Espoon neuvolassa pitää ruveta kertomaan ihan kaikki elämästään
Länsi-Väylä -lehdessä kerrotaan, miten Espoon neuvoloissa otetaankin jo 4-vuotiaat tarkempaan syyniin 5-vuotiaiden sijaan, ja hyvä niin.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/111112-neuvolan-tarkka-seula-tutkii-…
Mutta pisti miettimään, mitä ajetaan takaa sillä, että omista raha-asioistakin pitäisi ruveta avautumaan neuvolan terkkarille.
" –?Laajoissa tarkastuksissa vanhempia pyydetään miettimään, mistä he haluaisivat keskustella, Wallin kertoo.
–?Jos perheessä on vaikkapa toimeentuloon liittyviä huolia, niistäkin voi jutella neuvolassa."
Mitähän neuvolan th voi asialle tehdä, jos perhe on taloudellisesti tiukoilla? Ja jos tätäkin asiaa pitää neuvolassa pohtia, niin kuinka paljon tulee väärinkäsityksiä, missä taloudellisessa asemassa perheet ovat. Jos vähänkään vihjaisee esim. yksityislääkärin kalleutta, niin saako heti köyhiksen maineen ja ohjeet sossun luukulle, vaikka olisi keskituloinen keskivertoperhe?
Oma terkkarini on suunnattoman utelias ja kyselee yksityisasioita, jotka eivät hänelle todellakaan kuulu. Haluaako mies seksiä kanssani, kun olen jo raskauden puolivälissä, mitä minä harrastan, ovatko vitamiinit minusta kalliita, kun monet sanovat niiden olevan, listaa voi jatkaa.
Kommentit (218)
että asuntokauppaaja tietää, että aiotte harrastaa villiä ja estotonta seksiä uudessa kodissanne.
Mutta nämä tarkemmat kyselyt ja kyselykaavakkeet ovat tulossa vähitellen koko Suomeen. Jotkut valtakunnan viisaat päättäjät ovat ne keksineet. Ajatuksena on poimia ongelmaperheitä yhä varhaisemmassa vaiheessa. Itse neuvolatyötä tekevänä toivoisin kyllä enemmän resursseja niiden jo löytyneiden ongelmaperheiden auttamiseen. Eli kyseessä ei ole tätien oma juttu vaan uusi hieno neuvola
tulee halvemmaksi ennaltaehkäistä ongelmat kuin tehdä korjaavaa työtä. Mieluummin minä ainakin auttaisin perhettä ennen kun tulee ongelmia, enkä vasta sitten kun lapsia ruvetaan huostaanottamaan.
Ja kyllä neuvolassa tehdään muutakin lapselle, ei pelkästään mitata ja punnita.. Meillä ainakin kaikille leikki-ikäisille tehdään Lenet yms.
Ihan ensin vitutti ja sitten tulin tosi surulliseksi. Olen kolmekymmpinen neuvolan terkkari, sain juuri muutama kuukausi sitten ensimmäisen vakituisen työpaikan äitiysneuvolasta. Aikaisemmalta koulutukseltani olen kätilö.
Pidän työstäni ja koen sen tärkeäksi, en turhaksi. Työn pääpaino on ennaltaehkäisyssä ja poikkeavien tilojen seulonnassa(,joka onnistuukin merkittävän hyvin koska neuvolatoiminta tavoittaa lähes 100% kohderyhmästä).
Työvälineinä muiden joukossa käytetään mm. haastatteluja ja näiden tukena erilaisia lomakkeita (varhainen vuorovaikutus, parisuhdeväkivalta, audit, mieliala..). Lomakkeita ei täytetä sinun kiusaksesi tai terkkarin uteliaisuutta tyydyttämään. Ainoa tarkoitus on perheen hyvinvoinnin tukeminen.
