Kirja jota inhosit, vaikka muut sitä ovat kehuneet?

Olen siis niin kovasti koittanut ymmärtää niitä , että olen lukenut kaikki. Se yksitoista minuuttia oli mielestäni luokattoman huono. En saa otetta tekstiin , kokoajan mielessä pyörii , että kirjailija koittaa olla niin syvällinen , että on kuin huono näyttelijä jonka näytteleminen näkyy kokoajan läpi.



Siilin eleganssi kirjaa moni kehui todella paljon . Mielestäni tarina oli kamala , itsemurhaa suunnitteleva lapsi ei tuntunut lapselta ja vanha nainen oli täysin epäuskottava. Kokoajan tajusin , mihin tällä tähdätään , mutta ei liikuttanut minua.



Jari Tervon kirjoista en pidä.



Sadan vuoden yksinäisyys oli mielestäni ihana.

Siinäpä tylsä ja pitkä kirja. Menninkäiset vaan vaeltaa ees-taas eikä mitään tapahdu.Elokuvana jos mahdollista vieläkin tylsempi.

Monet kyllä tykkää aivan kamalasti,minä en: eli täyttää kriteerit.

Todellakin oli ylimielistä lukijan aliarviointia :-/

Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani unohtui :-D Siinä oikein näkee, miten kirjoittaja on pähkinyt "ketterien lauserakenteiden" kanssa hipsterityyliin. auts!



t. 49

ja voit uskoa että todella tylsä. Ei jaksanut katsoa edes lentokoneessa matkalla Thaikkulaan vaikkei juuri ollut valinnanvaraa.

Stalinin lehmät oli mun mielestä kylläkin skeidaa.

Poikani Kevin, oli ällöttävä ja epäuskottava

Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua, oli todella ennalta-arvattava ja mitäänsanomaton jopa omassa tyylilajissaan

Sukulaismies sanoi että joo onhan se sellaista roisia, että hän ymmärtää kyllä ettei kaikki tykkää.



Mut kun mua ei töki se että ollaan roiseja vaan se että yritetään olla.

en tajua miksi ihmiset lukee niin ahdistavia kirjoja.

monista täällä mainituista olen samaa mieltä, esim. Coelhon kirjat ovat ihan kamalaa kakkaa.



Lumen tajusta kuitenkin muistelen tykänneeni, en muista että siinä olisi ollut mitään ylimielisyyttä tai lukijan aliarvioimista. Pitääköhän lukea uudestaan ja tarkistaa miltä vaikuttaa, lukemisesta on niin pitkä aika aika jo etten kunnolla muista.

Sinuhen luin lapsena, silloin tykkäsin.



Arosusi ollut nyt esillä, mm. joku elämänkatsomustiedon opettaja otti sen esille kolumnissaan. En ymmärtänyt hänen ajatuksiaan, mutta Arosuteen jotenkin liittyivät.



Voin käsi sydämellä sanoa, että Kalevala on minulle kirja numero yksi.

Westön Missä kuljimme kerran (oon liian kaukana Stadista, vissiin), oli vaan kuolettavan tylsä ja pitkää jorinaa kaikesta.



Onneksi kaikkiin ei myöskään Alkemisti kolahtanut, ei myöskään muhun. Olen käsitellyt ko. asiat jo alle kaksikymppisenä.



Uppo Nallet olivat myös minun mielestä lapsena todella kummalisia, vaikka muuten pidinkin aina kirjoista.

Westön Missä kuljimme kerran (oon liian kaukana Stadista, vissiin), oli vaan kuolettavan tylsä ja pitkää jorinaa kaikesta.

Onneksi kaikkiin ei myöskään Alkemisti kolahtanut, ei myöskään muhun. Olen käsitellyt ko. asiat jo alle kaksikymppisenä.

Uppo Nallet olivat myös minun mielestä lapsena todella kummalisia, vaikka muuten pidinkin aina kirjoista.

ja kotiseutuhistoriaa rakastava ihminen en myöskään jaksanut Missä kuljimme kerran -kirjaa edes puoleenväliin.

