vastasyntynyt - onko mulla oikeus määrätä tässä asiassa?

Ajattele asia niin, että jos poikasi joskus saa lapsen, haluatko että sinun läsnäolosi kielletään? Ymmärrätkö silloin miniää ja poikasi anoppia jotka ovat lähellä lasta mutta sinä et?

Mitä se apu edes on. Vastasyntynyt köllöttelee sängyllä vieressä vaikka päivän..

Jos on esikoinen, niin eihän siellä kukaan sotkenkaan. Ja ruoan tekoon ei kovin montaa minuuttia mene..

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 13:38"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 13:31"]

oh hoh! onko asiat tosiaan kuitenkin aika pienessä ajassa näin paljon muuttunut ? täällä nyt sektion kokeneet kertovat, miten on jopa kaksiviikkoa ollut täysin toisin autettavana eikä edes vauvaa saa paljon nostella no huh huh! mulle tehtiin sektio -97, leikkaus päivän sairaalassa annettiin levätä. seuraavana aamuna pakotettiin ylös kävelemään ja suihkuun, olo oli viellä kaamea ja tämä tuntui mahdottomalta. mutta kun sain itseni autettuna ylös ja liikkeelle, ei ollutkaan enää mitään hätää. olo ja onni vauvasta oli mahtavaa, hoitelin ja lykkäilin vauvaa koska kehitettiin paljon liikkumaan. ei silloin sairaalassa hoitajat mahdollistaneet autettavaksi koska olet niin kipeä. vauvaa sai nostella ihan niin paljon kuin huvitti. ei kotonakaan tullut mieleenkään heittäytyä marttyyriksi, nyt tarvitsen apua kun olen niin sairas. mies hoisi raskaimmat kotityöt ja hyvin selvittiin, haava parani hyvin ja tunsin olevani elämäni kunnossa. anteeksi nyt vaan nuoret äidit, haluatteko heittäytyä marttyyriksi vaivoja valittamaan vai eikö kestetä pientäkään kipua? vai mistä ihmeestä tässä nyt on kysymys?

[/quote]

Ehkä sinä olet vain niin äärettömän hyvä eikä näistä nykyajan tuoreista äideistä ole mihinkään. Toinen vaihtoehto on se että tilanteet ovat eri perheissä erilaisia ja toipuminen on tapauskohtaista.

[/quote]

En ole tuo edellinen, mutta mua ärsyttää todella tuo "tilanteet ovat eri perheissä erilaisia", sama kortti pelataan aina sopivan tilaisuuden tullen, kuten esim. subjektiivisen päivähoidon tapauksessa. Koskaan ei ole kiinni  laiskuudesta tai mukavuudenhalusta, se on aina "eri perheiden erilainen tilanne". Mikä klisee!  >:0(

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:13"]voi hyvät hyssykät taas. kaukana ei ole kuulkaa ne ajat, kun kylään vaan tultiin. varsinkin omat vanhemmat ja näin ollen appivanhemmat myöskin ja muut sukulaiset. ainakin meillä viellä 80-alussa kun minä olen esikoisen saanut. ei silloin soiteltu ja kyselty sopiiko tulla. synnytys oli luonnollinen tapahtuma, ei tullu mieleenkään maata marttyyrinä sängynpohjalla vaivoja valittaen. saatikka määräillen, ettei meille nyt voi tulla kuin mun oma äiti ku mun pitää luoda suhdetta tähän lapseen. ja uskokaa tai älkää, kivaa oli! tsiisus miten kamalaa ja typerää tää nykymeininki!

[/quote]

Kuule 80-luvulla oltiin siellä sairaalassa aika paljon pidempään kuin nykyään! Se lapsivuodeaika oltiin sairaalassa, levättiin siellä. Nykyään lapsi on äidin vieressä koko ajan ja sairaalasta lähdetään heti kun mahdollista. Lepo on mahdollista vasta kotona. Tästä syystä perheitä kehotetaan olemaan kotona omassa rauhassa alku.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 12:01"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 10:58"][quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 09:06"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 08:43"]

Minusta ap:n tilanne on mennyt pieleen siinä, että lepoa ei ole saanut heti alkuun. Luitteko aloituksen, vauva pari viikkoa ja molemmat mummot ja appi tykkäävät käydä auttelemassa. Ja nyt ap haluaisi omaa rauhaa. Ei varmasti ole liikaa vaadittu jos anoppi ja appi pysyisivät muutaman päivän poissa!