Olen itse saanut lapseni nuorena ja silloin olisin kaivannut ja tarvinnut huomattavasti enemmän tukea kuin mitä sain. Nyt työssäni pyrin kuuntelemaan herkällä korvalla perheiden toiveita ja tarpeita. En halua tuppautua tai tyrkyttää esitteitä tai jauhaa itsestäänselvyyksiä, haluan vain huomata ja olla helposti lähestyttävä. Tämä siis kliinisen osaamisen lisäksi, mutta se ei tainnut olla tässä ketjussa pääpointti.
Neuvolatoiminta on vapaaehtoista. Mikäli perhe ei käytä ko. palveluja ja syystä tai toisesta se aiheuttaa huolta, selvitetään lastensuojelutoimien tarve. Mikäli kaikki on niiltä osin ok, saa jokainen tottakai olla palveluja käyttämättä. Omasta puolestani rohkaisenkin kaikkia niitä, jotka neuvolan terkkaria syvästi halveksivat, jäämään ensi kerralla kotiin. Ja ihan kaikille toivotan tasapuolisesti aurinkoista alkavaa kesää :)
yst.terv. terkkari
Olen aikuinen nainen, kenellä on kasvatusalan ja hoitoalan tutkinnot. En ymmärrä, mihin ihmeeseen tarvitsisin tuollaisia lässytyksiä.
Minä tarvitsen neuvolasta vain sen tiedon, että olen terve ja vauva voi hyvin ja raskaus etenee normaalisti.
Mihin tarvitsen aikuisena ihmisenä tuollaisia kyselyjä?
Ihme holhoamista.
Ihan ensin vitutti ja sitten tulin tosi surulliseksi. Olen kolmekymmpinen neuvolan terkkari, sain juuri muutama kuukausi sitten ensimmäisen vakituisen työpaikan äitiysneuvolasta. Aikaisemmalta koulutukseltani olen kätilö. Pidän työstäni ja koen sen tärkeäksi, en turhaksi. Työn pääpaino on ennaltaehkäisyssä ja poikkeavien tilojen seulonnassa(,joka onnistuukin merkittävän hyvin koska neuvolatoiminta tavoittaa lähes 100% kohderyhmästä). Työvälineinä muiden joukossa käytetään mm. haastatteluja ja näiden tukena erilaisia lomakkeita (varhainen vuorovaikutus, parisuhdeväkivalta, audit, mieliala..). Lomakkeita ei täytetä sinun kiusaksesi tai terkkarin uteliaisuutta tyydyttämään. Ainoa tarkoitus on perheen hyvinvoinnin tukeminen. Olen itse saanut lapseni nuorena ja silloin olisin kaivannut ja tarvinnut huomattavasti enemmän tukea kuin mitä sain. Nyt työssäni pyrin kuuntelemaan herkällä korvalla perheiden toiveita ja tarpeita. En halua tuppautua tai tyrkyttää esitteitä tai jauhaa itsestäänselvyyksiä, haluan vain huomata ja olla helposti lähestyttävä. Tämä siis kliinisen osaamisen lisäksi, mutta se ei tainnut olla tässä ketjussa pääpointti. Neuvolatoiminta on vapaaehtoista. Mikäli perhe ei käytä ko. palveluja ja syystä tai toisesta se aiheuttaa huolta, selvitetään lastensuojelutoimien tarve. Mikäli kaikki on niiltä osin ok, saa jokainen tottakai olla palveluja käyttämättä. Omasta puolestani rohkaisenkin kaikkia niitä, jotka neuvolan terkkaria syvästi halveksivat, jäämään ensi kerralla kotiin. Ja ihan kaikille toivotan tasapuolisesti aurinkoista alkavaa kesää :) yst.terv. terkkari
Siis olet sekä aikuinen, että sinulla on kasvatus- ja hoitoalan tutkinnot, mutta et SILTI ymmärrä, että vaikka sinä et tarvitse, niin JOKU TOINEN TODELLA TARVITSEE. Vai mitä luulet, kahden tutkinnon aikuinen; kasaantuvatko päihde-, mielenterveys-, perheväkivalta- ym.ongelmat juuri sinunlaisillesi vai "niille toisille"?? Voi luoja tätä myötähäpeää!
