Kiusallinen vaiva, ääni lähtee aina flunssassa ja työnantaja on kiukkuinen
Eli pienikin flunssa niin ääni käheytyy aivan, välillä ollut pari viikkoa kokonaan pois. Tarvitsen työssä koko ajan puhumista, joten tämä on tietenkin iso ongelma, kun en voi kuin pihistä jos sitäkään pariin viikkoon jos pienikin flunssa iskee. Pahimmillaan olen ollut vuodessa yhteensä kolme kuukautta eri pätkissä pihisevä tai äänetön. Ja työnantaja on vihainen. Lääkärin mielestä ei saikkua, jos ei ole kuumetta eikä kipeä olo, puuttuva ääni ei riitä saikkuun. Neuvokaa mitä teen?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Alan tai työpaikanvaihto? Kai normaali ihminen tajuaa ettei ääntä ole, jos ei ole. Systeemi vain ei tunnusta ihmisten kehon tiloja. Pitäisikö työpaikalla pihistä ja kähistä, sehän menee pahemmaksi? Ellei sitten ota palkatonta osaksi.
Ei kai sairauden takia palkatonta pidä ottaa.
Minusta lääkäristä pitäisi saada saikku koko ajaksi.
Työtehtävien muuttaminen semmoiseksi, ettei tarvi ääntä käyttää.
Mitä tarkoitat sillä, että työnantaja on kiukkuinen? Mitä sinun tulisi siis hänen mielestään tehdä?
SK kirjoitti:

Mahdottomia?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Minusta lääkäristä pitäisi saada saikku koko ajaksi.
Just näin, jos et ole sairauden vuoksi työkykyinen -> saikulle.
Eri asia sitten jos ta voi osoittaa jotain muuta työtä.
SK kirjoitti:
Mitä tarkoitat sillä, että työnantaja on kiukkuinen? Mitä sinun tulisi siis hänen mielestään tehdä?
On vihainen kun en selviä äänen puuttumisen takia työtehtävistä, mutta en kuitenkaan ole varsinaisesti sairas. En minä tiedä mitä he toivoo minun tekevän, paitse jotenkin mystisesti taikovan äänen hetkessä takaisin. Ap
Riittävän pitkä sairasloma, jotta ääni ehtii kunnolla palautua. Varmaankin joudut puolikuntoisena olemaan töissä, etkä ikinä pääse toipumaan. Ei ihme, että ääni menee herkästi.
Voit tietenkin kokeilla myös höyryhengitystä, se voi ääneen auttaa, kuten myös kuumat juomat.
Jos on puhetyöläinen, niin täytyyhän lääkärin antaa saikkua. Pihiseminen vain pahentaa tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lääkäristä pitäisi saada saikku koko ajaksi.
Just näin, jos et ole sairauden vuoksi työkykyinen -> saikulle.
Eri asia sitten jos ta voi osoittaa jotain muuta työtä.
Lääkärin mielestä olen terve, koska ei ole kuumetta, ei kipeää oloa, ei mitään sellaista. Eli lievä flunssa paranee parissa päivässä, mutta ääni ei tule takaisin kuin vasta parin viikon päästä.
Työnantaja ei taas keksi minulle muuta työtä kun kaikki työt on sellaisia, joissa pitää koko ajan puhua asiakkaille. Ap
Toki se riittää saikkuun, jos työnantajalla ei ole osoittaa korvaavaa työtä, missä ei ääntä tarvita. Työterveytesi lienee firmaan päin?

No eikö ne asiakkaat anna palautetta, ettet kykene puhumaan heille? Sitten ei liene ongelmaa?
Vierailija kirjoitti:
Toki se riittää saikkuun, jos työnantajalla ei ole osoittaa korvaavaa työtä, missä ei ääntä tarvita. Työterveytesi lienee firmaan päin?
En tiedä mihin päin ne on, mutta useita kertoja käynyt niin, että eivät suostu kirjoittamaan saikkua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos on puhetyöläinen, niin täytyyhän lääkärin antaa saikkua. Pihiseminen vain pahentaa tilannetta.
Mulla kanssa katoaa ääni. Lääkäri suositteli puheterapeuttia, oli siis työterveyslääkäri.
Jos kokilta katkeaa käsi, niin hän saa sairasloman.
Samalla tavoin jos työkseen puhuvalta menee ääni, niin luulisi sairasloman irtoavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta lääkäristä pitäisi saada saikku koko ajaksi.
Just näin, jos et ole sairauden vuoksi työkykyinen -> saikulle.
Eri asia sitten jos ta voi osoittaa jotain muuta työtä.
Lääkärin mielestä olen terve, koska ei ole kuumetta, ei kipeää oloa, ei mitään sellaista. Eli lievä flunssa paranee parissa päivässä, mutta ääni ei tule takaisin kuin vasta parin viikon päästä.
Työnantaja ei taas keksi minulle muuta työtä kun kaikki työt on sellaisia, joissa pitää koko ajan puhua asiakkaille. Ap
Eihän sairaslomaa noin voi määritellä. Vaikka ei olisi kipeää oloa ja jaksaisi pörrätä työpaikan tiloissa koko päivän, mutta ei selviydy varsinaisista työtehtävistä koska yksi ruumiinosa prakaa, niin silloinhan on työkyvytön.
Oletko oopperalaulaja? Sitten ymmärrän ongelman.
Suosittelen puheterapeutilla käyntiä, antaa äänenkäytön harjoituksia ja ohjaa tarvittaessa foniatrille.
Kannattaako olla noin paskassa paikassa töissä?? :D
T. En jatkaisi päivääkään jos joku "pomo" alkaisi mussuttamaan sairauden oireista
PS. Ennen kuin joku kyselee että mihin sitten voin mennä töihin, niin sanottakoon että olkaa huoletta. Nykyisissä töissä rahulia tulee ku saavista kaataisi ja työnkuva on niin kevyt että ei tarvitse saikulla luuhata. Ja jos tarvitsee niin sekin on ok kaikille osapuolille, koska joskus ihmisille tulee lentsu tai korona. Elämä on liian lyhyt huonossa työpaikassa sinnittelemiseen.