Mutta tähän synnyttäneiden kuntoon. Nykyään kotiutetaan varsin heikossa kunnossa olevia äitejä. Itselläni synnytys kesti 48 tuntia ja päättyi kiireelliiseen sektioon sunnuntaina. Tiistaina pääsimme kotiin. Mutta mieheltäni varmistettiin monta kertaa, että hän ymmärtää minun olevan petipotilas vielä pari päivää.

[/quote]

Hm, eikös lähtötilanne ollut se, että ap halusi vain äitinsä olevan jeesaamassa ja muut pois?  Hei, jos sinulla on ollut vaikea synnytys takana, kerrotko miten itse toivuit siitä ja millä aikataululla ja miten paljon tarvitsit apua. Eikö ole niin, että sektion jälkeen esim. vauvaa ei saa juurikaan nostella? Ap ei ole sen tarkemmin kuvannut omaa tilaansa muuten kuin että synnytys oli vaikea, mutta oliko hänellä esim. sektiohaava riesana? Miten monta viikkoa siitä toipumiseen menee? Eri tilanteessa olevan on vaikea käsittää, millaista esim. sektiopotilaana oleminen on. Itse olen jokaisesta synnytyksestä selvinnyt parilla tikillä, jälkivuoto oli vähän tavallista menkkavuotoa voimakkaampaa eikä tissimaitoräjähdyksiä ollut, päin vastoin jouduin painimaan herumisongelmien kanssa, mutta siihenkin löytyi apu = hormoninenäsuihke ja imetystilanteen rauhoittaminen muulta yleisöltä.

Yksi asia mistä joku - en nyt muista oliko ap vai joku muu - mainitsi oli "pesimistarve", johon tarvitaan äitiä apuun. Jos viikkokaudet pitää vain hiipparoida maitoisessa paitulissa vauva kainalossa, minusta koko ajatus on ihan hölmö etenkin silloin, kun on muita lapsia perheessä. Mitä nopeammin arjen saa rullaamaan, sitä parempi.

[/quote]

Tuohon pesimisasiaan liittyen. Tällähän äidit itsensä näännyttävät: pitää olla 24/7 vauvassa kiinni ja imettää, imettää, imettää, vaikka vauva vain nukkuisi nänni suussa. Tehokkaita järkevän mittaisia imetyksiä kohtuullisin välein on paljon parempi juttu, välillä äitikin pääsee huilaamaan ja tankkaamaan ja vaikka ulos kävelemään. Huomaatte pesimisen mahdottomuuden viimeistään sitten, kun lapsia on useampi.

[/quote]

Olen tuo joka kirjoitti pitkästä synnytyksestä, sektiosta ja petipotilaana olosta. Olin todella kipeä ja väsynyt kun pääsimme kotiin sairaalasta. Vauva sai lisämaitoa ja näytti siltä, että imetys ei lähde käyntiin ollenkaan. Kuitenkin juuri tämä "pesiminen", niin typerältä kuin se kuulostaakin, auttoi. Vauva oli ihokontaktissa vieressäni ja viimein miltei viikko synnytyksestä maito nousi. Täysimetyksellä mentiin sitten 5 kk.

Minä toivuin sektiosta aika nopeasti, viikon jälkeen kun tikit poistettiin, haavaan ei enää sattunut oikeastaan lainkaan.

Mutta sen ensimmäisen viikon ihan oikeasti vain makasin, mies hoiti kaiken muun. Toisella viikolla olikin sitten tämän runsaan maidon tulon aika. Vieraita en huolinut yhtä ainutta tuona aikana, puhelimessa kyllä juttelin sekä äidin että anopin kanssa. Isovanhemmat olivat toki nähneet vauvan sairaalassa.