Kahden tutkinnon aikuinen.. reps!! Siis just tää ihmistyyppi pilaa kaikkien neuvola-ASIAKKAIDEN maineen!! pysy kotonasi :)
asiakaspalvelun pitää olla erilaista eri asiakkaille! Eikä käsitellä kaikkia metrimakkarana.
sitä kuule aina ulospäin näe, mitä ihmisen pään sisällä pyörii. Jos ei kysy, ei voi vastata. ei lue kuule terkkari ajatuksia.
mahtuu monenlaista, sekä viisaita että vatipäitä.
Liika innokkuus, pätemisentarve ja vallanhalu ovat aina huonoja ominaisuuksia. Liikaa uteleva ja kaikesta hirmu huolissaan oleva terkka nimenomaan saa ihmiset kuoreensa. Yli-innokkaalle ei ole kiva kertoa omia asioitaan ja tulee helposti tunne, että se oma sanominen käännetään ihan muuksi kuin mitä itse tarkoitti. Tällainen on inhottavaa ja epäammattimaista eikä todellakaan ehkäise perheiden ongelmia.Iso ongelma on mielestäni myös naurettava arvojen vanhanaikaisuus neuvolatoiminnassa. Elämme todella moniarvoista/ monikulttuurista aikaa, tänne mahtuu homoa ja heteroa, uranaista ja ekohippiä, eronneita, uusperheitä, taiteilijoita, yötyöläisiä, muslimia, kasvissyöjää ja karppaajaa, goottiäitiä, teiniäitiä ja mummoäitiä, lesboäitiä jne. jne. jne. lista on loputon
Ja silti, voi hevon peppu, neuvola syöttää meille 50-lukulaista pakkomallia perhe-elämästä: Isää pidetään äidin pikkuapulaisena vauvan hoidossa, jonka tehtävä on käydä kodin ulkopuolella 8-16 duunissa ja illalla autella äippää. Sitten seksi on sitä heteroseksiä, jota nainen "antaa" miehelleen, koska mies tarvii pimpsaa, jotta parisuhde toimii. Kunnon perheessä on kello 17 ateria ja 21 lasten nukkuma-aika, jonka jälkeen vanhemmat huoltavat 1-2h parisuhdetta. Perheen kunnossa oleva talous tarkoittaa omistusasuntoa ja perheautoa jne. Neuvolatoiminnan tärkein päämäärä kaiken sen löpinän ja höpinän kanssa tuntuu olevan 50-lukulaisen elämänmuodon pönkittäminen.
Ja ps. ei, minulla ei ole mitään henk. koht. ikäviä kokemuksia neuvolasta, koska ns. sovin muottiin, mutta kyllä ne jutut mua huvittaa/ärsyttää, fiiliksestä riippuen.
Ei pidä paikkaansa, että neuvolassa tähän pyrittäisiin. Ehkä pienemmillä paikkakunnilla näin onkin, mutta ainakin isommissa kaupungeissa th näkee niin monenlaisia perheitä, ettei tällaista mallia todellakaan voida tuputtaa ja soveltaa kaikille.
On vain yksinkertaisempaa, että lapsilla on selkeä rytmi, se helpottaa perheen arkea ja todellakin, vanhemmille jää yhteistä aikaa parisuhteelle jos lapset nukkuvat ajoissa.
Ettet vain kertoisi omia ahdistuneen maailmankuvan rajoittuneita käsityksiäsi?
Varhaisen puuttumisen malli on varmasti hyvä mutta voiko joku neuvolan th nyt kertoa että kuuluuko siihen malliin esimerkiksi seksiutelut??!! Että missä asennossa pystytte vielä harrastaa seksiä? Eipä se parisuhde siitä kaadu jos viimeinen kolmannes menee sekstaillessa jotenkin muutoin tai seksi loppuu vähäks aikaa. Eikö olisi viisaampaa terkat jos vaikka joskus kysyisitte: onko parisuhteessa kaikki hyvin tmv. Eikä heti ruveta tivaan yksityiskohtia. Kyllä ihminen puhuu sitjos haluaa.
täysin!
sen nimi on varhainen puuttuminen ja sillä pyritään ehkäisemään koulu- ja katuampumiset noin 18 vuoden kuluttua.
