Tarkoitetaanko teidän mielestänne termillä "keski-ikäinen" n. nelikymppistä vai n. viisikymppistä?
Itse olen aina ajatellut, että n. viisikymppistä, mutta olen kuullut asiasta eriäviä mielipiteitä. Mitä mieltä te olette?
Kommentit (77)
elinikä on Suomessa noin 82 vuotta, joten siitä puolet ON about 40...
-itse jo 45 vee-
mielestäni näin vaikka olenkin itse jo 47. Mutta tunnistan hyvin keski-iän piirteitä vaikka bilettääkin osaan. Hyvä juttu tänään muuten Hesarissa (Keski-iän virsi)
Siis ette voi olla tosissanne? 35-vuotias keski-ikäinenkö?! Siis camoon, suurimmalla osalla on siinä iässä ihan pieniä lapsia ja osa vasta suunnittelee perheenlisäystä. Kyllä se keski-ikä alkaa vasta lähempänä viittäkymppiä, sanokaa minun sanoneeni.
Miksi termi KESKI-ikä ylipäätään on käytössä, jos keski-ikä alkaa ihmisen viimeisinä vuosikymmeninä eliniäodotteen ollessa 80:n tienoilla!? Olen pöyristynyt ihmisten sokeudesta esim. sille, että monen mielestä lapsena "keski-ikäiset" ihmiset olivat omien vanhempien ikäisiä, mutta herätkää jo todellisuuteen, että siitä on kymmeniä vuosia ja nyt TE olette samanikäisiä. Eivät kuuskymppiset vanhempanne ole enää keski-ikäisiä vaan kohta jo vanhuusiässä. Heidän ikäluokkaansa kutsuttaneen tällä hetkellä "keski-iän ylittäneiksi". Nuorina aikuisinako 38-vuotiaat pitävät itseään? Ei ole todellista millaista itsensä huijaamista.
keski-ikä tarkoitakaan keskimääräisen eliniän puoliväliä, vaan elämänvaihetta, jolloin lapset ovat jo aikuisia tai lähes aikuisia.
Ja ei kai keski-ikä heti nuoren aikuisuuden jälkeen ala, kai siinä jokin välivaihekin täytyy olla?
18-30-vuotias on nuori aikuinen, 30-45-vuotias ihan vain aikuinen, 45-65-vuotias keski-ikäinen ja yli 65-vuotias seniori.
nuoren ja vanhan aikuisuuden välillä. Keski-ikäinen aikuinen. Ei nuori eikä vanha. Mutta ei, kun meilläpäin ollaan ikinuoria tai "vaan aikuisia", muttei varsinkaan keski-ikäisiä.
n.70-80 vuotiaaksi, että olen ajatellut että 35-45 vuotias olisi keski-ikäinen. Noin suunnilleen.
elinikä on Suomessa noin 82 vuotta, joten siitä puolet ON about 40...
-itse jo 45 vee-
Tilastollinen keski-ikä on miehillä 38v ja naisilla 41v. Puhekielessä keski-ikäisillä tarkoitetaan kuitenkin yleensä viisikymppisiä.
Eli suomalaisella tuossan neljänkympin tienoolla. Keski-ikä päättyy vanhuuseläkkeen alkamiseen...
Ja ei kai keski-ikä heti nuoren aikuisuuden jälkeen ala, kai siinä jokin välivaihekin täytyy olla?
Ai ei? No sit täytyy varmaan keksiä uusi termi, esim. "alempi puoliväli-ikä" jolla kuvataan ikää ennen keski-iän alkua.
Kysykää kuulkaa tätä kysymystä teineiltä, niin varmasti saatte kuulla totuuden. Voitte kysyä 10+ -vuotiailta, että onko tädiltä näyttävä mammanne nuori vaiko vanha vaiko keski-ikäinen. Ja entäs äidin ja isin kaverit?
Nuorina aikuisinako 38-vuotiaat pitävät itseään? Ei ole todellista millaista itsensä huijaamista.