Varsinkin ensimmäisellä viikolla olisin tarvinnut apua jos mieheni olisi joutunut olemaan töissä. Ehkä olisin pyytänyt siskoni ja jos hän ei olisi päässyt niin äitini. En todellakaan olisi pyytänyt anoppia. Ja tämä siis siksi, että nimenomaan MINÄ tarvitsin apua esim. aina kun nousin ylös (haavaan sattui niin paljon). Ei olisi tuntunut luontevalta passauttaa anoppia minun tarpeideni mukaan.

[/quote]

Kyllä se maito olisi vähemmälläkin makaamisella irronnut. Joillakin heruminen lähtee vain hitaammin käyntiin. Itse olen kanssa sellainen ja kahden ensimmäisen lapsen kanssa tuskittelin kun ei tuntunut onnistuvan millään. Kolmannen synnyttyä mainitsin asiasta Jorvissa ja ymmärtäväinen hoitaja hämmästeli, että olisit ihmeessä kertonut aiemmin! Ja sain sellaista nenäsuihketta, joka pisti herumisen vauhtiin.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 15:27"][quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 13:38"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 13:31"]

oh hoh! onko asiat tosiaan kuitenkin aika pienessä ajassa näin paljon muuttunut ? täällä nyt sektion kokeneet kertovat, miten on jopa kaksiviikkoa ollut täysin toisin autettavana eikä edes vauvaa saa paljon nostella no huh huh! mulle tehtiin sektio -97, leikkaus päivän sairaalassa annettiin levätä. seuraavana aamuna pakotettiin ylös kävelemään ja suihkuun, olo oli viellä kaamea ja tämä tuntui mahdottomalta. mutta kun sain itseni autettuna ylös ja liikkeelle, ei ollutkaan enää mitään hätää. olo ja onni vauvasta oli mahtavaa, hoitelin ja lykkäilin vauvaa koska kehitettiin paljon liikkumaan. ei silloin sairaalassa hoitajat mahdollistaneet autettavaksi koska olet niin kipeä. vauvaa sai nostella ihan niin paljon kuin huvitti. ei kotonakaan tullut mieleenkään heittäytyä marttyyriksi, nyt tarvitsen apua kun olen niin sairas. mies hoisi raskaimmat kotityöt ja hyvin selvittiin, haava parani hyvin ja tunsin olevani elämäni kunnossa. anteeksi nyt vaan nuoret äidit, haluatteko heittäytyä marttyyriksi vaivoja valittamaan vai eikö kestetä pientäkään kipua? vai mistä ihmeestä tässä nyt on kysymys?

[/quote]

Ehkä sinä olet vain niin äärettömän hyvä eikä näistä nykyajan tuoreista äideistä ole mihinkään. Toinen vaihtoehto on se että tilanteet ovat eri perheissä erilaisia ja toipuminen on tapauskohtaista.

[/quote]

En ole tuo edellinen, mutta mua ärsyttää todella tuo "tilanteet ovat eri perheissä erilaisia", sama kortti pelataan aina sopivan tilaisuuden tullen, kuten esim. subjektiivisen päivähoidon tapauksessa. Koskaan ei ole kiinni  laiskuudesta tai mukavuudenhalusta, se on aina "eri perheiden erilainen tilanne". Mikä klisee!  >:0(

[/quote]

Minä olin tuo joka kertoi kokemuksestaan. Olin sektion jälkeen petipotilas siis viikon. Ja ihan varmasti kyse oli mukavuudenhalusta! Minua sattui kun liikuin, mutta levätessä ei sattunut! Jos olisi ollut pakko, olisin varmaan mennyt vaikka töihin, onneksi ei ollut. Kun ei ollut pakko, saimme perheenä rauhallisen alun, imetys onnistui jne.

