Argh... Lapseton sisko!
Tulipahan taas mitta täyteen. Meillä toukokuussa _aina_ helvetinmoinen kiire, koska koulussa on vaikka mitä ylimääräistä, kaikki harrastukset loppuu jne.
Nyt sitten tämän normaalirumban päälle astmalapsi sai megakohtaukset, esikoinen oli ensin viikon flunssassa ja toisen korvatulehduksessa ja minä olin leikkauksessa sairaalassa ja sitten kotona toipilaana niin, että ruumiillinen työ kielletty.
Kaiken päälle vielä 9 kaverisynttärit ja esikoisen omat synttärit.
Kahlattiin sitten miehen kanssa päivä kerrallaan savottaa läpi. Siivooja käy kahden viikon välein, enkä nyt sitten siivonnut siinä välissä.
Lapseton siskoni lomaili ja tunki tuomaan lapselle synttärilahjaa. Kauhisteli ja pällisteli, miten epäsiistiä meillä on. Ja vielä siivoojan käytyäkin selitti, että "onpa nyt erinäköistä kuin ennen siivojaa". Daa... Jos en kerran saa siivota ja mies hoitaa kaiken yksin niin on se nyt aika loogista, että sotkuista saattaa olla.
Me ollaan vielä tehty paljon pihatöitä tänä keväänä - mutta siitä ei tietty voinut mitään sanoa.
Kävimme yhdessä ostoksilla ja sisko mäkätti joka välissä, miten minä "hosun" lapsille vaatteita. Joo, kummallakaan ei ole ensi syksyksi minkäänlaisia välikausivaatteita, nyt oli monessa paikassa tarjouksessa ja todellakin sitten pusersin ne välikausivaatteet sitten molemmille. Ei - kuulemma pitäisi ostaa harkitummin ja "ehtiihän sitä syksylläkin" jne. Ja tietenkin sitten loputon mäkätys myös siitä, kuinka käytin nyt sitten alennuskorttiaan - hän sai ko. kaupasta 10 prosentin alennuksen ja tämä oli toinen kerta 7 vuoden aikana, kun nyt sitten sitä hyödynsin.
Itse olin opiskeluaikoina Stockalla töitä ja sisko itse osti kaikki vaatteensa alehintaan kahdeksan vuotta!
Ja nytkin tarjosin sitten hänelle lounaan kiitokseksi, mistä hän ei tietenkään edes kiittänyt.
EN JAKSA, kun hän tietää _aina_ kaiken paremmin ja mäkättää ihan kaikesta!
Moneksi päiväksi jäi taas ikävä maku suuhun. Sitten hän itkee, kun ei hänen kanssaan olla.
Kommentit (40)
että "säästelen lapsissa". Lue=yritän hyödyntää tarjouksia ja alennusmyyntejä.
Hän ei myöskään hyväksy sitä, että ostan vain tarpeeseen eli en niin, että molemmille lapsille joka kerta tasan yhtä paljon vaan sen mukaan, mitä tarvitsevat.
En voi sietää sitä tuomitsevaa ja kaikkitietävää asennetta, jolla hän kaikkea arvioi ja kaikesta mussuttaa! Sama asenne on kaikkeen, ja kuitenkin hän on itse ihan vaan kaupan kassa, jolla ei ole miestä, perhettä, ei ystäviä, eikä oikein mitään muutakaan.
Nytkin sitten jauhoi ainakin neljä tuntia siitä, kuinka "robotteja" hänen työkaverinsa ovat ja kuinka paaaaaljon paremmin hän kaiken hoitaa. Ihmettelen, että hän ei ole uraa luonut, kun on noin kamalan pätevä!
Minä olen akateemisesti koulutettu, ja joka kerta sisko jaksaa selittää mitä kaikkia alaani liittyviä virheitä hän on taas havainnut siellä ja täällä...
ap
sitten kun valittaa seuraavan kerran, ettei hänen kanssa olla?