Tuntuu että siinä keskitytään liikaa uskottavaan aikakausikuvaukseen kuin rakennetaan oikeasti mielenkiintoista ja hyvää tarinaa.

Kamalaa, mitäänsanomatonta jaarittelua ja muka-fiksua sanoilla leikkimistä, niiden jatkuvaa vääntämistä. Uuvutti lukijansa jo ennen sivua 10.

Mutta itse inhosin

- Sieppari ruispellossa

- Hawkes Harbor

- Nottingham kesällä kello 6

ollaan vieraannuttu otsikosta, kysyttiin kirjoja, joista muut tykkäsi, sinä et.

Mä en tunne ketään, joka pitäisi Kalevalasta.

muuten se on kuin heittäisi helmiä sioille. Jos on tottunut lekemaan jotain Cosmopolitania, niin sivistys ei ehkä riitä.

Oksanen ei ole ainoa historiasta kertonut kirjailija. On parempiakin.

Kirjallisuus ei ole lähtökohtaisesti mikään opetustaulu. Kirjallisuuden pointti on tyylissä. Hyvä tekijä kirjoittaa vaikuttavasti todella tylsistäkin aiheista, kuten esim. susta.

Oksanen on huono, koska kirjoittaa helvetin tylsästi ideologisesti varman päälle valitusta aiheesta. Ei liene helpompaa kuin ottaa "tärkeä aihe" käsittelyyn. Mutta hyvä tekijä olisi tehnyt senkin hyvin. Mutta keskinkertaiselle lukijalle riittää se, että lukee kirjallisuutta jolla on opettaivainen sanoma, ja historiallista tositaustaa. Ööh, miten junttia

Toisaalta, aihe on Oksaselle aika luonteva valinta, koska se on hänelle myös henkilökohtainen aihe. Eikä Viron neuvostoajan historiasta ole kirjoitettu tai puhuttu aivan hirveästi, se on monille virolaisille tosi kipeä aihe. Virossa on paljolti ollut sellainen vaikenemisen kulttuuri, joka nyt on alkanut murtua. Jos lukee vaikka Viivi Luikin kirjan Seitsemäs rauhan kevät- tai Leelo Tungalin Seltsimees laps (ei vielä suomeksi) -kirjat, ymmärtää hyvin, miten se vaikenemisen kulttuuri on syntynyt.

#111

miksi Hoegin Lumen taju suhtautui lukijaan ylimielisesti? Mulla ei oo ko. kirjasta kauhean voimakkaita muistikuvia, luin sen aika kauan sitten. Sen sijaan Poikkeustapauksia oli musta TYLSÄ, luin sitä varmaan 2 kuukautta... Jotenkin niin laahaavaa, tympeää tekstiä.



Sen sijaan Missä kuljimme kerran ei ollut musta ollenkaan tylsä, oon lukenut sen varmaan 3 kertaa.

Ehkä eniten ärsyttää se Sofin tajuttoman ylimielinen asenne Suomea ja suomalaisia kohtaan. En ymmärrä miksi hän asuu täällä kun kerta suomalaiset ovat juntteja, ääliötä ja inhottavaa porukkaa muutenkin. Muuttaisi sinne Eestiin takaisin.

ei ole virolainen, hän on suomalainen ja syntynyt Suomessa. Muutamia kommentteja tähän ketjuun: - Papillonin kirjoittaja on Henri Charriere. Luin teini-iässä useampaan kertaan, todella mukaansatempaava ;) - Täällä yksi Kalevala-fani ilmoittautuu! Sanoisin, että Kalevala avautuu paremmin, kun tietää, mikä Kalevala oikeastaan on ja miten se on syntynyt. Sitten kysyn toistamiseen sitä, miksi moni on kokenut Lumen tajun niin, että kirjailija suhtautuu lukijaan ylimielisesti. (En kiistä, haluan vain tietää, koska en muista kirjasta juuri mitään.)

sen jälkeen kaikki menee putkeen.