Onneksi minulla on ympärillä ihmisiä, jotka rakastavat minua niin paljon, että he haluavat, että minulla on mukava olla. Aivan samoin kuin minä haluan, että heillä on mukava olla. Meidän perheessä kenenkään ei ole pakko pärjätä yksin ja jaksaa hampaat irvessä, emme usko, että kärsimys jalostaa. Sen sijaan tuemme toisiamme, tarjoamme apua, mutta ymmärrämme myös antaa tilaa ja rauhaa.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:21"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:13"]voi hyvät hyssykät taas. kaukana ei ole kuulkaa ne ajat, kun kylään vaan tultiin. varsinkin omat vanhemmat ja näin ollen appivanhemmat myöskin ja muut sukulaiset. ainakin meillä viellä 80-alussa kun minä olen esikoisen saanut. ei silloin soiteltu ja kyselty sopiiko tulla. synnytys oli luonnollinen tapahtuma, ei tullu mieleenkään maata marttyyrinä sängynpohjalla vaivoja valittaen. saatikka määräillen, ettei meille nyt voi tulla kuin mun oma äiti ku mun pitää luoda suhdetta tähän lapseen. ja uskokaa tai älkää, kivaa oli! tsiisus miten kamalaa ja typerää tää nykymeininki!

[/quote]

Kuule 80-luvulla oltiin siellä sairaalassa aika paljon pidempään kuin nykyään! Se lapsivuodeaika oltiin sairaalassa, levättiin siellä. Nykyään lapsi on äidin vieressä koko ajan ja sairaalasta lähdetään heti kun mahdollista. Lepo on mahdollista vasta kotona. Tästä syystä perheitä kehotetaan olemaan kotona omassa rauhassa alku.

[/quote]  ai jaa, juu 80-luvulla minäkin olin laitoksella peräti kolme päivää. että paljon pidempään  juu ku nykyään. 

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 15:30"][quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 12:01"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 10:58"][quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 09:06"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 08:43"]

Minusta ap:n tilanne on mennyt pieleen siinä, että lepoa ei ole saanut heti alkuun. Luitteko aloituksen, vauva pari viikkoa ja molemmat mummot ja appi tykkäävät käydä auttelemassa. Ja nyt ap haluaisi omaa rauhaa. Ei varmasti ole liikaa vaadittu jos anoppi ja appi pysyisivät muutaman päivän poissa!

Mutta tähän synnyttäneiden kuntoon. Nykyään kotiutetaan varsin heikossa kunnossa olevia äitejä. Itselläni synnytys kesti 48 tuntia ja päättyi kiireelliiseen sektioon sunnuntaina. Tiistaina pääsimme kotiin. Mutta mieheltäni varmistettiin monta kertaa, että hän ymmärtää minun olevan petipotilas vielä pari päivää.

[/quote]

Hm, eikös lähtötilanne ollut se, että ap halusi vain äitinsä olevan jeesaamassa ja muut pois?  Hei, jos sinulla on ollut vaikea synnytys takana, kerrotko miten itse toivuit siitä ja millä aikataululla ja miten paljon tarvitsit apua. Eikö ole niin, että sektion jälkeen esim. vauvaa ei saa juurikaan nostella? Ap ei ole sen tarkemmin kuvannut omaa tilaansa muuten kuin että synnytys oli vaikea, mutta oliko hänellä esim. sektiohaava riesana? Miten monta viikkoa siitä toipumiseen menee? Eri tilanteessa olevan on vaikea käsittää, millaista esim. sektiopotilaana oleminen on. Itse olen jokaisesta synnytyksestä selvinnyt parilla tikillä, jälkivuoto oli vähän tavallista menkkavuotoa voimakkaampaa eikä tissimaitoräjähdyksiä ollut, päin vastoin jouduin painimaan herumisongelmien kanssa, mutta siihenkin löytyi apu = hormoninenäsuihke ja imetystilanteen rauhoittaminen muulta yleisöltä.

Yksi asia mistä joku - en nyt muista oliko ap vai joku muu - mainitsi oli "pesimistarve", johon tarvitaan äitiä apuun. Jos viikkokaudet pitää vain hiipparoida maitoisessa paitulissa vauva kainalossa, minusta koko ajatus on ihan hölmö etenkin silloin, kun on muita lapsia perheessä. Mitä nopeammin arjen saa rullaamaan, sitä parempi.

[/quote]

Tuohon pesimisasiaan liittyen. Tällähän äidit itsensä näännyttävät: pitää olla 24/7 vauvassa kiinni ja imettää, imettää, imettää, vaikka vauva vain nukkuisi nänni suussa. Tehokkaita järkevän mittaisia imetyksiä kohtuullisin välein on paljon parempi juttu, välillä äitikin pääsee huilaamaan ja tankkaamaan ja vaikka ulos kävelemään. Huomaatte pesimisen mahdottomuuden viimeistään sitten, kun lapsia on useampi.

