Oletko ollut lapsena sairaalahoidossa, niin että vanhempasi eivät saaneet olla läsnä?

Yhden yön. Itkin koko yön yksin huoneessa ja hoitaja kävi välillä sanomassa että ole hiljaa. En edes tiennyt missä olin kun heräsin tajuttomuudesta vasta sairaalassa

Sairaalaan oli meiltä matkaa parisataa kilometriä ja matka piti kulkea junalla, kun isällä ei ollut tuolloin vielä ajokorttiakaan. Mun pikkuveli oli alle vuoden ikäinen. En mä muista, että sairaala-aika mitenkään kauhealta olisi tuntunut. Muistan hyvin sen päivän, kun menin sairaalaan, ja vielä nyt 52-vuotiaanakin muistan, millaiset vaatteet mulla oli päällä.

yhdeksänvuotiaana 3 kk sairaalassa. Kyllä tuntui vaikealta, vaikka ymmärsin, että äiti joutuu käymään töissä ja jatkamaan omaa elämäänsä vaikka minä olenkin siellä.



Minulle jäi tuosta ikuinen inho sairaaloita kohtaan, vieläkin sairaalan haju kääntää vatsani nurin.

pari päivää tipassa lastenosastolla. Jotenkin muistan vieläkin, kun itkin ja huusin lasiovea hakaten, kun äitini joutui lähtemään yöksi pois.

Hassua, että nykyään olen samaisessa sairaalassa töissä ja nykyään kauhistellaan, jos vanhemmat eivät josktain syystä jää lapsensa luo yöksi!

Kaksi viikkoa olin sairaalassa ja vanhemmat kävivät viikonloppuisin. Kotiin oli n. 200 kilometriä ja kaksi nuorempaa sisarusta ja karja hoidettavana. Lomittajaa ei niin pika pikaa mahdollista saada ja viikonloput ystävällinen sukulainen teki navettatyöt.



Viikolla kävi eräs kaupungissa asuva sukulainen vierailulla ja toi herkkuja. Herkkuja riitti muutenkin sillä saimme yimääräisiä jälkiruokia kuten jäätelöä.



En ollut kovin murheissani vaan viihdyin ihan hyvin. Nuoremmalle olisi varmasti ollut vaikeampaa.