Äidit aina valittavat, että eivät saa yhteiskunnalta mitään tukea ja kun tukea annetaan, ruikutetaan, että asioihini puututaan.
menee neuvolaan selittämään perheasioitaan tuntemattomalle ihmiselle? Eihän miehet toimi noin, ei ikinä. Eihän ne edes lääkärille kerro kaikkia vaivojaan, jos ne joskus lääkäriin saa menemään.
Mä koen ton lomakkeen tosi loukkaavana. Mulla on paljon kavereita, jotka oikeasti tarvitsevat apua; jonkun auttamaan lapsien hoidossa ja kodinhoidossa, koska ovat sairastuneet tai ylirasittuneita. Ainoat avut, joita Oulussa saa, on lapsien laittaminen päivähoitoon, tai akuutissa tilanteessa huostaanotto. Kodinhoitajasta tai perhetyöntekijästä saa vain haaveilla, koska rahaa ei ole. Mut kuitenkin sitä rahaa on tuollaiseen jatkuvaan raportointiin ja lomakeralliin.
Ja saavat kerrottuaan myös apua kotiin: perhetyöntekijän, tukea vuorovaikutukseen vauvan kanssa, jos äiti masentunut ja tarvitsee siinä apua, parisuhdeongelmia voi setviä parisuhdeneuvonnassa, joskus niistä puhuminen tutulle ihmiselle neuvolassakin voi helpottaa. Neuvolan kautta pääsee myös neuvolan psykologille juttelemaan perheasioista, jos jaksamisen kanssa ongelmia.
Monenlaista apua on tarjolla ja JUURI SIKSI niitä asioita lomakkeissa kysytään, että kaikki eivät uskalla puhua asioistaan, jotkut kokevat kyselyn utelemisena.
Varhaisen puuttumisen malli on varmasti hyvä mutta voiko joku neuvolan th nyt kertoa että kuuluuko siihen malliin esimerkiksi seksiutelut??!! Että missä asennossa pystytte vielä harrastaa seksiä? Eipä se parisuhde siitä kaadu jos viimeinen kolmannes menee sekstaillessa jotenkin muutoin tai seksi loppuu vähäks aikaa. Eikö olisi viisaampaa terkat jos vaikka joskus kysyisitte: onko parisuhteessa kaikki hyvin tmv. Eikä heti ruveta tivaan yksityiskohtia. Kyllä ihminen puhuu sitjos haluaa.
Luontevaa kertoa, että seksiä saa harrastaa raskauden ajan ja että kannattaa etsiä asentoja, joissa se vielä tuntuu hyvältä.
Minä en voi ymmärtää, miten väärin joku voi tuollaisenkin asian käsittää...
Jos th alkaa tuollaisia udella, kokisin sen kyllä sairaana uteliaisuutena ja perverssinä.
Kai sitä nyt jokainen tietää, että raskaana ollessa voi rakastella ja asentoja vaihdella. Varmaan paremmin kuin moni nuori terveydenhoitaja :D
Varhaisen puuttumisen malli on varmasti hyvä mutta voiko joku neuvolan th nyt kertoa että kuuluuko siihen malliin esimerkiksi seksiutelut??!! Että missä asennossa pystytte vielä harrastaa seksiä? Eipä se parisuhde siitä kaadu jos viimeinen kolmannes menee sekstaillessa jotenkin muutoin tai seksi loppuu vähäks aikaa. Eikö olisi viisaampaa terkat jos vaikka joskus kysyisitte: onko parisuhteessa kaikki hyvin tmv. Eikä heti ruveta tivaan yksityiskohtia. Kyllä ihminen puhuu sitjos haluaa.