[/quote]

Olen tuo joka kirjoitti pitkästä synnytyksestä, sektiosta ja petipotilaana olosta. Olin todella kipeä ja väsynyt kun pääsimme kotiin sairaalasta. Vauva sai lisämaitoa ja näytti siltä, että imetys ei lähde käyntiin ollenkaan. Kuitenkin juuri tämä "pesiminen", niin typerältä kuin se kuulostaakin, auttoi. Vauva oli ihokontaktissa vieressäni ja viimein miltei viikko synnytyksestä maito nousi. Täysimetyksellä mentiin sitten 5 kk.

Minä toivuin sektiosta aika nopeasti, viikon jälkeen kun tikit poistettiin, haavaan ei enää sattunut oikeastaan lainkaan.

Mutta sen ensimmäisen viikon ihan oikeasti vain makasin, mies hoiti kaiken muun. Toisella viikolla olikin sitten tämän runsaan maidon tulon aika. Vieraita en huolinut yhtä ainutta tuona aikana, puhelimessa kyllä juttelin sekä äidin että anopin kanssa. Isovanhemmat olivat toki nähneet vauvan sairaalassa.

Varsinkin ensimmäisellä viikolla olisin tarvinnut apua jos mieheni olisi joutunut olemaan töissä. Ehkä olisin pyytänyt siskoni ja jos hän ei olisi päässyt niin äitini. En todellakaan olisi pyytänyt anoppia. Ja tämä siis siksi, että nimenomaan MINÄ tarvitsin apua esim. aina kun nousin ylös (haavaan sattui niin paljon). Ei olisi tuntunut luontevalta passauttaa anoppia minun tarpeideni mukaan.

[/quote]

Kyllä se maito olisi vähemmälläkin makaamisella irronnut. Joillakin heruminen lähtee vain hitaammin käyntiin. Itse olen kanssa sellainen ja kahden ensimmäisen lapsen kanssa tuskittelin kun ei tuntunut onnistuvan millään. Kolmannen synnyttyä mainitsin asiasta Jorvissa ja ymmärtäväinen hoitaja hämmästeli, että olisit ihmeessä kertonut aiemmin! Ja sain sellaista nenäsuihketta, joka pisti herumisen vauhtiin.

[/quote]

Kuule oli nenäsuihkeet käytössä. Ja ihan naistenklinikalta oli ohje tähän pesimiseen.

Melkein jokainen nainen toivoo tytärtä juuri siksi, että tyttären lapset on ne rakkaimmat ja ne on ja pysyy, vaikka tytär eroaisikin. Pojan lapset on aina miniän lapsia eikä niihin kannata kovin paljon kiintyä, koska jos ne nyt edes ovatkaan pojan lapsia, niin eron jälkeen eivät vähääkään siitä. Miniä löytää aina uuden miehen ja siinä jää lapsenlapsen bioisä kuin nalli kalliolle. 

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:16"]Ajattele asia niin, että jos poikasi joskus saa lapsen, haluatko että sinun läsnäolosi kielletään? Ymmärrätkö silloin miniää ja poikasi anoppia jotka ovat lähellä lasta mutta sinä et?

[/quote]

No itse olisin toki valtavan surullinen jos tosiaan kiellettäisiin tulemasta. Mutta niin kusipää en tosiaan ole että tuppaisin poikani ja miniäni kotiin vauvaa katsomaan kun nämä kolme ovat vasta tutustumassa toisiinsa ja totuttelemassa uuteen tilanteeseen. Apua toki tarjosin, tein mm. valmisruoka-annoksia miniälle ja poika ne kövi hänelle hakemassa töidensä jälkeen. Mutta kylään menin vasta sitten kun perhe oli siihen valmis.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:28"]Melkein jokainen nainen toivoo tytärtä juuri siksi, että tyttären lapset on ne rakkaimmat ja ne on ja pysyy, vaikka tytär eroaisikin. Pojan lapset on aina miniän lapsia eikä niihin kannata kovin paljon kiintyä, koska jos ne nyt edes ovatkaan pojan lapsia, niin eron jälkeen eivät vähääkään siitä. Miniä löytää aina uuden miehen ja siinä jää lapsenlapsen bioisä kuin nalli kalliolle. 