Yksi mahdollinen tapa määritellä nuoren aikuisen ja keski-ikäisen raja on fyysinen kunto. Aika monissa urheilulajeissa ammattilaiset joutuvat lopettamaan uransa noin 35-vuotiaina eli siinä olisi keski-ikäisyyden alku. On tietysti paljon urheilulajeja, joissa lajin huiput voivat olla selvästi vanhempia, mutta yleensä ne lajit ovat sellaisia, joissa ei ratkaise puhdas fyysinen suoritus, vaan pikemminkin henkiset kyvyt. Esimerkkejä golf ja ammunta eivät liene fyysisesti erityisen rasittavia, joten huipulla voi pärjätä vähän vanhempikin.
Puhekielessä keski-ikäisillä tarkoitetaan kuitenkin yleensä viisikymppisiä.
Paitsi "puhekielessä", jolloin se alkaa 10 vuotta keskimääräisen eliniän jälkeen. Ainakin niillä, jotka eivät ole vieläkään ymmärtäneet vanhenneensa itse 25 vuotta sitten vuoden 1987.
tarkoitin viidenkympin molemmin puolin olevia, en juuri nimenomaan 50-vuotiaita.
elinikä on Suomessa noin 82 vuotta, joten siitä puolet ON about 40... -itse jo 45 vee-
Sehän tästä ketjusta nyt kuultaa jo kauas, että moni pitää keski-ikäisyyttä jotenkin poroporvarillisena jämähtämisenä ja luovuttamisena.
Kun se nyt kuitenkin tarkoittaa vain IKÄÄ. Ei siis elämänvaihetta, saati -tyyliä.
Eli: lapsi 0-12
teini-ikäinen (-teen) 13-19
nuori aikuinen 18-25
aikuinen 20-40
keski-ikäinen noin 38-55
iäkäs aikuinen 50-60
eläkeläinen 62-
vanhus 80-
Jotain tuonne päin. Totta kai nuo termit ovat joustavia ja osin päällekkäisiä, riippuen käyttöyhteydestä.
-tuo em. 45 vee-
Järkytyksekseni kuitenkin olen monesta paikasta kuullut, että se alkaisi 35-vuotiaana.
t. 34-vuotias :/
Nykyisinhän ihmiset perustavat perheen myöhemmin kuin aiemmin. Minä olen jotenkin aina mieltänyt, että keski-ikäisillä ovat lapset jo aikuisia tai lähes aikuisia.
Nykyisinhän ihmiset perustavat perheen myöhemmin kuin aiemmin. Minä olen jotenkin aina mieltänyt, että keski-ikäisillä ovat lapset jo aikuisia tai lähes aikuisia.
Tunnut ajattelevan, että se termi ei liity ikään, vaan elämänvaiheeseen. Miksi kutsuisit sitten viisikymppistä lapsetonta?
Minä en edes ajattele luokittelevani aikuisia nuoriin, keski-ikäisiin ja vanhoihin, vaan puhun ihan vain aikuisista ihmisistä.
Ei koko elämän keskivaihetta.
Jos siis ajatellaan, että noin suurinpiirtein elinajanodote on 80v ja aikuisuus alkaisi siitä n. parinkympin paikkeilta niin keski-ikä olisi siinä 40-60v paikkeilla.
Miksi termi KESKI-ikä ylipäätään on käytössä, jos keski-ikä alkaa ihmisen viimeisinä vuosikymmeninä eliniäodotteen ollessa 80:n tienoilla!?
Olen pöyristynyt ihmisten sokeudesta esim. sille, että monen mielestä lapsena "keski-ikäiset" ihmiset olivat omien vanhempien ikäisiä, mutta herätkää jo todellisuuteen, että siitä on kymmeniä vuosia ja nyt TE olette samanikäisiä. Eivät kuuskymppiset vanhempanne ole enää keski-ikäisiä vaan kohta jo vanhuusiässä. Heidän ikäluokkaansa kutsuttaneen tällä hetkellä "keski-iän ylittäneiksi".
Nuorina aikuisinako 38-vuotiaat pitävät itseään? Ei ole todellista millaista itsensä huijaamista.