Luontevaa kertoa, että seksiä saa harrastaa raskauden ajan ja että kannattaa etsiä asentoja, joissa se vielä tuntuu hyvältä. Minä en voi ymmärtää, miten väärin joku voi tuollaisenkin asian käsittää...
Jos th alkaa tuollaisia udella, kokisin sen kyllä sairaana uteliaisuutena ja perverssinä.
Kai sitä nyt jokainen tietää, että raskaana ollessa voi rakastella ja asentoja vaihdella. Varmaan paremmin kuin moni nuori terveydenhoitaja
:Dhenkilökohtaisesti kiinnostaa seksielämäsi? Minusta on perverssiä ja outoa edes kuvitella sellaista, vain itsekäs narsisti kykenee kuvittelemaan sellaista. Etkö ole koskaan gynekologisi kanssa keskustellut seksielämästäsi? Miksi se olisi erilaista terkkarin kanssa?
Varhaisen puuttumisen malli on varmasti hyvä mutta voiko joku neuvolan th nyt kertoa että kuuluuko siihen malliin esimerkiksi seksiutelut??!! Että missä asennossa pystytte vielä harrastaa seksiä? Eipä se parisuhde siitä kaadu jos viimeinen kolmannes menee sekstaillessa jotenkin muutoin tai seksi loppuu vähäks aikaa. Eikö olisi viisaampaa terkat jos vaikka joskus kysyisitte: onko parisuhteessa kaikki hyvin tmv. Eikä heti ruveta tivaan yksityiskohtia. Kyllä ihminen puhuu sitjos haluaa.
Luontevaa kertoa, että seksiä saa harrastaa raskauden ajan ja että kannattaa etsiä asentoja, joissa se vielä tuntuu hyvältä. Minä en voi ymmärtää, miten väärin joku voi tuollaisenkin asian käsittää...
Kaikki eivät tiedä, eivätkä uskalla välttämättä kysyä.
Olen vähän ujo, mutta minusta on ollut kiva kun täti on kysellyt, että pannaanko meillä takaapäin vai lähetyssaarnaajassa. Hän on kertonut, ettei loppuajasta kannata olla lähetyssaarjaanassa, koska vauva ei saa verta sillai kun valtimot menee tukkoon.
Mieskin oli ihna yllättynyt, että olisi parasta harrastaa seksiä takaapäin ja voin toisella kädellä hieroa klitorista niin laukean mukavasti.
Ne kaavakkeet on olleet myös hyviä. Ollaan pohdittu kaikkea maan ja taivaan väliltä ja mietitty tuota meidän suhdetta. Joskus on mennyt puoltoista tuntia kun olen halunnut jutella kaikkea tädin kanssa ja on puhuttu siitä, että miten me jutellaan keskenämme ja miten se vauva vaikuttaa meidän suhteeseen ja meidän seksielämään sitte kun se syntyy.
Turvaverkoistakin me ollaan puhuttu. Se olikin kiva käynti. Meni 2 tuntia kun juteltiin siitä, miten sais turvaverkkoja ja millainen anoppi mulla on kun en oikein tuu toimeen sen kans. Sain hyviä vinkkejä, miten vois lähestyy anoppia, että sekin ottais sitten vauvan hoitoon kun ollaan väsyneitä ja halutaan sekstata rauhassa. Kun se seksin harrastamienen ei kuulemma ole vauvan läsnäollessa aina helppoa ja voi aiheuttaa miehelle impotenssiongelmia.
Mun mielestä on kyllä hyvä kun näistä saa purkautua jollekin sillai luottamuksellisesti.
Kun udellaan epäasiallisesti?? Ymmärrän sen tuen merkityksen monille perheille ja pääasiassa siellä lässytetään itsestään selvyyksiä kuten: osaathan varmasti laittaa tyttölapsellesi supon pyllyyn että sehän ei ole se "eka reikä". Enköhän mä naisena tiedä missä on lapsen mikäkin paikka siellä pimpsassa ja pyllyssä. Tulee pikkasen tyhmä olo kun luullaan ettei nykyperheet tiedä yhtään mistään mitään! Meni ehkä vähän ohi aiheen mutta edelleen vaikea uskoa että niillä kaikilla kysymyksillä edistettäisi perheiden hyvinvointia. Mulla ollu monasti helvetin paha olo et miks kokoajan luullaan ettei just vaik osais hoitaa lastaan.