[/quote]

Eipä tarvitse toivoa jos osaa kasvattaa noista pojistaan fiksuja ihmisiä - näkyy tosin olevan aika harvinainen taito nykyisin.

Tämä ei nyt koske ap:tä, mutta kyllä niitä uusavuttomia prinsessaäitejä todella on. Viimeksi osastolla oli juuri yksi tällainen, joka soitteli kelloa koko ajan, että "voitteko nostaa tämän vauvan kun mä en oikein osaa?". Ja kun imetys ei heti onnistunut niin lisämaitoa olisi pitänyt olla, ja kun hoitajat kehottivat yrittämään uudelleen niin ei olisi viitsinyt kun ei se kerran onnistu. Hoitajien piti sitten ihan suoraan sanoa että kuule sun pitää nyt ihan itse hoitaa ja syöttää tätä sun vauvaa. Kerrankin häntä tultiin neuvomaan siinä imetyksessä niin hänen korkeutensa olisi mielummin käynyt ensin kahvilla. Että voitteko oottaa sen aikaa? Kyllä ymmärrän jos on epävarma ensimmäisen kanssa, mutta että odotetaan että kaikki passataan eikä itse tarvitse edes lastansa nostaa tai syöttää. Ja äiti oli todella hyväkuntoinen, naureskeli miehensä kanssa että ei edes tuntunut koko synnytys.

Että tällaisille varmaan on ihan tarpeen olla joku kotonakin palvelemassa.

Tässä keskustelussa on yli puolet sellaisia, jotka ymmärtävät asian tarkoituksella tai omaa lukutaidottomuuttaan väärin. Eihän se äidin äiti sitä lasta ole tulossa auttamaan ja hoitamaan vaan nimenomaan omaa sairasta/kipeää tytärtään. Ei kyse ole siitä että miehen vanhemmat jätetään pois lapsen elämästä vaan että heitä ei haluta vaihtamaan pillurättejä tai pesemään maitoisia paitoja. On aivan eri asia ottaa vaikkapa se anoppi kylään ja sylittelemään vauvaa koko perheen ollessa kotona kuin se että anoppi tulee auttamaan tuoretta äitiä pissalla käymisessä. Jos tätä ei joku ymmärrä niin jossain kohtaa lukutaitoa tai maalaisjärkeä on jotain häikkää.

Jos kyseessä on esikoinen, niin vastasyntyneen hoitohan on pelkkää imetystä ja vaipanvaihhtoa, ei siihen mene uusavuttomimmaltakaan kuin 4 tuntia klo 8-16 välisenä aikana. Sen toisen 4 tuntia voi vaiika imuroida tai laittaa tiskit tiskikoneesen. Sihenkin mene emax 30 min, jos ei missään kartanossa asu. Aikuinen nainen kyllä kykenee imettämään ja hoitamaan persvärkkinsä ja kodin ja lapsen ihan ilman äidin apua. Jos vaan haluaa. 

Kannattaa niille pojillekin näin äitinä opettaa, että ei todellakaan pidä retkahtaa mihinkään uusavuttomaan pissikseen. Mun poikani tapasi intissä tosi mukavan tytön, korpraali arvonimeltään. On muuten mukava miniä eikä mikään hienohelma, joka itkeä pillittää, kun anoppi ei olekaan metrin päässä auttamassa. Jokainen petaa itselleen juuri sellaisen elämän kuin haluaa. Ihan itse. Ja sitten pärjää siinä petaamassaan elämässä ihan itsekseenki, jos mut ei halua samaan leikkiin ryhtyä. Suomi on tasavalta, joten meillä ei ole yhtäökään prinsessaa. Koittakaa elää sen mukaan.