Suuttuuhan hän, mutta sitten koko pysyy poissa mäkättämästä tai mahdollisesti kasvaa vähän.
Hän ei tajua tuon taivaallista lapsiperheen elämästä.
ap
Hän ei tajua tuon taivaallista lapsiperheen elämästä. ap
Vaikka hänellä olisi lapsia (kuten minulla) niin ajattelisin pitkälti samalla tavalla kuin siskosi. Se, että hän kehtaa sanoa ne ääneen johtuu siitä, että on siskosi. Varmasti moni lapsellisista kavereistasikin ajattelee samoin, mutta eivät vaan viitsi sanoa ääneen.
lapsettomuus on olennaista, koska vierstä ei näe mitään. Me kaikki olemme olleet lapsia, mutta eimeillä ole pienintäkään tajua siitä työmäärästä, mitä perheen pyörittäminen on jos kunnolla tekee, jos itse ei tee lapsia.
Itse olen pyörinyt lapsettomana lapsiperheiden keskellä ja todellakin muistan arvostelevan asenteen ja mtiään en ymmärtänyt. ehkä jos se sisko jäisi sinne joskus vaikka viikoksi, niin ehkä valkenee totuus? tosin, esim. MLL hoitajat pitävt itseään erinomaisena kun hoitavat vainlapset, eivät ymmärrä työmäärää mitä on hoitaa lapset, ruoat, kaupat, siivoukset, ylläpitojutut (albumiin kuvat, isommat siivoukset) lasten neuvolat ja muut ajat jne.
lapsettomuus on olennaista, koska vierstä ei näe mitään. Me kaikki olemme olleet lapsia, mutta eimeillä ole pienintäkään tajua siitä työmäärästä, mitä perheen pyörittäminen on jos kunnolla tekee, jos itse ei tee lapsia. Itse olen pyörinyt lapsettomana lapsiperheiden keskellä ja todellakin muistan arvostelevan asenteen ja mtiään en ymmärtänyt. ehkä jos se sisko jäisi sinne joskus vaikka viikoksi, niin ehkä valkenee totuus? tosin, esim. MLL hoitajat pitävt itseään erinomaisena kun hoitavat vainlapset, eivät ymmärrä työmäärää mitä on hoitaa lapset, ruoat, kaupat, siivoukset, ylläpitojutut (albumiin kuvat, isommat siivoukset) lasten neuvolat ja muut ajat jne.
lasten kanssa? Olette ihan outoja. Mitä työtä ne niin kovasti teettää? Varsinkin kun vaippaikä on ohi.
Aika lailla kuulostat samantyyppiseltä kuin hän - suin päin ryntäät tuomitsemaan pelkän nettikirjoituksen perusteella...
Kukaan lapsellisista kavereista ei ihmettele sitä, että lastenvaatteita ostetaan tarjouksista, ei sitä että niitä ostaa vain tarpeeseen tai paljonkin kerralla. Ja _kaikki_ sanovat, että he eivät ehdi siivota kunnolla toukokuussa koulun ja harrastusten takia...
Ja kaikki lapselliset riensivät auttamaan meitä, kun jouduin sinne leikkaukseen! Kuskasivat lapsia, ottivat kyläilemään ja yökylään jne. Jopa naapurin viimeisillään raskaana oleva vielä lapseton tarjoutui kastelemaan kukkia pihalla!
Siskoni ei tarjonnut apuaan lainkaan. Mussutti vain siitä, että kehtasin hyödyntää sitä hänen alennustaann...
ap
Joo ei ihme kun lapsiperheet ovat niiiin kiireisiä, kun tällaisia ensisijaisen tärkeitä töitä täytyy tehdä..
