja pienet ei kelpaa.

Pienet rinnat on paremmat ainakin minun makuun.

T.Yksi mies

Ei ole tarkoitus kääntää veistä haavassa ja kehuskella, että mullapa on asiat näin ja näin, mutta kerron vaan omia huomioitani.



Erosin lasteni isästä kaksi ja puoli vuotta sitten. Olin sinkkuna pari kuukautta, kun tapasin miehen, jonka kanssa seurusteltiin reilut puoli vuotta. Juttu kuitenkin loppui ja tämän jälkeen olin kolme kuukautta sinkkuna, kunnes tapasin nykyisen avopuolisoni.



Huomaan kaveripiirissäni, että tämä lyhyt sinkkuiluni on herättänyt kateutta niiden keskuudessa, jotka ovat etsineet kumppania pidempään.

Mulla on kaksi rasavilliä poikaa ja kun erosin lasten isästä ajattelin, ettei tätä pakettia huoli kukaan, mutta väärässä olin.



Olen joskus miettinyt miksei sinkkukaverini vain tunnu löytävän uutta miestä, vaikka kuinka haluaisivat. Tässä omia ajatuksiani..



Hlö A, 31v, 1 lapsi 3v. Naisen ensimmäinen kysymys tapaamalleen miehelle on, onko miehellä lapsia. Siis ihan ensimmäinen kysymys. Nainen kertoo myös heti, että hän tykkää olla kodin hengetär ja tehdä lisää lapsia. Tämä selvästi ahdistaa kaikki miehet tiehensä siksi, ettei nainen ole nainen, vaan elää lapsensa kautta ja on pelkästään äiti. Miehet haluavat tutustua naiseen, ei äitihahmoon.



Hlö B, 32v, ei lapsia. Naama aina nurin päin. Ihana ihminen, mutta yleisilme varautunut ja negatiivinen. Nätti mimmi, mutta jollain tapaa pelottava. Baarissa aina liian humalassa tai tyttöporukan keskellä eli ei lähestyttävä. Ei hymyile koskaan, mutta kannattaisi kyllä.



Hlö C, 29v, ei lapsia. Kivan näköinen, mutta epävarma itsestään. Mustasukkainen ja saman tien kun tapaa miehen, alkaa pommittaa viesteillä puhelimitse ja facebookissa.



Hlö D, 34v, 9-vuotias poika. MIes, joka on katkeroitunut, negativiinen ja mielestään sarkastinen, mutta loppujen lopuksi aika rasittava. Hänessä ei tunnu olevan lainkaan tarttumapintaa: ei ilmaise tunteitaan mitenkään eikä kukaan osaa sanoa, onko hän kiinnostunut vai ei. Kukaan ei jaksa arvailla toisen tuntemuksia, joten jutut tyrehtyvät ihan alkuunsa.



Musta on sanottu, että olen helposti lähestyttävän näköinen. Positiivinen ja hymyilevä. Olen ihan kivan näköinen, mutta en usko, että se on pelkkä itsetunto. Yritän ajatella aina positiivisesti ja luoda myönteistä ilmapiiriä ympärilleni. En tiedä tosiaan mistä johtuu, mutta miehet tuntuvat kiinnostuvan minusta helposti. Viime viikolla sain treffikutsun ruokakaupassa, vaikka lapsetkin olivat mukana.



Kuulostaa ehkä huuhaalta kun kerron tämän, mutta luin Secrets kirjan ja se on oikeasti toiminut ;)

Vaikutti kivalta ketjulta, jos vain pysyy asiassa.

Tietysti jokaisella on oikeus terveeseen suhteeseen ikäväkin jälkeen. Ei voi vetää siitä johtopäätöstä että jokainen tuleva suhde olisi ikävä! Rohkeasti jossian välissä vaan koettamaan uusiksi jonkun kanssa kun siltä tuntuu. Siitä mitä on ollut, ei voi päätellä mitä on tuleva.

Ap:n ikäiset miehet ovat harvoin toisella kierroksella. Nelikymppisenä lapset eivät ole parisuhdemarkkinoilla samanlainen taakka, koska lähes kaikilla parisuhteeseen kelvollisilla miehillä niitä siinä vaiheessa on (velat poislukien, mutta ne ei sovi lapselliselle muutenkaan). Myöskin kelvollisia miehiä palautuu markkinoille runsain määrin.