Me oltiin vaan ihan keskenämme kotona.. ei ollut vanhemmat koko ajan tunkemassa kylään mutta KAVERIT JA "TUTUT" . Siis ei voinut enempää ärsyttää kun jo ennn kun olin päässyt sairaalasta kotiin oli jo vanhat koulu kaverit änkemässä itseään kylään vaikka ei olla edes puhuttu mitään kahteen vuoteen. Koko ajan viestiä tuli ja millon voi tulla kysymyksiä. En halunnut nähdä ketään vaan tutustua vauvaan ihan itse ja nukkua.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:34"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:28"]Melkein jokainen nainen toivoo tytärtä juuri siksi, että tyttären lapset on ne rakkaimmat ja ne on ja pysyy, vaikka tytär eroaisikin. Pojan lapset on aina miniän lapsia eikä niihin kannata kovin paljon kiintyä, koska jos ne nyt edes ovatkaan pojan lapsia, niin eron jälkeen eivät vähääkään siitä. Miniä löytää aina uuden miehen ja siinä jää lapsenlapsen bioisä kuin nalli kalliolle. 

[/quote]

Eipä tarvitse toivoa jos osaa kasvattaa noista pojistaan fiksuja ihmisiä - näkyy tosin olevan aika harvinainen taito nykyisin.

[/quote]

Totta. Valtaosa pojista edelleenkin alistuu vaimojensa tahtoon. Oma poikani ei alistunut ja nyt mulla on riesana ex-miniä, joka vihaa sekä poikaani että uutta miniääni. Olen tälle exminiälle sanonut jo monta kertaa, että hän ei enää kuulu minun ja meidäön suvun elämään. Lapsi toiki kuuluu, mutta ei ex-miniä. Kovin vaan on vaikea tämän naikkosen asiaa hyväksyä. Pojallani on kuitenkin uusi vaimo ja uusi perhe, joten ex-vaimon nyt pitäisi älytä pysyä siellä missä on: exänä.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:43"]

Jos kyseessä on esikoinen, niin vastasyntyneen hoitohan on pelkkää imetystä ja vaipanvaihhtoa, ei siihen mene uusavuttomimmaltakaan kuin 4 tuntia klo 8-16 välisenä aikana. Sen toisen 4 tuntia voi vaiika imuroida tai laittaa tiskit tiskikoneesen. Sihenkin mene emax 30 min, jos ei missään kartanossa asu. Aikuinen nainen kyllä kykenee imettämään ja hoitamaan persvärkkinsä ja kodin ja lapsen ihan ilman äidin apua. Jos vaan haluaa. 

Kannattaa niille pojillekin näin äitinä opettaa, että ei todellakaan pidä retkahtaa mihinkään uusavuttomaan pissikseen. Mun poikani tapasi intissä tosi mukavan tytön, korpraali arvonimeltään. On muuten mukava miniä eikä mikään hienohelma, joka itkeä pillittää, kun anoppi ei olekaan metrin päässä auttamassa. Jokainen petaa itselleen juuri sellaisen elämän kuin haluaa. Ihan itse. Ja sitten pärjää siinä petaamassaan elämässä ihan itsekseenki, jos mut ei halua samaan leikkiin ryhtyä. Suomi on tasavalta, joten meillä ei ole yhtäökään prinsessaa. Koittakaa elää sen mukaan.

[/quote   tää on niin hyvin sanottu! itse olin juuri kirjoittamassa samasta asiasta. eli haloo äidit ja isät! millaisia pissis prinsessoja te olette oikein kasvattanut? me olemme luojankiitos ainokaisen poikamme  onnistunut kasvattamaan arvostamaan vanhempiaan, ja tuntemaan oman arvonsa. ei varmasti tule alistumaan minkään pissis prinsessan pompoteltavaksi joka samalla jyrää koko miehen suvunkin.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:41"]

Tässä keskustelussa on yli puolet sellaisia, jotka ymmärtävät asian tarkoituksella tai omaa lukutaidottomuuttaan väärin. Eihän se äidin äiti sitä lasta ole tulossa auttamaan ja hoitamaan vaan nimenomaan omaa sairasta/kipeää tytärtään. Ei kyse ole siitä että miehen vanhemmat jätetään pois lapsen elämästä vaan että heitä ei haluta vaihtamaan pillurättejä tai pesemään maitoisia paitoja. On aivan eri asia ottaa vaikkapa se anoppi kylään ja sylittelemään vauvaa koko perheen ollessa kotona kuin se että anoppi tulee auttamaan tuoretta äitiä pissalla käymisessä. Jos tätä ei joku ymmärrä niin jossain kohtaa lukutaitoa tai maalaisjärkeä on jotain häikkää.