lapsettomuus on olennaista, koska vierstä ei näe mitään. Me kaikki olemme olleet lapsia, mutta eimeillä ole pienintäkään tajua siitä työmäärästä, mitä perheen pyörittäminen on jos kunnolla tekee, jos itse ei tee lapsia. Itse olen pyörinyt lapsettomana lapsiperheiden keskellä ja todellakin muistan arvostelevan asenteen ja mtiään en ymmärtänyt. ehkä jos se sisko jäisi sinne joskus vaikka viikoksi, niin ehkä valkenee totuus? tosin, esim. MLL hoitajat pitävt itseään erinomaisena kun hoitavat vainlapset, eivät ymmärrä työmäärää mitä on hoitaa lapset, ruoat, kaupat, siivoukset, ylläpitojutut (albumiin kuvat, isommat siivoukset) lasten neuvolat ja muut ajat jne.
Aika lailla kuulostat samantyyppiseltä kuin hän - suin päin ryntäät tuomitsemaan pelkän nettikirjoituksen perusteella... Kukaan lapsellisista kavereista ei ihmettele sitä, että lastenvaatteita ostetaan tarjouksista, ei sitä että niitä ostaa vain tarpeeseen tai paljonkin kerralla. Ja _kaikki_ sanovat, että he eivät ehdi siivota kunnolla toukokuussa koulun ja harrastusten takia... Ja kaikki lapselliset riensivät auttamaan meitä, kun jouduin sinne leikkaukseen! Kuskasivat lapsia, ottivat kyläilemään ja yökylään jne. Jopa naapurin viimeisillään raskaana oleva vielä lapseton tarjoutui kastelemaan kukkia pihalla! Siskoni ei tarjonnut apuaan lainkaan. Mussutti vain siitä, että kehtasin hyödyntää sitä hänen alennustaann... ap
hoitaa lapset, ruoat, kaupat, siivoukset, ylläpitojutut (albumiin kuvat, isommat siivoukset) lasten neuvolat ja muut ajat jne.
Miksi kasaatte hiiliä päällenne. Lasten "hoito" on normaalia arkea eikä siihen kulu aikaa sen enempää kuin omaankaan iltasuihkuun, ruuan tekisin myös itselle (samalla lapsille), kaupassakin pitää käydä vaikkei olisi lapsia, samoin siivota. Isommat siivoukset tehdään pari kertaa vuodessa ja ne kuvat albumiin saa varmaan odottaa sitten vaikka kesälomaa =)
t. ap
Lopeta se itseltäsi liikaa vaatiminen, miksi sinua yleensä voi rassata siskosi kommentit, jos kerran sinusta lapseton ei mistään mitään tiedä, niin jätä sitten omaan arvoonsa. Jokin tässä nyt ei täsmää.
Ja jos et tajua, niin et tajua, joten mitä jos menisit miettimään jonnekin muualle, miksi et tajua yhtikäs mitään...
Aivan ihmeellisiä vastauksia olet saanut. Ja kyllä, siskon lapsettomuus liittyy tähän asiaan hyvinkin.
Ja jos et tajua, niin et tajua, joten mitä jos menisit miettimään jonnekin muualle, miksi et tajua yhtikäs mitään...
ja ongelmaasi. Eihän sinua pitäisi niin kovasti harmittaa siskosi kommentit, kun kerran tiedät ettei hän lapsettomana voi mitään lapsiperheen arjesta ymmärtää. Miksi siis harmittaa? En tosiaan tajua.
hänellä on yhtä monta lasta ja samanlainen elämäntilanne kuin sinulla. Eiköhän pane siskosi miettimään...
Höh. Ikävää.
Tosin muistan itse kun olin nuorena lapsettomana yhdessä perheessä jossa useampi lapsi, mietn äidin mieletön shoppailu, nopeasti ja paljon, tuntui tuhlailulta.
Oikeasti, lapsettomana ei ymmrärä työn määrää, että aikaa ei ole ja sen haluaa käyttää muuten kuin kaupoissa. Ja että siinä tilanteessa kun vaatetta ei ole esim. päiväkkotiin, tilanne ei naurata.
Jos lapsettomalla on vain aikaa, nin perheellisellä sitä ei ole.