Ihana tarina! Siitä huomaa ettei voi justiinsa miettiä ettei "kelpaisi" jos on lapsia. Ihastuin hetki takaisin mieheen, jolla on erosta kaksi lasta..muttei se kiinnostustani häirinnyt. Eri asia ettei mies nyt ihastunut takaisin..mutta mitä sitten! Tuli ainakin tutustuttua uuteen ja kiinnostavaan ihmiseen.

Lienetkö jollain tapaa ahdasmielinen? Ihminen jolla on lapsia voi olla mukava ja aivan yhtä ihana kun eroamaton tai sellainen jolla ei ole lapsia :D! Hahaha!

En minäkään löydä ketään. Erosin viimeisimmästä parisuhteesta vuonna 2005 keväällä, ja siitä saakka olen ollut yksin. Ensimmäiset vuodet jaksoin vielä uskoa, että jossain on joku muakin varten, mutta kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa usko laantumaan. Ollaan sitten yksin koko loppu elämä, mutta ois tosi kiva tietää miksi muhun ei kukaan ihastu tai rakastu.

Olen mieluummin yksin kuin jonkun kanssa ei-rakkaudesta.

Kertakaikkiaan tutulta kuulostaa monien tarinat. Mullakin erosta aikaa jo kohta kuusi vuotta ja tässä sitä ollaan, edelleen sinkkuna. Yksi hiukan pidempiaikainen suhde on sen jälkeen ollut ja muutama lyhyempiaikainen. Mutta parina viime vuotena ei mitään toimintaa. Juuri eilen mietin että näinköhän jään loppuiäksi sinkuksi. Mun ongelma on se, etten tapaa ketään arjessa sillä baareissa en enää käy ja suomi24-treffit tuli tutuksi eron jälkeisinä vuosina. Ei jaksa enää niitäkään. Toinen asia on se että taidan olla jo liian itsenäinen enkä osaa enää ajatella ketään jakamassa arkea. Mä vain pärjään ja pärjään ja uskottelen itselleni etten tarvitse mitään enkä ketään kun mulla on lapset. Tosiasiassa kaipaan ihastumisen tunnetta, kaipaan seksiä, kaipaan kivaa ihmistä jonka kanssa jakaa kokemuksia. Meitä samanlaisessa tilanteessa olevia naisia taitaa vaan yksinkertaisesti olla pk-seudulla niin paljon ja miehiä liian vähän.

Ei tämä mistään sellaisesta kiinni ole että on lapsi..emtiseni oli isäpuoli naiselle jolla oli lapsi. On miitä kypsiä ihmisiä, jotka voivat jakaa arjen.

Minunkaan ei ole ollut helppoa kohdata "sitä oikeaa", sillä kiinnostun harvoin ja harvoin nappaa jotka tulevat minulle ulkomuodon takia juttelemaan..Ehkä juju on siinä että pistää itsensä alttiiksi mahdollisimman erilaisissa tilanteissa tutustumiselle. Ja "unohtaa" asian hetkeksi, jotenkin se kumma kyllä näkyy jos etsii kovasti.

Parhaan tuloksen olen itse saavuttanut kun ei etsi! Tietty joku raja on vedettävä. Fiksu, kypsä ja kunnollinen. Kannattaa unohtaa aikuiset miehet..reilusti jopa yli kolmekymmppiset jotka ovat pikkupoikia. Naisetkaan eivät ole pikkutyttöjä (eivätkä saa olla) kolemnkympin jälkeen niin miksi sellaista vastakappaletta pitäisi kestää ja hyysätä? Ihmisten omat äidit on sitä varten.

Reipas asenne ja silmät auki! Sinkut ja lapsettomat miettivät aivan samoja kysymyksiä. Tapasin yhden pidemmän suhteen netissä, ja en todellakaan ollut valmistautunut siihen vaikka suhdetta toivoinkin :). Sama asenne edelleen että silmät auki ja ketä tahansa ei kannata ottaa, vaan ihminen joka aidosti nappaa ja vetää puoleensa. Aikuinen, jonka kanssa on hyvä olla.

Onnea <3!