Meiltäkin udeltu yksityisasioita seksin sujumisesta, määrästä jne. Ja miten on nyt raskausaikana sujunut yms. Ja kaiken maailman arkikuvioista ja tavoista. Tuputetaan itsestäänselvyyksiä ja nipotetaan epäolennaisuuksista. Terkka saa niin pirun syyllisen olon jo yhdestä kahden viikon pätkään mahtuneesta kahvipullastakin kun rupesi nalkuttamaan ettei se kuulu ihmisen suositeltuun ruokavalioon:-/. Itse on täti kokoluokkaa maastoauto ja kehtaa valittaa yhdestä pullasta, ottaa niin päähän koko typerä akka! Oon toistaiseksi vaivaantuneena, mutta kiltisti vastannut kun pelkään, että siitä tulee joku ihme merkintä tyyliin"salailee ja on vaikeana perheen asioista puhuttaessa" ja siitä saa sitten ikuisen riesan kun rupeavat asiaa tarkkailemaan. onko siitä jotain haittaa jos tokaisee, ettei kuulu mielestäni sulle tai ylipäätään muille mieheni ja minun lisäksi? Voiko siitä oikeesti tulla joku antisosiaalisuusmerkintä papereihin :D?? Mitään salattavaa meillä ei todellakaan ole, mutta periaatteellisista syitä ärsyttää tuollainen utelu. Mielestäni meidän seksin määrät ei tulevan vauvan terveyteen vaikuta ja pitäisi riittää terkalle se tieto, että parisuhde kukoistaa ja on vain parantunut plussan myötä.
Se tarkoittaa, että 95 %:lle (riippuu tietysti aiheeta, mutta noin suuruusluokkaa) asiakkaista neuvolasta ei ole juurikaan mitään hyötyä, mitä nyt saa tietää omia tai lasten mittatietoja ja miten sijoittuvat väestön keskivertoon verrattuna.
Tarkoitus on löytää ne, jotka tarvitsevat jotain enemmän, esimerkiksi äitiysneuvolassa ohjauksen äitiyspoliklinikan lääkärille, tai reseptin antibioottiin.
Tai lastenneuvolassa ravitsemusneuvontaa (on ihan oikeasti olemassa ihmisiä jotka eivät tiedä mitä lapsille voi syöttää ja mitä ei, eivätkä osaa sitä omissa verkostoissaan selvittää eivätkä käy täällä palstoilla kysymässä), tai keskusteluapua neuvolapsykologin luota, tai kuuntelevan korvan ja henkistä tukea kun puolisolla on peliongelma josta ei lähisukukaan tiedä. Milloin mitäkin. Tai mielipiteen "onko tämä normaalia".
Ne lomakkeet on tarkoitettu asiakkaiden avuksi, ei neuvolaa varten. Niiden avulla voi yksin omassa rauhassaan miettiä miten omassa elämässä on voimavaroja ja miten paljon on kuormittavia ja huolettavi asioita. Jo se voi olla avuksi, että huomaa "ei ihme että olen kireänä". Tai lomakkeen avulla voi saada tunneasioista yleensä puhumattoman puolison edes hiukan kartoittamaan omaa ja "meidän" tilannetta. Tai se antaa selvän viestin että näistä asioista VOI JA SAA puhua neuvolassa.
Sitä lomakettakaan ei suurin osa ihmisistä mihinkään tarvitse, mutta ei se näy aina päällepäin kuka siitä voi hyötyä. Ihan niinkuin ei näy verenpainekaan aina päällepäin vaikka raskausmyrkytys on jo päällä. Siksi mittaan sen kaikilta.