[/quote]

Nyt kyllä alkaa ihan oikeasti ihmetyttää että miten moni ei osaa vaihtaa "pillurättejänsä" ja pestä maitoisia paitojansa tai käydä pissalla ihan itse. Luulisi että eletään jossain 40-luvulla ja pyykit pestään avannossa kun noin hankalalta kuulostaa. Kannattaisi kai se ottaa se anoppikin avuksi kun pitäisihän se vauvakin jonkun hoitaa jos äitikin on noin autettava ettei onnistu ei sitten mikään ja ilman housuja pitää lekotella ja itkeä vaan.

Mikä kenellekin sopii. Minä tulisin hulluksi, jos joutuisin viettämään edes kaksi päivää äidin tai anopin hössätessä ympärillä.Eihän tuollainen kolmen viikon lapsivuodeaika ole nykyaikaa, sehän on suoraan Nuoren Äidin Kirjasta vuodelta 1938! Lapsen syntymä tiedetään puoli vuotta etukäteen, miten voi olla niin ylivoimaista järjestää isyyslomaa siihen?  

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:57"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 00:41"]

Tässä keskustelussa on yli puolet sellaisia, jotka ymmärtävät asian tarkoituksella tai omaa lukutaidottomuuttaan väärin. Eihän se äidin äiti sitä lasta ole tulossa auttamaan ja hoitamaan vaan nimenomaan omaa sairasta/kipeää tytärtään. Ei kyse ole siitä että miehen vanhemmat jätetään pois lapsen elämästä vaan että heitä ei haluta vaihtamaan pillurättejä tai pesemään maitoisia paitoja. On aivan eri asia ottaa vaikkapa se anoppi kylään ja sylittelemään vauvaa koko perheen ollessa kotona kuin se että anoppi tulee auttamaan tuoretta äitiä pissalla käymisessä. Jos tätä ei joku ymmärrä niin jossain kohtaa lukutaitoa tai maalaisjärkeä on jotain häikkää.

[/quote]

Nyt kyllä alkaa ihan oikeasti ihmetyttää että miten moni ei osaa vaihtaa "pillurättejänsä" ja pestä maitoisia paitojansa tai käydä pissalla ihan itse. Luulisi että eletään jossain 40-luvulla ja pyykit pestään avannossa kun noin hankalalta kuulostaa. Kannattaisi kai se ottaa se anoppikin avuksi kun pitäisihän se vauvakin jonkun hoitaa jos äitikin on noin autettava ettei onnistu ei sitten mikään ja ilman housuja pitää lekotella ja itkeä vaan.

[/quote]

Minunkin on vaikea uskoa, että äiti tarvitaan käyttämään pissalla tai vaihtamaan "pillurättejä" (jos on niin huonossa kunnossa, on todennäköisesti vielä sairaalassa...), mutta muuten ihmetyttää noin vihamielinen suhtautuminen siihen jos äiti auttaa. Vaikka pyykistä ja ruuasta selviytyisi itse, miksei voisi ottaa vastaan apua, jos äiti kerran auttaa mielellään ja tytärkin tykkää, että on seuraa ja apua? Mikä siinä on pahaa?

Omat lapseni ovat poikia, ja pahalta tietysti tuntuisi, jos miniä haluaisi sulkea minut ja mieheni ihan ulkopuolelle, mutta vasta synnyttäneelle soisin kyllä ihan omaa rauhaa ja yksityisyyttä, jos sellaista kaipaa. Ja hieno juttu, jos käytännön asioihin on saatavilla apua henkilöltä, jolta se tuntuu luontevalta. Vauvaa voisi käydä katsomassa silloin kun molemmat vanhemmat ovat paikalla ja kun heille sopii. Läheisen suhteen lapsenlapseen ehtii kyllä muodostamaan senkin jälkeen kun äidin jälkivuoto ja synnytyksen jälkeinen hormonimyrsky on mennyt ohi.